Syyskuiset 2019

@Beibihaaveilija tsemppiä paljon! Se rusehtava vuoto on tosiaan yleistä. Kunhan ei ihan desi kaupalla tule kirkasta! Vaikka eihän se nyt lohduta, kun asia vaivaa varmasti! (n)

Tää on kyllä yhtä stressaamista koko ajan. Ensiksi stressataan onko siellä mitään ja onko oikeassa paikassa. Sitten aletaan stressata niskaturvotuksen tuloksia, sitten rakennevikoja ym. Ja kaiken tän lisäksi koko ajan lasketaan miten paljon keskenmenoriski on milläkin viikolla. Tulee rankka odotusaika taas! :eek::D
 
Tervetuloa mukaan uudet. Ja onnea plussista. :love:

Tää huoli vauvasta on ihan hullua. Päivä päivältää tuntuu, että oireet vaan vähenee. Vuotoja ei onneksi ole tullut, mutta nyt tissien arkuuskin tuntuu hävinneen melkein kokonaan. Mulla ei siis ole mitään oireita. Eilen vihlaisi muutamasti kohdun alueelta ja välillä jomotteli alamahaa ja selkää. Siinä se. Nyt kuitenkin jo 6+1. Ei kaikki voi olla hyvin.. :unsure:
Täällä samat viikot. Tissejä ei arista koko aikaa mutta aamupahoinvointi ja huimaus on läsnä. Ja väsymys... mutta en ajattele että ois huonosti jokin? Eihän kaikki oireet koko aikaa kestä. Tsemppiä sinullekkin! Toivotaan että kyytiläiset on kyydissä tiukasti mukana ja voivat hyvin!

Edit: anteeksi, en lukenu kunnolla loppuun. Toivon että kaikki on hyvin!:love:
 
@Karvakorvat Joo oli pitkät kierrot viimeiseen kiertoon asti, siinä tuliki eka kertaa selkeä ovulaatio jo joskus kp17 paikkeilla, luulen etten ole ehkä edes ovuloinu sitä ennen kierroissa imetyksen aikana (n) viimenen kierto alko 3.12. eli ois 6+0 tänään! Eikö se niin lasketa? :whistle: Ja ei oo mahiksia että ois pidemmällä..

Viimeks muistan että oli vaikeaa löytää sitä sydämen sykettä vaikka kokeilin doppleria isommilla viikoilla, kesti aina jonkun aikaa. Siis kyllä se mun mielestä oli nyt ihan samankuulosta ku sillon, mies oli samaa mieltä ku käskin senki kuunnella.. onko muilla ollu käytössä doppleria ja millon on löytyny syke? Tuntuu kans että hirveän aikaista mutta eikai se mahdotonta ole? Vai tietääkö joku millon voi aikasintaan kuulla? Löyty ihan alhaalta vähä oikealta puolelta eikä kyllä omakaan syke ollu.

Ja tympeetä ku koko päivän ollu pahoinvointi ja kauhea väsymys, tuntu ihan loputtomalta koko päivä. Nyt vaan sormet ristissä että tuolla 1vllä ei ois ihan hirveä yö :oops:
Jos 3.12 on ollu vikat menkat, menis siitä laskettuna LA 9.9 ja olisit samoissa kun minä, eli tänään 6+1. Mutta se voi toki ultrassa muuttua tarkemmaks. Nii ja ei se varmaan ihan täys mahottomuus oo kuulla sykkeitä, mutta melkeen :ROFLMAO::ROFLMAO: kyllähän se sydän jo sykkii, hiljalleen jopa verta :)

Lisään vielä, että mulla ovis ollu 17.12 ja sulla vissiin 19, eli sen mukaan menis sit pari päivää jälessä, mut vikoista menkoista vielä lasketaa ennenku ultra tarkentaa (y)
 
Jos 3.12 on ollu vikat menkat, menis siitä laskettuna LA 9.9 ja olisit samoissa kun minä, eli tänään 6+1. Mutta se voi toki ultrassa muuttua tarkemmaks. Nii ja ei se varmaan ihan täys mahottomuus oo kuulla sykkeitä, mutta melkeen :ROFLMAO::ROFLMAO: kyllähän se sydän jo sykkii, hiljalleen jopa verta :)

Lisään vielä, että mulla ovis ollu 17.12 ja sulla vissiin 19, eli sen mukaan menis sit pari päivää jälessä, mut vikoista menkoista vielä lasketaa ennenku ultra tarkentaa (y)
Kiitos selvennyksestä (y) mä laskin jotenki 10.9. lasketuksi mutta sehän selviää sitte ultrassa. Voi tosiaan siirtyä myöhemmäksi, viimeksi ei ihme kyllä siirtyny vaikka mun normikierto onki 30-32pv eikä sen 28.

Niin ja luin nyt tuosta dopplerin toiminnasta lisää, kyllä tais olla vaan ne istukan virtausäänet tms eikä sydämen syke minkä kuulin! Ku ei sitä voi näin aikasin kuulla :ROFLMAO:
 
Ehkä uskaltaudun tänne myös. 10.1 tein positiivisen testin. Viime menkat alkanu 1.12 Öklötys, kivikovat nännit ja menkkojen viipyily sai testaamaan. @Beibihaaveilija n kanssa ollaankin jo vanhoja tuttuja. Toivotaan että pysyt remmissä.

En oikeen tiedä tosta mun lasketusta ajasta, laskurit heittää miten sattuu, kierrot on tosi pitkät ja epäsäännölliset.(n) Ens viikon tiistaina neuvola. Meillä päin ei ultrailla varhasesti normaalioloissa. Ehkä siellä sitten selviää millä viikoilla körötellään.
 
  • Tykkää
Reactions: Tupuli ja Unetonna
@Unetonna juu yllätyin vähän itsekin. Voinee johtua siitä että ollaan just muutettu ja ehkä haluavat ajaa meidät sisään, seuraavaan käyntiin voikin tulla sitten pidempi väli. Näillä main kävin kyllä edellisenkin kanssa, ainakin äitiyskortin mukaan. Mutta esikoisesta näköjään vasta vk 10 Sillonki oli muutes eri kaupunki alkuraskaudessa. Voihan olla, että on kunta kohtaisia eroja.
 
Mulla verenvuoto sitten vaan yltyi ja rusehtava tuhru muuttui kunnon vereksi. Muistutti siis ihan normaaleja kuukautisia. Kovien vatsakramppien tullessa peliin menin ihan paniikkiin ja soitin sitten päivystykseen. Sain lähetteen Naistenklinikalle.

Päästiin vielä illaksi ultraan, vaikka epäily keskenmenosta oli kuulemma todella todennäköinen. Olin varma, että ultran ruudulla ei näy enää mitään."VAAN KAPPAS! Kukas se täällä möyrii."- sanoi mua ultrannut mies ja pyysi katsomaan ruutua. Siellähän se pieni möyri ja vielä oikeassa paikassa. Ja hetken päästä mies jatkoi: "Ja arvatkaapas, mikä tämä on. Se on vauvan syke. " En meinannut uskoa korviani ja itkuhan siinä pääsi.

Vuoto ja krampit olivat ilmeisesti jonkin asteiset valemenkat tai muutoin kohtu vähän ärhentelee, kun siellä on uusi asukas. Vuoto on kuulemma täysin vaaratonta, vaikka sitä tulisi paljonkin.

Eli @gemmy, vuoto voi olla näköjään ihan normaaliakin. :love:
 
@gemmy Ei löytynyt syytä vuodolle. Lääkäri piirsi sellaisen kuvan paperille johon selitti, että kun kohtu on jonkun pussin sisällä, niin se pussi saattaa aiheuttaa voimakastakin verenvuotoa ärtyessään uudesta tulokkaasta. Eli saattaa vuotaa paljonkin sieltä sen pussin limakalvoilta. Se on jotenkin kehon tapa puolustautua sitä "tunkeilijaa" vastaan. Ja tän takia jotkut ei huomaa olevansa raskaana, kun tulee niin sanotut valemenkat. Vaikka mulla menkat olisi pitänyt alkaa 1.1, niin näköjään se vuoto nyt vaan tuli vähän myöhemmin. Tuntuuhan se hurjalta, kun edelleen vaan vuotaa verta. Ei vaan auta kun luottaa siihen, mitä ultrassa näkyi. :oops:
 
Minä puhelin aiemmin varhasultraan menosta, ja tänään kävin vielä vähän aikaisemmassa ultrassa; syynä yhtäkkiä alkanut verenvuoto. Viikkoja siis nyt 6+1 ja kyllä siellä sykettä näkyi. Suoraan sanottiin, että tässä voi käydä miten vain. Toivotaan että kävisi hyvin. Nyt minun ainakin pitää uskoa, että siellä majailee joku :)

Lisäys: minulla siis näkyi sikiö, ruskuaispussi ja sitten vähän matkan päässä jokin.. en tiedä mikä oli, mutta ilmeisesti verenvuodon syy.
 
  • Tykkää
Reactions: Tupuli
@TIpsutii Sun tilannehan kuulostaa varsin tutulta. :) Olen samoilla päivillä kuin sinä, eli 6+1. Mulla sitä verta on tullut siis todella paljon yhtään kaunistelematta. Mulle sanottiin, että täysin vaaratonta ja vuotelee joltain limakalvoilta. Sulle kuitenkin, että voi käydä miten vaan. Miksiköhän näin :confused:

@Pioni_ Kyllä säikäytti! (n) Mutta oli ihanaa nähdä pieni pamppaileva sydän. :love:
 
Vihdoin joulukuisen keskenmenon jälkeen uskallan kirjoitella. Sain rv9 3.12 km tuomion ja 3.1 sain haalean plussan. Laskettu aika olisi joskus 17.9. Meillä kaksi lasta joidenka la ajat oli 17.9 ja 17.10. Hirveä pahoinvointi koko ajan läsnä. Marraskuun raskaudessa ei ollut yhtään näin paha olo
 
  • Tykkää
Reactions: Tupuli
Tää on niin jännittävää! Tsemppiä kaikille! Mä kävin varhaisultrassa ja vahva syke löytyi. ....ja sitten löytyi myös toinen syke! En tiennyt mitä ajatella- rupesin vaan nauramaan. Oli kuitenkin vielä niin pieniä että meen kahden viikon päästä uudestaan. Huh!
 
  • Tykkää
Reactions: Unetonna
@Mandel eikä:ROFLMAO: mun miehen pahin painajainen. Toivotaan että kaikki menee hyvin(y)

@Beibihaaveilija ihana päätös käynnille, varmasti helpottavaa kuulla ja nähdä että kaikki ok, muuten sitä huolehtisi ihan liikaa jos syytä huoleen ei ole. :) Varmasti kyllä itsekin silti stressaisin kunnes vuoto loppuu tai edes niukkenee.
 
Huh mikä päivä @Beibihaaveilija. Toivottavasti pieni pysyy mukana. Tsemppiä myös muille vuotelijoille. :love: On nää ekat viikot piinaa!

Ja vau, @Mandel tuplaonnittelut!

Mä kävin myös tänään neuvolan ultrassa, sieltä löytyi mini oikeasta paikasta sykkeineen. Täällä terveydenhoitajat ultraa mahdollisuuksien mukaan tällaisia paniikkipotilaita :D ei ollut ihan samanlainen keikka kuin varsinaisessa varhaisultrassa, jossa ois mitattu alkio ja näkyvyys ois ollut vähän eri luokkaa, mutta pääasia että näyttäisi kaikki olevan niinkuin pitää :love: minä kysyin terveydenhoitajalta, että eikös tuolla näy myös syke, ja hän oli samaa mieltä :rolleyes:
 
Oijoi osalla niin jänniä aikoja!
Miten muuten @Beibihaaveilija kun aikasemmin sanoit että julkiselta oot saanu varhaisultran, oliks siinä joku syy takana? Eikös se ollut ennen vuoteluita jo varattu? Ihanaa, että kaikki nyt hyvin :love:

@Mandel oliko mitään aavistusta tai nopeaa testien vahvistumista? :ROFLMAO:
 

Yhteistyössä