Pikkukakkosta odottavat :)

Meliah: Ei varmasti ollut kiva tuo teidän autoreissu :) Mun kaveri kanssa kertoi, että joutui monta kertaa jättämään tavarat kaupan kassalle, ja juoksemaan pihalle kun paha olo yllätti.

Elovena: Täällä kanssa ollaan flunssassa. Minulle tosian ei ole vielä tullut onneksi niin rankkana, kuin miehelle ja tytölle. Eikä nosta kuumetta niin pysyy työkykyisenä. Syön vitamiineja kaksin käsin, että pysyisi vastustuskyky parempana.

ON: Palaan vielä tuohon edelliseen kirjoitukseeni. Olin eilen käymässä Habitaressa ystävän kanssa, joka on myös miehen isän vaimon tytär. Ja hän sanoi jutelleensa äitinsä kanssa joka kertoi miehen isän sanoneen, ettei ole ilopinenmeidän toisesta ennen kuin se on tässä. Eli käsitän että sen pitää olla syntynyt ennen kuin hän voi asiasta iloita. En sitä noteerannut eilen mitenkään mutta kun käsittelen sitä näin uudestaan niin vähän tulee paha mieli. Ei varmaan oo miehellekään mukavaa, että hänen isänsä on tuollainen. Onneksi kaikki muut ovat olleet iloisia tästä, tosin ainahan nuo negatiiviset asiat jää mieleen päälimmäisiksi, varsinkin kun tuo on niin vahva persoona. Sellainen aina oikeassa tyyppi... Ja nää hormoonit ei kyllä ollenkaan auta tähän asiaan :D Toivottavasti ei tuo huonoa onnea tuo että yksi ei usko tähän raskauteen.
 
Jenny90 Paljon onnea pikkuisesta =) sekä onnea muille plussanneille :flower:

Äkkiä tulin tänne kirjoittelen kuulumisiani, kiirettä pitää kun töissäkin tarvii välillä käydä :D Ja lauantaina on esikoisen 2-vuotis juhlat joten sinnekin pitää leipoa kakku ja paljon muuta :)

Oma olo vaan pahenee, päivät menee yökkiessä, mitään ei tee mieli ja paha olo on jatkuvaa. Tissit aristaa edelleen ja välillä ne oikeen vihloo... No jospa tää pian (muutaman viikon päästä) jo helpottuisi :) Nyt vielä reilu puol tuntia töitä ja sitten hammaslääkärin :O :)
 
Alley, olen pahoillani, että joudutte kohtaamaan tuollaista suhtautumista. :(
Lohdutuksena kuitenkin, että ei moiset ihmiset tuo huonoa onnea :)
Ensimmäinen raskauteni päättyi keskenmenoon rv 18+ :'( Ja kun tulin uudelleen raskaaksi, niin minusta tuntui, ettei kukaan iloinnut kanssamme. Itsenikin oli erittäin vaikea luottaa, koska kaikki puhuivat tyyliin "jos teille tulee vauva" jne. No, tarina päättyi onnellisesti poikamme syntymään. :heart:

Täälläkin on flunssa päällänsä, ei ole vielä ainakaan tarttunut muihin. Mutta olo on kurja, pahoinvointi ehkä vähän hellittänyt, mutta kyllä tämä flunssa sitten tuo huonon olon korkojen kera.

Mutta iloisena asiana, tänään poksutaan 12+0!!:heart:
 
Varoitan jo nyt, että täältä tulee romaani. En siis oo ehtinyt kommentoida teitä, joten yritän nyt sitten. Anteeksi, jos en jollekin tajua kirjoittaa mitään, on tullut tuota tekstiä niin paljon.

Omppuf, ihana massu sulla :heart: Ja toivottavasti on "matkaterveiset" jo mennyttä.

MeaMinnis, kiitos! :) Ihanaa varmaan seurata, miten isompi sisarus alkaa ymmärtää jo vauvan ja olla mukana odotuksessa! Vaikea edes kuvitella tuota, kun tuo oma esikoinen ei ole vielä edes 11kk.

anu84, miten meni rakenneultra?

_Lumi_lla ihan hyvät viikot jo, vaikka vauva päättäisi syntyäkin jo. Toivottavasti kuitenkin et kipuilisi niin paljon, vaikka vauva varmasti alkaakin kiinnittyä, mikä on hyvä juttu :)

taiska87, hienoa jos nukahtamiskoulu tuottaa tuloksia! :) Meillä pitäisi sama olla edessä. Nyt on poikaa totutettu nukahtamaan omaan sänkyyn kosketuksen kanssa, mutta miten tästä sitten saisi hänet nukahtamaan yksin? Toki siis aikuinen alkuun vieressä, mutta ilman kosketusta?

Nöhvi1, tervetuloa nyt sitten ;) Mikä on sun oireiden laita? Joko niitä on? Me ei käyty esikoisesta ar-ultrassa eikä kyllä mennä nytkään. Kiinnostus nähdä vauva toki on, mutta kyllähän hänet näkee sitten siellä np-ultrassa :) En myöskään haluaisi sitä, että ar-ultrassa näkyisi sydänäänet ja myöhemmin ei...

Hjannah, sullekin tervetuloa ensin! Harmi se flunssa, toivottavasti menis pian pois.

Särö78, teillä kaiketi huomenna neuvola? Tule sitten kertomaan kuulumiset :)

Elovena77, ihanko omistusasuntoa etsitte? Toivottavasti flunssa ei tule teille, kauheesti on taas liikkellä : /

meliah, ikävä episodi autossa :( Toivottavasti sulla alkaisi pian helpottaa olo. Mä pääsin tosi vähällä. Kerran (sen yhden ainoan) oon oksentanut tähän mennessä ja tuntu sekin riittävän. En osaa edes kuvitella, mitä se on sulla. Toivottavasti sulla helpottas paha olo pian :hug:

LAKE, toivottavasti meni lapsen yökyläilyreissu hienosti :) Minä en ole vielä jättänyt poikaa kuin kerran yöksi ja silloinkin oli isänsä kanssa, kun jouduin yöksi sairaalaan.

Jenny90lle vielä suuren suuret onnittelut! :heart:

diiselikissalle vain lepoa! Toivottavasti ehdit ja maltat nyt lepäillä ja tilanne ei kehity vielä ennen kuin tammikuussa. Hassua, että meillä samat "työnimet" vauvoille. Meillä sissi on tuon isänsä antama. Oli kuulemma niin sitkeä sissi, että jaksoi hengissä monta päivää - mähän raskauduin kylässä ollessa kotoa mukana kannetulla siittiöllä :LOL:

amante, kyselit tuosta sukupuoliasiasta. Me ei kysytty esikoisesta eikä varmaan kysytä nytkään. Miehellä sekä mulla on kyllä vahva poikaolo. Esikoinenkin on poika. Ehkä se on sitä, että osaan nyt nähdä itseni pojan äitinä. Tosin esikoisestakin oli aikoinaan poikaolo. Tyttö on ihan yhtä toivottu kyllä :) Haluaisin tytönkin vielä joskus, niin pääsee sitten tekee tyttöjen juttuja kans! Mut siis poikaolo on tällä hetkellä.

alley, ikävää jos on eriarvoista kohtelua : / En osaa edes kuvitella tuollaista. Mutta toivottavasti osaatte nauttia raskaudesta täysin siemauksin ja jättää tuollaiset vähemmän mukavat kommentit omaan arvoonsa!

janlind, ei ole kivaa jos on huonoa oloa, mutta ainakin oireitten puolesta sulla on massussa kaikki hyvin, se on hienoa :heart:

ON: Mulla on oireet melkein kadonneet :O En tosiaan oksentanut kuin sen kerran ja sen jälkeen kaikki laimeni laimenemistaan. Nyt jäljellä ainoastaan nälkä lähes koko ajan, ummetus ja nännit on kipeät, mutta voi kai se johtua imetyksestäkin? Toisaalta huolettaa, toisaalta mun sisäinen ääni sanoo että kaikki on ihan hyvin. Tänään tuli tosi kova kipu yhtäkkiä tonne oikealle alavatsaan, mutta se loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Voi olla, että np-ultraa jännitetään sitten antaumuksella, kun ei ennen sitä sitten tiedä mistään mitään. Se on vasta 16.10. Mutta aika hiljaiselolla täällä mennään, en oikein välillä edes muista, että odotetaan toista ja sitten taas tulee nälkä. Mutta en tiedä pitäisikö tästä jotenkin huolestua. Ehkä on parempi, että yritän olla miettimättä ja otan sitten asiat sellaisina kuin ne eteen tulevat :)

Anteeksi ylipitkä posti :D

Salliina ja sissi rv 7+6
 
Viimeksi muokattu:
Alley: olipas kurjasti/ajattelemattomasti sanottu miehen isän vaimolta :( Tai siis miksi piti sanoa yhtään mitään teille? Olisi vaan ollut hiljaa, niin olisi vältetty turhaa pahaa mieltä. Toivottavasti miehen sisko olisi kuitenkin iloinen teidän puolesta, onhan se kuitenkin eri asia kun joku noin läheinen saa lapsen :) Ja miehen isältäkin outoa kommentointia :/

diiselikissa: jaksamista :hug: Toivottavasti tilanne rauhoittuu!

meliah: apua mitä laatoittamista :O Ja minä täällä toitotan että haluan lisää oireita tänne.. Sulla voisi kyllä jo helpottaa tuo! Täytyykin tutustua tuohon housusysteemiin. Hitsit, mulla on alkanut turvottaa (varsinkin iltaisin) ja maha pömpöttää ihan kuin olisin pidemmälläkin :D Vähän meinaa housut kiristää :D

Elovena77: toivottavasti saat pidettyä flunssan loitolla :)

janlind: jaksamista pahoinvoinnin kanssa :hug:

Hjannah: hei jee, onnea :heart: Yksi rajapyykki saavutettu! Voihan se olla että ihmiset ei jotenkin uskalla näyttää sitä iloaan tai käyttäytyy oudosti kun tietää millaista olette joutuneet kokemaan, tai siis jos eivät vaan osaa käyttäytyä luontevasti? Tai en tiiä... koitahan parantua :)

Salliina: Oloja ON :) Eli edelleen paleltaa ja aaltomaisesti etomista. Sitten olenhan mä tosiaan melkein joka yö viikon ajan herännyt ihme aikaan ja pyörinyt valveilla sitten jonkin aikaa. Mahassa on välillä nippailuja, vihlomisia yms. En ihan tuommoista meliahin oksu lentää oloa haluaisi, mutta pikkasen enemmän voisi olla oireita :D Me mennään ar-ultraan nyt sitten menkoista laskettuna 7+0. Soittelin tänään VL:lle ja ilmoitin ettei nyt sitten olla tulossa sen enempää tutkituttamaan tähän hätään :D Automaattisesti ehdotti että varattaisiinko ar-ultra noille viikoille ja näihän sitten tehtiin. En mitenkään kykene odottamaan sinne 12 viikolle. Mutta sä olet kyllä sitkeä sissi kun jaksat odottaa :) Raskaudessa taitaa olla kaikenmaailman vatsanippailut, vihlaisut yms. normaaleja...
 
  • Tykkää
Reactions: janlind
Jennylle onnittelut pikkutytöstä! :heart:

Alley Ikävää että kaikki eivät osaa iloita puolestanne. Ihan kuin teidän lapsi olisi siltä miehesi siskolta pois. Vaikka ymmärrän kyllä että miehesi isästä varmaan pahalta tuntuu tyttärensä puolesta. Joskus tekisi mieli sanoa joillekin ihmisille että jos eivät osaa sanoa mitään positiivista niin olisivat kokonaan hiljaa. :(

Onnea Anulle hyvistä ultrakuulumisista ja poikalupauksesta! :)

Minulla olisi tänään neuvola missä selviää varmaan paljon asioita! Menen suoraan töihin sieltä ja tuun kotiin vasta puolilta öin et pääsen kirjoittelemaan kuulumisia vasta huomenna. Pitäkää peukkuja! :)

Särö 16+4
 
salliina85 Tilanne on vähän sellanen, että joudutaan vuokrakämppää ettimään kun molemmat tällä hetkellä miehen kanssa työttöminä niin pankit ei oikein oo auliita antamaan lainaa : /

Flunssa mikä eilen vei minut petiin, on tänään kadoksissa.. :O saa nähdä mikä tilanne on huomenna

Nyt pitäisi sitten saada itseään niskasta kii ja varata aika sinne sokerirasitukseen.. Jos vaikka huommenna varailis niin sitten saa sen hoidettua pois päiväjärjestyksestä ja voi taas keskittyä olennaiseen eli odotukseen.

jaksamisia masun kasvattajille ja toivotaan ettei flunssat, eikä muutkaan taudit meihin iske

Elovena77 & murmeli 24+1
 
Anu: Onnea poikalupauksesta :) Ihanaa että kaikki oli hyvin. Nyt vaan onnellista loppuodotusta! :heart:

Nöhvi: Vatsan nippailut ja vihlomiset ym on ihan normaalia, mulla oli kanssa ihan alkuviikoilla. Kohtu vaan kasvaa :)

Vatsan koosta, Missä vaiheessa teillä edempänä olevilla on alkanut vatsa näkymään kunnolla? Mua alkaa ahdistamaan, kun maha on jo niin iso. Siis tänään ainakin ottaa hengitykseenkin. En tiedä miten tuota voisi määritellä, että mikä on iso ja mikä ei, mutta toisilla tosiaan ei vielä näy mitään ja musta ei voi erehtyä, että oo raskaana. Mielestäni oli esikosta näin iso joskus puolivälin tienoilla... Mietin että kehtaako soittaa neuvolaan ja valittaa sinne? En tosin tiedä mitä ne voi sieltä määrätä avuksi. Mulla erottaa selvästi kohdun korkeimman kohdan tossa hiukan navan alapuolella, ja varmaan saisi jo sf-mitankin mitattua. Niin ja tosiaan vasta rv 9+5... Teille kehtaisin kyllä ehkä ottaa masukuvankin todisteeksi, tonne toiseen en ehkä viitsi vielä laittaa. Tää pienempi porukka on jotenkin läheisempi :)

ON: ihan järkyttävä päivä takana. Nukuin huonosti ja näin ihan älyttömiä (seksi)unia. Sitten aamusta suoraan Turkuun asiakkaalle kasaamaan uusia hyllyjä, onneksi oli duunikaveri mukana auttamassa. Kotiin päästessä lähdettiin tytön ja koiran kanssa lenkille, tyttö pyörällä ja minä juoksin tai työnsin perässä. Sitten ruuan laittoon ja syödessä iski ihan totaalinen väsy ja heikotus. Ei auttanut muuta kun jättää ruoka kesken ja mennä sänkyyn. Sain siinä onneksi hetken nukuttuakin ennen tytön iltatouhuja. Onneksi mies oli niin ihana että otti tytön ilman pyyntöä ja leikki ja touhusi hänen kanssaan, jotta sain nukkua. Sängyssä palelsi ja jäseniä särki, vielä noustessa oli hiukan vilu. Nyt jo paljon parempi olo.
 
  • Tykkää
Reactions: anu84
jospa minäkin tänne ilmottautuisin mukaan, tuolla huhtikuisissa olen jo ollutkin hetken aikaa, mutta toisaalta sitten myös tämä pino kiinnostaa :)

meillä siis jo ennestään on 3v. tyttö, täyttää huhtikuussa 4. eli aika tarkalleen olisi 4 vuotta tuo ikäero, useimmilla taisi olla pienemmällä välillä lapset :) mulla ensimmäinen raskaus oli niin rankka kokemus henkisesti ja fyysisesti, että ei olla siksi uskallettu toista yrittää aiemmin. ja nytkin pelko nostaa päätään että mitäs tässä menee asiat samoin.. jaiks.. noh, on vaan mentävä päivä kerrallaan ja katottava mitä vastaan tulee :)

niin ja siis LA 24.4, mansikka-maija, MKS.

m-m + hippu 9+0 (huomenna eka neuvola.. jee)
 
Mansikka-Maija: Tervetuloa :)

Meillä myös 09-syntynyt tyttö, tosin syksystä vasta eli täyttää ens kuussa 3.v ja ikä eroksi tulee 3,5 vuotta. Meillä syynä on ollut tytön kova tempperamentti, ja haluttiin antaa hänelle se oma aikansa olla ainoana. Ei oltais kumpikaan jaksettu kahta pientä, varsinkin jos toiselle tulee samanlainen luonne.
 
Neuvolakuulumisia Eilen oli neuvola ja kaikki oli mainiosti. Sokerikokeen tulokset 5.0-5.4-6.6 eli reippaasti alle raja-arvojen. Myös pissa ja verenpaine ok. Hemppa oli laskenut 112:een ja aloitin syömään lisärautaa. Syke kuului hyvin ja oli 140 (poika???)

Särö 16+5
 
anu84 Onnea hyvistä ultrakuulumisista ja poikalupauksesta! Ihanaa kun kaikki on hyvin pienellä. :heart:

Tervetuloa mukaan mansikka-maija. :wave: Toivotaan, että tämä raskaus menisi paljon helpommin kuin edellinen ja voisit nauttia olostasi!

alley Ihan kamalaa tuon miehesi perheen suhtautuminen vauvauutiseen. :( Ei niillä ole mitään oikeutta pilata teidän iloa tulevasti lapsesta sen takia, että jollain muulla on hankalaa tulla raskaaksi. Eikä teidän pidä joutua pyytelemään anteeksi omaa onneanne. Tsemppiä ja koittakaa jättää tuollaiset asenteet ihan omaan arvoonsa ja nauttikaa iloisesta elämänvaiheesta täysillä! :hug:

Nöhvi Saitko varattua ar-ultran? Milloin on the date? :)

Entäs diiselikisu? Toivottavasti kaikki hyvin siellä!

Mulla masu alkoi näkymään kunnolla ehkä joskus rv15 tienoilla. Esikoisesta näkyi hieman myöhemmin. Tästä toisesta oli alkuraskaudessa jo niin hirvee turvotus, että vaihdoin mammahousuihin jo rv8 tienoilla.

(.) Täällä lyllerretään kovissa kivuissa. Koitan lohduttaa itseeni, ettei mene enää kuin korkeintaan viikkoja ja niistä selviää vaikka päällään seisten. Kävin maanantaina synnärillä tarkistuksessa ja vauvalla on onneksi kaikki loistavasti eli voin rauhallisin mielin odotella pikkuisen syntymää kotosalla.

Vähän ihmettelin kun synnärillä ultralla arvioitiin vauvan painoksi nyt 3,7kg. :D Esikoinen oli syntyessään rv39+1 vain 3,2 kg ja sf-mitta on ihan identtinen nyt, joten vaikea uskoa tuohon arvioon. Tänään neuvolassa terkkari sanoi, ettei usko hetkeäkään, että vauva olisi nyt jo tuon 3,7kg. Sanoi, että ehkä jos menee laskettuun aikaan niin sitten, mutta ei millään nyt. Mulle on oikeestaan ihan sama vaikka vähän isompi olisikin. :) Kyllä musta yli nelikiloinenkin mahtuu nätisti ulos.

Eilen illalla supisteli muutaman kerran kipeesti ja sitten ehkä tunnin jomotteli menkkajomotuksia alavatsalla ja selässä. Ehdin jo pikkasen innostua, että lähtö vois olla lähellä, mutta sitten nukahdin! Eli kasassa ollaan vielä. :) Aamulla tuli taas kunnolla limatulppaa. Mistä ihmeestä sitäkin riittää niin paljon?

Tulipas sepostus! Tsemppiä koko poppoolle - etenkin pahoinvoiville!

Lumi & murunen 38+2
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: anu84
Lumi: olin ihan varma, että olit tullut jo kertomaan synnytysuutisia! ;) mutta joo, uskon, että alkaa olla tukalat oltavat. ja joo, sitä limatulppaa on PALJON! mulla kanssa esikoisen kohdalla sitä tuli useana päivänä melekosen runsahasti! :D ja joo, noi painoarviot ultralla saattaa heittää tosi paljonkin! meillä viikko ennen syntymää veikattiin ultralla 4kg ja oli syntyessään 3,5kg. ja tosiaan viikko vielä tohon ultran päälle, eli ultra olis synnytyksen aikaan saattanut näyttää jopa 4,2kg ja tosiaan syntyi 3,5-kilonen. eli mun mielestä tosi iso heitto! mutta tosiaan lukuina joku 4,5kg saattaa tuntua suurelta, mutta pieniähän ne kaikki vastasyntyneet oikeasti ovat! :heart: :D

anu: onnea poikalupauksesta!!! :heart: muisti pätkii, kumpikos teillä oli esikoinen? ja muistanko ihan väärin, että teitkö sä sen sukupuoli-kotitestin (vai millä nimellä se onkaan...) sillon jossain 10 viikolla? ja mitä se näytti jos teit, eli oliko luotettava? ;) mikä noin muuten alkaa olla vointi, kun puoliväli on ylitetty?? =)

särö: vau, tosi hyvät arvot sokerirasituksesta!!!! :flower: mä luulen, että mulla ei tule käymään yhtä onnellisesti, mutta onneksi siihenkin piinaan on vielä aikaa!
Niin, en tiedä, voiko niistä sykkeistä ihan oikeasti päätellä jotain, mutta kyllähän tuo ns. poikasykkeeltä vaikuttais. näin ainakin meillä! ;)

alley: on kyllä melkoisen inhottava tuo suhtautuminen teidän läheisillä!!! mur! kuten Lumi sanoi, niin koittakaa jättää ne omaan arvoonsa ja nauttikaa! =) niin, ja kyllä mullakin tuo maha on jo turhan suuri. kun ei tosiaan olla vielä julkiraskaana niin ärsyttää tuo vaateshow, että mitä voi pukea päälleen, ettei katsella, että onpas vähän lihonut... :ashamed: ja viimeksi jo kyllästyin niihin mammavaatteisiin, mitäs nyt sitten, kun joutuu ottamaan ne 6-7vkoa aikasemmin käyttöön! :kieh: esikoisesta alkoi olla jotain "näyteltävää" vasta rv15! mutta kaipa se on tosi yleistä, että toinen näkyy nopeammin. yritän lohduttaa itseäni tällä, enkä ajattele sitä lihomista! :LOL:

Nöhvi: ymmärrän täysin, ettei voi odottaa sitä 12 viikon ultraa!!! enpä pystynyt mäkään! :D niin mäkin haluan tietää, millonkas siis on se THE DATE? =)

ON: oireita..hmm..onkohan niitä? nännit enää hyvin vähän kipeät. kohdun kasvukipuja on, varsinkin öisin (kääntyessä tai "venytellessä")!! en muista, että olisin esikoisen kohdalla havahtunut yöllä niin usein noihin kipuihin, mutta onhan siitä nyt toki hetki aikaa. ;) kuvottavaa oloa ei ole muuta kun välillä syömisen yhteydessä. joku lempiruoka saattaa ihan yhtäkkiä alkaa tökkimään eikä enää maistu! väsymys aaltoilee, riippuu päivästä ja vuorokaudenajasta. mutta kuten nöhvikin sanoi, niin enemmänkin voisi olla. ei sentään mullekaan tuota autossa oksentamista, sympatiat kyllä on ihan meliahin luona!! :hug:

8+5 :heart: (aika kuluu niiiiiin hitaasti!)
 
Moi taas pitkästä aikaa... Käyn aina lueskelemassa mut kirjoittelu jää usein... Tulin vaan ilmoittamaan itsestänikin välillä kun täälläkin (ikävä kyllä) alkaa tapahtua jo kaikenlaista... Siis joo, ensinnäkin saikulla ollaan. Huomenna ylimääräinen lääkärineuvola jossa ilmeisesti sit keskustellaan et miten jatko. N. viikon ajan iltaisin ja öisin supistuksia jotaka alkaneet olla jo ikävän tuntuisiakin... Viime yönä jälleen suppareita ja alavatsakipuilua klo 3 ----> kuuteen. Nyt lisäksi paineen tunnetta alavatsalla, mikä kuulemma hälyyttävintä näillä viikoilla. Hiiva todettiin, se onneksi pieni paha... Huomenna sit omasta pyynnöstäni viel streptokokki viljely otetaan... Googletin ni kuulostaa niin samalta oireet... ja se jos jokin on hyvä selvittää ku hengenvaarallinen vastasyntyneelle jos pääsee tarttuun vauvaan. Onko kellään koskaan ollu streptokokki-tulehdusta? Mua pelottaa et se todetaan... Nyt mennään sit todella rauhallisesti! Alavatsa kipuilee edelleen... ja paineen tunne ollut koko päivän... :( Terkkari kokeili kuitenkin et paikat on kiinni ja kiinteät edelleen, onneksi. Mut tätä vauhtia on vaan ajan kysymys milloin alkaa pehmeneen... :( Huomenna siis lekuriin, ja aion kyl vuodattaa koko sydämeni. Mulla kun todella raskas osastotyö, tuntuu palottavalta ajatella et menis sinne vääntään ja sit taas saa pelätä mitä seuraava yö tuo tullessaan. Sehän se pahin onkin ku töissä saattaa päivän jaksaa ok, mut yöllä alkaa kivut, niitä on vähä vaikee sit yrittää enää estellä... Mut huomenna sit näkee mitä lekuri on mieltä. Mennäänkö töihin jatkaan milloin...? Esikolta jäin rv24 saikulle ja työni silloin kevyempää. Joillekkin näköjään supistukset tulee herkästi...?

Anteeksi omanapainen vuodatus! Mutku ahdistaa!

Nopponen 16+4
 
Anu: onnea mielettömästi ihanista ultrakuulumisista :heart:

Särö: Kiva että sokerirasitus meni noin hienosti ja neuvola kanssa! Niin olikos se niinpäin että hitaampi syke viittasi poikaan?

alley: yritän hokea itselleni että kaikki tuntemukset on normaaleja raskaudessa :D Mulla ei ole viikot todellakaan pitkällä, mutta turvotusta ON! Ihan kuin olisi pidemmälläkin. Esikosta vauvamaha taisi tulla puolenvälin jälkeen.

Lumi: kuulostaa kyllä kurjilta nuo kivut :O Jaksaa jaksaa, enää maksimissaan muutama viikko ja vaavi on täällä :heart:

Lumi ja amante: THE date on 3.10. eli kahden viikon päästä :O Apuaaaaa, kuluisipa aika nopeasti! Soittelin sinne Väestöliitolle ja kerroin etten nyt sitten vissiin tule sinne kierronkartoitukseen ja samalla ehdottivat että varataanko ar-ultraan aika samantien. Ja itse ehdottivat tuota 7+0 ajankohtaa, joten sillä mennään :)

amante: joo siis kertakaikkiaan ei pysty kykenemään odottaa yhtään enempää ultraa - minäkö hätähousu ;) Tilataan meille sopivasti oireita :D

Nopponen: :hug: Toivottavasti lepo nyt kuitenkin rauhoittaisi tilannetta. Paljon jaksamista!

Tänään poksuu menkoista lasketun LA:n mukaan, jippii --> rv5+0. Wuhuu, hei miten voisi kelata aikaa vaikka sen 7viikkoa eteenpäin??

Tervetuloa Mansikka-maija :wave:
 
  • Tykkää
Reactions: anu84
Krumeluuta tulin onnittelemaan (kävin syyskuisten syntyneet kattomassa :p) ONNEA!!!! :heart:

Anu84 onnea hyvistä ultrakuulumisista ja poikalupauksesta!! Eikös se siun tekemä sukupuolitesti tyttöä lupaillut?? vai muistanko väärin. Noh, todettu hömpänpömpäksi siis :)

Nopposen mainitsemasta streptokokki asiasta tulin kommentoimaan vaan semmoista et mie oon ihmetellyt että mikä uus odottavien äitien hysteria se on.. siis tottakai kyse ihan oikeasta vakavasta asiasta mut joteskin tuntuu että siitä on saanut lukea kaikkialta. Ei meilläpäin semmoisia edes testata automaattisesti.. Itse olen hoitoalalla tehnyt töitä vaikka minkälaisissa eristysyksiköissä ja ensimmäisessä raskaudessa oletin että ainakin nämä perus sairaalabakteerit (mrsa, trpa jne) tutkittaisiin mut ei...
Toivottavasti nopponen! syy kipuiluun löytyy! :hug:

_lumi_lle tsempitystä loppumetreille!!
 
  • Tykkää
Reactions: anu84
Nöhvi1, jaksamista ar-ultran odotteluun :) Mäkin vähän pelästyin, että kun oireet lieveni, mutta kyllä sitten olen tajunnut myöhemmin, että koska olo ei ole kuitenkaan samanlainen kuin ennen plussaa, niin kyllähän nämäkin jotain oireita on :) En siis kovin paljon huolehdi.

anu84, onnea hyvistä ultrakuulumisista ja poikalupauksesta :heart:

Särö78lle myös onnitteluja kivoista ultrakuulumisista! Sulla tosi hyvät sokeriarvot! Ja sykkeet viittaa munkin mielestä poikaan. Tai ainakin tuolla omalla kullanmurulla oli sykkeet aina noin 135-145 mahassa ollessa ja poikahan tuo on :)

Elovena77, tsemppiä asunnon metsästykseen! Meillä on sama projekti meneillään. Muutetaan siis vajaa 500km tuossa reilun kuukauden kuluttua, niin vuokra-asuntoa sitä pitäisi etsiä. Mulla tosin on työpaikka odottamassa (johon en kyllä vähään aikaan ehdi?) ja mies etsii kovasti töitä. Hän tosin valmistuu vasta kohta, joten ei vielä ole löytynyt mitään.

alley, mä en ole sua edellä, mutta sen verran voin laittaa tähän tuosta vatsan koosta, että kyllä mullakin on tässä vaiheessa isompi kuin esikoisesta, mutta turvotustahan tuo on, kun varsinkin iltaisin vasta pompsahtaa maha esille.

mansikka-maija, tervetuloa :wave:

_Lumi_lle tsempit viimeviikoille! Ei varmaan mene kovinkaan kauan enää, niin saatte pikkuisen syliin :heart: Meillä ultrattiin esikoisesta, että olisi 4100g ja oli 3900g, että aika hyvin piti paikkansa.

amante, onhan sulla kanssa sitten noita oireita :) Ite yritän vain miettiä, että kaikki mikä on erilaista kuin ennen plussaa, on jonkinlainen oire :D

Nopponen!, toivottavasti menee levolla ohitse kivut eikä ole mitään vakavampaa. Mullakaan ei ole ollut sitä streptokokkitulehdusta enkä ole siitä paljon mitään kuullutkaan, toisin kuin esim. Rukka-Peikko Takkutukka. Mutta olisko sillä kuulemisella sitten jotain tekemistä tuon ammatin kanssa? Kun en tosiaan ole siitä sen enempää kuullut mistään itse.

ON: Ei erikoisia. Tänä aamuna oli taas tosi paha olo, mutta kyllä tuntuu helpottuvan, kun pakottauduin jotain syömään. Musta tuntuu, että viikot vaan vilisee silmissä, kun muistaa miten hitaasti aika kului kun odotti esikoista. Kyllä sekin aika kyllä ehtii tulla, kun aika vaan matelee ;) Mutta siis nännit on kipeät ja ajoittainen paha olo on, oksentanut en ole kylläkään enää. Väsyttää iltaisin jo klo.21 aikoihin. Mutta eipä tässä juuri muuta. Vajaa 1kk np-ultraan :)

Salliina ja sissi rv 8+2
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: anu84
Jenny: Onnittelut pienestä tytystä! :)
anu: Onnittelut poikalupauksesta!
Tervetuloa mansikka-maija! :)

Olittepahan olleet aktiivisia! Tai minä laiska ;)

Painoarvioista piti: Meillä oli painoarvio esikosta rv30+4. Veikkasivat että tyttö on syntyessään 4200g, oli sitten tasan 3000g kun syntyi rv 39+3. Siihen vaikuttaa niin monet mitat, että luotan mielummin neuvolantätin käsin tunnusteltuun arvioon ;). Toki onhan joillakin osunut arviot oikeaankin!

Voi kumpa aika menisi nopeammin! :D rakenne-ultraa oottaa ja toivoo että kaikki rakenteet olis ok!!

18+5
 
  • Tykkää
Reactions: anu84
Nöhvi Mulla oli kanssa alussa just noita heräämisiä ja tosiaan jos heräsi, niin uni ei meinannut tulla silmään uudestaan millään. Eli onhan sulla oireita :) Mäkin ensin ajattelin etten millääään jaksa odottaa niihen 12 viikon ultraan mutta hups, niin sitä odoteltiinkin kuitenkin. Esikoisesta kävin kyllä viikolla 6 (siinä nyt oli tosin vähän kaikkea epäselvyyksiä muutenkin..) Mutta mene ihmeessä vaan jos siltä tuntuu, kyllähän se mielenrauhaa tuo.

anu84 Onnea pojasta! Onko teillä esikoinen poika vai tyttö?

alley Toi on varmaan niin yksilöllistä että miten kelläkin se maha pullahtaa. Jos on tosi hoikkanen niin sittenhän se masu sieltä helpommin kampeaa itsensä näkyville. Ja monellä on alussa kauhea turvotus mikä sitten laskee ennenkuin itse vauvamaha tulee. Ja toisestahan sanotaan että maha näkyy yleensä helpommin jo aiemmin. Mutta entäpä jos siellä on kaksi:) Mulla rupesi näkymään ehkä 3 viikkoa sitten niin että ulkopuolinenkin tajuaa jos tarkkaa katsoo, sitä ennen näytti vaan lihoneelta :D. Tuota en tiedä voiku se kohtu olla ja tuossa kohtaa, eihän sen pitäisi vielä niin iso olla? Mutta kannattaa kysellä sieltä neuvolasta jo mietityttää.

mansikka-maija Tervetuloa! Meillä tulee ikäeroa aika tarkalleen juuri 5 vuotta. Missään vaiheessa ei ollut tarkoitus tehdä lapsia ihan pienellä ikäerolla, (musta ei olisi ollut siihen rumbaan) mutta sitten meni vielä melkein vuosi ennenkuin tärppäsi niin ikäeroksi tuleekin tuo 5 vuotta. Eiköhän kaikissa ole omat hyvät ja huonot puolet, lapsoset ovat jo sen ikäisiä että voivat olla jo vähän avuksikin.

_Lumi_ Onnea koitokseen, etkähän sä kohta synnärille pääse :wave:

Omppuf Täällä kanssa odottavan aika on pitkä:popcorn:! Meillä taisi muistaakseni olla tuo rakenne-ultrakin samana päivänä, 2.10? Jos en väärin muista…

MeaMinnis 18+5
 
  • Tykkää
Reactions: anu84
Mahasta: Soitin joo neuvolaan eilen. Sanoi ettei kannata olla huolissaan, kun vatsapeitteet antaa toisessa raskaudessa niin helposti periksi, ekassa vielä pistää vastaan aikalailla. Turvotusta tää kyllä ei enää oo :) Voisin huomenna koittaa ottaa kuvaa niin näätte. Ja ultra kuitenkin tasan kahden viikon päästä.

MeaMinnis: Mulle on nyt 3 ehdottanu noita kaksosia plus sinä, kaksi hyvää kaveria ja Omppuf heti sillon plussauksen jälkeen. Arvaa vaan odotanko tavallaan myös "kauhulla" tuota ekaa ultraa :) Toisaalta sitten saa varmuuden kuitenkin, ja voi alkaa asennoitumaan erilailla koko juttuun.

Nopponen: Toivotaan, ettei löydy mitään tulehduksia ja että levolla helpottuisi nuo sinun vaivat. Onneksi supparit ja paineen tunne ei ole kuitenkaan saanut mitään aikaiseksi.

ON: Tuolla toisessa pinossa on puhuttu liikkeiden tuntemisesta, niin kyllä mullakin pieniä muljahduksia tuntuu illalla kun makaa sängyllä selällään. On kyllä niin pieniä, että luulis vaan olevan ilmaa mahassa. Aika ihanaa :heart: Tekee kyllä niin paljon todellisemmaksi tän odottamisen kun voi olla varmempi että mahassa on joku. Eilen muljahdukset tuntui tuolla vasemmalla puolella.

Alley ja pirpana 10+0 Poks! :D
 
Kopioitu maaliskuun ketjusta, neuvola kuulumiset....

(.) Lääkärineuvola siis takana ja saikku jatkuu koko ensi viikon. Sit taas neukku aika, katsotaan lähetäänkö töihin kokeileen vai ei. Streptokokki näytettä ei ottanut kun katsoi paremmaksi et hiivan hoitaa pois eka. Hiivakin kuulemma lisää supistuksia??? Vaikka neukkutäti oli eri mieltä eilen? Josko sitä lääkäriä uskois, vai? Jos supparit jatkuu ni sit ens kerralla streptokokki näyte otetaan. Ku eihän ne sille streptollekkaan tee kuiteskaan välttämättä mitään, mut tietty ennen synnytystä hyvä selvittää jos epäilyä on et laittavat sit h-hetkellä antibioottitipan. Mut jotenki pelottaa mahdollinen töihin meno... Hui jos sit vaan pahenee ja paikat aukee ja kaikki on sit myöhästä... :( Noh, katsotaan nyt ens viikko rauhassa, ennen panikointia. Luvan sain liikkua niin ku hyvältä tuntuu, ja parempi niin, hulluksi tulee jos joutus vaan makoileen. Tietty mitään hikilenkkejä ei enää vedetä, eikä suursiivouksia kotona... Ihmetteln vaan et miten sit voi 8h nostella mummoja ja pappoja töissä... jatkuvasti jalkojen päällä? Noh, päivä kerrallaan.

Heräilemisistä:Mulla aivan alkuraskaudessa oli yöheräilyä, heräsin joskus 3 aikaan yöllä ja saatoin valvoa tunninkin ennen ku sain unen. Nyt välillä nukuin tosi hyvin, mut nyt taas heräily on astunut kuvioihin, supparit tietty osa syynä... Opettaapahan taas yöheräilyihin vauva-aikaa ajatellen. 3v saanu nukkua esikoisen jälkeen jo ilman heräämisiä pääsääntöisesti joka yö. ;)

Maha:
Mulla alko turvotuksella rv 9 ---> Eikä se turvotus missään vaiheessa hävinny vaan muuntautui kiinteämmäksi vauvamahaksi pikku hiljaa. Vois sanoa et rv 14 lähtien ei oo masusta enää epäilystäkään mitä siellä on. :)

Nopponen 16+5
 
onnea Nöhvi! Hieno LA,jos tulee sillon,niin sit on sama syntymäpäivä kun mulla ;D

omppuf en kerenny saamaan epiduraalia tai mitään muutakaan puudutusta,mutta toki se johtu ihan siitä,kun vauva oli niin hätänen tulemaan ulos,eli heti kun pyysin,niin laitto tipan käteen,haki lääkärin ja tulivat takasin,niin mun tarttikin jo ponnistaa,eli sen takia en kerenny saamaan puudutusta :D Tää siis tapahtu 1aikaan yöllä.. Ja kätilö sano,että ei oo ruuhkaa,olinpa melkein ainut synnyttäjä sinä yönä.. Ja päädyttiin Baby Jogger City Select sisarusrattaisiin. Ovat tosi kätevät,näppärät ja kapeet,vaikka ei vielä edes kotona asti ole ;D (jospa tällä viikolla,kun tuo isäntäkin kotiutu töistä) Ja sulla aivan superihana massu <3

elovena tsemppiä asunnon etsintään ja murrosikäisen kanssa taisteluihin. Odotan sitä ikää kauhulla,varsinkin jos lapsista tulee yhtä jästipäitä kuin minä! HUH!!

meliahille lähettelen vieläkin voimia pahoinvoinnin kanssa kamppailuun. Ootko kokeillu niitä seaband rannekkeita,joillekinhan niistä on apua.. Mutta jospa se menis itekseen piakkoin ohi!

Lake no teillä on kyllä tosissaan hätästä ollu liikkeelle lähtö! Täällä poika vasta (1v1kk) muutamia haparoivia askeleita ottanut.. Kävelykärryn kanssa menis vaikka kuinka ja varsinkin nyt kun oppi ite kääntämään sen siihen suuntaan kun itse tahtoo mennä. On aika hauskan näköstä välillä :D

Onnea Jenny prinsessasta!! :) Aika jännä toi sairaalanvaihdos :eek:

diiselikissa toivottavasti siellä kaikki kondiksessa,eikä paikat olis auennu..

amante ei haittaa romaanit,onpahan mullakin enemmän lukemista,kun pojan päikkäreiden aikaan tänne eksyn lukemaan,mutta enpä tuota itekään saa aina kirjotettua. On mukamastaan niin kiire :D Ja sit mullakin on ollut tuota alakuloa,tiedä sitten mistä se johtuu, joinain päivinä tuntuu,että ei kiinnosta mikään. Ei huvita,ei jaksa ja alkaa vain itkettää. Omalta kohdalta epäilen hormoneja ja voisin kuvitella,että on sullakin hormoneilla osuutta asiaan. Tosin mulla on vähän myös tänhetkinen elämän tilanne stressaamassa,mutta kaikestahan selviää,eiks ni? :)

alley onpa kyllä tosi kurjasti sanottu! :( En osais edes kuvitella miten pahalta musta tuntuis,jos joku sanois mulle noin :/ Toki sen onnen toivois monellekin,mutta eihän se teidän syy ole,jos he eivät vain saa lapsia,vielä..
Ja ei varmasti tuo huonoa onnea,huspois tuollaiset ajatukset. Hyvin se menee! :)

janlind tsemppiä sinnekin pahoinvoinnin kanssa!!

salliina meillä ainakin toimi niin,että makasin vieressä vain,aina kun nousi seisomaan,laskin silmiin katsomatta ja muutenkin puhumatta takasin makuuasentoon. Jatkoin sitä niin pitkään,kunnes nukahti. Jos kauhea itku alkoi,niin käsi selän päälle siksi,kunnes rauhottui ja sit otin pois. Ja jos itku alkoi uudestaan,niin odotin hetken ja jos ei loppunut niin käsi uudestaan. Siinä vain pitää olla sinnikäs. Ja aina kun rauhottu siis,niin käsi vain pois. Nyt sitten on niin,että juotan pullon,pistän itse silmät kiinni niin poikakin rupee nukkumaan ihan kiltisti. Nyt alotan sen vaiheen,että lähden pois huoneesta. Toki vain mietityttää,että juotanko vieläkin sen pullon sängyssä vaiko siirrynkö jo pullosta pois.. Noh.. Kyllä tää tästä vielä järjestyy :p

onnea anu ultrakuulumisista.. Niin tosiaan,eikös se sun kotitesti lupaillut tyttöä? Hah :D Noh,tietää ainakin,että luottaa sitten enemmän siihen,kun lapsi syntyy,sillonhan sen viimestään tietää,että kumpi hää on ;D

mansikka-maija tervetuloa!! Meillä tulee ainaskin pienellä ikäerolla. 1v3kk. .Mutta tarkoituksella näin,kun sitten on toisella kaveri ja muutenkin tykkään itse,että ovat näin :) Ja pelkäsin,että ei mun kroppa toimi,niinkuin ei esikoisen aikaan toiminutkaan ilman lääkkeitä,niin siksi alettiin (tai vois sanoo,että jatkettiin) vain uudelle kierrokselle..

ON: Täällä ei niin mitään uutta,eikä kummaa. Oottelua vain. Tuntuu,että aika loppuu kohta,mutta niinhän sen on tarkoituskin :D

Huh,jää kommentointi vähän kesken nyt,pakko mennä lepäämään,meinaa typy painaa mahalaukkua niin,että oksennus tulee. Ja kohtahan tuo esikoinenkin herää.. Joten paremmalla aikaa taas! :)

taiska ja muru 31+0
 
  • Tykkää
Reactions: anu84
Meille tuli viime viikonloppuna eka hammas, alakulmuri.. Jippii ja voi ***! Särkylääkkeillä nukutaan ja tänään joutui antamaan päivälläkin lääkettä, kun mikään ei ollut enää hyvin. Kärttynen neiti on ollut jo reipaan kuukauden, mutta nyt se on selkeästi pahentunut. Ei minkään sorttista kärsivällisyyttä ja ruoka ei maistu.. Ala ja yläleuka on täynnä kovia muhkuroita, joten taitaa useampi puhjeta samaan syssyyn. Toivottavasti menisi pian ohi, tai ainakin sitten kun mies menee takas töihin.

Yökyläily meni hyvin, kunnes äiti tuli näkyviin. Eli Neiti käyttäyty Mamman kanssa kuin pikkuinen enkeli (hampaista huolimatta), nukkui yönsä ja söi hyvin. Lauantaina menin hakemaan tyttö niin alkoi huuto ja kärttyisyys, en saanut poistua näköpiiristä ollenkaan ja kokoajan olisi pitänyt olla sylissä. Taisi olla hivenen äitiä ikävä.. =)

Belly Bantista: voin myydä omani pois jos jotain kiinnostaa. Esikoista odottaessa hankin sen, mutta maha oli jotenkin hassun mallinen joten jäi käyttämättä. Tästä en edes ole kokeillut sopisiko.

Itse ainakin olen isompi jo kuin esikoista odottaessani. Äitiysvaatteet kaivoin jo rv 8 tienoilla esiin, nyt jo harkitsen niiden myymistä pois ja ostavani isompia kokoja.. Sellaisen huomasin, että lantioni on leventynyt verrattuna edelliseen. Harmittaa toisaalta, yhdet ihanat ja mukavat äitiyshousut mitkä meni esikoista odottaessa ihan loppuun saakka kinnaa jo takapuolesta ja reisistä..

Meillä liikutaan jo pieniä pätkiä ilman tukea, epäilen syyksi osittain sitä että kaikki kaverit kävelevät jo. Ottaa mallia hivenen vanhemmista ystävistä. Erityisesti muistan sen hetken, kun meillä noustiin istumaan ekaa kertaa. Oltiin oltu aamupäivällä vauvakahvilassa ja siellä yksi poika nousi istumaan, neiti katteli todella tarkkaan miten se tapahtui. Kotiin tultaessa ja päiväunilta herätessään nousi ihan itse istumaan ensimmäistä kertaa. Vauvakieltä tulee ja paljon, mutta vain muutamia selkeitä sanoja silloin tällöin. Toivottavasti ei tule hirveätä takapakkia, kun kakkonen syntyy.

Me kerrottiin vasta np-ultran jälkeen, tosin monet olivat jo epäilleet koska maha tuli turvotuksen myötä esiin jo aikasemmin. Muutama hassu kysely tuli sen jälkeen, että olinko raskaana jo yksissä juhlissa, mitä tietenkin olin, mutta imettämällä esikoista kukaan ei oikeastaan erityisesti ihmetellyt miksen nauti alkoholia. Pääosin sukulaiset on olleet iloisia, tosin pienestä ikäerosta on tullut hieman erikoisia katseita (näin yksinkertaistetusti sanottuna).

Onpas taasen tekstiä.. Pikkuisen vielä ja sitten lopetan. Eli liikkeitä tuntuu välillä enemmän ja välillä vähemmän. Ensi maanantain rakenneultraa odotellessa. Aijotaan kysyä sukupuolta, tehtiin niin ensimmäisestäkin. Tosin ekaa odottaessa en uskonut tyttölupausta, vaan olin siitä huolimatta täysin vakuuttunut että meille tulee poika. Nytten odotan täysin varmasti toista tyttöä, joten kaippa sieltä sitten poika tulee. Vaikka ei sillä ole muuta merkitystä, kuin se että jääkö meidän lapsiluku kahteen vai tuleeko niitä enemmän..

Hyvää yötä kaikille

T: Lake ja JP 20+3
 
Joo eli poika minulla on ennestään 07/11 syntynyt ja KYLLÄ se kotitesti näytti niiiiin vahvaa tyttöä, mutta soodatesti kyllä vähän kuohui, että ennemmin siihen luottaminen jos haluaa kokeilla jotain kikkoja! :D
 

Yhteistyössä