Syyskuun söpöläiset 2016

Sunnuntaina sain säikähtää kun en saanut dopplerilla sykettä kuulumaan. Tilasin doppmerin joskus 3 viikkoa sitten ja alusta saakka se on ollut sellanen että toimii ehkä 10-15 min ja sit hyytyy. Ja patteri oli olevinaan uusi. Noh su en saanut sykettä kuulumaan vaikka vartin yritin ja aiemmin jo kujlunut melko selvästikin. Siinä sitten laite hyyty taas..aina odotin jonkin aikaa ja taas yritin ja laite hyytyi... Illalla käytii kaupassa ja ostin uuden patterin nii johan oli hyytymättä. Jonkin ajan kuluttua myös minin syke löyty. Helpottavaa.. Kaippa siellä jo möyrytään niin että pientä sydäntä on hankala saada taajuuksille.

Tänään tuli rv 11+0. Ultraan nyt 9 (pitkää) päivää. Toiv kaikki hyvin. Sen jälkeen sitten voisin liittyä siihen fb ryhmään ja pääsen tutustumaan teihin vähän paremmin ;)

*Unis* ja minimuru 11+0
 
Huomenta vaan pitkästä aikaa!

Meilläkin on toi dopler, äänet alkoi kuulumaan 9+6. Sen jälkeen kuulunut hyvin. Yhden kerran ehdin vähän säikähtää kun ei heti kuulunut mutta taisi olla vaan rakko liian täysi. Sekin siis vaikuttaa.

Nyt tekisi mieli kertoa jo kaikille, mutta odotellaan vielä ensi viikon nt- ultraa. Oireet mulla oikeestaan katosi n . rv 8 eikä oo takasin kuulunu, onneksi kuuluu noi sydänäänet hyvin!

Eilen alettiin jo miettiä vähän nimivaihtoehtoja :geek:

Työnimi edelleen puuttuu, nyt menossa 11+4.
 
Mä oon myös miettinyt tuon doplerin hankkimista. Mietityttää vaan, että saanko sillä sitten vaan enemmän paniikkia aikaan. Olen nimittäin kauhea stressaaja ja voin vain kuvitella, mikä ahdistus nousee pintaan, jos niitä sydänäänia ei joku kerta kuulukaan. Toisaalta se voisi myös huojentaa tätä pelkoa, jos ne äänet kuuluisivat. Hankalaa on. :)

Meillä oli myös ensimmäinen neuvola tuossa viime viikolla. Nyt vaan odotellaan kutsua np-utraan. Jännittää ihan vietävästi. Toivottavasti kaikki olisi hyvin. Pahoinvointi tuntuu tosin taas pahentuneen, joten elän toivossa, että se on hyvä merkki. Vaikka tämä jatkuva vellominen ja yökkiminen alkaakin jo väsyttää melkoisesti. Kuinka pian te muut muuten saitte ekan neuvolan jälkeen ajan sinne ultraan? En jaksaisi millään odottaa. :D

Malla 10+0
 
Hei pitkästä aikaa, on ollut aika kiireistä joten tänne kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle.
Eilen oli nt-ultra ja lasketuksiajaksi varmistui 5.9 eli pari päivää siirtyi...

Pahoinvointi on helpottanut, kuvotusta on edelleen mutta oksentelu on jäänyt

Äiti ja pikkuapulainen 13+2
 
Noniin, np-ultrassa käyty tänään! Viikot vaihtuivat TAAS; tämän ultran perusteella virallinen laskettuaika on nyt 16.9 ja viikot 11+5 eli hypättiin edellisestä ultrasta 5päivää eteenpäin.

Siellä liikuttiin, potkittiin ja heiluteltiin käsiä. Hienoa oli katsoa mitä pikkuinen ninja siellä puuhailee varsinkin kun mitään ei tunne! Sykkeenkin sai kuulla useaan otteeseen. Istukka on etuseinämässä, että potkujen tuntemista saa ootella hetken aikaa... Seulat oli matalat, että mitään huolta ei pitäisi olla.

On tämä kyllä aika ihmeellistä aikaa (y) Nyt voi jo alkaa hengähtämään ja miettimään kenelle sitä kertookaan sitten seuraavaksi tästä pikkuisesta :)

Mietin tässä vain, että hiljeneekö tämä ketju ihan kokonaan jos te kaikki siirrytte FB? Itseäni ei tuo FB sitten yhtään houkuttele koska muutenkin elän siellä aika "hiljaiseloa".

ja päivitys;
Cherrytomato, 24v, 1. lapsi, la 16.9, K-SKS
 
Osaisko joku kotidopplerin käyttäjä auttaa ! En oo nyt kerinny yhtään käydä täällä kuulostelemassa enkä juttelemassa kun aloitin uudessa työssä, mutta asiaan...

Oon yrittäny dopplerilla kuunnella sykettä ihan jo jostain rv 7 tietämiltä aina silloin tällöin. Nyt mennään siis rv 10+3 - 11+1 enkä vieläkään saa sydänääniä kuulumaan, olen kuunnellut nyt neljänä iltana peräkkäin, vaihdoin laitteeseen uuden patterinkin. Löydän vain oman sykkeen monesta paikasta, ja jostain kuuluu sellainen hidas "viuh viuh" ääni o_O

Olen nyt huolesta aivan hermona! nt ultraankin on vielä reipas viikko aikaa. Oireita on eikä mitään vuotoja ole ollut.

Vartaloltani en ole mikään hoikka, vatsan seudulla tuota rasvaa on, mutta ei mitenkään kovin paksusti. Varhaisultrassa löytyi syke, ja lääkäri sanoi että alkio on kiinnittynyt aivan kohdun takaseinään(?).. voisiko tällaiset seikat vaikuttaa asiaan ?

Yksi ilta mieskin halusi yrittää jos löytäisi äänen ja väitti jossain kohtaa kuulleensa tiheän "laukkaavan" äänen, miinä en sitä etsimisestä huolimatta löytänyt :cry:

Auttakaa kanssa hermoilijat ! <3 :cry:
 
Ihana huomata miten muilla on raskaus sujunut kivasti, (näiden viimeisimpien kommenttejen perusteella) :love:

Yritän itsekkin elää vielä toivossa, jotenkin vain tuntuu että tämä oli tässä kun en löydä sykettä :cry:

Toisaalta, kun menin varhaisultraan olin aivan varma että kaikki ei ole hyvin, siellä kaikki oli kuitenkin juuri niinkuin pitääkin.. Pitäisi vaan lakata yrittämästä tuolla dopplerilla :mad:
 
Ihana huomata miten muilla on raskaus sujunut kivasti, (näiden viimeisimpien kommenttejen perusteella) :love:

Yritän itsekkin elää vielä toivossa, jotenkin vain tuntuu että tämä oli tässä kun en löydä sykettä :cry:

Toisaalta, kun menin varhaisultraan olin aivan varma että kaikki ei ole hyvin, siellä kaikki oli kuitenkin juuri niinkuin pitääkin.. Pitäisi vaan lakata yrittämästä tuolla dopplerilla :mad:
Etkö voi käydä yksityisellä tarkastuttamassa asiaa? Saisit mielenrauhan. :)


Cherrytomato: meillä on melkein sama la, katotaan osutaanko samaan aikaan synnyttämään k-s keskussairaalaan. :D
 
Minulla on tänään vapaapäivä ja heräsin jo nyt kun jännittää niin paljon huominen ultra. :D Onneksi se on pian ohi!

En saanut mitään ohjeistusta, pitääkö virtsarakon olla täynnä vai tyhjä? Minulla on hieman ylipainoa ja mietin onnistuuko ultra vatsan päältä? Toisaalta olen kuullut että oikeasti lihaviltakin on ultra otettu vatsan päältä...
 
Cherrytomato, mä en oo ainakaan lähössä minnekkää, pitäs vaan jaksaa "aktivoitua" täällä mutta ku tuntuu että muutenki täällä tulee niin vähä tätä juttua..

Äippäpakkaus..mä tykkäsin enemmän vuoden 2015 paketista mutta on toiki ihan jees. Parempi mitä esikoisen aikaan ku tuntu että sillon kaikki värit oli jotenki niin haljuja. Ja kiva että ton toppapuvun saa pussiksi, tulee luultavasti käytettyäki joskus vaikka kuosi ei miellytäkkää kovasti.

Mulle ei kyllä sovi enää tää istumatyö..alaselkä ja -maha kolmatta päivää jo tulessa ja nyt alkaa jo lonkkiinki käymään :( ei tämmöstä oo aikasemmissa ollu (n) sitte jos nyt lähen käveleen niin tuntuu siltä ku supistas..hohhoijaa..onneksi ens viikolla on loma!

Pikkupossu & rusina 14+0 *poks*:love:
 
haavelapsi, oletko koettanut ihan siitä alhaalta? Meilläkin joskus hankaluutta löytää, kun kaveri on niin liikkuvainen. Ne sykkeet kuulostaa juurikin sellaiselta laukalta. Doppler-valmistajat taitaa luvata, että ne sykkeet kuuluu vasta viikolla 14, joten sinuna en olisi tämän takia huolissaan :)
 
Mulla on ollu aika lailla hyvä vointi nyt. Mitä nyt ukon kanssa skismaa... Huoh. Stressiä vaan pukkaa!

Pitäis yövuoroon taas lähteä, saa nähdä kuinka jaksaa taas kun viime yökin oli hieman tiukilla. Aamusta oli jo niin valmis nukahtamaan pystyyn :D
 
Haavelapsi, se syke tosiaan on semmosta laukan kuuloista! Ootko kuunnellut youtubesta esimerkkiä? :) sieltä mä kuuntelin, kun esikoisesta etsin niitä sykkeitä.. Ja tosiaan, ne löytyy tosi alhaalta ne äänet, suunnilleen öööm häpykarvoitukseen voi joutua mennä ja voi olla että äänet kuuluu vain kun se doppleri on just oikeeseen suuntaan, eli kannattaa hitaasti sitä käännelläväännellä. Itsellä löytyy nyt ne äänet joka kerta hitusen navasta vasempaan ja todella alhaalta. Niistä muista äänistä niin kummaltakin puolelta vatsaa mä löydän omat sykkeet ja sitten semmoinen viuhviuh-tyyppinen ääni on muistaakseni istukasta! Mä oon sen läheltä löytänyt ne sykkeetkin! Semmonen puolmakaava asento ja jalat koukussa on myös ollut hyvä... :D Oisko näistä apua? Onko sulla millasta geeliä/rasvaa?
 
Onko kukaan kertonut vielä töissä? Koska aiotte? Esikoisesta mulla oli niin mini vatsa, et taisin olla jo 16-17 viikoilla kun vasta kerroin. Sillonki tuli vaan sellanen sopiva hetki niin kerroin. Nyt varmaan sinnittelen huhtikuulle jos pystyy. Onneks vatsa on turpea suuremmin vaan illalla niin ei sen puoleen hätää vielä!
Sheldon 12+2
 
Viljaa, tsemppiä ultraan! Mulla luki ohjeissa, että pitää olla virtsaa rakossa. Vatsan päältä ultrattiin. Kävin sitten puolessa välissä vessassa ja jatkettiin operaatiota.

Eilen oli siis nt-ultra ja siellä kaikki niin kuin tässä vaiheessa pitääkin olla. Seulat (verikokeet tai nt) eivät hälyyttäneet, tulos oli normaali ja riski matala. Tyyppi oli oikein virkeä ja ojenteli koipiaan siellä. Kätilö sanoi, että nyt voisin vaikka vähän alkaa nauttiakin tästä olotilasta ja hengittää ihan rauhassa :). Oli kyllä helpottavaa nähdä, että siellä vielä ollaan elossa ja voidaan hyvin. Oireetkin kun pikkuhiljaa alkavat helpottaa.

Sheldon, en ole kertonut töissä. Enkä oikeastaan kovin laajasti muutenkaan. Yritän pitää mahdollisimman pitkään vain lähipiirin tietona. Pääsiäisen yli ainakin pitää päästä, mieluummin vappuun asti.

Meibijees 12+4, la 12.9.2016
 
Hei kaikille! Uusi odottaja ilmoittautuu. Olen seurannut alusta asti ryhmän keskusteluja mutta nyt vasta sain aikaiseksi itse osallistua mukaan ja haluaisin myös liittyä fb:n puolelle keskustelemaan.

Laskettuaika on siis 5.9 ja ennestään meillä on 2 lasta. Varhaisultra ja nt-ultra jo takana päin ja niissä kaikki hyvin. Toinen neuvolakäynti ja sokerirasituskoe on tulossa seuraavien parin viikon aikana. Pahoinvointi ja väsymys on alkanut melko hyvin jo hellittää ja ekat äitiyshousutkin on jo pitänyt ottaa käyttöön.

Edellisessä raskaudessa ongelmana mulla oli raskaushepatoosi. Saa nähdä pystyykö tässä raskaudessa välttymään tältä myöskään. Hyviä vointeja kaikille! :)
MJMJ 13+4

!Saa lisätä listalle ja viesti lähtee myös fb ryhmään liittymisestä!

:love: MJMJ/5.9 /3.lapsi :love:
 
Ja mitä tuohon äippäpakkaukseen tulee niin kyllä se meille kotiutuu ;) Koska makuupussi ja petivaatteet, rakastuin ihan täysin! Aika sininenhän tuo on, mutta ei se minua haittaa vaikka tyttö tulisi. Ostin mä jo yhdet siniset pingviinipöksytkin vauvalle koska ne oli vaan niin ihanat. Ja en usko lapsi kärsii millään tavalla siitä, että on joidenkin mielestä "väärän väriset" kuteet päällä :sneaky: Itse en lasta haluaisi mihinkään beigeen pukea koska se on niin tylsä väri, mutta kyllähän sekin menee jos ei muuta ole.

Tänään tuli 12+0 ja ajattelin itse omistaa tasaviikot ihan vain vauvahömpälle ja täyttäää ajatukset hattaralla. Tekee hyvää kyllä olla ihan pöpi luvan kanssa ainakin kerta viikkoon!

Töissä en ole kertonut vielä yleisesti ja pyrinkin siihen, että kerron vasta kun on "pakko". Pari työkaveria tosiaan tietää ja esimies, mutta mielellään en halua huudella asiasta vielä pitkään aikaan!
 
haavelapsi: mullakin kestää väli kauan löytää sydänäänet. Ja aluksi en löytänyt edes niitä. Se tyyppi on vielä niin pieni,et ei ihan helppoa jäljittää. Mulla kuului tolla viikolla suoraan navasta kämmenen verran alaspäin. Ehkä pari sormenleveyttä viuh äänestä sivuun.

Mulle tuli pieni pömppömaha jotenkin yhtäkkiä nyt. Tää on kyllä neljäs,että voi ehkä venahtaakkin maha esille vähän nopeammin jo. Ehkä sekin vaikuttaa, kun ei tarvi enään yrittää olla kertomatta tästä. Töissä piti kertoa,kun työn luonne on semmoinen etten pysty tekemään kaikkia juttuja siellä raskauden takia. Yllättävän pitkään selvisin tällä kertaa.
 
Mietin tässä vain, että hiljeneekö tämä ketju ihan kokonaan jos te kaikki siirrytte FB? Itseäni ei tuo FB sitten yhtään houkuttele koska muutenkin elän siellä aika "hiljaiseloa".
Minäkään en ole kovin innostunut tuosta fb-ryhmästä. Pelottaa liikaa, että on tuttuja. :D

Toivoisin, että täällä keskustelu pysyisi yllä. Pohdin jo sellaistakin, jos tämä ryhmä kokonaan hiljenee, että perustaisin oman ryhmän esim kaikille, joilla LA kesä-joulukuussa ja jotka nimenomaan haluavat keskustella anonyymina täällä.
 
Minäkään en ole kovin innostunut tuosta fb-ryhmästä. Pelottaa liikaa, että on tuttuja. :D

Toivoisin, että täällä keskustelu pysyisi yllä. Pohdin jo sellaistakin, jos tämä ryhmä kokonaan hiljenee, että perustaisin oman ryhmän esim kaikille, joilla LA kesä-joulukuussa ja jotka nimenomaan haluavat keskustella anonyymina täällä.
Minä pysyttelen myös mielellään täällä ja anonyymina. :rolleyes:
 

Yhteistyössä