11/08 masunkasvattajien murut *maaliskuussa*

Tässä kuussa näyttää porukkaan liittyneen jo useampikin uusi kirjoittelija, joten josko minäkin uskaltautuisin vihdoin taustalta tänne kirjoittelemaan, jos joukkoon vain vielä mahtuu? :)

Olen lukenut tätä pinoa ihan odotuspuolen alusta saakka, mutten ole saanut aikaiseksi kirjoitella mitään. Lapsettomuushoitoketjussa olen välillä kirjoitellut, sieltä puolelta täällä taitaa ollakin pari tuttua :). Tää pino on kyllä ollut ihan taustailijallekin tosi tärkeä! Monet kerrat kun on pohtinut itsekseen, että onkohan jokin juttu nyt ihan ok tai normaalia niin on yleensä täältä löytynyt samoja pohdintoja ja vertaistukea, ja monet hyvät vinkit on myös löydetty ja otettu käyttöön =)

Tän meidän esikon laskettu aika oli 12.11., mutta tyttönen päätti ponkaista maailmaan vasta 20.11. Mittoja oli kertynyt 50cm / 3165g, 3kk neuvolassa mitat oli 61.5cm ja 6250g. Tänään iltapäivällä kuullaan taas uuden mitat neuvolassa. Siellä on tänään lisäks sitten 4kk lääkärintarkastuskin jopa :)

Me alettiin maistelemaan kiinteitä viikonloppuna, kun tuli se 4kk täyteen. Työkaveri, jolla on tosi allerginen lapsi (pystyi syömään just vaan muutamia tiettyjä aineita tyyliin bataattia, hirveä, lakkaa, riisiä ), suositteli bataattia, joten sitä nyt sit ensiksi... loppuviikosta otetaan varmaan testiin porkkana. Eilen kyllä ostin jo kaappiin oottelemaan kaupan hedelmäsoseitakin. Yllättävän hyvin upposi ekalla kerralla mössöt. Tyttö on jo pidemmän aikaa kattellut tosi kiinnostuneena, kun muut syövät, välillä on suukin alkanut käymään. Meikähän on tästä innostuneena tietysti hyvällä tekosyyllä napsinut karkkia tytön kanssa puuhaillessa ;). Ekalla kerralla alkuihmetyksen ja ensimmäisten nokareitten jälkeen oikein hyökkäsi lusikkaan kun äiti ei tajunnut tuoda sitä suuhun tarpeeksi nopeesti :D. Toinen kerta olikin sitten tahmeempaa, varmaan osittain siksi että erehdyin syöttää tytön rinnalta ennen kuin tajusin, että piti sitä mössöä taas maistella...

Huhhuh, tyttö vetelee vieläkin sikeitä... tavallisesti nukkuu ~9h yöunet, herää pirteenä 7 maissa, ja niin heräs tänäkin aamuna, mutta minä siinä silmät ristissä, kun mies oli nousemass töihin, pyysin vaihtaa vaipat ja tuoda tytön takas mun viereen että vois vielä itekin jonkun hetken torkkua. Siinähän se sitten söi ja sammahti kuin saunalyhty, mutta niin kauan kun ite olin vieressä niin hamus aina muutaman minuutin välein takas tissille, niin eipä siinä paljon enää torkuttu. Taitaa jäädä päiväunet vähille tänään, nyt on tuota yöunta jo vedellyt 12h :eek:


Aurinkoisesta Oulusta kirjoittelee Cattus & Anna 4kk ja risat =)
 
huomenet!!

tervetuloa uusille :flower:

Me asustellaan tampereen kupeessa. Ja meidän pojat on reilu 4vee ja 5kk. :heart:

Nyt aamukahvilla, ja alan tekeen eväitä, kun lähdetään jäälle retkeileen poikien ja mun vanhempien kanssa. Ihana ilma!!!!!!

palaaan sitten illemmalla. =)
 
Huomenta mammat!

Ohhoh täällähän on porukka lisääntynyt kivasti! :D Tervetuloa kaikille uusille kirjoittajille :wave:
Mulla on tässä kuussa jäänyt tämä kirjoittelu vähemmälle (Oon kyllä aina ahkerasti käynyt lukemassa teidän juttuja, mut sit ei ikinä ole kerenny ite kirjoittaa mitään..)
Meiän pojalle on nyt tullut sellainen rytmi et ei nuku enää päiväunia. Tai siis nukkuu välillä sellassii 15 minsan torkkuja..sanotaan niitä neron uniks :LOL: Ja enhän mä kerkii enää mitään tekeen. Poika haluaa olla koko ajan vaan sylissä ja vaatii aina liikettä ja äksönii. Huh! Mä oon väsy. Ja sit kun aiemmin tehtiin joka päivä 2 tunnin vaunulenkit, kun nukkui pitkät päiväunet. No nyt ei sit pääse mihkään, kun ei hän viihdy enää vaunuissakaan. Jos on siinä valveilla niin nostaa hirveen metelin, ei suostu siellä olemaan vaan pitää syliin päästä, mistä näkee kaikki. Kokeiltiin jo rattaissa puoli-istuvassa asennossa, mut ei siinäkään suostu olemaan. Kantorepussa suostuu, mut mä en sit jaksa pitkiä matkoja siinä kantaa. No eihän toi poika ole ku vähän päälle 7 kilonen, mut mul on niin huono selkä. No nyt tulee vaan valitusta..vali vali :) Eihän mun pitäis valittaa kun poika vetää aina 12 tunnin yöunet! Mikä on aivan mahtavaa, kun äiti ja isä saa myös nukuttua ja tää menee jo illalla klo 19 nukkumaan ja herää siis siinä aamu 7. Meillä on illalla aina omaa aikaa ja saa sitten rentoutua vaikka hyvän leffan ääressä.

Kiinteistätäällä on ollu paljon puhetta. Joo meillä menee sellanen puoli purkkia kasvissosetta päivällä, oon antanu porkkanaa, perunaa, palsternakkaa. Kukkakaaliakin maisteltiin, mut siitä ei tykännyt yhtään.
Iltapäivällä syödään hedelmäsoseita. Sitä saattaa mennä sellainen kokonainen pieni purkki. Hyvää makeeta kun on. Ollaan maisteltu omenaa ja persikkaa ja päärynää. Ja sitten luumua ja ruusunmarjasosetta Suomesta toi mummu tuliaisiksi. Täällä Saksassa en ole vielä nähnyt valmiita luumusoseita enkä ruusunmarjaa. Mitä ihmettelen, kun niitä kasvaa täällä paljon.
Täytyy sit kesällä tehdä noista omista luumuista sosetta. Mä oon ostellu noita Hippin biososeita, mut alan kyllä kohta tekee ite noita kasvissoseita ainaskin.

kuivasta ihostaOliko täällä muilla vauvoilla kuivaa ihoa?Tuntuu että saa olla koko ajan rasvaamassa. Kasvojen iho on tosi kuivaa, noi posket ja otsan alueella on oikeen karheat ja sit meil on ollu ongelmana toi päänahka, hilseilee. No nyt se on taas vähän parempi. Oon sit rasvannu hyvin ja sitten myöhemmin harjannu sen hilseen pois. Mun äiti sanoi, et to vois johtua siitä, kun pää kasvaa nopeasti, niin ihon pitää uusiutua niin nopeasti myös. Nyt on sit ruvennu hiuksetkin kasvamaan paremmin, kun sen kuivan hilseen saa pois.

Nyt täytyy taas mennä, kun poika ei tykkää olla tässä mamman sylissä paikallaan. mars mars liikkeelle äiti!
 
Meillä poitsu alkaa nukkumaan kahdeksan jälkeen ja joko nukkuu heräämättä sinne 6-7 tai herää kerran syömään neljän maissa. Tämmöistä on ollut nyt ehkä 1,5 kk ja voi autuutta kun saa nukkua kokonaisia öitä!!
Mä en oo tosiaan vielä hedelmäsoseita antanut, ajattelin totuttaa ensin noihin perunaan, bataattiin, porkkanaan yms muihin "ei niin hyviin". Yritän tehdä soseet mahdollisimman pitkälle itse, katotaan muuttuuko mieli kun niitä alkaa mennä enemmän kuin se muutama lusikallinen kerralla :LOL:
Kuunkullan mainitsemia Hippin biososeita varmaan annan kun valmiita annan, täällä Ranskassa kun lisäillään vauvanruokiin mielellään sokeria, vaniljaa, suklaata ym, ja noissa Hippin soseissa niitä ei taida olla. Täältä löytyy myös esim suklaavelliä 6kk ---> :eek:

Huomenna on pediatri, kivaa nähdä paljonko pätkälle on tullut pituutta ja painoa!
 
Onpas tänne tullut paljon uusia, kiva kiva :wave:
Tervetuloa minunkin puolestani. Olen itse melko laiska kirjoittelemaan, mutta lukaisen melkein päivittäin pinon läpi.

Meillä menee noita kiinteitä; päivässä 1 purkillinen kasvista (tai itse tehtynä pääsääntöisesti), 1 purkillinen hedelmää (sitäkin väsäilen usein itse) ja sen lisäksi illalla puuroa, yleensä vajaa purkillinen. Jos siis näin pilttipurkeissa laskee... Ja maitoa ehkä puolisen litraa (onkohan liian vähän?)
Silti poika heräilee pari kertaa yössä syömään. Nyt yritän venyttää yösyömistä siten, että heräisi vain kerran. Päästiin siihen jo yhessä vaiheessa, mutta reissumme Lappiin teki siihen taas muutoksen. Ja nyt käy usein niin, että itse nukun kun tukki alkuillan, enkä kuule kun mies syöttää poikaa, joten vaikea arvioida tuota syöttöväliä ja venyttää sitä. No yritellään tätä.
Tämän lisäksi poika vaatii tuttia tiheään yössä. Jos hyvä yö on, on meillä 3 tunnin välit, mutta usein heräilee 1-2 tunnin välein tuota tuttia haluamaan.
odottelen tässä sitä "maagista" 6 kk ikää, jolloin ajattelin unikouluttaa ja vierottaa tuosta unitutista vähän eroon, sekä viimeistään yösyöminen yhteen kertaan. Lähden mökille, jossa saa rauhassa huutaa yöllä, jos niikseen tulee...

Onko teillä "vanhemmilla vanhemmilla" kokemusta tuosta tutin vierotuksesta noin pienenä? Pitää kysellä tästä neuvolassa myös tarkemmin, kun ensi viikolla on 5 kk neuvola.

Joku kyseli mistä päin ollaan kotoisin, me asustellaan Pohjois-Kirkkonummella, eli pääkaupunkiseudulla.

Hyvää päivänjatkoa kaikille, meillä sataa taas lunta, noinkohan tuo kevät tänä vuonna tuleekaan (taitaa tulla parin edellisen talven lumet nyt kerralla :LOL: )

 
Kylläpäs tänne uusia tulee!! Kiva juttu =) Koitan laitella tietonne tän päivän aikana.. Jos ei ala näkymään etusivulla niin huudelkaa mulle :D

Meillä oli jopa toinen hyvä yö takana! :eek: Ei kai tuo likka ole alkanut taas hyvin nukkumaan... Kolmeen kuukauteen asti nukkui yöt hyvin, sen jälkeen ihan miten sattuu.
Ja sisällä näkyy nukkuvan päikkäreitä nykyään paremmin! Ihme touhua, mut ei passaa valittaa :D Ehkä osaa itse nukahtaa uudelleen tutussa sängyssä. Vaunuissa joutuu välillä hyssyttelemään et nukahtais, yleensä joutuu ottaa pois kun ei enää asetu :/

Me ollaan aamupäivällä täällä siivoiltu, esikoisen herätti mut tuossa kasilta ja pienin nukkui 9.20 saakka! Keitin meille vadelma-mustikka-mansikkakiisseliä. Eiliseltä jäi kääretortusta cremeä niin kylläpäs tulee hyvät jälkkärit iltapäivälle kun sitä vähän päälle heittää :p
Legoillakin rakenneltiin äsken ja isompi lähti nyt nukkumaan.
Tottakai mun tuurilla vauva pian herää, onkin nukkunut jo yli tunnin.

Iltapäivällä pitäis koittaa ulos päästä. Ei kai tälle päivälle muuta olis!

Nyt jos muutaman uuden ennättäisin lisäillä tuonne...

MOIKKA! :wave:
 
Tervetuloa Debi, annaN ja Cattus! :)

Mie oon Joensuusta ja meillä pojat 3 vee ja 4,5 kk. Aattelin ehottaa luminkalle että voiskohan noita kotipaikkoja ja lasten ikiä lisätä kans tuohon etusivulle. Kun oon monesti aina miettiny juttuja lukiessani että minkähän ikäisiä muksuja tuolla ja tuolla oli. Kun ei näitä millään muista... Mitä mieltä muut on?

maitoo: mie huusin huutiksesta travallen 74 senttisen välikausipuvun. Siinä on tosi ohut vuori ja päällyskangas vaikuttais melko hyvin tuulta ja ehkä kosteuttaki pitävältä. Varmaan menee syksylläki sitten - toivottavasti!! Mutta nuutin 80-senttinen lassien puku on kyllä oottamassa että jos tuo ei syksyllä enää meekkä.

Myö täällä nyt pähkäillään kovasti että alotellaanko soseitten maistelua viikonloppuna. Leevi on ollu tosi kiukkunen pari päivää ja vähän väliä tissille ois tulossa. Eilenki päikkäreiden jälkeen syötin tunnin aikana kolmesti, kun kitis vaan. Tosi väsynykki kyllä on, että seki voi tehä tuota tissihalukkuutta. Leevillä on menny päivällä unet hieman pätkittäisiks, niin tuntuu että ei oikeen tarpeeks saa sit nukuttua. Onneks yöt menee vielä hyvin - tosin viime yönä puol viiden aikaan kitis ja komenteli sängyssä, vähän nälkäiseltä kuulosti, mutta tutti kelpasi silti. Maitoa tuntuis kyllä olevan, mutta jos se ei oikeen enää sitä nälkää sit pidä. Pitää varmaan vielä pari päivää tässä katella että muuttuko tilanne miksikään. Torstaina ois nuutilla neuvola, kysäsen sit samalla tuota juttua siellä.

Ihana sää täälläkin, tosin pikkuisen kylmä. Mutta aurinko paistaa! B)
 
Täällä pikkumies nukkuu päiväunia pihalla (tultiin äsken vaunuttelemasta) joten äiskä saa laatuaikaa koneella :D

Sarppa kyseli meiltä "vanhemmilta vanhemmilta" tutin vieroituksesta, meillä isommat lapset söivät tuttia pari vuotiaiksi asti. Tämäkin vauveli imee tuttia ahkerasti, on apuna rauhoittumiseen ja nukahtamiseen, joten en kyllä sen vuoksi vielä vieroittaisi. Onpahan joku apu millä hiljentää tarvittaessa:) Eikä hän sitä välttämättä nukkuissa tarvi, usein tutti tippuu kesken unien muttei tunnu vauvelia häiritsevän.

Meillä käännyttiin eilen! Ja loppuilta menikin sitten kääntymisessä ja sen ihmettelemisessä, aina kun laittoi lattialle, poika välittömästi vääntäytyi mahalleen :D Ihan innoissaan oli. Ja näyttää siltä että alkaa jo ryömiäkin kohta. Hui kamala, mihis se pikkuinen vauva on häviämässä?
Unirytmitkin tuntuu taas olevan mallillaan, öisin nukkuu 21-08 about, herää tuona aikana 1-2 krt aamuyöstä tissille. Päikkärit menee nyt niin, että yhdet n. 2-3h unet, yhdet tunnin unet ja tarvittaessa vielä 1-2 pikkutorkut. Nää unet oli meillä myös kuten Luminkakin kertoili samoihin aikoihin sitä sun tätä, vähän väliä hereillä öisin jne. Hauska että molemmilla taas asiat paremmin :D

Meidän pikku-ukko kävi tänään passikuvissa passia varten! Kyllä tuli hauskat kuvat, nukahti matkalla kuvaamoon ja oli ihan pöllähtäneen näköinen, silmät ymmyrkäisinä kuvassa :heart:
Meinataan tehdä pääsiäisenä pikku reissu kun teinit menee Ouluun. Me siis sieltä kotoisin, nykyisin
asutaan pääkaupunkiseudulla.

Mut sittenpä ei muuta tällä erää kuin kaikille uusille tervetuloa!
:flower:
 
Tervetuloa kaikille uusille minunkin puolesta :flower:

Enpä voi kun kateellisena lukea teidän muiden hyvistä yöunista, meillä ei kyllä nukuta. "Normaalisti" herätään 3 kertaa syömään, joskus hyvinä öinä vaan 2 kertaa ja joskus huonoina öinä 4 (tai enemmän) kertaa. Plus sitten tutin laitot siihen päälle... Nyt taas parina yönä ollu ihan ihme säätöä, oliskohan lisää hampaita tulossa :kieh:

Soseita meillä syödään nyt pari kertaa päivässä, aamupäivällä kasvis ja iltapäivällä päikkäreiden jälkeen hedelmä tai marja. Ja nyt muutamana päivänä on tuntunut, että neiti on hoksannut tuon syömisen idean. Oon nyt sitten antanut syödä niin paljon kuin haluaa, koska tissi meillä kelpaa edelleen tosi usein eli eipä taida olla vaaraa, että kiinteet veisi jotenkin tilaa maidolta :snotty: .

Mitään välikausipukuja en oo edes aatellut vielä... Meillä on melkein koko talven ollut vaan tollanen karvapuku ja äippäpakkauksen vanupuku käytössä, on sen verran kuumaverinen tyttö meillä. Esikoisella on aina ollut Jonathanin välikausiasut, joten niitä varmaan tämä tyttönenkin sitten alkaa käyttämään. Hitsit vaan kun on vaikeeta arvioida missä mitoissa syksyllä mennään... Toisaalta, ehkä tää kevät pärjätään fleece ym. virityksillä ja sit kesän alesta vois löytää syksyks jonkun kunnon puvun.

Mutta se siitä ja nyt kahville!

Ainiin, piti vielä lisätä, että mä oon Vantaalta ja esikoinen on melkein 6-vuotias poika ja tää tyttö on sen 4kk :)
 
Tervetuloa uusille "jäsenille" minunkin puolestani! :flower:

Anopin vierailu on kärvistelty kunnialla loppuun, nyt voi taas hengähtää :whistle: Vielä kun kylvettää pojan päänahasta hajuveden tuoksut pois, niin kaikki hyvin...

Meillä oli yöllä oikein suursyömäri vauhdissa, imi alkuyöstä tissillä melkein puoli tuntia, kun yleensä on syötöt menneet 10 minuutissa. Lisäksi vielä heräsi uudelleen neljän maissa ja veteli kunnon satsin korviketta. Viikon verran on nyt heräillyt 2 kertaa yössä, kun ennen meni yhdellä aamuyön heräämisellä. Huomenna on 5 kk neuvola (ikää 5 kk 1 vk), sieltä varmaan saadaan eväitä tähän juttuun.

Kävin tänään vähän pällistelemässä rattaita, mutta päätin tulla vielä kotiin miettimään, mihin tarkoitukseen niitä sitten tarvitaan, onko matkarattaat vai jämäkämpirenkaiset hyvät ja kuinka pieneen tilaan ne pitää saada taitettua. :eek:

Viimeistään kesällä varmaan jotkut yhdistelmärattaita kevyemmät menopelit olis paikallaan. Aika monenlaista viritystä siellä on tarjolla, tosi vaikea lähteä valkkaamaan. Joku sanoi juuri ostaneensa Brion ponyt, onko muilla ratassuosituksia ja millä perusteella ootte tehneet valinnan?
 
HotCoffee, meillä on juurikin samanlaiset haalarivirtykset käytössä, tosin kuumaverinen poika on pari viime päivää nukkunut vaunuissa pelkällä villatakilla, sukilla, lapasilla ja myssyllä (makuupussissa sisävaatteiden lisäksi). Välillä pitää parvekkeella käydä ottamassa myssykin pois, kun kitisee kuumissaan.

Me asutaan Kuopiossa ja muita lapsia ei toistaiseksi ole.
 
Tervetuloa kaikille uusille :flower:
Tuttivierotuksesta, meidän 6 vuotiaalta aikanaan napattiin tutti 8 kuukautisena. Heräili silloin tunnin välein huutamaan suusta tipahtanutta tuttiaan. Yksi aamu vaan nappasin tutit jemmaan. Kerran sen päivän aikana tuli huutokohtaus autossa, kun ei ollut tuttia, mutta muuten meni ihan kivutta.
Mulla ei kanssa vielä mitään välikausihaalareita ole. Ajattelin kattella kirppiksiltä. Odottelen tässä, että milloin taas Myyrmäkihallissa on kirppisviikonloppu. Sieltä olen usein saanut ison satsin vaatteita lapsille. Isommille vaan on nykyään hankalampi mitään löytää (poika 6v ja tyttö 8v.).
Meidän sakki asuu Tuusulassa, peltojen keskellä. Niin ja pakko tunnustaa, että oltiin tässä viikonloppuna kattelemassa autoja. Isäntä ihan tohkeissaan kyseli myyjiltä autoista, joihin mahtuisi kuusi henkeä. Mä en ole oikein ottanut selvää onko se ihan tosissaan, mutta luulenpa, että ei mun ainkaan hirveästi tartte sitä suostutella, jos vielä vauvakuume iskee :D Nyt ainakin haluan vielä nauttia tästä meiden super ihanasta kuopuksesta :)
 
Huh, tänne on tullut kovasti tekstiä sitten viime lukeman! Ja monta uutta kirjottelijaa! Teretulemast!

Meillä oli tänään neuvola ja tässä viimeiset mitat: 4,5kk (3,5kk)
pituus 65,1cm (63,9cm)
paino 7430g (7010g)
py 43,8cm (42,9cm)

Hienosti kasvaa täysimetyksellä eli vieläkään ei olisi kiirettä kiinteisiin. Huomenna lähdetään (asutaan helsingissä) pikkuhiljaa keski-suomeen ja sitten vähitellen pohjoseen, niin että ensi vko oltaisiin ylläksellä. Olen pitänyt sotasuunnitelmana sitä, että ennen tuota reissua en alota maistattelua vaan vasta sen jälkeen; ei tarvis sit soseiden sun muiden kanssa touhuta.

Neiti on oppinut nyt mukavasti nukkumaan läpi yön heräämättä; on tehnyt sitä nyt n. vkon ajan. Nukkuu n. klo 22-07. Itse kuitenkin nukun tuosta loppuajan huonosti, koska tissit alkaa olla pinkeenä ja lakanat märkänä.. :( No, terkkari meinas, että eiköhän se maidontuotanto vähitellen tasaannu..
:whistle: Voisin kuitenkin kuvitella, että reissussa nuo nukkumissysteemit menee taas ihan päälaelleen ja sit heräillään pitkin yötä tms. Sekin tuli tossa mieleen, että ens vloppuna siirretään kelloa tunnilla eteenpäin, niin kyllähän silläkin taitaa vähän jotain vaikutusta olla?!
Tuttia meillä ei oo opittu käyttämään, niin siitä ei tarvitse olla vierottamassa! =)
Mulla oli jotain muutakin mielessä, että täytyy muistaa kirjottaa, mutta ei nyt muista.. Pitäis varmaan tehdä itelle jotain muistilappua.. Aijoo.. kuivasta ihosta.. Edelleen meillä on kuiva iho jaloissa ja etenkin otsassa/ohimoilla ja takaraivolla.. :( Tilanne ehkä vähän on parantunut, kun on käytetty ceralan plus-voidetta.. Terkkari sanoi, et vois kuivimpiin kohtiin kokeilla hydrokortisonia. Jaa-a.. Olen välillä käyttänyt bepanthenia; se kun sopii melkein kaikkeen vaivaan.. :LOL:
Jahas, kait se on jatkettava pyykkäystä ja pakkausta.. Tavaraa saa varata taas ihan hirmusesti.. :/
 
yermasoya: Kyllä ne rinnat pian tottuvat siihen että ei tarviikaan enää yöllä maitoa tulla :) Esikoisen ajoilta muistan tuon itekin, tooosi ärsyttävää... Mutta kyllä se siitä sitten tasottui =)
Tää kakkonen vetelee kyllä yöllä vielä enemmän tai vähemmän ja eron huomaa kyllä tuolloin. Aamulla ei nyt ihan vuoda mutta ikävä tunne kuitenkin....

 
Käykö että laitetaan vanhempien lasten syntymävuodet? Voisin nimittäin ottaa osan meidän odotuspuolen pinosta..... kun siellähän meillä oli t tai p sen mukaan onko tyttö vai poika, sekä syntymävuosi...
 
joo, käy että laitetaan etusivulle tiedot, voi sitten luntata jos jonkun jutun yhteydessä mietityttää =)

Ihana kun keskustelu käy vilkkaana, ei ehdi nyt kunnolla kaikkee lukee, nopeesti kahlasin läpi.
Tultiin vasta kotiin, koko päivä meni ulkoillessa; jäällä, pilkillä, makkaraapaistaen.. :D :D Nyt sitten sulattelen ruokaa tässä sohvalle hetken, kun pikkukakkonen pyörii. :saint:

Rattaista...meillä ei hommata erikseen rattaita tms. vaan näillä yhdistelmillä mennään. ESIKOINENkin kun nukkui melkein 3veenää vielä satunnaisesti niissä, niin on tilaa ja saa makuuasentoon. Toki meillä ei oo tarvettakaan sirommille menopeleille. Sitten matkarattaat kulkee aina autossa mukana. Meinataan tässä kohta ottaa kantokoppa pois ja laittaa valjaat ym. kuntoon. Ja autoonkin kiinnittää turvaistuin, kun pursuilee poika jo ulos kaukalostaan pian.

Passikuvasta...ne on ihania nuo pienet passikuvissa. Meidän esikoinen oli 6-7kk kun mentiin pärnuun viikoksi ja tarvi passin. Hieman hölmistynyt kuvassa. :LOL: Juu ja 10vuoden passi, mahtaakohan kelvata vielä 6vuotta? ;)
 
Rattaista: meillä on selaset ponyt esikoisen vanhat, loistavat on mutta luuleen että Leeville otetaan käyttöön vasta kesällä/syksyllä.Viime viikolla ostin tarjoukseesta matkarattaat ja kun meillä nuo yhdistelmätkin on niin en kovin kalliita matkiksia halunnut.Pääsääntöisesti kuitenkin yhdistelmillä liikun.Lääkäri/sairaalanpoli käynnit käytän matkiksia ja kaupungilla.
Tämmöset siis ostin http://verkkokauppa.babystyle.fi/products/view/2251/pl

Luminka: mun tiedot voit ainakin kopsata sieltä odotus puolelta.

Tää päivä on mennyt ihan siivillä vaika ei mitään kummosta ole touhuttukkaan, kotona oltu.Esikoinen eilen tutustu pihassa paremmin yhteen poikaa(aikaisemmin vain pikkuisen pihalla leikkineet ja mutta harvemin) eilen sit jäi tän pojan kanssa hoidon jälkeen ulos 1,5tunniksi ja sen jälkeen tää poika tuli vielä meile leikkimään. Mukavaa ku isommallakin joku kaveri tässä lähellä niin ei tarvi aina ajella pidemmällä kavereiden muksujen luo leikkii vaan on joku jonka kanssa leikkiä' vaikka päivittäi pihalla.

MIes on tänään pitkässä vuorossa ja oon aika puhki,hän kun tulee niin pitäis vielä apteekkiin lähtee...huomisen päivän aioin ottaa unen kannalta =)
 
Tutin vieroituksesta mulla ei ole kokemusta, tuo esikoinen saa sen vieläkin unille mennessään :whistle: Mutta onneksi suuhygienisti sanoi että ei ole mitenkään paha, sit kun 2v. alkaa olemaan niin jättää pois. En yksinkertaisesti ole raaskinut ja kehdannut jättää pois vielä. On aina niin helppo laittaa nukkumaan, tutit kaapista mukaan ja sänkyyn! Ei tarvii jäädä silittelemään yms. Oli kuitenkin vasta reilut 1v4kk kun pikkusisko syntyi niin sillä sitten jäänyt. Mut viimeistään kesällä se tapahtuu, jaiks!!!
Tää pienin ei sit pahemmin ole tutin perään ollut, ainoastaan ulkona vaunuissa sekä autossa syö jos syö. Nukkumaan menee ilman tutia jos omaan sänkyyn laitan. Toiveessa saada tuti aiemmin pois, silloin kun ei ole vielä niin koukussa siihen :D

Meillä on vauva tänään nukkunut 2x 2h!!! :eek: Omassa sängyssään tän teki! Välillä käytiin ulkona lenkillä, sen ajan vaan nukkui eli puoli tuntia.. Jos ei osaa nukahtaa vaunuissa uudelleen, alkaa pyörimään ja kitisemään. Sit kun menee jo itkuks pitää ottaa pois.
Omassa sängyssä pari kertaa tuntui ääntelevän, mutta nukahti sitten.
Huomennakin ajattelin ainakin yhdet päikkärit sängyssään nukuttaa, on kuitenkin paljon paremmalla tuulella sen 2h unien jälkeen =)

Hansu: toivotaan vaan että jatkavat nyt tähän malliin molemmilla :D
 
Päiväunista kommenttia, meillä nukutaan nykyään puoli tuntia kerrallaan parin tunnin välein. Joskus oli muutama päivä sellaista, et otti pidemmän päikkärit mut ei aikoihin. Ihan sama mitä teen, vaunuissa kävelyllä nukkuu puoli tuntia ja herää ihmettelemään, parvekkeella nukkuu puoli tuntia, omassa sängyssään puoli tuntia.

Tänään tein tosi pitkän kävelylenkin, Lumi nukkui hyvin alkumatkan, menin koiran kanssa koirapuistoon ja jätin vaunut siihen aitauksen ulkopuolelle. No eipä mennyt aikaakaan kun vaunuista kuului huutoa. Jatkettiin matkaa, ajattelin että liike rauhoittaa vaan ei. Huutoa jatkui sitten varmaan kilometrin verran. Sitten reppana lopulta nukahti nyyhkyttäen. Eipä tee mieli lähteä noin pitkälle lenkille enää. Koiran kanssa kun on niin en oikein syliinkään viitsi vaunuista ottaa, koira ku näkee jonkun jäniksen ni sit oon minä muksun kanssa ojassa vielä.

Ja mitäs vielä piti kommentoida, rattaista. Yhdistelmillä ajattelin mennä pitkään. Niillä on hyvä kulkee ton koiran kanssakin noissa maastoissa. Sitten meillä on matkarattaat erikseen, ne menee niin hyvin autossa ku lähtee vaikka shoppailee ni saa kätevästi mukaan. Yks päivä imuroin Lumi matkarattaissa, helppo siirrellä :) Lumi onkin tottunut yleensä keikkumaan kantoliinassa mun imuroidessa, mut siinä tulee kyllä hirmu hiki ;)
Kantoliinassa muuten myös meillä kuljetaan välillä. Alkuaikoina se oli huippu väline ihan kotioloissa kun Lumilla oli paljon vatsavaivoja ja vaati sylittelyä paljon. Ja jos haluu lähtee koiran kanssa metsään, ni liina soveltuu paremmin ku vaunut :)
Niin ja sit mulla on varastossa vielä esikoisen aikaiset Brion Ponyt odottelemassa.
 

Yhteistyössä