40+ ODOTTAJAT, vol 2

Onnea Vauvatoive ja Miina Pikkiriikkiset on varmasti ihania ja tuoksuvia. :flower::flower:

Oivikki Otahan rennosti. Oma vointisi on nyt tärkeintä, niin vauvakin voi hyvin.

Unna Päikkäreille vaan, kun siltä tuntuu. Itse vetäsin tässä eräänä päivänä kahdet. Eipä sitä päivää muuhun juuri jäänyt, mutta lepokin on välillä tärkeää. On kuitenkin urakka kantaa vauvaa 24/7 ja lepoa tarvitaan.

Roosamaria Samat fiilikset minulla: ei millään enää jaksais odottaa.

Oma jutut: Kävin eilen neuvolalääkärissä. Ensin neuvolantädillä, jolla meni vain viitisen minuuttia. Sitten jouduinkin odottamaan lääkärille pääsyä yli puoli tuntia, koska oli lekuri myöhässä. Mikä pettymys, kun hän oli eri lääkäri kuin aiemmin! Kovin kokemattoman tuntuinen nuori nainen. "Tyttö" punoitti kaulaa myöten, kun joutui tekemään sisätutkimuksen.:rolleyes:

Lääkäri pyöritteli silmiään, kun kerroin tuon nuorimmaiseni koon (siis se 5270 g). Tuntui aika tyhmältä, että sillain reagoi ammattilainen. Ei tullut kovinkaan rauhallinen olo. Onneksi sentään laittoi lähetteen äitipolille kokoarvioon. Sydänääniä hän ei meinannut saada millään kuulumaan ja kohdun kokoakin mittasi ja mittasi ja sanoi, että ei saa alamittaa kunnolla. Laittoi arvion koosta edellisen merkinnän perusteella, ja totesi että täytyy olla kuitenkin isompi kuin viimeksi. Sitten sisätutkimusta tehdessään sanoi, että kohdunsuu on sentin auki mutta sisäsuu kiinni. Siis mikä kohdunsuu ja sisäsuu? Onko kohdussa kaksi suuta? Ei mulle ennen ole noin sanottu. Kohdunsuu joko on auki joitain senttejä tai sitten ei ole.

Oletan pääseväni ä-polille ensi viikolla tai seur. viikon alussa varmempiin käsiin.

On ollut helpottavaa, että kuumuus on ohi, vaikka lämpimästä tykkäänkin. Kävely on aikamoista ankkakävelyä ja hi--das--ta, mutta hiljaa kiiruhtamalla ehtii. Pojan vanhempainiltaan kävelemiseen varasin aikaa puoli tuntia, vaikka matka ei ole kuin vähän toista km.

Tete 36+5
 
suuret onnittelut vauvatoive ja miina :heart: ihanaa!!!

Oivikki
otahan rauhallisesti. Joko pystyt syömään paremmin?

Täällä oli muutaman päivän tosi ihanat ilmat, tai siis ei ollut enää niin kuuma ja varsinkin illat on jo viileämmät. Mutta nyt sitten eilen ja tänään on päivällä ollut taas tukalan kuumaa ja sen huomaa omasta olostakin, meinaa puklu tulla taas. Oli jo jonkun aikaa että olo oli ihan ok.

Kävin tänään taas kurkkaamassa pikku karhua ja siellä se köllötteli pesässänsä. NT mittakin oli ok eli 1.6mm ja joku nenämitta(??mikä se on? tietääkö joku) oli kans ihan ok, joten hyvillä mielin jatketaan. Sainluvan lopettaa hepariinin, jee! :)

Lääkäri teki mulle sellasen ihanan pienen 4D-filminpätkän vauvasta. Latasin sen tonne yhdelle sivustolle ja koitan jos se onnistuis linkittää tähän.
Katotaas.....
http://pikkukarhu.shutterfly.com/pictures/8

Kaikille oikein mukavaa ja leppoisaa masunkasvatusviikonloppua!:)
 
Viimeksi muokattu:
Hei taas, en ole vieläkään ehtinyt lukea teidän kirjoituksia kahden viikon ajalta, mutta teen sen kunhan ehdin.
Kävimme Kätilöopistolla tänään verikokeessa, bilirubiini valohoitorajan alle, ei jatkoseurantaa jos ei vauva kellastu ja käy uneliaaksi. Paino oli tänään 2550 eli noussut torstaista huimat 50 gr kotona ollessamme, ekan kerran kääntyi nousuun ja siitä olen iloinen.
Isänsä ei sitten edes tiedä että hänelläkin on pikkuinen poika, tuntuu surulliselta mutta varmaan on viisainta nyt olla ihan hiljaa, hänhän se meidät jätti eikä me häntä :(
Ihanaa olla kotona, nautin jopa ruokakaupassa käynnistä, ihan mitä vaan paitsi sitä sairaalaa enää....anteeksi oma napa, ja yksi kysymys vielä, jos haluaa jatkaa kirjoittelua minne täältä siirrytään, onko meillä joku oma palsta vauvan saaneille vai mitä ?
 
Kiitos vielä onnitteluista kaikille, ja olitte huolissanne kun katosin yhtäkkiä pariksi viikoksi, kiitos huolenpidostanne!
Huvitti kun kävin tänään aamulla kotona vaakassa, paino näytti ihan lähtöpainoa, eli se 8 kg mikä tuli lähti sitten viikossa pois, näin ne vanhat lehmät toipuu, olispa mieheni näkemässä......tai sitten ei.
Tänään olisi kuukausi jäljellä laskettuun aikaan, 28.9 sen kun tajuaa ymmärtää miten pikkuinen tuo vauva on ja miten kärsivällinen hänen kasvussaan ja syömisessään pitää olla, ei haittaa vaikka menee tunti juottaa 40 ml tuttipullosta, kunhan kasvaa ja vahvistuu, elämäni keskipiste:heart:
 
pikapyrähdys tänne =)..
25.8 syntyi poikamme klo 12.02 pituutta 50cm ja painoa 3570g..
käynnistyksellä ja oli positiivinen kokemus vajaa 2 tuntia ja ponnistusvaihe minutin...palailen paremalla ajalla
 
Nirzulle isosti onnea :flower: Hienoa että poika sylissä ja kaikki hyvin :heart: Tule kertomaan tarkemmin kun jaksat, minä ainakin olen utelias kuulemaan sjoen käynnistyksen alusta asti ;)

vauvatoive
älä nyt edes kuvittele jättäväsi meitä, kyllä mä ainakin haluan kuulla teidän kuulumiset ja usein! Oli kyllä ihan jo paniikki, kun susta ei kuulunut. Huomasin kotonakin pohtivani kaikkia mahdollisia syitä, usein sitten kyllä tuohon päädyinkin että sulla voi olla jo nyytti kainalossa :D Hienoa että vauvalla arvot hyvin ja painokin nousussa! Onneksi sulla siellä niitä isoja apulaisia, on se vähän helpompaa kuin että ihan yksin olisi. Nyt vaan otatte ihan rauhallisesti ja unohdat sen miehen, ei kannata murehtia tuollasta tyyppiä, joka ei ymmärrä miten mahtavan kokemuksen menetti....
hienoa, että paino tippunut noin hyvin, veikkaan että mulle käy samoin =) Hyvä me :LOL:

Mulla on täällä murheena meidän koira, mun rakas Rinsessa...alkoi aamulla oksentelemaan eikä pysy vieläkään mikään sisällä. Tai no äsken joi vettä tilkan, eikä onneksi vielä ainakaan ole tullut pois. Ongelma on se, että vanhalla rouvalla on epilepsia, johon lääkitys aamuin illoin...tietty jos ei lääke pysy sisällä, niin kohtauksia voi sitten tulla. Ikää on 8 v., muuten ihan ok kunto, mutta tuo epilepsia on vanhentanut rouvaa paljon viimeisen vuoden aikana..tai oikeastaan tänä kesänä. Ja mulla on nyt hirveä huoli päällä, ens yö menee varmaan sen kanssa valvoessa :( On se meille niin rakas...

Mun tarttee piristyä kun pitäis lähteä hakemaan tyttöä ja sen kavereita venetsialaisista, jännää että on sukupolven vaihdos tullut perheessä niidenkin suhteen :D Onneks tyttö ei vielä kuitenkaan kännejä ole ottanut, ei varmaan uskaltais antaa mamman tulla hakemaankaan siinä tapauksessa :LOL:
 
Vauvatoive10 Voi että kun kiva lukea teidän kuulumisia. Samaa olen tykönäni miettinyt, että mihin sitten siirrytään, kun vauvat alkaa syntyä. Tietenkin täällä voi jonkun aikaa olla, mutta voidaanhan me perustaa vauvan saaneet 40+ - palsta. Sitten 1 v, 40+, 2 v 40+ ja sit vuosien kuluttua lapset murkkuja, äidit 50 +...:p

nirzulle onnea!

Mrs Bree Tommosta bikinikuvaa kelpaa esitellä pidempäänkin. :)

Meillä on nyt vauvatavarat kasassa. Vauvan isä sai eilen hoitopöydän tehtyä. Vaunut on hankittu, muutama vaate, tuttipullo yms. tarpeellista odottaa kaapissa. Ensi viikolla saadaan turvis. Enää vauva puuttuu!
 
Unna toivottavasti teidän koira voi jo paremmin.

Tete-a-tete kiva, teillä toissan alkaa olla kaikki valmiina:)

LB ihanaa, että sinulla on tuo yski lääkäri joka seuraa tilannetta säännöllisesti. Hyvin näkyy tuossa 4 D vauva.:heart:

Minäkin taidan ottaa ja mennä näiden huolteni (supistukset ja kivut) kanssa yksityiselle lääkärille ensivkolla käymään. Soittelen ma neuvolaan pissatestin tuloksesta niin on sekin sitten käytettävissä. Olisi ihanaa, jos olisi joku sama lääkäri joka seuraa tilannetta tai kätilö, mutta aina eri hekilöt, kun olen käynnyt sairaalassa tai neuvolassa. Neuvolassa meillä on terveydenhoitaja ja sen luonna on vasta yksi käynit ollut, seuraava vasta 3 vko kuluttua. Pahaolo on vähän hellittänyt, mutta edelleen on vaikeaa saada painoa nousemaan.
 
Sunnuntaita!

Meidän koiruli totesi puoli kuusi tänä aamuna, että nyt olis makkaran paikka =) Oli varmaan käynyt naapurinmummun pihalla taas syömässä jotain siilille tarkotettuja ruokia, tai sitten jonkun sienen keksinyt hotkasta! Onneksi meni ohi, olin kyllä illalla ihan hermona jo..naapurin mummun mielestä kun on hauskaa, että tää meidän mittelspitz-rouva käy siellä syömässä niitä ruokia, ei mene muorille millään jakeluun vaikka mä kuinka kiellän.
Tää koira on tullut meille kennelistä viettämään eläkepäiviä, oli sinne tullut noin vuoden vanhana kasvattajalta, joka oli kohdellut tätä kaltoin. Tää tyttö on hakattu ja pieksetty, sitten tää nainen oli viinapäissään miesystäviensä kanssa tietty riehunu, joten tyttö pelkää kovia ääniä ja varsinkin miehiä. Ruokaa tää kasvattaja oli vienyt yhdellä kupilla kymmenelle koiralle, josta tämä oli ainoa pentu...eli arvaatte varmaan että tää jäi ilman! Siitä johtuen on sairas suhtautuminen ruokaan, eli syö kaiken mitä näkee. Joten ne naapurin mummun vanhat makkarasopatkin maistuu :| Täytyy taas varmaan käydä juttelemassa, mutta kun tää mummeli on ihan mahdoton tapaus...varmaan saan kylillä haukut, mutta eipä haittaa!

Mua on nyt eilen ja tänään supistellut ihan hirveesti. Olen nyt vahvasti sitä mieltä, että meidän vauva syntyy ennen lokakuuta! Kun nyt vielä muutaman viikon pääsis..

Mulla on kääretorttupohja uunissa, teki ihan hirveesti mieli niin lasten kanssa leivottiin :p

T. Unna ja Toivo 32+2
 
Meillä julkistettiin sitten vihdoin raskaus. =) Appiukko yllätti lähettämällä interfloran kautta valtavan liljapuskan :) On niin onnesta sykkyrällä, kuten myös anoppi. Nuorempi sisareni ollut tähän asti ainoa joka on tiennyt odotuksesta. Äiti kertoi aavistelleensa asiaa ja halasi meitä lämpimästi. Vei meidät miehensä kanssa kakkukahville.
Masu muuten ei ole noin iso kuin kuva antaa ymmärtää. =)

10+0
 
tete-a-tete Hieno idea. Sellainen 40+ synnyttäneet pitää perustaa. Aijon itse myös sinne asti vakaasti päästä.
Vauvatoive älä nyt häviä vaan mihinkään, haluaisin niin ehdottomasti kuulla jatkossakin teidän kuulumisia. Hyvä että vauvan paino on hyvässä nousussa, kohta jaksaa jo alkaa imeä ja saat sen lypämisen jättää pois.
Meillä tiistaina eka Riikan reissu! Ja jospa seuraavaan kiertoon jo syyskuussa siirto. Toivon sitä että edetään ja me se vauva tosiaan saadaan..
 
Ehdottomasti pitää meille tehdä pino myös synnyttäneiden puolelle!! Jokos joku osaisi/viitsisi sen tehdä? Ois sitten hyvä jatkumo kuumeilijoista vauvautuneisiin...ja tosiaan vaikka sitten ihan sinne muksujen murrkuikään asti :D

Olen ihan puhki...melkein koko päivä oltu ulkona ja viime yö oli tosi surkea kun jokapaikkaan sattui |O

Pinkkis 38+6
 
Vauvatoiveelle vielä kertaalleen Onnittelut vaavista!!!:):heart:

Minnillä&Nirzullahin siellä pienet jo tulleet maailmaan - Onnea kovasti teille molemmille!!!:wave::heart:

Kohtahan noita pikkisiä alkaa syntymään, kuin sieniä satehella - Jännittäviä aikoja usialla!!!:heart:

Oivikki ystäväiseni: Kiiruhdathan hitaammin, sillä tapaahin kerkeää - jaksuja kovasti!!=):heart:

LB voi tuota teidän ihunaa pikku Teddyä:):heart:

Unallahin ihuna kuva pikkisestä myöskin, sellainen nöpönenu!!:):heart:

Voi, miten miekin tuollaisen pienen pienen niiiiiiiiin haluaisin vielä..kuume sen kus vain kasvaa päivä päivältä:)

:heart:Kaikille mukavan muhkeita oloisia!!!:heart:
 
Viimeksi muokattu:
40 ja plus


Nimimerkki............monesko..........LA

Sukulaku ................2 lapsi...............27.7.2010, Naistenklinikka
Pinkki69 (40)...........1 lapsi...............6.9.2010 Naistenklinikka
Emily67 (42)............1 yhteinen........xx.xx.xxxx
Roosamaria69 (40).3 lapsi...............17.9.2010, Naistenklinikka
tete-a-tete (41)......5 lapsi...............20.9.2010
miita1969 (40)........3 lapsi...............23.9.2010 Tyks
Discovery (40++)....6 lapsi...............10.10.2010
Unna68 (41)...........3 lapsi...............18.10.2010
Rinja (40)................x lapsi...............15.11.2010
Tirlittan1968 (42)....2 lapsi...............15.11.2010 Jorvi
Jannika (39)............1 lapsi...............28.11.2010 Kätilöopisto
Jääräpää (xx)..........3 lapsi...............2.12.2010
Siiri S (39)................1.lapsi..............20.12.2010, TAYS
minnihiiri68(41)........2.lapsi..............22.12.2010, PS
Surina70(40v.).........x lapsi..............23.12.2010 PS
Ninni-70 (40)............2 lapsi..............25.12.2010 Naistenklinikka
Lokakuu...........................................26.12.2010
DolceVita (41)...........5 lapsi.............29.12.2010
Maikki (43)................2 lapsi..............01/2011
Teekuppi (40)...........4 lapsi..............25.1.2011
Oivikki (42)................1 lapsi.............22.1.2011
sela (41)...................4 lapsi.............29.1.2011
happihyppy (39).......3 lapsi..............1.2.2011 OYS
Naappuli (44)............3 lapsi..............xx.xx.xxxx
Padmashree (40)......1 lapsi..............xx.xx.xxxx
Little Bear (38).........1 lapsi...............4.3.2011
MrsBree...(40)...........6 lapsi...............27.3.2011
Rominas (40)............2 lapsi...............6.5.2011 OAS

Syntyneet:..............................LA..................Syntynyt
Tirulii (41)................1 yht........24.1.10...........22.1.2010 tyttö
Äiti murmeli (42).....4 lapsi.......27.1 2010.......1.2.2010, tyttö
Johanna68 (41)......4 lapsi.......24.4.2010.......28.2.2010 poika
Päikki (41)..............2 lapsi.......3.7.2010.........17.6.2010 poika
Star (43).................3 lapsi.......2.7.2010.........24.6.2010 tyttö
Jadette (40)............3 lapsi.......6.7.2010 ........2.7.2010 poika
Hepuli71 (39)..........2 lapsi.......1.7.2010.........8.7.2010 poika
Minni (46)...............2 lapsi.......12.7.2010........12.7.2010 poika
Kääkkänä (34)........5 lapsi.......27.7.2010........15.7.2010 poika
Kaislakerttu (43).....3 lapsi.......9.8.2010..........2.8.2010 tyttö
vauvatoive10 (43)..3 lapsi........28.9.2010........20.8.2010 poika
Miina70 (39)............4 lapsi.....6.9.2010...........24.8.210 poika
Nirzu (42)................8 lapsi....1.9.2010............25.8.2010 poika

Kadonneet lampaat
Metsämamma.(43)..xx lapsi..................LA.21.12.2009

Taustajännäilijät:
Annekristiina
Uudi
Mur-mur
Riikkaliisa

Vanha ketju:
40+ *odottajat*..+ YES, WE CAN!!! ;)
 
Viimeksi muokattu:
Onnittelut Miina70:lle ja Nirzulle.

Piti päivittää enemmänkin (kun ei nukuttanut) mutta nyt sitten vaavi heräsi. Laitan Rominas sun teidot asap .

- Minni

Rominaskin nyt päivitetty.
 
Viimeksi muokattu:
Unna hyvä, että koira voi jo hyvin. Voi sitä mummoa, ne on niin itsepäisiä vaikka mitä sanoisi.

Mrs Bree ihanaa, että noin mukavasti kaikki reagoivat.

Iida-K kiva pääsette huomenna sinne Rigaan. Nauttikaa myös muutoin matkasta ja toivottavasti pääsette sitten pian "tositoimiin".
 
Nirzulle myös onnittelut :flower:

Oivikki hyvä jos olo on jo vähän parempi. Toivottavasti myös nuo kivut ja supistukset loppuisivat. Se on totta, että kun käy yksityisellä saa myös ehkä vähän yksilöllisempää hoitoa, ainakin se lääkäri on aina sama, tosin nuo lääkärit meinaa olla melkoisen "hönöjä", saa aina varmistella että muistaahan se nyt mut ja mun tarinan, ettei sekoita johonki muuhun :)

Juu, tuo pikku video oli ihana saada, vaikka vauva ei paljon suostunutkaan just tuolla hetkellä liikkumaan, aiemmin nyrkkeili kovasti, mutta tais pieni ujous iskeä kun alettiin nauhottamaan :D

Onpa hauska sattuma että noin paljon poikia syntynyt tässä ketjussa. katotaas tasottuuko sen vuoden loppuun mennessä.

Tää sivu ei muuten huolinut mua tänne eilen ollenkaan, kokoajan tökkäs ja tuli joku error database...buh. Toivottavasti tämä saadaan pian toimimaan sujuvasti.
 

Yhteistyössä