Uskisketju pääsiäisen kunniaksi

Järjettömiä sääntöjä? Sulla on varmaan aika ikävää elää Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa jossa lakeja riittää, eikä voi elää kuin villissä lännessä. Kristinuskon kymmenen käskyä ovat mielestäni erittäinkin perusvaatimukset lähimmäisyydestä ja ihmisyydestä.

Pahat teot joutuu sovittamaan taivaan porteilla ja uskon, että esim. lasten kiduttajat tai muut paholaiset eivät taivaaseen pääse. SIellä ne synnit punnitaan. Mitään vastuun pakoilua en siis näe?

Kristinuskoa, luonnollisesti =)
 
En sekoita.
no voi olla että silloin kun meni hyvin ja kaikki oli onnellisesti etten ajatellut niinkään näitä asioita kovinkaan syvällisesti mutta nykyseltään olen aika vakuuttunut Jumalan olemmassaolosta. Ehkä se on ollut Jumalan ansiota että olen voinut antaa osan murheista hänelle.. Ihan oikeasti välillä kun olen itkenyt ja valvonut niin on tullut sellainen olo, että mitä mä enää murehdin? Jumala ottaa suruni omakseen.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo

Reactions: kepsis
Olen huomannut että silloin kun mulla menee päin anaalirauhasta asiat ja olen lamaantunut, niin silloin Jumala pitää huolta mun perheestä. Miehellä on ollut viime päivinä oikein reipasta ja sosiaalista aikaa, lapsillakin on mennyt kivasti. En jaksanut lähteä noiden kanssa lenkille tänään mutta noilla oli oikein hauskaa.
Sit kun mulla menee kivasti niin mies on omista jutuistaan masiksessa ja mä vedän tätä poppoota.

Joskus harvoin on kaikilla meidän perheessä kaikki asiat hyvin, sellaisiakin aikoja on. Mutta yleensä on se joku, yksi tai useampia kaihertavia asioita joilla meitä pidetään rukouksessa. Että yhteys yläkertaan säilyisi edes sitä kautta.
 
"vieras."

Kuulostaa..tosi mukavalta. Isä, joka käy pelotelemassa lapsia tasaisin väliajoin, ettei kenelläkään vaan olisi liian kivaa.
 
[QUOTE="vieras.";29798947]Kuulostaa..tosi mukavalta. Isä, joka käy pelotelemassa lapsia tasaisin väliajoin, ettei kenelläkään vaan olisi liian kivaa.[/QUOTE]

Yritätkö sä tehdä musta nyt ahdistunutta tai häkkiin ajettua uskovaa, Jumala-juttuihin liittyen? :) Miten mun olo ei kuitenkaan tunnu siltä.
 
"vieras."
Yritätkö sä tehdä musta nyt ahdistunutta tai häkkiin ajettua uskovaa, Jumala-juttuihin liittyen? :) Miten mun olo ei kuitenkaan tunnu siltä.
Miksi yrittäisin? Kasvatatko itse lapsiasi niin, että annat heille aina jotain aihetta suruun ja murheeseen, että yhteytenne säilyy? Jos et, niin miksi et? Onko se huono tapa kohdella niitä, joita sanoo rakastavansa?
 
[QUOTE="vieras.";29799013]Miksi yrittäisin? Kasvatatko itse lapsiasi niin, että annat heille aina jotain aihetta suruun ja murheeseen, että yhteytenne säilyy? Jos et, niin miksi et? Onko se huono tapa kohdella niitä, joita sanoo rakastavansa?[/QUOTE]

Jaa, olis mulla tuohon sanottavaa, mutta kuten aloitusviestissä sanoin niin en halua edelleenkään väitellä.
 
Äsken ajaessani autoa pitkästä aikaa niin huomasin et silmälasit jäikin kotiin. No ei mulla kovin huono näkö ole, mutta silti selkeämmin näkee rillit päässä tai piilareilla. Siinäkin pystyin ajattelemaan, että hei jos törmään nyt johonkin tolppaan tai tulee kolari niin J pitää musta huolen :cool: Onko sulla yhtä uskollista kaveria tuossa vierellä?
 
[QUOTE="vieras.";29799019]Tarkalleen ottaen miten tuo on pahempi kuin se, että sinä kerrot lapsillesi helvetistä ja miten sinne päätyy?[/QUOTE]

En ole vieläkään kertonut, tuo isompi on jo koulussa. Menee monta vuotta ennen kuin kerron, älä kysy kuinka monta.
 
"vieras."
Äsken ajaessani autoa pitkästä aikaa niin huomasin et silmälasit jäikin kotiin. No ei mulla kovin huono näkö ole, mutta silti selkeämmin näkee rillit päässä tai piilareilla. Siinäkin pystyin ajattelemaan, että hei jos törmään nyt johonkin tolppaan tai tulee kolari niin J pitää musta huolen :cool: Onko sulla yhtä uskollista kaveria tuossa vierellä?
Uskovaiset ei ikinä kuole kolareissa?
 
Minkä takia täällä maan päällä ei voi elää uskoen johonkin suurempaan ilman, että siitä pitää pitää mitään suurempaa ääntä. Miksi pitää olla järjettömiä sääntöjä joista jokainen valitsee ne omansa joiden mukaan elää? Kaikki ne on jonkun ihmisen keksimiä juttuja joista valitaan vaan se omaan elämään sopivin juttu, tätäkö se Jumala halusi?
 
Yhteistyössä