~ TOUKOKUUN TOIVOTUT 2008 MARRASKUUSSA 2009 ~

Olipa ihanaa kun oli taas tullut vauva uutisia! Onnea SONJA ! :flower: Merkkailen tohon etusivulle.

Päätettiin sit eilen miehen kanssa ettei mennä hetkeen neidinkaa yhdessä ruoka kauppaan! |O Siitä ei tuu yhtään mitään. Hetken jaksaa istua kärryis ja sit alkaa se armoton seisominen ja huutaminen. Sylis ei viihdy ja kävelläkkään en anna koska juoksee pitkin ja poikin.. Parempi siis että toinen meistä käy vaan kaupassa! :D Mitenkä muilla sujuu kauppa reissut ?

Marmotta: Mekään ei ainakaan näillä näkyvin oteta rokotetta. En osaa olla siitä mitään mieltä, enkä jaksa miettiä sitä koko aikaa. Joten päädyttiin siihen että ei. Mies varsinkin oli alusta saakka että ei oteta, jos sairastutaan niin sit ei voi mitää.

Lastenohjelmat: Aamusta yleensä katsellaan kun tulee jotain, aina ei jaksa katsoa joskus katselee hetken aikaa. Mutta ei jaksa vielä kauaa keskittyä. Eikä tarvitsekkaan, itsekkään en hirvesti sitä katso.

 
Sonja, onnea pikkurinssistä :heart:

Kaupassakäynti,
aina mä meen likan kanssa. Jos meen autolla, sit saa istua kärryissä ja jos ei autolla, ni sit istuu rattaissa. Yleensä menee hyvin, malttaa istua rauhassa ja välillä hermostuu. Rattaissa on tajunnu sen, et sillä on niin hömelö äiti :)headwall:) joka ei varmaan ikinä opi jättämään rattaita keskelle käytävää vaan lähes aina liian lähelle hyllyä josta mun pieni tahmatassuni saa otettua kaikkia kivoja aarteita tutkittavakseen :whistle: Sit kassalla mä joudun tarkistamaan onko mitään näitä aarteita vielä matkalla mukana :ashamed: Ja oon ymmärtäny et tää on vielä helppoa aikaa, niin pitkään ku keksitään karkki- sekä leluhylly :whistle:

Lastenohjelmat
, mikään muu ei kiinnosta ku Muumit muumit ja muumit. No ne onkin mun päivän pelastus, saan sen 20min hengäshdysaikaa ilman et laps roikkuu jaloissa" auttamassa". Ne on iso apu sellasina päivinä ku ei nukuta päikkäreitä ja aamusin et saa rauhassa ite keskittyä kahviin ;) Välillä tuo jaksaa tapittaa koko jakson ja välillä leikkii siinä ohessa mut ihan selvästi kuuntelee samalla mitä siellä tapahtuu. Ja on mulla aika usein itellä töllö päällä, mut ei se siitä sit oo niin kiinnostunut. Välillä jostain mainoksista ehkä.

Sairaille
paranemistuulia ja äipille jaksu:hug:

Me käytiin eilen lääkärissä, neidin yskä on jatkunut tuolta lenssusta asti eli noin nelisen viikkoa sitten. Lääkäri kovasti kyseli mun allergioista ja totes sitten, että toi pitkittynyt yskä voi olla eka merkki siitä et neiti olis perinyt mun allergeenit.... jep jep, niin sitä toivois lapselleen parempaa.... Mun korviin toi oli tuomio (mitä lapsena vihasin yli kaiken) oli, et ainoa tulevaisuuden lemmikki tytöllä on sit vissiin akvaario, kilpparit tai jotain muuta täysin karvatonta :ashamed: No ei nuolaista ennen ku tipahtaa...

Täällä tulee räntää... ja paljon :D Onneks käytiin eilen vaihtaa talvirenkaat alle -ihan kreivin aikaan :D
 
Onnea Sonja!! Ihanaa kun ihmiset saa vauvoja!!!

Käytiin tänään pojan 1 1/2 vuotis neuvolassa. Kaikki ok, pituutta pojalla on 80,6 cm ja painoa 11,8 kg. Hyvin kasvaa siis. pään paukuttelu on kuulemma (taas) joku ohi menevä ilmiö... poika sai liikutettua tänään pinnistä 0,5m seinää jyskyttämällä. tarviis vissiin jykevämpi sänky hommata :D
Rokottaminen oli työn ja tuskan takana. Jätkällä on sellaset voimat, että on jo hankaluuksia pitää rimpuilevaa lasta paikallaan.

Viimeyönä sattu hassu juttu. Poika huuteli sängystänsä neljän aikoihin aamulla.. menin kattomaan mikä hätänä.,. no siellä pieni mies seiso sängyssä pitäen toisessa kädessä unilelua ja toisessa tyynyä.. Halus siis meidän viereen nukkumaan, eikä taaskaan jääny omaan sänkyyn.. No onneks meidän sängyssä nukku nätisti klo 8 saakka. Toinen oli niin sulonen näky ku oli ottanut unilelun ja tyynyn valmiiks käteen, että joko mentäis :D

Possurokote annetaan meillä vasta ens viikolla. rokotetta siis pukkaa. Toivottavasti nyt ei nousis mitään kuumetta noista tän päivän rokotteista. jää muuten mammakahvit väliin.

kaupassakäynti: onnistuu ihan ok. poika on yleensä tosi nätisti ostoskärryissä.. rattaissa ei viihdy lainkaan.. pyritään käymään kaupassa sillai, ettei poikaa tarvii ottaa mukaan.

lastenohjelmat: ei pahemmin kattele, joten ei oo tarvinnu rajottaa telkun kattomista.

täällä on tosi kurja keli. höh. harmaata harmaata...
 
Ainiin, tosta neuvolasta pitikin vielä kirjottamani, että meillä siirtyy MPR hamaan tulevaisuuteen koska kaikki hoitajat antavat sikapiikkejä ensi viikolla meidän neuvolassa. Lääkäriin ehkä päästään. Siis saamme sen heti ku akuutein rokotusaika on mennyt ohi.
 
Sonja R...ONNEA poika vaavista :heart: :hug: !!

Meillä neitillä ei ollut kuumetta eilen enää...mikähän tauti oli, kun nosti äkkiä kuumeen ja myös katosi nopeaa, ilman muita oireita :eek: ?...en tiedä oliko järkee, mutta mies lähti äsken neitin kanssa neuvolaan, jos saisi sen rokotteen...Miä tuli kipeeksi siitä piikistä...eilen oli tosi sairas olo...hiukan lämpöö ja tänään selkä munuaisten kohdalta niin kipee, et apua |O ....onneksi ei ole töitä tänään...toivottavasti menee ohi...

Lastenohjelmat....Edith katsoo välillä pikkukakkosta...ei mitenkään ole kova töllään...ollaan laitettu Puuha Petee, muumii ym. pyöriin, mutta katsoo vain hetken...harmi, kun meillä ei ole Teletappeja...niistä tykkää jokainen taapero :D !

Kauppareissut...meillä mennyt melko hyvin...vielä...viimeksi kävi kyllä kikkaileen, kun oltiin leluosastolla :whistle: ...olis tahtonut räplää kaikkea.

Täällä lunta 20cm maassa...ihan talvi tuli =) ...voi kun pysyisi lumet maassa...on niin valoisaa.

Jenni...saitko jo paketin?
 
Matami, juu muksut tykkää niistä teletapeista, äiti ei kauaa jaksa :D Vai iski sulle kans selkäkipu... :( ehkä sit tää munkin johtuu siitä rokotuksesta... edelleen siis jatkuu ja tunnin kuluttua tulee viikko rokotuksesta... :headwall:
 
Edla...varmaan johtuu rokotteesta, kun miun pikkusiskolle tuli myös :/ ....yritin äsken soittaa, onko hänellä mennyt jo ohi...sulla siis vieläkin kipee, iik |O !!?...tää on tosi kipee, kiva mennä huomen sairaalaan duuniin :(

Neiti istui tänään keittiössä ja kirjoitti läppärillä ihan tohkeissaa :D ...arvatkaa mikä huuto, kun kielsin...hänellä pitäisi olla kaikki mitä muillakin, eli joulupakettiin miniläppäri, känny ja Wii ;) :LOL: :LOL: ...
 
Matami, koska sun pikkusysteris sai rokotteen? Tää ei oo kovin tuskaisaa kipua, mutta tuntuu kumminkin ja alko 1vrk rokotuksen jälkeen. Mua vituttaa tää ku en tiiä mikä tässä nyt sit on enää siitä rokotteesta ja mikä sitä ettei saa rauhassa levätä.
 
Heippa kaikille :wave:

Molemmat pimut nukkuvat - mitä ylellisyyttä, kun kerrankin päikyt osuvat samaan aikaan B) - ja mami pääsi konelle! Pitkästä aikaa..

Sonjalle alkuun onnea poikavauvasta! :flower: :heart:

Sairastaville pienokaisille pikaista paranemista! :hug: Meilläkin Nea on ollut jo pari päivää vähän käheän kuuloinen ja lämmin, mutta ei kuumetta tai muutoinkaan olla sairastuttu. Ainakaan vielä :/

Sikapiikki Aika on varattu Nealle parin viikon päähän, mutta ajattelin vielä pähkäillä asian kanssa, siis että otetaanko vaiko ei. Juttelin neuvolaterkan kanssa (jonka elämäntehtävä tuntuu olevan rokotusten antaminen :/ ) ja sieltä olisi nyt tarjolla samaan syssyyn myös MPR ja pnemokokki/hepatiittitutkimusrokotteet :eek: Ja minä kun en haluaisi mitään antaa :(

TV:tä meillä katsotaan oikeastaan joka aamu ja iltapäivä - Pikku Kakkosta annan vain ja ainoastaan katsoa ja se onkin meillä jo melkein osa rutiineja B) :ashamed: Uskon, että ovat osa opettavaisiakin ja noi tv2: ohjelmat on muutenkin sellasia mitä olen hyvällä omallatunnolla antanut katsoa. TaoTao ja muut äidinkin suosikit :D

Merika Hyvää kuuluu, kiitos. Vauva nukkuu paljon paremmin jo ja on viimeisten muutamien öiden aikana herännyt vain 3 kertaa. Ja nukkunutkin 11h. Päivät sen sijaan valvotaan nyt, mutta parempi näin päin :LOL: Masuvaivat tuntuvat helpanneen - tiedä sitten auttoiko vyöhyketerapia, ajan kuluminen vai mikä! Tänään oli 6vko neuvola ja pimu oli jo 58cm pitkä (52cm) :eek: Paino laahaa jo nyt (tälläkin :ashamed: ) ja oli 4880g (3850g). Terkka tosin rauhoitteli, että jos 2vkossa kasvaa 2,5cm niin siihenhän se energia on mennyt. Mutta juu, kaikki siis ok! Toivottavasti sielläkin? :hug:

Oikein kivaa viikkoa kaikille! :hug:

Carmen ja typyt

Ps. Naukuri Mitäs teidän rauhaanne kuuluu? Vieläkö maha vaivaa pienokaista?
 
birdie: sillä toisella rokotteella nopeempi aika jos jotain tulee mut mpr näyttää vasta 7-10 vrk:n päästä rokotereaktiot jos on tullakseen...

meil nyt noi mpr ja se toinen ottamatta...ja kausi influenssa haetaan ens viikolla. eli piikkiä piikin perään :( nyt sai esikoinen tänään possupiikin eli meidän tenavat on nyt sen osion saaneet kaikki joka helpottaa huimasti tätä neuroottista hullua...
nyt ootellaan vaan et tää kaks viikkoa menis nopeesti tätä eristys elämää..

ja nyt hirvittää uskallanko lauantaina lähtee yön keikalle etten saa sieltä possua itelleni..
ihan kauheeta ku vatvoo ja pyörittää tätä asiaa päässään... :ashamed:

mut nyt päiväunitouhuille ja kakkapesulle ennen sitä...

 
Meillä neiti sai possu- sekä kausipiikin samalla kertaa :( ...voi sitä itkun määrää...mies sanoi, et jokainen muksu parkui siellä huoneessa...no nyt on vähäksi aikaa...meillä sitten edessä vielä Mpr ja A-hepatiitti, huh, huh...toivottavasti ei tuu pahaa reaktioo...kun kaksi piikkiä :/ ...eikä saa antaa mitää kipulääkettä oli ohjeistus :(
 
Heips.

Meillä poika piikitetty ja toistaseks ei oo mitään oiretta,mut kahtotaan nyt vuorokausi eteenpäin. Päästiin ilman jonottamista..jos oltas eilen menty niin oltas saatu venata yli tunti,kuulema =) Sain nyt setvittyä niin et se influenssa rokotteen toinen erä ja mpr annetaan samaan aikaan,eikä siis nyt 1,5v neuvolassa laiteta piikkiä ollenkaan,ettei tuu jatkuvaa pistämistä.

Saa nyt sit nähä kerkeekö vastustuskyky muodostua ennenkuin sika iskee... onhan se sit varmaan ainakin lievempi.

Matami,Saiko Ellu piikin?

Nukutusleikki osa 100 taas tänään... |O Ensin tunti yläkerrassa,ei nuku...sit rattailla tonne lumikasoihin työntämään,nukku..mutta heräs kun olin laskemassa sänkyyn...eli nukku jonkun vartin :kieh: :headwall: |O 2h meni ja tää oli saldo. Noo,menee sit seiskalta taas unille. kai mun on hyväksyttävä,et toi ei nuku jos nukkuu yönsä hyvin,mitä on nyt tehnyt...vaikka näyttää et olis just nukahtamassa,mut sit rempasee ittensä hereille :kieh:

Nyt vaipan vaihtoon ja miestä kotiin odottamaan. mennään sit syömään ulos :p
 
Matami,Ihan totta,ei kipulääkettä :eek: Meillä tuli kans molemmat ja sanottiin et saa alentaa kuumettä jos nousee ja jos lapsi on kovin tuskainen,lääkkeellä siis. Enkä rupee kyl kattoo jos on kauheen kipee. Kassu ei parkunu hirveesti. Sen hetken kun piikki meni lihaan mut tokeni nopeesti =)
 
Matami, niin koska sun siskos sai piikin? Mä aattelin huomenaamulla mennä lääkäriin. Sama kohta mulla vissiin on kipeenä ku sulla, mut en tosiaan oo tähän asti muuta ku vähän epäilly et voisko johtua rokotteesta. Enempi olen kallistunut et syy on sohvassa jossa tämän väliajan oon nukkunut. Mut nyt haluan rauhan ja päivystysjonoon aamulla mennään.

Ja mä ymmärsin, et jos kuume nousee sinne 38,5 asteen hujakoille tai ylemmäs, sit voi panadolilla laskea. Se kuume ei kuitenkaan nouse heti ja lähinnä tuo suositus oli imeväisikäisille ja varmuuden vuoksi ennen rokotetta annettua panadolia kohtaan. Siis näin MÄ sen tekstin tulkitsin ja ymmärsin.
 
Meillä ipana meni nukkuun 19.00 eikä vielä mitään oiretta...ei näemmä edes arista,kun on ylpeenä painellut noita laastareita ja sanoo "vau" ja siis tätä on nyt tehty koko ilta,laastarit on esitelty myös mummulle ja iskälle :LOL: Lämmöistä tosin en tiiä,en oo mittaillut...

Kauppareissut menee toistaseks hyvin. Vauvanahan ei käyty pojan kanssa kaupoilla kun ei viihtyny hetkekään siinä kaukalossa,mut nyt kyl on ihan ok... haluu hipeltää ostoksia,mut ei vielä oo hokannut tarttua hyllyjen kamoihin =)

Huomenna kaivan pulkan esiin ja lähetään pojan kans nauttimaan lumesta....

 
nemika rohkeesti vaan sinne keikalle -sen possun voit saada vaikka ruokakaupasta. Ei sitä paakoon pääse. ja sä kun oot niin sitä keikkaa odottanut -kerran sen jo missasit -oliko noin.

Mukava viikonloppu tiedossa -Tampere kutsuu. Lähdetään pikku neidin kanssa perjantaina reissuun. Ehkä käydään käsityömessuilla.

marmotta e:n katsomista en rajoita, mut sillon kun esikoinen oli pieni en antanut seurata tv:tä esim. kun istu sitteris yms. mikä lie ollu idea sillon. Mäkin tykkään tao taosta :)
Tomi traktori ja muumit oli aikoinaan esikoisen suosikit. Katsotaan mistä kakkonen alkaa tykkäämään.

sonja onnea pikkuisesta :heart: :flower:

kauppareissu harvemmin käyn e:kanssa -viihtyy kyllä ostoskärryissä. Shoppaileminen ei kyllä onnistu tai en usko et viihtyis niin pitkään rattaissa. Toki pienet rusinapurkit on aika kätevii :D esikoisen niillä aikoinaan huijjasin istumaan rattaissa kiltisti.

:wave:
 
Heissan taasen rakkaat mammat! Oikeasti on ihanaa, että tämä miedän porukka on pysynyt täällä aktiivisena jo näin kauan!

Lastenohjelmat: Juu, katsotaan. Kakkosen ohjelmia ja sitten Juniorin ohjelmia. Luukas jaksaa yllättävän hyvin keskittyä nuihin. Monesti itse pyytää minutkin sohvalle viiden aikaan iltapäivällä ja saattaa istua siinä sylissä katsomassa ohjemia ihan tiiviisti puolikin tuntia. Selvästi pikkukakkonen on suosikki.. ja sieltä erityisesti Hupsis ja Lilli Kukkaistyttö (vai mikä se on..) ja Eila Roineen kun näkee niin aina sanoo "mummu!".Juniorilta Unelmatarha on jostain syystä tosi in :D.

Kauppareissut: Sama täällä.. levotonta on.. Rattaissa viihtyy parhaiten, mutta kärryissä ei juurikaan. Ja lähi s-market on kivoin kauppa, muissa alkaa riehuminen aikalailla heti.

Nukkuminen: Meillä nukahdetaan tosi nätisti omaan huoneeseen. Siinä istuksin tai isi istuksii sängyn vierellä ja 5-15 minuuttia niin on Luukas ihan umpiunessa. Nyt on alkanut tekemään sitä, että kävelee yöllä itse jossain vaiheessa meidän huoneeseen ja kömpii viereen. Vähintään on unipupu kainalossa, monesti sieltä tulee muumimammaa ja koiraakin mukana. Syli täynnä tavaraa :D.
 
Huh, huh, mikä yö. Ei tosin johtunut tosta meidän taaperosta vaan toi keskimmäinen rääkyi useaan otteeseen.
Meillä, kun ei yleensä öisin kuulu kuin pikkumiehen sängyn laitojen kopinaa tai vessan pöntön kannen pauke.

Nyt menee meillä telkkari (siis dvd ja vhs:t) jäähylle. Pikkukakkosen saa katsoa. Jos ei tarttis toista samanlaista painajaisten täyttämään yötä viettää. Vai voiskohan tämänkin pistää jonkun kehitysvaiheen piikkiin :)

Mulla edelleen tämä naisten ikuinen ongelma eli pitä laittaisin häihin päälleni. Kaapissa ei ole mitään tähän vuodenaikaan ja tilaisuuden luonteeseen sopivaa. Eilen illalla kaverin kanssa asiaa puhelimessa pähkäiltiin. Hän lupautui mulle ompeleen jonkun luomuksen jollemme pysty kaappiemme sisältöjä yhdistämällä saamaan aikaan mitään suurta (sekä kooltaan että näöltään)
 
repa: eilen ku kävin neuvolassa nii näyttivät lappua mitä oli tullu ohjeistukseksi jos rokotteesta tulee oireita..siinä oli että kaikki kipulääkkeet ovat sallittuja! et ei tarvi tosissaan kärvistellä. myös panadolin antaminen on sen mukaan turvallista. ja ihan suomessa tutkittua tietoa =)

merika: juu missasin aikaisemmin..nyt vaa pelottaa toi tauti.. :ashamed:
mä nostan teille hattua ku uskallatte liikkua pelkäämättä tauteja..me ku ollaan maastouduttu tänne landelle.. :ashamed:
 
Pitkästä aikaa heipat!

Onnea Sonjalle!! :flower:

KÄytiin tänään pojan kanssa 1,5v neuvolassa ja saatiin samalla reissulla sekä kausi- että sikainfluenssarokotteet. MPR haetaan sitten kuukauden päästä, kun ei kuulemma samaan aikaa sais antaa. Sopi meille. Pituutta pojalla oli 85cm ja painoa 11,4kg. Pitkä ja hoikka :) Saatiin antibioottikuuri, kun korvissa oli sameutta. Ja kun yskä on jatkunut jo 5vk, niin heitti epäilyn astmasta (hä??? ), mutta meinas et 2vk voidaan vielä odotella ja katsoa tilannetta ja sit lääkäriin uudestaan. Lapsilla voi kuulemma kestää 6vk:kin yskä virustaudin jälkeen. Toivotaan et on vaan sitkeä yskä eikä muuta. Meinattiin jättää poika ilman sikarokotetta, mutta olin jotenkin huolissani tuon pikkuneidin vuoksi, kun on niin pieni vielä. Ajateltiin sitten että parempi rokottaa poika, ettei tartuttais sitten pikkuiseen. Toivotaan, että toimii. Eilen oli täällä jonotettu jopa 4h tuota rokotetta! :eek: Tänään olis päässy suoraan piikille, kun ovesta käveli. Sairasta hysteriaa sanon minä, en ymmärrä.

En nyt ehtinyt koko ketjua vielä lukemaan, muttan eiks tuo Panadol ollut vaan silloin pahaksi, jos antaa jo ennakkoon...? Mä ainakin annan nyt jälkikäteen, jos alkaa oireilemaan.

Carmen: Kiitos kysymästä, ihan hyvää kuuluu. Maha on selvästi alkanut helpottamaan ja nykyään on enää yleensä vaan yks ajankohta päivästä jolloin kiukuttaa. Se tosin vaihtelee, mutta kun aiemmin kitistiin joka hetki, niin nyt vaan joskus :) Ja nukkuu hyvin; en valita. Viime lauantainakin nukkui ulkona 6,5h päikkärit :eek: Teillä onkin iso neiti siellä jo! Perjantaina on meillä 2kk neuvolalääkäri, viimeksi on käyty 1kk iässä, kun en halunnut mitään välipunnituksia. Katsotaan mitkä on mitat tuolloin. Voimia sinne!

Nyt on mentävä...
 
Jahas, meillä tuli sitten jo muutaman tunnin päästä oireita; tosin siitä kausi-influenssapiikistä. Poika kävi huutamaan ihan hysteerisesti ja kun kysyin että sattuuko, niin pisti käden sen reiden päälle, johon kausipiikki oli annettu. En saanut koskea tuohon kohtaan edes. No, annoin sitä Panadolia. En todellakaan aio kuunnella kahden ipanan huutelua täällä; on nimittäin neidilläkin huono päivä jostain syystä.

Telkkari on meillä joka ilta päällä ja poika leikkii siinä aika lähellä. Katsotaan tosi paljon Ylen ohjelmia muutenkin, niin eipä siinä paljon räiskettä näy. Lastenohjelmia ei jaksa katsoa ellei ole joku laululeikkijuttu. Toisaalta olis kiva kun sais edes hetken hengähtää ja laittaa lapsen telkun ääreen, mutta toisaalta ihan kiva, ettei vielä jaksa innostua. Ehtiihän sitä. Mut Ylen kanavilta niitäkin katsotaan jos katsotaan. Mäkin vihaan noita MTV3:n ja Nelosen lastenohjelmia. Taotao on paras, vaikkakin järkytyin kun se olikin saksalainen ja typerästi dubattu! :eek:

Ruokakauppareissun E jaksaa istua ihan ok kärryissä. Rattaissa ei jaksa yhtään niin hyvin. Tosin yritän jos vaan mahdollista, niin käydä yksin kaupassa, kun menee kuitenkin helpommin ja nopeammin niin. Joku aika sitten kauppareissut oli kyllä ihan kamalia, kun koko ajan poika kiukutteli. Joku vaihe vissiin. Shoppailemista poika ei kyllä jaksa, vaikka kovasti koitin vauvana siihen totuttaa ;) Siks äiti shoppaileekin nykyään melkein vaan netissä...
 
Ihana ilma ulkona,ollaan oltu kahteen otteeseen... ekaks pulkkailemassa ja sit yritin saada herran uneen rattailla ja melkein nukahtikin,mut perinteisesti sit repi ittensä takasin hereille...että näin.

Nukahtaminen (siis yöunille)sentään sujuu meilläkin,kyl se ihan muutamassa minuutissa tapahtuu,miä makaan vieressä =)

Piikki ja oireet,nyt olin kattovinani et toinen reisi olis pistokohdasta hiukan turvonnut,mut mitään muuta ei oo ollu,eikä valita tota reittäkään. En yhtään tiedä kumpi piikki on kummassa reidessä...tajusin juuri :eek:

Jossu,toivottavasti löytyy päällepantavaa häihin :wave:

Nyt kahvin keittoon ja ipanalle välipalaa :wave:
 

Yhteistyössä