Siis ei voi olla totta!! (hääkutsusta)

kyllä minä ainakin jättäisin menemättä niihin häihin.ihan vaan siitä syystä että on todella törkeää alkaa määräilemään kuka lapsi mistäkin perheestä saa tulla \|O
sen ymmärrän jos yhtään lasta ei kutsuta,mutta se että aletaan erottelemaan niin se on jo omituista :/
 
itse kerroin siskolleni odottavani vauvaa ja kerroin toki lasketun ajan. vasta muutama kuukausi sen jälkeen päättivät mennä naimisiin ja hääpäivä on kaksiviikkoa mun lasketunajan jälkeen. muutama hetkisitten hän sanoi että enhän vain vauvan kanssa sinne tule. kun se huutaa ja kaikki menee piloille,kiva sitten jälkeenpäin katsoa videolta jne. kuitenkin siirsi jo kertaalleen hääpäivää mun vanhempien rodoksenmatkan takia...jota ei kyllä sillon oltu edes varattu. ilmoitin kyllä että niin pientä en hoitoon laita,en sekunniksikaan,jätän enemmin menemättä kokonaan kirkkoon. voihan toki olla etten edes pääse häihin. eihän se laskettu aika ole kun viitteellinen,vaikka esikoinen tulikin laskettunapäivänä. soita ja varmista asia,kysy on kuitenkin kummilapsesta. jos he eivät sitä oikeesti sinne halua niin sitten se vain on hyväksyttävä. joku mainitsi ettei 10kk:n ikäistä voisi jätää hoitoon...öö miksi ei? meneehän jotkut jo töihin kun lapsi on 9kk ja lapsi sillon jo tarhaan.
 
yksi niistä
Tästä nyt voi varmaan kiistellä maailman tappiin asti, mutta minulla olisi kysymys niille vanhemmille, jotka eivät ilman lapsiaan suostu häihin lähtemään:

Ettekö tekin silloin ole itsekkäitä, kun ette kunnioita hääparin toiveita?

Usein hääpari on vielä lapseton, eikä osaa ajatella asiaa samalta kannalta kuin ne joilla lapsia on. Onko sitä vaikea ottaa huomioon?
 
Minäkin
"Valitsin" itte vieraani, eli miehen kanssa päätimme, ettei häihin tule muita lapsia kuin esikoispoikamme (tuolloin 1,5 v.) ja samanikäinen kummipoikamme. Ystävämme kutsuimme ilman lapsia. En ikinä ole vaivannut päätäni, loukkaantuiko joku tästä, enkä vaivaakaan. Meillä oli ihana hääjuhla, kaikki tulivat paikalle ja vietimme ihanan illan. Paikka oli itse valitsemamme ja itse haluamamme, jossa kaikki paikat oli tiukassa, eli aikuisia tuli tuolit täyteen, vaikka jouduimme niistäkin karsimaan. Kutsuimme lähimmän suvun ja paljon ystäviä. Minun puolelta enemmän kuin miehen puolelta, sitäkään en ole koskaan murehtinut, koska minun puolen sukulaiset ovat juhlissa mukana täysin rinnoin, ja miehen puolen suku lähinnä vaivaantunut.

AP:n kirjoitukseen vastaisin kyllä, että varsin ihmeelliseltä kuulostaa tuo erottelu. Tässä tapauksessa olisi ehdottomasti pitänyt kutsua koko perhe. Ei lapsia erotella. TÄysin päinvastoin yleisiä käyttäytymissääntöjä ja etikettiä, se on joko vanhemmat ilman lapsia tai koko perhe. NAurettavaa säätöä tämäkin.

Itse kuulin tapauksesta, jossa kaasolla on pieni vastasyntynyt vauva, nyt taitaa siis olla 3 kk:den ikäinen. Kesällä häät, jolloin lapsi siis puolivuotias. KAASO EI SAA OTTAA LASTAAN HÄIHIN, koska morsian halusi niin!!!?!?!?!?!!? Miten ihmeessä imettävä kaaso pystyy irroittautumaan lapsestaan koko hääpvän ajaksi. Kaaso oli vain tokaissut, että et kai sinä enää silloin imetä. Niinpä! Itse imetin toista lastani koko vuoden, vaikken mitenkään ollut tuota suunnitellut. Ihmeellisiä asioita nämä!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.05.2007 klo 13:57 vieras kirjoitti:
Minä taas en ymmärrä miksi valitaan sellainen juhlapaikka. Häät ovat perhejuhla. Miksette säästäneet sukulaisianne ja ystäviänne tuollaiselta lapsettomien pelleilyltä ja menneet ihan keskenänne naimisiin? Vai luuletko että lapselliset vieraat olivat ikionnellisia kun joutuivat hankkimaan lapsenvahdit ja jättämään pienet lapset kotiin? Monet taisivat pitkin hampain tulla juhliinne kun kohteliaina ihmisinä eivät kehdanneet jättää tulemattakaan. Kunnioittivat sentään teidän juhlaanne vaikkette te kunnioittaneetkaan heidän perheitään.
Kuten sanoin, olimme itsekkäitä ja valitsimme hääpaikaksemme paikan, jolla oli juuri meille syvällistä merkitystä.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.05.2007 klo 14:07 yksi niistä kirjoitti:
Tästä nyt voi varmaan kiistellä maailman tappiin asti, mutta minulla olisi kysymys niille vanhemmille, jotka eivät ilman lapsiaan suostu häihin lähtemään:

Ettekö tekin silloin ole itsekkäitä, kun ette kunnioita hääparin toiveita?

Usein hääpari on vielä lapseton, eikä osaa ajatella asiaa samalta kannalta kuin ne joilla lapsia on. Onko sitä vaikea ottaa huomioon?
mutta eikö tässä ollut nyt kyse siitä että toinen laspsi oli kutsuttu ja toinen ei ..ja nimenomaan tämä ei kutsuttu oli kummilapis..kyllä minäkin sitä vähän ihmettelisin!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.05.2007 klo 12:24 oidipus kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.05.2007 klo 12:21 Sikke1 kirjoitti:
Oliskohan vahingossa jäänyt toisen lapsen nimi pois. Itse menisin koko perheenä tai sitten ei mennä ollenkaan.
Ja jos menisit koko perheellä sitten, niin voiko törkeämmin enää tehdä hääparille? Opetelkaa etiketit! Tekisi mieleni sanoa pari muutakin valittua sanaa... :headwall: niin niin niin paljon ärsyttää nämä jotka ei tajua, että häihin menee VAIN ne joiden nimet lukee kutsussa. Ei muita. Ei edes lapsia.
En lukenut koko ketjua, mutta ei se etiketti ihan noin mene. Nimeltä mainitut, tai avec, tai yksi nimi perheineen, jolloin kotona asuvat alaikäiset lapset sisältyvät.
 
hääkutsuista
Meillä oli hyvin pienet häät ja tilaksi varattu laadukas, mutta tosi pieni tila. Erään lähisukulaisen kutsuimme yksin. Tiesimme hänellä olevan uuden ystävättären, mutta koska kuulimme asiasta juuri samoihin aikoihin emmekä koskaan olleet tavanneet, ehdotimme kauniisti, että tulisi omikseen häihimme, mutta tutustuisimme mielellämme vaikka kodissamme uuteen ihmiseen. Tämä aiheutti hankalan episodin. Järjestimme kaiken uusiksi istumajärjestystä ja pöytien sijoittelua myöten. Emmekä olleet itsekkäitä tai mitenkään pahantahtoisia, vaan tosi ystävällisesti ja asiallisesti yritimme toimia. Emme kuitenkaan ryhtyneet asiassa "hankaliksi" vaan näimme vaivan saadaksemme kaikki mahtumaan kuitenkin. Kauniit häät tuli ja uusi ihminen oli miellyttävä ja kiva ihminen. Episodista vain jäi kurja muisto.
 
Miimari harmaana
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.05.2007 klo 14:07 yksi niistä kirjoitti:
Tästä nyt voi varmaan kiistellä maailman tappiin asti, mutta minulla olisi kysymys niille vanhemmille, jotka eivät ilman lapsiaan suostu häihin lähtemään:

Ettekö tekin silloin ole itsekkäitä, kun ette kunnioita hääparin toiveita?

Usein hääpari on vielä lapseton, eikä osaa ajatella asiaa samalta kannalta kuin ne joilla lapsia on. Onko sitä vaikea ottaa huomioon?
Vaikka olisi kuinka lapseton niin on ne yleensä lapsiperheitä nähneet kaveripiireissä,sukulaisia joilla lapsia jne.Luulis sitä tietävän että aina ei oo mahollista saaha lapsia hoitoon vaikka haluaisikin.Ja jos ei lapsia häihin haluta ja vanhemmat ei niitä saa hoitoon niin eikö se oo ihan päivänselvä asia että ne pitää ottaa joko mukaan pippaloihin tai sitten jäähä juhlista pois.Kumpi se ois mukavampi ratkaisu.Saaha kutsutut vieraat paikalle vai että moni on tuon asian takia pois niistä?Ite valitsisin kyllä että lapset vain matkaan,eihän ne pääse ees tuhoja siellä tekemään kun vanhemmat yleensä ruukaa seurata niitten tekemisiä.Ihmiset tekee tuosta liian ison ongelman.
 
Lunatic
No se vauva on ilmeisesti vielä symbioosissa sun kanssa ja ne kutsujat aattelee ettet tule ilman sitä.
Se 2v taas voinee olla hoidossakin juhlien ajan, ettei karaa ympäri ämpäri ja kaada drinkkejä. =)
 
hmmmmm
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.05.2007 klo 14:11 Miimari harmaana kirjoitti:

Minun mielestä tuossa yllä kysyttiin asiallisesti, sinä miimari teet tästä aika ison ongelman :whistle: Yritä ymmärtää sitä toiseltakin kannalta jooko?
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.05.2007 klo 14:09 Anne kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.05.2007 klo 13:57 vieras kirjoitti:
Minä taas en ymmärrä miksi valitaan sellainen juhlapaikka. Häät ovat perhejuhla. Miksette säästäneet sukulaisianne ja ystäviänne tuollaiselta lapsettomien pelleilyltä ja menneet ihan keskenänne naimisiin? Vai luuletko että lapselliset vieraat olivat ikionnellisia kun joutuivat hankkimaan lapsenvahdit ja jättämään pienet lapset kotiin? Monet taisivat pitkin hampain tulla juhliinne kun kohteliaina ihmisinä eivät kehdanneet jättää tulemattakaan. Kunnioittivat sentään teidän juhlaanne vaikkette te kunnioittaneetkaan heidän perheitään.
Kuten sanoin, olimme itsekkäitä ja valitsimme hääpaikaksemme paikan, jolla oli juuri meille syvällistä merkitystä.
Suurin osa kutsuvieraista oli lapsettomia ja harkitsimme kyllä aluksi, että emme kutsuisi lainkaan niitä, joilla on lapsia. Päädyimme kuitenkin siihen, että heidätkin kutsutaan ja he itse sitten päättävät, haluavatko tulla.
 
eiköhän niiden ihmisten jotka eivät toisen toivetta voi kunnioittaa, kannata jäädä suosiolla kotiin. jos hääpari haluaa lapsettomat häät ni sellaiset heille suotakoon. hääpari haluaa varmasti päivästään ikimuistoisen, miksi he eivät saisi tehdä silloin häistään juuri sellaiset kuin he haluavat. naurattaa kun kaikki tässä ketjussa haukkuu et tälläiset hääparit ajattelee vain minäminäminä.. samoinhan he itsekin ajattelevat. tuota en kyllä ymmärrä että lapsia erotellaan, kuten jo aiemmin kirjoitin.<br><br>
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.05.2007 klo 14:13 Lunatic kirjoitti:
No se vauva on ilmeisesti vielä symbioosissa sun kanssa ja ne kutsujat aattelee ettet tule ilman sitä.
Se 2v taas voinee olla hoidossakin juhlien ajan, ettei karaa ympäri ämpäri ja kaada drinkkejä. =)
siis "vauvahan" on häiden aikana lähes vuoden ikäinen ja kyllä sekin voi karata ja mennä ympäri ämpäri!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.05.2007 klo 14:15 nöppönen kirjoitti:
eiköhän niiden ihmisten jotka eivät toisen toivetta voi kunnioittaa, kannata jäädä suosiolla kotiin. jos hääpari haluaa lapsettomat häät ni sellaiset heille suotakoon. hääpari haluaa varmasti päivästään ikimuistoisen, miksi he eivät saisi tehdä silloin häistään juuri sellaiset kuin he haluavat. naurataa kun kaikki tässä ketjussa haukkuu et tälläiset hääparit ajattelee vain minäminäminä.. samoinhan he itsekin ajattelevat. tuota en kyllä ymmärrä että lapsia erotellaan, kuten jo aiemmin kirjoitin.
Täysi peesi tähän! :flower:
 
Miimari harmaana
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.05.2007 klo 14:15 hmmmmm kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.05.2007 klo 14:11 Miimari harmaana kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.05.2007 klo 14:07 yksi niistä kirjoitti:
Tästä nyt voi varmaan kiistellä maailman tappiin asti, mutta minulla olisi kysymys niille vanhemmille, jotka eivät ilman lapsiaan suostu häihin lähtemään:

Ettekö tekin silloin ole itsekkäitä, kun ette kunnioita hääparin toiveita?

Usein hääpari on vielä lapseton, eikä osaa ajatella asiaa samalta kannalta kuin ne joilla lapsia on. Onko sitä vaikea ottaa huomioon?
Vaikka olisi kuinka lapseton niin on ne yleensä lapsiperheitä nähneet kaveripiireissä,sukulaisia joilla lapsia jne.Luulis sitä tietävän että aina ei oo mahollista saaha lapsia hoitoon vaikka haluaisikin.Ja jos ei lapsia häihin haluta ja vanhemmat ei niitä saa hoitoon niin eikö se oo ihan päivänselvä asia että ne pitää ottaa joko mukaan pippaloihin tai sitten jäähä juhlista pois.Kumpi se ois mukavampi ratkaisu.Saaha kutsutut vieraat paikalle vai että moni on tuon asian takia pois niistä?Ite valitsisin kyllä että lapset vain matkaan,eihän ne pääse ees tuhoja siellä tekemään kun vanhemmat yleensä ruukaa seurata niitten tekemisiä.Ihmiset tekee tuosta liian ison ongelman.
Minun mielestä tuossa yllä kysyttiin asiallisesti, sinä miimari teet tästä aika ison ongelman :whistle: Yritä ymmärtää sitä toiseltakin kannalta jooko?
Sinä et vissiin huomannu tota kysymystä niille ihmisille,jotka eivät suostu ilman lapsia lähtemään.Annoin vähän sinunkinlaisille uutta näkökantaa,koska aina ne hoitopaikat ei onnistu tosta vaan.Eli mietippä sinä sitä.Ja aivan saletisti jäisin pois jos olisi vain toinen lapsi kutsuttu.Ja siinä vaiheessa mulle ois ihan sama miten häänsä viettää koska tuo menee liian tökeröksi.
 
hmmmm
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.05.2007 klo 14:19 Miimari harmaana kirjoitti:

Sen ymmärrän että vetää herneet nenään jos toinen lapsi vain kutsutaan, on sen verran outoa toimintaa. Mutta sinä et suostu ajattelemaan kenenkään muun kannalta sitä, että halutaan lapsettomat häät?
 
tuleva morsian
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.05.2007 klo 13:55 vieras kirjoitti:
Yks aika iso pointti tähän, pakko laittaa:

Kuinka lapset voivat ikinä oppia käytöstavoille juhlissa, jos heitä ei sinne koskaan saa ottaa mukaan?? Miksi lapsista ajatellaan vain niin että he pilaavat juhlat? Luulen ja tiedän, että ne juhlien pilaajat löytyy sieltä humaltuneista aikuisista jotka tekee typeryyksiään..

Onneksi itselläni ja miehelläni on niin ihana suku ja ystäväpiiri että ollaan aina oltu lapsineen, niinkuin kaikki muutkin. Ja lapset osaavat olla myös juhlissa niinkuin juhlissa kuuluu olla kun ovat saaneet niihin osallistua!! :) (vai johtuneeko siitä että lapsilla on rajoja ja rakkautta..)

Ja miten mukavia ovat olleet pienten ylläriohjelmat hääparille.. Vaikka eihän sellaisista välitä ne "aikuiset" joille lapset ovat yhteiskunnassa se välttämätön pahuus.. (ja kun he eivät varmaan itse ole koskaan lapsia olleetkaan.. :headwall: )
Aivan samaa mieltä. En ymmärrä myöskään, sitä ettei lapsia lasketa tasavertaisiksi perheen jäseniksi. Itse ainakin loukkaantuisin, jos oma lähisukulaiseni kutsuisi häihinsä lapsista vain toisen. Luulenpa että jos aikuisia ruettaisiin tällä tavalla rankkaamaan pois, olisi reaktio vielä voimakkaampi. Itse en ikinä ainakaan kehtaisi jättää ketään lähisuvusta kutsumatta, jos kemiat eivät ihan täysin kohtaa. Että jätetään nyt se vähän mitä sattuun höpöttelevä vanhamummo kutsumatta, kun muistikin pätkii välillä ja ei aina tiedä mitä suustaan päästää. Ettei nyt vaan MEIDÄN juhlat ole pilalla, miksi niitä vieraita sitten kutsutaan? Maistraatissa voi mennä naimisiin parin todistajan voimin, ja voi sitten ihan itse päättää miten päivänsä viettää ei kukaan pilaa käytöksellään hyviä juhlia.
 
Siis voi herranjestas!!!! Jokainen saa kutsua OMIIN häihinsä ketä haluaa, pitää OMAT häänsä, missä haluaa ja tehdä OMISSA häissään, mitä haluaa. Miksi siis pitää syyllistää hääparia siitä, että he haluavat järjestää juuri omanlaisensa häät? Ei niitä häitä pidetä muita miellyttääkseen, vaan lähinnä itseä. Jokainen pitää omannäköisensä häät, eikä siihen muilla paljon ole varaa puuttua.. Minun mielestä häiden tuleekin olla "itsekkäät", sillä niissä juhlitaan juuri itse hääparia, ei ketään / mitään muuta! Myönnän kyllä, että on aika erikoista, että vain toinen perheen kahdesta lapsesta kutsutaan, mutta silti.. Hääparilla on täysi oikeus päättää, ketä häihinsä haluavat. Joku väitti aiemmin häiden olevan perhejuhla.. Ehkä ne ovat joillekin. mutta eivät välttämättä kaikille; jokainen saakoon luvan itse päättää omista tekemisistään / arvostuksistaan ym.
 
AP:lle. Jätä molemmat lapset hoitoon ja mene miehesi kanssa häihin. Saatte juhlia ja rentoutua ilman lapsia. Ala säästämään vaikka nyt jo rahaa hoitajaa varten, jos se siitä on kiinni. Ajattele miltä miehestäsi tuntuu, jos ei menisi veljensä häihin? Ei tuosta nyt niin isoa numeroa kannata tehdä, vaikka vain toinen lapsi on kutsuttu!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.05.2007 klo 14:46 tuleva morsian kirjoitti:
Maistraatissa voi mennä naimisiin parin todistajan voimin, ja voi sitten ihan itse päättää miten päivänsä viettää ei kukaan pilaa käytöksellään hyviä juhlia.
Eikä tarvitse mennä edes maistraatissa, sama onnistuu myös kirkossa. Kutsuu vain ne, joita haluaa kutsua.
 
huonoa käytöstä
Omiin häihinsä saa jokainen kutsua ja jättää kutsumatta ketä haluaa. MUTTA on äärimmäisen huonoa käytöstä kutsua vain osa perheen lapsista!!! SAma jos jättäisi puolisoista vain toisen kutsumatta. Ei kuulu TODELLAKAAN hyviin tapoihih. Vai onko hääjuhla sellainen tilaisuus joka oikeuttaa huonoon käytökseen?
Todella moukkamaista käytöstä ap:n sukulaisilta.
Lapsettomat häät on ihan ok tai se että kutsuu vaikka vaan läheisimpien sukulaisten ja ystävien lapset mutta EI NIIN että vain osa tietyn perheen lapsista kutsutaan. Sen verran pitäisi olla jokaisella käytöstapoja, oli omia lapsia tai ei. :/
 
Mä ymmärrän kyllä, jos jotkut tahtoo järjestää vain aikuisten häät, mutta jos meillä vain joku lapsista olis meidän lisäks kutsuttu, niin vietäis kyllä kaikki lapset hoitoon tai sitten jätettäis menemättä. musta aika hölmöä lähteä vain yhden lapsen kanssa häihin ja jättää toinen hoitoon. Paitsi tietysti jos toinen lapsista ei tahdo lähteä.
 
Nameless
No huhhuh näitä tekstejä...häät eivät ole lasten juhla, ihan vaan tiedoksi. Ja ei, kaikkia ei kiinnosta katsella kuinka "ihastuttavia" Nico-Petteri ja Sirkku-Liisa ovat juhlatamineissaan. Eli jospa sallisitte hääparille edes sen verran itsekkyyttä, että saisivat pitää ikimuistoiset häät ilman että teidän pitää ne vieraina väkisin pilata joko tunkemalla paikalle koko perheen voimin tai pistämällä boikottiin koko juhlat oman lapsellisuutenne takia...

Osa lapsista osaa käyttäytyä ja osa ei. Jos ap kertoo että 2-vuotias on "normaali 2-vuotias", miettikääs millaisia tuonikäiset yleensä ovat virallisissa tapahtumissa, kuinka jaksavat pitkiä aikoja istua ym.
 
Yhteistyössä