tänne ovulaatiotesti kuvia.

Ovisplussasta menee 24-48 h kunnes munasolu irtoaa.

"Munasolun elinikä on 12-24 tuntia. Siittiöt elävät ja hedelmöittävät noin 72 tuntia eli 3 vuorokautta, niiden maksimielinikä on 5 vuorokautta. Tämä tarkoittaa sitä, että hedelmöityminen voi tapahtua, mikäli rakastelee ovulaatiota edeltävän 72 tunnin ja/tai sitä seuraavien 24 tunnin aikana. Mikäli ovulaatio voitaisiin tarkasti ennakoida, olisi kaikki hyvin yksinkertaista. Elimistömme antaa kuitenkin tarkan viestin vain siitä,m että ovulaatio on jo tapahtunut - ei etukäteen, koska tämä tulee tapahtumaan. Siittiöiden maksimi-ikä voi olla jopa 7 päivää, joskin hyvin harvoin ja erittäin hyvissä olosuhteissa. Jos haluat olla varma, lisää näihin laskutoimituksiin vielä 2 lisäpäivää. Nämä ohjeet perustuvat siittiöiden 5 päivän maksimielinikään."

Tuossa kopio Perhesuunnittelun kotisivuilta.
 
Onnittelut hienoista oviplussista :flower: =) Itse olen tasan kerran saanut hymynaaman testiin.. tais olla joskus viime talvena. Olenkin sit suosiolla jättäny dippailut muille.
Nyt sitten tilasin testejä ja ihan sunnuntain ratoksi ajattelin kokeilla... tänään mulla siis kp28 ja tätiä odotellaan muutaman päivän päästä. Taustana siis pco.

Pregcheck on todellakin herkkä :D

Aijaa.com - 8577992.jpg

Aijaa.com - 8577993.jpg

Testiajan jälkeen:

Aijaa.com - 8577994.jpg

Tää kierto oli metu-clomi-luge avusteinen, kannattaakohan ens kiertoa edes yrittää tikuttaa, mitä olette mieltä? Millasia kokemuksia muilla pcolaisilla? Pitääköhän paikkansa huhu, että myös ennen tätiä lh-kohoaa vähän?
 
mymosa
Nyppy, tuohan ei oo plussa ja mulle ainakin on aina tullut viivaa vaikkei ovista ole ollutkaan. Tosin clomit ovat auttaneet tikutteluun sen oviksen lisäksi niin, että testit ovat selvemmin negaa ja plussaa. pco takana myös.

Kyllä kannattaa tikuttaa, aikasemmin.
 
Kiitos mymosa vastauksesta. Just utelias olen tietään, onko miten pcolaisilla yleensä tasavahvoja näillä liuskatesteillä? Itellä ei ole ollu koskaan. Joskus tikuttanut uteliaisuudesta koko kierron ja aina se vaan on lh koholla. Hauskin on se, että tää testi näyttää siltä, et ovis olis parin pvn päässä, vaikkei todella ole. Ehkei tää ole oikea paikka uteluille, anteeks, mut onpahan esimerkkinä toi kuva, että pcolaisella voi olla vahva viiva mihin aikaan kierrosta tahansa.
Ajattelin tikuttaa ens kierron piiitkästä aikaa, mut onkohan tuo taas ihan turhaa.... se ei kai auta ku kokeilla :) Toivottavasti toimis samoin ku sulla mymosa :)

joku_raja Haamu?! :O no nyt kun sanoit, nii olisko kuitenki viivanpaikka kummittelemassa :confused: pitää alkaa vielä tihrustaa noi ottamani kuvat :p
Jos sullakin on ollu ennen tätiä tuollasia, niin sehän kai kertois siitä, et lh enempi kohollaan silloinki... mielenkiintosta. Kiitos :)
 
mymosa
nyppy, mulla oli kaikki muut paitsi fertest aika tasavahvoja koko kierron, vaikka en edes ovuloinut.
Tässä ensimmäisessa clomikierrossa aloitin testailun jo kp9, koska halusin myös nähdä miten viivat tulee (fertest ja wondfo) ja kerrankin ei tarvinnut arpoa ja tikutteluhistoriani ekan kerran sain hymynaaman :) Samana päivänä gyne vahvisti oviksen olevan minä hetkenä hyvänsä. Ja kivut kyllä tuli tutuiksi.

Joten toivotaan samaa onnistumista sullekin :)
 
Nyppy: Mitään tieteellistä selitystä en ole löytänyt sille, että lh olisi koholla ennen kuukautisia eikä näin pitäisi periaatteessa olla. Mutta parissa kierrossa olen saanut selvää viivaa ennen tädin tuloa ja kuitenkaan en ole saanut edes pienen pientä haamua raskaustestiin. Eli kemiallisesta tuskin on ollut kyse. Noita paria kiertoa lukuunottamatta en ole testannut, joten en tiedä, onko näin joka kierrossa. Minulla ei ole pco:ta, mutta yleensä kierron missä vaiheessa tahansa tulee joku haamulainen ovistestiin. Käsittääkseni se on kuitenkin normaalia, kun hormonia kehossa on koko kierron ajan.
 
mymosa noita merkkejä en ole kokeillutkaa, kiitti vinkistä. Mäkin ajattelin käydä ens kierrossa gynellä oviksen aikoihin. Onnea siitä ekasta hymynaamasta ja ellen ole väärin ymmärtänyt, se taisi tuottaa tulostakin.. olin lukevinani tuolta toisaalta, Paljon Onnea :flower: =)

joku_raja varmasti ootkin oikeassa, kyllähän niitä hormoniheittoja on ilman pcotakin. Eikähän kaikki kierrot ole samanlaisia, niissäkin isoja eroja.

Näin sitä oppii kun vanhaksi elää :D tosi mielenkiintoisia juttuja..
 
mymosa
Neljänneks ylin on vahvin, mutta jos noi on davidin testejä niin eipä taida tuon vahvempaa ikinä antaakaan vaikka oiskin ovis.
Ainakin toisilla, jotka on testanneet myös digillä, on liuska jäänyt "negaksi" vaikka digi hymyilee.
 
Jos on yhtään häikkää hormoneissa, voi tikut näyttää plussaa useamman kerran kierron aikana, jos munasolu ei ole onnistunut irtoamaan... Ite lopetin tikuttelun just siks, kun ei niistä mun kropalla ottanut mitään selvää.

Mutta pikkuinen12, hyvinkin voi olla, että sulla oikea plussa oli tuolloin kp 13 ja joillakin lutenisoiva hormoni lähtee kohoamaan esim. ennen kuukautisten alkamista tai sitten raskauden takia...
 
Viimeksi muokattu:
Hei ja hyvää perjantaita :wave:

Tässä Kpt 9, 12 ja 13 (kuivat testit)
[url=http://aijaa.com/v.php?i=009158701386.jpg]Aijaa.com - 8701386.jpg[/URL]

Siis onko tämä jo plussa?
Alla vielä kp13 vasta tehtynä



Ei taida vieläkään olla tasavahva? Noh,kyllä tää hyödynnetään, oli plussa tai ei... utelias vaan olen, ku tää kroppa toimii miten sattuu :D

Muoks. 19.9 Piti tulla lisään, että tuo kp13 OLI eka plussapäivä, tänään vahvistui ultrassa.
 
Viimeksi muokattu:
Upeaa Pikkuinen! Onnea :) Toivottelen sulle jarru/tarrasukkia oikein urakalla.

Itselläni testit näyttivät tänä aamuna ihan samaa kuin sulla, mutta mulla menkat alkoivat eilen jo tiputtelemaan. Mulla siis ei kaikki mennyt ihan nappiin, mutta ihanaa , että sä oot plussannut. Tämä sun juttus nimittäin antaa mulle uskoa siihen, että itsekin vielä onnistun. Ja toisekseen sun testit antaa mulle varmuuden siitä, ettei mun pää olekaan sekoamassa, kun olen juuri saanut samanlaisen tuloksen. Ihmettelin, voiko todella saada r- testiin ja ovis-testiin samaan aikaan tuollaisia +tuloksia. Pelastit päiväni! :) :) :)
 
Pikkuinen: Mä tein ennen tätä päivää ovistestejä vain siihen asti, kunnes sain kierrostani ovisplussan kiinni (taisi olla silloin kp9 tai kp10) . Tänään tein ovistestin, koska sain tänään aamulla ensin sen haalean plussan r-testistä menkoista huolimatta. Olen nettipalstoilta kuitenkin lukenut, että ovistestillä voi bongata alkaneen raskauden. Siksi tein myöhemmin tänään sen ovistestin (en halunnut tuhlata kallista r-testiä) ja se näytti myös plussaa. Jos mun menkat ei olis alkanut, niin nyt mulla olis meneillään kp25.
 
Puh ja huh... Tikkuja on palanut käsittämätön määrä kun olen yrittänyt ovisajankohtaa selvittää.. Kp 23 jo menossa... Jokohan tämä tulkattaisi plussaksi (tai ainakin liki sitä olevaksi??) Clearbluen digi antoi vielä negan, mutta 2 viivaa ilmestyi senkin tikkuun...

Aijaa.com - 8719975.jpg

Yläpuolella oleva testi otettu klo 13 ja alapuolella oleva klo 16.30... Ja testinä pregcheck
 
Mirkku mulla kans on aina kaks viivaa ollu siinä digitestin tikussa, vaikkei ole hymyilly. Ehkä tuo alempi on plussaa? mun silmään nimittäin samanmoinen, ku mulla tuolla edellissivulla kp13 ja se oli plussa (tänään oli ultra).
 

Yhteistyössä