**TAMMIKUU2008**joulukuu

Huomenta päivää! Täällä vähän tuiskuttaa lunta =) Jippii!

Eilen oltiinkin reissun päällä noin 12 tuntia, siis autossa istumista ja sukulointia :eek: Kyllä kun kotiinpäin tultiin niin vääntelin siinä autossa jo itteeni joka suuntaan eikä mitenkään ollut hyvä. Useinhan me kyllä pysähdyttiin jaloteltiin ja kyläiltiin. No juu mutta oli viimenen reissu muuten mahan kanssa. Liitoskipuja ruvennut oleen, nivusta särkee, semmonen yllättävän kovakin kipu tulee äkkiä ja menee kyllä myös ohittekin äkkiä, mutta jalkaan saattaa jäädä sellainen olo et kramppais vähän.. Ei kiva. Ja yöunet olleet jotenkin huonoja nyt taas pari yötä |O Väsyttää, mut ei oikein saa nukuttua ja koko ajan heräilee vaihtaan sit asentoa ja vessaan jne..

Hemppaa ei mullakaan mitattu joka kerta, nyt viimeksi mitattiin ja hyvät olikin lukemat onneksi.

Tuoksuista sen verran, että ihan noita mitä ennenkin oon käyttänyt niin ajatelin käyttää vauvan synnyttyäkin, ei ihan täysin tuoksuttomia, mutta tosi mietoja tuoksuja. Hajuvettä tuskin tulee hetkeen käytettyä.

Olipas kiva kuullu JonnaP:stä pitkästä aikaa ja tervetuloa Suomeen =)

Alkoholiton olut on mullekin maistunut, erityisesti alussa, mutta nyt näitten turvotusten kanssa pitäs vissiin pysyä vaan siä vedessä, niin oli parempi.

Kiitosta vaan kovasti kokeneemmille jotka neuvoja ja vinkkejä antavat ja kokemuksesta puhuvat. Minä kun oon just tällanen stressaaja kanssa :ashamed:

Nyt on täälläkin kutakuinkin kaikki valmiina, vauva puuttuu. Apteekissa kävin, myös liivinsuojia ja siteitä itselle ostettuna. Sänkyä ei ole vielä muuten koottu, mies ollut niin paljon ylitöissä nyt että sänky on vielä viimeistelyä vaille valmis. Ja miehestä puheen ollen, niin kyllä hän odottaa jo kovasti vauvan syntymää. On kyllä miettinyt käytännön asioita ja suunnittelee kovasti kuinka hän sit pojan kanssa nukkuu päikkäreitä sohvalla jne. =) Mutta ei pidä tällasta tohinaa kun minä, mutta yhtä innoissaan on vähintääkin :D

Tälle päivälle ei mitään ohjelmaa, täytyy ottaa rennosti kun eilinen oli mitä oli.. Kauhistus sentään, niin se jouluu tuli, marraskuisten pino hupenee ja elokuiset on jo ilmestynyt :eek: Seuraava kuu onkin meidän kuu jo, vaikkakin varmaankin tässä kuussa saa Saaru ruveta lisäileen syntyneitä =)

Pirtsakkaa sunnuntaita kaikille!

Cattie ja Osku 34+2 :heart:
 
Samaa tuossa päivittelin itsekin, että jo elokuisia odottajia alkaa olla. Kyllä aika rientää! Mulla olis tasan 5 viikkoa eräpäivään... Hui! Paniikki taitaa kohta iskeä. Kaikki ei lähellekään ole vielä valmiina.

Tuo MaijaM:n mainitsema alkoholiton karpalosiideri on mun mieleen myös, joskaan en oo sillekään linjalle kovin uskaltautunut, kun närästää muutenkin herkästi. Odotan myös saavani aidon Alkon lonkeron muutamalla jääpalalla... Ehkä ensi kesänä sitten...

Joku kyseli odottaako mies jo kovasti; meillä on jonkun verran odotusta ilmassa, esim baariinlähdöt on kuulemma unohdettu varpaisiin asti. Ja ihan oma-aloitteisesti tuon sanoi :p Myös nimiä on viimein vähän jo mietitty. Mistään hössötyksestä ei kylläkään voi vielä puhua.

Täällä alkaa turvotusta jalkoihin pikku hiljaa ilmaantumaan ja mun hermo on niin kiree koko ajan, että en tiiä mikä siihen auttais. Miehelle en niinkään kimpoile (tai se osaa "käsitellä" mua paremmin), mut äitilleni... Se jostain syystä ärsyttää mua ihan suunnattomasti jo olemuksellaan, vaikka muuten on aina tultu hyvin toimeen eikä syytä kimpoiluun yleensä ole nytkään. No ei auta kun kaikkien kärsiä, kun mä oon raskaana... Ei oo kellään kivaa :whistle: Ulkoilma vähän aina helpottaa, äskenkin käytiin tuolla kauheessa tuiskussa koiran kaa 45minsaa tarpomassa ja nyt olo rauhallinen ja tyytyväinen ehkä ainakin tunnin...

Mutta talvista adventtisunnuntaita sisareni! Yritetään pitää mieli plussalla!

Pore&Papunen 35+0
 
Joulukuuta kaikille!

Enpäs ole täällä kirjoitellutkaan aikoihin. Jos nyt skarppaisi kun h-hetki lähenee. Joku täällä olikin nyytin jo saanut. Paljon onnea!

Itsellä olisi huomenna käynti äitipolille. Minulla kun sokerit alkoivat nostaa päätään. Paastoarvo oli sokeriarasituksessa koholla ja nyt olen tarkkaillut sokereita ja ruokavaliota. Sf-mitta vain menee omaa käyräänsä, oli viime neuvolassa jo 35 cm. Hirvittää kyllä jos vauvelin syntymä sitten joudutaan käynnistämään. Mutta turha sitäkään on etukäteen murehtia.

synnytysasioista: onkohan koko synnytys paljon kivuliaampi, jos joudutaan käynnistämään? Kellään kokemuksia? Itsellä 2 edellistä synnytystä ovat olleet normaaleja alatiesynnytyksiä. Ilokaasu kivunlievitysmuotona. Molemmat vauvat tulivat aikas haipakkaa tahtia. Esikosta synnytys kesti 5 h ja kuopus syntyi 3:ssa h:ssa. Näkee nyt sitten miten kolmannen kanssa menee...
Minua avautumisvaiheessa suuresti ovat auttaneet lantionpyöritykset ja lämmin suihku. Suosittelen muillekin! Sairaalakassi on täälläkin pakattu ja vauvan tarvikkeet on valmiina.

Ukkini poistui keskuudestamme 16.11 ja hautajaiset olisivat Joensuussa saakka ensi lauantaina. Hirvittää koko reissulle lähtö, yli 500 km. Pitää huomenna kysyistä polillakin mitä ovat noin pitkästä ja muutenkin raskaasta reissusta mieltä.

Nukkumisesta: olo on aikas tukala. Hyvää asentoa ei aina tahdo löytyä. Nukkuminen on paremminkin ollut sellaista aamupainoitteista. Ja kerran yössä se vessareissu on tehtävä. Mutta niin se taitaa olla monella muullakin...

Liikkumisesta:enää ei jaksa mitään pitkiä kauppamaratooneja harrastaa. Onneksi joululahjatkin on kutakuinkin jo hankittuna. Muutenkin lenkkeily jää jo vähiin. Minua alkaa koskemaan oikean jalan nivuseen, jos kovasti itseäni rasitan.

Joo, mutta jos menisi vähäseksi aikaa päiksyille. Viime yö meni pikkujouluissa ja nukkumaan päästiin vasta klo: 02.00 jälkeen. Mukavaa oli vaikka nyt olinkin selvin päin ja kuskina. Tuli ainakin tanssittua ja syötyä hyvin.

Hyvää pikkujouluaikaa ja muutenkin hyviä vointeja kaikille!

t. Soikku ja maha-asukki 33 ja jotain :wave:
 
Täällä ollaan sitten niin vaivasia että melkee itkettää. Eilen juhlittiin äitini 50v syndejä, kaikki meni hyvin, mutta syötyä tuli aika huonosti. Herkkuja vain. puolenpäivän aika kyllä syötiin koko perheen kanssa lämmin ruoka, mutta ilta herkutellen. Koko päivä hippasin ja jaloilla oli ja tietenkin jonnin verran jouduin sitten kuskin hommiin. POjat meni onneksi iltasella mummilaan, että pääsivät haipakasta pois. Miehen kanssa mentiin kotiin puolen yön jälkeen. Sitten alkoikin ihan mahottoman huono olo, mahaa kramppas, oksetti eikä oikee tiennyt miten päin olla ja mitä tehä. Nukkuakaan ei pystynyt. Olin jo valmiina lähtemään sairaalassa käymään, ku maha oli pinkeenä ja kauhia särky koko mahassa, oksentamassakin piti ihan käydä. Mutta sitten tuli loppujen lopuksi uni ja olo pikkasen helpottu. Aamulla veltto oli jatku, sekä ihan mahotona issiassärky. Ei kävely suju ja nyt ei oikee meinaa autolla ajokaan onnistua. Pikkasen "väärässä" asennossa ku koittaa nostaa jalkaa polkimelta niin eipä jalka nouse. Ei toimi niin ei toimi.
Nyt onneksi sain otettua ainakin parin tunnin päikkärit, mieli ainakin parani, mutta issias ei sen kummemmaksi mene. Tässä just mietinkin että mitä sitä sitte jos tämä tämmöseksi jää tai vielä pahenee. Silloin ei kävellä ei autoilla :kieh: Huomiseksi onneksi sain auton jotta kerhoon pääsis esikoinen sekä tiistaina nuorempi poju omaansa sekä minä neuvolaan. Muuten meillä taitaa jäädä kerhoilut aika vähää jos auto ei saada. Ei musta ole tuohon 2km(edes-takasin) matkaankaan enää.

Mutta muuten masussa normaalin myllerrys käynnissä, hiukan enemmän tuon öisin takia ole kiinnittäny huomiota Aaton liikkeisiin,mutta hyvin porskuttaapi.:)

Olipa ihanaa ku oli niin paljon immeiset tänne taas kirjoitella. Ihana luke kuulumisia ja hyviä sekä huonompi. Tietää että ei ole yksin vaivojen kanssa. Paljon ei nyt jääny mieleen mitä kaikkee oli oli puhetta, pää niin pökkyrässä, mutta huomiseen sitten taas:) (saakohan kukaan selkoa taas mun valituksista, kauhiasti tuli kirjoitettu ja pää ihan pökkyrässä:D varmaa sekavaa tekstiä..)
Saaru ja Aattomiäs 36+2
 
Kyllä se kropassa tuntuu, jos vähän erikoisempi päivä on ollu... Toivottavasti Saarulla ja muillakin olo paranee... Mullakin on selkä nyt aika kipee, imuroin aamulla ja muutenkin vähän ollu enempi jaloilla, niin jo tuntuu.

Synnytyksestä: se on kait aika yksilöllistä, onko käynnistyksellä kivuliaampi. mä tiedän muutaman kaverini, jolla ne on olleet spontaania kipeempiä, mutta tiedä sitten. Mulla oli käynnistys viimeks tosi lähellä. Vesi meni, ja supistukset oli aika onnettomia pitkään. Sit oli takaraja, et jos ei siihen mennessä ole kohdunsuu tarpeeksi auennut, niin saa lääkettä. Mä en näistä synnytysasioista siis tiedä mitenkään maallikkoa enempi, niin ihmettelin sitä, että olisin saanut saman annoksen lääkettä, kuin sellainen, jolla synnytys ei olisi vielä mitenkään käynnistynyt. Mulla siis oli kuitenkin synnytys jo käynnissä, ei edistynyt vaan tarpeeksi nopeesti. No, just ennen määräaikaa pääsin sitten saliin. Sainhan mä toki sitten epiduraalin kanssa oksitosiinia, mutta siis siltä suun kautta otettavalta käynnistykseltä vältyin.

Mulla on auttanut avautumisvaiheessa sellasen jumppapallon päällä istuminen ja siinä kans lantion pyörittäminen. Kuuma suihku on ollu kans kotona hyvä. Tollanen pallo pitäs olla kotonakin. Pitäski kysellä, jos joku vois meille lainata omaansa tammikuun ajaksi :) Vois ehkä pärjätä kotona vähän pidempään...
 
mulla on sellainen jumppapallo täällä ktona,tosi ehdin sen just 2kk sitten tyhjentää kun se vei niin paljon tilaa vaatehuoneessa.olis pitänyt vielä antaa olla et olis saanut täällä kotona pyöritellä kankkuja sen päällä ennen sairaalaan lähtöä.no taidan tyytyä suihkuun ja miehen selkähierontaan =)

mulla eniten kyllä nyt häiritsee tuo närästys,ihan tuskaa tekee kun koko ajan korventaa.ihan sama vaikka söis mitä niin silti polttaa.rennietä menee..

kävin tänään taas kirppareilla pyörimässä ja tein kivoja löytöjä vauvalle ja tytölle.tuli niin hyvä mieli kun löysi 50 sentillä ja eurolla vaikka mitä!sen läjän kun ostais kaupasta niin olis menny paljon rahaa ja nyt sain ne muutamalla eurolla.

olin tuossa äsken suihkussa ja tuli sellainen olo että maito nousee!ja niin rinnoista sai puristamalla esimaitoa,iik.esikoiselta maito alkoi tulla vasta vko ennen kun synnytys käynnistyi.taitaa nyt sit jo hormonit hyrrätä eri tavalla.tiistaina sit lääkäri kertoo onko kohdunsuulla ja kaulalla tapahtunut mitään.epäilen että kaikki paikat tiukasti kiinni vaik onkin supistellut.

 
sairaalatavaroista olette jutustelleet,ni mä törmäsin ihan hirveeseen asiaan itse ku sinne osastolle jouduin ja hätä päissää kassinkin kotona pakkasin.. nini.. meillä ei täällä jkl:ssä saanu sairaalasta minkäänsortin liivejä liisattua,nooh mies toi mulle ist,ni toinen oli et sairaalassa ei ole niitä liivi suojia..ei paljon lämmitä siis hyvät imetysliivit kassissa/päällä,jos ei ole suojia niihin kun maidon noustua tulee läpi het.. :kieh: et ottakee niitä suojia kans mukaa,näköjää kaikissa sairaaloissa ei niitä ole/anneta..

myös oli puhetta vissii ollu sit ku vauvaudutte et jatkatte tuolla vauva puolella ni minä hyppään sit teidän matkaan takaisin koska meillä poika kehityksessä kuitenkin sen lasketun ajan mukaa mänee noin suurt piirt sit.. tuolla marras vauvojen pinossa nyt oon kirjoitellut,mut olo on ehkä hiukan ulkopuolinen,kun heillä jo ne vauvat sylissä ja kotona.. :| ni et varmaan sovin teidän pinoon sit paremmin kunhan te muutkin rupeatte nyt kohta vauvautumaan.. :D osallahan rupee jo olee ne viikotkin et jos syntyy ni saa syntyäkin jo.. ;)

meillä on poika vähän räkäinen ja siksi siirtyi ainakin viikolal nyt avopunkkaan muutto.. :( mut hyviä uutisia on ne et paino on tosi hyvin noussu.. eilen oli 1415g jo ja tänää olikin sit huimasti noussu oli sit 1475g.. :) et huomenna meneepi varmaa 1500g raja rikki sit.. :heart: muuten poitsu on kyllä tosi paljon jäntevöitynyt ja reipas pieni mies.. :heart:

tälläistä siis tänne.. omassa navassa muutosta sen verta et sektio haava on hyvin parantunut,mutta edellee on hellä,jos esim housut painaa tms.. ja sisältä on edellee kipiä et jos kovemmin touhuaa ni muistaa kyllä miks on aikasemmin rauhaksii ottanu.. :ashamed: ni ja suuri uutinen oli se et raskaus kilot on melkeempä kokonaa hävinny,10kg tuli ja 2kg on jäljellä.. omat farkut män jalkaa vihdoin nyt v.loppuna ku koklasin.. :p maidon tulo meinaa täällä lässähtää,ei oikein meinaa tulla enää... :( ei vaikka kuinka pumppailis ni ei.. mut siitä ei ressiä,on kuulemma keskosen äiteillä hyvin yleistä,koska vauva ei siinä ole imemässä,vaan typerä pumppu.. ja sit sitä tulee ressattua et riittääköhän ne maidot pojalle nyt jne.. ni sehän ei ainakaa paranna sitä maidon tuloa..

mut juu,nyt on lähettävä poikaa katsoo taas.. :wave: voikaahan paksusti.. ;) :D

-peikko-
 
Kiva kuulla susta pikkupeikko!
Ihanaa että poika kasvaa ja vahvistuu.Kaveri sanoi aikoinaan että sektiohaava on pitkään kipeä ja arka ja sillai jännästi tunnotonkin se iho siirtä ympäriltä jopa vuoden jälkeen.

Ittellä oli ihan sama ettei pumppuun koskaa herunut mitään muuta kuin tippoja ja vauva kyllä sai siitä hyvin irti.mut sehän voi olla että kun pääsette kunnolla ihokontaktiin pojan kanssa niin maidontulo saattaa elpyä,jos siis haluaa.tai siis en tiedä mut eikäs se periaatteessa ole mahdollista...kyllähän se vauva kasvaa korvikkeellakin!hyvää jatkoa ja kyllä me kaikki tässä perässä tullaan sit kukin vuorollaan :D
 
Olipa kiva kuulla pikkupeikon kuulumisia. Kiva kun siellä poika voi hyvin ja vahvistuu päivä päivältä..

Täällä kans armoton närästys jatkuvasti päällä, sama syönkö jotain vai en! |O
Muuten olon kans pärjään, päänsärky loppui ja verenpainetta en oo mitannu.Takaraivossa ilmeisesti pelko että huimat luvut.
Olen kyllä ottanut hiukan rauhallisemmin ja koittanut olla stressaamatta.. ;)

Saaru Harmi kun issias ei ota rauhoittuakseen.
Soikku76 :hug: Osanottoni ja jaksamisia.

glaudia & vauveli rv.34+4 (38pvää L.A:han)
 
Iltapikaseen piipahtaa..
Isukki meni joku aika sitten nukuttamaan pojat ja ohjelmat tuolla tuolla odottaapi..Jatketaan katseluja sitten yhdessä kunhan pojat nukahtaapi.
Joku kyseli synnytyksen käynnistyksestä, mulla ei ainakaan kipeempi kokemus ollut kuin esikoisen tekeminen. Tämä toi oli nopeempi ja helpompi. Joillakin on käynnistys kuiten tehny kepposen siinä mielessä että hoitsut on antaneet liikaa "käynnitävää" lääkettä et suppailut menee ihan överiksi, et suppaa koko ajan tosi kipeesti mut ei tee minkäänlaista työtä kuitenkaa. Mut harvoin kai noita sattuupi. Mä tässä kans jännäilen käynnistelläänkö tämäki vai hoksiiko syntyä ominaan:D
Mutta nyt jatkamaan töllön kyttäämistä, mieskin tuli alakertaa..

Öitä mammat ja masut!

Nii ja kiva kuulla taas peikostakin :hug: kiva et kaikki menee hyvin ja poika kasvaa!
 
Kylläpä tämä aika juoksee, kuhan pysyis ite perässä. Mulla meno vain hidastuu tän issiaksen takia. Toivottavasti sais kuitenni kaikki nämä pukkiasiat hoidettua kunnialla. Ei taida kyllä mun kunnolla hoitaa kaikkia yhdellä kertaa niin ku on ollut aikomus. Millasia lahja aikeita muilla on? Onko ollut tapana ostaa montakin lahjaa/ lapsi? Ite just täällä miehen kanssa ollaan listaa tekemässä että mitä pojille ostetaan yms. Vielä ei mitää halua ole. Mitää överi ostoksia ei aleta tekemään, ku leluja ja paketteja tulee kuitenkin niin paljon muualtakin. Menee vain hohto lahjoista (vaikka ois muuten kovinkin toivottuja) jos niitä on liikaa. Mitäs ootta miehillenne aatellut ostaa/laittaa jouluksi?

(.) Aattomiäs mönkii ja tuuppii, pikkasen meinaa suppailla iltasella varsinkin tulee sellaisia et jo tuntuu nipistelyä ja menkkamaista jomotusta/vihlontaa alamasussa ja -selässä. Sen takiin jo hiukan mietityttää/jänskättää etä meinaakohan tämä nyt tehä poikkeuksen ja syntyäkin ajallaa..

Mutta nyt aletaan valmistautuun kerhoon lähtöön. Mukavaa viikonalkua! Jokohan muuten pian aletaan kaikki olemaan mammalomalla? Ihanaa ku saahaan olla näin joulukiireissämme vain kotosalla. Acco (jos ny en ihan väärin muista) niin aiko kyl ahertaa koulun loppuun asti. Tsemppiä ja jaksuja sinne ja muilleki ahertajille!

Saaru ja Aatto 36+3
 
Me ostamme tytölle jonkun yhden lelun jua sit mulla on pehmeä pakettikin jo jemmassa.eli ihan minimissä pidetään lahjat koska isovanhemmilta ja kummilta tulee lahja kumminkin.Mä en kans halua totuttaa mihinkään tavarapaljouteen.Miehen kanssa sovittiin että katsotaan sit alennusmyynnistä tallentava digiboxi meille yhteiseksi lahjaksi.katsotaan nyt tuleeko jotain pientä ostettua sit kumminkin aatoksikin.todennäköisesti se on sit jotain vaatetta..

pieniä nippauksia ja kipuja täälläkin on vähän väliä eli sellaisia lyhyen lyhyitä suppareita kai.välillä tulee itsellekin mieleen että tulisko tää helpommalla kun esikko..jotenkin on niin malttamaton olo että tuntuu ettei nää viikot mene millään.onneksi tuo joulu tulee niin siinä menee aika hyvin kun miettii ja valmistelee sitä!sain anopilta eilen jouluverhonkin ja aattelin sen tässä tänään silittää ja ripustaa.

nyt taidetaan lähteä joulukorttiostoksille ja kirjastoon että saa vähän näitä asioita hoidettua eikä kaikki asiat roikkuis =)
 
Kiva kuulla pikkupeikko susta!

Tuli tässä mieleen, että oletko pyytänyt herutusreseptiä lääkäriltä? Jollain se auttaa. Oot varmaan yölläkin lypsänyt, sehän on se mikä lisää maidon tuloa. Ja parasta on aina se ihanan pienen tuhisijan saaminen sinne kenguruun. Vauvanhan voi antaa lipsutella rintaa samalla kun letkuttaa maitoa. Mutta kuten täällä jo joku sanoikin, ja itsekin totesit, ei ole harvinaista, että se maidon tulo hiipuu. Toki äidinmaito on tärkeetä, mutta kunnon kansalainen korvikkeellakin kasvaa. Sit toinen juttu on se, että oletko kuullut keskosvanhempien omasta yhdistyksestä Kevyestä? Jos googletat kevyt, niin sillä pitäs löytää. Sieltä saa vertaistukea paljon. OVat muuten julkaiseet juuri keskoslasten imetysoppaankin. Sinne ovat toiset keskosäidit kirjoittaneet vinkkejä ja kokemuksia. Kysy tästä yhdistyksestä sieltä osastoltakin. Ainakin meillä vanhemmille jaetaan kevyen tekemää opastakin keskosvanhemmille. Ja sieltä netin kautta liittymällä varmaan ainakin saat sen. Tule ihmeessä taas meille kertomaan kuulumisia! Toivottavasti poitsu selvittää nopeasti sen räkiksen...
 
Hei, onko teillä muilla muuten jano erityisesti yöllä? Mulla on hirvee. Aina pitää juoda, kun käy vessassa, ja sit pitää mennä taas vessaan jne jne. :headwall: Mutta olen kyllä juonu, ja mulla ei ole turvotukset nyt onneks lisääntyneet. en tiä olisko jopa vähemmän kuin edellisissä raskauksissa, sillä pystyn pitään sormuksiakin vielä. Suolasemman syönnin jälkeen kyllä pitää ottaa pois, mutta ei ole vielä tarvinnut kokonaan luopua niistä.
 
Paljon oli taas päivässä tullut kirjoituksia, hienoa! Joululahjoista ainakin vähän ollut puhetta. Itse olen "vaikeimmat" lahjat ostanut, eli veljeni lapsille ja omalle äidilleni. Samoin olen siskolleni lahjan jo hankkinut, eli enää pitäis tuolle miehelle jotain keksiä ja veljelleni. Yleensä mulla on ollut tapana ostaa yksi lahja/saaja.

Miehellä on vielä synttärit ihan lähiaikoina, että kaksi lahjaa "pitäis" ostaa. Ideoita on vaan kovin vähän, tai keksishän sitä vaikka mitä jos rahaa olis käytössä rajattomasti...Pitää taas tänään pitää silmät auki, jos jotain kivaa keksis, kun kohta kaupoille lähden.

Eilen oltiin sitten moikkaamassa veljen lapsia. Kovasti olivat taas kasvaneet ja oppineet uusia juttuja, esm. vanhempi (5v.) oli nyt oppinut kirjoittamaan oman nimensä.. Oli myös aivan ihana kun tuli "jalkoihin" hyppimään, kun olin koiran kanssa sohvalla loikoilemassa, niin pyysin varomaan, ettei vaan kaadu mun mahan päälle. Aikansa sitten katseli ja kysyi: "Potkiiko se vauva sun masussa sua kovasti?" Vastasin sitte, et kyl se potkii. Hetken mietti ja totesi sitten että siskonsa (3 v.) mahassa ei vielä potki, kun ei se oo vielä aikuinen =)

Eli oli jo oivaltanut perusasiat: vauvoja syntyy vain tytöille, mutta vasta aikuisena. Nyt pitää kyllä taas kiiruhtaa, hauskaa alkavaa viikkoa!

Maija
 
Minäkin täällä, jouluverhot on ommeltu keittiöön ja sain jopa silitettyä sekä ripustettua ikkunaan. Liinan kun vielä saisi ommeltua, niin sitten voi joulu mun puolesta tulla. :LOL: :LOL: Joopa joo, lahjat ostamatta ja laatikot tekemättä, että tule vaan joulu. No onneksi olen noi lahjat jo sillä tavalla ostanut, että tiedän mitä kenellekin ostan. Ei tarvitse kuin kauppaan kävellä ja ostaa niin sillä selviää. Pojalle meinattiin ostaa legoja ja joku kirja. Ei sen enempiä kun niitä lahjoja tulee mummeilta ja kummeilta kuitenkin. Isännälle ostan jotain pientä vaatetta ja omalle äidille jotain pientä, siinähän ne melkein olikin, kummilapsille myös kanssa.

Täällä mä odotan että soittavat sieltä äitipolilta sitä aikaa, jotta voisivat katsoa tuon meidän Irmelin tilanteen. Tai siis sijainnin. Alkaa jo mietittyttää,että taidan pyytää niitä suosiolla leikkaamaan jos ei suostu alemmas laskeutumaan. Mieluummin suunniteltu sektio kuin samallainen hätäsektio kuin viimeksi. No katsotaan mitä mieltä ovat, ensi viikolla kun tulee jo viikkoja 37 niin pitäisi olla Irmeli jo paikoillaan, en meinaan halua että yrittävät kääntää väkisin, olen kuullut semmoisia kauhutarinoita että.

Joku kyseli, että janottaako yöllä. Mua ainakin janottaa ihan hirveesti, mutta vessassa ei tartte yöllä käydä. Johtuneen tuosta Irmelin sijainnista :kieh: :kieh:

Mutta nyt pöytäliinan kimppuun ja sitten vois katsoa jos sais ommeltua sen pussukan tohon pinniksen päätyyn. Ai niin ja sairaalakassiakin voisi miettiä ja tulokkaan vaatteet laittaa valmiiksi kaukaloon. Tai sitten mä laitan ne sairaalakassiin niin tein viimeksi, olin meinaan varma että mies unohtaa ne kuitenkin.

Jää roikkumaan.........
 
Jospa taas minäkin kirjoittelisin tänne jotakin. Usein käynlueskelemassa, mutta laiska olen kirjoitteleen, tosin eipä täällä mitään ihmeempiä muutenkaan.
Ekaks jos laittais noita neuvola terveisiä;
painoa tullut +/- 0g (kaiken kaikkiaan tullut n. 5½kg)
verenpaine 122/84
Gluc/prot. puhdas (viimeksi hieman prot.)
Hb 115, joten taas rautakuurilla.
Liikkeet ja syke ok.
Tarjonnasta vielä ei täyttä varmuutta mut just nyt taitaa istua takamuksellaan, tosin viime viikolla oli mielestäni rt:ssa, mutta kovasti siis vielä kääntyilee.
Yleisesti ottaen siis ihan ok. Mutta ajoittain väsymys iskee, lauantai oli jotenkin raskas päivä, kun väsytti ja piti vielä kyläillä niin mielialathan siinä sitten itkuks välillä meni. Ja eniten mua ottaa päähän kun tulee sitten jopa lapsille kiukuteltua ihan turhaan, kun eiväthän he voi vielä kaikkea ymmärtää ja kun tuo ottaa päähän niin sit taas itketään jne.
Jouluhankinnat on onneks pääosin tehty, miehelle ja pojalle vielä jotain pientä kun keksis.
Vauvalle kaikki hankinnat suht hyvin kasassa. Sairaalakassiakin hieman laitettu ja kaukalon jalustakin jo autossa, eipähän tarvitse sitten pakkasessa ja viimassa alkaa sitäkin asentaa. Hieman lakanoita pitäis vielä pestä ja kotiutumisvaatteet vauvalle katsoa kaapista. Kovasti toivon leutoa talvea, olis niin mukava ulkoilla vauvan kanssa. Eli aikas hyvällä mallilla täällä mennään ja malttamaton odotus jatkuu...
*rv 33+3*
 
Huomenta! Taas nolona toivottelen tähän aikaan huomenia :ashamed: Onneksi muutaman huonosti nukutun yön jälkeen nyt tuli nukuttua hyvin ja pitkään ja muistaakseni vaan kahdella vessareissulla selvisin =) Juu ja janottaa kovasti öisin, välillä on sellanen olo ettei olisi ikinä vettä saanutkaan, mutta juo tai ei ni siä vessas saa rampata, kaveri painaa sen verran tota rakkoa kuitenkin..

Voi kun oli kiva kuulla Peikostakin pitkästä aikaa, hieno juttu että Mico jo kovin kasvaa siellä :hug:

Joulun laitosta, niin ei me hirveesti laiteta nyt, kun mennään vielä mun vanhemmille. Miehelle ostin kaksi kirjaa lahjaksi. Jotakin pientä katon myös vanhemmille ja veljelle. Ja yksi kummilapsi löytyy myös. Tänään täytyykin lähtee kaupungille, jotain vois nyt vilkuilla jos löytyis, siis ihan pieniä paketteja meille aikuisille.

Toivottavasti viikko vierähtäätaas nopiaan :D

Cattie ja Osku 34+3
 
Heips. Viikonloppu vierähti nopsaan.. vaunut käytiin hakemassa postista perjantaina, ja mies kokosi ne. Hienot on =) Vähän laiteltiin joulukoristeita ym. lauantaina, ja jouluverhot ikkunaan. Lahjojen ostossa pääsee helpolla, miehen kanssa sovittiin ettei toisillemme osteta lahjoja, ja ensimmäinen lapsi kun on vasta tulossa, niin ei tarvii lastenkaan lahjoja miettiä.

Miekin käyn aina yöllä vettä hörppimässä joka vessa-reissu (yleensä n.6 kertaa yössä ) Suuta kuivaa kamalasti..

Neuvolassa tuli taas käytyä, viimeksi kävin torstaina, ja tänään jo taas oli!
Rv: 35+4
Paino: Muutama sata grammaa oli tippunut, johtunee varmaan siitä kun torstaina kävin iltapäivällä, ja nyt oli jo aamulla nvla, yht. tullut n.15.5kg
RR: 116/82
Sf: 32
Pissa: puhdas
Rt. Ja mihinkäs se siitä muuttuis, kun vauva jo laskeutunut aikoja sitten.
Kohdunsuuta yritti kokeilla, mutta ei sitten uskaltanut terkka kunnolla räpeltää kun vauvan pää on niin alhaalla, niin sanoi että saattaa helposti kalvot puhjeta.
Ensi viikon tiistaina on synnytystapa-arvio/viimeinen ultra. Ja ensi viikon perjantaina on taas neuvola.

Onko teillä muilla jo vauva laskeutunut?? Mulla laskeutui jo 30.rv.

Sitten vähän tämmöinen arkaluontoisempi kysymys: pystyttekö vielä peittoja heiluttelemaan miehen kanssa?! Ite ei pysty, kun tuntuu ettei sinne voi mitään ylimääräistä enää laittaa, kun se vauvan pää tuntuu kohoumana niin alhaalla, ihan kuin olis emätin jo "täynnä".. :ashamed:

Katja ja rv 35+4
 
Hei vaan!

Jospa minäkin saisin muutaman rivin kirjoitettua..
Saarulle taas kiitoksen uudesta pinosta! Kohta tosiaan saat alkaa päivitellä enemmänkin niitä syntyneitä, ellet ole itse jo nyytin syliin saanut!

Kiva kuulla Pikkupeikosta kaikkea hyvää pienelle!!

Minulla olisi sitten tänään ensimmäinen lomapäivä! Tai oikeasti tänään ja huomenna vuosilomaa ja keskiviikko on sitten ensimmäinen äippälomapäivä, ihanaa!! Kaappeja olen nyt muutamana päivänä saada siivottua, aina muutaman kaapin kerrallaan. Teen niinkuin joulu ja vauva siivouksen kerralla..
Joulua on myös ihana laitelle nyt kun on aikaa. Neiti (3 v) on aivan innoissaan kun tonttu käy yöllä laittamassa kalenteriin jotain pientä. Aivan ihanaa seurata, kun toinen on niin sydämellä mukana kaikessa ja on niin onnellinen kun tonttu tuo hänelle jotain.. Meillä on tarkoitus ostaa tytölle vaan yksi lahja, kun sukua on sen verran, että lahjoja tulee aika paljon. Samoilla linjoilla siis kuin muutkin, että joulusta ja lahjoista menee mieli jos älyttömästi lahjoja. Meillä ei miehen kanssa ole tapana ostaa joululahjoja, kun meillä on kihlajaispäivä viikkoa ennen joulua ja silloin on tapana ostaa jotain pientä. 7 vuotis kihlajaispäivä olisi sitten edessä, kamalaa kun aika menee nopeasti..
Huomenna olisi taas neuvola, toivottavasti kaikki on kunnossa.
Hyvää joulun odotusta vaan kaikille!!

iita ja nuutti 34+1
 
Tiptap,

Olipa paljon tullut juttua tässä viikonlopun aikana!

Mun täytyy myöntää - olen ihan outo - mutta mulla menee niin ohi tämä toinen raskaus, että jo hävettää... Aika surullista kun ei vaan ehdi samanlailla paneutua tähän kun siihen ensimmäiseen. Ja ihme kyllä ei edes haittaisi vaikka menisi hieman yliaikaiseksi, mutta jotenkin on semmonen tunne että kaveri taitaa tullla enemmän etuajassa... Ekaa odottaessa vaan oli jo niin malttamaton siinä 38 vkon jälkeen ja vaan odotti että syntyisi. Mutta ehkä tämä ihan hyvä olotila edesauttaa, ettei nyt tunne mitään kiirettä asian kanssa.
Ja kun joku kysyi miten mies on suhtautunut - niin meillä hän on vielä enemmän pihalla :LOL: Unohtelee ihan että tammikuussa on sitten varmaan isyyslomalla (oli buukkaamassa työmatkaa) ja kysyi "missäs mä olin kun tulit raskaaksi" (tarkoittaen että missä oli kun sain tietää että olin raskaana) Että tälleen täällä :LOL: Mutta siis hän tässä on enemmän ollut jo vauvaintoinen silloin ekan jälkeen, joten kyllä hän kovasti odottaa. Kyllä se sitten muuttuu kun vauva on saapunut.

Pikkupeikko: ihana kuulla että siellä kaikki etenee hyvissä merkeissä! Ja viimeksi unohdin sanoakin, että onneksi olit siellä sairaalassa niin hyvässä tarkkailussa, että tajusivat tilanteen vakavuuden... Tuosta maidon loppumisesta, älä suotta kanna stressiä. Mutta kysyisin mikä pumppu sulla on? Niissä on tosi paljon eroja. Jos sulla on esim käsipumppu, niin koitapa vielä sähköisellä - niitä saa esim vuokrattua apteekeista, Folkhälsan yms. Ja joskus myös sairaalasta. Hyvän ystävän poika joutui heti synnyttyään leikkaukseen - teholle, joten hänellä oli sama haaste maidon kanssa. Mutta sanoi että ilman sähköpumppua ei olisi onnistunut.
Mutta kuten sanoin älä suotta stressaa. Imettäminen ei tosiaan ole välttämättä niin helppoa kun luulisi ja se nostattaa niin kiivastakin tunnetta joissain ihmisissä - ihan turhaan. Terveitä lapsia kasvaa myös korviikeella!

Saaru, perustuksia tehdään tässä ihan just, sitten autotalli pystyyn, talopaketti nousee...ja toukokuussa lasketaan että päästään muuttamaan. Nyt pitääkin vain fokusoida mieli sinne ensi kesään, että jaksaa tätä hullujen hommaa! :kieh:

Täälläkin kaivataan hyviä joululahjavinkkejä! Meillä periaate, että vain pojan serkuille lahjat - plus tietty omalle miehelle ja pojalle :) Serkkuja on jo nimittäin 10, joten aikamoinen menoerä tiedossa... Joskus olen ollut niinkin kekseliäs ja touhukas, että olen tehnyt itse jotain kaikille lapsille (tyyliin iso joulusukka (säkkikangasta ja korsisteita) täytettynä jollain jutuilla)... Nyt ei taida aika eikä energia riittää siihen.

Jep - mutta tämä Jonttutonttu lähtee nyt lounasta lämmittämään!

JonnaP ja tonttuP (...ja juuri tarkistetun laskurin mukaan vko 35...a.p.u.a)
 
Tänään sitten taas neuvolassa käyty.

Rv: 32+4
Paino: 79,4kg (750g/vko)
RR: 131/81 ja 123/73
Pissa: Puhdas
Hb: 129 (ed. 128)
Sf: 28 (ed.27)
RT
Liikkeet: ++

Painoa on nyt tullut raskauden alusta lähemmäs 15 kg, joten keskusteltiin nyt jonkin verran ruokailutottumuksista. Painonnousu lähtenyt nousuun aloittaessani tämän pitkän sairaslomakauden, ihmekös tuo, kun normaalisti töissä koko päivä liikkeessä.
Täytyy nyt ruveta hedelmiä popsimaan enempi ja jättää herkut pois. Sokerirasitukseen ei mua laittanut, koska vauva normaalinkokoinen.
Kahden viikon päästä on sitten aika lääkärille, joka katsoo synnytystapaa ja harkintansa mukaan laittaa ultrattavaksi. Itse toivoisin tota ultrausta, olisi niin mukava nähdä pikkuinen masussa vielä kerran.

Me täällä sovimme vanhempien sisarustemme kanssa ettei joululahjoja toisillemme osteta... Minun ja mieheni pikkusisaruksille lahjat ostamme.

Meillä mies on jo miettinyt kaikkea pientä synnytykseen liittyvää, samaten kun minäkin. Milloin synnytys mahtaa alkaa ja missä olemme silloin... ja kaikkea muuta tuollaista mihin ei itse voi mitenkään vaikuttaa.

Kiva oli taas kuulla Pikkupeikosta
:flower:

 
Ja nyt on ompelut ommeltu. Huomenna meinasin mieheltä kysyä voisiko mennä bussilla töihin niin pääsisin kauppaan joululahjat ostamaan. Tuli puhelu tuolta äitipolilta ja ensi tiistaina mennään sitten katsomaan missä se meidän Irmeli majailee. Ja kätilö sanoi puhelimessa, että jos on perätilassa niin yrittävät samalla reissulla kääntää, KÄÄK!! Nauroi kyllä kun mä sanoin että majailee poikittain ihan rintojen alla. Mutta innolla silti odotan että pääsen ultraan ja näkee millainen tapus siellä oikein aiheuttaa äidille harmaita hiuksia jo ennen murkkuikää......Onko kellään muulla ikinä yritetty kääntää jos on perätilassa tai muuten hassusti????? :attn: :attn:

No tämä puhelu siis aiheutti sen että kaikki jouluhommat on saatava nyt viikon aikana hoidettua. Eli siis PANIIKKI iski. Mitäs jos joutuukin jäämään sinne sairaalaan jo samalla reissulla ja kaikkea muuta tuli mietittyä. No jouluruoat anoppi kyllä tekee jos nyt niin käy etten itse ehdi niitä tehdä, mutta kun ois niin ihana itse tehdä ja sitten jouluna laittaa pöytään. Ja äitikin taitaa auttaa ruoissa ja tekeehän se kuitenkin karjalanpiirakat NAM NAM!

No eipä tänne siis ihmeitä, viikko pitäisi vielä jaksaa odotella. Toivon siis että Irmeli tajuaisi tehdä käännökset nyt tässä viikon aikan ettei niiden tarvitsisi käännellä.

Nuuskis ja vastarannankiiski Irmeli 35+5
 
Nuuskis: näyttää käytäntö olevan aika erilainen eri paikkakunnissa. Mulla olis esikoisen kanssa niin että huomasivat vko 36 synnytystapaarvioissa että oli jalat edellä. Sain lapun kotiin jossa kerrottiin kääntämisyrityksestä ja varasivat ajan vkolle 37. Noh, fiksu poika kun oli niin olikin ominpäin kääntynyt raivotarjontaan. Silloin lekuri vain totesi, ettei yleensä ikinä onnistuta kääntämään vauvaa ensikertalaisella. Siellä on paikat niin pinkeenä etc. Vasta kuulemma jollain 3. kertaa synnyttävällä saattaa onnistua - oliko se noin 20% mahdollisuudella... Mutta siihen kyllä liittyy aina se pienoinen riski että synnytys lähtee käyntiin, joten se kannattaa ottaa huomioon ja keskustella vielä hyvin läpi asia kätilön/lääkärin kanssa.
 
nyt on kyl tämmönen aks möks et ei jaksa lukee mitään.. no sen huomasin että jonnaP on tullut taas kuvioihin takas :) pitkään aikaan ei ookkaan näkynyt.. :)
täällä on ollu 3 viimestä päivä ihan kauheita.. mua ahistaa kaikki kokoajan jostain syystä ja toosi epämukava olla kokoajan missään ja mitenkään..

ja siitä rinnnan alapuolella olevasta kivusta kun oon valitellu aijemmin ja mitä muillakin ollut niin se on vaan pahentunut.. ennen se oli sillon tällön istuessaan mutta nyt se voi olla millon vaan,ei se selän suoristus ees aina auta.. :/ maatessaankin alkaa välillä sattuu ja se ei mitään pikkukipua oo vaan se kipu on vaa tullu kovemmaks.. ihanku joku jonkun puukon työntäsrintaan ja vääntelis :( mut huomen onki semmonen fysioterapia aika mis muitakin mammoja niin meinaan kysyy et oisko jotain millä sais sitä lievitettyä.. supistuksia,no semmosia pieniä tulee iltasin kun menee nukkumaan niin vähäsen.. mut ei onneks pahempaa mut toi yks kipu vaan vie voiton kaikelle.

esikon odotus oli ihanaa aikaa ja oisin voinu olla aian raskaana kun oli niin ihanaa mut nyt taas paino noussu tai no kaikki kertynyt jalkoihin ja peppuun ja sit on tää kipu.. :/ ja muutekin esikkoa kun ootti niin olin kotona kaiket päivät itekseen ja nyt pitää ton pojankaa häärätä.. sit viel oltiin kaupas tänään ja ei tullu bussii niin käveltiin toi vajaa 2km matka mikä meni ennen leikiten mut nyt tolla ilmalla välttelen kun koko matka on sit ylämäkeäkin vielä.. se ottaa koville kun pitää kärryjä työntää missä poika ja ostokset.. huhhuh!!!!

täällä puhuttiin joululahjoista mies osti mulle viikonloppuna joululahjan. semmosen satiinisen mustan yömekon,ei halunnu ominpäin ostaa vaan valitsi mulle ja mä otin oikeen koon ja kokeilin. oikeen ihana.. enemmänhän se mihelle oli :LOL: kun näki sen mun päällä niin ei saanu katsetta irti,pakko myöntää et hyvältä se kyl päällä näytti vaikka masukin tässä möllöttää ;) miehellä puolestaan ostin 3cd:tä mitä on sen itekkin pitäny ostaa ja ajattelin viel yhen dödön ostaa sille mikä on aaivan ihanan tuoksusta meijän molempien mielestä.. ja ei se kyllä ihan halpakaan oo :)

mut siinä taas olikin tekstiä... keskiviikkona ois neuvola niin sen jälkeen vois tulla kuulumiset kertoo jos ei huomenna kerkiä :)

NAsu 33+3
 

Yhteistyössä