**TAMMIKUU2008**marraskuu

Vihdoin saatiin se hoitopöytä tuotua tänne meille. Varmaan jo kohta kolme viikkoa sitten se piti jo tänne tuoda, mutta vasta nyt se saatiin. Eipä sillä tosin vielä kauhia kiire olisi ollut mutta nyt pääsee pikkuhiljaa järjestelee paikkoja. Tänään pesin vauvan lakanoita ja saa nekin sitten kaappiin.

Nimistä on ollut puhetta ja meillä pojalle nimi valmiina. Siitä päästiin heti yhteisymmärrykseen miehen kanssa. Ihan perinteinen nimi siis pojalle tiedossa. Tytölle onkin sitten paljon vaikeampi keksiä nimeä, mutta muutamaa ollaan pyöritelty ja joku niistä se luultavasti tulee olemaan jos tyttö tulee. Pojalta kyllä tuntuu edelleen.

Täällä on vauva melskannut taas entiseen malliin. Taisi olla vain pari huili päivää välissä kun oli hiljaisempaa.

Olipas pikkuinen ja söpö poika Pikkupeikolla :heart:

Mulle kiloja tullut yhteensä nyt noin 7,5kg. Kaikki taitaa olla kyllä mahassa kun muuten ei näyt missään että odotan. Mulla kanssa yhdet mammafarkut puristaa, joten ne saa pakata jo pois ja toiset siistimmät housut ei enää mene kokonaan kiinni. Mutta muilla housuilla varmaan pärjätään loppuun asti. Omat talvitakit ei mene kiinni, mutta onneksi äidilläni oli yksi hieman väljempi takki, niin sitä voin käyttää loppuajan. En viitsi ostaa uuttakaan enää parin kuukauden takia.

Profiilissa päivitetty masu kuva. Tosin sekin jo kaksi viikkoa sitten otettu...

Pyykit odottaa koneessa ripustajaa...

Pippuri ja Onnimanni 31+6
 
Säihky, mulle ne taas neukassa oli sitä mieltä että mun masun koko on hyvä, vaikka meneekin melkeen yläkäyrän myötäillen. Ja ettei sen takiin kannata hätäillä, koska mulla ainakin poju majailee vielä niin ylhäällä ja väliin pikkasen vinossa. Silloin sf-mitta on isompi. Onko sulle kerrottu/tiedätkö ite missä asennossa majaillaan masussa ja onko alhaalla. Entä veden määrä? Kaikki noihan vaikuttaa siihen masun kokoon. Oishan tuo ollut lääkäriltäki kiva että ois selittänyt sitten miksi tuollais sanoi ettei toiselle jää huoli ja mielen päälle että mitähän se sillä tarkoittaa. Mäkin kyselin lääkäriltä nyt että seuraillaanko tuota mun masun kokoa loppuajasta enemmän, ku edellinen poju oli 4280g ja isompaa ei ei ois halua pakertaa. Niin tuumas vaan että riippuu sittne ihan sf-mitasta ja että syntymäpaino arviota ei kannata tehä vasta kuin rv 37 teinoilla. Siksi sullakin varmaa ultra vasta tuolloin. Mutta toivotaan että sieltä ois sopipvan kokoinen tulokas tulollaan. Niin ku että ois kaikilla meillä etteä synnytykset menis suht kivuttomasti ja helposti (onkohan nyt liikaa vaadittu, kivuttomasti :LOL: )

Täällä saatiin pikkasen siivoiltua, mulla vielä luutuaminen odottaa.. Esikko lähti sitten uimahalliin isin kanssa ja me sitten suunniteltiin (jos poika nyt jaksaapi) niin tehtäis iltapalaksi sämpylöitä. Siis niin ihanaa olla kotona ku ei ole kiirus aina iltaa kohden töihin mennä. Vaikka olo tällä hetkellä ei niin kaksinen ole niin jaksaa jonniverran kuiten touhutakin ja mielikin on parempi :)

Mulla onneksi oli tuolla varaston pohjalla ennen laihduttamista käytössä olleita talvivaatteita, niistä löyty muutama pidettävä takki joka mahtunee koko talven sitten masun kanssa päälle. Jotain hyötyä niidenkin jemmaamisesta oli. Toivon mukaan ne saa sitten heti hävittää ja päästää taas normimittoihin.

Nyt katteleen sitä luutua...

Saaru edelleenkin..
 
Mahanmuodosta:sen verran on nyt tässä 5 vuoden aikana tullu seurattua kavereiden massuja että todellakaan ei voi tietää kumpi tulee pelkän mahan muodon perusteella.
itsellä omasta mielestä tyypillinen tyttömaha kummassakin mutta taitaa olla sellainen tuo kroppa että se leviää mielummin kun kasvaa eteen :LOL:
eli on tullut tyttöjä poikamahasta ja päinvastoin.mutta kiva se on arvuutella :)

itsellä tuo närästys alkaa olla todellinen riesa ja koko ajan on hirveen täys olo.ylämäissä hengästyttää hirmuisesti ja maha menee ihan kivikovaksi palloksi.taisin jäädä saikulle kreivin aikaan..miten mä siellä nyt niitä ihmisiä nostelisin kun ylämäkikin on täyttä työtä.

ei voi muuta kun sanoa että kypsyminen tähän mahaan ja yleiseen oloon on ihan sama kun esikoista odottaessa viimeisillä viikoilla ja nyt mulla on vielä 8 viikkoa jäljellä tai jopa vähän yli jos ei etuajassa tule.

näin tuossa päiväunilla unta pikkuisesta.odotan niin kovasti että saan pikkuisen syliin mutta samalla mietin jännityksellä synnytystä ja sitä vauva-aikaa joka on todella rankkaa univelkoineen ja kroonisine väsymyksineen.nyt siinä on sit vielä toinen lapsi jakamassa huomiota.
mutta onneksi enemmän on niitä ihania asioita mitä odottaa :flower:
 
Tässä aloin miettimään joskos pitäis kaivaa noita ulkovaloja esiin.. Onko muilla jo ulkovalot asennettuna? Ne on kyllä niin kivat ku on pimeetä. Aattelin nyt myös lisäksi joskos laittais takapihan terassin katoksen reunaan eri värisiä kynttilälyhtyjä, ne vois olla aika tunnelmalliset. Tykkään muutenkin kynttilöistä.. *huokaileen* Löysin kyllä jo parit kivat, mutta en osannu vielä päättää. Toiset ois umpinaiset ja toiset semmoset syvät kupit, ne kupilliset oli aika ihanat, mutta sitten harmittaa jos niissä ei pysy kynttilöissä tuli vaa et tuuli sammuttaa ne heti.. Niissä kyl tuli myös aika pitkät ketjut mukana, niihin umpinaisiin pitäs ostaa erikseen vielä ketjua et saa korkeelle ripustettua.. *jää pohtimaan*
 
Carla: En usko, että vauvan sukupuoli vaikuttaa mahan muotoon. Mulla on ollut esikoiselta ja nykyiseltä kuopukselta saman malliset masut ja esikko on poika ja kuopus tyttö. Mun masu on ollut niiltä ja nyt tältä tulevalta kuopukselta myös eteen päin sojottava (takaa päin ei erota masua eli ei tietäis, että oon raskaana).
Painoa mulle on tullut alkuperäisestä painosta 5 kg (esikoiselta tuli silloin aikoinaan yht. 6 kg ja kuopukselta yht. 7 kg eli ei mitään huimia lukuja onneksi) ja toivottavasti nytkään painoa ei tulis aivan hirveesti (helpompi olla kun ei tuu paljon painoa eikä oo sit hirvee urakka pudottaa painoa pois, kun vauva syntyy).

Jaahas, nyt täytyy lähtee iltapalan tekoon ja iltakahvin keittoon... ja sit lähen hakeen kaverilta sen vauvan turvakaukalon (sain onneksi sen lainaan niin kauaksi aikaa kuin tarvitaan). :)

Talvisin ja Lumisin pakkasterkuin:

Tammiäiti rv 30+6 ja naperot
 
Saaru: Kyllä ne ulko-jouluvalot saa jo laittaa ;)
Meillä ne on ollut jo reilun viikon ja on tosi mukavaa, kun ulkona on lunta ja jouluvalot eli ei muuta kuin käyhän vaan laittamassa ulos omasi!

Tunnelmoiden: Tammiäiti (taas)
 
Kiitos kaikille kannustuksista harjoitteluun!!
Olen ollut tosi kiireinen ni ei oo taas tultu hetkeen käytyä täällä..
Harjoittelu on mennyt hyvin ja huomenna on viimeinen päivä, onneksi on lääkkeenjakovuoro, eli ei tarvitse olla potilaiden kanssa tekemisissä, kun saa rauhassa jakaa lääkkeitä lääkehuoneessa, on paljon kevyempää hommaa kuin potilaiden kannsa työskentely kun on vuodepotilaita yms.

Jos nyt olisin töissä tollasella osastolla olisin jääny jo saikulle, mutta harjoittelijana se menee paremmin kun saa rauhassa tehdä omaan tahtiin ja pakko ei ole mitään tehdä. Tänään oli loppuarviointi, sain 4, asteikolla 1-5, eli olen tyytyväinen numeroon ja mielestäni oli hyvä saavutus. Nyt olen vähän kahden vaiheilla että yritänkö vetää viimiset nelisen viikkoa koulua vai en.. Jotenkin houkuttais vaan jäädä kotiin, toisaalta ei houkuta, kun tiedän kuinka vaikeaa myöhemmin on korvata tätä kokonaisuutta jos se jää tekemättä... Pitää katsoa millainen jakso on kyseessä ja jos on kevyempi kuin viime jakso, eli ei niin paljoa kirjallisia töitä ja hiukan lyhemmät päivät, niin saattaisin pärjätäkin... Jos en, niin jään suosiolla kotiin keskittymään perheenlisäykseen :) Mutta saa nähä.. luennoillakin istuminen saattaa olla aika hankalaa... Vauva kun möyrii niin että sattuu välillä ja hiukan jo supisteleekin kivuliaammin välillä... Ei kannata vaatia iteltään liikoja, mutta silti se houkutus helpottaa jatkoa tekemällä tää jakso on suuri...

Mulla on kauhee dilemma tässä nyt ratkaistavana... Pitääpi kuunnella tota mahaa varmaan :whistle:

Vaatteista
Mulla alkaa kanssa mammavaatteet puristaa, lähinnä housut puristaa mahan alta, ja mullekin on tullut se n.7 kg eikä näy muualla kuin mahassa ja siinä yläpuolellakin hiukan :whistle: Saa nähä mitä torstaina sit neuvolassa painan... Mun omat talvitakit ei mahu kiinni millään, saa nähä pitääkö lainata joltain, en haluaisi mitään telttaa ostaa muutamaa viikkoa varten...

Tarjonnasta:
Mulla on tähän saakka ollut aina perätilassa, nyt sit terkka sanoi että torstaina hän kattoo asennon ja jos ei oo kääntynyt siihen mennessä, niin hän varaa varhaistetun lääkäriajan mulle eli rv 35 (normaalisti olis 36) ja sit lekuri kattoo tilanteen ja antaa tarvittaessa lähetteen kääntöön Tyksiin... Miten muilla?? Millainen asento ja ootteko huolissanne? Ite uskon että tää tästä kääntyy ennen ku tarvii kääntää mut saa nähä... Vähän yli viikko sit kuulemma vauvalla oli vielä ihan hyvin tilaa kääntyä, mut nyt en olis yhtä varma :whistle:

Mahan mallista:
Mulla on sellanen maha että se on kaikki tossa ihan edessä ja nyt yhtäkkiä se alakulma on tullut tosi teräväksi, siis ihan 90 asteen kulma siinä on, ihan kiva nähä millanen siitä vielä muotoutuu

Neuleista:
Sillon ennen ku koulu alko syksyllä tein sen neuletakin yks osa per päivä -vauhtia, mut nyt mulla on housuista jopa vyötäröresori valmiina, ei oo oikeen ollu aikaa, saa nähä paljonko jää laitokselle askarreltavaa :D Jotenkin tuntuu ettei nyt edisty koulun takia oikeen tää homma... Takki on valmis, housut ei..

Unentarpeesta:
Mulla kanssa unentarve on lisääntynyt hirveesti, toisaalta liikkeisiinheräileminen ja raskaampi työ harjoittelussa vaikuttaa mutta uutenkin voisin nukkua paljon....ja tosi spontaanisti yhtäkkiä.. :whistle: :ashamed:

PrincessOfAcco ja Ali 32+5
 
Saaru: Ei mulle ole kerrottu mitään asennoista tai muutenkaan mikä siihen korkeaan mittaan voisi vaikuttaa. Sen takia täällä ollaan oltukin hieman hermostuneina. Mutta olen kuitenkin kuullut muiltakin, että siihen tosiaan vaikuttaa veden määrä ynm... Kiitoksia kun kerroit, tuli parempi mieli.. Nyt sitten vain odotellaan tuonne joulukuun loppuun ja sitten saa kuulla kuinka iso sieltä on oikeeasti tulossa. Meinaan kyllä maanantaina neuvolassa terveyden hoitajalle sanoa/kysyä tuosta ASIASTA...

Nyt kattoon bb:tä :snotty:
Säihky
 
Iltaa,

Meillä ei ole nimistä keskusteltu lainkaan. Mies ei halunnut kakkosen kohdallakaan miettiä niitä etukäteen vaan halusi nähdä vauvan ensin :) Mä puolestani olen jo pohdiskellut vaikka mitä. Haluaisin sellaisen nimen, mikä sointuisi hyvin kahden edellisen kanssa. Eivät ala samalla kirjaimella ja sattumalta kumpikin ääntyy hyvin ulkomaillakin. Mun listalta ei nyt löydy yhtään nimeä mikä olisi kansainvälinen. Mutta eipä tuo ole kriteeri ennenkään ollut :)

P.O.A.: Hienoa, että olet jaksanut harjoittelusi loppuun :) Tsemppiä vielä siihen koulun penkillä istumiseen!

Mulla vauva on myös perätilassa ja olen enenemässä määrin huolestunut asiasta. Mua on tässä nyt ultrattu kahden viikon välein, kun vauva kasvaa reilusti. Mietityttää siis, että mahtuuko vauva enää edes kääntymään kun on näin iso (painoarvio siis rv31+6 2320kg). Ensi viikolla on taas ultra ja silloin kysyn mahdollisesta ulkokäännöksestä. Siitäkin oon kuullut niin monia mielipiteitä etten tiedä :/

Mahan muoto on mulla ollut kaikissa raskauksissa aivan samanlainen; poika ja tyttö on jo. Mä oon varmaan aina tämän muotoinen :D

säihky: Mulla on huikea sf-mitta. Rv29+5 oli 33,5cm... Viime kerralla oli tippunut 0,5cm. Vauva ei kuitenkaan ole laskeutunut eli varmaan mittaajasta kiinni, vaikka sama olikin. Mulla on vauva perätilassa, mikä mun ymmärtääkseni kasvattaa tuota mittaa hieman (samoin kuin poikkitila). Mulla on myös lapsivettä normaalia enemmän (mikä kuulema on yleistä raskausdiabeetikoille). Neuvolassa tuosta mitasta ei olla oltu huolissaan, mutta mä ite menin yksityiselle, kun mua se vaivasi. Sitä kautta olen sitten päässyt Jorviin ultrattavaksi.

Täällä on tullut tänään lunta sen verran, että maa on juuri ja juuri valkoinen :) Pysyisi nyt edes tuo vähä, kun on jotenkin niin paljon valoisampaa ja pirteämpää. Jouluvalot mun tekis mieli jo laittaa, mutta mies pistää hanttiin :| Tuikkuja ja lyhtyä olen sitten poltellut.

Oletteko te muut hankkineet jo imetysliivejä? Mä jouduin heittämään kakkosen jälkeen parit roskiin ja nyt pitäisi ostaa uudet tilalle. Esimaitoakin tulee saunan jälkeen sen verran, että pitäisi nukkua jo liivit päällä :/ Mistähän sitä saisi mukavat? Mulle kun ei riitä koot noissa KappAhlin ja Lindexin liiveissä.

Jimena 32+3
 
eli tänne olikin pikkugreippi jo laitellu noita juttuja.. kiitus... :)

eli itse pääsin eilen kotia sairaalasta (juu tiedetää tosi nopeesti!!) koska olo oli hyvä, haava näyttää hyvälle jne.. kävelee lähdin meinaa 4tuntia heräämöstä pääsyn jälkee ja näin ni on menny kyllä olo hurjaa vauhtia etiepäin.. :)

pieni mies sieltä juu tosiaa tuli maailmaa.. menin sinne tarkistus ultraan mistä täällä kertoilinkin jo, niin vauvalla oli virtauksissa heikkoutta.. ja vastasi kooltaan pienempää kuin piti.. kuitenkiin tuohon asti ollu ihan kasvussa mukana, vaikkakin kuulemma sillai pieni ollu koko ajan.. noh tuolta ku päästii ni sain kontrolli ajan nyt maanantaiks, liike seurantaa kotona piti tehdä ja heti torstai iltana liikkeet väheni ja ei saanu poitsuu mitää eloa.. 2liikettä tunsin 3,5h aikana, ni päätettii lähtee polille ni ko oli käsketty... siellä sit ultrattii otettii käyrää jne, ja napanuoran virtaukset oli vielä huonontunu ennestään.. sovittii et perjantai aamuna uusiks sinne 9aikaa, mentii sit otettii käyrää ja ultrattii ja tilanne oli edellee huonontunu ja napanuorassa todettii blokki.. osastolle tul lähtö... :| siellä sit seurasivat minuu 3päivässä käyrällä ja ultrattii vielä iltapäivällä uusiks ja virtaukset oli niiin huonot et lääkäri sanoi että leikataan lauantai päivän aikana,et kerkee laittaa ne kortisoonit vielä sit.. kortisoonit sit tökättii ja illan käyrällä sit vauvala rupes näkyy sykkeen laskuja.. 10aikaa illasta jouduttiis it synnytyssaliin jatkuvaan käyrään... pari tuntia kerettii siinä olla ja yöhoitaja tuli kysyy et tunnen ko supistelut mitä käyrään piirtyi, ite en noita kipeinä tuntenu, tunsin kyllä et supistaa ja sillä selvä.. sit kattelivat vielä hetken ja lääkäri tuli sit ni mulla oli tullu tunnin ajan säännöllisesti kunnon supistuksia.. synnytys lähti siis käyntii luonnollisesti, mut vauva ei supisteluja kestäny vaan sykkeet laski joka supistuksella..

sit lähettiin leikkaus saliin,kiireellisellä sektiolla syntyi poika 10.11 klo:02.33. kunnon parkasut päästi ilmoille het kohdusta ulos päästyään.. :heart: sektio oli mulle itselle kyllä elämäni kamalin kokemus ja ikänään en kyllä annan enää spinaalipuudutuksessa leikata.. :whistle: oli jotain aivan järkyttävää...

nyt sit poika voi hyvin, ei paljon ole lisähappea tms tarvinnu, lasten teholla on hoidossa ja tosiaan on kuulemma tosi hyvään suuntaan menossa nyt illan vierailu kuulumisien jälkee.. :) :heart: et tänää oli jo ollu sit ilman lisähappeakin kokonaan.. kotiin pääsy siis jouluksi ainakin näyttää toooosi lupaavalle... onhan tää vähän hassua olla kotona ja tietää et on vauvakin mutta se ei vaan ole täällä... :( mut kyllä tästä selvitään... minä käyn kuulumisia kertoilee tässä kun aina kerkiän...

niin ja kiitus paljon kaikille onnitteluista... voikaahan paksusti!! ;)
meimingille tsemppiä, näillä viikoilla ei enää hätää pitäisi olla jos lähtee syntymään... :hug:

pikkupeikko ja pieni Mico-poika :heart:
 
Ihana lukea pikkupeikon ja pojan kuulumisia. Pian poikakin pääsee jo pois sairaalasta ja pääsette perhe-elämän makuun oikein kunnolla. Onnea vielä kovasti koko perheelle :flower:

Jimena bravadolla on hyviä imetysliivejä ja niissä riittää kokoja kaikille, ovat vaan hieman hintavia. Itse olen ostanut carriwelli soft touch liivit (alle 30euroa) ja niitä löytyi ainakin vekaravintiltä: www.vekaravintti.fi. Josko näistä vinkeistä olisi jotain apua?

Acco, tosi hyvä että jaksoit suorittaa harjoittelun loppuun, yksi opiskeluvaihe siis vähemmän mammaloman jälkeen! Toivottavasti teillä olisi tuo seuraava jakso vähän kevyempi, niin saisit senkin pois jaloista ennen vauvan tuloa!

Omasta navasta sen verran, että eilen oli neuvola ja siellä kaikki hyvin. Painoa tullut raskauden alusta lähtien yhteensä 2.8 kg (viimeaikoina on pikkasen tippunut tuo paino ) ja tähän olen itse tosi tyytyväinen. SF-mitta oli mullakin aika huikea, nimittäin 34 cm. Vauveli majailee raivotarjonnassa, mutta ehtiihän tuo vielä varmaan kääntymään jos niinkseen tulee.

Saaru laita vaan ulkovalot, ne on tosi kauniit ja valaisee tätä pimeää vuodenaikaa ihanasti.

t. pötkylä ja pikkuElvis 30+6
 
Pikkupeikko: Uskon että on outoa olla kotona ja vauva sairaalassa vielä. Toivottavasti saatte pienen jouluksi kotiin! :heart:

Mahasta: Mulla on ihan selkeä "poikamaha" eli takaapäin ei yhtään huomaa raskautta ja lihonut en ole muualta vaan kaikki kertynyt mahaan. Tosi pienikin tää on, ja oonkin jo vähän kyllästynyt kommentteihin mahan "pienuudesta". Toisaalta on tyytyväinen ettei ole jättisuuri, koska toistaiseksi oon nukkunut yöt kuin tukki ja pääsen hyvin lenkkeilemään koiran kanssa jne ja välillä melkein unohdan olevani raskaana kun vointi on niin hyvä! :D

Pakko myöntää, mutta en ole käynyt hammaslääkärissä. :ashamed: Täällä Helsingissä on aikamoiset jonot julkiselle puolelle, joten ehkä pitäisi käydä tarkastuttamassa tilanne yksityisellä..Jo hampaiden pesukin on ollut tosi vaikeaa koko raskauden ajan kun heti alkaa etoa ja purkkaa en ole juuri pystynyt syömään kun sekin etoo! Että en sitten tiedä miten hammaslääkärissä kävisi, että oksentaisinko välittömästi kun suuta alettaisiin ronkkia.. :LOL:

:attn: Oliko täällä muita opiskelevia äitejä Accon lisäksi? Onko ollut miten vaikea yhdistää opiskelua ja perhe-elämää? Itsehän olen nyt työelämässä, mutta tarkoitus olisi lähteä opiskelemaan äitiysloman jälkeen kunhan lapsi on tarpeeksi vanha, jotta raaskii hoitoon viedä.. :)

Iidukka & Baby rv 31+0
 
Huomenia!
Ihana kuulla pikkupeikon ja pojun kuulumisia! Lupaavalta kuulostaa että pääsettä koko perheen voimin joulua viettämään! :heart: Päivitinkin tuonne etusivulle jo syntyneille oman osion. Korjaa jos siellä on jotain tietoja väärin.

Mulla kans imetysliivien osto edessä. Pitäs tässä lähteä kierteleen (kuhan jaksaa/kerkiää) että löytyis hyvät. Kaikki entiset liivit olen hävittänytkin, taisivat olla ihan h&m imetysliivit, jos oikein muistan. Pitää varmaa pari kpl niitäki ostaa. Toiset tukevat ja toiset pikkasen "keveämmät ja löysemmät" joita yölläkin vois pitää.

Ja onnea Accolle työharjoittelun päättymisestä. Kyllä oot ollu reipas ku oot jaksanut. Nyt vain rauhassa kuulostelet miltä olo tuntuu että jaksatko vielä opiskella. Tietty onhan se sitten edestä pois. Mutta parhaitenhan sinä ite tiedät jaksaako vaikko ei. Mutta tsemppiä lopurutistukseen.

Meillä pojulla senkus röhä pahenee, nyt vinkuu hengitystkin ja kuume nousi. Pitää tänään sitten soitella tk-hon että kuinkas nyt. Pakko varmaa ainakin spiraa käydä hengittelemässä. Viime yö meni taas valvoessa ja rampatessa pojun vieressä. Mutta vielä kerran, hyvä ettei tarvi sinne töihin enää vääntäytyä

Saa nähä pojun kunnon iltasella ku pitäs yks palaveri käydä ja muita hommia päästä hoitaan yssikseen. Kyllähän mies sen aikaa kyl pärjää, mut jos taas pahenee tai ei auta ku päivällä käydään tk:ssa, niin son sitten uus lääkärikeikka tiedossa illalla. Päätin sitten myös että kaivelen ne pihavalotkin tuolta varastosta :heart: ja jos ne viimestää huomenna asentelis..
Nyt soitteleen tk:hon...

Saaru ja Aattomiäs 33+5
 
Mulla on ollu imetysliivit käytössä jo jotain kuukauden päivät kun niitä sain lainaksi kaverilta ja siskolta. ollaan niitä porukassa kierrätetty. en viitsi uusia liivejä ostella kun ei kuitenkaan mene kauaa kun ollaan lähtö kuppikoossa.
Painoa mulle oli viime neuvolakertaan tullu joku 7kg mut siitä on jo kuukausi. ens viikolla saa nähdä mitä on tullu lisää.
Pitäis vissiin munkin ruveta noita vaatteita vaaville pesemään ettei sitte tule hätä jos syntyykin ajoissa. Nyt on kyllä supistelut vähentyneet niin kun jo arvasinkn silloin aikaisemmin että kun viikkoja tulee niin supistukset vähenee. Taidan tästä kaverille lähteä vielä jotain vauva kamaa hakemaan. Ei kyllä mitään enää tarvi mutta jos häl olis jotain söpöä vielä...
 
Kiva, että pikkupeikko olit jaksanut tulla tännekin kertomaan kuulumisia. Onnea vielä kerran ja jaksamisia tulevaan :flower: . Ilmeisesti vauva pärjää siellä Jyväskylässä, ettei teitä tarvittu siirtää toiselle paikkakunnalle?

Mahasta ja painosta: mullakin on sellainen edessä oleva masu. Takaapäin ei edes tietäisi, että olen raskaana. "Pojan muotoinenhan" tuo on, ja pojalta se kyllä tuntuukin, mutta saadanhan se sitten synnärillä viimeistään selville ä). Painoa on tullut raskauden alusta yhteensä noin 5,5kg (=kotipuntarilla, neuvolan puntari näyttää ihan mitä sattuu --> heittoa voi olla 0,1-2,5kg kotipuntariin verrattuna ja puntari sielläkin pysynyt samana koko ajan :whistle: ). Melko tyytyväinen olen tuohon, sillä lähtöpainoahan minulla oli omasta takaa jonkun verran. Alle 10kg koko raskausaikana olisi tavoitteena.

PrincessOfAcco: oot kyllä ollut tosi reipas kun olet jaksanut tehdä harjoittelun lopppuun asti. Se kyllä on totta, että opiskelijana voi kuitekin välttää kaikista raskaimmat hommat ihan hyvällä omalla tunnolla. Nyt vaan meet sitten masun mukaan loppuajan koulussa. Kumpikaan ratkaisu ei ole väärä, jos vain sinusta itsestä tuntuu hyvältä.

Itse jouduin eilen kävelemään kahteen otteeseen 30-40 min. Voin vain sanoa, että oli illalla ja yöllä selkä ja takamus ihan jumissa ja kipeä. Yöllä en meinannut saada käännyttyä sängyssä, ja nyt on vieläkin ihan kankea olo
:| . No, eiköhän tää tästä.. Onneksi ei siellä töissä ole kohta tarvinnut olla kuukauteen (onko siitä jo niin pitkä aika :whistle:.. )

Afu ja mini 30+2
 
pikkupeikolle vielä onnitteluja, kiva kun jaksoit tännekkin kuulumisia tulla kertomaan!

Tänään oli sitten taas neuvola, kaikki ihan ok, ainoastaan Hb pudonnut entisestään, nyt 106. Pitää siis jatkaa raudan syömistä, ja kun tuntuu, että vatsa kestää, niin sitten lisätä annosta (nyt oon syöny vaan joka toinen päivä). Taidanpa myös kiinnittää enemmän huomiota milloin tabletin otan, kun eikös sitä sanota, että pari tuntia raudan ottamisen jälkeen ei saisi kahvia tai maitotuotteita käyttää.

Sykkeet 125-145, vaihteli vähän, kun vauva liikkui runsaasti mitatessa. sf-mitta 24, eli alakäyrällä mennään. Painoa tullut taas hieman liikaa, yhteensä jo n.13kg ensimmäisestä käynnistä :ashamed: . En kyllä ihan kauheasti jaksa nyt ottaa asiasta stressiä (vaikka ehkä pitäisikin), kun paino ennen raskautta oli kuitenkin normaalin alarajalla.

Kovasti kyseli voinnista ja varasi mulle ylimääräisen lääkärin kahden viikon päähän (aikaisemmin ei vapaita aikoja ole). Tarkoitus olisi jos jaksaisin töissä sinne asti, epäilen kyllä ettei onnistu... Viimeiseen "oikeeseen" lääkäriin ei sitten kuitenkaan varannut vielä aikaa, vaikka yritin vähän vihjailla, että olisi niin tehnyt. Eipä sillä siis muuten niin kiire vielä olisi, mutta kun meillä näitten lääkäriaikojen saaminen on enemmän kuin hankalaa ja ajallisesti mulla tuo viimeinen lääkärikäynti sattuisi joulun välipäiville.. Silloin ei tietysti lääkäriaikoja ole, kuten ei edellisellä, eikä seuraavalla viikollakaan... Mutta toivotaan, että huolehdin vaan turhaan ja asia järjestyy..

 
Huh, onpa pikkupeikolla ollut jännittävää :eek: (Ite oisin vastaavassa tilanteessa itkenyt paniikissa kolme päivää.. )

Toiv. mullekin löytyy sitten imetysliivit. Oon edelleen yhtä lauta kuin aina ennenkin, ei ole raskaus tuonut tisseihin muuta kuin arpia, yhtään ei ole kyllä kasvaneet?!

Mahan muodosta Painoa on mulle tullut 12kg. Tavara on mahassa, lanteilla ja reisissä. Oon nyt hillinnyt rajusti syömistä, ei tarvis tulla yhtään enempää tota plärää ympärille, saatikka arpia! Äitini on täysin vakuuttunut, että tyttö tulee, kun oon näin levinnyt. (Poikavatsa mukamas jää vain tohon eteen, mutta olisko se kovin luonnollista, jos tuo 12kg olisi vain mahassa.. ) Rakenneultrassa näkyi kyllä pojan vehkeet, mutta uskokoon rouva mitä tahtoo. Äiti myös arvioi sukupuolta sykkeen perusteella. Vauva varmaan on vaihtanut sukupuolta useaan otteeseen tuolla masussa, kun sykkeet on vaihdellut 125-150 :D

Nimistä Nimet meillä on päätetty jo ajat sitten. Aloitin jo ajoissa niistä vänkäämisen, kun meillä on aikalailla eriävät mielipiteet. Mutta ei se kädenvääntö kestänytkään lopulta kuin vain 3kk. Sain tietty tahtoni läpi..

Enää ensi viikko töissä ja sitten lomalle. Jäisin jo tosi mielelläni pois!

Nappis ja Abbath 32+5
 
Hei tammiodottajat! Liityn vasta tässä vaiheessa mukaan, en aikaisemmin osannut täältä etsiä keskustelupalstaa - mukavaa että nyt löytyi!

Olen rv 30+3 eli laskettu aika 20.1.08 ja esikoista odotetaan :)

Odotus on mennyt tähän saakka hyvin, nyt vaan vähän huolenaiheita ilmassa...Jäin sairaslomalle eilen, koska kohdunsuu oli pehmentynyt ja sanoivat neuvolassa ettei vielä pitäisi olla - supistuksia mulla on tullut yöllä muutamia kertoja yössä, eikä voida puhua täysin kivuttomista supistuksista, mutta ei nyt kovin kivuliaistakaan.. Onko muilla ollut kohdunsuun pehemenmistä havaittavissa jo näillä viikoilla? Sain lähetteen ultraan ja lääkärin arvioon tilanteesta - toivottavasti ei tule täys lepo..

Toinen seikka mikä huolestuttaa on se, että mulla on pelko, että vauva on liian pieni.. neuvolan terveydenhoitajan mukaan kohtuni on pienehkö, mutta sf-kasvaa kuitenkin tasaisesti keskikäyrällä (tänään 30+3 viikolla oli sf 27). Terkan mukaan voi olla että vauva kuitenkin ihan ok kokoinen, tai sitten vauvakin pieni.. mutta sekään ei välttämättä tarkoita mitään erityistä. Painoa mulla oli tullut vain 127g/viikko, aikaisemmin painoa on tullut aina reilut 500g/viikko. Yhteensä painonnousu on ollut 9.5kg (oli vähän alipainoinen ennen raskautta). Onko muilla ollut painonnousu epätasaista? Onko pianonnousu ollut näillä viikoilla pinempää muilla? Olen koko ajan kuvitellut että nyt paino nousisi reippaasti tässä 30 - 37 viikkojen aikana! Lähetteeseen laitettiin onneksi myös pyyntö painoarvioista, jotta voidaan varmistaa vastaako vauvan koko viikkoja.

Vähän pelottaa että mitä masu-asukille kuuluu, ja on pitkää aikaa odottaa kutsua äitipolille. Onneksi vauvan syke oli hyvä (140), ja äänet selkeät, ja se sf-kasvanut tavallisesti omalla käyrällää. Vauva myös liikkuu paljoan :) Myös hb , verenpaine, ok.

Kiitos vastauksistanne! Ilmoittelen mitä ultrassa todettiin!

ps. yöunet jääneet vähälle viimeaikoina -herään yöllä supistuksiin ja sit ei saa nukuttua.. onko jollain muulla myös vaikeeta nukkua selällään?
 
Todella ihanaa kuulla kuulumisia Pikkupeikolta. Oikein paljon jaksamista koko perheelle :heart:

Kaipa sitä itsekin pitäisi niitä imetysliivejä lähteä ostelemaan, käy vielä niin että unohtuu koko liivit. Täällä ei kyllä rintavarustus ole juurikaan muuttunut alkuperäisestä ja mitään esimaitoakaan ei ole tullut... no mutta vielä sitä ehtii tulemaan...kai?

Tänään olisi tarkoitus mennä taloyhtiön yhtiökokoukseen. Ei kauheasti kiinnosta mennä pieneen koppiin, kuuntelemaan noiden muutaman naapurustossa asuvan naisen löpinöitä. No onneksi näitä kokouksia ei jatkuvasti ole.

Kovasti itse vaan odottelen ensi viikon neuvolakäyntiä. Olen kovasti alkanut miettimään noita vatsan nipistelyjä, vauvan kokoa ja sen sellaista pientä... ja itse asiassa mulla ei ole edes hajua minne soittaa jos hätä tulee käteen. Lähimpään aluesairaalaan, jossa mut sillon ultrattiin vaiko synnytyssairaalaan... paljon on tullut kysymyksiä tässä muutaman päivän sisällä...

Mahanmuodosta mulla ei ole hajuakaan, muutamat ovat kyllä sanoneet, että poika olisi tulossa, kun mahaa katsoo. Useasti vaan kuulee kuinka hirveän iso mun vatsani on ja siitä varmaan olen tuota vauvan kokoakin alkanut miettimään... neuvolassa eivät kuitenkaan ole kokoa ihmetelleet.

29+6
 
Tervetuloa Maya-78 mammoihin mukaan :flower:

Itse olen ainakin huomannut, että välillä selällään makaaminen tuntuu ikävältä. Tuntuu jotenkin kuin vauva painaisi tuonne selkärankaan. Toki kyljelläkään olo ei aina tunnu kovin hyvältä :(
 
Tervetuloa Maya, itselläni on myös kohtu hieman pehmentynyt, lääkäri käski vauhtia hidastamaan ja sairaslomalle.
Mullahan on joulukuun 10 aika lääkärille jollon tehdää synnytystapa arviointi, saa nähdä mikä on sillon tilanne.Äsken kävin koiran kanssa lenkillä ja nyt taas tuntee liikkuneensa :/ , masu on siis pari päivää ollu liikkumisen jälkeen kipeä, pitää nyt viel pari päivää katsella.

Ihanaa pikkupeikko et kaikki meni hyvin ja peukkuja että pikkusen saatte jouluksi kotiin :heart: :heart:

Meillä on nimet jo päätetty, oikeastaan ne tuli tosi helposti, molemmat ihastu heti nimiin :)

Saa nähdä miten tuon lakon kanssa käy, äsken sanoivat radiossa että paria synnyttäjää oltaisiin lähettämässä Ruotsiin..pikkasen alkaa jo itseäänkin pelottamaan varsinkin kun muutenkin koko synnytys pelottaa niin prkl:eesti, onneksi sen pelkopoli käynnin jälkeen on hieman rauhallisempi olo ollut...

Jenni & Hajis 31+1
 
Tervetuloa Maya!
Itsellä on tuo selällään olo tehnyt huonon olon jo rv25 lähtien eli kyljellään nukutaan.
Mulla ainakin tuota painoa tulee nyt hyvää vauhtia mutta mulla on myös turvotuksia.se mikä tuntuu ihmeelliseltä on se että missä se paino on kun tuntuu ettei kasvoissa näy mitään.ehkä se on tossa mahassa turvotuksina...kaikki tutut on sanoneet ettei mulla varman ole tullut painoa juuri ollenkaan kun kasvotkin on kavenneet....mutta kyllä sitä on ihan riittävästi tullut.taas on työmaa edessä kun saa vauvan putkautettua ulos.

Koko viime yön mietin synnytystä ja kaikkea siihen liittyvää...itseasiassa jännittää kovasti.sitten vielä satuin katsomaan dokumentin nuoresta parista jossa näytettiin synnytyskin...siinä kun se nainen voihki kivusta niin tuli mieleen että miten sitä viimeksi kesti sen kaiken..tavallaan nyt jännitän eri tavalla kun ekalla kerralla koska tiedän mitä synnytys on...ja kuinka pitkään se voikaan kestää...
Toivottavasti käynti synnytyssairaalassa auttaa tähän edes vähän.
 

Yhteistyössä