Oletteko nähneet ruumista?

Isäni

 

avomieheni,isäni ja mummoni

 

Olen nähnyt montakin ruumista.

 

Olen nähnyt :|

 

En.

Peesi

 

Työn puolesta useasti, mutta en muistaakseni muualla.

 

tämä ei kuulu tähän, mutta tiedättäkö miltä näyttää ihminen, joka on hukkunut 1 ½ v sitten pilkkihaalareissa ja kumppareis?

 

tämä ei kuulu tähän, mutta tiedättäkö miltä näyttää ihminen, joka on hukkunut 1 ½ v sitten pilkkihaalareissa ja kumppareis?

Tiedän senkin, eikä kovin tunnistettavassa muodossa ole

 

meinasin vastata etten ole (ja varmaan olen vastannutkin jossain näin) kunnes tuli mieleen, että katsoinhan vierestä vuosi sitten sairaalassa kun ruumista tuotiin yhdestä potilashuoneesta pois ja vietiin odottamaan kuljetusta ruumishuoneelle/kappeliin (en muista kumpaan tuolla ruumiit viedään)

 

Työharjottelussa (9 lk.) Kättärillä synnytysosastolla pienen vauvan.

 

Olen laittanut ties kuinka monta vainajaa ja ollut ruumiinavauksessa, mutta eniten koskettanut nähdä aikoinaan omat mummot kuolleina.

 

mummoni :'(

 

Omaa erittäin läheistä ja rakasta isomummuani pidin kädestä ja silitin hiuksista lähdön hetkellä.Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt sillä hetkellä.Lumipyrykin lakkasi ja aurinko tuli esiin.Mummu pääsi lepoon.Minulle jäi käsittämätön ikävä ja kaipuu.Tuntuu kuin olisi tapahtunut ihan vasta vaikka tästä on jo viisi ja puoli vuotta.Sydäntä viiltää vieläkin pahasti. :'(

 

Aviomieheni, anoppini ja useita "tuntemattomia" työn puolesta..

 

Olen nähnyt pappani, mummoni ja setäni, kaikki arkussa. Ei vaikea kokemus. Kuoriahan ne vain kyllä olivat...

 

vastasin jo aiemmin tähän kyssään, tyttö soitti sen jälkeen, ja piruttas kysyin miten hänen opiskelijaystävä voi kun sekosi nähtyään ruumiin kesken ruumiinavauksen.
se oli kuulemma 1v hoidossa ja aloitti uuden opiskelun alaa en kysynyt, mutta keskeytti senkin,koska sillä nyt jatkuvasti kuolemanpelkoa ja ruumiin näkemistä.ikävää tuo trauma.

 

Töissä olen nähnyt

 

olen. Ja kuka väittää niin, että se olisi jotenkin helpottava kokemus? Musta se on ollut joka kerta yhtä ahdistavaa...

 

vastasin jo aiemmin tähän kyssään, tyttö soitti sen jälkeen, ja piruttas kysyin miten hänen opiskelijaystävä voi kun sekosi nähtyään ruumiin kesken ruumiinavauksen.
se oli kuulemma 1v hoidossa ja aloitti uuden opiskelun alaa en kysynyt, mutta keskeytti senkin,koska sillä nyt jatkuvasti kuolemanpelkoa ja ruumiin näkemistä.ikävää tuo trauma.

olen nähny useemmankin avauksen , kyllä sieltä yleensä
65% yleisöstä(opiskelija ryhmiä ) poistu ennen ensimmäistä viiltoa .

 

olen. Ja kuka väittää niin, että se olisi jotenkin helpottava kokemus? Musta se on ollut joka kerta yhtä ahdistavaa...

Minä väitän, että se oli helpottava kokemus. Niin pitkän taistelun, pelon, vihan, ahdistuksen, raivon, surun ja luopumisen jälkeen tuntui helpottavalta se, kun aviomieheni kuoli viereeni ja sai rauhan. Kaikki se kipu, tuska, nöyryytys...Kaikki se oli sillä sekunnilla ohi. Ja syöpä. Kyllä se oli tavallaan helpottavaa nähdä. Ja kaunistakin.

 

Olen.

 

kyllä äitini ja anoppini

 

olen. Ja kuka väittää niin, että se olisi jotenkin helpottava kokemus? Musta se on ollut joka kerta yhtä ahdistavaa...

Minä väitän, että se oli helpottava kokemus. Niin pitkän taistelun, pelon, vihan, ahdistuksen, raivon, surun ja luopumisen jälkeen tuntui helpottavalta se, kun aviomieheni kuoli viereeni ja sai rauhan. Kaikki se kipu, tuska, nöyryytys...Kaikki se oli sillä sekunnilla ohi. Ja syöpä. Kyllä se oli tavallaan helpottavaa nähdä. Ja kaunistakin.

Kyllä kuolema voi olla myös helpottava kokemus, sekä kuolevalle itselleen, että omaisille. tällaiseen tulokseen olen tullut kun anoppini kävi tuskallista kuolin kamppailua kuollessaan kivuliaasti syöpään. kyllä se oli helpotus kaikille, kun viimein mummo sai nukahtaa pois.

 

Monta monituista kertaa . Nähnyt mysö viimeiset hengen vedot työni puolesta. Oon ollut katsoos myös ruumiin avausta.

 

Kyllä, mummuni, isäni ja serkkuni.