Vanhemmuus 15.09.2021

Olympiapronsseja nyrkkeillyt Mira Potkonen, 40, Annassa: ”Lapseni ovat joutuneet joustamaan urani takia”

Kaksinkertainen olympiamitalisti kertoo perhearjestaan.

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
Sara Pihlaja / OM-arkisto

Nyrkkeilijä ja entinen huippu-urheilija Mira Potkonen, 40, paljastaa tuoreessa Annan haastattelussa, että äitiyden ja urheilu-uran yhdistäminen ei ole aina ollut helppoa.

Potkonen on kahden 14- ja 16-vuotiaan tyttären äiti. Hän allekirjoittaa sanonnan siitä, että huippu-urheilijat ovat itsekkäitä.

– Tytöt ovat joutuneet joustamaan urani takia. Itsekkyyteni on näkynyt monta kertaa, kun olen sanonut, että äiti ei voi tulla mukaan, koska äidin pitää levätä tai syödä.

Lue myös: Laura Lepistö paljastaa Annassa lapsettomuuskamppailunsa – kova urheilu-ura jätti jälkensä: ”Pelkäsin, saanko koskaan lasta”

Mira Potkonen kuvailee, että tyttöjen ollessa pienempiä hänen täytyi kieltäytyä muun muassa pulkkaleikeistä käsiensä satuttamisen pelossa, jos kisat olivat lähestymässä.

Mira Potkonen tuli äidiksi ennen urheilu-uraansa

Potkonen on kaikkien aikojen vanhin nyrkkeilyn olympiamitalisti. Hän otteli viimeisen ottelunsa elokuussa Tokion olympialaisissa, joissa hän voitti pronssia.

Taakse jäänyt ura on mittava. Potkosella on 12 kansainvälistä arvokistamitalia ja 11 Suomen mestaruutta. Hän sai pronssia myös Rion olympialaisissa vuonna 2016.

Lue myös: Olympiaurheilija Lotta Henttala, 32, tuli raskaaksi, kun elämään palasi ilo – oman isän reaktio yllätti

Tie nyrkkeilykehään ei ollut ehkä se tyypillisin. Potkonen vaihtoi kuntonyrkkeilyn harrastamisen kilpanyrkkeilyyn verrattain myöhään, 27-vuotiaana.

Sitä ennen hän ehti kouluttautua tarjoilijaksi, saada kaksi tytärtä ja avioitua.

Mira Potkonen alkoi seurustella aviomiehensä Henri Potkosen kanssa jo 16-vuotiaana.

– Henkka vei minulta heti jalat alta. Hän oli niin komea ja huomaavainen, Potkonen kertoo Annalle.

Halaamatta ei lähdetä

Vaikka Mira Potkonen on joutunut välillä laittamaan uransa perheen edelle, tiukan paikan tullen hän on perunut urheiluleirejä rakkaimpiensa vuoksi.

– Enkä ole koskaan päästänyt heitä lähtemään kotoa ilman, että halisin heitä.

Potkonen on voinut ajoittaa treenejään lasten aikataulujen mukaan. Aamuisin hän on lähettänyt heidät kouluun, ja iltapäivisin hän on ehtinyt auttaa heitä läksyissä.

Potkonen paljastaa, että hän yhä syöksyy vaikka kylppäristä asti halailemaan teini-ikäisiä lapsiaan, jos kuulee heidän tekevän eteisessä lähtöä.

– Tyttäreni ovat minulle kaikki kaikessa.

Lue myös Anna.fi: Ex-nyrkkeilijä Mira Potkonen rakastui mieheensä 16-vuotiaana – suhde alkoi hauskalla sattumuksella: ”Hän ymmärsi väärin ja yritti ensin liehitellä siskoani”

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X