pikkuvadelma, no jopas sulle myrkyn lykkäs, kauheaa tuommoinen epätietoisuus. Ja varsinkin heti menetetyn pienen perään. Niitä ajatuksiaan kun ei pysty hallitsemaan ja äkkiä sitä on tahtomattaan ajanut itsensä hirveään paniikkiin ja ajatusten sekamelskaan. Voin vaan toivottaa rautaisia hermoja keskiviikkoon asti :hug:
veena, peukkuja onnistuneesta inssistä!
rouva B, minulla loppukierron clomioireilut oli ihan kauheaa. Kaikki listan vaivat = raskausoireet. Onneksi sinulla odottamassa klinikka-aika, se rauhoittaa mieltä, kun tietää, että pian alkaa tapahtua.
).( Eilen vierailtiin väestöliitossa, kp8. Ja ajatelkaa mitä clomit oli saaneet aikaan tuossa ajassa, oikealla 18mm folli! Lääkäri oli vaan että ohhoh! Tarkoitushan oli sitten piikittää menopuria kp8-10, mutta nyt sitä ehdittiin sitten ottaa vaan yksi piikki ja tänä aamuna mies tuikkasi pregnylin. Eli ovulaatio on piikistä 24-36h:n sisällä eli huomisiltaan mennessä. Limakalvo oli 7mm, se oli lääkärin mukaan riittävä, jo 5mm olisi menetellyt. Nyt sitten se yksi menopur vielä antoi loppuvauhtia sille follille ja paksunti limakalvoa, samoin pregnyl vaikuttaa vielä limakalvoon.
Meikä on täällä ihan täpinässä
Lääkäri tarkisti vielä miehen simppatuloksen, kun kyseltiin petipuuhien ajoituksista, niin miehellä siittiöitä keskivertoa enemmän ja keskivertoa nopeampia, hyvälaatuisia yli puolet. Sanoi vaan, että aivan sama heiluuko peitot parin päivän välein, kerran päivässä tai monta kertaa päivässä. Tulosta noilla simpoilla pitäisi tulla.
Inssiä emme siis vielä halunneet, eikä sitä olisi voitukaan tehdä, kun olisi sattunut tähän viikonloppuun.
Joku täällä joskus epäoli, ettei pregnyl olisi toiminut ja kysyin sitten lääkäriltä siitä, että pitäisikö sen vaikutus jotenkin tuntea, tuntea se irtoaminen. Lääkäri sanoi, että hän ei muista kuin yhden tapauksen, kun piti inssi tehdä, eikä folli ollutkaan irronnut. Eli se toimii ihan varmasti, eikä sitä irtoamista pidä tuntea. Ja ajatelkaa, pregnyl maksaa vaan 4.5?!
No niin. Nyt sitten meikälle järkeä päähän. Parin viikon päästä ollaan niin syvällä suossa, ettei sieltä ihan helposti nousta jos tämä kokeilu menee harakoille. Olen koko ajan epäillyt vian olevan limakalvossa ja irtoamisessa, nyt ne ongelmat on korjattu piikeillä. Että toiveet on NIIN pilvissä kuin jo voi olla :ashamed: