Kiitos kaikista synttärionnitteluista!
Starille OIKEIN mukavata matkaa! Aika tuntuu tosiaan matelevan silloin, kun jotain oikein odottaa. Inialle ja oivikille peukut ovat edelleen pystyssä just nyt. Muille piinailijoille tietty myös, mutta tulos selviää joskus myöhemmin. Inialle myös oikein paljon onnea ja hyviä hetkiä alkavalle yhteiselle matkalle miehen kanssa. Ihanaa, että saitte soviteltua asiat noin hyvin.
Tädin yllättämille anjamaritalle ja äitijo2x pahoittelut.
Tuosta Pascoe -jauheesta (kaipa se jauhetta on, en ole avannut pussia). Hankin sitten minäkin sitä ja eilettäin mittailin arvoja ennen kuin olin aatellut aloittaa kuurin ja mitä sit sain tulokseksi. No, liuska oli tummin mahdollinen eli ph oli jotain kahdeksan paikkeilla. Tänään uusi testi ja nytkin ph näytti jotain seitsemää. Taitaa siis jäädä minulta väliin. Vaan olisiko kannattanut ensin testata ennen kuin menee tuhlaamaan rahaa?!?! Taitaa jäädä väliin noi greipitkin, joita olen yrittänyt popsia aina kierron puolivälin paikkeilla. Kiitos Inialle tiedoista.
Vaan nyt on lähdettävä, siellä paistaa aurinko. Ei kun eteenpäin naiset!