~ Toukokuun Toivotut 2012 *LOKAKUUSSA* ~

Ei kyllä mä ymmärsin, että tossa verikokeessa otettiin kaikki noi verikokeet. Kyl se siellä labrassa otti aika paljon musta verta ja moneen eri näytepulloon. Ehkä mä soitan huomenna neuvolaan ja kysäsen muiden tulosten tulemisesta/saamisesta. Sinne on vaan aina niin hankala soittaa, kun soittotunti on kesken työpäivän.
 
mymosa
No ne kuitenkin saa yleensä seuraavalla neuvolakäynnillä, kun eivät liity ultraan. Ja jos niissä jotain hiv:tä ois tms, niin uskoisin jo neuvolasta soittavan.
Sekä voi olla, että seeruminäyte ja verikoetulokset menee eri henkilölle.
 
LuvLucy: Muistanko oikein että sinäkin asut Helsingissä?
Minulla meini täällä sietämättömät 2 viikkoa neuvolan jälkeen siihen, että vihdoin sain ultrakutsun postitse kotiin. Siinä on sitten molempien ultrien ajat. (Mies tekee töitä enimäkseen kotona ja soitin sille joka ainoa päivä päiväpostin jakoajan jälkeen tarkastaakseni joko se kauan odotettu kirje tuli. Kärsivällisesti se jaksoi lohdutella minua turhautunutta!)

Kutsu tuli siis lopulta ja se oli lähetetty tasan 2 viikkoa ennen nt-ultraa. Oletan että se on normikäytäntö täällä. Minulla ultra siis 19.19 ja silloin meillä viikot 11+5.

Tänään siis 10+4 ja aamuisin pitää jo harkita vaatevalintoja, että pullistuva maha pysyisi vielä tuohon ultraan asti työkavereilta salassa.)
 
Mymosa Toivottavasti saat jonkun sijaisuuden.

Mukavia ultrakuulumisia taas muutamalla =). Itsellä tosiaan ensimmäinen ultra on se nt-ultra. Ja vasta kolmen viikon päästä.

Mies ja neuvola
Mun mies siis jouluun asti töissä ulkomailla viikot, joten neuvolajuttuihin ei pääse mukaan. Muutenkin niissä todella paljon asiaa, jotka ei miestä kiinnosta. Ekasta yhteisestä lapsesta oli sillon mukana ahkerasti ja oli kiinnostunut kaikesta, mutta nyt siis kolmas yhteinen jo tulossa, joten senkään vuoksi ei yritetä järjestää niitä aikoja niin, että pääsisi.
Nt-ultraan mies siis tulossa ja sen saa onneksi järjestettyä. Rakenneultraan mennään kuitenkin vasta noin vko:lla 22, joten se osuu vasta tammikuuhun.

(.) alkaa olla jo tuollainen. Turvotusta siis on paljon. Kotona jotkut collegehousut jalassa koko ajan, mutta tänään käytiin parturissa poikien kanssa ja piti laittaa farkut jalkaan, niin en saanut nappia kiinni. Apua. No onneksi mulla parit ne sellaiset legginstyyliset farkut, jossa kuminauhavyötäröllä, niin sain jotkut siistit housut jalkaan.

Tänään ollut muutenkin todella energinen päivä itsellä. Sain siistyttä yleisiä tiloja. Mutta mein kolmea wc:stä en sentään jaksanut ruveta pesemään. Mulla kuvotusta aiheuttanut se wc:n puhdstusaine. Tein ruuan täksi päiväksi ja sitten vielä laitin makaroonilaatikon uuniin, niin saadaan huomennakin ruokaa helposti työpäivän jälkeen. Suunnittelin vielä, jos tekis rahkaa, niin tyttö saa sitä välipalaksi leivän kanssa koulun jälkeen. Mistähän tämmöinen tuulahdus nyt tuli. Onko tämä jotain pysyvää vai mitä. Tai sitten oon huomenna todella väsynyt töissä.

Tuhkimo + LadyBug 9+5. Torstaina poksuu sitten kaksinumeroiseksi :wave:
 
Täällä olis laskettu aika 9.5 näillä näkymin ja nyt mennään viikkoja 9+6.
Harmeiltakaan ei ole vältytty, vuotoa tullut aika reippaastikkin ja sairaalassa käyty, varmana keskenmenosta. Mutta ei, onneksi pienellä kaikki hyvin. Istukan vierestä kuulema jotenkin vuotaa, ei ole kuulema harvinaista ollenkaan. Toivotaan että loppuraskaus menisi hyvin. Pientä etomista ollut ja pissalla pitää yöllä varsinkin ravata monta kertaa :) Rinnat arat ja suurentuneet ja maha on kuin jalkapallo :)
Ensi viikolla ensimmäinen neuvola.

Tänään 10+1
 
Viimeksi muokattu:
Ei varmaan vielä nt-käynnillä kannata ottaa esille sterilisaatiota.. Tai sairaala-aika pelkoa.. Ehkä sitten rakenneultrassa tai viimestään kun menee sektioaika ultraan.
En tiedä totesitko tämän itselle vai kommentoit toiselle:)Mutta itse otin toiveet sterilisaatiosta heti synnytyksen jälkeen sekä pääsystä pelkopolille puheeksi heti ekalla neuvola käynnillä.
Sanoi että hyvä kun ajoissa liikkellä,kun näihin tuppaa olemaan "jonoa"ja kuulemma n rv 25 tulee sitten kutsu polille ja sitä kautta myös steril.hoituu...

Tämä kun valitettavasti on meidän viimeinen lapsi,rahkeet ei riitä enempään ja mä haluan että asia on selvä myös itselleni!
Ja pelkopolille tahdon,koska edellisestä odotuksesta ja synnytyksestä jäi kyllä jonkin asteen traumat...

Mutta silti totean tähän perään,ihanaa olla raskaana ja kantaa ihmettä vielä kerran sydämen alla:heart:
 
mymosa
Itsellehän se on.. Ja mulla nyt ei varsinaisesti ole pelkoa, että pelkopoli tuskin on vaihtoehto, lähinnä viime kertainen sairaalareissu oli sellainen, että jäi huono fiilis viikosta. Ekalla kerralla hoitui kaikki kipulääkkeet ym ja sain, koska olen kipupelkoinen. Mutta viime kerralla kaikki oli ihan kamalaa.. lääkäri töykeä ym.
Ei kuitenkaan ole kiva viettää yksin viikkoa vauvan kanssa, jos saa yöt vaan itkeä taas.

Sterilisaatio varmaan hoituu sektion yhteydessä hyvin.. toivon. muuten en siihen sitten ryhdy. Tää on mun viimeinen, ei enää yhtään sektioo ja sitä toipumisaikaa. Miehellekin riittää onneksi tämä yksi ja nuo kaksi mun :)
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
^Juu sektion yhteydessä pitäis hoitua hyvin,paremmin kuin alatiesynnytyksen jälkeen...
Itsellä ainakin oletettavasti(jollei mitään yllätyksiä tule)tulee alatiesynnytys ja steril.tehdään vasta 2 vrk synnytyksestä.Tähystyksellä.

Kurjaa että sulla huonot muistot sairaala-ajasta:hug:

Muistan omasta edellisestä sairaalareissusta kokemuksen kun mua kärrättiin pyörätuolilla synnyttäneiden osastolle ja oven avauduttua kuului käytäviltä vauvojen itkua.Ja minähän purskahdin itkuun,oksetti ja tärisin.(oma vauvani oli siis teholla)ja hoitsu siihen kysymään:"Harmittaako sua?"-Ei eihän se harmita ja järkytä,että oma vauva ei olekaan sylissä,eikä ole saanut edes nähdä...
Silloin jos joskus,harkitsin nyrkkiä naamaan:kieh:
 
vielä noista sukupuoli arvailuista oireiden mukaan,ihan leikkimielellä=)

Tukka rasvottuu ja lähtee kamalasti,naama ja selkä ja rinta kukkii ja iho on rasvainen....:x

Mitäs vanhakansa sanois tähän,tyttö vai poika?:confused:
 
Viimeksi muokattu:
mymosa
Ihanaa, että joku toinenkin on harkinnut nyrkkiä :D

Mulla viime kerralla oli niitattu niitit vähän vinoon ja haava alkoi tulehtua. Lääkäri sitä sitten katsomaan ja sanoin sille, että se on sitten tosi arka!! No tämä ihan täysiä varottamatta alkaa painella sitä haavaa, kyyneleet siinä herahti silmään ja vein jo omia käsiä haavalle, niin tiuskas vaan, että pidähän ne likaiset sormes erossa. Siinä tilanteessa, jos olisin voinut niin olisin potkassut!

Samoin kuopus vietiin suoraan salista teholle, oli niellyt lapsivettä. No kukaan ei viitsinyt mun palatessa osastolle kertoa koko asiaa!! Jos äiti ei ois ollut mukana niin oisin saanut olla aika pitkään siinä luulossa, että mun lapsi voi hyvin vauvalassa.

Muutenkin kipulääkitys ja hoitajien puheet oli niin ristiriitaisia. Toinen kehoittaa, että kyllä on annettava lisämaitoa (mulla vuotaa tissit melkein suihkuamalla) ja sitten kohta tulee iltavuoroon toinen, joka tyrmää koko lisäpullon ja tuo mulle vaa'an. Se riitti, lisämaito ois ollut ihan turhaa :D Onneks oli kivojakin hoitajia ja kätilöitä.

Onneksi sentään kunnioittivat sitä, että en halua vauvaa yöllä rinnalle (vietti yöt siis vauvalassa, kun syystä en sen kanssa oisi muuten pärjännyt) vaan sitten aamuyöllä saa tuoda. Kävin lypsää yömaitoa (jota ei sitten tarvinnut, kun nukkui iltasyötön ja aamuyösyötön välit).

Aijon näistä asioista kyllä ultraajalle puhua ja saa sitten ite ohjata mua puhumaan muualle tai ottaa toiveita ylös..
 
LuvLucy: Muistanko oikein että sinäkin asut Helsingissä?
Minulla meini täällä sietämättömät 2 viikkoa neuvolan jälkeen siihen, että vihdoin sain ultrakutsun postitse kotiin. Siinä on sitten molempien ultrien ajat. (Mies tekee töitä enimäkseen kotona ja soitin sille joka ainoa päivä päiväpostin jakoajan jälkeen tarkastaakseni joko se kauan odotettu kirje tuli. Kärsivällisesti se jaksoi lohdutella minua turhautunutta!)

Kutsu tuli siis lopulta ja se oli lähetetty tasan 2 viikkoa ennen nt-ultraa. Oletan että se on normikäytäntö täällä. Minulla ultra siis 19.19 ja silloin meillä viikot 11+5.

Tänään siis 10+4 ja aamuisin pitää jo harkita vaatevalintoja, että pullistuva maha pysyisi vielä tuohon ultraan asti työkavereilta salassa.)
Muistat oikein. Vai että kaksi viikkoa... Eli vielä viikko pitäisi odottaa... No eihän tässä muukaan auta. Onneksi viikonloppuna risteilylle niin saa vähän muuta ajateltavaa. :D
 
Nyt ehdin taas kirjottaa, oon käyny lukemassa teidän kirjoituksia muttakun oon saanu luettua niin poika herää päikkäreiltä ja sitten ei kyllä koneella olla hetkeäkään :LOL: Mokkula on kohta entinen kun pikkuriiviö on pari kertaa saanut sen käsiinsä:|

Nytkun on ollut puhetta isien neuvola-osallistumisesta niin haluaako teillä isät tulla synnytykseen mukaan ? Meillä isä oli ekassa raskaudessa melkein kaikissa neuvoloissa mukana ja synnytyksessä myös. Jännä kyllä, että paria tuntia ennen saliin menoa mies sanoi ettei ole varma pystyykö sittenkään tulemaan sinne mukaan. Tuli kuitenkin ja oli jopa katsonut alas ja sanoi jälkeenpäin ettei ollut mitenkään inhottavan näköistä, kuulemma kun on oma lapsi ja puoliso kyseessä niin tuntui ihan luontevalta:D

Neuvolasta Täällä kanssa eka neuvola on ens viikon launtaina. Ja täällä menee toi np-ultra niin että tietyllä viikolla piti mennä verikokeeseen ja sen jälkeen saa itse varata ultra-ajan jossa saa sitten kuulla verikokeen tulokset :)
Oli kyllä ekassa raskaudessa tosi sekavaa ja jouduin neuvolassa kirjottamaan paperille. Kun tohon verikokeeseen ei saanu kaikenlisäks mennä perjantaina tai jotenkin noin. Meillä kylläkin toi ultra on Tampereella.

Ihanaa kun monilla on jo viikot hyvällä puolella ja ultrissakin on hyviä uutisia :heart:

Ja kukas olikaan laittanu että on maha sekaisin ?? täällä on ihan samaa ongelmaa, oon monena yönä heränny siihen että mahaa polttaa ja täytyny käydä vessassa sittenkun oääsen takasin sänkyyn niin melki heti joutuu uudestaan lähteen, tosi rasittavaa :| Yks kerta jouduin kesken jumpan lähteen vessaan ja en yleensä ikinä pysty käymään yleisessä vessassa kakkosella :ashamed: Noo, loppuraskaudesta on taas tiedossa ihanaa ummetusta.

Itsellä on kanssa turvotus sitä luokkaa että ihankuin olisi raskaus yli puolenvälin :eek: Vaikkakin oikeaa vauvamahaa on vähän tullut ihan pikkuhousurajan yläpuolelle, ensimmäisessä raskaudessa maha tuli ylipäätään esille vasta rv 20 tienoilla, kaippa se tekee kun on jo kerran venynyt niin helpommin sitten pullahtaa esiin :) Vaikkakin toivoisin että maha pysyisi pienenä saman verran kuin viimeksikin koska yritän töissä pitää raskauden salassa tämän vuoden loppuun :|

Vielä piti vaikka mitä laittaa, mutta en enää muista :LOL:

Hyvää yötä kaikille mammoille =)

viljonkka89 7+6
 
Nytkun on ollut puhetta isien neuvola-osallistumisesta niin haluaako teillä isät tulla synnytykseen mukaan ? Meillä isä oli ekassa raskaudessa melkein kaikissa neuvoloissa mukana ja synnytyksessä myös. Jännä kyllä, että paria tuntia ennen saliin menoa mies sanoi ettei ole varma pystyykö sittenkään tulemaan sinne mukaan. Tuli kuitenkin ja oli jopa katsonut alas ja sanoi jälkeenpäin ettei ollut mitenkään inhottavan näköistä, kuulemma kun on oma lapsi ja puoliso kyseessä niin tuntui ihan luontevalta:D

Ja kukas olikaan laittanu että on maha sekaisin ?? täällä on ihan samaa ongelmaa, oon monena yönä heränny siihen että mahaa polttaa ja täytyny käydä vessassa sittenkun oääsen takasin sänkyyn niin melki heti joutuu uudestaan lähteen, tosi rasittavaa :| Yks kerta jouduin kesken jumpan lähteen vessaan ja en yleensä ikinä pysty käymään yleisessä vessassa kakkosella :ashamed: Noo, loppuraskaudesta on taas tiedossa ihanaa ummetusta.
Siis mikäli sitä kakkosta tulee niin se tulee kurana. Maanantai eli eilen oli sitten niiiiin kuralla, ettei mitään rajaa. Ei ollut yhtään hauskaa. Tänään ei ole tullut kakkosta laisinkaan niin saas nähä minkäslainen päivä sitten huomenna on tiedossa...

Siis murun PITÄÄ tulla synnytykseen mukaan. Mulle se on ihan MUST! Ja oonkin sen hälle kertonu. Mutta hän ei saa lähteä mun pääni viereltä minnekkään. Ei saa nähdä sitä, mitä minäkään en näe ja tämä hänelle sopii. :D En voi kuvitellakkaan mennä synnyttämään ilman et muru on siinä vieressä mun tukena. : >
 
Huomenia :kiss:

Tiuhti84 ja Kiket, onnea hyvistä ultrakuulumisista :flower:

neuvolakäynneistä, meillä mies oli ensimmäisellä käynnillä mukana, mutta muihin en usko että tulee, koska minäkään en koe siihen tarvetta :) ja miehen on kovin vaikea lähteä töistä kesken päivän pois kun yleensä ne ajat sattuu joko aamu 8-10 ja päivälle 13-15 välille.. mutta ultriin hän tahtoo osallistua :)

poika/tyttöoloista, mitäs kaikkea uskomuksia niitä onkaan? :D mä en tiiä ku muutaman.. sen jos pissa on neonkeltaista olis tyttö ja jos sameaa niin poika.. ja sykkeiden nopeus.. siinä ne :D ja mulla on näppyjä tullu naama täyteen, sen mukaan olis siis tyttö, mutta mun pissa on sameaa, sen mukaan poika :D eli jos jättäis nämä arvailut sikseen ja yrittäis luottaa omaan oloonsa, eli poikaoloon!

sukupuolen selville ottamisesta, mies pyysi eilen jos otettaisiin selvää kumpi tulee :) ja miehän sitte suostuin siihen.. olisin halunnut pitää sen ehkäpä salassa itseltänikin loppuun saakka, mutta jos mies kerrankin jotain pyytää, niin toimitaan niin :)

täällä tulee niin kamalasti tekstiä :D eilen kävin vaan päivittämässä ja jo oli eilisen aikana tullut sen 2 ja puoli sivua lisää :D huh huh!

(.) , millä tän masun saa piiloon? :D tätä ei meinaa oikeesti enää piilotella kauaa! paha olo tuntuu väistyneen melkeen kokonaan pois, jotkut hajut ottaa enää pahasti nenään ja sen seurauksena saattaa yökki tulla! mutta mulla on tullu ihan eriasteiset vatsakivut mitä ne on ennen ollu, kohdun kasvukipujako? :) ja voi luoja mikä onnellisuuspuuska mulla on ollu viikonlopusta saakka, meille tulee vauva!!!! :cool: ja hölmö minä olen ehkä liiankin luottavaisin mielin että kaikki on hyvin! sen seurauksena ollaanki kerrottu isovanhemmille uutiset! :) mun oma isä oli ihana, meni ihan paniikkiin ja vakuutteli mulle että kaikki on hyvin mahassa :heart: toivotaan näin, pari viikkoa niin se selviää!

tiuhti ja Pikku T puupponen :heart: 9+3
 
hyvää huomenta.

Mulla tuntus eilen kummalliselta tuolla alamasussa. En tiiä oliko ihan suoliston meteliä vai voiko niitä pieniä liikkeitä tuntea o_0
Olin nukkumassa, nukun yleensä sellatti puolittain mahallaan. Olin siinä hetken maannut kun ne tuntui. Siitä kohdun kohdalta, ihan pienen pientä kuin kuplinaa..
Se ei ollut sellasta normaalia kuplianaa mitä tuolta amhasta välillä tuntuu..
Oli todella hentoa.
Vaihdoin asentoa selälleen niin en enää tuntenut sitä...
Eikö ne vauvat yleensä siellä mahassa innostu kun äiti rauhottuu, oli kyllä tosi aktiivisen näköinen kaveri ultrassa :D
oon muistaakseni toisesta tuntenut liikkeet tosi aikasin mut ei ihan näillä viikoilla.
Viikkoja siis olis ultran mukaan 11+5

Mä vertailin huvikseen noita ultra kuulumisia näillä viikoilla.. En oikeestaa voinut muuta ku sydänääniä. Pojalla oli ultrassa 170 syke ja neidillä taas 160, et jos noista vois jotain päätellä nii tääkin pieni olis poika :D

Mut ihanaa paha olo helpottanut ja kahvi taas maistuu :)
Paljon jaksamisia teille ketkä pahasta olosta vielä kärsii :/ :heart:

t:tiuhti ja piiperoinen 11+1
 
  • Tykkää
Reactions: tiuhti_
Hihii,onko tämä nyt jo sitä tarmokasta keskiraskautta varhennettuna?:whistle:Kakku uunissa ja tarmoa riittää=)
Ei meinaa keksiä riittävästi puuhaa....

Ultra ja sukupuoli:kaikista ollaan kysytty ja kaista ollaan saatu tietää ja ihan oikein.Nytkin varmasti kysyn!Tai varmaan itse miehen kanssa huomaamme,kunhan alapäätä vilauttaa:D

Kertomisesta
ei olla kerrottu kenellekään vielä.Kohta vaan vaikea pitää raskaus piilossa,masu pömpöttää kiitettävästi!

Mies mukaan synnytykseenehdottomasti!Eikä hän jättäis sitä väliin mistään syystä!Se on yhteinen herkkä,vahvistava,rakkauden täyttävä tapahtuma!Mies saa heti osallistua vauvan hoitoon ja tutustua uuteen yksilöön:heart:

Edelliset synnytykset vaan olleet kovin nopeita,lyhyimmillään 55min alusta loppuun,että aina on se pelkomomentti,että ehtiikö mies töistä mukaan ja ehdinkö itse ylipäätään sairaalaan:DSairaalaan meiltä matkaa n 6km!

Vatsa löysällä:mulla tulee kanssa noita yht`äkkisiä "kohtauksia"että vatsa menee aivan kuralle ja kiertää.Kai nää raskaushormoonit sotkee suolen toimintaa.

Ja vielä noi sukupuoliuskomukset;ne vahvistaa tyttöoloa;)Kauneus kadonnut,vauvan syke korkea ja pissa neon keltaista:LOL:Ja vehkeet siltä kuitenkin löytyy 10 viikon päästä ultrassa...

Nyt touhuilemaan:wave:

Lily ja myttyläinen rv 10+ jotain
 
mukaan synnytykseen tulee mun äiti jälleen kerran :) Puhuttiin itseasiassa eilen asiasta.
MIes oli ekassa, ja siitä ei ollut kun haittaa :D Se oli ihan shokissa, oli kuulema kamalaa nähdä millaset kivut mulla oli. Mä en pystynyt olemaan oma itseni siellä, ja onhelpompaa ettei sitten tarvii miettii lapsenvahtia kun synnytys lähtee alkamaan. :)
Mulla ja mun äidillä on tosi läheiset välit ja mulle hän toi enemmän turvaa kun tuo oma mies :D Jotenkin oli helpompaa olla kun kumminkin hän äitinä tietää mitä minä koen.
 
Huomenia! oho, lily-rose puhaltele tota tarmoa tännekin, mulla ihan vetämätön olo vaik oon ollu jo monta tuntia hereillä.. Mut kiva kuulla että teillä pidemmällä olevilla on monella jo tosi kivakin olo :heart:

Tässä jalkinevinkki kevättä ajatellen, kyseessä siis Wibram fivefingers- paljasjalkakengät joilla askellus on luonnollista, jalkojen verenkierto ja pienet lihakset kuntoutuu huimasti ja jopa minä, jolla ihan hirveät suonikohjukivut, skolioosi ja välilevyvaivaa (jalat menee välillä alta ja kävelykyky pariks päiväks) on saanut elämäänsä ihan valtavan avun.. Ovat myös jalkojen turvotusta ajatellen huippumukavat ja hengittävät, meidän pinkalla kun varmaan kaikilla on keväällä enemmän ja vähemmän jalat turvoksissa ;) koitan siis laittaa linkin, sori jos en onnistu :ashamed:

Vibram FiveFingers

hommasin viime keväänä noi Speedit, kun juoksentelen kävelyn lisäksi ja kuljen metsissä. Muita kenkiä en sit melki puoleen vuoteen pahemmin käyttänytkän ja nyt kun on kylmät sateet tullu, oon ollu ihan hämmentyny "normikenkien" kanssa kun niillä jalat on semmoset passiiviset pötkylät hi hi. kesällä menin ilamn sukkia, syksyn tullen oon pitäny varvassukkia noissa. Jos kävisin viel juoksulenkillä, noi menis pakkasiin asti ihan hyvin kun jalat lämpenee (veri kiertää ihan erilailla kun normikengissä) mut kävellessä ei enää lämmitysteho riitä kun on liikettä vähempi.

tulipahan taas hehkutusta, he he sooori...

Lisäravinteista joku kyseli, en syö muuta kuin 1 kapselin kalaöljyä (ei lisättyjä vitamiineja) ja 20 mikrogrammaa D-vitamiinia. Nyt tarttis löytää kalsiumlisä jossa ei oo makeutusaineita.

vaikka oon tosi pahasti maha-suolivammanen ja ruokaajoitteinen, pienellä vaivalla saan kuitenkin pidettyä ruokavalion keskivertoo monipuolisempana eikä kalliille pissalle ole tarvetta. Jos voisin syödä kalaa ja maitotuotteitta normaalisti ja asuisin tropiikissa, en söis mitään lisäravinteita :) mutta siis turhaan ei todellakaan kannata vetää, yllättävän helposti erilaiset multivitamiinipillerit aiheuttaa epäsuhtaa vitamiineissa, kivennäi- ym aineissa ja sitten seuraakin puutostiloja kun jotain toista ainetta onkin liikaa.. Äh, taas mä pulputan..

Tiuhti84 kai niitä pikku pulputuksia voi jo viikolla 12 tuntea, kehon koostumuskin vissiin vaikuttaa, eli jos ei vatsaontelossa ole hirveästi rasvaa niin tuntuu kai herkemmin + kohtu tulossa jo esiin lantiosta jne. Mutta nautiskele vaan ajatuksesta että pikkuinen siellä pulisee vaikka neuvolasta sanottaisiin ettei se sitä voi olla ;)

ne joilla maha jo näkyy!!! Piti jo aiemmin kysyä että minkä mittaisia olette? itse olen 175cm pitkä, normipainon rajoissa ja leveä lantio, pitkä selkä eli periaatteessa jos mulla ei olis tota rasvamakkaraa mahalla, vois vauvamaha olla vaikka kuinka pitkään piilossa.. Mä siis elättelen toivo että tänkin mittasella maha vois kohta lkaa näkyyn eikä vaan toi rasva ja suolenturvotus :D

Isä mukaan synnytykseen Kyllä tulee ja mielellään. Meillä on vissiin vaihtoehtona isolle sairaalalle pieni sairaala jossa perhe- ja vauvamyönteinen kodinomaisempi tunnelma ja oon haaveillu siitä kun siellä olis hyvät mahkut saada perhehuone ja isä asustaan sit mun ja vauvan kans sinne niin pitkäks aikaa kun ollaan. isoon sairaalaan matkaa motaria pitkin reilu 50km ajassa n 30min, tonne pienempään motaria + pikatietä vajaa 100km ja matka-aika kesänopeuksilla 1 tunti 5 minuuttia. Saa nähä mihin päästään..

T Syli84 ja Hemmo 9+3 Tiuhti_ taidetaan toistaseks mennä samoilla luvuilla ja olikohan joku muukin jonka viikot vaikutti tutulta hi hii :D
 
  • Tykkää
Reactions: tiuhti_
Huomenia

(.) täällä ei nyt aamusta niin pahaa turvotusta kuin eilen. Se vaan, että en sit töihin lähtenytkään. Keskimmäinen taas kuumeessa, joten kotiin oli jäätävä. Naapuri haki kuopuksen mukaansa, kun vei oman poikansakin puistoon, niin ei tarvinnut hoitoon lähteä viemään, että hän pääsisi ulos.
Toivottavasti ensi viikolla ollaan terveitä, ku pitäs anoppia ja appiukkoa lähteä moikkaamaan.

Kertomisesta vielä Tosiaan ensi viikolla mennään miehen vanhempien luo. En sit tiiä pitäskö heille kuitenkin jo kertoa vai ei. Kun ensin suunnittelin, että vasta nt-ultran jälkeen kerrotaan lapsillekin. Heillekin sitten jotain konkreettisempaa, kun voi näyttää kuvaa jne. Mutta sitten taas en tiiä koska nähdään seuraavan kerran. Mies nyt pystyy näkee heitä harvasen viikon jouluun asti, kun töissäkin samalla suunnalla viikot. Yleensä miehen vanhemmat kuitenkin tulleet kylään ennen joulua, jos jouluna ei nähdä (tänä vuonna ei nähdä). Tätä nyt sit mietin.

Synnytykseen mies tulee ilman muuta mukaan. Ollut mukana ensimmäisen yhteisin lapsen syntymässä. Kuopushan tuli hätäsektiolla, niin isä ei mukaan saliin silloin ehtinyt. Olen kokenut, että apua ja tukea olen saanut. Ja itsekin mies siis haluaa mukaan. En miestäni mukaan pakottaisi, jos ei mukaan haluaisi, koska kuitenkin tietää mitä se on. Onneksi tuli mukaan mielellään, kun ensimäinen yhteinen lapsi syntyi.

Tiuhti84 mukavaa, että sulla äiti tulee mielellään mukaan synnytykseen. Mä en vois kuvitellakaan, että äitini tulis mukaan. Vaikka meillä läheiset välit myös, niin ei. Ja jos mies kerta tietää mitä se jo en eikä häneltä kuitenkaan apua saisi. Kannattaa, juu, ottaa mukaan sellainen henkilö, joka osaa auttaa tarvitsemallasi tavalla.

Nyt taas hoivaamaan pientä kuumeista nuhanenää. Mukavaa loppuviikkoa =)

Tuhkimo + Toukka/LadyBug 9+6 (huomenna sitten poksuu :wave: )
 
Miekin oon 173cm pitkä ja painoa löytyy. Johtuu varmaan ylipainosta? ettei masua näy, mutta hyvä niin. Saa pysyy mahd. pitkään piilossa, sillä vasta jouluna olisi tarkoitus kertoa tämä sitten kaikille. :)

Tässä samalla yritän hitaasti pudottaa painoakin, mikä olisi ihan aiheellista.. Ennen raskaaksi tulemista sain tiputettua 8kg,
mut siihen se on nyt jäänyt. :/
 

Yhteistyössä