Toiveena vauva 2017-2018

@Pocahontas- Tunnen sen hyvin :( Ja tuntemuksia tukee se, että olen omasta mielestäni ovuloinut neljä kertaa tänä vuonna oikealta puolelta, ja plussannut niistä kahdessa. Väärältä puolelta olen ovuloinut kuusi kertaa eikä yhtään plussaa niistä kierroista. Täyden varmuuden saisi toki vain ultralla.
 
@Fritang, iso halaus sinne! Super kurjaa.

Tervetuloa @Kerttujulia!

Naisen voimakalenteri, luukku 12: Kuolema korjaa joulukilot. Tämä lohdutuksesi kaikille kilojen kanssa kamppaileville (itse kuulun niihin myös) .

Täällä finnejä naamassa, yleensä on ollu menkkojen aikaan vaan, nyt tulikin oviksen aikaan. Dpo 3.
 
@Pocahontas- Tunnen sen hyvin :( Ja tuntemuksia tukee se, että olen omasta mielestäni ovuloinut neljä kertaa tänä vuonna oikealta puolelta, ja plussannut niistä kahdessa. Väärältä puolelta olen ovuloinut kuusi kertaa eikä yhtään plussaa niistä kierroista. Täyden varmuuden saisi toki vain ultralla.
@Fritang Aivan joo, kieltämättä aika varmuudella näytät aiemmin tunteneen :/ Mutta mutta on silti mahdollista, että se tunne olikin jotain muuta siellä väärällä puolella. Oliko ovistesti käytössä, plussa? Itekin toivon et ovis tulis paremmalta puolelta ku toisessa endoa, mut ultrassa todettu (3krt) sen tulleen just sieltä mistä ei pitäisi :eek: Muuten en sitä ite tunne ku vihloo milloin mistäkin alavatsalla.
Voimia sinne, älä vielä sure, niin kauan ku ei oo menkkoja, on toivoa!! (y)
 
Yöllä ei oo taas juurikaan nukuttu :unsure: Nukkumaan mennessä vasenta nivusta särki ihan hirveesti, ovulaatio oli vasemmalta myös tässä kuussa. Mies tuli yöllä töistä ja kysyi masulta onko vauva siellä :love: Toivotaan niin kovasti että on! Vatsaa nippailee ja tää nälkä ei lähde syömällä. Kahvikin maistuu pahalta. Kuvittelenko nyt oireita vai oiskohan ovis ollutkin jo aiemmin ja nää olis oikeita oireita :eek::eek: Kumpa pääsis jo testaamaan! Nyt omasta mielestä dpo 2 menossa.
 
No voi kurjuus Fritang jos tuli väärältä puolelta :(

Me ollaan myös hoidoissa, mulla ei ole säännöllistä kiertoa lainkaan enkä myös ovuloi. Ovulaatio induktioilla ollaan nyt menty.

Tämä kierto menee nyt metsään koska joulun pyhät sekoittaa kaikki. Luomuihmeeseen en jaksa uskoa :(
 
@Fritang Todella ärsy toi sun tilanteesi kun ei oo edes sitä mahkua että pääsisi piinailemaan kun ovis aina väärältä puolelta.

Ite en tiedä ikinä mistäpuolelta ovis tulee. Joskus tulee tosi vahvat oireet mutta harvemmin. Oon vaan aina kuvitellut että kai ne vuorottelee mutta en tiä.

Täällä kp 24/23-29
 
Kiitos kaikille myötäelämisestä :) Juteltiin miehen kanssa ja varasin nyt perjantaiksi osaavalle gynelle ajan. Näkeepä sitten että mistä on ovuloitu ja miltä tuo heikosti toimiva munasarja näyttää.

Voi höh @kirpsakka :( Pääsettekö tammikuussa jatkamaan hoitoja vai ehtiikö sekin mennä hukkaan?

@tänttähäärää Meinaatko testailla? Tsemppiä myös miehen testeihin (eikös ne tänään olleet?), toivottavasti tulokset tulee pian :)
 
Onpa tylsää @Fritang

Mä tunnen ehkä ovulaation puolen. Mul on selkä leikattu ja kun ovis tulee vasemmalta nii se munarakkulan kasvu tuntuu sillä puolen mihin pullistuma painoi. Viimeks luulin tota kasvukipua ovikseksi, mut varsinainen ovis olis muutaman tunnin kokonaisvaltainen kipu alavatsassa nii että jouduin ottamaan särkylääkettä koska en olis pystyny olee töissä. Buranaa en pysty syömään ja sitähän ei suositella oviskipuihin joten panadolia otin. Eka kierrossa mun mielestä tuli oikealta ovis. Katotaan miten käy nyt.
 
Kattokaas tätä lämpötilakäyrää. Vertailuna aiempi jossa heitot tosi isoja ja sit yhtäkkiä viime kierron loppupuolella alkoi tasaantumaan. Voisko olla että kroppa oli vaan niin sekaisin pillereiden lopettamisen jälkeen että nyt sit alkas tasoittumaan?

 
Kattokaas tätä lämpötilakäyrää. Vertailuna aiempi jossa heitot tosi isoja ja sit yhtäkkiä viime kierron loppupuolella alkoi tasaantumaan. Voisko olla että kroppa oli vaan niin sekaisin pillereiden lopettamisen jälkeen että nyt sit alkas tasoittumaan?

Voi aivan hyvin olla. Onhan niissä pillereissä valtavasti kropalle hormoonia ja voi kestää muutamia kuukausia että kroppa ns.löytää itsensä uudestaan.:)

Huh, loppu onneks yön aikana se jäätävä repimiskipu. Luulen että se on jotenkin kytköksissä tohon kohdunnapukan sulkeutumiseen ja kiinteytymiseen näin oviksen jälkeen. Ilkeä fiilis kyllä.:ninja:
 
@Fritang harmi tuo ovishomma, toivottavasti gynellä käynti selkeyttäis hommaa hieman. Uskon että turhauttaa.

Kokeneemmat testailijat. Millon olette yleensä alkaneet testailla ( raskaustestejä siis)... Mulla kierto on tosi säännöllinen ja kuukautiset tulee tikitilleen yleensä samana päivänä ja melkein samaan kellon aikaankin. Nyt on dpo 9 ja pohdin, että uskaltaisko testata lauantaina, eli dpo 12.

Olen super kuvittelemaan oireita, mutta tätä oiretta ei oo ollu muulloin kun ennen esikoisen plussaa.. Rinnat tuli eilen kipeeks. Yöllä ja aamulla vaan kipeentyivät, lisäks ovat mielestäni "kovat" o_O sen puolesta siis voisin uskaltaa testata jo hieman ennen varsinaista maanatain testipäivää.
 
  • Tykkää
Reactions: viipulainen
@Fritang Tässä on vuoden saatossa uhrattu jo niin monta raskaustestiä että ostan raskaustestin vasta kun menkat kuukauden myöhässä =) Ei usko enään ihmeeseen.
Tänään jo hetken nippailu vasemmalta että sieltä ne menkat varovasti ilmottavat tulostaan.

Mies oli simppatestissä. Ei ollu mikään mukava kokemus ja ihan paiseessa.
No sano et tuloksia voi soitella ENSIVIIKOLLA joten sanoin että heti maanantaina vaan soittoa. Kyllä ne ilmottaa siä puhelimessa jos ei viä oo tullut tulokset.
Sen tietää että jos se testi ok ni se olen minä jota sitten seuraavaksi tutkitaan paremmin.
 
Viimeksi muokattu:
@tänttähäärää, voisko tulokset näkyä jo aiemmin omakannassa? Vai mitä kautta teillä tutkimukset oli, meneekö tieto sinne/ onko miehellä käytössä omakanta? Eriasia tietysti ymmärtääkö niistä tuloksista itse mitään. Itse olen pari kertaa sieltä seurannut verikokeen tuloksia (myyräkuume-epäilyssä ja hcg) ja on odottavan mieltä helpottanu kun tulokset on nähny aiemmin kun mitä ois soittamalla ne saanut.

Aiemmin oli jo puhe menkoista ja poppaskonsteista. Mulla kestää menkat yleensä 4-5 päivää ja päivät 2-3 on runsaimmat. Poppaskonsteja ei oo vielä käytössä. Mies on sitä mieltä että hänen värkistään menee simpat oikeaan suuntaan vai takaapäin panemalla (näin sai eka yhteinen alkunsa ja km-kierrossakin itse asiassa kerran näin päin), joten sitä pitänee nyt testata aina edes kerran oviksen läheisyydessä.
 
Asennoista sen verran että luon joskus aiheesta ja oli tutkittu että lähetyssaarnaaja-asennossa penis yltää pisimmälle emättimeen ja se magneettikuvauksella todistettu. Myös toinen hyvä asento joka oli mainittu oli takaapäin

Omaa napaa: menkkoja odottelen alkavaksi. Vatsassa juilii mutta ei mitään vielä. Outoja himoja greippimehuun ja mandariineihin on mikä on outoa koska yleensä olen vain makean perään (n)
 
Asennoista sen verran että luon joskus aiheesta ja oli tutkittu että lähetyssaarnaaja-asennossa penis yltää pisimmälle emättimeen ja se magneettikuvauksella todistettu. Myös toinen hyvä asento joka oli mainittu oli takaapäin

Omaa napaa: menkkoja odottelen alkavaksi. Vatsassa juilii mutta ei mitään vielä. Outoja himoja greippimehuun ja mandariineihin on mikä on outoa koska yleensä olen vain makean perään (n)
Me ollaan puuhailtu pelkästään minä päällä eli saa nähdä pitääkö tuo paikkaansa. ;) ON: Mahaa nippailee, juilii, on aivan pallo ja nälkä on kokoajan! Äsken tuli hetkellisesti huono olo. Kuvittelenkohan vain.. :censored:
 
  • Tykkää
Reactions: Uutikainen
Meillä käytössä oviksen aikoina finaalina aina lähetyssaarnaaja, ihan jo sen takia että siinä pääsee mies tappiin saakka, mutta suurin syy se että mä en tule muilla keinoin. Tiiä sit mistä johtuu, mutta mitäpä sitä kun lopputuloksesta kiittää molemmat. Toki siinä matkan varrella pyöritään ku kompassi Bermuudan kolmiossa.:LOL:

Taas on jo ilta.:eek:
Päivä meni tehokkaasti valmistellessa miehelle synttäriruokia ja kakkua yms.:) Oli kovin onnellinen.:love:

Olot on täällä sikäli ihan samoja mitä aiemmissakin kierroissa ollut. Ei tosin mitään niin massiivista luojan kiitos.
Alavatsa on pinkeä, toosa sisältä turvoksissa ja tosi kosteat kelit niin sanotusti. Hieman on vielä hellänä siitä taannoisesta kestokrampista..oliko se dpo3?(n):LOL:
Päivälämmöt pysyttelee n.37,5 paikkeilla. Viikonlopun aikana pitäis hoitaa lahjat kaappiin odottamaan. Joten pysyy varmasti ajatukset muualla ku oman navan kaivelussa.:D
 
Jahhas mahakivut alkaneen iltaa myöten voimistuun. Eli voi olla että huomenna alkaa menkat. Seksiä harrasteltiin eikä tullut verta mikä ylensä on kyllä tullut. Vai oltasko oltu rauhallisia =) Kuivuudesta ei oo tietoakaan.. Ja eikös tää pitäs olla jo kuivaa aikaa. Plääh ärsyttä

@vuuti. Miehelle asiasta puhuin voi olla että käydään sieltä kurkkaan. Kunnallisella ollaan että pitäs sinne tulla. Pitää käydä pe kurkkaamassa. Ois kiva että näkyisi niin ei tarvis viikonloppua odottaa.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: vuuti
14.12.2017

Nimi | kiertopäivät | yrityskierto
Viipulainen........16/27-31...yk5
Nadine88...........7/28-31....yk3
Möörtsi..............18/30........yk1
Tänttähäärää....25/23-29...ya 10/16
Kiira29...............12/28-31......yk5
Viii......................6/30-34......yk3
Nelliida..............5/28-30....yk6
Fritang...............12/23-27...yk10 (km yk2 & yk4)
Pocahontas-......14/24-34...yk10
Vuuti...................22/28-32...yk8 (km yk7)
Uutikainen..........33/31?......yk2

Piinailijat:
Viipulainen.........dpo5........testipäivä 23.12
Tänttähäärää.....dpo11-12
Uutikainen..........dpo19
Möörtsi...............dpo3

Lista päivitetty. Toivottavasti ei tullu virheitä ku puhelimella naputin:D
 
  • Tykkää
Reactions: tänttähäärää

Yhteistyössä