~~~~VKOLTA 45&49 VUODEN ENSIMMÄISTEN PLUSSIEN METSÄSTYKSEEN~~~~

Täti kurvas punaisella Ferrarilla eilen illalla eli tänään kp2/28-30 ja mä haluan jatkaa tässä pinossa jos te muutkin ootte mukana...siis tippuneet.
ONNEA kaikille plussanneille ja täältä tullaan perässä koko loppu jengi. :flower:
 
Irmeli09

Olen tosi tyytyväinen itseeni kun olen kyennyt pysymään erossa testeistä eikä ole edes tehnyt tiukkaa :D . Tämä piinailuviikko on itse asiassa kulunut aika seesteisessä mielialassa paljon seesteisemmässä tämän vauvakuumeen suhteen kuin viime viikko. Huomenna aletaan elelemään kriittisempiä hetkiä koska menkkakivut voivat jossakin vaiheessa nostaa jo päätään jos täti on sieltä porhaltamassa kylään. Minulla on yleensä aina noin vuorokautta ennen tädin tuloa jo hetkellisesti ennakkotunnelmia havaittavissa. Uskoisin että täti tulisi jos on tullakseen tuossa torstaina tai viimeistään aikaisin perjantaina. Eli jos perjantaihin asti päästään ilman tätiä niin sitten alkaa jänskäämään ihan tosissaan.

Olenko muuten kertonut, että olen aloittanut myös uuden elämän, jälleen kerran :LOL: . Toisin sanoen rupesin syömään terveellisesti, laatua ja määrää tarkaillen tuossa maanantaina. Ihanaa, kun sain itseäni niskasta kiinni. Kovin sisäistetty tämä mässäilylakko ei ilmeisesti vielä ole koska tänään ollessani poikien kanssa avoimessa päiväkodissa vetelin ihan suruttomasti muutamat keksit naamaan ennenkuin tajusin, ettei minun tällaisia pitänytkään syödä :LOL: . No vahinko ei kuitenkaan tainnut olla suuren suuri. Ihan kiva että ajatukset ehkä hieman siirtyvät pois tästä vauvakuumeilusta. Mitään nälkädiettiä en toki ole vetämässä kun on nämä vauvahaaveetkin päällä. Ei sitä nyt viitsi tulevaa kaveria ihan nälkäänkään näännyttää alkusuoralla :LOL: .

Raskausoireet loistavat muuten edelleen poissaoloaan :$ .
 
Alaselkäkivut, nyt alko munasarjakivut joka vetää tonne nivusiin....täti perk...le, jos nyt sieltä tulet jo :headwall:
No jotain hyvääkin, jos se sieltä tulee....saanhan jäädä teiän kanssa, noita luulo-oireita listaamaan :LOL:
 
millonkohan sitä uskaltais testata?? olis dpo 13 et periaatteessa pitäis kai huomenna alkaa menkat, mut tiiä ku eiks joillain mee oviksesta jopa 16 pvä ennen ku menkat alkaa.. huoh kyl tää odottaminen on taas kamalaa, varsinkin ku ei odota olevansa raskaana. haluis vaan uuteen kiertoon päästä.

mites muut, joko alkaa oireita oleen?
 
Moi taas!!
No täti ei sitten yön aikana tullutkaan, vaikka olin aivan varma sen tulosta....huoh....helpotuksesta. Tänään meinasin taas testata, mutta maltoin mieleni, josko sitten isänpäivänä, jos ei se täti tuu!! Nyt on taas nuo menkkakivut helpottanu.....jatkuvasti kuitenki vessassa ravaan, tarkistamassa!!! Hyvää päivän jatkoa kaikille!!
 
Mä tein aamulla uuden testin, hitusen oli vahvempi kuin eilen, mutta ei vielä tarpeeks...en kyllä vielä siirry plussanneisiin... :D Parempi pelata varman päälle, pitää käydä ostaas tänään läjä testejä ja joku herkkä sellanen... Toisaalta mulla on ollu jo kolmisen päivää niin heikko olo päivisin että eiköhän tämä sitä ole. Mulla on myös metallin maku suussa aamusin...en edes tiennyt että on raskausoire ennenkun luin :LOL: Siks en osannu yhdistää ,ajattelin vaan mitä hittoa kun aamusin maistuu niin oudolle suussa...

Maaliskuu: Niin mä oon ymmärtäny että normaali alkamispäivä olis dpo 12-16. Malttia sulle! Vaikka en itsekään siihen pystyny :LOL: Toivotan onnea!!!
 
suuret :hug: kaikille tippuneille, ensi kierrossa sitten taistoon uudella voimalla :)
Hirveästi puhkun täältä plussaa vielä jännääville++++++++++++++
ja onnittelut kaikille haamuilijoille :heart:
(.) koskakohan mä voin lopettaa noiden testien teon? pakko testailla jokapäivä että se viiva vielä löytyy :ashamed: en vaan pyty tajuamaan.
 
kukkaiskeiju no huomenna ois ilm. dpo 12, kun en tarkkaa osaa sanoa kipujen takia, nehän kesti lähes viikon....koitan malttaa isänpäivään, kyllä se sitten jo näyttää suuntaan tai toiseen!! Oon vaan niin hätähousu :LOL:
 
Mahtuisinko viel mukaan?Kolmas ois haaveissa ja yk1 kai vaikka kuopuksen syntymän jälkeen meillä oo ehkäisyä käytetty,mut on vast kahet menkat ollu et tiedän kierron pysyneen siinä 28,missä se oli ennenkin.Eli meitin lapset on 12/03 ja 4/08,tätä kakkosta meillä TEHTIIN kolme piiitkäää vuotta,ku esikko tärppäs kolmannest kierrost ni kyl oli tokan kanssa vaikeeta,mut kyllä odotus palkittiin =)
Eli nyt on täällä menos kp27/28 ja isänpäivänä varmaan testaan jos ei oo tätiä siihen mennessä näkyny,tietty jos saan testin ostettua ennen sitä,ku jos niitä jossaa kaapissa on ni ne tulee kyl hyvin nopeest käytettyy et ei passaa kovin aikasee niit alkaa varastoimaa :whistle:
 
Irmeli09
Tervetuloa joukkoon kujakatit :wave: .
Edelleenkin kukkaiskeijulle onnitteluita, kyllä se sieltä vahvistuu... Usko on vahva :heart: .

ON: Tänään on dpo 12/13. Hurjaa! Mennään päärynärouvan ja maaliskuun kanssa ihan samoilla päivillä. Kuinkahan meidän oikein käy :p . Menkkakipuja kauhulla odottelen. Tuossa aamusella jo ihan vähän alaselkää särki, mutta ei kyllä niin kovasti kuin pitäisi. Meni nopeasti ohi. Myöhään eilen illalla alkoi kyllä outo pieni kipu jomotteleen tuolta oikealta puolelta alavatsalta, ihan kuin hentoinen munasarjakipu ovulaation aikaan. Tiene sitten mitä ihmettä tuo tarkoittaa, ennakoiko sitten menkkoja vai jotain muuta!?! En ole aikaisempina kiertoina moista huomannu. Ei tuo kovin kovaa särje mutta koko ajan vähän jotain epämääräistä kivistystä tuntuu tuolta oikealta. On muuten sama puoli missä oli oviskivut tässä kierrossa. :| . Lisää luulotautista oiremetsästystä. Taisin tossa jo joskus mainita kuin minulla oli upea raskausvatsa saunassa käydessäni. No ei se vatsan turvotus siitä mihinkään ole muuttunut, vaikka olen lopettanut ylettömän mässytyksenkin tässä uuden elämäni kynnyksellä :LOL: . Eli edelleenkin täällä näytetään siltä kuin olisi vähintäänkin viidennellä kuukaudella raskaana :LOL: . Tästä tietysti mielikuvituksessani olen tehnyt vaikka minkälaisia johtopäätöksiä. Muistin tietty sen kuinka huomasin samana päivänä kun tein pikkukakkosesta positiivisen testin aivan järkyttävän raskausmahan illalla suihkussa ;) . Eihän tuo maha siitä enää mihinkään pienentynyt sen kun jatkoi järisyttävällä tavalla kasvuaan :D . Esikoisesta oli vielä vatsalihakset sen verran kunnossa ettei vatsa ilmestynyt kuin vasta viikolla 6 :LOL: .

No piinailua jatketaan. Testiä en kyllä kaiva vielä esiin. Yritys on selvitä ainakin sinne perjantaihin. Kikkana kuinka selviän testeittä on minulla se että aamulla kun nousen ylös rynnistän suorilta käsin vessaan pissalle. Tämä sen takia ettei tule mieli sitä aamupissiä testitikkun päälle heittää. Näin voi taas itseään tsempata koko päivän ajatuksella ettei se testi mitään näytä jos sitä ei saa tehtyä ekaksi aamulla :LOL: .
 
kujakatit joukkoon kirjavaan mahtuu aina mukaan!!!
Irmeli09 juu, meittii on nyt sit muutama jännäämäässä samoilla dpo:lla...niin hauskaa :D
Itekin koittelen jännätä isänpäivään, kotona ois kyl 2 testiä, et riittäis se yksikin sinne sunnuntaihin.....
;) Saapi kahtoa, maltanko pitämään näppejäni erossa tuosta toisesta :headwall:
Mullakin tuo raskausmaha (olevinaan) on ja pysyy :LOL:
 


KESKIVIIKKO 5.11




päärynärouva..kp 26/28-32...yk.4...haaveissa 3.
kaz........kp 27/26-29........yk.4.....haaveissa 1.
Jena.....kp 32/32.......yk.17....haaveissa 1.
Irmeli09....kp 26/25-29....yk.3.....haaveissa 3.
marleena-84....kp 26/28 ..............haaveissa 2.
maaliskuu.kp 27/??.....km 10/08....haaveissa 2.
kujakatit...kp 27/28....yk.1......haaveissa 3.

unelma3...kp 3/28-30....yk.7......haaveissa 3.
Millukka..kp 4/28-30...yk.14 (km5/08)..haaveissa 5.




UUTEEN KIERTOON LÄHTEE vkolta 45:

E-V-A
Millukka
salamander
unelma3



TESTIPÄIVÄT:

KE 5.11: kukkaiskeiju
TO 6.11:
PE 7.11: päärynärouva
LA 8.11:
SU 9.11: marleena-84, maaliskuu, Irmeli09, kaz


HAAMUILIJAT:

kukkaiskeiju...kp 37/30-37...yk.3.....haaveissa 1.




PLUSSANNEET:

toivova-84
Tiara



 
plussaneille

sekä tippuneille, johon itsekkin TAAS kerran lukeudun :snotty:

mutta tosi kiva jos jatkatte samassa pinossa jänskäämään tulevaa kiertoa. Minusta on kivempi jänskätä samassa pinossa "entisten" kanssa ja jännätä josko se plussa tulisi meille tippuneille sitten ensi kerralla :saint:
 
onneksi mulla alkaa pikku hiljaa keräilemään jo kamppeitaan, ihme kyllä :eek: viimeiset kierrot on vieraillut sen 6 päivää.... nyt ihmeellisesti lyhentynyt käynti mutta myös kierto lyhentynyt joka ikinen kerta. yhteen aikaan se oli pitkästi yli 30 :eek:
 
Irmeli09
Täällä aletaan kohtapuoliin valmistautumaan uuteen kiertoon. Tänään tuossa viiden aikaan ne menkkakivut sitten alkoivat. Tämä tarkoittaa sitä että tuossa huomenna noin klo 15 alkaa täti kolistella eteisessä. Näin on ollut joka kierrossa ja merkit ovat niin vahvat että olen 99,35% varma että sieltä se täti tässäkin kuussa tulee. No onhan tässä kiva porukka jonka kanssa jatkaa yritystä. :)
 
Hih, enhän mä mihinkään aamuun malttanut odottaa vaan töistä tullessa hain clear bluen ja selvä plussa tuli!!! Ei mikään haamu! Ja kyllä nämä oireetkin niin vahvasti jo täsmää, että enköhän mä lennätä itseni tuonne plussanneiden puolelle! Tulkaahan viimeistään sunnuntaina perästä :wave: :heart:

Mä oon niiiiiiin innoissani!!!
 
Irmeli09
Upeata Kukkaiskeiju!!!!!

Minä jään kuitenkin vielä tänne vauvakuumeisiin. Hieman meni minulla nuo laskelmat nimittäin sekaisin :eek: ja täti porhalsi juuri pihaa :headwall: . On nimittäin harvinaisen pahat ällötys tätioireet. Heitin juuri muutamat särkylääkkeet nassuun ja odottelen että jotain tapahtuvaksi. Omituisinta on että koko oikea jalka on aivan puutunut järkytyttyään tädin yllättävän aikaisesta saapumisesta :( . Ikäväähän tämä on, mutta sain itseni valmistuttua tähän kyllä aika hyvin eilisen aikana (ja vähän aikaisemminkin). No eipähän tarvitse miettiä miten selviän vanhan koulukaverin tupareista tuossa 15.11. Eipähän tarvitse esittää tuhatta ja yhtä tekosyytä miksi ei oikein tuo alkoholi maistu :whistle: . Lisäksi nyt sitten alkaa oikein tosissaan tuo yrittämäminen (ihan kuin vielä ei olisi käytetty yhtä jos toistakin vippaskonstia)
 
Irmeli09
Upeata Kukkaiskeiju!!!!!

Minä jään kuitenkin vielä tänne vauvakuumeisiin. Hieman meni minulla nuo laskelmat nimittäin sekaisin :eek: ja täti porhalsi juuri pihaa :headwall: . On nimittäin harvinaisen pahat ällötys tätioireet. Heitin juuri muutamat särkylääkkeet nassuun ja odottelen että jotain tapahtuvaksi. Omituisinta on että koko oikea jalka on aivan puutunut järkytyttyään tädin yllättävän aikaisesta saapumisesta :( . Ikäväähän tämä on, mutta sain itseni valmistuttua tähän kyllä aika hyvin eilisen aikana (ja vähän aikaisemminkin). No eipähän tarvitse miettiä miten selviän vanhan koulukaverin tupareista tuossa 15.11. Eipähän tarvitse esittää tuhatta ja yhtä tekosyytä miksi ei oikein tuo alkoholi maistu :whistle: . Lisäksi nyt sitten alkaa oikein tosissaan tuo yrittämäminen (ihan kuin vielä ei olisi käytetty yhtä jos toistakin vippaskonstia)
 
Irmeli09
Upeata Kukkaiskeiju!!!!!

Minä jään kuitenkin vielä tänne vauvakuumeisiin. Hieman meni minulla nuo laskelmat nimittäin sekaisin :eek: ja täti porhalsi juuri pihaa :headwall: . On nimittäin harvinaisen pahat ällötys tätioireet. Heitin juuri muutamat särkylääkkeet nassuun ja odottelen että jotain tapahtuvaksi. Omituisinta on että koko oikea jalka on aivan puutunut järkytyttyään tädin yllättävän aikaisesta saapumisesta :( . Ikäväähän tämä on, mutta sain itseni valmistuttua tähän kyllä aika hyvin eilisen aikana (ja vähän aikaisemminkin). No eipähän tarvitse miettiä miten selviän vanhan koulukaverin tupareista tuossa 15.11. Eipähän tarvitse esittää tuhatta ja yhtä tekosyytä miksi ei oikein tuo alkoholi maistu :whistle: . Lisäksi nyt sitten alkaa oikein tosissaan tuo yrittämäminen (ihan kuin vielä ei olisi käytetty yhtä jos toistakin vippaskonstia)
 
huomenia!

irmeli: :hug:

itsellä ei täti viel tänäänkään tullu. no nyt olis kp27 ja dpo 14.. uskaltaiskohan sitä testata vai kannattaakohan enää.
mulla ei vaan oo oireita et olisin raskaana, mut ei pahemmin oo kyl menkkaoireitakaan..vaan menkkakipuja silloin tällöin. ei raaskis testata ku mies tietää et meil on viel yksi testi ja se marmatti jo mulle ku pitää testata niin usein.

no tsemppiä kaikille. bongatkaa nyt ne ovikset että taas tulis plussia!!
 

Yhteistyössä