Gallup : hirvein kakkoshätäsi (siis kakkahätä) ?

  • Viestiketjun aloittaja "Lulu"
  • Ensimmäinen viesti
Ei näin
Hilpeä ilta viihteellä ja sitten jatkot jokun randomin kämpillä, porukkaa julmetusti. Aamulla krapula ja sellainen olo, että kohta tulee oksut. Toki tiedostin, että vatsakin oli ehkä vähän löysällä, mutta ei mielestäni pahasti.

Fiksuna menin ajoissa vessaa, ettei kukaan muu siellä ole kun osku tulee. Kaikki siis hyvin. Kun tavaraa alkoi yläpäästä tulla, olin täysin valmis, hiukset pois tieltä ja polvillani paskapytyn ääressä. Kun oksentaa, paine tietenkin vatsassa kasvaa ja samaan aikaan kun polvillani päästin oksua pönttöön, sulkijalihakseni antoi periksi ja yhtä kovalla paineella aloi alapäänikin syytää tavaraa.

Tilanne oli hämmentävä, mutta mitään ei ollut tehtävissä, oksut päätyi pönttöön, ripulit osaksi pikkareihin ja osaksi pitkin vessan lattiaa ja seiniä. Samalla ovella kuului jo koputusta, että kauanko se kestää, täällä on jo jonoa. Mitään keinoa ei ollut ripuliroiskeita siivota, joten poistuin vessasta ja seuraavien asiakkaiden mielipide tuli hyvin selväksi. Onneksi asunnon haltija nukkui vielä.

Poistuin hyvin nopeasti asunnosta, ja matkalla kotiin, jonka kävelin (taksiin paskantaminen maksaa julmetusti) ulostin vielä useamman kerran. Onneksi reitti tarjosi näkösuojia.
 
iimulii
Sukulaisen yo-juhlissa vatsa sekaisin. Luulin pierun tuovan helpotuksen. Tuhnautin, mutta pierun sijasta housuun lurahti desilitra vesiripulia. Jalassa tietenkin vaaleat kesähousut eikä vaihtohousuja (tietenkään) mukana. Vessassa pikkarit roskiin, pelkät juhlahousut jalkaan ja mitä naurettavin huivi-viritys vyötärölle. Sanomattakin selvää, että olin loppujuhlan ajan tiiviisti seinän virellä seisova ruusunen. Joka tosin tuoksui kaikkea muuta kuin ruusulle.

Vaikea sanoa joko nyt kuuden vuoden jälkeen naurattaa vai vieläkö hävettää niin että korvia kuumottaa.
 
kolinkolin
Olin hiljattain tavannut erään miehen. Ihastuneita oltiin kovasti. Olin viikonloppuna hänen luonaan, edellisenä iltana oltiin juotu. Minulla tahtoo melkein joka kerta kovemman juomisen jälkeen olla maha kuralla. Niin oli silloinkin. Maha päästeli koko päivän vaikeroivia ujelluksia ja mölinää, sellaisia mitä mahasta kuuluu kun pierua kauan pidättelee.. Ja on muuten todella inhottava tunne kun suolistossa on ilmaa/kaasua, ja joutuu pidempään olemaan sellaisessa paikassa ettei viitsi päästellä. Maha mölisee, vonkuu ja putputtaa yhtä vain pahemmin.

Illalla mies sitten meni tupakalle, ja sain lopultakin tilaisuuden, ja ajattelin että NYT päästän oikein kunnolla helpotusta. Töräyttelin siinä minkä kerkesin ja leuhdoin kädellä ilmaa, taisin hajuvettäkin suihkauttaa hajun peittämiseksi.
Noooooh, vähän ajan päästä menin sitten vessaan pahaa aavistamatta pissalle.. Laskin housut ja mitä vittua, pikkuhousuissa kiva läjä ruikkua. Tavara oli niin löysää, etten ollut huomannut lainkaan että pieru tuli juuren kanssa. Seurasi PANIIKKI, mitä teen, miten pelastan tilanteen. Mies piti saada ulos asunnosta. Keksin sitten alkaa lirkuttamaan, että voisiko hän millään hakea meille läheisestä pizzeriasta jotain, kun minulla on vieläkin vähän krapula ja huono olo ja tekisi niiiiiin mieli jotain roskaruokaa. Mies sitten kohtealiaana lähti (HUH!)

Äkkiä housut mäelle, pikkuhousut lavuaariin, takalisto pesuun. Sen jälkeen pikkuhousut. Onneksi minulla oli jalassani sellaiset todella ohutta kangasta olevat, läpinäkyvät pikkuhousut, jotka kuivuvat nopeasti.. Mutta voi luoja kun se paskan haju ei meinannut lähteä millään! Jynssäsin pikkuhousuja vaikka kuinka ja aina vain haisivat, kädet haisivat vaikka pesin niitä kuinka, ja kaiken lisäksi huomasin että nämä ohuet pikkuhousut olivat ehtineet päästää sen hajun läpi myös farkkujen persaukseen :ashamed: Hajuvettä sitten vain housuihinkin. Ankaran kuuraamisen jälkeen vessasta pois ja miettimään, miten ihmeessä peittää lyhyessä ajassa koko kämpässä leijuva paskan haju.

En ymmärrä miten ihmeessä se haju voi olla niin jumalaton ja tarttuva -.-
 
Paskanainen
Leikkauksen jälkeen jouduin oleen monta päivää sairaalassa ja ihan levossa. Vessa-asiat piti toimittaa siis sängyssä. Pissa meni pussiin suoraan, mutta kakka olisi pitäny tehdä astiaan, joka ujutetaan pepun alle. Olin päättänyt, että en kakkaa ennenkuin pääsen itse vessaan. Hoitajat kävi monta kertaa kysymässä, että oiskos jo astian aika.. Kun rupesivat puhumaan ulostuslääkkeistä, niin alkoi meikäläistä pelottamaan. Neljäntenä päivänä leikkauksesta oli jo nii hirvee tuskahiki, kun kakka meinasi ihan väkisten tulla alle. Jouduin siis pyörtämään päätökseni ja alistumaan pyytämään kakka-astiaa. Hoitaja toi sen ja lähti huoneesta pois. Koitin ihan varovaisesti päästellä, mutta se ei todellakaan onnistunut. Kakat ryöpsähti sellaisella vauhdilla ulos.. ja sitä oli ihan hirveästi joka paikassa. Olin siis yltäpäältä pas..ssa!!! Huonekaveri verhon takaa vietiin käytävälle. Hoitajat oli kiukkuisia ja pesivät pesulapuilla. Vaihtoivat petivaatteita, tuulettivat huonetta.. Kyllä oli noloa :(
 
"Henkari"
Kerran ulkomailla tuli hotellihuoneen vessanpönttöön niin iso kakka, että se ei mennyt alas ohuita putkia pitkin, vaikka kuinka huuhteli...
Näppäränä nappasin vaatekaapista rautalankahenkarin ja pilkoin sillä kakkaa pienemmäksi, että mahtui.
En muista, mitä henkarille kävi tämän toimtnpiteen jälkeen, takaisin kaappiin vai poistoon...
Muista tämä, kun ripustat vaatteitasi vieraassa paikassa : )
 
olin ollut rymyristeilyllä kavereiden kanssa & heittänyt terveelliset elämäntavat pariksi päiväksi romukoppaan, elänyt lähinnä sipseillä, siiderillä & sellaisilla rapsakoilla vehnäsämpylöillä mitä kahviossa myytiin. arvata saattaa, ummetushan siitä seurasi :ashamed: !kotiinpaluu-päivän iltana, kun muu perhe nukkui aloin tuntea että "no nyt kakattaa"... ja siitä tulikin sitten elämäni karmein vessareissu! ähkin, itkin & murisin pytyllä, välillä roikuin kiinni lavuaarissa. sellainen kivikova massa oli jämähtänyt tulpaksi, enkä saanut sitä milään ponnistettua ulos kun sattui niin saatanasti!
:headwall: |O
tuli kyllä melkoinen takautuma synnytyksestä, luulin jo että minulta repeää verisuoni päästä !!!!!! jossain vaiheessa heitin vaattetkin pois ja ähkin siinä nakuna, naama tulipunaisena & hiukset hikisinä. aloin jo harkita, että herätän miehen tai soitan sairaalaan tai jotain..!

valehtelematta 3 tuntia siellä vessassa meni, lopulta piti voittaa inhonsa & avittaa paperiin käärityin sormin.. tuon jälkeen olen arvostanut entistä enemmän kahvia aamulla, puuroa illalla.. ja ruisleipää!
 
Viimeksi muokattu:
"ananas"
olin ollut rymyristeilyllä kavereiden kanssa & heittänyt terveelliset elämäntavat pariksi päiväksi romukoppaan, elänyt lähinnä sipseillä, siiderillä & sellaisilla rapsakoilla vehnäsämpylöillä mitä kahviossa myytiin. arvata saattaa, ummetushan siitä seurasi :ashamed: !kotiinpaluu-päivän iltana, kun muu perhe nukkui aloin tuntea että "no nyt kakattaa"... ja siitä tulikin sitten elämäni karmein vessareissu! ähkin, itkin & murisin pytyllä, välillä roikuin kiinni lavuaarissa. sellainen kivikova massa oli jämähtänyt tulpaksi, enkä saanut sitä milään ponnistettua ulos kun sattui niin saatanasti!
:headwall: |O
tuli kyllä melkoinen takautuma synnytyksestä, luulin jo että minulta repeää verisuoni päästä !!!!!! jossain vaiheessa heitin vaattetkin pois ja ähkin siinä nakuna, naama tulipunaisena & hiukset hikisinä. aloin jo harkita, että herätän miehen tai soitan sairaalaan tai jotain

valehtelematta 3 tuntia siellä vessassa meni, lopulta piti voittaa inhonsa & avittaa paperiin käärityin sormin.. tuon jälkeen olen arvostanut entistä enemmän kahvia aamulla, puuroa illalla.. ja ruisleipää!

:LOL: ei helvetti, kun kuvittelee sut tissit heiluen murisemas siel.. :LOL:
 
Onks mun huumorintaju jääny johonkin lapsen tasolle kun nauran täällä vedet silmissä. :LOL:

Mulla tuli kerran housuun yhden pitkän pyöräilylenkin aikana ja kävin pöpelikön puolella, ilmeisesti on pyöräilijöiden riesa. Matkaa oli vielä 20-30 km jäljellä ja mukava oli pyöräillä housut ruskeina se loppupuoli matkasta.
 
Putkiremppa Porissa
Meillä oli putkiremppa ja nämä remppamiehet tulivat sitten vähän aikaisemmin yhtenä päivänä asuntooni ja sinä aamuna en ollut ehtinyt tekemään mitään aamutoimiani esim. käymään jöötillä. Noh miehet ilmoittivat, että vedet on katkaistu muutamaksi tunniksi ja vessapyttyä ei saa käyttää. No hienoa! Oli ihan järkyttävä jöötihätä ja olin epätoivoinen. Ulko-ovi oli auki (asun siis rivitalossa) ja kuulin kuinka äijät kälättivät portailla. Ajattelin, että kyllä ne vielä muutaman minuutin siellä portailla kälisevät ja otin äkkiä roskaämpärin ja laitoin siihen pari tyhjää roskapussia päällekkäin. Ämpäri lattialle ja prööt löysät siihen. Ei muuta kuin pussinsuu äkkiä solmuun ja lähdin viemään muiden roskien kanssa molokkiin pikku kakkaylläriä. Yhtenä aamuna jouduin lähtemään pyörällä hirveässä lumipyryssä metsän reunaan jöötille ja eikös siellä joku koiraämmä ollut vahtaamassa valkoista äässiäni. Meillä ei ollut bajamajoja täällä eikä vaihtoehtona mitään vessoja. Ostin kuivawc.n keväällä, kun remppa oli melkein ohi..
 
"hups"
Ex-ukolla oli aika herkkä suolentoiminta. Äitinsä sanoi suoraksi putkeksi tms (kauheen viehättävää, kun oli perheelleen vissiin ihan normia ja itse punastelin pöydän ääressä kun naureskellen todetaan, että jaa se meni tekemään tilaa seuraavalle ruokalajille). Kerran olimme sattumoisin kävelemässä yhtää matkaa töihin/koululle, kun tyyppi totes, että nyt muuten tulee aamupalat ulos ihan justiinsa. Ei näkysällä mitään mestaa minne mennä, ja kohteeseenkin vielä parit kilsat matkaa. Oltiin Helsingissä Stadikan edustalla, joten heppu sitten loikkasi Paavo Nurmen patsaan juurelle pieneen pusikkoon päästämään varpusparven vapauteen ja mä tyrskähtelin vähän kauempana katsellen huomaako kukaan. Ex hoiti hommansa, oli käyttänyt sukkaansa pyyhkimiseen :D, oikoi krakansa ja pokkana jatkettiin matkaa. Sen jälkeen oli kyseisen patsaan ohi vähän vaikeaa kävellä nauramatta. (Suhden päättyi muista syistä kuin patsaan juureen paskomiseen)
 
  • Tykkää
Reactions: Supernatural
hehheh
Kerronpa tässä omani..
Minun piti mennä siskolleni kylään junalla. Matkaa kotoani siskolle oli junalla kolme tuntia. Oli ehkä tunti aikaa lähtöön, kun mahaani sattui. Ajattelin sen menevän ohi vessakäynnillä niinkuin yleensä, mutta puolituntisen istuskelun ja helvetillisen mahakivun jälkeen aloin jo hieman miettiä lähdenkö ollenkaan. Istuin matkan junalle (n. 1h) kippurassa penkillä, ja pysähdyimme monta kertaa huoltoasemille matkalla, mutta ei mitään. Kun viimein pääsin junaan, oli paskahätä jo sietämätön. Odotin konduktöörin tuloon asti ja juoksin sitten hame hulmuten vessaan, jossa viikon kivulias ummetus laukesi varpusparvena pönttöön. Vedin pöntön varmaan kymmenesti, mutta silti paskaroiskeet täplittivät pönttöä. Jätin sen siihen ja jatkoin matkaa perse poltellen.
 
raaah raah raaaah
Mun äiti oli kerran jossain museoalueella kiertelemässä kauniina kesäisenä päivänä, kun kauhea paskahätä yllätti. Äitini kuuluu siihen ryhmään, jonka on päästävä sekunnin sadasosassa tarpeilleen hädän iskiessä tai muuten se on housuissa. Hän kyykkäsi johonkin pusikkoon ja kun toimitus oli ohi, äitini huomasi housuja nostellessaan kyltin, jossa luki: Tallentava videovalvonta.
 
vierailija
Kärsin usein ummetuksesta. Joskus saattoi mennä neljäkin päivää ilman kakalla käyntiä. No iso pökälehän sinne ehtii siinä ajassa suoleen muodostumaan.
Olimme menossa taloyhtiön saunaan kun alkoi tuntua siltä, että josko nyt! Mies meni jo löylyihin ja minä innoissani vessaan. Mutta eihän sieltä mitään tullut. Pieni pökäleen pää kurkkasi vain ulos. Aloin olla hiki hatussa ja epätoivoinen, mutta olin päättänyt, että nyt kakka hoidetaan pihalle keinolla millä hyvänsä.
Sitten mieleeni juolahti, että kyykkyasennon on sanottu olevan luonnollisin asento kakata. Koska talouhtiön saunan WCssä ei ollut kuin ns. "Kylmä rinki" päätin kakata kyykyssä lattialla. Asettelin vessapaperia lattialle ja menin kyykkyyn. Ja tämähän toimi! Tuloksena oli pienen keskosen kokoinen pökäle. Nostin sen varovasti paperilla pönttöön ja huuhtelin.
Palasin ylpeänä ja pari kiloa kevyempänä kertomaan miehelle saavutuksestani. Saunavuoroakin taisi olla vielä vartti jäljellä.
 
  • Haha
Reactions: Supernatural
vierailija
Tää ei sattunut itselleni, vaan ulkomaalaiselle kaverille, joka matkusti junalla Tanskassa. Ilmeisesti tanskalaisissa junissa on samanlainen mekaaninen napilla toimiva ovi kuin VR:n junissa. Kaveri oli mennyt täysistunnolle junan vessaan ja lukinnut oven perässään. Tai niin hän luuli. Juna hidasti vauhtiaan ja matkustajia odotti oven takana rivissä asemalle saapumista. Yht'äkkiä ovi aukesi. Se ei ollutkaan lukossa, vaan epäkunnossa. Kaverilla oli kakka kesken ja hän ei saanut ovea kiinni. Ihmisiä kulki vessan ohi kymmeniä. Jotkut yrittivät auttaa ovea kiinni, mutta se ei liikkunut. Siinähän joutui neiti kakkimaan ja pyyhkimään kaikkien katsellessa.
Tarinan kuultuani olen aina jännän äärellä, kun menen junan vessaan kakalle.
 
vierailija
No minäpä kerron mun kokemukseni olin kerran yksin kaupassa ja olin juuri syönyt jotain sopimatonta niin eiköhän kaupassa ala mahassa kuplia ja muuta sitten lähden kiireesti pois kaupasta ja äkkiä kotia no kun olen kotona päässyt vessaan niin paskaa tulee kunnolla pönttöön ja olen yksin kotona ja sitten kun olen pyyhkimässä niin hoksasin et ei oo paperia ja samalla ovikello soi
 
vierailija
Kerran olin kävelemässä puolenyön jälkeen juna-asemalta kotiin, semmonen 45 minuutin matka omakotitaloalueella. Puolivälissä alkoi sitten tuntua että pöntölle pitäisi päästä ja pian... Tuskan hiessä sinnittelin niin pitkään kuin mahdollista, ja katselin pusikkoja sillä silmällä. Vihdoinkin tuli sopivan syvä pöheikkö vastaan joten sinne.

Juuri olin saanut pyyhittyä (onneksi sattui olemaan muutama iso sellainen yleisten vessojen käsipaperi laukussa!) kun tieltäpäin kuuluu ääntä, polkupyörän äkillinen jarrutusääni. Tajusin että olin mennyt niin pitkälle sinne puskaan että varmaan näyinkin sitten sieltä toiselta puolelta tielle, kun siinä oli mutka ja sitten vähemmän korkeaa kasvustoa. Ja eikös ala kuulua askelten ääniä minua kohti. Kiireesti housut jalkaan, muistan että toinen kenkä kädessä lähdin siitä liikkeelle, oli kai semmoset vaatteet että oli ainaki toinen jalka pitänyt varmuuden vuoksi vapauttaa lahkeesta toimituksen ajaksi kun ei tiennyt mitä sieltä lentää.

Ihmettelin mikä sekopää lähtee yöllä pusikkoon katsomaan kun näkee jonkun siellä kyykkimässä, joten lievässä paniikissa rynnin sitten jonkun ryteikön ja ison ojanpenkan yli kauemmas mistä pääsisin takaisin tielle ja toiseen suuntaan. No, ojanpenkkaa takaisin ylös noustessa näinkin sitten katuvalon loisteessa, kun joku teinipoikaparka JUOKSI sieltä pusikosta polkupyörälleen ja lähti kamalaa vauhtia ajamaan.
Oli varmaan törmännyt siihen mun ihanaan haisevaan läjään :D :D
 
  • Haha
Reactions: Supernatural
Oltiin kaverin luona kylässä ja käytiin linja-autolla keskustassa syömässä. No takas tullessa mulla alkoi vatsassa kiertää ja kiertää ja tiirailin ulos sopivia puskia etsien. Kokovartalohiki päällä kyselin kaverilta joko kohta ollaan perillä, joko joko.... Muutama kilsa ennen määränpäätä hypättiin bussista pois ja ryntäsin lähimpään pensaikkoon. Kaveri antoi terveyssiteen mihin pystyin pyyhkimään ja sukalla loput... Pitihän siinä mennä yksi polttariporukkakin ohi
 
vierailija
Tuli joskus nuorempana luotettua vatsan toimimattomuuteen liiaksi enkä käynyt kakkosella retkelle lähtiessämme koska oletin tietäväni että ei sieltä tule mitään ulos moneen päivään. Toisin kävi: Minulla oli siis ummetusta siihen aikaan enkä ollut vielä koskaan kärsinyt ripulista... No olin ollut viimeiset kolme päivää käymättä ollenkaan kakkosella wc:n puolella. No oltiin kaverien kanssa lähdössä pyöräretkelle kun keskellä korpea kun pyörämatkaa on jäljellä kymmenen kilsaa ja saman verran takanakin päin niin en kehdannut sanoa että pitäisi päästä vessaan vaan yritin sinnitellä. Matkaa oli taittunut ehkä muutamasata metriä, kun tunsin että nyt kyllä suoli aikoo tyhjetä. Siinä ei sitten auttanut kuin sanoa kavereille, että nyt on pakko päästä tyhjentämään suoli. Hyppäsin pyörän selästä ja loikin pusikkoon ja kyykistyin kuusen oksien suojaan. Siinä sitten pakerretaan tappaja pökäleen oloista tuotosta päivän valoon. Eihän tämä toimitus kestänyt kuin viitisen minuuttia tunnetta että takalisto halkeaa. Pökäleen pyörähdettyä päivän valoon, olin nousemassa ylös ja tunsin että ei hel*etti nyt tulee lisää tavaraa ja paineela. Vellimäinen tavara tajusi hetkensä koittaneen ja syöksyi tuhannen auringon voimalla ulkomaailmaan. Kymmenen minuutin syöksyn jälkeen ajattelin että nyt se loppui ja aloin kaivamaan paperia tuotosten pyyhkimistä varten uuden pommin virittyessä. Paperit löydettyänä aloitin pyyhkimis session ja nykäisin housut ylös ja lähdin ikävystyneiden kavereiden luo. Muutaman askeleen käveltyäni tajusin että nyt tulee lisää. Ei muutakuin housut nilkkoihin ja lisää tavaraa maahan lopulta kuin maha oli tyhjentynyt kokonaan lopulta pelkkänä vetenä pääsimme jatkamaan matkaa. En sillä reissulla uskaltanut enään syödä kovin tukevasti pelätessänä uuttä hanan aukeamista. Tavaaraa tuli kuin hanasta ja sessio kesti 40 minuuttia. Ihana odotus kavereille! Ei ikinä kannattaisi luottaa mahaan liiaksi ja jättää käymättä kunnolla vessassa jos tietää että ei pääse pitkään aikaan kunnolla vessaan.
 
vierailija
Kerrompa tähän omankin kokemuksen keskustelun jatkoksi. Olin aamupäivällä kaverin synttäreillä ja myöhemmin illalla menossa ratsastamaan. Olin ilmeisesti syönyt jotain sopimatonta sillä ratsuani laittaessa mahaa kouraisi hieman. Menin käymään WC:ssä ja koetin pakertaa tuotosta pöntöön mutta en saanut mitään kummoista aikaan. Ajattelin että ehkä siellä vain ilma kiertää. menin tunnille ja tunnin puolessa välissä alkoi taas mahassa kertämään. Koetin pidättää velliä joka EI ole kovin helppoa isoliikkeisen herkän hevosen selässä harjoitus ravissa. Kun tuntia oli jäljellä enään 10 minuuttia pidättäminen oli liki mahdotonta ja kun tunti loppui olin huojentunut ja hoidin nopeasti ratsuni ja ryntäsin WC. Arvaa oliko ihana päästää löysä kuuma velli suihkuamaan pöntöön puolen tunnin tuskaisen pidättelyn jälkeen.
 

Yhteistyössä