onko täällä ketään joka rakastaa miestään enemmän

Päätäntäasioissa lasten hyvinvointi menee miehen edelle. Mutta mieheni kuolemaa surisin enemmän kuin lapsen kuolemaa.

 

Rakastatko vanhempia lapsiasi enemmän kuin vaikka vauvaasi? Sehän on ollut elämässäsi vain muutaman kuukauden.

En, kaikkia yhtä paljon.

 

Hullut! Että mies ennen lapsia. Voi tätä itsekkyyden määrää.

Kyllähän tuon ymmärtää, jos suhde on hyvinkin alkeellisella symbioottisella tasolla.
Itseä ei olemassa ilman kumppania, mitään ei voi tehdä yksin, kun tyyliin hajoaa omillaan.

 

rakkaus kumppaniin on romanttista rakkautta, kohdekin voi vaihtua. Rakkaus lapsiin on taas täysin biologian sanelemaa, jälkeläisiään rakastaa ja puolustaa raivoisasti ja tiukan paikan tullen sitä on valmis uhraamaan sen kumppanin lastensa puolesta jos niikseen tulee. Näin se vaan on, kysykääpä siltä kumppaniltannekin miten teille kävisi

Valitettavasti on myös niitä, jotka on valmiita uhraamaan lapsen kumppanin puolesta. Tiedän tapauksen, jossa äiti antoi 5-vuotiaan lapsensa pois, koska uusi mies ei pitänyt lapsesta.

 

Päätäntäasioissa lasten hyvinvointi menee miehen edelle. Mutta mieheni kuolemaa surisin enemmän kuin lapsen kuolemaa.

:O

 

Mutta mieheni kuolemaa surisin enemmän kuin lapsen kuolemaa.

Tämä on asia mitä mä en yksinkertaisesti pysty käsittämään.

 

Ja tottahan toki te rakastatte omia vanhempianne enemmän kuin lapsianne tai miestänne?

Rakkaus omaa lasta kohtaan on pyyteetöntä. En koskaan odota hänen rakastavan minua kuin omaa lastaan.

 

Joillakin menee aate taikka uskonto (tai Jumala) lapsen edelle. Nämä ovat kauheita kanssa.

 

Moni avioliitto tuntuu hajoavan lasten lennettyä pesästä, koska yhteinen projekti loppuu ja mitään ei enää jää puolisoiden välille. En aio ottaa saarnojanne vastaan siitä, että aion rakastaa, huomioida ja huolehtia miehestäni myös lasten myötä. Lapsilta ei mitään puutu ja välit ovat lämpimät, mutta esim. annamme aikaa vain toisillemme. Lapset eivät kärsi siitä, että vanhemmat rakastavat toisiaan. Lapset voivat kärsiä siitä, jos vanhemmat elävät rakkaudettomassa suhteessa lasten tähden.

Ei se rakkaus liity mitenkään hoitoon ja huolenpitoon, mieheni osaa asioida vessassa itse, vauvalta vaihdan vaipat. Pelastustilanteessa pyrin tietysti ottamaan sen puolustuskyvyttömimmän ensin, miehen jalat toimisivat varmasti niin että hän osaisi pelastaa itse itsensä ja luultavasti jonkun lapsistakin jos vain mahdollista.

 

Joillakin menee aate taikka uskonto (tai Jumala) lapsen edelle. Nämä ovat kauheita kanssa.

Totta.

 

Kyllähän tuon ymmärtää, jos suhde on hyvinkin alkeellisella symbioottisella tasolla.
Itseä ei olemassa ilman kumppania, mitään ei voi tehdä yksin, kun tyyliin hajoaa omillaan.

Rakkaus lapsiin on suurimmassa määrin biologiaa ja siten alkeellisella tasolla. Tämän alkeellisuuden takia sitä kutsutaan puhtaaksi rakkaudeksi.

 

antaisinko aikuistuneen lapseni rikkoa avioliittoni vai aikuistuneen lapsen pärjätä omillaan

Minusta tuo ei edes liity rakkauteen. Ei rakkaus tarkoita sitä, että pitää antaa kenenkään sortaa itseään. Jos lapseni esim. tekisi vakavan rikoksen, meiltä saattaisi välit mennä. Se ei silti tarkoita, että RAKKAUS häneen katoaisi. Jos lapsi ei hyväksyisi avioliittoani, meiltä voisi mennä välit. Se rakkaus lapseen taas ei edelleenkään katoaisi, vaan voisin pahoin rakkaan lapsen menetyksen puolesta.

Kun taas jos mieheni tekisi kamalan rikoksen, menisi meiltä todennäköisesti välit SEKÄ rakkaus. Jos rakastamani mies yhtäkkiä ei hyväksyisi esim. lastani ja haluaisi rikkoa meidän välit, kokisin syvää vihaa ja inhoa.

Ja mitä tulee omien vanhempien rakastamiseen, en oleta että lapseni koskaan tulevat rakastamaan minua enemmän kuin omia puolisoitaan. Eikä tarvikkaan. Puhun vain OMASTA rakkaudestani omia lapsiani kohtaan. Koska edelleen, se on täysin pyyteetöntä ja puhdasta se rakkaus omaan lapseen, rakastaisin lastani vaikka hän ei rakastaisi minua. Näin koen.

 

Moni avioliitto tuntuu hajoavan lasten lennettyä pesästä, koska yhteinen projekti loppuu ja mitään ei enää jää puolisoiden välille. En aio ottaa saarnojanne vastaan siitä, että aion rakastaa, huomioida ja huolehtia miehestäni myös lasten myötä. Lapsilta ei mitään puutu ja välit ovat lämpimät, mutta esim. annamme aikaa vain toisillemme. Lapset eivät kärsi siitä, että vanhemmat rakastavat toisiaan. Lapset voivat kärsiä siitä, jos vanhemmat elävät rakkaudettomassa suhteessa lasten tähden.

Ei se rakkaus liity mitenkään hoitoon ja huolenpitoon, mieheni osaa asioida vessassa itse, vauvalta vaihdan vaipat. Pelastustilanteessa pyrin tietysti ottamaan sen puolustuskyvyttömimmän ensin, miehen jalat toimisivat varmasti niin että hän osaisi pelastaa itse itsensä ja luultavasti jonkun lapsistakin jos vain mahdollista.

Tässäkin asiassa on olemassa niitä välimuotoja. Ei ole vain vanhemmat, jotka rakastavat toisiaan enemmän kuin lapsiaan ja vanhemmat, joilla ei ole mitään muuta yhteistä kuin lapset. Voi olla myös vanhemmat, jotka rakastavat toisiaan hyvin paljon ja jakavat elämänsä ja keskusteluvat ja harrastavat yhdessä ja viettävät kahdenkeskistä aikaa, mutta silti rakastavat lapsiaan enemmän tai ainakin saman verran kuin toisiaan.

 

Valitettavasti on myös niitä, jotka on valmiita uhraamaan lapsen kumppanin puolesta. Tiedän tapauksen, jossa äiti antoi 5-vuotiaan lapsensa pois, koska uusi mies ei pitänyt lapsesta.

Moni hylkää lapsensa kun tulee suuria ongelmia. Vaikka lapsi joutuu huumeiden tai alkoholin valtaan taikka hänestä tulee rikollinen, ehkä jopa pedofiili. Onko rakkaus tälloin pyyteetöntä?

 

Rakkaus lapsiin on suurimmassa määrin biologiaa ja siten alkeellisella tasolla. Tämän alkeellisuuden takia sitä kutsutaan puhtaaksi rakkaudeksi.

En kirjoittanut rakkaudesta lapsiin, vaan sairaasta aikuisten välisestä suhteesta.

 

Moni avioliitto tuntuu hajoavan lasten lennettyä pesästä, koska yhteinen projekti loppuu ja mitään ei enää jää puolisoiden välille. En aio ottaa saarnojanne vastaan siitä, että aion rakastaa, huomioida ja huolehtia miehestäni myös lasten myötä. Lapsilta ei mitään puutu ja välit ovat lämpimät, mutta esim. annamme aikaa vain toisillemme. Lapset eivät kärsi siitä, että vanhemmat rakastavat toisiaan. Lapset voivat kärsiä siitä, jos vanhemmat elävät rakkaudettomassa suhteessa lasten tähden.

Ei se rakkaus liity mitenkään hoitoon ja huolenpitoon, mieheni osaa asioida vessassa itse, vauvalta vaihdan vaipat. Pelastustilanteessa pyrin tietysti ottamaan sen puolustuskyvyttömimmän ensin, miehen jalat toimisivat varmasti niin että hän osaisi pelastaa itse itsensä ja luultavasti jonkun lapsistakin jos vain mahdollista.

Luonnollisesti, rakastat myös lapsiasi. Kuitenkin rakastat miestäsi enemmän kuten sanoit, ja se kuulostaa luonnottomalle ja kauhealle, varsinkin kun kyseessä ei edes ole kaikkien lasten isä. Toivottavasti tajuat olla tuomatta tätä koskaan julki lapsillesi.

 

Ilman tuota ihanaa miestäsi, minulla ei olisi juuri näitä ihania lapsia. En käsitä miksi miksi minun pitäisi osata kertoa ketä rakastan heistä eniten? Käsittääkseni rakkaus lapsia kohtaan on erilaista rakkautta, kuin miestäni kohtaan kokemani rakkaus. Toivon vain että saan olla kaikkien heidän elämässä vielä pitkään. Kenet pelastaisin jos pitäisi valita? Luultavimmin nuorimmasta lähtien, koska hänellä olisi heikoimmat mahdollisuudet selvitä itsekseen. Se ei puolestaan kerro rakkauden määrästä vaan silkasta järjestä!

 

Tästä jaksetaan vääntää täällä säännöllisesti.

Ylipäätään perheiden ehjänä pysymisen kannalta kaikkein tärkeintä olisi, että vanhemmat on samalla puolella ja tekee kaikkensa parisuhteen ja perheen eteen.

Mielestäni tämä "lapset on mulle tärkeemmät kuin mies ikinä" -tyyppiset ajattelumallit rikkoo näemmä tosi paljon avioliittoja. Ei ihme että ero tulee, kun tällainen ajattelumalli syövyttää parisuhteen hajalle.

 

Uskon, että se väistämättä vaikuttaa lapsiin, jos vanhemmat rakastavat toisiaan enemmän kuin lapsia. Jos minun lähivanhempani esimerkiksi olisi muuttanut toiselle puolella maata uuden puolison takia, olisi se varmasti vaikuttanut suhteeseemme ja siihen miten tunnen kyseistä vanhempaa kohtaan. Vanhempaa, jota selvästi kiinnostaa enemmän puolisonsa kuin minun hyvinvointi.

 

Kappas kirjoitusvirhe: miestäsi= miestäni En siis hyppinyt kenenkään nenille

 

Moni hylkää lapsensa kun tulee suuria ongelmia. Vaikka lapsi joutuu huumeiden tai alkoholin valtaan taikka hänestä tulee rikollinen, ehkä jopa pedofiili. Onko rakkaus tälloin pyyteetöntä?

Mitä tarkoitat hylkäämisellä?

Joskus rakastaminenkin on sitä, että osaa päästää irti. Vaikka rakastaisin esim. aikuista lastani yli kaiken, voi olla hänen kannaltaan parempi esim. mennä vankilaan, jolloin voisin ilmiantaa hänet viranomaisille. Lapsesta se saattaisi tuntua hylkäämiseltä, itse taas koen sen auttamisena, vaikka lapsi itse ei sitä ymmärtäisi ja vihaisi minua sen jälkeen ikuisesti.

 

[QUOTE="...";29279469] En käsitä miksi miksi minun pitäisi osata kertoa ketä rakastan heistä eniten?[/QUOTE]

Minun mielestä se onkin vielä normaalia, että rakastat heitä kaikkia yhtä paljon. Mutta se ei, jos rakastat miestäsi enemmän kuin lapsiasi.

 

Tässäkin asiassa on olemassa niitä välimuotoja. Ei ole vain vanhemmat, jotka rakastavat toisiaan enemmän kuin lapsiaan ja vanhemmat, joilla ei ole mitään muuta yhteistä kuin lapset. Voi olla myös vanhemmat, jotka rakastavat toisiaan hyvin paljon ja jakavat elämänsä ja keskusteluvat ja harrastavat yhdessä ja viettävät kahdenkeskistä aikaa, mutta silti rakastavat lapsiaan enemmän tai ainakin saman verran kuin toisiaan.

Onko sillä merkitystä lapsillekaan jos kahden aikuisen välillä on romanttista rakkautta vaikka puolitoistakertainen määrä verrattuna siihen mitä aikuinen tuntee ei-romanttista rakkautta lapseen, jos rakkauden määrän ero ei vaikuta käytännön elämään mitenkään, eikä ainakaan negatiivisesti?

 

En usko että rakastan ketään ehdoitta, edes itseäni. Voin kuvitella asioita jotka ovat liian inhottavia jotta voisin rakastaa sellaisten jälkeen. Ensimmäisinä tulevat mieleen lapsiin kohdistuvat pahimmat kauheudet, varsinkiin omiin lapsiini kohdistettuina. Ehkä on helpomi olla ehdoton jos on vain yksi lapsi, mutta entä jos toinen lapsi tekee kauheuksia toista lasta kohtaan?

 

Onko sillä merkitystä lapsillekaan jos kahden aikuisen välillä on romanttista rakkautta vaikka puolitoistakertainen määrä verrattuna siihen mitä aikuinen tuntee ei-romanttista rakkautta lapseen, jos rakkauden määrän ero ei vaikuta käytännön elämään mitenkään, eikä ainakaan negatiivisesti?

Jos se ei vaikuttaisi mihinkään niin ei siitä varmasti harmia ole. Mutta se on mahdotonta etteikö se vaikuttaisi. Se näkyy niin käytännössä kuin tunteissa. Näkyyhän se teidänkin elämässä ainakin muuttonne kautta.