Radiosta kuultua: lapsettomat ovat onnellisimpia

Minäkin olin erittäin onnellinen vapaaehtoisesti lapseton päälle kolmikymppiseksi kunnes päätin haluta sittenkin lapsen ja huomasin ettei lapsettomuuteni ollutkaan vapaaehtoista vaan pelkkä olemassa oleva paskamainen fakta. Kutsutaan myöskin mahoudeksi.

Että suhdanteet vaihtelevat. Ikinä minun ei PITÄNYT äidiksi haluta, vakaumukseni oli järkkymätön murrosiästä aina ikävuoteen 32v.

 

Yhessä hiljattain julkaistussa tutkimuksessa oli, että alle 35-vuotiaat lapsettomat on onnellisempia. Onnettomuus kasvaa etenkin, jos lapsia on enemmän kuin yksi.

Mä tein ekan lapsen 33 vuotiaana ja musta se oli hyvä ikä. Siihen asti sai "elää nuoruutta", matkustella, käydä ulkona syömässä, rientää elokuvissa ja teattereissa. Se oli mukavaa, mutta aikansa kutakin. Toki noita kaikki edellämainuttuja asioita voi tehdä edelleen, mutta hieman rajallisemmin ja eri muodoissa.

 

Ihan vaan mielenkiinnosta...miten olet eksynyt tänne palstailemaan? Mammapalstalle ;-))

Joskus googlen kautta tänne päädyin ja jäin heti koukkuun: täällä on vilkasta keskustelua ja paljon muistakin aiheista kuin lapsista. Ja tämä antaa pienen tirkistelyikkunan sille, millaista elämää "tavalliset" naiset elävät - eli ne, jotka elävät elämänsä sen perinteisen kaavan mukaan.

P.S. En lue vaippakeskusteluja.

 

Tässä hyvin kirjoitettu juttu aiheesta:

http://www.ylioppilaslehti.fi/2010/12/10/ilonpilaaja/

 

Tässähän oli tosiaan tehty yhteenveto monesta tutkimuksesta, että ei ollut yhdestä kyse vaan oliko jopa kymmenistä ja monien vuosien aikana tehdyistä.

 

Mä olen vapaehtoisesti lapseton, onnellisessa parisuhteessa elävä nainen. Ikää pikkasen päälle kolmekymmentä ja yhteisiä vuosia mieheni kanssa 14. Tässä vapaaehtoisen lapsettomuuden hyviä puolia:

+ on vastuussa vain itsestään (ja puolisostaan), ei tarvitse murehtia muista
+ voi elää extempore-elämää ilman suunnitelmallisuutta
+ on aikaa harrastaa, matkustaa, löhötä tai ihan vain olla hiljaisuudessa kun siltä tuntuu
+ ystävien kanssa tulee puuhattua paljon (niiden lapsettomien), esimerkiksi kaikki lomat matkustelemme porukalla
+ kaiken rahan voi käyttää itseensä ja jos ei huvita tehdä rahaa, niin pienelläkin summalla tulee toimeen (ei tarvitse isoa taloa ja lainaa)
+ parisuhteessa olemme tasavertaisia ja voimme keskittyä täysin toisiimme
+ ei tarvitse osallistua äitiyden kilpavarusteluun (tämä on suuri plussa) tai edes huomioida sitä lainkaan
+ voi aina tarvittaessa vetää maailmanpelastuskortin taskustaan ja jeesustella, kuinka suuren ympäristöteon tekee kun jättää lapset hankkimatta
+ parisuhteessa tiedän, että mieheni on kanssani vain sen vuoksi että hän haluaa olla kanssani, ei siksi ettei halua rikkoa lasten perhettä

Ja sit niitä huonoja puolia:

- koen tuottavani pettymyksen mieheni vanhemmille, jotka toivoisivat lapsenlapsia
- jotkut lapselliset eivät tunnu ottavan lapsettomia aikuisia "tosissaan" eli vähättelevät elämäni tärkeyttä, koska minulla ei ole lapsia

Siinäpä ne Eli kyllä se vaakakuppi kallistuu kuitenkin aika voimakkaasti plussan puolelle!

voin kertoa että noita miinus puolia on paljon enemmän, et vaan taida tajuta tai et halua nähdä sitä luuletko että muut tekevät lapsia miellyttääkseen anoppia tai että otetaan vakavasti aikuisena
ne pluspuolet joita lapset tuo elämään on todella paljon tärkeämpiä kun nuo sun mainitsemat pluspuolet. mä mielelläni olen luopunut matkustelusta, että saan tuntea pienet kädet ymäpärilläni. mä mielelläni touhuan koko päivän ja lepään vasta illalla sen takia että kuulen illalla "äiti hyvää yötä, minä rakastan sinua". minun ei tarvitse pelastaa maailmaa vaan minun maailmani pelastaa kun kuulen pienten sisarusten nauravan kovaan ääneen kun leikivät ja halailevat yhdessä. minä mieluiten käytän rahat ostamalla lapsille jotain nättiä vaatetta. lapsen aito ilo on paras kiitos jonka voi saada.
ja parisuhteemme on perheestämme irrallinen asia. olemma ensisijaisesti perhe ja illalla kun lapset menevät nukkumaan olemme me mieheni kanssa ja voin sanoa että iha yhtä aito meidän suhteemme on kun lapstoomienkin suhde.

 

Minäkin olin erittäin onnellinen vapaaehtoisesti lapseton päälle kolmikymppiseksi kunnes päätin haluta sittenkin lapsen ja huomasin ettei lapsettomuuteni ollutkaan vapaaehtoista vaan pelkkä olemassa oleva paskamainen fakta. Kutsutaan myöskin mahoudeksi.

Että suhdanteet vaihtelevat. Ikinä minun ei PITÄNYT äidiksi haluta, vakaumukseni oli järkkymätön murrosiästä aina ikävuoteen 32v.

saitko mitään hoitoa/apua tuohon sitten kun lapsen päätit haluta?

 

[QUOTE="vieras";23100169]voin kertoa että noita miinus puolia on paljon enemmän, et vaan taida tajuta tai et halua nähdä sitä luuletko että muut tekevät lapsia miellyttääkseen anoppia tai että otetaan vakavasti aikuisena
ne pluspuolet joita lapset tuo elämään on todella paljon tärkeämpiä kun nuo sun mainitsemat pluspuolet. mä mielelläni olen luopunut matkustelusta, että saan tuntea pienet kädet ymäpärilläni. mä mielelläni touhuan koko päivän ja lepään vasta illalla sen takia että kuulen illalla "äiti hyvää yötä, minä rakastan sinua". minun ei tarvitse pelastaa maailmaa vaan minun maailmani pelastaa kun kuulen pienten sisarusten nauravan kovaan ääneen kun leikivät ja halailevat yhdessä. minä mieluiten käytän rahat ostamalla lapsille jotain nättiä vaatetta. lapsen aito ilo on paras kiitos jonka voi saada.
ja parisuhteemme on perheestämme irrallinen asia. olemma ensisijaisesti perhe ja illalla kun lapset menevät nukkumaan olemme me mieheni kanssa ja voin sanoa että iha yhtä aito meidän suhteemme on kun lapstoomienkin suhde.[/QUOTE]

Mutta kun ihmiset ovat erilaisia. Joku toinen ihan oikeasti haluaa mielummin matkustella kuin tuntea pienet kädet ympärillään. Äitiys voi olla sinulle maailman paras asia, mutta se ei tarkoita sitä, että se olisi sitä kaikille. Ihmiset voivat olla ihan oikeasti todella onnellisia myös ilman lapsia.

 

[QUOTE="vieras";23100169]voin kertoa että noita miinus puolia on paljon enemmän, et vaan taida tajuta tai et halua nähdä sitä luuletko että muut tekevät lapsia miellyttääkseen anoppia tai että otetaan vakavasti aikuisena
ne pluspuolet joita lapset tuo elämään on todella paljon tärkeämpiä kun nuo sun mainitsemat pluspuolet. mä mielelläni olen luopunut matkustelusta, että saan tuntea pienet kädet ymäpärilläni. mä mielelläni touhuan koko päivän ja lepään vasta illalla sen takia että kuulen illalla "äiti hyvää yötä, minä rakastan sinua". minun ei tarvitse pelastaa maailmaa vaan minun maailmani pelastaa kun kuulen pienten sisarusten nauravan kovaan ääneen kun leikivät ja halailevat yhdessä. minä mieluiten käytän rahat ostamalla lapsille jotain nättiä vaatetta. lapsen aito ilo on paras kiitos jonka voi saada.
ja parisuhteemme on perheestämme irrallinen asia. olemma ensisijaisesti perhe ja illalla kun lapset menevät nukkumaan olemme me mieheni kanssa ja voin sanoa että iha yhtä aito meidän suhteemme on kun lapstoomienkin suhde.[/QUOTE]

Onko sinulla edes käynyt mielessä, että ihmiset ovat erilaisia ja arvostavat eri asioita? Kaikki eivät tykkää maksasta, koirista tai vaikkapa moottoriurheilusta. Hienoa jos sinä nautit täysin rinnoin elämästäsi lapsiperheen äitinä. Minä tiedän, että itse en nauttisi. Toivottavasti myös ymmärrät olla tuputtamatta omaa elämäntyyliäsi muille.

 

Mun elämä oli perseestä ennen kuin tulin raskaaksi. Että tuskin voi onnettomammaksi mennä kun tämä masuasukki syntyy.

 

[QUOTE="vieras";23100178] saitko mitään hoitoa/apua tuohon sitten kun lapsen päätit haluta?[/QUOTE]

Vuosien turhat lapsettomuushoidot ja sitten kun ne lopetettiin niin olin kolmen kk kuluttua raskaana

 

Mun elämä oli perseestä ennen kuin tulin raskaaksi. Että tuskin voi onnettomammaksi mennä kun tämä masuasukki syntyy.

Mulla oli esikoisen odotuksen aikoihin juuri samat fiilikset. Paremmaksi sitten kaikki muuttuikin, ei tullut babybluesia mitä odottelin siihen jatkoksi

 

Eihän tohon mitään tutkimusta tartte

Ei vais, onhan nuo stressitekijöitä ja saa elää jatkuvassa huonon omantunnon paineessa (joka kärsii, koti, työt, ystävät, mies... lista on loputon) mutta kyllä ne on yleensä sen arvoisia :xmas:

 

Onko sinulla edes käynyt mielessä, että ihmiset ovat erilaisia ja arvostavat eri asioita? Kaikki eivät tykkää maksasta, koirista tai vaikkapa moottoriurheilusta. Hienoa jos sinä nautit täysin rinnoin elämästäsi lapsiperheen äitinä. Minä tiedän, että itse en nauttisi. Toivottavasti myös ymmärrät olla tuputtamatta omaa elämäntyyliäsi muille.

en minä ole tuputtanut elämäntyyliäni kenellekään mulla on todella hyvä ystävä joka on vapaaehtoisesti lapseton ja ymmärrän häntä hyvin. mainitsin vain sulle että sun miinuspuolista puuttui se ettet saa tuntea maailman suurimman rakkauden tunnetta. ketään muuta kun ei voi rakastaa samalla tavalla ku omaa lasta. mutta ymmärrän siis kyllä sen ettei kaikkia halua näin elää enkä kenellekään mitään ole tuputtanut. hyvä vaan tajuata että sitä luopuu muustakin kun anopin miellyttämisestä

 

Mulla oli esikoisen odotuksen aikoihin juuri samat fiilikset. Paremmaksi sitten kaikki muuttuikin, ei tullut babybluesia mitä odottelin siihen jatkoksi

Sitä mäkin vähän odottelen, mut saapa nähdä. Tää raskausaika ainakin on ollut mun elämän onnellisinta aikaa. Ennen tätä olin ihan "tuuliajolla" ilman mitään kiinnekohtaa, resusin vaan kaikki viikonloput milloin missäkin ja olin tosi onneton eikä missään ollut mitään mieltä. Mut hyvä että kävi näin

 

[QUOTE="vieras";23100297]en minä ole tuputtanut elämäntyyliäni kenellekään mulla on todella hyvä ystävä joka on vapaaehtoisesti lapseton ja ymmärrän häntä hyvin. mainitsin vain sulle että sun miinuspuolista puuttui se ettet saa tuntea maailman suurimman rakkauden tunnetta. ketään muuta kun ei voi rakastaa samalla tavalla ku omaa lasta. mutta ymmärrän siis kyllä sen ettei kaikkia halua näin elää enkä kenellekään mitään ole tuputtanut. hyvä vaan tajuata että sitä luopuu muustakin kun anopin miellyttämisestä [/QUOTE]

Miten voi luopua jostain, jota ei ole koskaan ollutkaan? Tarkoitat varmaan, että luovun siitä mahdollisuudesta, että kokisin maailman suurimman rakkauden? Tiedätkö mitä? Tuolla mahdollisuudella ei ole mitään painoarvoa elämässäni - miten voisi ollakaan, sillä se on pelkkä abstrakti mielikuva? Voin vallan hyvin luopua siitä.

 

Kun esikoiseni oli vauva (eli alle 1 v), kävin läpi kovaa äidiksi tulon kriisiä, en siis todellakaan tuntenut mitään euforisia onnentunteita sen ekan vuoden aikana ainakaan suurimman osan aikaa. Imetyshormonit toki pahensivat tilannetta, koska koin saavani oman itseni takaisin siinä vaiheessa, kun imetys oli loppu ja hormonihuurut hälvenivät. Luin tämäntyyppisiä tutkimustuloksia tuolloin ja ne tuntuivat tosi pahalta, koska tunsin, että olen tehnyt elämäni mokan hankkimalla lapsen, kun kerran lapsettomat ovat tutkitustikin onnellisempia. Nyt lapsi on 2 v ja odotan toista. Ja enää näiden tutkimusten lukeminen ei aiheuta tarvetta ruveta puolustelemaan,että tulokset eivät pidä paikkaansa tai muuta vastaavaa. Olen nimittäin nykyään oikeasti ja rehellisesti sitä mieltä, että olen onnellisempi kuin ennen lasta. Tyttäremme oli yökylässä menneellä viikolla. Ennen olemme mieheni kanssa odottaneet näitä yökyläilyjä kuin kuuta nousevaa, kun saamme olla kahden. Mutta nyt ekaa kertaa meillä kummallakin oli ihan oikeasti illalla niin kova ikävä tyttöä, että oli vähällä ettemme lähteneet hakemaan häntä yöksi kotiin.

Omalla kohdallani olen siis sitä mieltä, että lasten hankkiminen oli oikea ratkaisu ja tietyllä tavalla olen lakannut arvostamasta sitä menemisen vapautta omalla kohdallani. Tämän vuoksi en koe myöskään tarvetta pillastua, kun joku sanoo rehellisesti, ettei halua hankkia lapsia vaikkapa koska haluaa säilyttää vapautensa tai koska ei pidä lapsista. Se on hänen valintansa ja itse olen onnellinen että valitsin toisin. Ihmiset ovat niin erilaisia.

 

[QUOTE="vieras";23100297]en minä ole tuputtanut elämäntyyliäni kenellekään mulla on todella hyvä ystävä joka on vapaaehtoisesti lapseton ja ymmärrän häntä hyvin. mainitsin vain sulle että sun miinuspuolista puuttui se ettet saa tuntea maailman suurimman rakkauden tunnetta. ketään muuta kun ei voi rakastaa samalla tavalla ku omaa lasta. mutta ymmärrän siis kyllä sen ettei kaikkia halua näin elää enkä kenellekään mitään ole tuputtanut. hyvä vaan tajuata että sitä luopuu muustakin kun anopin miellyttämisestä [/QUOTE]

Ei minunkaan mielestä tuota voi tuputtamisena pitää että listaa lapsettomalle lisää plussia ja miinuksia siten kuin itse kukin asian näkee. ne ovat vain mielipiteitä, turha sitä on tuputtamiseksi herkkähipiäisesti heti leimata.

Faktahan kuitenkin on , että lapsellinen tietää mitä oli olla lapseton mutta lapseton ei tiedä mitä on olla lapsellinen (vanhempi). Minulla entisenä vapaaehtoislapsettomana, sittemmin lapsettomuudesta kärsivänä ja nyt äitinä on kolme näkökulmaa tähän asiaan. Tiedän varmasti nyt enemmän kaikenlaista, mitä en silloin muinoin tiennyt.

Tiedän toki senkin että JOS pystyy oikeasti vapaaehtoislapsettomana koko ikänsä pysymään niin on siinä vähemmän huolta. Ei tarvitse miettiä miten lapsi/lapset pärjäävät sitten kun minua ei enää ole. Toki siinä jää puuttumaan elämästä paljon muutakin kuin huolta, mutta ehkä niitä ei osaa edes kaivata kun ei TIEDÄ mitä pitäisi kaivata.

(Ja Lunaticille taas anteeksipyyntö että puhun ITSESTÄNI ja OMASTA lapsettomuudestani Voisin puhua sinunkin lapsettomuudestasi jos tietäisin siitä jotain.)

 

Miten voi luopua jostain, jota ei ole koskaan ollutkaan? Tarkoitat varmaan, että luovun siitä mahdollisuudesta, että kokisin maailman suurimman rakkauden? Tiedätkö mitä? Tuolla mahdollisuudella ei ole mitään painoarvoa elämässäni - miten voisi ollakaan, sillä se on pelkkä abstrakti mielikuva? Voin vallan hyvin luopua siitä.

Ihmisten odotukset ja toiveet elämästä ei tarvitse olla samat. Yhdelle joku asia on miinusta toiselle se sama on plussaa. Kaivata ei voi sellaista mistä ei tiedä. Toisaalta tietyt asiat elämässä ovat tällä hetkellä tietyllä tavalla on turha haikailla jos ja jos sitä tai tuota. Onnellista on elää tässä ja nyt ja pyrkiä tekemään omassa tilanteessa oikeat ratkaisut. Keskittyä asioihin jotka on hyvin tai jotka voi muuttaa, "jättää taakse" ne joihin ei nyt ja tässä voi vaikuttaa.

 

Miten voi luopua jostain, jota ei ole koskaan ollutkaan? Tarkoitat varmaan, että luovun siitä mahdollisuudesta, että kokisin maailman suurimman rakkauden? Tiedätkö mitä? Tuolla mahdollisuudella ei ole mitään painoarvoa elämässäni - miten voisi ollakaan, sillä se on pelkkä abstrakti mielikuva? Voin vallan hyvin luopua siitä.

Mä kävin monta vuotta keskustelua itseni (ja myös mieheni) kanssa siitä, haluanko lapsia. Aika lailla samat oli plussat ja miinukset kuin sulla. Kun lopulta voitin pelkoni ja päätin alkaa sille tielle, että lapsia tehdään niin maailma on muuttunut todella paljon, sisäinen maailmani etenkin. Elämästä on tullut täydempää, aikasemmin se oli jotenkin irtonaista ja vajaata ja tyhjempää, jota piti pyrkiä täyttämään erilaisin keinoin (kuten matkustelemalla mahdollisimman paljon). Samaten ymmärsin äidiksi tulon myötä, että ei lapsi tarkoita sitä, jotta asiat joita minulla oli pluspuolella listassa katoaisivat elämästäni. Ne vain muuttavat muotoaan, mutta ovat edelleen elämässäni. Toisin sanoen, et ole menettänyt mitään, mutta saanut paljon, kun minusta tuli äiti.

Jokainen kuitenkin tekee its eomat valintansa ja oma historia voi olla sellainen, että onkin parempi ettei itse tee lapsia ja jatka omaa kohtaloaan. Paljonhan siitäkin puhutaan ,että mikasi kaikki kahelit tekee lapsia. Hyvä jos kaikki ei tee lapsia (en tarkoita, että olisit täys kaheli), mutta itse pelkäsin mm. sitä olisiko minusta hyväksi äidiksi, oma äitini kun ei ollut mitä parhain, vaikka parhaansa yritti.

 

[QUOTE="vieras";23100169]voin kertoa että noita miinus puolia on paljon enemmän, et vaan taida tajuta tai et halua nähdä sitä luuletko että muut tekevät lapsia miellyttääkseen anoppia tai että otetaan vakavasti aikuisena
ne pluspuolet joita lapset tuo elämään on todella paljon tärkeämpiä kun nuo sun mainitsemat pluspuolet. mä mielelläni olen luopunut matkustelusta, että saan tuntea pienet kädet ymäpärilläni. mä mielelläni touhuan koko päivän ja lepään vasta illalla sen takia että kuulen illalla "äiti hyvää yötä, minä rakastan sinua". minun ei tarvitse pelastaa maailmaa vaan minun maailmani pelastaa kun kuulen pienten sisarusten nauravan kovaan ääneen kun leikivät ja halailevat yhdessä. minä mieluiten käytän rahat ostamalla lapsille jotain nättiä vaatetta. lapsen aito ilo on paras kiitos jonka voi saada.
ja parisuhteemme on perheestämme irrallinen asia. olemma ensisijaisesti perhe ja illalla kun lapset menevät nukkumaan olemme me mieheni kanssa ja voin sanoa että iha yhtä aito meidän suhteemme on kun lapstoomienkin suhde.[/QUOTE]

Anteeksi, mutta pakko puutua. Et voi vähätellä toisen mielipiteitä, ja lisäillä sinne omiasi.
Luuletko todella, että vain sinun tapasi nähdä asioita voi olla "se todellinen"?

 

Faktahan kuitenkin on , että lapsellinen tietää mitä oli olla lapseton mutta lapseton ei tiedä mitä on olla lapsellinen (vanhempi). Minulla entisenä vapaaehtoislapsettomana, sittemmin lapsettomuudesta kärsivänä ja nyt äitinä on kolme näkökulmaa tähän asiaan. Tiedän varmasti nyt enemmän kaikenlaista, mitä en silloin muinoin tiennyt.

Ethän sinä ollut oikeasti vapaaehtoisesti lapseton, sillä päädyit kuitenkin haluamaan lapsia! Tai tuolla määritelmällä kaikki ihmiset ovat "vapaaehtoisesti lapsettomia", kunnes päätyvät hankkimaan lapsia.

 

Miten voi luopua jostain, jota ei ole koskaan ollutkaan? Tarkoitat varmaan, että luovun siitä mahdollisuudesta, että kokisin maailman suurimman rakkauden? Tiedätkö mitä? Tuolla mahdollisuudella ei ole mitään painoarvoa elämässäni - miten voisi ollakaan, sillä se on pelkkä abstrakti mielikuva? Voin vallan hyvin luopua siitä.

Juuri näin: abstrakti mielikuva. Mistä voisit tietää, mielikuva se vain on ja jos siitä voi luopua niin ok.

Monestihan ihmisten on vaikea luopua mielikuvistakin (uusi auto, isompi asunto) ja niitäkin saavuttamattomia asioita jäädään märehtimään mutta jos niin ei sulle käy niin hyvä juttu.

Sen näkee sitten kun on 45-50v mittarissa ja hedelmällisyys lopullisesti förbi että miltä tuntuu. Kolmikymppisenä on vielä suht' helppo luopua tuosta "abstraktista mielikuvasta" kun takaraivossa on tieto että tilanteen voi muuttaa jos mielikuva alkaa liiaksi kiehtomaan

Minä olen nyt siinä iässä että jos kaikki olisi vielä mielikuvaa niin mielikuvaksi kaikki jäisikin. JÄRKYTTÄVÄ AJATUS! Sain esikoiseni 38v ja vauva oli parikuinen kun tajusin kuinka tipalla äidiksi tulemiseni oli. Meinasin täysin musertua ajatuksen alle vaikka vauva silloin jo tuhisi sylissäni. En ilmeisesti aiemmin edes uskaltanut loppuun asti ajatella mitä tunnen jos lasta en saa. Sitten ikäänkuin uskalsin tajuta tilastofaktat kun olin itse jo "turvassa".

 

No kumman ottaisit?

Pitääkö sitä tosiaan kysyä? Ok, kaikille se ei varmaan ole päivänselvä juttu, mulle se vaan on että en huomannut edes etten laittanut kumpi se valinta olisi. Lapsellinen aika tietenkin. Olihan se ihan kivaa kun oli miehen kanssa vapaa menemään ja toimimaan niinkuin tykkäsi, vaikka sitten sinne bailaamaan jos siltä sattui tuntumaan. Mutta kyllä lapset tuovat paljon elämään.

Jos minä en sitä lapsetonta aikuiselämää olisi koettanut elää, se varmaan mietityttäisi että millasta se on ja siinä vaiheessa kun olisi sitten aika, niin tulisikin ne lapsenlapset ja ehkä ei koskaan saisi olla vaan ja mennä oman mielensä mukaan. Silloin voisi vastaus olla ehkä eri.

 

Mä kävin monta vuotta keskustelua itseni (ja myös mieheni) kanssa siitä, haluanko lapsia. Aika lailla samat oli plussat ja miinukset kuin sulla. Kun lopulta voitin pelkoni ja päätin alkaa sille tielle, että lapsia tehdään niin maailma on muuttunut todella paljon, sisäinen maailmani etenkin. Elämästä on tullut täydempää, aikasemmin se oli jotenkin irtonaista ja vajaata ja tyhjempää, jota piti pyrkiä täyttämään erilaisin keinoin (kuten matkustelemalla mahdollisimman paljon). Samaten ymmärsin äidiksi tulon myötä, että ei lapsi tarkoita sitä, jotta asiat joita minulla oli pluspuolella listassa katoaisivat elämästäni. Ne vain muuttavat muotoaan, mutta ovat edelleen elämässäni. Toisin sanoen, et ole menettänyt mitään, mutta saanut paljon, kun minusta tuli äiti.

Kiitos viestistäsi. Sain siitä yhden lisäminuuksen listaani. Nimittäin sen, että ihmiset väittävät tietävänsä paremmin, mikä minulle on hyväksi, perustaen tämän "tietonsa" puhtaasti omiin subjektiivisiin kokemuksiinsa. Sinäkin, ystävä hyväiseni, leimasit teksissäsi elämäni (josta et todellakaan tiedä yhtään mitään) irtonaiseksi, vajaaksi ja tyhjäksi, koska itse koit lapsen täyttävän nämä elämäsi aukkokohdat.