Toukovaavit 2011

Äitiyspakkauksesta on jäänyt käyttämättä kestovaipat ja joitakin vaatteita, juurikin sen takia että ne on olleet niin isoja että olin laittanut ne odottamaan kasvua. Noh, en sitten ollut tajunnut kaivaa niitä esiin kun olisivat sopineet... niin, ja jotkut ei vain ole mun makuun...:ashamed:

Meidän typy oli 5kk neuvolassa 7100g/65cm, mutta tostakin on jo kohta kolme viikkoa. Me ollaan maisteltu kiinteitä 4kk alkaen ja iltapuuroa alettiin syömään aika heti, kun yöllä syötiin kamalaan tahtiin. Nykyään syödään sekä aamu- että iltapuuro ja näitä menee lähes aikuisen annos (!!) sekä kasvissosetta päivällä joko lihalla tai ilman ja iltapäivällä hedelmäsosetta purkillinen. Tähän sitten tissittelyt päälle, paitsi että se pitää tarjota ennen kiinteitä tai ei yleensä maistu enää. Noiden välissä kyllä menee sitten maitoakin. Oon alkanut jättämään mössöt vähän rakeisemmaksi kun ei se näytä haittaavan ja neuvolassa sanoivat että hyvä olis totuttaa pikku hiljaa sattumiin ettei sitten tule myöhemmin ongelmaa. Siitä syystä ei kuulema kansis puurohiutaleitakaan hienontaa, mutta tapoja ja vauvoja on erilaisia :). Pari yötä ollaan menty nyt niin että illan jälkeen eka syönti on vasta joskus 3.30 - 4.00 ja ns vanhaa aikaa tuntia myöhemmin eli olen varovaisen toiveikas että yösyönti olis ehkä jäämässä, jee! Niin, ja kiinteet laittoi meidän vauvan mahaan vauhtia. Kolmet kasat päivässä on ihan normi verrattuna niihin viikon panttauksiin. Oon huomannut että porkkana ja maissi pistää ainakin meilllä mahan kovalle, mutta kyllä se vielä on ulos tullut.

Töihin menoa 'murehditaan' täälläkin. Siis en tosiaan aio mennä vielä talvella töihin, mutta jotenkin vanhempainloman loppuminen saa mut surulliseksi ja tajuamaan että ei kotia saa jäädä loppuelämäksi. Plääh. Ainakin ens syksyyn aion olla kotona, en tiedä kestääkö talous pidempään. Kyllä sen oikeasti huomaa salodossa että vauva on tullut taloon :wave:. Jostain syystä nyt on tullut muutenkin kauheasti kaiken maailman kuluja. Täähän on kuin opiskeluaikoina että tili on lähes tyhjä melkeen paria viikkoa ennen tilipäivää :whistle:. Tietty voisin luopua satunnaisesta ulkona syömisestä, mutta en halua. Enkä myöskään luovu kampaajasta. Niin, että eipä nuo asiat nyt niin huonosti taida olla. :LOL:

Mietin tässä että pitäiskö laittaa kiertoon raskausajan vaatteet ja käyttämättä jäänet vauvatarvikkeet (+ne joita ei enää vain tarvitse).... kyllä näkee että on ensi kertalainen ollut asialla :xmas:. Olis tuota vähemmälläkin pärjännyt. Jotenkin niistä luopuminen vaan tarkoittaa sitä että tässä tää nyt oli, niin kuin olikin, mutta silti. Hitto kun ihmismieli on kumma. :confused:
 
Äitiyspakkauksesta meille ei sellaista tullut, vaan olen ostanut pääasiassa kaikki vaatteet kirppikseltä/huuto.netistä, muutaman uuden ostanut.. hyvin pärjätty ilman, esikoiselta kuiteskin jäi makuupusseja, kynsisakset ym. Enkä aio ottaa sitä muillekaan tuleville lapsosille.

Hampaista meillä tuli ensimmäinen hammas:) Kyllä sitä odotettiinkin! Yksi ilta huudettiin lujaa, annettiin suppo ja seuraavana päivänä oli suussa terävä reuna:)

Töihin menoa olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Haettu tytölle jo hoitopaikkakin helmikuuksi.. no, nyt en tiedä menenkö ollenkaan töihin pariksi kuukaudeksi, kuiteskin huhtikuussa alkaisi uusi äitiysloma, jos kaikki menee hyvin.. pitäisi kohtapuolin käydä töissäkin juttelemassa asiasta, vaikka ei ole kuin rv8+5 menossa, mutta alustavasti jo sovittu, että tulen helmikuussa heti töihin. Huoh. Mielelläni menisin muutamaksi kuukaudeksi töihin, mutta onko se sitten järkevää.. no, katsellaan mitä työpaikka sanoo. Seinät jo kaatuvat päälleni, kaikista ei vain ole olemaan kotona:)

Turvaistuinta ollaan katseltu jo, esikoisen vanha kun on sen yli 10v eli sitä ei voida käyttää.. hakusessa olisi istuin, mikä vie pienen tilan, jos tämä toinen tulee ja tarvii kaukaloa.. on taas noissakin niin paljon valinnanvaraa, kuten kaukaloissakin. huoh. ja hintaeroa!!!

Vauvanvaatteiden ja tarvikkeiden myymisestä olen myynyt joitakin vaatteita ja tavaroita huutonetissä, nyt olisi pieniä' kestovaippoja, mutta en tiedä uskallanko vielä myydä niitä.. kaikista pienimmät vaipat myin pois, mitä en käyttäisi enää toisellakaan lapsella (epäkäytännölliset imse vimset). Olen aivan rakastunut emmaljungan scootereihin, muutaman kerran niiden kanssa liikuttu, mutta varmaan täytyy nekin myydä keväällä pois, jos tuo toukka silloin kesäkuussa syntyy.. ja alettava etsiä kaksostenrattaita tms.

Kuten huomaa, en vieläkään ole sinut uuden vauvan tulemisesta, heh.. mutta rv 12 on pitkä matka, mutta pakko kuiteskin miettiä jo, jos tulisikin toinen vauva noin pienellä ikäerolla.. omaa napaa taasen :(

Talvihaalari olen ostanut KAKSI haalaria talveksi, 74cm remun ja 80cm reimatecin, noku halvalla sain molemmat kesällä (alta 20e/kpl), molemmat vaaleanpunaisia, muta/pinkki reimatec ja remu vaaleanpunainen.. melkein käyttämättömiä. lisäksi 5 vanhaa äp-toppahaalaria (90- pääasiassa, sukulaisilta), h&m valkoinen haalari, reiman 80cm paksu toppatakki, lindexin 80cm housut ja takki.. monta monta fleecehaalaria ym ym. Vähän kesällä innostuin ostamaan huutonetistä HALVALLA vaatepaketteja (80cm), ja niissä tuli aina joku haalari mukana.. nyt onkin enemmän noita haalareita:D Käytetty jo pihalla kerran tuota remun 74cm haalaria, ja näyttää siltä, ettei se mene koko talvea, varmaan jo pieni keväällä. Pitää toivoa, että reimatec mahtuisi vielä silloin päälle..


piuh rv8+5 ja tytteli 6.5kk
 
Äitiyspakkauksesta, käytössä on ollu aikalailla muut vaatteet paitsi potkuhousut ja ulkopuvut. Potkuhousuja en pitäny oikeastaan ollenkaan, aina body ja jotkut ihan tavalliset housut tai sukkahousut. Toppapuku oli kerran päällä, mutta se nyt just ja just menis enää päälle eli ei mahdu enää, kun pakkaset tulee. Meillä ei kyllä ollu sitä ongelmaa, että olis liian isoja ne vaatteet... :D

Soseita syöty neljästä kuukaudesta alkaen ja puuroa nyt joku pari viikkoa. Ihan tavallista kaurapuuroa annan hedelmäsoseella höystettynä. Eka kerralla vähän murensin käsissä niitä hiutaleita, mutta en enää sen jälkeen. Soseetkin on vähän rakeisia ja hyvin menee alas, vaikka ihan alussa maisteluvaiheessa meinaskin "tukehtua" niihin. :D Riisipuuroa ajattelin antaa kans kohta, hiutaleista tehtyä.

Meillä hyljeksitään nyt tuttipulloa!!! Ei parina iltana alkanut ollenkaan ottamaan velliä, huusi vaan aina ku sai pullon suuhun. Meni sit nukkuun ilman sitä ja annoin maitoa kesken unien, niin sitten kyllä joi. Paljonko maitoa/nestettä pitäisi tällaisen kiinteitä syövän saada päivässä? Meillä menee aamulla aikaisin pullo maitoa ja jatkaa vielä unia, veteen tehty puuro kun herää ja ei juurikaan ota maitoa. Päivällä soseruoka ja koittanu sitte nokkamukista antaa sillon maitoa, mutta aika vähän menee. Alkuillasta soseruoka ja maitoa saattaa mennä pullollinenkin jopa tässä ennen iltatoimia. Nyt oon parina iltana antanut sitten puuroa, kun velli ei mene pullosta eikä maitokaan illalla. Eli vuorokaudessa joku 5-6 dl maitoa plus vedet yms mitä ruuissa on. Onneksi on aika pian neuvolakin, kun tuntuu että stressaa nyt ihan oikeesti tää... Ruokahalu on siis kyllä muilta osin hyvä ja syö ihan kunnon annoksia!

Meilläkin on ollu tuommosta lievähköä räkätautia ja yskää pienellä jo jonkun aikaa, toivottavasti menis ohi ettei tulis mitään enempää...

Miuku ja poju viikon vajaa 5kk.
 
Äitiyspakkauksesta olen käyttänyt tasan käyttötavaroita eli makuupussia, lakanoita, kynsisaksia, rasvoja, lämpömittaria jne. Vaatteet ei suoraan sanottuna ollut minun makuuni ja muutenkin älyttömän leveitä. Olisi kannattanut ottaa mieluummin se raha, olisin saanut sillä paljon enemmän tavaraa! Meillä ostetaan vaatteet lähinnä Hennesiltä, KappAhlista ja Lindexiltä, ja noiden kauppojen hintatasolla olisi 150 eurolla saanut jo aika läjän omantyylistä tavaraa.

Meillä syödään nykyään päiväruuaksi jääpalamuotillinen itsetehtyä vihannessosetta ja iltaruuaksi 1/3 pilttipurkillista hedelmäsosetta. Aamuvelli ajateltiin ottaa seuraavaksi mukaan, mutta ei vielä; eka lisätään noita kahta ruoka-annosta. Vähän haikeaa on ollut tuon pikkuisen kasvaminen, en vielä henno puuroa ottaa mukaan :).

Raha-asiat ahdistaa päivä päivältä enemmän, tuntuu, että koko äippälomaa on varjostanut huoli siitä, että poika joutuu kokemaan yhtä kurjan ja köyhän lapsuuden, kuin mitä itse koin :'(. Helmikuusta olisi päästävä töihin, mutta nyt näyttää vähän paskalta se äippälomansijaisuuskuvio, kun kuulin, että ko. koululla olisi toinen vakkarisijainen myös tunkemassa siihen. Kaverini ottaisi siihen toki mieluummin minut, mutta reksihän sen päättää. Ahdistaa, että pahimmassa tapauksessa joudun johonkin puhelinmyyntiin tms., mikä tarkoittaa sitä, ettei minulla myöskään ole kesälomaa tänä vuonna; opehommassahan olisin kevään töissä ja kesän työttämänä kotona. Ollaan vaan laskettu ja laskettu menoja, mutta ei tuo miehen palkka elätä kaikkia kolmea. Ei todellakaan tuhlailla, mutten myöskään halua rueta luopuman kampaajasta (joka toinen kk) tai ulkona syömisestä silloin tällöin, haluan myöskin laittaa leivän päälle sekä juustoa että makkaraa :O. Ahne, huono äiti siis olen! Pitäisi vaan osata luottaa, että kyllä sitä jotai työtä saa, mutta jotenkin sellainen perusturvallisuuden tunne on itseltä jäänyt syntymättä...
 
Vielä jatkaakseni, niin olen alkanut myös ajatella, etten olisi ansainnut näin ihanaa lasta. Olikohan Nepula vai kuka, kun sanoi, ettei lasta pitäisi hankkia, jos sen kanssa ei ole kotona ainakin vuotta? Joka tapauksessa olen tuota miettinyt, syyllistynyt ja syyllistynyt ja ihan oikeasti pohtinut, olisiko pitänyt kuitenkin odottaa vielä ja kerätä lisää rahaa, jotta olisi voinut tarjota pojalle kaiken, minkä haluaisi :(. Kauhea äitisyyllistys muutenkin ollut päällä viime aikoina, kun tuntuu, etten ole niin hyvä, mitä tuo pieni ihminen ansaitsisi: haaveilen töistä, en ole valmis luopumaan kaikista omista menoistani ja joskus jopa olen niin röyhkeä, että olen netissä kun poika on hereillä :O!!! Minkäs teet. Pitäisi vaan luottaa, että on hyvä tällaisenaan, mutta kun kaikki muut äidit ympärillä tuntuvat olevan niitä pullantuoksuisia ja itse en omista edes kakkuvuokaa... (Ja tuo ei ollut metafora, van ihan totuus ;D).

Jooh. Poika on vielä unilla, joten nyt taidan pommittaa ansioluettelollani jokaisen kaupungin rehtorin sähköpostia. Taas.
 
Voi Kevlarsoul: Et sinä huono äiti ole!! Vaan paras mahdollinen äiti juuri sinun pienelle pojallesi:heart: Varmasti raha-asiat mietityttää ja jokainen tekee, niin kun tilanne vaatii. Ja kaikki me ansaitaan myös vähän luksusta elämään. Itse olen ajatellut ansaitsevani sen kampaamoreissun joka toinen kk jo senkin takia, kun en juo enkä polta.;) Ja lisäks leikkaan vielä muun perheen hiukset itse..
Toivottavasti saat sen sijaisuuden:hug:


Äitiyspakkauksesta: Meillä on aikalailla käytetty pakkauksesta kaikkea.. Nyt otin ton toppapuvunkin käyttöön.

Räkätaudin suhteen ollaan menty vähän parempaan suuntaan, jospa se tästä..

No, mutta nyt meidän jäbä kakkas lattialle:O Täytyy lähtä siivoilemaan..
 
Meilläkin muuten poika tykkää olla kommandona lattialla, yleensä päivittäin annetaan tuuletella pyllyä :). Potkii aina innoissaan jaloilla ja heiluu joka suuntaan, hauskan näköistä :D.

Käytän muuten vapaa-aikani aika rakentavasti hyödyksi: käyn lukemassa Saana Parviaisen blogia. Joka tapauksessa sain sieltä (!!!) idean tehdä pojan kuvista seinäkalenterin molemmille isovanhemmille joululahjaksi. Nyt on tullut sitten valkattua ja otettua kuvia, olen ihan innoissani :).
 
Kevlarsoul, nyt sinä ajattelet aivan liikaa :) Ei se sinusta huonoa äitiä tee, jos menet töihin. Päinvastoin, silloinhan ajattelet teidän kaikkien yhteistä tulevaisuutta! Kaikilla ei vain ole mahdollisuutta olla kotona, ei sille voi mitään. Nyt vaan pitää nauttia tästä ajasta minkä voi viettää vauvelin kanssa kotosalla, ja sitten töihinpaluun jälkeen niistä hetkistä joita on töiden jälkeen.

Kyllä minä ainakin käytän nettiä vauvan ollessa hereillä. Mielestäni vauvallakin pitää olla "omaa" aikaa touhuta ja ihmetellä. Tietty neidin tarpeet tulevat ensimmäisenä, aina.

Äitiyspakkauksen tuotteista olen käyttänyt vauvalle kaikkea mikä on päälle sopinut.Kortsut taitavat jäädä käyttämättä :D - tai jos niitä käyttäis vaikka vappupalloina :LOL:
 
Äitiyspakkauksesta, on myös jäänyt vaatteet aika suurelta osin käyttämättä. Värimaailma ei ollut mun mieleen ja vaatteet olivat liian isoja ja ihmeen leveitä. Mutta muut sälät ovat kyllä olleet mieluisia.

Vauvantarvikkeista, itse olen joitakin vaatteita myynyt pois mutta suurin osa tavaroista jää odottelemaan jos meille suotaisiin joskus vielä toinen lapsi :)

Leena, meillä myös tykätään paljastella lattialla ja pissat onkin useamman kerran päästänyt mutta ei onneksi vielä kakkoja :D

Kevlarsoul, älä turhaan syyllistä nyt itseäsi! Se vaan on fakta että äitejä on erilaisia, on sellaisia jotka haaveilevat töistä ja olevat netissä lapsen ollessa hereillä (sinä ja minä ainakin ;)) ja sitten toisenlaisia mutta molemmat vaihtoehdot ovat ihan varmasti hyviä äitejä! Mun mielestä kunhan lapsi ja äiti on tyytyväisiä niin se tyyli "miten olla äiti" ei ole niin oleellinen :) Eli toteutat nyt äitiyttäsi niin kuin susta tuntuu äläkä turhaa vertaile itseäsi muihin. Tiedän, voi olla joskus vaikeata mutta kuitenkin, yritä päästä syyllisyydestä, siitä ei ole kenellekään hyötyä. :hug:
 
Mä en ainakaan jaksa enää syyllistää itseäni mistään, kun tiedän ja huomaan sen päivittäin (joitakin päiviä lukuunottamatta, milloin mököttää) että oon paras mahdollinen äiti ikinä mun lapselle, vaikka istuisin koneella sillontällön välillä kun poika on hereillä tai levittelisin pyykkiä, tai tekisin ruokaa. Kuitenkin poika rakastaa minua ja minä poikaa.
Alussa olin liian tarkka joka pikku asiasta ja syyllistin ihan liikaa itteäni, enää ei jaksa kun ei siitä ole kuitenkaan mitään hyötyä. Aion elää täysillä tätä vauva-arkea nyt ja nauttia siitä, kun poika on vielä niin pieni.

Raha-asioista: Täällä tulot n. 2000€/kk nettona yhteensä ja sillä pärjättävä. Omat tuloni ä-päiväraha + lapsilisä on yhteensä jotain 450€ vaan, koska en ole ollut töissä.
Mutta eipä mahda mitään, kotihoidontuella aion pitää 3-vuotiaaksi asti kotona, sitten sen jälkeen alan hakemaan itselleni oppisopimuspaikkaa päiväkodista tai kukkakaupasta tjsp..

Heh, meillä on pieni autokin, kun ei ole varaa ajaa millään farmari-autolla, kun ne maksaa niin paljon ja verot ja vakuutuksetkin on niin kalliita niihin.
On hassua, kun isompaankin markettiin menee ja siellä on niitä perhepaikkoja. Kaikilla muilla perheillä isot farmarit ja tila-autot, niin meillä pikkunen hatchback auto.
Hienosti mahtuu tavaraa ja konttitilakin on todella iso, vaikka onkin niin pieni auto.
Mutta hienosti suunniteltu auto, kun ulkoa näyttää pieneltä, mutta sisätilat on todella tilavat.
Mahtuu jopa paremmin tuo turvakaukalo jalustan kanssa tuohon autoon, kun meidän vanhempaan ja isompaan autoon.
Ja tämä auto mikä meillä nyt on, vie polttoainetta maksimissaan 5,5l/100km parhaimmillaan 4,0, Fiat Punto hatchback 1.2 litranen 2000 -vuosimallia :).
On mukavaa, kun pääsee niin pienellä kulutuksellakin, eli siis hiilijalanjälkikin tosi pieni :).

Olisi kiva, jos vain itse saisi jossain vaiheessa hankittua sen ajokortin, mutta se maksaa niin hervottomasti nykyään, ettei näillä tuloilla ole varaa, kun eletään tyyliin kädestä suuhun. Nyt joutuu mies kuskailemaan sinne sun tänne.. Joskus sitten...

Turvaistuimesta: Ollaan ajateltu pojalle tällaista, on saanut hyvät arvostelut autoliiton lehdessä. Cybex Pallas 2-fix 2011 - Autoliitto

Pojalla oli tänään sitten se munuaisten ultraäänitutkimus. Lääkäri sanoi, että oikeanpuolimmainen vähän on pullea. Sanoi myös, ettei mitään vakavaa kenties, voi olla kehityksellistä, mutta aikoo keskustella lastenlääkärin kanssa asiasta. Saa nähdä, miten jatko sitten ;P.

Siinä samalla ennen tutkimusta tuli sitten poika punnittua ja painoa oli 7,9 kiloa ja pituutta muistaakseni 68cm :) !

Niin juu ja niistä äitiyspakkauksen jutuista, meillä on käytetty housuja, töppösiä ja lapasia. Potkupukuja ei oikeastaan tullu käyttöön ja haalari on aika tylsän näköinen. Meillä ei kestoilla, joten kestovaippakaan ei tullu käyttöön, eikä myöskään rintaliivien suojuksetkaan, kun en imetä.

Missä vaiheessa muuten aletaan pesemään vauvan hampaita ?

After every storm, if you look hard enough, a rainbow appears
 
Nyt kuules kevlarsoul rauhoitut siellä:hug: Sä olet oikein hyvä äiti pojallesi!
kaikkea voi oppia ja opetella. Ei kaikki äidit ole pullantuoksuisia, jos eivät halua tai muuten innostu opettelemaan esim leipomista. Eikä tavaroilla ja hienoilla hankinnoilla taata sitä onnellista lapsuutta. En minäkään osannut esim. tehdä ruokaa kun esikoinen oli vauva. oltiin aina syöty ranskalaisia nakeilla, pyöryköillä tai kalapuikoilla:ashamed:Edes perunoita en osannut keittää, kun nekin sain murenemaan kattilaan:LOL:Kunnes mun sisko yhtenä päivänä tuli meille ja sanoi että nyt on aika opetella. Siitä sitten opettelin pikkuhiljaa ja ruuan laitto olikin ihan kivaa. no nyt osaan toki tehdä kun olen harjoitellut sitä 14vuotta :D en myöskään koe että olisin jostain paljosta jäänyt paitsi vaikka olin ison perheen lapsi ja meillä kuitenkaan kovin usein saanut sitä mitä halusi. mun äiti oli luonteeltaan vielä sellainen että ei koskaan ostanut sitä mitä toivoi oikein kovasti, ehkä joskus sitten jotain vähän sinnepäin. Ainut mitä mä olisin toivonut lapsena oli ihan todella se että mun äiti ja isä olisi olleet yhdessä oikeasta rakkaudesta eikä tottumuksesta ja väkipakosta jonka seurauksena me lapset saatiin todistaa lopulta kamalaa avioeroa. Meillä ei koskaan vanhemmat esim suukotelleet tai halailleet, ilmapiiri oli kamala kun isä tuli kotiin.
Mä itse henkilökohtaisesti arvostan kaikkein eniten sitä että lapselleen antaa turvallisen lapsuuden alusta alkaen ja huomioi lapsen kaikki tarpeet ja vastaa lapsen viesteihin. Antaa hänelle hellyyttä ja kertoo kuinka arvokas hän on:heart: Sitä kun ei voi rahalla ostaa vaan se pitää molempien vanhempien itsestään antaa.

Ymmärrän myös että joskus taloudellinen tilanne on sellainen että töihin on palattava. Ei sille vaan mitään mahda. Ja kyllä äidillä on oikeus pitää kiinni niistä tietyistä asioista elämässään, esikoisen kohdalla kun luopuu jo aikamonesta asiasta. On muistettava hoitaa ja huoltaa myös itseään. Hyvinvoiva äiti, niin koko perhe voi hyvin :) Tunnustan itse välillä unohtavani itseni tän katraan keskellä ja yhtäkkiä herään että en mä tällainen halua olla, vaan sellainen kuin mä oikeasti olen. mä tykkään käydä kampaajalla jokatoinen kuu. saan olla siellä pari tuntia ihan rauhassa :D Ja tykkään laittaa ne mun normivaatteet päälle ja korolliset saappaat. Näyttää ainakin joskus ihan hyvälle omasta mielestä :D Ai että mähaluaisin rakennekynnetkin, mutta ei ihan kestäis tässä menossa ja mun työssä ne on ehdottomasti kielletty: /
Mutta siis ei hyvä äiti aina tarkoita sitä että se on kotona vähintään vuoden. Kyllä se voi olla huonokin asia jos äidillä on huolia toimeentulon suhteen. Ihmettelee se lapsikin miksi äiti voi olla päivittäin surullinen ja huolestunut?

Ja mä ainakin netteilen vaikka poika tossa olis hereillä. :)

On ihan normaalia ja hyväkin asia että sitä omaa äitiyttään miettii ja pohtii. Niinhän sitä sanotaan että äidiksi kasvetaan pikkuhiljaa, eikä tarkoita todellakaan mitään kuukausia vaan vuosia. mä jaksan uskoa että meistä kaikki joskus varmaan syyllistävät itseään jostain ihan pikkujutustakin? Mä ainakin koen olevani maailman kamalin mutsi kun hermo palaa totaalisesti noihin "raivohulluihin" 2v ja 4v pentusiin:ashamed:Mut niin näyttää palavan muillakin äideillä kun käy tuolla kylillä, enpä taida sittenkään olla ainut ;) Se on kuitenkin hyvä että sä kevlarsoul osaat kuitenkin ajatella että olet kuitenkin hyvä sellaisena kuin olet :)


En nyt muista kirjoittelinko jo neukun jälkeen? mutta siis poitsun mitat 5kk oli 8345g ja 67,3cm. painoa oli tullut vaan 400g. Laskusuunnassa taas. En nyt huolestu, mutta lisään yhden soseen päivään. Käski lisätä puuron mutta kerkesin jo maistatella lihaa pikkuisen joten ensin lihat ja sit vaikka 6kk puurot. tissimaidolla mennään ja iltavelli pois. Yöt niin railakasta menoa ja unet pikkupätkää päivällä joten olisko tuo velli joka ei tee nyt hyvää :/ tuttu juttu sinänsä kun 3 allergista tyttöä ollut aikanaan. Haettiin sitten neocate apteekista ja annan sitä iltamaitona, kun tuntuu että poika ei aina tissille käy. muutenkin ollut koko syöminen päivisin yhtä hulabaloota, raivostuu samantien kun maito ei lähde suihkuna enää tulemaan. Yöllä sujuu ihan hyvin. Lopetan kohta koko imetyksen varmaan, kun tuntuu jotenkin ettei poika siitä ainakaan tällähetkellä oikein välitä.Ja maidon määrä on huomattavasti vähentynyt koko ajan. Kai hän jotain pientä saa päivisin sen hetken kun suostuu imemään ehkä minuutin kaks kerrallaan?
Muuten kaikki oikein hienosti. suojeluheijasteet tuli sivuille ja eteen. Kääntyy molemmin puolin.Tarttuu nopeasti kiinnostavaan leluun ja vie sen tietysti suuhun heti. :D Iloinen vesseli, kunhan äiti on lähellä ja maailman onnellisin, kun on äitin syliapinana :D Edelleen siis mammanpoika. ;)
 
Hampaista meillekin tullut alhaalla yks kappale ja ainakin pakastimessa ollutta purulelua ja pakastimessa olevia marjoja ja hedelmiä tykkää jyystää, tosin niitä pitää sitten ite antaa. Hammasharja on myös pop. Ja nokkamukin nokkaosaa tykkää pureskella.

Äitiyspakkauksesta en ottanu tälle toiselle nyt vaan käytettiin raha uuteen kaukaloon, kun ekalla oli käytetty hyväkuntoinen, mutta sitten kankaat kävi repsottamaan jo. Eli -09 pakkauksesta on käytetty kynsisaksia, makuupussia, lakanaa, kirjaa, harjaa ja jotain vaatetta. Ekalla käytettiin silloin enempi noita, kun ei kauppoihin ehtinyt.

Raha-asiat on tapetilla täälläkin, kun mies saattaa ensi vuonna joutua taas lomautetuksi. Mulla ei oo edes työpaikkaa johon palata. Varmaan alkaa ahistamaan tää asia tässä pikkuhiljaa enemmän ja enemmän ja enemmän..... Ihankun ei ois kaikkea muutakin.

Kiinteistä ja nesteytyksestä meillä yleensä annan maitoa (tissistä) ihan milloin haluaa ja pari kertaa kiinteitä sitten päivässä, vajaa puoli pilttipurkillista yhteensä. Mut ruuan kanssa annan nokkamukista aina vettä ja ihme juttu, vedestä on tykänny kaikista eniten :D Eli soseissa on vähän vettä, teen ne ite ja sitten vielä nokkamukista vettä + maidot päälle niin luulis riittävän.

Ja kevlarsoulille vielä, niinkuin muutkin on kirjoittaneet.. Et oo huono äiti jos laitat lapsen hoitoon. Se hetki joka sulla sitten on lapsen kanssa on tärkeä. Jos oot silloin oikeasti läsnä lapselle ja otat huomioon ja kuuntelet, niin sitähän se lapsi arvostaa. Voit miettiä omalle kohdallesi, että mitä lapsena kaipasit äidiltä. Ja ite oisin mielelläni välillä koneella, mutta meidän uhmis ei antais olla rauhassa eikä edes antanu vauvana kun piti koko ajan viihdyttää, niin ota ilo irti pienestä omasta hetkestä =)

Mul on niin haikea olo välillä, kun tyttö vaan kasvaa koko ajan. Nyt mennään jo eteenpäin, ei mitenkään kovaa, mutta mennään kuitenkin. Ja konttausasennossa heiluu pitkin päivää sekä kierii mahalta selälleen ja takaisin. Siitä syystä on muuten noi ilmakylvyt vähän jääneet. Parit kakat tohon mattoon on turautettu eikä lähteny kaikki tahrat edes pois, pitäis toi mattokin pesettää. Ihana kattoa kun lapset kasvaa, mutta silti niin vaikeaa joskus.

- N ja tyttö kohta 6kk
 
Heippa. Meillä oli nyt 5kk neuvola ja poitsu oli 69,5cm ja 6,9kg. :)
Kiinteitä alotettiin nyt pikkuhiljaa niin, että sai maistella omin sormin ja nyt otin soseet ja puurot mukaan(teen itse). Maissipuuroa tein ja tänään kaurapuuroa. Jospa kohta nukuttais yötkin jo paremmmin kun edelleen herää n.2h välein tissille...

Mitäs kaikkea sitä vois soseuttaa ja miten ettei tulis kauheita kokkareita? :0

Mä olen kotona ens syksyyn, mutta keväällä teen keikkaa ja joko isovanhemmat tai isi hoitaa kun olen töissä, mutta tarkoitus on tehdä vähän kuitenkin...ettei mitään suuria tilejä tule tienaamaan...
 
Mä itse henkilökohtaisesti arvostan kaikkein eniten sitä että lapselleen antaa turvallisen lapsuuden alusta alkaen ja huomioi lapsen kaikki tarpeet ja vastaa lapsen viesteihin. Antaa hänelle hellyyttä ja kertoo kuinka arvokas hän on:heart: Sitä kun ei voi rahalla ostaa vaan se pitää molempien vanhempien itsestään antaa.
Ihanasti sanottu toi Chira :) Oon niin samaa mieltä että kaikkea ei vaan voi rahassa mitata, ei vaan voi.

Mä olen nyt myös päätymässä hoitovapaaseen, ainakin syksyyn 2012 asti. Minä joka etukäteen luulin että rynnisin töihin toteuttamaan itseäni tylsistyneenä kotielämään ;) No, onneksi on oikeus muuttaa mieltään, eihän tätä äitiyttä voi tietää millaista se on ennen kuin käytännössä kokeilee. Ja nyt ainakin tuntuu mukavalta olla kotona kun pääsi yli siitä väliaikaisesta tylsistymisestä ja alkasi käymään ihmisten ilmoilla...

Tiudeliini, toivottavasti munuaisjuttu ei ole mitään vakavaa :)

Nöösi, samaa haikeutta täälläkin, jotenkin se "vauvan menetys" vaan konkretisoituu kun näkee miten paljon tyttö oppii viikoittain ja kasvaa silmissä. Tulee sellainen fiilis että ei jotenkin ehdi nauttimaan näistä päivistä kun menevät niin nopsaan.

Neuvolakuulumisia 5kk (vaikka siihen vielä vko aikaa), tyttö oli 67,7cm pitkä ja painoa oli 7730gr. Painoa ei ole enää tullut niin paljon mutta menee keskikäyrällä ja kuulemma normaalia että tässä vaiheessa paino tasaantuu kun lapsi liikkuu enemmän ja varsinkin jos vaan imettää. Kiinteiden antamisen suhteen ei olisi kasvun puolesta kiire mutta ajattelin nyt kuitenkin pikku hiljaa alkaa antamaan jotain. Perunalla luultavasti aloitetaan ensi viikolla, hui kun jännää :)
 
Äitiydestä onkin ollut paljon juttua... Lapsen kannalta katsottuna luulen, että kun heillä perusturvallisuus on taattu ja tuntevat olonsa rakastetuiksi, niin muuta ei tarvita. Kun vanhemmat on onnellisia, niin lapsetkin on. Kyllä mä jo tosta omasta 4 v lapsesta huomaan, että vaikka rahalla ostaisin hälle kaikki toivomansa lelut, niin henkinen läsnäolo hänen elämässään on hälle se tärkein. Hän haluaa haleja ja pusuja paljon, pelata pelejä kanssani, kuunnella satuja, kokata ruokaa jne. Olla mukana arkielämässä, vaikka omasta mielestä pyykkäys, haravointi, kaupassa käynti jne on niin arkista, niin lapsi näkee ne kuitenkin turvallisina arkijuttuina ja innolla haluaa olla mukana. Kevlarsoul, ei ole ollut aiemmissa kirjoituksissani tarkoitus syyllistää töihinmenosta, teet toki siltä mikä teiän elämään parhaalta tuntuu. Taloudelliset asiat on myös välillä vaikeita juttuja, tiedän kyllä miten saa penniä venyttää hoitovapaalla, joten oman pään kannalta työnteko on varmasti hyvä ratkaisu, jos se vaikuttaa omaan hyvinvointiin ja siten myös lapsen hyvinvointiin. Vaikka kirjoitit ettet halua lapselle samaa köyhyyttä kuin olet itse kokenut, niin tässä iässä lapsi ei kuitenkaan vielä ymmärrä mitään sellaisesta. Jos hänellä syliä riittää ja perustarpeet (ruoka ym) on ok, niin lapsi on tyytyväinen. Älä stressaa turhaan tuollaisilla "huono äiti" -ajatuksilla, etköhän sä juurikin nuo lapsen kannalta tärkeät jutut toteuta päivittäin! Sun vauvan mielestä oot varmasti maailman paras äiti :)

Minä muuten laitoin kaikille kolmelle päiväkotihakemuksen jo menemään ensi elokuulle. Ihan kauheeta ajatella että pian se töihinmeno on edessä ja mulla ei ole edes työpaikkaa mihin mennä... Eniten kyllä mietityttää mitä meiän arjesta sitten tulee, kun päikkyrumba alkaa. Voipi olla, että sitä on melkosen puhki aina perjantaisin...

Varasin tänään kirpparipöydän, jonne vien kaikki pieneksi jääneet vaatteet. Huokaus! Tuossa se sitten konkretisoituu, luopumisen tuskaa!
 
Nostetaanpas hieman ylöspäin tätä meidän pinoa;)

Kaikki ovat vissiin viikonloppua viettelemässä.. Kovin on täälläkin ollut hulinaa, mut nyt tuli sellanen hetki,et ehin koneelle. Vauva tos leikkii lattialla tyytyväisenä ja mä vaan koneella surffaan:p

Meillä pikku-ukkeli on alkanut istumista harjoitella. Eilen pariin otteeseen oli itsensä änkenyt sellaseen hassuun istuma-asentoon ja tänään jo useamman kerran. Aika metkan näköistä.:D Niin ja myös konttausasento löytyi nyt viikonlopun aikkana. Vielä ei vaa ole hajuakaan miten siitä pääsis eteenpäin..=)

Mutta nyt esikoisen kans vohvelin tekoon..
-leena ja ukkeli
 
Juu, kaikki on vissiin olleet viikonlopun vietossa :).

Meillä haettiin päivähoitopaikkaa viime viikolla(täällä siis pitää hakea 4 kk aiemmin)..En usko, että sellaista saadaan täältä liki, ja hain nyt "varmuudeksi" kuitenkin, vaikka luulen, että pysyn kotona ainakin syksyyn, jos rahatilanne antaa myöden, ja muutoin;)..Saa nähdä koska sitten menen töihin takaisin. Mahdollisuutena oli myöskin, että kävisin pari vuoroa vkossa tekemässä, ja vauva olisi kotona, ja mies hoitaisi silloin, näin ei tarvitsisi laittaa hoitoon, se tekisi rahallisesti jo aika eron pelkkään kodinhoitotukeen verrattuna, mutta aika näyttää. Toki olisin mielellään se 3 v lapseni kanssa kotona, mutta en taas toisaalta halua luopua tietystä elintasostakaan jne.
Mulla olis huomenna kampaaja, ja meillä kun neiti ei ole ollut vielä hoidossa, niin enhän mä nyttenkään ollut moista älynnyt järjestää...Voikohan sinne ottaa tuon ikäistä mukaan, kun en näin viime tippaan saanut hoitajaakaan, ja mies on töissä?:O... Mulla siis tuolla kauemman matkan päässä se kampaaja tällä kertaa, kaupungissa, meillä on ne häät perjantaina, ja ensi viikolla on sitten parikin kampaajaa ja se kynsiaika...ja olen tietysti pari kk sitten niitä varaessani ottanut kaikki ajat niin, että mies töissä, mutta sain hoitajan onneksi loppuviikoksi. En voi siis oikein siirtääkkään, muutoin olisin sen kyllä tehnyt.
Meillä on pari kertaa ryömitty, mutta kyllä se vielä melko sattumanvaraista on, kiukku tulee kun yritys on niin kova, muttei kuitenkaan liikuta kunnolla mihinkään:headwall:. Kärsimättömyys on ehdottomasti iskältä perittyä:D.
Meillä hammasharja odottaa kylppärissä sitä ekaa hammasta, ei ole vielä näkynyt, mutta tuntuu jo, joten en usko, että menee kauaakaan kun tulee näkyviin.

JA & Nti 5 kk
 
Viimeksi muokattu:
JA82, kyllä vauvan voi kampaajalle mukaan ottaa, mullakin on ollu koko kolmikko mukanani kun en aina oo jaksanu hoitajaa hankkia. Mä oon käyny vauvan kans jopa hammaslääkärissä, nukkui koko reissun eikä ollu mitään ongelmaa. Tietysti jos on monen tunnin juttu, niin sitten voi vauvakin olla aika vaativa siinä hoidella, mut joku max tunnin keikaus on mun mielestä ihan ok.

Meillä on ruvettu pyörimään navan ympäri lattialla ja käsillä työnnetään taaksepäin. Konttausasentoa ei vielä edes yritetä, eikä oo kiirekään.

Mä luin nyt Omin sormin suuhun -kirjan, jossa siis vauvan sormiruokailusta asiaa. Onko kukaan muu lukenut? Hurahdin täysin siihen, ehdottomasti aion alottaa kiinteät sormiruokailulla muutaman viikon päästä! Miten en oo edes kuullut tosta noiden 2 ekan kanssa, soseilla syötin molemmat kunnes annoin 10kk iässä lusikat omaan käteen ja sen jälkeen en oo syöttäny enää. Periaattees sormiruuaksihan se molemmilla menikin, kun ei se lusikka koko ajan mukana pysynyt, mut jos oisin tiennyt sen mitä juuri luin, en olis soseita tarvinnut ollenkaan!

Millasia rytmejä teiän 5 kk vauvoilla nyt on? Meillä on seuraavasti:
7.30 herätys+imetys
10-12 aikoihin ekat päikyt
12-> imetystä pari kolme kertaa
14-16 tokat päikyt
16-> imetystä tarpeen mukaan
18-19 välillä puolen tunnin unet
20 imetystä, kunnes unille 20.30
23.30 eka yösyöttö, sen jälkeen imetystä 2.30, 5-6 välissä ja joskus 7 aikoihin

Nyt nukkumaan, taas lipsahti yli puolen yön...

nepula ja tyttö 5kk 2vkoa
 
Meillä on likimain tällainen rytmi:

7-8: Herätys, yleensä ei malta ottaa maitoa silloin
9-10: Imetys ja siitä yleensä unille
n. 12: Vihannessosetta ja imetys
...unille jossain välissä...
15-16: Imetys
17-17:30: Hedelmäsosetta ja imetys, unille, jos on nukkunut päivällä huonosti
19:30: Imetys eli "Salkkarimaidot", jotta äiti voi katsoa rauhassa telkkaria ja saa illan aikana tyhjennettyä molemmat rinnat
21: Imetys, johon nukahtaa, sänkyyn puolikympin jälkeen
...Yöllä syödään kerran, yleensä viiden jälkeen...

Mietin, että pitäisikö luopua tuosta Salkkarimaidosta, kun poika ei sitä itkemällä vaadi. Toisaalta haluan kuitenkin imettää illalla molemmilta puolilta, muuten toinen rinta räjähtää yön aikana... Seuraavaksi otetaan mukaan aamupuuro, varmaan ensi viikolla.

Enpä saanut sitä kaverin äippälomansijaisuutta eli työttömyys kutsuu uhkaavasti. Äitipisteet kuitenkin taas nousussa, jos en laita lasta hoitoon :O.

Piuh: Mihin päiväkotiin laitoitte hakemusta? Osaatko sanoa, millainen tuo Mäki-Matin päiväkoti on?

Torstaina autoillaan Tampereelle Ikeaan ja kaverin luo, kivaa vaihtelua :). Kaverin lapsiakaan en ole ennen nähnyt, vaikka niistä vanhempi on jo kaksivuotias. Jo on aikakin siis! Isi otti töistä lomaa "perhesyistä", joten vietetään koko päivä yhdessä. Toki itsehän tuonne vähän huonosti autoilisin, kun ei ole ajokorttia ja autokin nyt vaan appivanhemmilta lainassa...
 
Hellou pitkästä aikaa...
Tänään ollaan käyty typyn kanssa 5kk neuvolassa. Hyvin oli kasvanut: 7150g ja 67cm. Nyt kun ollaan pari viikkoa maisteltu kasvissoseita niin sovittiin neuvolan tätsyn kanssa että voitaisiin alkaa kokeilemaan puuroja. Jätetään lihat sitten myöhemmäksi. Rokotukset saatiin ja itkuhan siitä syntyi, nyt sitten onkin hyvä nukkua. Odottelen vaan että koska se kuume nousee niin kuin viimeksikin.

Viikonloppuna kävin isomman tytön kanssa konsertissa ja tämä pikkunappula jäi isänsä hoiviin. (ei ole paljoa isänsä kanssa ehtinyt olemaan kun isukki niin paljon töissä) Ei ollut sitten huolinut ollankaan pulloa eikä korviketta, joten tissityttönä jatketaan. Eikä olekaan tavetta sitä muuttaa.

Ciba ja nuppu 5kk
 
Meidän rytmiä:

6.00-7.00 herätys ja imetys
7.30-8.30 aamu-unet
9.00 puuro (juuri alettu maistelemaan)+imetys
tässä välissä käydään yleensä kaupassa tai kylässä tms. joten nukkuu usein pätkän autossa.
11.30 lounas (kasvissosetta)+imetys
12-15 päikkärit
imetys
16.30 päivällinen (kasvis-tai hedelmäsose, mitä nyt sattuu olemaan)
18-19 välillä pienet unet, jos ei ole aiemmin nukahtanut esim. automatkalla
19.30 imetys
20.00 pullosta nannia n. 80 ml + imetystä tarpeen mukaan
20.30-21 yöunille
03-05 välillä imetys

Että tällasella mennään. Alotettiin tosiaan puuro ennen lihoja, kun ajattelin että tarvitaan aamuun/iltaan lisää ruokaa kun on usein aamuisin tosi nälkäinen. Nyt sitten kaurapuuroa tehty tosta muksu-jauheesta. Ajattelin kyllä kokeilla tavallistakin kaurahiutale-puuroa ettei totu tuohon silkinsileään liikaa..

Siirrettiin eilen illalla vaavi omaan huoneeseensa nukkumaan. Oli kyllä outoa yrittää kuulostella seinän takaa onko hereillä. En vielä osaa sanoa oliko oikea ratkaisu, katsotaan nyt.. Olisi niin ihana sisustaa vauvan huone nätiksi mutta pitäis olla rahaa tai sitten käväistä ikeassa :p

Onko kukaan ollu vielä pidempää poissa vauvan luota? Mulla olis joulukuun alussa tarkoitus viettää tyttöjen vuorokausi shoppaillen ja iltaa istuen ja sitten yöksi hotelliin. Jännittää vaan miten selviän:O Olin toki sappileikkauksen takia yli vuorokauden erossa pari kk sitten, mutta se on vähän eri juttu...

vattula ja typsy 5 kk ja 1 vko
 
Meidän rytmiä:
6.00-7.00 herätys ja imetys
n. 8.00 puuro/velli
n. 9.00-10.00 aamu-unet, yleensä nukahtaa rinnalle..
-leikkimistä, tai pikakauppareissu
n. 11.00 lounas (joku kasvis tai liha-kasvissose ja imetys)
-leikkiä
n.12.00 ulkoilemaan ja jäbä nukahtaa vaunuihin
n. 14.00 herää unilta ja syödään välipala, hedelmä- tai marjasose
-leikkiä ja välillä imetystä, jos jäbä tahtoo;)
n. 16.00 päivällinen, samat ku lounas
n. 17.00 imetän ja jäbä nukahtaa, nostan vaunuihin ja uusi lenkki..
n. 18.00 herää, jonka jälkeen välillä leikkii tai tissittelee (meillä iltaisin haluaa olla aika tiheään tissillä..)
n. 19.00 puuro/velli, jonka jälkeen iltapesut ja iltatisut
n. 20.30 yöunille
herää n. 1.00 ja 4.00 syömään, YLEENSÄ

Viimeyö olikin aivan kauhea.. herättiin 22.30, 23.30, 2.00 ja 5.00 ja 6.00 ja sit 7.00 noustiin ylös!!! Jos toi jatkuu, niin täytynee ottaa unikoulu käyttöön. Muistelen, että noilla vanhemmilla kakaroilla olis 6-7kk:n iässä pidetty unikoulu. Sen jälkeen ovat nukkuneetkin ihan kiitettävän hyvin;)

Mutta nyt taas pitää mennä..
 
Nukuin viime yönä sitten TUNNIN! Taapero piti taas showta ja pikkasen menee hermot sen kanssa. Viime viikolla oli tasan 1 yö kun taapero ei mesonnut ja vain vauvan takia piti herätä. En tiiä mitä ton kanssa tekis, nyt se nukkuu vieressä kun oma sänky ei kelpaa. Joudun siis joka yöimetyksellä siirtään vauvan takas pinnikseen ja viime yönä vauva sit heräs siihen siirtoon kolmesti, kun aiemmin jäi mun viereen nukkumaan sängylle. Oon niin väsyny tällä hetkellä että tän aamun rokotuskäyntikin unohtu, soittivat tossa hetki sitten kun tein oharit :(
 
nepula, miten ja miksi taapero mesoaa? Mietin vaan, että osaa sitten varautua, kun tästä tulee taapero... Vauva-aika kenties onkin helpointa aikaa..?

Meillä on rytmi muuten sama kuin nepulalla, paitsi että herätään tuntia myöhemmin about ja imetysten kohdalla on puurot/soseet. Imetän yleensä päivällä vaan silloin, kun tullaan ulkounilta sisälle ja silloin, kun nukutaan sisällä eli päivässä on aamu ja ilta lukuun ottamatta yleensä kolme imetystä. Kyllä te kaikki aikaisin heräätte... :) Me ei olla viel ikinä herätty vauvan kaa ennen kahdeksaa, odotan kauhulla niitä aikoja... Lähemmäs kahdeksaa kuljetaan kyllä koko ajan, tänään heräs vartin yli. Viikonloppuna kyl oli puol kymmenenkin aamuherätys..! Silloin mentiinkin sitten kaksilla päikkäreillä vaan.

Aion huomenna kokeilla ravintolaan menoa iltaysin jälkeen. Mies jää siis vahtimaan vauvan unta ja mä palaan 00 mennessä. Todella huonoa tuuria, jos vauva heräisi. Pariin kuukauteen ainakaan ei ole herännyt tuossa välissä. Satunnaisesti on joskus 02 syöttö, muuten 04-05 aikoihin. Nyt on kyllä vähäsen nuhaa, mikä tekee öistä levottomampia. Itsellä kans ärsyttävä nuha. Ja tänään on paljon saanut kannella, kun poju ei oikein lattialla viihtyis.

Peppu nousee yhä tai sitten kädet, mutta vielä äärimmäisen harvoin yhtä aikaa. Paitsi pehmeässä sängyssä, siinä ihan ryömi eilenkin montakyt senttiä melkein konttausasennossa.

Ensi viikolla muutamme omaan, isoon kotiin! Sitten pääsee sisustamaan! Tosin lastenhuone on ensiksi romuhuone ja se tehdään viimeiseksi. Mutta onpahan aikaa hankkia sinne kaikkea kivaa. Odotan jo ekaa joulua omassa kodissa! Muutto varten tuossa pakkasin vauvanvaatteita ja oh my god sentään, miten tuo on ollut NIIN PIENI!!! Nukenvaatteita!! Ja muistaa vielä, kuinka nekin olivat liian isoja!! Ja nyt tuollainen 8-kiloinen jättiläinen <3

kevlarsoulille piti vielä sanoa, että tsempit, toivottavasti löytyisi kuitenkin kiva työ sitten myöhemmin!!
Ja olen mäkin USEIN koneella, kun vauva on hereillä, esim. nyt.. :) Liian kätevä miniläppäri, jota voi roudata leikkimaton viereen ja minne vain... Mutta hetkittäin toki vaan! Kuten joku sanoi, vauvakin tarvitsee omaa aikaa.
 

Yhteistyössä