Toiveena vauva 2017-2018

Täällä dpo 3, meneepä päivät hitaasti. :D Ensimmäinen kerta kun tikutin oviksen, ja sainkin ilmeisesti selkeän tuloksen kun ma yksi viiva, ti toinenkin ihan haalea viiva, ke tasavahvat viivat, to tasavahvat viivat ja pe sitten taas enää yksi viiva. Talletuksia tehtiin kaikkina päivinä. :) Tosiaan toki olen nyt ensimmäistä kertaa hyvin tietoinen oviksen ajankohdasta, mutta hyvin selkeät tuntemukset oli oviksesta ja on jatkuneet edelleen erilaiset oireet. Ovis oli ilmeisesti vasemmalta puolelta, mutta oikealla oli elohiirimäinen tykytys myös. Dpo 1 ja 2 oli alavatsassa lieviä mutta selkeitä viilto- ja pistokipuja. Eilen oltiin reissussa, ja kokoajan oli nälkä, ja kotiin päästyä kävin sänkyyn ja nukuin n. 12h putkeen. Nyt taas jaksaa. :D Vähän ehkä huono olokin oli eilen ja vatsakin vähän sekaisin. Ja mielen liikkeet utopiaa, ilon kautta kiukkuun ja mökötykseen. Voi miesparkaa. :D Eipä muuta kuin odotellaan, jotenkin mulla on hyvä fiilis tästä kierrosta, mutta sen näkee sitten. Mikäköhän päivä uskaltaisi alkaa testailemaan? En haluaisi hirveästi turhia pettymyksiä... Olisiko dpo 12 sellainen, että tikkuun voisi hyvällä todennäköisyydellä jo jotain ilmestyä jos on ilmestyäkseen? Käytössä on Raskauskeijun herkät 10um testit, onko ne siis Onestepejä? Yksi apteekin testikin jäi viime kierrosta ja sillä voi sitten varmistella joskus jos on tarpeen...

Plussatuulia ja tarrasukkia kaikille <3
 
  • Tykkää
Reactions: -tanjuska
Heippa! Tulen tänne kuumeilemaan teidän kanssa!:) Täälä siis yhden pienen 1v9kk ikäisen tytön äiti toivoisi sisarusta tälle! Tyttöä ennen sain siis 3 keskenmenoa, viikoilla 6,8 ja 9. Mutta sitten päätin kokeilla Disperiniä ja raskaus meni loppuun asti! Nyt vain uutta raskautta, pillerit siis jätettii pois 20.12 ja tässä tää kierto nyt ollaankin menty ihan tulee jos on tullakseen, eli en oo tikuttanut ovista, mutta oletin että se olisi ollut tuossa viikko sitten.:rolleyes: Kierto kyllä on hieman sekaisin koska jotain vuotoa tuli tuossa 25.12, mutta katsotaan siirrytäänkö kohta seuraavaan kiertoon:) Minä hätähousuna ja malttamattomana huvikseni oli tänään pakko testata raskaustestillä, mutta vielä sieltä kyllä täysin nega tuli, koska dpo ei mitään ihan tarkkaa tietoa oo, ja eilen tuli pyyhkiessään tosi vähän vaaleanpunaista vuotoa ja myös tänään voiskohan olla kiinnittymistä, menkkamaista jomotustkin on. Tai sit ne on ne menkat tulossa. (n)


Muoks. Täälä alkoikin nyt sitten menkat! Eli vois lisätä mun tietoja Karkki90 (25) / kp 1/? / 2.lapsi / yk 1

Plussatuulia kaikille! (y)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: -tanjuska
Täällä dpo 3, meneepä päivät hitaasti. :D Ensimmäinen kerta kun tikutin oviksen, ja sainkin ilmeisesti selkeän tuloksen kun ma yksi viiva, ti toinenkin ihan haalea viiva, ke tasavahvat viivat, to tasavahvat viivat ja pe sitten taas enää yksi viiva. Talletuksia tehtiin kaikkina päivinä. :) Tosiaan toki olen nyt ensimmäistä kertaa hyvin tietoinen oviksen ajankohdasta, mutta hyvin selkeät tuntemukset oli oviksesta ja on jatkuneet edelleen erilaiset oireet. Ovis oli ilmeisesti vasemmalta puolelta, mutta oikealla oli elohiirimäinen tykytys myös. Dpo 1 ja 2 oli alavatsassa lieviä mutta selkeitä viilto- ja pistokipuja. Eilen oltiin reissussa, ja kokoajan oli nälkä, ja kotiin päästyä kävin sänkyyn ja nukuin n. 12h putkeen. Nyt taas jaksaa. :D Vähän ehkä huono olokin oli eilen ja vatsakin vähän sekaisin. Ja mielen liikkeet utopiaa, ilon kautta kiukkuun ja mökötykseen. Voi miesparkaa. :D Eipä muuta kuin odotellaan, jotenkin mulla on hyvä fiilis tästä kierrosta, mutta sen näkee sitten. Mikäköhän päivä uskaltaisi alkaa testailemaan? En haluaisi hirveästi turhia pettymyksiä... Olisiko dpo 12 sellainen, että tikkuun voisi hyvällä todennäköisyydellä jo jotain ilmestyä jos on ilmestyäkseen? Käytössä on Raskauskeijun herkät 10um testit, onko ne siis Onestepejä? Yksi apteekin testikin jäi viime kierrosta ja sillä voi sitten varmistella joskus jos on tarpeen...

Plussatuulia ja tarrasukkia kaikille <3
Mulla oli myös ke tasapaksut viivat,to toinen haaleampi ja pe vain yksi viiva. Talletuksia ei kyllä tehty yhtään niin paljoa kuin oisin halunnut:(
Joka aamu kun on heränny niin ollut tukkoinen olo,välillä menkkamaisia tuntoja vatsassa ja tänään aamulämpö oli 37,04, mutta lämpöjä en oo oikein ikinä mittaillut. Ja varmaan vain kuvittelen suurimmat osat oireista:D mutta aika menee hitaasti kun odottaa ja tulkitsee oloaan koko ajan.
Mulla viime menkat tuli kp 31,joten ehkä maltan siihen odottaa eli vasta ens su. Mullakin jostain syystä varma olo,mutta pelkään että pettyminen tulee taas:(

Toivotaan parasta!
 
Olen hämilläni kun menin tässä loppukierrosta tikuttelemaan ovistikuilla. Viiva lähes yhtä vahva kun kontrolli ja siis kokoajan ollu vahvenemaan päin. Oon testaillu dpo 6 eteenpäin ja nyt dpo 10. Kaks edellistä kiertoo oli 26 ja 25 päivää, joten tässä nyt tosiaan ootellaan vaan että ne menkat sieltä alkaa niinkun ennenkin... Ois testata tietysti r-testilläkii nii tulis ees joku selvyys, mut ei oo kaapissa kun cb digi, enkä sitä kehtaa "näillä päivillä" vielä tehä. Sanokaa joku olisi miulle ettei se vahveneva o-testin viiva meinaa mitään :censored:
 
Olen hämilläni kun menin tässä loppukierrosta tikuttelemaan ovistikuilla. Viiva lähes yhtä vahva kun kontrolli ja siis kokoajan ollu vahvenemaan päin. Oon testaillu dpo 6 eteenpäin ja nyt dpo 10. Kaks edellistä kiertoo oli 26 ja 25 päivää, joten tässä nyt tosiaan ootellaan vaan että ne menkat sieltä alkaa niinkun ennenkin... Ois testata tietysti r-testilläkii nii tulis ees joku selvyys, mut ei oo kaapissa kun cb digi, enkä sitä kehtaa "näillä päivillä" vielä tehä. Sanokaa joku olisi miulle ettei se vahveneva o-testin viiva meinaa mitään :censored:
No itsellä toi ovistikku paljasti itelle, että muksu olis tulossa. Oli siis liuskat tilattu raskauskeijun kautta ja huvikseen testailin kanssa ovistikkuun myös. Siihen tuli viivaaa, mutta raskaustestin haamujen haamua. Että kannattaahan se hakea r-testiä myös :) Saitko ovistikuilla sillon ovulaation kiinni aikaisemmin? :)
 
Pahoittelut uuteen kiertoon joutuneille!

Kuhmura
meillä on nyt ehkä kuukauden verran äidintahdistettu aika kovasti. Yöllä on pitkään ollu enää yksi aamuyön tissi ja sekin on nyt jo parina viime yönä jätetty pois. :) Päivällä imetän nyt ehkä 3-4 kertaa. Mutta tosiaan kuukausi sitten muksu kävi päivällä aika tiheään tissillä. Aattelin että jos tuossa 2-vuotissynttäreiden tienoilla sais lopetettua kokonaan jos minä nyt sitten kuulun niihin harvoihin joilla harvakin imetys vaikuttaa raskautumiseen... Muuten olis saanu kyllä jatkua vielä raskausaikana. Suunnittelin alun perin, että raskaus auttaisi vieroituksessa. :sneaky:
 
Ohhoh nyt on jänskää... mutta voisko raskaus olla edes mahdollinen????? Eli viimmesen pillerin otin 4.1 ja nyt on kyllä niiiin vahvat raskausoireet.. hemmetin moinen raudanmaku suussa, neljättä päivää sellasia ns revähdyskipuja oikealla alhaalla, het välillä tuntuu kun kuplakasvais sellases paikas mihin se ei vaan sovi! Justii luin että pitkästi yli viikkoa ennen ku edellisestä sain plussaa testiin oli juuri samat oireet! Ja mullaha oli viikko sitten parina päivänä jotain ihme niukkaa vuotoa.. pari kertaa jäi pyyhkiessä paperiin! (Kiinnittymisvuotoa?) En tiedä mutta ovis olisi täytyny olla heti kun pillerit lopetin! Mutta tosiaan tämä raudanmaku on kuin olisin ruosteista rautaputkea nuollut!
 
Anu84, kuulostaa lupaavalta. Mitähän testi sanoisi? ;)

Olen ajatellut soitella ja kysellä ammattilaisten mielipidettä kierron tasaamiseen, olisiko suoraan soitto neuvolaan parempi vai saako normaalisti terveyskeskuksesta gyneltä apuja? Tosiaan, ei muutosta. Kierto jatkuu ja ties mikä päivä jo menossa. Eilen lauantaina testasin, negalta näytti kaikkine kääntelyineen päivineenkin valossa ja hämärämmässä. Mutta toisaalta se pienikin häivä varmaan on tuhottu, jos ei vain apteekin oma näyttänyt vielä mitään, kun viisaudenhammas tulehtunut, johon viikon antibioottikuuri ja särkylääkkeeksi panacodia kun burana ei auta. Ensikäyttäjä olen tuossa särkylääkkessä niin yksi on riittänyt tänään koko päivän, yöksi otin uuden. Toisaalta, eiköhän siellä jotain ois jo pitänyt näkyä!? Kp22 ovisplussa ja nyt menossa kp42.
 
Heipa! Päätin nyt tulla toiveet katossa jänniteleen plussia teidän kanssa.. Täälä 1v1kk tytön äiti jolla ollut kova vauvakuume syyskuusta lähtien :love::whistle: Sovittiin sitten että tulee kun on niikseen mutta pillerit jätettiin pois 10.09. ja siitä ne 'ongelmat' alkoi... aluksi kierto oli 35 ja yhtäkkiä 20.. Kahdellakympillä mentiin muutama kk, nyt viimeksi jouluna ollut ja vähän odottavaisin mielin että mitä nyt käy:unsure::unsure: normaalisti kierto 29, menkkaoireita ei juurikaan ole ollut eikä tullut, vain hirmu nälkä ja nipistely ala-vatsassa:D Pe taisi tulla vähän jotain vaaleanpun. mutta ei sitäkään sen enempää.. Viimeraskaudessa n. vk oviksesta olin turvonnut, oli koko ajan nälkä ja oli vain se tunne että nyt ei ole kaikki normaalisti! Eikö sitä tunnetta enään tunne kun odottaa olevansa raskaana niin kovasti tai sitten ei vain ole, vielä viikko pitäisi odotella :rolleyes:o_O

Hep menkathan ne sit alko.. Mut voi kans lisätä listaa PAMPULI/ 24/29KP / 2.LAPS/-15
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: -tanjuska
Nonsk sä niiiin saat mun sympatiapisteet, kärsin ite noist saakelin viisurileikkauksista ja juurihoidosta ja ties mistä kolme kuukautta. Oli antibioottia ja särkylääkettä... Harmitti kun pilasi tsäänssit niinä kuukausina. Toisaalta onneks oli nyt, ei niitä hampaita ois raskaana ollessa voinut röntgenkuvata :confused: onni onnettomuudessa.

Pliis menkat, alkakaa tänään niin kierto pysyy selkeänä 28-29 päivää :whistle: eilen aloin jo innostua ajatuksesta, että särkylääkkeet olis siirtänyt ovista ja hedelmöittyminen olisi tapahtunut myöhemmin :D eli testikään ei näyttäys vielä plussaa. Mut eiköhän se karu totuus pian iske.
 
Nyt on ihan pakko kysyä tyhmä kysymys:D jos testaa ovistesteillä että onko raskaana,niin pitäisikö niiden molempien viivojen olla yhtä tummat? Vielä en ajatellut testata,viikon päästä vasta voisi olla ajankohtaista ellei hanat aukea viikonloppuna..
 
Heippa.

Lopetin pillerit lokakuun lopulla. Niiden jälkeen ensimmäiset menkat kp 41. Nyt olen toisia menkkoja odotellut, nyt kp 44.
Me emme ole todellakaan suunnitelleet emmekä liioin puhuneet vauvan tulosta. Esikoinen on ihan just 5v ja vauva kyllä olisi tervellut vaikka elämäntilanne onkin aika sekava.

Mietin, että teen testin perjantaina. koska aika epätodennnäköstä että olisin heti näin pian pillereitten lopetettua, ja itse aktiakin on ollut vain muutama kerta tässä kierron aikana.

Menkkakipuja on ollut jo pari viikkoa ja nyt muutama päivä tissit kipeänä.
Toivon todella että olisin raskaana, siksikään en halua tehdä testiä koska joutuu sit pettymään.
 
  • Tykkää
Reactions: -tanjuska
Minmar83, näin ainakin ite ajattelen et pitäis. Siks itellä vähän ihmetyttääkin tuo viivojen yhtäkkinen tummuminen.

Tein tänään aamupissasta cb digin joka on jonkun aikaa lojunu kaapissa. Hetken aikaa näytti tiimalasia ja pimeni! VK 04/16 eli käyttöaikaakin vielä hetki jälellä!! Nooh... mie nyt sit vaan avasin sen testin et onko seki nyt sit menny jotenki vai mitä se näyttää, nii siinä oli kolme viivaa. Kontrolliviiva ja kaks vähän haaleempaa sinistä viivaa. Onko tietoa tuleeko noihin digeihin aina 3 viivaa?
 
Plussatuulia odottavat:
18.01.2016


heartbeat-163709__180.jpg pregnant-422982__180.jpg baby-256857__180.jpgpuzzle-654957__180.jpg
banner-940636__180.jpg


-tanjuska (21) | kp 24/26 | 1.lapsi | ya 1/-13

inasofia (26) | kp 19/29-30 | 2.lapsi

Darni73 | kp 21/25 | 4.lapsi | ya -12

taaperotx5 (33) | kp ?/32-46 | 6.lapsi

susanmaaria | kp 23/23-26 | 3.lapsi | yk 7

mama? (24) | kp 10/28-30 | 1.lapsi | ya -13

Nonsk | kp 43/34 | 1. lapsi | yk 4

Vuorikristalli (39) | kp 6/27-28 | 6.lapsi | yk 7

kunnon kinttaat (30) | kp 36/28 | 2.lapsi | ya-15

Selkkis (36) | kp 21/30 | 3.lapsi | yk 2

Juliet86 (29) | kp 16/26-28 | 2.lapsi | yk 3

Chuislean (22) | kp 31/38 | 1.lapsi | ya-14

Mandee (22) | kp 30/28-31 | 1. lapsi | ya 11/-15

_garnet_ (24) | kp 2/27-30 | 1. lapsi

mirajalapset | kp 26/28 | 4. lapsi | ya 12/-15

Mintzuli (32) | kp 26/26-30 | 2. lapsi | yk 3

jenna91 (24) | kp 22/33 | 3. lapsi | yk 3

Pjawla (25) | kp 33/28 | 1.lapsi | ya -15

Unelmia2016 (32) | kp 23/28 | 2. lapsi | yk 4

Autumnn | kp 13/27 | 1. lapsi | yk 9

jenetsu (27) | kp 13/28-30 | 1.lapsi | ya 1/-16

MeaMinnis (37) | kp 18/25-26 | 3. lapsi | ya 6/15 (km 9/15)

kairan (29) | kp 3/28 | 5. lapsi | yk 2

Illuminated (26) | kp 20/29-31 | 1. lapsi | yk 3

anu84 (32) | kp ?/? | 4. lapsi | ya 1/-16

Kotikiss@ (30) | kp 22/28 | 4. lapsi | ya 10/-15

Minmar83 (32) | kp ?/? | ya 3/-15

elokuuvauva09 (29) | kp ?/? | 2. lapsi | yk 1

aprikoosi85 (30) | kp 95/? | 3. lapsi | ya 1/-16

Sophi4 (24) | kp 21/28-30 | 1.lapsi | ya 1/-16


Spukka (23) | kp 26/23-55+ | 1. lapsi | ya 4/-14

Oinas86 (29) | kp 23/28-31 | 1. lapsi | yk 1

aprikoosinkukka (23) | kp 35/? | 1. lapsi | yk 1

nenni26 (28) | kp ?/? | 1. lapsi | yk 3

Cembalo (26) | kp 19/25 | 2. lapsi | yk 5

Karkki90 (25) | kp 2/? | 2. lapsi | yk 1

PAMPULI | kp ?/29 | 2. lapsi | ya 9/-15

panikoija87 | kp 44/? | 2. lapsi | ya 11/-15


Hetken vielä taustalla kuumeilevat:

s4nnn (30) | 2. lapsi | ya 2/-16
Helmi1234 (39) | 2. lapsi | ya 4/-16
diadora (28) | 2. lapsi | ya 4/-16



Plussanneet: :love:
font-326357__180.jpg

♡ 28.10.2015 pumpulipallero (29) | 1.lapsi | yk 4
♡ 30.10.2015 Marpa (27) | 2.lapsi | yk 2
♡ 31.10.2015 Kuhmura (27) | 2.lapsi | ya 8/15
♡ 07.11.2015 Evemum | 4. lapsi | yk 1
♡ 11.11.2015 Hendu79 (35) | 3.lapsi | ya 09/15
♡ 16.11.2015 Joie (32) | 3.lapsi | yk 4
♡ 16.11.2015 Nessu87 (28) | 2.lapsi | ya 6/-15
♡ 17.11.2015 hampula (27) | 2.lapsi
♡ 22.11.2015 Elsa84 | 4.lapsi | yk 2
♡ 06.12.2015 Haaveilija15 (22) | 1. lapsi | ya 11/-15
♡ 11.12.2015 Gazell (29) | 2. lapsi | yk 1
♡ 16.12.2015 Lindu (25) | 2. lapsi | yk 1
♡ 20.12.2015 trady (24) | 1.lapsi | ya 12/-15
♡ 26.12.2015 M.Aili | 1. lapsi | ya 12/-15

03.01.2016 Moon Moth (29) | 1. lapsi | yk 2
10.01.2016 cherrytomato (24) | 1. lapsi | yk 2



Plussanneiden kuulumisia voit lukea Odotusajan puolella 'Toiveena vauva 2016-2017:n plussanneet' -ketjussa. Tervetuloa!

baby-19003__180.jpg
Linkki tässä: http://kaksplus.fi/threads/toiveena-vauva-2016-2017-n-plussanneet.2462936/
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Darni73
Tervetuloa uusille! :)

ON: Täällä kierto lopuillaan, menkat alkaa varmaan torstaina.
Ei edes kuviteltuja oireita, ainoastaan järkyttävät ilmavaivat ja närästystä mutta niitä on lähes joka kierrossa jossain vaiheessa.

Plussatuulia jokaiselle ja mukavaa viikon alkua! :)
 
  • Tykkää
Reactions: anu84
Oho onpa taas tullut uusia ja keskustelu käy vilkkaana (y):D

Pakko oli tulla vaan nyt avautumaan että noi testit on sekoittanu mun pään :alien: onko muut jääny "koukkuun" testaamiseen? Mä tein aamulla pregcheckin testin ja sain "viivanpaikan"...aiemmin en oo saanu samalla merkillä ees viivanpaikkaa ja tottakai mä sekosin vaikka tiiän että viivanpaikka ilman väriä ei merkkaa todennäköisesti mitään..!? o_O:whistle::ROFLMAO:
Nyt on 30 päivää oltu ilman ehkäisypillereitä niin onhan se toki mahdollista olla raskaana mutta voi luoja että naurattaa itseänikin jo tää mun riippuvuus :LOL::LOL: tää oli meinaan jo kolmas raskaustesti minkä oon tehny pillerien lopetuksen jälkeen :oops::whistle: Multa loppuu tätä menoa rahat :ROFLMAO::LOL::giggle:
Ja koska oon koukussa tähän testailuun ni tuun kyllä kertomaan taas kun oon testaillut että tarkottiko se viivanpaikka mitään vaiko ei :p
 
Täällä ei mitään muutosta, menkoista ei merkkiäkään ja perjantaina tein toisen r-testin joka oli nega. Nyt en enää jaksa ees ressata, kai ne vuodot sieltä tulee kun on tullakseen :)

Muoks. tässä kierrossa söin muuten niitä gelee royaleita, liekkö ne voi kierron näin sekottaa o_O
 
Panikoija87 ibuprofeiinihan saattaa jopa estää ovulaation kokonaan. Eli Burana, ibumax yms. :) tai estää alkion kiinnittymisen. Eli on niistä aikalaillakin haittaa, tulisi vältellä ainakin ovulaation aikaan jos raskaaksi aikoo.
 
Vautsi, uusia on tullut tosi monta, hienoa :)

Kiitos tanjuska, kun jaksat valaa uskoa :love:

Kävin tänään osteopaatilla. On ollut tosi kurjia kipuja jo monta kuukautta oikeassa olkapäässä ja lonkassa. Koko selän rusautteli paikoilleen ja hinkkasi sitä minun trapetsiusta josta untakin näin, se oli nimittäin oikealta puolelta aivan spasmannut. Olkapäässä todennäköisesti bursiitti eli limapussin tulehdus. Oikean lonkan alueelta koko faskia jumissa, manipuloi sormilla sitäkin. Kovin herkästi en valita mutta ai jukolauta miten KOSKI :cry: !! En tajua miten oon onnistunut murjomaan itseni tuohon kuntoon, kuitenkin koetan venytellä treenin jälkeen ja harrastan myös aerobista liikuntaa.
No, sain jumppaohjeet siihen lonkkaan, jospa se siitä.

Pakkasta täällä koko viikonlopun oli kolmenkympin pinnassa... ja edelleen jatkuu.
 
  • Tykkää
Reactions: -tanjuska
Oon taas viettäny täältä hiljaiseloa. Juttuja olen lukenut mutta en oo jaksanu omista oloista paljon kertoa. Keskiviikkona meni mieheen hermot kun sanoin sille että loppuviikosta olis tulossa ovis niin se vaan puhu et kyllä se vauva sieltä tulee jos on tullakseen, ei kai sitä seksiä tarvi nyt koko ajan harrastaa...Aaarghh!!! Että otti aivoon. :mad: Period trackerin mukaan ovis olis ollu lauantaina ja kun en saanu miestä petipuuhiin sillon niin hyödynnettiin ovis sit eilen. Voiko munasolu hedelmöittyä päivän oletetun oviksen jälkeen?

Nyt sit tänään on alkanu nännit kipeytyä. Ajattelin huomenna käydä ostaan ovistestejä ja testata et olisko mun ovis vasta tulossa. Jokainen kierto pillereiden lopettamisen jälkeen kun on ollu aina muutaman päivän pidempi kuin edellinen kierto. Alkuviikosta kyllä vasemmalla puolella tunsin pieniä repäisyjä ja hieman sattu kävellessäkin. Tiedä sitten että milloin ovulaatio on ollut/ on tulossa. Tänään siis kp 16.

Ja kiva, tätä kirjoittaessa tuo meidän neiti alkoi oksentamaan...ja suoraan mun päälle kun tässä sohvalla kirjoitan. Onneksi ei oksentanu koneen päälle. Nice!!!
 

Yhteistyössä