*~*MAALISKUUN MUSSUKAT 2010*~* marraskuussa

Kiitos tervetulotoivotuksista :flower:

Meillä tosiaan on pidempi yrityshistoria takana, lapsettomuushoidoissa oltiin jo Suomessa tämän vuosituhannen alusta alkaen ja käytiin läpi 4*iui, 2*ivf ja 2*icsi saaden aikaiseksi 3 raskautta, jotka päätyivät keskenmenoon. Vikaa on meissä kummassakin, minulla mm PCO. Sitten loppui rahat ja järki, ei tuota rumbaa jaksanut jatkaa. Mies sai työkomennuksen ulkomaille ja yllättäen nähtiin, että sairaskuluvakuutus kattoi sitten myös lääkärihoitoja, kuten lapsettomuushoitoja. Kävin gynellä vakuutuksen piikkiin ja tämä alkoi kyselelmään meidän perheenperustuksesta ja historiasta. Päädyttiin kokeilemaan icsiä ja saatiin 8 hedelmöittynyttä solua aikaiseksi. Näistä sitten neljä ei lähtenyt jakautumaan oikein, joten jäljellä oli 4. Näistä 1 oli "hyvä" ja 3 "tyydyttävää". Lääkäri suositteli tuolle ekalle varalta tekemään alkionkuoren avauksen (auttaa kiinnittymisessä) ja sitten sanoi, että noista kolmesta ei ole pakastettavaksi. Ehdotti että jos yksi laitetaan "apumieheksi" mukaan, saattaa auttaa toista alkiota kiinnittymään jotenkin.

Raskausoireet oli melko vahvat heti alusta alkaen ja käytiin rv 7 alkuraskauden ultrassa. Nähtiin siellä kaksi pientä samassa pussissa ja meinattiin, että se avattu alkio on jakautunut kahtia avauskohdasta ja identtiset kaksoset siis tulossa. Oltiin tosi onnessaan tästä uutisesta! Tuntui niin isolta ihmeeltä, kaksi lasta on ollut haaveissa vaikka kuinka ja kauan!

Sitten niskaturvotusultrassa nähtiin nuo kaksi ja "ihan kuin olisi jotain muutakin vilahtanut" oli lääkärin kommentti. Alkoi jahtaamaan ja sieltähän sitten se kolmas kaveri löytyi, oli noitten kahden takana piilotellut aluksi kait. Sitten alettiinkin järkkäämään minulle lentoa Suomeen ja tänne sitten tulin tuossa reilu viikko sitten. Mies tulee jouluksi, soppari loppuu onneksi vuodenvaihteeseen. Jatkoja kyllä tarjosivat, mutta ei otettu niitä nyt, mies jatkaa tammikuusta sitten Suomessa töitä. Paras tulla tänne kun täällä on kaikki sukulaiset ja kaverit, niin on hoitoapua tarvittaessa sitten vauvojen synnyttyä ja jotenkin sitä tykkää, että suomenkielellä on helpompi asioida lääkärissä kuin englanniksi :D
 
Meillä on jo kaks vauhtihirmua, poika on kohta 11v ja tyttö 6v sekä mahanpotkija rv 22+1.
Ikää on 33v, ja tuleva synnäri on MKS ja LA 20.3. Potuttaa kun kaikki hehkuttaa ultrakäynneillään, kun meillä ei säästötoimien takia ollu ku se rv 12 ultra... :( Eli sukupuolta ei saada selville koska ei haluta yksityiselle maksaa 120e, koska se ei ees varmasti siinä näkyis. Mut poikaolo ehkäpä enempi on. :heart:
 
Hei!
Parin päivän aikana tullut tosi paljon tekstiä-painavaa sellaista..

Todella surullista, että menetitte teidän suloiset pojat Sunborned :'( :'( Osanottoni suruunne. Emme voi tietää miltä se tuntuu, toivottavasti lydätte vertaistukea ja pääsette purkamaan tuskaanne saman surun kokeneiden kanssa :heart:

Onko lottovoittomies? Aika läheltä liippaa. Kyllä välillä saa muistuttaa, että meitä vanhempia on kaksi ja kyllä niitä tiskejä ja pyykkejä saa laittaa vapaasti. Mutta kova on mies kokkaamaan ja yleensäkin kotihommiin tarttuu, kun vinkkaa. Todellakin elämäni mies, jotai en vaihtaisi pois. Luotamme toisiimme täysin ja toinen lapsi siis tulollaan, niin pitäisi kyllä perusasiat olla kunnossa. Pienet alamäet (ja ylämäet!)kuuluvat pitkiin suhteisiin, joten ne suotakoon jokaiseen parisuhteeseen. Me olemme olleet pitkään naimisissa ennen kuin esikoinen syntyi. Yhdessä n 12 v ja jatkoa toivottavasti tuplasti enemmän :) :heart:

Aika hassua, että jossain kunnassa saa rautalääkkeet ilmaiseksi. Ei meidän kunnassa sellaista |O

Joku teistä maaliskuun äideistä oli mennyt ultraan 100km päähän ja siellä vasta saanut tietää ettei lapset saa tulla ultraan mukaan. Tosella törkeätä!! Meille sanottiin neuvolassa, ettei sinne ultraan tosiaan saa lapset mennä, joten vietiin lapsi hoitoon ja kävimme yhdessä miehen kanssa ultrassa.

Tosi ikävä, että joillakin teistä on vain yksi ultra kunnan säästösyistä :| Mielestäni pitäisi olla valtakunnallisesti samanarvoiset palvelut joka kunnassa. Sukulaiseni on saanut kokea "kunnan säästötoimia" raknalla kädellä, kun ei saa kuntoutusta paranemisprosessiin vaikka kuinka lääkäri sitä määrää. "Kyllä tarvisi kuntoitusta, mutt akun meillä ei ole rahaa" voi voi! Kyllä on tosi typerää tuolleen sanoa.

Monikin on kertonut odotusajan itkukohtauksista ja tiuskimisesta tms. Minulla ei ole (tietääkseni) vielä ilmennyt sellaista. Ehkä siksi, kun tämä on 2. odotus, niin ei pelota tuleva siilleen. Tietää jo suurin piirtein mitä on edessä päin. Odotan synnytystä mielenkiinnolla. Toivon, että se menee yhtä hyvin kuin ekallakin kerralla. No hyvä, ettei ainakaan ole synnytyspelkoa.

Joku teistä puhui repeämästä ja sen seurauksen sektiosta. Minua hiukan mietityttää, että jos niin kävisi, että pidätyslihakset menisivät nuuskaksi, niin olisi se tosi kiusallinen vaiva. Tekisin myös sektion, jos aiemmin olisi näin ikävästi tapahtunut.

Tervetuloa uudet odottajat :flower:

Ja vielä kerran sunborned olet ajatuksissamme. enkeleitä teille :heart:

momtoo ja pikkukakkonen rv 24 (kun tuo kello meni jo sunnuntain puolelle, niin poks!)
 
Triplamammalle tervetuloa :wave: Upea homma, että vihdoin onnisti ja vielä kolminkertaisesti :heart:

Tervetuloa myös Mamali :wave:


(.) Täällä ei oikein fiiliksiä suuntaan eikä toiseen :'( Toista viikkoa jatkuva alakulo on ollut aika vahvaa. En ole saanut liitoskivuilta nukuttua ja sekös sitä alakuloisuutta lisää. On jotenkin sellanen olo, että miten musta voi tulla äiti, kun oon jo nyt niin väsynyt. Tiedän, että ihan hölmöjä ajatuksia, mutta minkäs tällekään voi. Onneks on ystäviä ja mies, joten ajatuksia saan purkaa ihan rauhassa :)

Vauvalla oli alkuviikosta neuvolassa kaikki hyvin. Sokerirasitukseen joudun sukurasituksen vuoksi. Tai siis sain valita menenkö vai enkö, niin päätin sitten mennä. Eihän siinä mitään ainakaan häviä. Kieltämättä sekin masensi mieltä.. Itsepähän valitsin. Kelan paperit on laitettu eteenpäin ja äitiyspakkausta siis odotellessa!

Sunburned Olet ollut ajatuksissa :hug:


Jemppi & Aapo 22+5
 
Täällä pitäisi myös alkaa laitella vauvanvaatteita :) Siis kaapissahan nuo ovat mutta pitäisi jo pikkuhiljaa alkaa pesemään niitä, siinä on aikamoinen työ kun niitä on niiin paljon ja lisää tulossa, ens viikolla pitäisi jo KELAN päätös tulla postitse, sitten vielä jonkun aikaa venaamista niin äitiyspakkauksen pitäisi olla Postissa :)

Täälläkin alakulo vaivaa välillä, muutamat yöunet ovat olleet katkonaisia, järkkyjä liitoskipuja ja välillä samaan aikaan myös suonenvetoa !!! |O |O :'( Suonenvedot ovat olleet niin voimakkaita että koko seuraava päivä on mennyt yleensä jalkaa "laahatessa" kun on kipeänä :(

Kyllä täälläkin on joutunut raudat sun muut itse ostamaan, ei puhettakaan et joku kustantais tms. noh mitäpä tuosta. Nyt en ole vielä tarvinnut lisärautaa, kiva juttu :)

(.) maha heiluu, potkut ja liikkeet erottuu selkeesti jotta minäkin välillä menen ihan makaamaan ja tuijotan masua pitkän aikaa hymyillen :heart:
Vauvat ovat nyt usein olleet perätilassa ja tykkäävät virtsarakkoa potkia, harvemmin ovat muussa asennossa :eek: No nyt ainakin ovat toisessa asennossa kun potkivat ylempää :heart: :heart:

Hoh, vielä ois se viikko odotusta kunnes pääsee NKL:lle, johan siitä viime kerrasta on taas kulunut siihen mennessä 3viikkoa, miten voi tuntua 3viikkoa ikuisuudelta??? :eek:

Olen tässä todella malttamattomana odottanut joulukuuta että pääsee ostamaan vaunut!! :)
Pinnasänky myös ja jostain pitäisi vielä repiä se toinen turvakaukalokin :D

Kinder- & tiuhti+viuhti 23+5
 
montoo Meille kävi niin.Kyllä paikan jossain seinässä oli lappu että ei lapsia tutkimushuoneisiin...mut ollaan tässä raskaudessa käyty kolme kertaa kyseisessä paikassa ultrassa ja tuo sama pieni 10kk ikäinen neiti on saanut muilla kerroilla olla mukana.
´Kyllä mä meinasin hermostua kunnolla..ukkeli oli ensinnäki töistä pois...(metallipuolella kun noita töitä nyt ei kauheesti ole ollut) ja sitten mennään et ihana nähä mitä mahaan kuuluu...isäntäki innossaan ootti.Mut perhana kehtasvat laitta isännän ja muksun käytävään odottamaan. :kieh: :kieh: Mä meinasin skitsahtaa täysin... :ashamed: Purin hammasta yhteen jonku aikaa et en rupee antaa kunno palautetta lääkärille... :snotty:
Mä oon ottanu semmosen asenteen et sanon asioista.Niinkun edellisellä kerralla ku käytiin kyseisessä paikassa meinas antaa viikon välein meille ajat..toinen rakenne ultraan ja toinen sokerien takia kontrolli.Meillä tosissaa tuo yks reissu on 200 km mittainen yhteensä...Ja isäntä joutuu olemaa töistä poijes.Annoin lääkärille palautetta et HALOO...onko mitää järkeä viikonvälein täältä asti juosta siellä...kun ne kaik vois hoitaa ihan hyvin samalla kertaa.Lääkäri oli ensi et juu teijän o käytävä viikon välein..mut sit hoitaja kahtoi aikoja ja sai meille yhelle päivälle kahden kerran asiat...muutenki nuo sokerikontrolli käynnit tuntuu turhalle ajaa (ainakin vielä tässä vaiheessa) 100 km päähän..kun siellä mitataan verenpaine ja otetaa mittaamiani sokereita papereihin ylös ja sit katotaan ultralla kui kasvaa... :| Mitkä voi hoitaa myös meijän omassa neuvolassakin... ja puhelimella soitella ne polille:snotty: mutta seuraavan kerran meillä on onneks aika vasta ens vuoden puolella... :) Onneks.

Tervetuloa uusille. :flower: :heart:
Onnea Triplamammalle kolmosista!!Vaude hienoo...mut onha tietty tuossa kolmen odottamisessa omat hommansa...riskinsä...Mutta toivotaan että kaikki menee hienosti siihen asti kun syntyvät ja syntymän jälkeenkin.Onnea!! :heart: :heart: :heart:

Minuakin vieläkin ottaa sydämestä tuo sunburnedin pienien poikien pois meno... :| Mitenköhän siellä jaksetaan??

Mutta nyt sitten vähän omaa napaa...
Olo on parempi..huomattavasti...Ollut nyt jo kolme päivää. =) Ihanaa!!Mahtavaa.Vieläkään ei ole kukaan muu perheenjäsen siarastunut.Toivon edelleen et ei sairastuskaan... :p "Eemeli" myllää mahassa jo tosi aktiivisesti..ihanaa... :)
Taidan pikkasen lähteä haukkaamaan happea..kun ei pariin viikkoon pahemmin oo tullu happea haukattua... :| Jos kävis vähäsen etes.

Hyvää vointia mammat. :D Voikaahan hyvin. :D

daizz ja "eemeli" 20+6
 
Triplamamma-74 oi miten hienoa, että olette viimein saaneet apua lapsettomuushoidoista ja vielä triplasti! Onnea! Lapsettomuushoidot on itsellekin tuttujuttu.
Tervetuloa uudet!
Palailen toisen kerran paremmalla ajalla!
 
Suuri kiitos kaikille osaa ottaneille ja meitä tukeneille. Kaipaan niin vauvojani, ikävä ja suru ovat pohjattomia. Yritän uskoa siihen, että joku päivä tämä alkaa helpottamaan. Joku viisas on sanonut, että ikävä lähtee ikävöimällä ja itku loppuu itkemällä. Pakko jaksaa uskoa parempaan huomiseen, ei tästä muuten selviä. Onneksi on olemassa ihana mieheni, joka kantaa puolet taakastani sekä paljon perheenjäseniä, ystäviä ja muita läheisiä, jotka tsemppaavat eteenpäin. En tiedä mitä tekisin ilman heitä.

Toivotan teille kaikille koko sydämestäni onnellista loppuodotusta sekä paljon kauniita, terveitä vauvoja! :heart:
 
Sunburned Ihanasti jaksata ajatella...tekstistäsi tulee semmoinen fiilis että sinä ja miehesi jaksatte läheistenne tuella selvitä yhessä tästä niin vaikeasta ajasta.
Teidän pienten kauniiden enkeli poikien kohtalo on niin surullinen...koskettaa täälläkin palstalla niin montaa tai kaikkia.Tässä pinossa kaikki me odotamme pieniä ihmeitä...ja pelkäämme pienien puolesta jonka takia teidän murheellinen tilanne koskettaa.Mutta samalla sinun sisäinen sisu tulee esiin. Voimia voimia...Jokaisen on oikeus olla myös heikko.Älä sitä sure.
Aikaa aikaa...kaikki surutyössä vaatii aikaa.

Sydämiä teille,sinulle ja miehellesi. :heart: :heart: :heart:

Lämpimin ajatuksin Daizz
 
Moi!

Kovin usein ei jaksa täällä käydä kun on niin väsynyt.
Nyt oon ollu 1,5 viikkoo sairaslomalla kun selkä rasittui liikaa. Vähän lupailivat ettei tartte olla töissä kuin kuukausi enään :)

Ultrakin oli ja siellä näkyi et vauvat on kunnossa. Sukupuolia en halunnut tietää.
Neljän viikon kuluttua tuleekin jo eka äitiyspoliklinikka käynti :)

Marylene ja pikkuiset 20+4
 
Sunburned tuntuu aivan kohtuuttomalta lukea huonot uutisesi. Toivoin niin koko ajan että asia kääntyisivätkin voitoksi ja saisimme itkeä ilon kyyneleitä. Nyt itkettää epäreilu kohtalosi ja miehesi suru on myös varmasti musertava. Mietin että tämä tosiaan on sinun ja miehesi suuri tragedia. Onneksi teillä on toisenne ja ymmärrätte parhaiten sen kivun mitä ihanien vauvojenne menetys aiheutti ja aiheuttaa.

Minua kosketti niin kovasti että pidit vauvoja vielä jonkin aikaa sylissäsi. Jos voisin sanoa että itkin krokotiilinkyyneliä täällä ja sydämeni kääntyi ympäri.

Pienille enkeleillesi ajatus joka tuli mieleeni jostain menneisyydestä.:
"Levolle laske luojani, armias ole suojani.
Jos sijailtain en nousisi, niin taivaaseen ota tykösi."
 
MLL
Maanantai huomenet harmaasta Kymenlaaksosta :) Täälä olen siis "lomailemassa", katsomassa kavereita ja sukulaisia. Tänään olisi tarkoitus lähteä vähän katsastamaan vauvantarvikkeita ja muutenkin kaupungille äitini kanssa. Flunssaa vähän pukkaa päälle, mutta muuten olo on mainio ja masu on pysynyt hyvin mukana kauheesta kiireestä huolimatta :D

Täälä monella ei ole ollut niin hyvä olo..Tsemppiä ja jaksuja ja voimia kipuihin ja kolotuksiin! Mulla oli niitä supistuksia ja nyt yritän täysilä nauttia näistä kivuttomista hetkistä, kun ei tiedä koska seuraavaksi kaataa taas sänkyyn.

MLL :heart: 22+5
 
Huomenta vaan kaikille ja hyvää alkanutta viikkoa :flower:

Maanantain kunniaksi
Galluppia: Kuinkas moni onkaan jo keksinyt nimiä tuleville vauveleille?

Minä olen vihdoin jo keksinyt "vakituiset" nimet ainakin tytöille mutta jos käykin niin että ovat prinssejä niin on vielä vähän mietinnän alla =) =) :heart: Tai olisihan minulla jo pojillekkin ihanat nimet joista olen aina tykännyt ja nyt jos tulisi kaksospojat niin mikä olisi ihanempaa kuin laittaa ko. nimet heille mutta on käynytkin niin että äitini tuntee erään perheen hyvinkin joilla jo melkein aikuisikään ehtineet eri-ikäiset pojat samoilla nimillä :eek: Oon ollut vähän järkkynä ettenkö muka vois laittaa niitä nimiä nyt kun niillä joillakin pojilla on ne nimet :(
 
Huomenta vaan kaikille pitkästä aikaa :)

Lumi on poissa ja harmaus tilalla..keitin just mulle ja tytölle riisipuuroa, edes vähän joulufiilistelyä <3 hihih

Nimistä joo on mietittynä sekä tytön että pojan nimi..poika siis kumminkin ilmeisesti tulossa, niin onneks sekin nimi tuli keksittyä, vaikka vaikeeta se on ollut!!!!

pistetään tähän perään galluppia, että missä vaiheessa meinaatte kertoa lapsen nimen muille? itse haluisin vasta kun lapselle nimi virallisesti annetaan, mutta mies oli jo ainaki vanhemmilleen sen möläyttäny ja haluaa muutenki että vauvaa aletaan heti kutsumaan omalla nimellään jos se on mietittyä..

nyt puuron syöntiin, hauskaa viikkoa :heart:

 
Huomenta :) Viimeinen kokonainen viikko töissä starttaa tänään. Täl viikolla ma-la töitä. Ens viikolla sitten virallisesti ma-to, mut työtunteja meinaa olla jo niin paljon tämän viikon jälkeen, et taidan tehdä vaan parin tunnin päiviä ens viikolla. Ens viikolla alottaa uus työntekijä, joten ens viikon hommat on lähinnä päivittää sille tiedot, mitä on menossa ja mitä multa jää kesken. Tuntuu HYVÄLTÄ, vielä ois muutama tärkee juttu mikä pitäis hoitaa, mut loppusuoralla kovasti..

Nimigalluppiin: Meillä on nimet valmiina ja muutama ne tietääkin. Olen kysyessä kertonut, mulle ei ole mikään tärkeä asia säilyttää nimet ristiäisiin asti salassa :) Ymmärrän kyllä, että moni näin tekee, itellä ei riitä kärsivällisyys :D Voipi kuitenkin olla, et nimet vielä muuttuu, jos tulokas ei nimeltään näytäkään.. Suunniteltu ojan nimi jouduttiin vaihtamaan jo raskauden alussa, kun tavattiin todella ärsyttävä henkilö, jolla tämä nimi oli.. Onneksi löydettiin suht nopsaan korvaava nimi ja se onkin parempi :) Nämä nimet laitettiin synnytyssairaalan esitietolomakkeeseenkin hätäkastenimiksi.

Liikkeet: Eilen illalla oli kyllä taas semmonen potkushow menossa et huhhuh :D Ukko naureskeli kun koko maha heilui tömähtelyjen voimasta. Pari osumaa tuntui jo inhottavalta, ei se olekaan aina pelkästään ihanaa et niitä liikkeitä tuntee :D Mut onhan se tärkeää, et pikkunen on aktiivinen <3

Tarvikegallup: Kyselenpä minäkin vähän.. Missä vaiheessa menette tarvikehankinnoissa/suunnitteluissa? Minä oon kasannu listaa, minkälaisia isompia tarvikkeita pitäis hommailla. Joulukuussa käydään hakemassa pinnasänky kaupasta, anoppi on sen luvannut kustantaa. Vaunuthan meillä nyt on. Turvakaukalo pitäis vielä löytää. Loppuja kamoja sitten pikkuhiljaa :) Odotan ihan älyttömästi sitä, kun pääsen ostamaan kaikkea pientä sälää; tutteja, vaippoja, tuttipulloja, rasvoja, petivaatteita, leluja jnejne. Nämä luultavasti vasta uuden vuoden puolella. Mitä mieltä olette rintapumpusta, oisko se hyvä hommata jo ennen synnytystä vai vasta sit ku tarpeen näkee?

Aamuterveisin, Hali87 + Pähkinä 22+5

PS: Mahakuvaa :)



Ja toinen, näkyy vähän paremmin tuo mahan muoto, vaikka selkä onkin enempi kaarella hassusti..

 
Mut voi poistaa listalta! En ole enää käynyt täällä ollenkaan, viime kerrasta on ainakin kaksi kuukautta aikaa..

Onnea ja kaikkea hyvää kaikille masun kasvatukseen! :heart:
Mekin käytiin viime viikolla rakenneultrassa ja kaiken pitäisi vauvalla olla hyvin :heart: Oli ihanaa nähdä vauva 4D:ssä. Aiemmin ei siitä kokemusta olekaan. Kasvoissa on samaa näköä kuin isommilla sisaruksilla =)

Vauvan tuoksua odotellessa, Jade
 

Yhteistyössä