Talven 2011-2012 aikana lapsettomuushoidoista plussanneet

LadyBlue, nämä aiemmat lapsukaiseni ovat syntyessään painaneet 4260 ja 4200 g. Mutta ei tämän iltatähden kyllä tarvitsisi olla yhtään tuon painavampi:)

Mulla on ollut myös sitä paineen tunnetta alapäässä jo muutamia viikkoa. Koska muksu on nyt jo todella alhaalla niin on siis kai tuo paine johtunut siitä että on siirtynyt paikoilleen odottamaan syntymää. Vaikka kaveri on jo lähtökuopissa niin lauantaina olin mustikkametsässä. Itse poimiminen ei tuntunut niin kauhean pahalta, mutta auta armias kun lähdettiin kävelemään takaisin autolle, tunsi kyllä tehneensä jotain vähän sopimatonta :LOL:

Synnytystä en ole kauheasti suunnitellut. Jos tietäisin että on yhtä nopea tapahtuma kuin nuo kaksi aiempaa synnytystä (esikoinen 3 h 15 min ja nuorempi 3 h 45 min) niin yrittäisin luomuna kuten ennenkin. Tietysti oman haasteensa tuo tämä verenvuototautini, välttämättä ei voida antaa puudutusta. Ilokaasua en halua koska voin muutenkin tosi pahoin kun supistukset ovat tosi voimakkaita. Aguarakkuloita voisin kokeilla, samoin vyöhyketerapiaa.... Ammeeseen olisin halunnut esikoisen synnytyksessä, mutta kun homma eteni niin vauhdilla niin en ehtinyt.

Jypy & Murmeli 36+0
 
Mie olen pitänyt vähän taukoa netissä istumisessa, mitä nyt olen pikaisesti käynyt lukemassa kuulumisia. Mieheni oli viikon kotona ja lähti taas tänään reissuun, joten olen käyttänyt vapaa aikani miehen kanssa olemiseen. Varmaan hormoonit ovat syynä, mutta olen ollut taas pari päivää ihan surkeana ja itkenytkin, kun kuulin, että jään taas yksin. En ole aikaisemmin noin suhtautunu, vaikka ennenkin olen yksin jäänyt.

Meillä oli neuvola viime viikon tiistaina. Muuten arvot olivat hyvät, mutta verenpaine ja hemoglobiini oli taas laskenut. Hemoglobiini oli vain 103, joten jouduin rautakuurille. Sain luvan jopa syödä salmiakkia, jos alkaa yhtäkkiä heikottamaan. Pari kertaa sellainen tilanne on tullut, kun syömisestä on ollut liian kauan. En ole koskaan ennen kuullut, että terveydenhoidon ammattilainen olisi suositellut karkin syöntiin. :) Kuuntelimme myös pikkuisen sydäntä ja hyvin se siellä jyskytti. SF-mitta oli reilu 16cm, joten yläkäyrillä tällä hetkellä mennään. Potkuja kovasti odottelen, ainakin sellaisia, jotka tunnistan varmasti. Muutaman kerran on tuntunut siltä, mutta mitään varmaa ei ole. Korttiin laitettiin + ja ?-merkki.

Laitoin eilen vakuutus-hakemuksenkin tälle pikkuiselle, kait sitä sen verran pitää uskaltaa jo luottaa tulevaan. Nyt odotetaan tuleeko vakuutusyhtöstä vielä yhteydenottoa. Veli laittoi kuvia rattaista ja pinnasängystä, jonka voisimme saada, mutta pitää odottaa ensin ensi viikon rakenneultraan ennen kuin voi tehdä mitään päätöksiä noiden suhteen. Hyvä kuntoisiahan ne olivat, ainoa mikä mietityttää mistä saisi niihin rattaisiin kantokopan, jottei tarvitsisi erikseen vaunuja ostaa. Näistä pitää jutella mieheni kanssa, kun seuraavan kerran jutellaan. :)

Peppi1981 ja Sykerö 20+0
 
Jypy, kunnon jötkäle teillä tulossa! Kaverini esikoispoika painoi syntyessään 5600 g, eikä ollut edes ns. sokerivauva kun kaverini oli terve ja hoikka, molemmat vanhemmat vaan oli niin hujoppeja tjsp että vauvakin oli iso. Ei kuulemma ollu mitään herkkua mutta alakautta tuli :O

LadyBlue, synnytystä en vielä ole juuri miettinyt, mutta lähinnä olen ajatellut että pyrin luopumaan liiasta kontrollointihalustani ja yrtän vaan mennä tilanteen ja kroppani toiminnan mukaan. Kipua kestän sitten miten kestän, jos tuntuu että pärjää lääkkeittä niin hyvä mutta jos ei niin otan kyllä kaikki tropit vastaan kiitollisena.

Dreamer, toivottavasti saatte hyviä uutisia ensi kerralla! Onneksi kuitenkin kaikki voi vielä mennä hyvin, vaikka teitä on kyllä koeteltu. Jaksamista!

Susirouvalle hyvää ja rentouttavaa lomaa :)

Peppi, hienoa kun voi oikein käskystä syödä karkkia :D

ON. Täällä aika kuluu luojan kiitos nykyään normitahtia alun uskomattoman matelun mentyä ohi. Liikkeitä tuntuu päivittäin yhä voimakkaampina :heart:, nyt ei enää tarvi erikseen täysin hiljentyä niitä kuulostelemaan vaan tuntuvat kyllä jos vaikka seison ja juttelen tai istun ja luen keskittyneesti kirjaa yms. Vain liikkeessä ollessa en vielä tunne. Mies on kovasti kärsimätön itsekin tuntemaan potkut mutta minkäs teet, varmaan pari viikkoa ainakin vielä menee ennen kuin päälle tuntuu.

Supisteluja ei onneksi nyt hetkeen ole enää niin tiheästi ollut, tuntuu rauhoittuneen. Ylihuomenna neuvola. Oman vaa´an mukaan painoa on tullut kuukaudessa n. 1 kg eli n. 4 kg alusta lähtien. Se lienee ihan jees. Mahakin on kasvanut viime viikkoina selvästi. Yksi kaverini sanoi pilke silmässä että "On kyllä ihan jumalaton pallo toi sun mahas" :LOL: Mutta ei se mitään, musta on ihanaa kun maha kasvaa! :p

Pieniä hankintoja oon tehnyt aika paljon, esim. tutteja, tuttipulloja, liivinsuojuksia, kertakäyttöisiä vaipanvaihtoalustoja matkoja varten, vaatteita, ensilelu. Mitään isoja juttuja ei olla vielä ostettu eli kaukalot, vaunut ja pinnikset kaikki ostamatta. Oon kuitenkin katsonut netistä ja tiedän melko tarkkaan mitä aiotaan ostaa. Ajattelin Emmaljungan edge duo combeja tai mondial duo combeja vaunuksi, ja turvakaukaloksi se Emmaljungan kaukalo jonka saa sitten adapterilla kiinni rattaisiin. Mun vanhemmat ja appivanhemmat on luvanneet vauvalahjaksi kustantaa meille ihan mitkä vaunut ja kaukalot vaan halutaan joten pystytään ostamaan vähän kalliimmatkin. Mihin vaunuihin te muut ootte päätyneet ja miksi?

Rödluvan ja Beetakingi 18+2
 
Rödluvan, en tiedä mistä tää kaveri ottaa tätä massaa. Sokerirasituksessa mun arvot oli ok ja miehen kanssa ollaan ihan normikokoisia. Bruno vaan totesi 4D-ultrassa että mä osaan tehdä vaan reilunkokoisia vauvoja. Painohan mulla on tän raskauden aikana lisääntynyt vain 6 kiloa tähän mennessä ja mies aina paasaa mulle että syön tosi vähän. Omasta mielestäni aika saman verran kuin ennen raskauttakin, joskin nyt viime viikkoina vähän normaalia pienempiä annoksia koska vatsa ei enää vedä paljoa kerralla.
 
Kiitos lomatoivotuksista :). Mukavasti on tässä mennytkin, vaikka mansikkareissulla tuli takapuoli todella kipeäksi :LOL:. Ollaan tässä muutenkin miehen kanssa oltu ns. jalkojen päällä päivät pitkät, ja iltaisin on sitten ihan poikki kun on päivän kävellyt ja jalkapohjat on melkeen tuusan nuuskina! Tai siis ostoksilla ollaan oltu ja viety muutamaa lasta lintsille yms. Jos ilmat tästä edes vähän paranee, niin sitten lähdetään Itä-Suomeen ajelemaan. Ja jos ei parane, niin lähdetään kyllä varmaan siltikin. :D.

Dreamer hyvähän se on että tutkivat, mutta edelleen sanon, että siellä sitä ollaan kyllä ehkä ylitarkkojakin, ainakin näiden Suomen mittapuiden mukaan. Pakko kai heidän on ollakin, kun kaikki haastaa koko ajan kaikkia oikeuteen kaikista mahdollisista asioista. Teidän vauva on kuitenkin jo nyt ihan hyvän kokonen vaikka koska syntyisi. Varmasti rankkaa tuo että joudutte jatkuvasti huolestumaan. Uskon kyllä että kaikki menee teilläkin kuitenkin ihan hyvin :).

LadyBlue, synnytystä olen sen verran miettinyt, että en halua oksitosiinikäynnistystä jos vaan mahdollista, ja kipulääkkeitä mietin sitten enemmänkin paikan päällä. Olisi tosi kiva jos voisi synnyttää luomusti, mutta en usko että sellaiseen kuitenkaan pystyn, joten droppeja luultavasti otan sen mitä saan. Makuulla en halua synnyttää, koska nyt jo selilään makuu asento on kaikista huonoin. Ehkä "vaan" jossain puoli-istuvassa asennossa. En usko että olen mikään super rohkea synnyttäjä.

Ja todellakin, tuntuu välillä että vauva puskee ulos kun nousee istumasta seisomaan :D. Häijy tunne. Käytiin tuossa ulkona syömässä, ja kun lähdettiin pois, tuntui että kohta tulee pissat housuun, vaikkei istuessa vessahätä ollutkaan. Sitten kun menee vessaan kamalassa hädässä, tulee pissaa ruokalusikallisen verran :headwall:. Joskus pitkään istumisen jälkeen kolisee alakerran luutkin vähän :D.

Samoin jotkut vauvan liikkeet tuntuvat tosi häijyiltä, ehkä silloin kun kääntyy siellä ympäri. Vatsanseutu muljuu niin kauhean paljon joka suunnalta samaan aikaan.

Rödluvan, niistä vaunuista, vaikka olen jo omista täällä "jauhanutkin" :D, niin niihin Emmaljungiin päädyttiin, ja meillä on myös Emmaljungan turvakaukalo ja adapteri vaunun runkoon. Hyvin toimivat, ja valintaperusteet olivat: lapsella paljon tilaa, kulkee hyvin maastossa kuin maastossa, hyvä jälleenmyyntiarvo, muiden kokemus laadusta, eli eivät hajoa ensimmäisessä mutkassa, ja ulkonäkökin miellytti. Huono puoli niissä on suuri koko.

Ehkä meille on vaan hyvä ettei ole helteitä, minulla ainakin turpoo kädet ja jalat jos on tosi kuuma, mutta en laittaisi pahaksi vaikka se aurinko taas jossain vaiheessa vähän näyttäytyisikin. Mukavaa viikkoa kaikille!

Susirouva ja sudenpentu 29+0
 
Jypy Aika potra vauveli sulla tulossa, onneks sulla on kokemusta noista edellisistä, että lantiosta mahtuu näköjään hyvin tulemaan kuitenkin. Luin juuri tutkimuksen, jonka mukaan jostain syystä IVF-vauvat syntyy keskimäärin 5 vrk ennen laskettua aikaa ja IVF:ään liittyy myös vauvan pienipainoisuutta. Mitenkäs se oli, oliko nuo sun edelliset lapsetkin IVF-vauvoja?

Ladyblue Mulla on kans ollut jo useita viikkoja tuota paineentunnetta alapäässä, etenkin iltaisin. Nyt viimepäivinä tullut lenkillä ihan sellanen olo jo, että kakattais. Ja niitä sukkapuikkokipuja on ollut myös, ihmettelin kun luin jostain tuon termin että mitähän se tarkoittaa, mutta kyllä sen tunnisti sitten kun itselle tuli. Vauveli ilmeisesti painunut lantioon jo ihan mukavasti siis =) Synnytystä en ole kauheasti suunnitellut, koska sitä ei voi suunnitella. Jos supistukset on tehokkaita mutta lyhyitä niin kipua jaksaa varmaan kauemmin, mutta jos on kolme päivää käynnistetty ja oon valvonu tehottomien suppareiden kanssa niin varmaan tekee mieli jo mitä vaan lääkettä. Eli fiilispohjalla! Avautumisvaiheen olen ajatellut viettää mahdollisimman pitkään kotona (meillä on ½ tunnin matka sairaalaan). Meillä on kotona amme ja ajattelin sitä testata kipuihin. Synnytysrentoutus CD:tä olen kuunnellut päivittäin, siinä harjoitellaan hengittämään, rentoutumaan kivusta huolimatta ja ponnistamaan. Olen kokenut sen oikein hyväksi.

Peppi1981 Kyllä tämä raskaus sai mullakin aikaan sen, että tarvitsee enemmän miehen läsnäoloa ja läheisyyttä. Varmasti ihan normaaleja ja hyviä tunteita nuo, valmistavat sinua äitiyteen ja ymmärtämään vauvaa paremmin. Minäkin söin salmiakkia alkuraskauden aina ennen lenkille lähtöä matalien verenpaineiden vuoksi ;) Hyvä lääkitys oli!

Rödluvan Mulla oli vaunuissa kriteerinä leveät renkaat (asutaan maalla), heittoaisa ja pehmeä koppa. Pädyin sitten Emmaljungan Cerox malliin. En halunnut kovaa kopaa, koska vauva mahtuu siihen vain tämän talven ja sen jälkeen koppa on varastoitava johonkin tieltä pois. Myös autossa tuo Quadrolift pehmeä koppa vie vähemmän tilaa ja se kävi meidän autoon paremmin. Tällainen toimii siis meidän perheessä, mutta onhan noissa valinnanvaraa joka tarpeeseen!

ON: Välillä on tosi energinen olo ja joinain päivinä väsyttää ihan kamalasti. Kävimme sairaalassa synnytysvalmennuksessa, ihan ok oli. Ei nyt oikein mitään uutta tullut mitä en tietäisi. Synnytyksen kulkua käytiin läpi ja kivunlievitysmenetelmät. Täällä ei ole perhehuoneita synnytyksen jälkeen ja mies joutuu siis kotiin 2 h synnytyksestä jos vauva ei synny vierailuaikaan klo 8-20 välillä, minusta se on tosi hölmöä! Toivottavasti ei tarvitse kauaa viettää sairaalassa sitten. En ole kauhean innostunut tuosta synnytyksestä, jotenkin ällöttää koko touhu. Toivottavasti tässä ehtii vielä mieli kääntyä positiivisempaan suuntaan.

Haaveilija ja pallero 34+6
 
Jypy oi oi ihana kuula sinusta ja vauvan koko..ja ei ennä pitkään odotus että pikuinen syliin:)

Haaveilija sullakin on lähelä :) harmi että mies ei voi olla kansasi syynytyksen jalkeen..silloin tarvitsimme miehemme vierissa.. missä sairaalassa syynytat?

Peppi se on kyllä normaali toi itku juttu toivotavasti saat nukutua vaikka ikävä han se on olla yksin..


Ladyblue minulla on kyllä myös toi alapäässä paineentunnetta ei usein mutta aina kun kavelen vähän reipamin..

Rödluvan Inglesina sarja koska mieheni on italialainen ja Inglesina on italiasta :D

Dreamer kyllä sun prinsessa on vahva :)

Susirouva kivaa kun olet jo lomalla:) ja tosi hyvää että ilma ei ole niin kuuma se on hyvää vaan meille:D

ON tänään oli neuvola HB oli 126, sydän syyke oli 142/148, verepaine oli 112/71, SF-mitta oli 34,2 ja paino olin 8,6 kaikin kaikin lisäänut ennen raskausta;)
selkä kipuu on jatkunut vauva liikuu todella paljon ja yölä varsinkiin:)
Maanantaina on lääkäri aika ja sitten sairaalaan tutustuminen kierros en tiedä onko naikarilla mahdollisuus että mies voi jäädä yöks kansani .. onko kellaan tietoa?
Torstaina alkaa äipäloma olin ollut kyllä sairasloma jo nyt pari viikko ja loppu huomenna että sain vähän selkä helpotamaan mutta silti on edeleen kipee mutta se on kuulemaan normaali...kaikille hyvää illan jnatkoa ja en varma kaikkin nimin mainenut tässä mutta olette ihania:)

Mirdav ja Bambino 34+4
 
Haaveilija 82 mun kaks aiempaa lastani ovat ihan luomuja ja tämä Murmeli on saanut alkunsa inssihoidosta :)

Koska me ollaan uusioperhe ja minulla on ne kaksi lasta niin emme kuulemma saa synnärillä perhehuonetta :( Tiedän että miehelleni se perhehuone olisi ollut enemmän kuin tärkeä koska tämä lapsi on kuitenkin hänen esikoisensa ja varmaan jää myös ainoaksi.

Jypy & Murmeli 36+2
 
Mirdav perusteena on kuulemma se että perhehuoneet annetaan ensisynnyttäjille. Mutta entäs ensi kertaa isäksi tuleville? Toivon ettei kukaan ensikertalainen tästä nyt suutu :heart: Kun itse synnytin esikoista emme silloinkaan saaneet perhehuonetta koska kaikki ko. huoneet olivat varattuja.
 
Viimeksi muokattu:
Susirouva, joo onhan se totta, etta taalla Jenkkilassa valilla liiotellaan naitten juttujen kanssa. Mutta taytyy nyt vaan olla tyytyvainen etta ainakin meidan vauvaa seurataan tarkasti ja se pieni reppana saa kaiken mahdollisen avun syntya voimissaan tahan maailmaan :) :heart:
Tuommoinenkin juttu kuin huono istukka - mista ikina voisi tietaa etta jotain hamminkia on, jos vaan kavisi normi vastaanotto kaynneilla... Laakari sanoikin nyt, etta voi olla etta se veriseula halytti taman takia, eika kromosomi poikkeavuuksien vuoksi. Hhhmmm.... Ja sitten tietysti, kun omakaan paino ei ole noussut montaa kiloa, niin olisko se huomattu Suomalaisessa neuvolassa?
Valilla tieto lisaa tuskaa, mutta valilla onni onnettomuudessa. Haluan niin kovasti taman pienen tyton syliini, etta olen kylla valmis tekemaan kaikkeni sen eteen, vaikka murhetta onkin matkan varrella.

Hyviakin uutisia valilla: meidan sokerirasitus meni hyvin, normaalit tulokset! ja hemoglobiinikin on erinomainen - kait se ravitsemukseen panostaminen kannattaa!!

Taallapain maailmaa ei muutes tarvii miettia noita huonepaikkoja ollenkaan, kaikilla potilailla on yksityishuoneet sairaalassa (yksityisyyden suojan vuoksi) - isillekin tuodaan sinne vuode jos haluaa jaada aidin ja vauvan luo sairaalaan. :) Jotain hyvaa sentaan... LOL

Dreamer ja tytteli 29 vkoa
 
Hmmm, en oo kyllä itse ehtinyt tuota huonejuttua ajatella. Johtuu ehkä siitä että synnytän TYKSissä ja siksi lähtöoletuksena on että samassa huoneessa on 2-4 muuta äitiä. Mahtaako TYKSissä edes olla perhehuoneita? No, ehkä joulun aikaan ei synny yhtä paljon lapsia kuin muulloin (toivottavasti!) :LOL:

Rödluvan ja Beetakingi 18+6 (huomenna sanoo poks)
 
Minäkin osallistun tuohon perhehuonekeskusteluun. Eikös tuonne NKL:le kunnostettu tässä pari vuotta sitten kokonainen osasto (n. 20kpl) noita perhehuoneita, joten kyllä varmasti uudelleen synnyttävälläkin on mahdollisuus saada perhehuone mikäli osasto ei ole kovin ruuhkainen. Toivotaan Mirdav ja Jypy että saatte huoneet! Ymmärrän kyllä että ensisynnyttäjiä ja esim. kauempana asuvia suositaan. Meilläkin matkaa NKL:le 70km ja todella toivon että perhehuone saadaan ettei isän tarvitse tuota väliä sahata joka päivä. Meillä voi kyllä toiveet perhehuoneesta kaatua mun diabetekseen ja jos vauvalla sokeriongelmia niin ollaan sitten siellä erityistarkkailuosastolla minne ei iskät todellakaan majoitu.

Muuten huomasin etten ole ollenkaan vielä päässyt tuonne etusivun listalle vaikka täällä kirjoitellut olen jonnin aikaa... Olenkohan unohtanut ilmoitella tietoja silloin heti aluksi?
Elikkäns minut voisi lisätä:
Tunafish-78....34v......1.lapsi....2xinssi......19.11.....NKL

Täällä ei oikein mitään uutta. Viikot huristelee kamalaa kyytiä ja masu kasvaa. Pieni sieltä potkuttelee jo tosi kovasti ja yllättävän ylhäällä potkut jo tuntuu. Ens viikolla olis neuvola ja vähän hirvittää kun tänään vaakalle eksyin että mitähän siellä oikein tuumataan... Luulen että nyt on kyllä helteiden takia jotenkin turvotusta vaan koska mielestäni viikko sitten painoa oli mooonta kiloa vähemmän. Hitto että inhoankin näitä helteitä :stick: Katotaan jos turvotuksille saadaan vauhtia viikonloppuna kun mulle tulee pari hoitokoiraa ja niitä tuolla helteessä sitten lenkitän.

Tuna ja Sintti 23+4
 
Rödluvan toivotavasti ei ole paljon saman aika kun rauhakin silloin tarvi:) mutta ei kai siitä ole mitään merkitusta nyt mietin itsekin että jos ei saa oman huonen niin ainakin jollain voi jakaa asioita:)

Tunafish minullakin on tullut turvotusta :( onneks oli vain se kaksi päivää..
Sullahan on matkaa naikarille että varmasti saat oman huonen..

ON: Tännän ole neuvola ja Lääkäri vauva on alhala ja kohdunsuu on pehmeä mutta ei se vielä tuu sieltä ulos :D , arvioitu paino syynytyksen 3-3350 kg ja normaali pitäisi olla.
Tänään mennaan sairaalan tutustumiskierros...
mukava alkanutta viikoa kaikille.

Mirdavja Bambino 35+3
 
Listan päivittämisestä Tuo etusivun lista on Jypyn ylläpitämä. Jossain vaiheessa Jypy piti taukoa täältä ja päivitin silloin listaa ja sitten se homma vaan jäi mulle. En pysty muokkaaman tuota etusivun listaa, koska se on Jypyn tekstiä, joten olen aina tänne välilehdille laittanut sitä välillä. En sitten tiedä jos Jypy haluat kopsata tuon viimeisimmän listan tuohon paraatipaikalle, sillein se ainakin onnistuisi ilmeisesti?

Kurja juttu muillakin noiden perhehuoneiden kanssa! Ilman muuta isän pitäisi saada olla yötä sairaalassa, oli sitten eka tai kolmas. Ja mitä lepoa se äidille on jos samassa huoneessa on 2 muuta vauvaa ja kaikki itkee eri aikaan. En tosiaan odota innolla tuota aikaa.

ON: Täällä oli SF-mitta tippunut keskikäyrältä alakäyrän päälle, nyt siis rv 36+0 (neuvolan laskujen mukaan) ja SF 30,5. (Edellinen RV 33+0 30 cm.) Toivottavasti vauva kasvaa hyvin, käyrän lasku voi selittyä vauvan pään laskeutumisella lantioon. Sirokokoiselta kuulemma käteen tuntuu. Viikon päästä on kasvukontrolli. Uskon kyllä, että on laskeutunut, sen verran ollut aiempaa erilaisia tuntemuksia alapäässä jo pari viikkoa. Jaiks, kauankohan täällä vielä pysytään kasassa?!? Alaselkääkin poltellut kohdun kovettumisen yhteydessä öisin, oisko ne sitten supisteluja? Toivottavasti kestää vielä pari viikkoa, en ole ollenkaan vielä valmis synnyttämään! Harmi kun täällä ei ole lääkärineuvolaa, en yhtään tiedä mitä tuo kohdunsuu sanoo. Takaraivossa nyt pieni huoli, ettei istukka toimi kunnolla tms. kasvuun liittyvää, mutta täytyy vaan malttaa ensi viikkoon.
 
Viimeksi muokattu:
Talven 2011-2012 aikana lapsettomuushoidoista plussanneet



Nippe............29v..esikoiset..1xinssi, OI........LA 7.8
Jypy..............40v...3.lapsi....4xinssi............LA 20.8...JS
Haaveilija 82..29v..1.lapsi.....3xinssi, 1.IVF.....LA 29.8...
Mirdav...........38v...1.lapsi....3xinssi, luomu...LA 31.8...NKL
Mangu76.......36v...1.lapsi....1.IVF/3.PAS.......LA 30.9...NKL
LadyBlue.......29v...1.lapsi.....2.inssi.............LA 2.10...OYS
mökkelö........26v...1.lapsi.....4xinssi, 1.IVF....LA 7.10...KOS
Ronja R...........?.....?...........2xinssi, 1.IVF.....LA 8.10.....
susirouva......40v...1.lapsi.....1.IVF..............LA.9.10...NKL
Dreamer74.....37v...1.lapsi....1.IVF/1.PAS......LA 11.10...ulkomailla
Albus............35v...3.lapsi.....3xinssi, luomu...LA 11.10...NKL
naapuri........30 v...1.lapsi.....1.IVF...............LA 19.10....NKL
Sartsa00.........?.....?............3.ICSI/1.PAS...................?.....
Jade84...........?
Kebri82.........29v....1.lapsi.....1.IVF..............LA 23.10...SeKS
Tuttava.........?......2.lapsi.....3.IVF/ICSI/PAS............
Lotte10........27v....1.lapsi.....1.IVF..............LA 30.10...TAYS
Areliina........ 29v...1.lapsi.....4xinssi,1.icsi......LA 6.11..TAYS
neulatyyny....38v....1.lapsi.....2.ivf................LA 12.11..TYKS
Tunafish-78...34v...1.lapsi.....2xinssi............LA 19.11..NKL
Uskoa täynnä.........................1xinssi..........LA 24.11
Peppi1981.....30v....1.lapsi....3.ICSI 1.PAS......LA 10.12..OYS
Rödluvan.....30 v...1.lapsi.....1.ICSI 1.PAS.......LA 20.12..TYKS
Alexsandria..35v...2. lapsi....3.IVF..................LA 7.1..LPKS
waninka...............1.lapsi.....3.inssi...............LA 7.1..TAYS


Suuren surun kohdanneet :'(
Scarleth
valoa
Aretha
Hautomo76
luck


:heart::heart::heart:Syntyneet:heart::heart::heart:
6/12 Nippe: tyttö ja poika
 
Voiko tuo alaselän polttelu tosiaan olla jotain supistuksiin liittyvää? Mulla joskus rasituksen jälkeen alkaa levossa tuota alaselkää poltella. Ikäänkuin menkkamaisesti. En ole kyllä havainnut vielä yhtään supistusta, en kivuliasta enkä kivutontakaan. Eilen käytiin käsityömessuilla tuolla Raaseporissa äidin kanssa ja paluumatkalla vielä piipahdettiin kirpparilla, niin johan alaselkää juili automatkalla kohti kotia.

Kovasti Nippen kuulumisia täälläkin kaipaillaan!

Hui kuinka nämä viikot menevät vauhdilla ja taas olisi aika poksua!

Tunafish ja Sintti 24+0
 
Haaveilija 82, kiitos kun päivitit tiedot. Eipä ole tullut mieleen voin kopsata sun päivittämät tiedot tuohon etusivulle :LOL: No, nyt tiedot on kopsattu.

Me ollaan menossa Jorviin synnyttämään ja siellä on perhehuoneita paljon vähemmän. Mua hirvittää se että joudun johonkin monen hengen huoneeseen enkä saa nukuttua. Olen muutenkin niin huono nukkumaan vieraassa paikassa saati sitten jos siellä on jotain häiriötekijöitä. Viimeksi olin kolmen hengen huoneessa ja yhden äidin vauva huusi molemmat yöt ihan koko ajan ja äitinsä puheli kovaan ääneen koko yön rauhoittaakseen lasta. Äidillä ei maito noussut ja vauva huusi nälkäänsä, mutta äiti jääräpäisesti oli lisäruokaa vastaan. Jos voisin niin kävisin vaan synnyttämässä ja lähtisin heti vauvan kanssa kotiin niin saisi ehkä nukkuakin ees pieniä pätkiä ;)

Jypy & Murmeli 37+0 edelleen yhtenä kappaleena vaikka viikko sitten luulin jo että lähtö tulee...
 
Voi että kun alkaa jännittää Haaveilija, Jypy ja Mirdav teidän puolesta! H-hetki lähestyy :) Ihanaa! Syyskuu on ehkä hiljainen ja sitten lokakuussa näyttää tulevan vauvoja kuin sieniä sateella! :D

Tunafish, olen ainakin lukenut että supistuskipu voi tuntua jopa pelkästään alaselässä. Tietty selkä on myös liitoskipujen ja "muuten vaan selkäkipujen" paikka että vaikea varmaan sanoa. Kannattaa varmaan joka tapauksessa mainita asiasta neuvolassa.

Itsellä alkaa vasemmanpuoleinen iskiaskipu ja selkäkipu todella kiusata. Mulla on skolioosi eli kiero selkä ja nyt alkaa selvästi rasitus olla liikaa poloiselle S:n muotoiselle rangalleni. Yritän hieroa sitä itse semmoisella sähkökäyttöisellä huristimella ja yritän istua ja seistä aina hyvässä ryhdissä mutta silti paikat kipeytyy todella nopeasti. Mietin kysyisinkö neuvolantädiltä tukivyöstä ensi kerralla, onko teillä kokemuksia siitä? Mistä niitä saa ja auttavatko ne?

Rödluvan ja Beetakingi 19+2
 
Mulla on ollut aika paljon kivuttomia supistuksia, mutta kivuliaat supistukset tuntuvat juurikin niin, että koko alaselkä ja kyljet ovat tulessa. Siis sen varsinaisen supistuskivun lisäksi. Äitini siitä jo varoittelikin, että hänen synnytyssupistuksensa ovat tuntuneet vain poltteena eikä kipuna juuri ollenkaan eli kipua ei kannata jäädä kotiin odottelemaan, jos synnytys muuten tuntuu olevan käynnissä. Toki joskus polttelee alaselkää muutenkin, jos on vaikka istunut pitkään autossa tai nukkunut huonossa asennossa. Mutta tuo supistuspolte on jotenkin vielä erilaista. Vaikea selittää. Kai siihen liittyy myös se vatsan supistuskipu.

Mulla on ollut käytössä alusta lähtien Anitan tukivyö, jossa on mahalle sellainen huppu. Olisin ostanut sen muutenkin työpäivän tueksi, mutta myös neuvolan terveydenhoitaja suositteli sitä. Ehkä siitä jotain apua on ollut, mutta selkä ei ole kyllä ollut muutenkaan mulle ongelmallinen kuin hetkittäin. Pilates ja muu liikunta auttaa paremmin. Moni tuntuu moittivan sitä, että vyö painaa alavatsalla ja tuntuu siksi ikävältä. Oikeaa kohtaa joutuu melkein sentti sentiltä hakemaan, että löytää juuri sen itselleen sopivan kohdan sekä vatsan että selän puolelta. Mutta mielestäni tuota kannattaa ainakin kokeilla, jos selän kanssa on ongelmia tai oikeastaan jo alusta lähtien niitä ehkäisemään.

joku_raja ja pikkanen 28+2 (tiistain puolella jo ollaan)
 
Viimeksi muokattu:
Tunafish joo minulla on ollut siitä alaselän polttelu ja en saa nukutua kunnolla¨.

Rödluvan silloin kun olin täissä niin ostin itse siitä tukivyötä apteekista mutta joku sanoi että voi lainata terveyskeskuksesta ilmaiseksi ainakin mun kaveri on saanut sieltä, ja minä tuhlasin 62€ heheheh.. kun sain tiedon vasta kun olin jo ostanut :(

joku_raja Supistuksia mulla usein ainakin alavatsa ja koko maha harvoin tuossa sellässa. mutta lääkäri arvioi että vauva tule LA aikaan eli tasan kuukausi vielä täällä jaksamista..mutta toki si siitä koskaan tietä:p
 
Rakenneultra takana. Kaikki oli niin kuin pitikin, mitä nyt mittausten mukaan pikkuinen onkin kolme neljä päivää pidemmällä kuin 21+1. No, aikaisemmin lapsettomuuspuolen lääkäri laski, että raskaus olisi sen kolme päivää pidemmällä kuin neuvolan terveydenhoitaja. Lasken edelleen tuon 21+1:n mukaan, koska laskettuaikaa ei alettu muuttamaan. Pieni oli perätarjonnassa, joten nyt toivotaan, että hän tajuaa itsekseen vielä vaihtaa asentoa, ettei jouduta yrittämään käätämistä tai miettimään miten synnytän.

Mitään varmaa ei ole, mutta lääkäri tuli siihen tulokseen, että tyttö sieltä olisi tulossa. Mutta sanoi kyllä, että ei ehkä kannate alkaa maalailemaan huonetta vaaleanpunaiseksi. Me ollaan miehen kanssa päätetty, että kaikki vaatteet ja jutut ostetaan neutraalin värisinä, että jos tuleekin poika, emme joudu niiden kanssa pulaan. Rauhallinen kaveri, vähän käsi liikkui ja potkikin minua, mutta mie en tuntenut niitä yhtään. Potkut osuivat tuonne virtsarakon paikkeille, mutta en ole kyllä tuntenut yhtään enempää tarvetta käydä vessassa.

Harmillisesti emme saaneet kovinkaan selviä ultrakuvia, yhdessä näkyy hyvin käsi, toisessa näkyy jalkapohja, mutta paras kuva on kyllä se, missä pikkuinen hymyilee suu auki. Näyttää niin onnelliselta. :)

Tällä viikolla saamme veljeltäni pinnasängyn ja rattaat, joista parilla hankinnalla saamme vaunut. Säästämme kyllä pitkän pennin, kun noista ei tarvitse maksaa mitään. Ainoat mistä joutuu maksamaan, on kantokoppa ja jalkapeite. No, pinnasänky tulee lainaan, mutta onneksi sitä ei voi pilatakaan helposti, kun koiramme ei ole syönyt pentuajan jälkeen mitään huonekalujen jalkoja. Hoitopöytääkin meille on tarjottu, mutta vielä pitäisi selvittää millainen se on, silläkään ei olisi paljoa hintaa, jos on vain sellainen kuin olen ajatellut. Pikku hiljaa alamme hankkia tarvikkeita, mutta emme pidä vielä kiirettä.

Mie kyllä toivon, että täällä olisi perhehuone, jonne päästäisiin, mutta sen kuulee sitten myöhemmin. Saataisiin opetella perhe-elämää omassa rauhassa, mutta varaudun siihen, että joudun sellaiseen huoneeseen, jossa on monta muutakin.

Itselläni on pari kertaa ollut nilkoissa turvotusta, kun olen istunut liian pitkään reissussa. Ekan kerran oli pari viikkoa sitten ja viimeksi viime perjantaina, kun matkustin junassa ja sitten vielä autossa. Onneksi ne on sitten viimeistään seuraavana päivänä laskeutunut, kun olen liikkunut enemmän ja koittanut pitää jalkoja ylhäällä.

Peppi1981 ja Sykerö 21+1
 

Yhteistyössä