~~~~VKOLTA 45&49 VUODEN ENSIMMÄISTEN PLUSSIEN METSÄSTYKSEEN~~~~

Heipsan taas!!!
Ei tätiä vieläkään, huomenna aamulla testaan ennen töihin lähtöä.....voi kun tulis se plussa, jota niin kaipaisin, tosin km-vuoto alko 9.10, joten ois aika ironista jos tulis plussa 9.11!!!
päärynärouva ONNEA!!! :flower:
 
Irmeli09
Olen ollut koko päivän poissa koneelta ja täällähän on mahtavia uutisia :D .
HURJAN PALJON ONNEA PÄÄRYNÄROUVA :heart: . Olen niin elänyt mukana jännityksessäsi. Hienoa että lopputulos oli plussa, maaliskuulle myös onnea testaukseen :wave: .
 
Huomenia. Me noustiin neidin kanssa hyvissä ajoin näin isänpäivän kunniaksi... Lähdetään miehen vanhempien ja sisaren perheen kanssa syömään -tietenkin neidin päiväuni aikaan. Päätin että herätän tytön aamusta aikaisemmin niin josko sitten saisin sen päikkäreillekin vähän aikaisemmin niin ehtisi nukkua edes vähän. Nyt odotellaan että saan mennä herättämään miehen, aamupala on jo tarjottimella, kahvi enää kuppiin niin se olis siinä. Lahjakin on kateltuna valmiiksi niin saadaan antaa sekin sänkyyn... Jaha siinäpä olikin lörpöttely osuus tälle aamua.

Ja vähän lisää omaa napaa. Roskishaamu on muuttunut testiajan sisällä ilmestyväksi haamujen haamuksi... Haalea kuin mikä mutta tällä kertaa sentään testiajan sisällä... Tässä voi siis käydä nyt kummin vain. Toivon mielettömästi että haalea haamu jaksaisi vahvistua ihan oikeaksi plussaksi ja pikkuinen jaksaisi matkassa syliin saakka. Pelottaa ja jännittää ihan sikana. Jos täti nyt kurvaa kylään niin olen todella murtunut vaikka tiedän ettei sekään ole mitenkään mahdotonta. Koko ajan tuntuu että menkat alkaisi ja saa juosta vessassa tarkistelemassa. Nyt pitäisi sitten pidättäytyä testaamisesta joitain päiviä, ehkä jopa viikko olisi paikoillaan, saa nähdä miten maltan... Pitäkäähän peukkuja että käy hyvin tämän haamujen haamun kanssa!
 
Joo, eli kp 30 vaihtui kp 1, täti sieltä eilen illalla tuli koputteleen, koitin kyllä selittää et on rouvalle nyt tullu väärä talo....ei se uskonu :ashamed: Ja nyt se vielä kehtaa punkata seuraavan viikon mun ja isännän sängyssä, hävytön rouva, sanon minä :kieh:
Nooh, mutta mulla kyllä ihan hyvä mieli, jos oisin plussan saanut nyt, niin oisinkohan osannu nauttia vielä raskaudestani, kun pelko keskenmenosta ois varmasti vielä ollut valtava?!
Joten puhtaalta pöydältä aloitetaan!!
Millukka Kp 2/30 yk 2, eikä toi kiertokaan kovin pitkäks venyny!!! =)
Marleena -84 peukut täällä ylhäällä!!
 
Irmeli09
Maaliskuu: :hug: Ensi kierrosta sitten plussaat sitten varmasta, niinkuin minäkin :D .
Maaliskuu-84. Hienoa, että haamujen haamu on ilmaantunut ja testiajan sisään. Hyvältähän tuo kuulostaa. Uskomme vahvasti haamun vahvistumiseen :heart: :heart:
 


SUNNUNTAI 9.11





maaliskuu.Kp 2/30...yk.3(km10/08)..haaveissa 2.
kujakatit...kp 4/28....yk.2......haaveissa 3.
kaz........kp 3/26-29........yk.5.....haaveissa 1.
kellopeliappelsiini...kp 3/29...yk.7...haaveissa 2.
Irmeli09....kp 4/25-29....yk.4.....haaveissa 3.
unelma3...kp 7/28-30....yk.7......haaveissa 3.
Millukka..kp 8/28-30...yk.14 (km5/08)..haaveissa 5.





UUTEEN KIERTOON LÄHTEE:
vkolta 45:

E-V-A
Millukka
salamander
unelma3
Irmeli09
kaz
kujakatit
maaliskuu
-------------------------



TESTIPÄIVÄT:




HAAMUILIJAT:
marleena-84....kp 30/28 ..............haaveissa 2.





PLUSSANNEET:
vkolta 45:

toivova-84
Tiara
kukkaiskeiju
päärynärouva
----------------------------



 
Tulin taas kurkkiin!! Mut eipä tänne nyt uutta kuulukkaan, tunnin välein käyn varmaan kattomas!! Ei mulla mikään tekemisen puute oo :LOL: Alkoi viikon loma nyt, nooh eipä tartte yksin viettää, kun on toi täti seurana :headwall: Kestääköhän eka vuoto kauemmin km:n jälkeen ku normisti, vai voisko olettaa et sen n. viikon?! Vai kuinkahan se menee?? :eek: Viikkokin tuntuu pitkältä, kun pillereiden kans vuosin sen 4 päivää!! Nää rättiviikot sais lailla kieltää....tarttis keksii joku muu tapa :kieh:
Millukka mulla oli km 10/08, puuttuu tost listast, mut en mä tie kyl onks se nyt niin nokonuukaa vaikka ei näykkään. Kummasta noi yk:t lasketaan km:n jälkeen vai ennen?! Yk ois sit 3 jos lasketaan ennen km-raskautta :ashamed: Taas niin hölmönä näitten matemaattisten laskujen kans :eek:
Meinaako moni laskea noit ovis päiviä, itelläni ois kuumimmat ajat 21-26.11, siihen tietty pelataan, mut ajattelin et jos ei kuitenkaan kauheena miettis, kun molemmista oon raskautunu tyylillä tulee, kun on tullakseen ja on sitten natsannu melkost nopeesti?! Ajattelin jos kokeilis samalla taktiikalla, auttaiskohan?! Ennustaja-Ellin mukaan saamme tytön 12/09, ei siihenkään tietty pitkä aika oo, ehkä mulle suodaan vaan jouluvauvoja, kun esikoinenki syntyny julukuussa, Madam-Mamman mukaan saadaan tyttö vasta v.2012, joten jos kuiteki Ellin mukaan mennään!! Toki aikaisemminki ois parempi :D
 
Millukka Sullahan myös km ollut, joten onko muistikuvaa ekasta vuodosta km:n jälkeen!! Mulla siis ihan tosi kovin sattuu munasarjoihin ponnistaessa, tuntuu siis siltä kun ne repeis irti?! :eek: Siis kuuluuko tuo oire tähän ekaan vuotoon vai mitä helv....iä tää nyt taas on!!! Mä oon taas ihan pihalla!! :ashamed:
 
mulla tuli muistaakseni eka vuoto joku 40päivää keskenmenosta ja taisi kestää sen vajaan viikon. ei ollut kivuliaammat tai mitään. tosin on kyllä hiukan runsastuneet nämä vuodot km:n jälkeen kun tuntuu parina ekana päivänä ettei rätit riitä |O
 
Ei vahvistunut meidän haamu, ei. Nyt siis kp 2/28-30 ja yk taitaa olla 4 (en oikeen tiedä mistä kohdin alkaisin tuon laskemaan). Olo on ihmeen tyyni, lähinnä fiilis, että ei sen nyt sitten kuulunut osua tälle kierrolla. Muissa kierroissa tuntuu tehneen enemmän tiukkaa tädin tulo. No jos ei kerta isänpäivä lahjaksi, niin joululahjaksi sitten... Jos nyt tärppäisi niin laskettuaika olisi aika sama kuin esikoisella, heittiköhän tuo päivällä tai parilla. Voi esikko parkaa jos saa pikkusiskon tai -veljen, jonka kanssa pitäisi jakaa synttäritkin...
 


MAANANTAI 10.11





marleena-84...kp 2/28-30...yk.4.....haaveissa 2.
maaliskuu.Kp 3/30...yk.3(km10/08)..haaveissa 2.
kujakatit...kp 5/28....yk.2......haaveissa 3.
kaz........kp 4/26-29........yk.5.....haaveissa 1.
kellopeliappelsiini...kp 4/29...yk.7...haaveissa 2.
Irmeli09....kp 5/25-29....yk.4.....haaveissa 3.
unelma3...kp 8/28-30....yk.7......haaveissa 3.
Millukka..kp 9/28-30...yk.14 (km5/08)..haaveissa 5.






UUTEEN KIERTOON LÄHTEE:
vkolta 45:

E-V-A
Millukka
salamander
unelma3
Irmeli09
kaz
kujakatit
maaliskuu
marleena-84
-------------------------



TESTIPÄIVÄT:








PLUSSANNEET:
vkolta 45:

toivova-84
Tiara
kukkaiskeiju
päärynärouva
----------------------------



 
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

Täällä jo kovasti odotellaan et menkat loppuis ja pääsis jatkaan harjotuksia.. Sovittiin miehen kans et heilutellaan peittoa tässä kierrossa koko kierron ajan vähintään joka toinen päivä, vaik ei mieli tekiskään.. :LOL: Kumma kyl jos sit ei tärppää.. Ukkoo tosin tuohon sopimukseen ei paljoo tarvinu suostutella.. B) Mä oon nimittäin tullu vähä sellasiin aatoksiin etten ovuloi ihan normaali aikaan, kierron keskivaiheilla, sillä viimeks ku tikuttelin ni en saanu oikeestaan minkäänlaista testiviivaa tikkuun niiden 7 tikun aikana mitä mulla oli kp 11-18, joten mä luulen et ovuloin vasta tyyliin kp20 tienoilla.. tai sit en ovuloi ollenkaan.. :/ Hankalia nämä jutut kyllä.. :p
 
Irmeli09
Täytyy vähän nostaa kun oli pino tipahtanut ihan toiselle sivulle :| .

Täällä viedään tädin vierailun vikoja päiviä. Ihana päästä taas kerran tuosta inhosta tyypistä eroon. Toivottavasti ei ihan piakkoin tule vierailulle :kieh: . Ovista voisi alkaa bongailemaan vaikka tuossa perjantaina tai jotain. Peittojakin voisi taas alkaa parin päivän päästä heiluttelemaan. Tässä kuussa voisi taas vaikka yrittää tuota joka toisen päivän taktiikkaa. Viime kuussa meni suunnitelmat ihan uusiksi kun iski strategisesti tädin lähdön jälkeen hirvittävä hiivatulehdus. No nyt saisi sekin vieras pysyä poissa kehistä.
 
Moiks taas!!
Täällä täti näyttää jo hiipumisen merkkejä, toivottavasti noi jälkimainingit ei kauaa kestä.... |O Isäntä on kipeenä kotona, ja sen sit tietää ku miehet sairastaa ai, ai, oi ,voi :kieh: Et se meikäläisen lomasta!!
 


TIISTAI 11.11



marleena-84...kp 3/28-30...yk.4.....haaveissa 2.
maaliskuu.Kp 4/30...yk.3(km10/08)..haaveissa 2.
kujakatit...kp 6/28....yk.2......haaveissa 3.
kaz........kp 5/26-29........yk.5.....haaveissa 1.
kellopeliappelsiini...kp 5/29...yk.7...haaveissa 2.
Irmeli09....kp 6/25-29....yk.4.....haaveissa 3.
unelma3...kp 9/28-30....yk.7......haaveissa 3.
Millukka..kp 10/28-30..yk.14(km5/08)..haaveissa 5.





UUTEEN KIERTOON LÄHTEE:
vkolta 45:

E-V-A
Millukka
salamander
unelma3
Irmeli09
kaz
kujakatit
maaliskuu
marleena-84
-------------------------



TESTIPÄIVÄT:
MA 1.12:
TI 2.12:
KE 3.12:
TO 4.12:
PE 5.12:
LA 6.12:
SU 7.12:



PLUSSANNEET:
vkolta 45:

toivova-84
Tiara
kukkaiskeiju
päärynärouva
----------------------------



 
kaz
Millukka hieno uusi lista =)

(.) Ihan outo täti tulee ensin hirveellä vauhdilla ja viipyy kolme päivää, neljännen se vissiin lomailee ja sitten vetää päälleen ihan kirkkaan oranssi/punaiset vaatteet. Minen vaan tajua.. Jospa se kuitenkin tajuaisi lähteä. :headwall:
 

Yhteistyössä