* Hoidot KYS 2011 *

Kävinkin tuonne toiseen ketjuun jo kirjoittelemassa, että se ICSI-leikki jätettiin sitten tänään kesken ja siirryttiin inseminaatioon. Munasoluja ei ollut kasvanut kuin yksi vaikka tulossa oli toistakymmentä.

ONNEKSI hyvinä uutisina tuli sitten miehen paratunut näyte joka oli lähes normaali ja laadultaan hyvä (suurin osa ennen pesua a+b-liikkuvia, pesun jälkeen 7 milj/ml A+B 100%)

Hoitokerta ei siis mennyt ja pääsimme takaisin jonoon ja taisi olla kesäkuussa sitten seuraava yritys.
 
Iloksi,voi harmi et hoito keskeytyi,mut onneksi kuitenkin pääsit piinailemaan noinkin hyvien simppojen avustuksella.Nyt vaan peukut pystyyn,et tuottaa tulosta,etkä edes joudu miettimään seuraavaa hoitoa:heart:

Me sit Halle mennään aikalailla samaa matkaa,tiedä vaikka köllöteltäs leposkissa vierekkäin:D
Mullahan punktio on viikolla 12...

Mukavaa lauantaita kaikille!
 
iloksi voi ei!:hug: mulle kävi viimeks sama homma ja pettymys oli ihan kamala.. Onneksi miehen näyte oli kuitenkin noin hyvä! Tsemppiä piinailuun! :)

barbapörrö soitin tänään kysille ja samaan tahtiin mennään! Mä voin antaa sit tuntomerkit, että voit kytätä näkyykö mua samaan aikaan siellä:D

Ensviikon lauantaina alotan Suprecurin ja 9.3 alotan pistokset..pelottaa!
 
Barbapörrö En ihan osaa vielä tositoimiksi tätä sumuttelua mieltää :D Tositoimet alkaa sit ekasta Puregon- piikistä ;) 2.3. ja 7.3. on uä:t keskussairaalassa ja vkolla 11 sit mahdollisesti punktio ja siirto KYS:ssä.

ON Synarela tekee miut kamalan kiukkuseksi :kieh: Yritän tässä samalla laihduttaa ja arvatkaa onko pinna kireellä |O Tänään meinasi p***e revetä raivosta, kun huomasin vaa´alla käydessäni, että sairastaessa paino oli palannut lähtöpainoon!!! En tiiä mitä turvotusta tai mitä se on, mutta v****taa silti aivan silmittömästi. Olin vaivalla saanu kuukaudessa pois 1,5kg. Lisäksi töissä oli tänään ihan hirvee kiire ja kokoajan tulee vaan uusia asiakkaita, jotka pitää työntää johonkin väliin, vaikka seuraava vapaa aika miulla olis parin viikon päästä. Miks kaikki p***a kerääntyy aina samaan paikkaan? :(
 
Moikka moi

Kävin tuolla aikaisemmassa kysin ketjussa välillä aina pyörähtämässä, mutta nyt siirryn kokonaan tuonne adoptio puolelle. Kaksi alkuraskauden keskemenoa vuoden sisällä kävi liian rankaksi niin päädyttiin sitten adoptio neuvonta aloittamaan. Pakkaseen meillä jäi vielä 3 alkiota ja ei vielä tiedetä mitä niillä tehdään, kuusi vuottahan ne siellä kai saa olla että ehkä sitten joskus??
Paljon plussatuulia kaikille ja toivottavasti onnistaa...:wave::flower::heart:

Muskotti
 
muskotti84, hyvää jatkoa teille! Ja onnea adoptioon! :hug:

Täällä lähdettiin uuten kiertoon, viimeiseen clomikiertoon.
Elämme aika jänniä aikoja muutenkin, emme ole varmoja jatkammeko jatkossa kysiläisten pinossa. Mahdollista on, että meillä on paikkakunnan vaihto edessä, selviää ensi viikon aikana kuinka käy.
 
Hui, nuo oireet joista Kiin muistutti..musta tulee taas ihan kamala..:ashamed:mitenköhän mua taas jaksetaan töissä tai kotona..? Kiin koita jaksaa:hug: jospa kaikki olis kohta helpompaa, kun aloitat pistelyt!

barbapörrö ompa kiva, kun on joku joka menee samaan tahtiin!:) Mä sain järkättyä ultra-päiviksi ( 14 ja 18.3 ) vapaata. Ne kysillä käynnit ottaa jotenki niin voimille, et mä oon aina ihan uupunut siellä käymisten jälkeen ja ajatukset on ihan muualla, kuin työssä. Näin on kaikille parempi. Mä muuten aina ajan suoraan prismalle ja kokoan siellä ajatuksiani, että voin ajaa takaisin kotiin.

muskotti kaikkea hyvää sinulle ja miehellesi!:)

Arcatha tsemppiä viimeiseen clomikiertoon ja jännään elämäntilanteeseen!:hug:

on: puolentoista kuukauden hyvä jakso päättyi siihen, kun kuulin että tutut oli antanu pojalleen meidän pojan nimen ja lähelle tuli taas raskausuutinen.. Tipuin taas polvilleni..:'(
 
Halle,mulle kävi ihan samoin,siskon pirulainen:O antoi MEIDÄN vauvan nimen omalleen ja olin viel sylikummina,kyllä loksahti suu auki ja meinas nyytti pudota sylistä,tuntu sillon et se oli viimenen niitti,mut siihenkin on jo tottunut:rolleyes: Mut tiedän siis niin ton tunteen,jaksuja!!!

Mä ajelen aina takasi töihin ultrapäivinä ja samat päiväthän ne nyt on mullakin.Vaikka ajatukset kyl onkin ehkä hiukka muualla kun pitäs:D

Mites Iloksin piinailut sujuu? Vaik oon mä vähän kyyläillyt sun kirjotuksia jo tuolla muualla.Voi kun nyt saisit sen plussan!!!

Kiin,niinhän se kyl on,et tositoimet alkaa vasta piikityksistä,no kohta ne sulla jo alkaakin=)

Unohdin kysellä menopur piikkien ja ruiskujen perään sillon eka käynnillä,mut tänään soittelin,niin lupasivat postittaa,postimies jos näkis sisällön,niin luulis varmaan narkkariks:LOL:

Mukavaa pakkasviikkoa kaikille,ens viikolla sit alkas primolutin popsiminen...
 
Terve vaan :)

Minulle ei ole käynyt niin, että joku olisi meidän lapsen nimen antanut omalle lapselleen enkä voi edes kuvitella, että miltä seKIN kaiken lisäksi tuntuu. Pahoitteluni teille HalleB ja Kiin ajattelemattomista lähipiiristä...
Vaikka nimihän se "vaan" on, mutta silti kyllä iso asia.
Itse kun vaan odottaa sitä tilaisuutta, että pääsisi sen rakkaudella valitseman nimen antamaan sille lapselleen... niin ei.

Noh, oma tilanteeni on nyt sellainen, että aamulämmöt ja kaikki muut pelit ja pensselit on 100% sen kannalla, että vuoto alkaa parin päivän sisään.
Pettymys on todella suuri. Ajattelin, että sen hyvä tunteen ja hyvien aavistuksien on tarkoitettava jotain. Ajattelin, että jos saan pinnistettyä ne pahat aavistukset pois (puhtaasti hyviä aavistuksia kesti n. 5pv ), niin asia saattaisi vielä muuttua.

Eilinen päivä osoitti viimeistään minulle sen, etten ole raskaana. Raskaana olevan ei tarvitse etsiä merkkiä raskaudesta, kuten tälläisen epätoivoisen tarvitsee kuitenkaan mitään muuta löytämättä kuin pieniä toivonrippeitä jotka eivät kuitenkaan riitä siihen onnistumiseen.

Tämä aamu valkeni jotenkin sanattoman tyrmistyksen vallassa. Olin kieltäytynyt ajattelemasta kierron loppumista ja nyt se vaan oli pakko ottaa takaisin tulevaisuudennäkymiin. Töihin lähtiessä soitin siskolleni (joka sai viikko sitten toisen vauvansa) ja murruin ihan täysin puhelun aikana. En ole koskaan ollut mitenkään itsetuhoinen tai edes vakavissani miettinyt mitään itsemurha-ajatuksia, mutta jostain syystä nyt on tullut ajatus, että miksi tätä pitäisi oikein jaksaa. Sanoin hänelle myös, etten halua nähdä vauvoja (olen menossa perjantaina hänen luokseen katsomaan tulevaa kummilastani) tai ketään raskaanaolevia tai ylipäänsä ihmisiä, jotka voivat saada lapsia ja minä en.

Siskoni ei onneksi loukkaantunut, eikä pahoittanut mieltään. Hän yrittää kyllä olla tukenani, vaikka onhan tämä vaikeaa hänellekin, kun tietää itse saavansa lapsia(ja saa niitä) ja katselee vierestä kun sisko taistelee asian kanssa...
Mutta ei muiden elämän pidä pysähtyä, vaikka omani pysähtyykin.

Ensimmäistä kertaa tässä 4 vuoden ja 9 kuukauden ja reilun viikon mittaisen yrityksen aikana alan olemaan oikeasti valmis juttelemaan tästä ahdistuksesta ihan ammattilaisen kanssa.

Tästä täytyisi koota itsensä ja yrittää tehdä töitä ja muutenkin valmistautua ensiviikkoon ja reissuun lähtöön. Tällä hetkellä se vaan on vähiten kiinnostavien asioiden listalla kaiken muun elämän lisäksi.

Huhhuh.. kiitos että sain vuodattaa oloni tänne (tai kukapa sen olisi voinut estää? ). Minä toivon sydämestäni muille parempaa onnea ja valoisampaa päivää ja viikkoa ja tulevaisuutta. Minun on laitettava tässä nyt asioita järjestykseen ja juteltava niistä myös miehen kanssa.

Kiitos teille tuesta :) Ja vaikka tämä kuulostaa jäähyväispuheelta, niin ei tämä ole.. pienen tauon aion pitää, mutta taustalla seuraan silti ja mahdollisesti kommentoinkin. Yritän kuitenkin vähän ottaa etäisyyttä tähän lapsettomuuteen. Seuraava hoito on vk 24 joten ennen sitä sitten viimeistään varmasti alan aktivoitumaan.

Mukavaa päivää ystävät :)
 
iloksi toi ois voinu olla mun kirjottama teksti! Jos joku sanoo, et nää hoidot ei oo rankkoja, ni se on varmaan onnistunu heti ekalla:kieh:
Mä oon tosi pahoillani, että ei onnistunu:hug:
Mä oon hyötyny hirveesti siitä keskusteluavusta, joten suosittelen:) Mä toivon, että kunhan hormonihöyryt on poistunu elimistöstäsi, niin päiväkin alkaa paistaa..
Voimia ja jaksamista sulle tähän hetkeen ja tulevaan!

muoks. Toho nimiasiaan vielä kommentoin. Mä ku olin exän kanssa, ni aina puhuttii yhestä tytön nimestä, että se tulee meidän lapselle. Tosi kaunis erikoinen nimi. Noh pari vuotta sitten se sai tytön ja anto sen nimen sille.. Jotenki uskomatonta ja outoa
 
Viimeksi muokattu:
Voi Iloksi,olen tosi pahoillani:( Voimia:hug:

Halle,on kyllä tosi outoa et antoi sit sen teidän nimen...höh,eipä ole mulla pyörineet exän aikaset nimiehdotukset lainkaan mielessä,se oli sillon ja nyt on nyt;)

Voi kun on ollu jotenki fiilikset kateissa ja ainakin pahasti kiemuralla:kieh: Taas mahtuu päähän jos jonkinlaista ajatusta...

Mut silti kaikille mukavaa pakkasviikkoa!
 
muskotti Kovasti jaksamista adoptioprosessiin. Tuskin sekään on helppo vaihtoehto :| Kaikkea hyvää teille =)

iloksi Ei miun tuttu ole antanu meiän poikanimeä lapselleen :) Tais olla barbapörröllä.
Tauko hoidoissa tekee varmasti oikein hyvää. Saa suunnata energiaansa toisaalle ja keskittyä muihin elämän ihaniin asioihin kuin vauvaan =) Isot jaksuhalit :hug:

HalleB Nyt on muutenkin pinna kireellä, kun oon tehny 9,5h päiviä asiakassumassa. Mutta kyllä tuo Synarelakin väsyttää ja kiukuttaa :( Puregonin pistäminen alkaa 2vkon päästä. Toivottavasti sillon tosiaan helpottaa tää olo. Sitten onkin maha turvoksissa ja uudet vaivat :D
 
Kiin no niinhän se oli... aamulla kirjotellessa fiilikset oli aivan lattiatasossa ja näköjään myös tuo huomiokykykin. ;) Eli pahoitteluni barbapörrö :)

Kiitos teille sympatiasta :)

Päivän mittaan mieliala on jo vähän parantunut ja kuntosalilla kävin riehumassa pahimmat höyryt pois. Tästä se taas elämä jatkuu.
Kyllä tämä lapsettomuus on sellanen koulu, että sitä pitäisi jokaisen käydä vähänaikaa ennen lasten "hankkimista", vaikken todellakaan toivo tahatonta lapsettomuutta kenellekään.
 
Kiin niin eipä nää hoitojen eri vaiheet mitkään mitään herkkua taida olla..: / Inhottavimpia on mun mielestä luget-->se säätö ja sottaus niitten kanssa sekä haittavaikutukset..:kieh:

iloksi lähes kaikkien sellaisten- jotka ei ole lapsettomuutta kokenu- puheesta paistaa se et ne ei ollenkaan tajua minkälainen prosessi/kriisi/koulu tää on.. Hyvä ku salilla käyminen auttaa!:)

on: juu-u eipä lähteny tänään auto käyntiin ja jouduin kipittämään -30 asteen pakkasessa tk:seen. Tuli "vähän" kylmä, ku oli nätimmät vaatteet päällä. Papa siis otettiin ja tuloksen saan 1-2 viikossa. Ens viikolla mul on hammaslääkäri eli kaikki hoidettu pois alta jos vaik sattuis raskautuu..heh, vaikee kyl uskoo siihe ihmeeseen..:headwall:

muoks. Aamulla ekat sumut!
 
Viimeksi muokattu:
Kysyisin hei teiltä, että jos meillä on maaliskuun puolivälissä suunnitteluaika KYS:lle, niin kuinkahan pian siitä hoidot aloitetaan? Kokemuksia?

Meillä on syy sekundääriseen lapsettomuuteen tiedossa ja siittiöt pitää kerätä biopsialla. Kaksi epäonnistunutta ICSI:ä takana yksityisellä (ekassa ei saatu eläviä siittiöitä ja toisessa ei ollut riittävästi munasoluja, jotta olis kannattanut lähteä biopsiaan). Lähdetäänkö julkisella toteuttamaan hoitoa heti seuraavasta kierrosta, vai onko siinä jotain jonotusta ja odotusta taas suunnitteluajan jälkeen?
 
MT79 Jos teille ei ole jo varattu/kerrottu viikkoa, jolloin hoito on tarkoitus tehdä niin ajat menee valitettavasti n. ½v. päähän :( Me varattiin lokakuussa hoito, joka on nyt vkolla 11. Suunnittelukäynti oli 3.1.

ON Viimesiä sumuja viedään. Perjantaina illalla otan Synarelaa viimesen kerran ennen 2.3. ultraa, jonka perusteella päätetään Puregon- pistosten alotus. Miulla on vähän huono kutina tästä : / Miulla tuli Synarelasta huolimatta menkat ja nyt on ajallaan ovulaatio-oireita: juilimista vas. puolella ja sitkeä valkovuoto... Saattaa käydä niinkun vuosi sitten, että Synarela ei ole tehonnut ja sieltä kypsyy vaan johtofollikkeli.
Jos tää hoito ei onnistu niin meillä tulee 2v. tauko hoitoihin (jos ylipäätään saadaan maksusitoumus Savonlinnasta 4. hoitoon). Lähdetään Englantiin töihin kesällä 2012 ja molempien on pakko olla palkkatyössä, että eletään siellä. En siis voi siellä olla raskaana tai juuri synnyttänyt niinkun kävisi, jos vielä syksyllä olis yks hoito ja siitä raskautuisin. Ollaan poissa Suomesta vähintään 6kk.
 
MT79 voihan se olla, et ovat varanneet alustavasti teille hoidon tai sit laittavat vasta suunnittelukäynnillä jonoon..: /

Kiin se on nyt vaan onnistuttava! Muuten menee turhan vaikeeks..

on: 34 sumua takana eli vajaa 6 päivää. Oireina väsymys, painajaiset ja aamuyön valvominen..tänään on myös hikoiluttanut..ainiiin ja mies väittää, että olen v-mäinen:stick:
Hammaslääkäri totesi tänään suuni olevan kunnossa ja huomenna kyselen papakoe-tulosta
 
Ei tule meillä paikkakunnanvaihtoa. Jäädään tänne toistaiseksi :)

Tänään olen menossa ultraan jossa selvitellään taasen onko clomeista ollut mitään apua.
Jospa tilanne olisi sellainen, että päästään viikonlopun yli ilman ovulointia jos maanantaina pääsisi inssiin. Jospa lääkäri soittelisi polilta Kuopioon ja konsultoisi tilanteesta kysin lekuria.
 
Mites Arcathan ultra sujui? Toivottavasti kaikki oli ok ja maanantaina pääset inssiin=)

MT79 toivottavasti ette joudu kauaa jonottamaan,vaan aika olisi jo teille siellä varattuna!

Halle,kiitti vastauksesta tonne toiseen ketjuun=) Joko piikit alkaa jännittämään?Mikäs lääke sulla nyt on? Varmaan olet sen kertonutkin,mutta en uskalla selailla taaksepäin:rolleyes:

Kiin toivotaan nyt kovasti,et kaikki on ok ja pakkohan se on olla ja pääset sit alottamaan plussaketjun tässä pinossa:heart:

Mukavaa viikonloppua kaikille:wave:
 
barbapörrö13, kiitokset kysymästä :)
Ultrassa meni mukavasti. Minulle uusi lääkäri, varsin mukava oli :)

Oikealla puolella 22mm:n ja 18mm:n kokoiset follikkelit. Kutsutaanko niitä follikkeliksi?? Muisti pätkii.
Vasemmalla puolella sitten yksi 15mm:n kokoinen. Totesi lääkäri, että monisikiöisenraskauden mahdollisuus on olemassa, minä taas iloitsin, että onpas kiva kun kerrankin on jotain tapahtunut ihan kunnolla :D

Maanantaina pitää olla sitten miehen näyte kysissä yhdeksään mennessä ja inssi tehdään klo 14.
Pregnyliä ei pistetä koska alkavat olla jo niin kypsiä, että ovulaatio voi tapahtua jo viikonlopun aikana. Omatoimisuutta täytyy pitää yllä tänään..

Että näillä mennään :)
 
Arcatha mukava, kun jäät vielä "huudeille":) Nyt toivotaan, et kaikki menee nappiin inssin kanssa ja teette kerralla lapsiluvun täyteen :D Tsemppiä!

barbapörrö mullahan se viime hoito meni mönkään, ku niillä e-pillereillä piti ajottaa ne menkat, ni ne oliki turhan voimakkaat mulle ( tuli kamalat vaihevuosi-oireet ) ja munasarjat meni ihan uneen eikä auttanu edes isot määrät Menopuria herättämään niitä, joten tehtiin inssi.
Ei ala piikit jännittämään vaan ne ultrat, jos joutuu taas pettymään. Onneksi mies lupasi järjestää vapaaksi ainakin sen viimesen ultran ennen punktiota.
Mul on nyt Pergoveris 150 ja rinnalla 75 Gonal f:ää. Tuo Pergoveris kuulema kirveltää.. Mikäs lääke sul oli?

on: Papa oli puhdas! Yleensä aina on ollu jotain pientä häikkää ja kontrolli 6kk kuluttua. Helpottaa tuokin tieto.
 

Yhteistyössä