Onko lihavaa paikalla? Mitä syöt, kun olet kerran lihava?

  • Viestiketjun aloittaja mietityttää
  • Ensimmäinen viesti
Perusruokaa: aamupalalla juustovoileipää; lounaalla ruokalaruokaa lautasmallin mukaisesti, tosin perunaa ja riisiä vähemmän; päivällisellä kotiruokaa eli intialais-/thaityylistä sapuskaa kasvispainotteisesti. Iltapalaksi jotain hedelmää tai leipää. Ei kovin harkittu ruokavalio, mutta en olekaan laihiksella. Ruoka-annokset ovat olleet isoja, mutta yritän par'aikaa opetella syömään kohtuudella. =)

Viime aikoihin asti sitten kaikki ylimääräinen energiakertymä tuli suklaasta ja muista herkuista, mutta nyt olen jättänyt muut minimiin ja suklaan kokonaan pois.
 
r
Alkuperäinen kirjoittaja kilpparivajaa:
Alkuperäinen kirjoittaja kirsicca:
mä syön ihan normaalisti, en oikeestaan paljoakaan...mutta mut lihotti kilpirauhasen vajaatoiminta :/ Kunhan saa lääkityksen kohilleen niin pitäis painonkin pikkuhiljaa laskea...
Mulla lääkitys ollut kohdillaan jo 9 vuotta, mutta en ole laihtunut juuri ollenkaan. Ennen sairastumista lihosin vuodessa melkein 20 kiloa :(
Mä lihoin kilpparin vajiksen takia 4kk:ssa 30kg. Ja kun sain lääkityksen kohdilleen (siinä meni 2 vuotta!!), niin paino alkoi pikku hiljaa laskea. Nyt multa on vuodessa lähtenyt veke 15kg, ja toivottavasti toiset 15 lähtevät vuoden kuluessa. Mutta on se tietty aika veemäistä ajatella sitä, kuinka nopeesti se paino vajiksen myötä kohoaa ja kuinka hitsin hitaasti se sit lopulta alkaa laskea...:headwall:
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mun läskien suurin syy on olematon liikunta. Mun kilot on jäänyt raskauksista. noin 5 kg per raskaus mutta kun kertoo sen kuudella tulos on melkoinen.
Ja tulee päivittäin jotain makeaa syötyä. Ei tosin tyyliin paketillinen keksiä tai jäätelöä tai pussillinen karkkia päivässä. Vaan ehkä piirakka kahvin kanssa tai pari keksiä.
Tällä mun liikunta määrällä ei vaan kärsis syödä yhtään mitään.
Mulla oli ihan sama juttu. Nyt kun työ on pelkkää fyysistä hommaa ja harrastukseni kukoistaa jälleen hevosen oston myötä, niin läskit lähtee :D
 
makkara-mama
mä ainakin syön suklaata aivan sairaanpaöjon välillä enkä kans liiku mihkään siksi olen niin palleroinen. kaikki makea kelpaa ja siitä sokerista mun ihrat ainakin tullu! muuten syön kyllä normaalisti ja terveellisesti mutta oon varmaan joku sokeri-addikti joka johtuu depiksestä ja depislääkkeistäkin...
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ...:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ...:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Viikonloppuisin herkuttelen juustoilla! Sieltä ne kilot ovatkin sitten tulleet :p
Tuskinpa ne pelkistä viikonlopun juustoista tulee
No kerropas nyt sitten minulle mistä ne ovat tulleet, kun kerran tiedät paremmin =)
Muistakin aterioistasi.
Voi että kun sitä ollaan niin näppäriä :D

Puhdasta matiikkaa: saatan syödä esim. viikonlopun aikana 1000 kcal (n.200-300 g riippuen juustosta) verran juustoja, se on vuoden aikana jo päälle 7 kiloa ylimääräistä. Ei siihen katsos aina vaadita kermoja, sipsejä, karamelleja, burgereita ja muuta paskaa =)
 
BMI 43,9
Aamupala: Yksi leipä päällä kinkkua, kurkkua ja tomaattia. Kupillinen teetä.

Luonas: 2 x pieni banaani, mehua.

Päivällinen: Puolikas saarioisten makaroonilaatikko, ketsuppia. Lasi rasvatonta maitoa.

Tuleva iltapala: Varmaankin yksi leipä, kinkkua, kurkku ja tomaattia. Kuppi teetä. Omena.

Tuleva yöpala: Omenaa ja mehua.

Yöpala siksi että olen raskaana ja jos vatsa on liian tyhjä oksennan :-X
 
Alkuperäinen kirjoittaja BMI 43:

Mikä lounas se tuommoin on? :eek:
 
niin ja lisäys

Mun kilot on siis tulleet varkain vuosien varrella kilpirauhasenvajaatoiminnan ja mielalalääkkeiden vuoksi.

r
Alkuperäinen kirjoittaja Kiki:
mitkä ne kun todettiin vajaatoiminta? mä en edes TSH 4.9 saanu lääkkitystä vaik oireet kaikki on :(
Mä en valitettavasti muista niitä vuosien takaisia arvojani, mutta mulla oli ihan kunnon vajaatominta kokeidenkin perusteella. Eli arvot eivät keikkuneet missään onko vai eikö ole -rajoilla.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Scarlett O Harava:
Eiköhän se ole aika monella niin, että syö enemmän kuin kuluttaa. Ihan tavallisella kotiruoallakin pääsee lihoamaan jos syö liikaa.
EIII EIII EIII! Ihana lihavuusstereotypia saattaa romuttua tällaisista kommenteista! Läskien on pakko olla kokoajan syömässä höttösafkaa niin että majoneesit vaan tursuu huulipielistä! Pakko! Pakko!
 
BMI 43,9
Alkuperäinen kirjoittaja Pinki:
Alkuperäinen kirjoittaja BMI 43:
Aamupala: Yksi leipä päällä kinkkua, kurkkua ja tomaattia. Kupillinen teetä.

Luonas: 2 x pieni banaani, mehua.

Päivällinen: Puolikas saarioisten makaroonilaatikko, ketsuppia. Lasi rasvatonta maitoa.

Tuleva iltapala: Varmaankin yksi leipä, kinkkua, kurkku ja tomaattia. Kuppi teetä. Omena.

Tuleva yöpala: Omenaa ja mehua.

Yöpala siksi että olen raskaana ja jos vatsa on liian tyhjä oksennan :-X
Mikä lounas se tuommoin on? :eek:
No se oli sellainen raskauslounas. Mikään muu ei mennyt alas! Jos olisin muuta syönyt olisi tullut saman tien ylös. Mulla on koko alkuraskauden ollut vaikeaa syödä mitään muuta kuin hedelmiä ja mehua, kylmiä sellaisia. Tänään sain jopa makaroonilaatikkoa alas jo olen siitä todella ylpeä :)

-
Alkuperäinen kirjoittaja hm:
Alkuperäinen kirjoittaja Lihava on paikalla:
Syön leipää ihan helvetisti,päälle paljon voita ja juustoa.Suklaata ja karkkia syön melkein joka päivä.Napostelen koko ajan,en ikinä ole nälkäinen.Jos joskus harvoin syön oikeeta ruokaa, niin otan lisää jos ruoka on hyvää esim kermaperunat ja pihvi.en syö salaattia.En harrasta liikuntaa, koska kärsin hermovauriosta selässä joka estää pitemmät kävelyt.uimaan en läskeineni lähde. Syön vitutukseen ja väsymykseen.Koska olen sekä väsynyt että vittuuntunut koko ajan,olen helvetinmoinen tankki.
Oletko miettinyt, että ehkä noi selän hermovauriot johtuu siitä kohtuuttomasta massasta, jota selkäsi joutuu pystyssä pitämään?

Ei olis sit muuta keinoa lohduttautua vitutuksen ja väsymyksen täyttämässä elämässä kuin syöminen?
kävikö Einsteinilla mielessä,että syy-seuraussuhde voisi olla toisinpäin?
 
entinen läski

Kelpaako entisen läskin entiset ja nykyiset ruuat?

Ennen söin pääasiassa kasvisruokaa, paljon pastaa, riisiä ja perunaa. Kastikkeita soijasta ja kasviksista lähes ilman rasvaa. Leivän päälle laitoin "ultra-super"kevytlevitteitä. Salaattia ilman kastikkeita jne. :x Karkkeina söin rasvattomia viinikumi makeisia ja joskus kerran kuussa vähän suklaata josta oli morkkis.. :headwall: Sokeria meni paljon, mutta eihän se ole paha, kun ei samalla käytä sitä "pahaarasvaa"?

Nyt syön salaatteja reilulla oliiviöljyllä. Lihaa josta ei todellakaan ole leikelty näkyvää rasvaa pois ja "pahimmassa" tapauksessa heitetään vielä kuohukermaa kastikkeeksi :p . Rasvaista kalaa. Herkullisia kasviksia hyvin valmistettuna. Pähkinöitä (joita ei muka rasvan takia aiemmin voinut syödä :eek: ) Jälkiruuaksi marjoja kermavaahdolla :p

Ei oo enää läskiongelmaa. ;)
 
asd
Alkuperäinen kirjoittaja No:
Monikin olis varmaan lihava mun syömisillä.. mut kun juoksee niin ne kuluu..
Niin munkin... Mun tavallinen päivä (esim. tänään) vois alkaa näin: aamupalaksi kaksi pullaa, kaksi palaa piirakkaa, kaksi leipää täytteineen, kolme lasia maitoa, pari palaa suklaata ja pähkinöitä. Lounaaksi pari palaa leipää täytteineen ja pulla. Välipalaksi esim. suklaapatukka, kaakaota ja pari pullaa taas. Niin, ja vähän vielä suklaata. Päivälliseksi jotain kunnon ruokaa, hedelmiä, salaattia, leipää, piirakkaa ja pullaa. Iltapalaksi esim. kahden munan munakas ja hedelmiä. Ehkä vielä vähän suklaata.

Ja mä painan 57 kg ja olen 163 cm.

Urheilen ja imetän.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja 162/103:
Herään klo 6-7. liikun normaalisti, en syö aamupalaa. Ruuan tai leipää syön klo 12-13, sitten lämpimän ruuan klo 17 ja iltapalaksi leipää klo 20-21 ja joka pe tai lauantai miehen kanssa puoliksi sipsipussin ja itsekseni yhden dipin...
Joko ruoka-annokset on jättikokoisia tai sitten et kerro koko totuutta...?
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja -:
Alkuperäinen kirjoittaja hm:
Alkuperäinen kirjoittaja Lihava on paikalla:
Syön leipää ihan helvetisti,päälle paljon voita ja juustoa.Suklaata ja karkkia syön melkein joka päivä.Napostelen koko ajan,en ikinä ole nälkäinen.Jos joskus harvoin syön oikeeta ruokaa, niin otan lisää jos ruoka on hyvää esim kermaperunat ja pihvi.en syö salaattia.En harrasta liikuntaa, koska kärsin hermovauriosta selässä joka estää pitemmät kävelyt.uimaan en läskeineni lähde. Syön vitutukseen ja väsymykseen.Koska olen sekä väsynyt että vittuuntunut koko ajan,olen helvetinmoinen tankki.
Oletko miettinyt, että ehkä noi selän hermovauriot johtuu siitä kohtuuttomasta massasta, jota selkäsi joutuu pystyssä pitämään?

Ei olis sit muuta keinoa lohduttautua vitutuksen ja väsymyksen täyttämässä elämässä kuin syöminen?
kävikö Einsteinilla mielessä,että syy-seuraussuhde voisi olla toisinpäin?
No ei tietenkään voi olla! Läskit on läskejä vaan sen takia kun ne istuu koko päivän sillä lihavalla perseelleellään ja työntävät safkaa naamaan. Mikään muu ei ole mahdollista!!!! Ei ole!!!! Ja jos nyt jollakulla on joku pikku propleema jossain kilparissa tai liikunta/tukielimissä niin sit on pakko vaan syödä vähemmän, vaikka sit niin vähän saatana ettei suolikaan enää toimi!! Kunhan et vaan rumaks läskiks muutu.
 
vieras
Minä en aikakaan syytä läskeistäni ketään muuta kuin itseäni.
Kroppa lösähti toisen raskauden jälkeen ihan kammottavaksi. Annoin raskausaikana itseni syödä mitä tahdoin, kuten edellisen raskauden aikanakin. En vain tiennyt, että kymmenen vuotta välissä tekee kropalle sen, ettei se niin vain palaudukaan raskausdesta kuin ekan raskauden jälkeen kävi. Tuolloin laihduin imetyksellä ennen raskautta olevaan painooni ennätysajassa.

Olen peruslaiskaläskiperse. En jaksa liikkua. Läskini ovat tulleet nyt viime aikoina ihan pelkästään syömisestä.
Välillä aivot sanoo, että miksi ihmeessä tuhlaisin tämän AINOAN elämäni jjonkun helvetin salaatin popsimiseen. Kaikki hyvä lihottaa. Niin se vain on.

Välillä, lähinnä silloin kun näen hyväkroppaisen ihmisen, vituttaa ja mietin, miten itsekin haluaisin kulkea slimmatuissa paidoissa ilman, että reppu ryysää esiin ja tursuaa kuin levinnyt pullataikina joka suuntaan kun hiukan paidan helma nousee :x :x :x ...

Karkki vaan on niiiiin hyvää...ja ne sipsit :ashamed:
 
iki
Alkuperäinen kirjoittaja r:
Mä lihoin kilpparin vajiksen takia 4kk:ssa 30kg. Ja kun sain lääkityksen kohdilleen (siinä meni 2 vuotta!!), niin paino alkoi pikku hiljaa laskea. Nyt multa on vuodessa lähtenyt veke 15kg, ja toivottavasti toiset 15 lähtevät vuoden kuluessa. Mutta on se tietty aika veemäistä ajatella sitä, kuinka nopeesti se paino vajiksen myötä kohoaa ja kuinka hitsin hitaasti se sit lopulta alkaa laskea...:headwall:
Sehän se. Mutta ite olen ajatellut niin, että parempi hitaasti kuin ei ollenkaan. Tsemppiä sulle, olet kumminkin jo urakkasi puolivälissä!
 
Yhteistyössä