Lähes kymmenen kuukautta se kesti kokonaisuudessaan ja nyt imetysdietti on kokonaan ohitse. Yllättävän kivuttomasti se sujui ja kuinka mahdottaman iso apu siitä oli. Monen monta kertaa mietin mitä syödä ja alun ”enhän voi syödä lähes mitään” vaihtui siihen ”mähän voin syödä tätäkin”.
Helppoa se ei todellakaan alussa ollut. Jätin aika laajasti kaikkea pois. Poissa oli maito, soija, nauta, kananmuna, kala, pähkinät, sitrushedelmät, tomaatti ja kaakao. Yhdessä vaiheessa oli poissa myös sipuli. Soijaa löytyi muuten ihan todella monesta ruoasta. Alkuun kaupassa käynnit kesti tuhottoman kauan, kun luin tuotteiden tuoteselostetta läpi. Lopulta siinäkin oppi nopeammaksi.
Meidän pienin reagoi iholla ja refluksilla, siksi imetysdietti aikoinaan aloitettiin.
Moneen kertaan purkua suositeltiin koitettavaksi, mutta halusin tehdä sen ihan omaan tahtiin ja pitää diettiä alkuun tarpeeksi kauan. Hyvin sain tähän tukea myös neuvolasta mikä oli niin ihana juttu. Pieni kasvoi hyvin ja itse voin hyvin ja otin purkista kalsiumia ja koitin syödä mahdollisimman monipuolisesti.
Purin imetysdiettiä (kun sitä oli kestänyt reilu 8kk) hiljalleen yksi ruoka kerrallaan. Seurasin ilmeneekö jotakin ja pidin tarpeeksi pitkän välin ennen seuraavan ruoan palauttamista omaan ruokavaliooni. Naudan, soijan ja maidon kohdalla jännitin, sillä niitä pidin alusta asti syyllisinä. Koitin hiljalleen ja ihoon tuli muutamat läiskät, mutta paljon pienempinä kuin ne mitä oli silloin, kun hän oli pikkuinen. Alkuun oli myös pientä satunnaista pulauttelua, joten pidin määrät todella pieninä.
Tällä hetkellä molemmista jaloista löytyy vielä yhdet pienet kuivat läiskät, mutta refluksi vaikuttaa olevan takana oleva vaiva. Tällä hetkellä ihan kaikki ruoat tuntuu sopivan ja maitoakin juo ihan mukista, eikä oireita ole ilmaantunut lisää. Tyttö rakastaa maistaa uusia makuja ja syö oikeastaan ihan kaikkea mitä hänen lautaselleen laitetaan.
Imetysdietti kannatti, sillä se toi aikoinaan ihan tosi nopean helpotuksen pienen oloon. Pääsimme silloin nopeasti iho-oireista eroon ja refluksi helpotti huimasti. Uskomatonta, että kaikki saatiin palautettua onnistuneesti ruokavalioon ja nuo pari pientä kuivaa kohtaa eivät ole siitä suurentuneet minkään ruoan kohdalla.
Haluan kiittää kaikkia, joilta saatiin tukea tänä aikana. Uskon sen olevan iso syy siihen, että imetysdietti onnistui näin hyvin. Kiitos.
Löydät meidät myös instagramista @_terhin_
Kurkkaa myös nämä:
Ensimmäistä kertaa ikinä – Imetysdietti
Imetysdiettiä on takana reilu kuukausi
Kommentit (4)
Moikka! Kuinka nopeasti imetysdieetti helpotti refluksioireita? Meillä 2kk ikäinen tyttö pulauttelee todella paljon ja selvästi vatsansisällön nousu tuntuu pahalta sillä usein pulautukset tulee itkun kera. Yöt on tästä syystä tosi hankalia ja päivätkin itkuisia.
Näkyikö teillä refluksi painonkehityksessä? Tuntuu että sitä pidetään jonain edellytyksenä sille, että refluksiongelmasta voi edes puhua. Meillä paino ainakin tähän mennessä noussut todella hyvin, joten tuntuu että meidän pulautteluongelma kuitataan ”kyllähän kaikki vauvat puklaa, jos paino nousee niin on normaalia”.
Olen kerran ollut n. 1,5vk maidottomalla ja munattomalla, tällä en huomannut vaikutusta, mutta mietin josko kokeilisi vielä laajempaa imetysdieettiä.
Kiitos vastauksesta jo etukäteen ja kiitos myös inspiroivasta blogista! Seuraan myös instassa, kiva seurailla teidän arkea 🙂
Usein onkin tärkeää ymmärtää, että pienten kasvaessa sopimattomasta voi tulla sopivaa yllättävänkin nopeasti. Kun pieni elimistö kypsyy ja kehittyy, se monesti oppii mitoittamaan reaktionsa oikein ja monet allergiat jäävät historiaan.
Valitettavasti näkee myös lapsia, joille on joskus pieninä diagnostisoitu maitoallergia ja jotka ovat jääneet sen ”yhden totuuden varjoon” kasvamaan. Maitoa ei ole sen koomin kokeiltukaan, kun on uskottu allergian kerran olleen ja jääneen.
Asiasta tulee toisinaan valitettavasti myös osa vanhempien identiteettiä. Heille onkin tärkeää saada olla allergisen lapsen vanhempia. Vähän erikoisempia. Tietämättään siis jäävät itsekin vangiksi totuuteen, joka kerran oli totta, mutta muuttui matkalla.
Kyllä näin se on ja onneksi meidänkin kohdalla nämä menivät ohitse ja nyt toinen voi syödä mitä vaan ja itse saan syödä taas kaikkea. 🙂
Meille alusta asti painotettiin, että kannattaa testailla sitten hiljalleen, kun sopivalta tuntuu. Itse siirsin sitä myöhemmäksi, mutta juuri sopivasti näin omasta mielestä. Nyt tyttö sen 1v2kk ja kaikki käy, mikä tuntuu niin mahtavalta. 🙂 Varmasti, jos lapsi saanut pahoja reaktioita on iso kynnys alkaa altistaa tai koittaa ruokia. Ehkä se voi olla myös syy, ettei uskalla koittaa ja turvautuu siihen erikoisruokavalioon. Toivon, että silloin vanhemmat saisivat apuja näihin purkuihin ja testailuihin.
Parissa viikossa alkoi myös se helpottaa. 🙂 Tai lähinnä huomasin, että pulauttelu väheni ja minun ei tarvinnut kantaa ja koittaa pitää toista tyytyväisenä niin usein. Saatiin siinä kuitenkin rota joka pisti pulauttelun taas pahemmaksi. Se alkoi kuitenkin rauhoittua, mutta aikaa vei pitkään.
Ei näkynyt painossa mitenkään. Minusta on tyhmää, jos apua ei voi saada siksi ettei paino laske, tai ei voi olla refluksia, kun paino nousee. Meillä ainakin kuului selvästi, kuinka hän nieleskeli välillä puklua alas, nukkui pää taaksepäin kenolla ja puklu lensi kaaressa useita kertoja päivässä. Meillä, kun kerroin lääkärille hän sanoi, että jos on samaa kuin meidän edellisillä niin suosittelee alkuun sitä gavisconin antamista. Koin itse kuitenkin, että meillä minun imetysdietti toi suurimman avun ja kyllä annettiin tuota lääkettäkin yhdessä vaiheessa kuuriluontoisesti.
Itse jätin maidon lisäksi heti soijan ja naudan. Usein jos reagoi jotenkin maitoon, reagoi myös noihin. Ja soijaahan on tungettu ihan joka paikkaan, joten kannattaa katsoa tarkkaan tuoteselosteet. Kovasti tsemppiä sinne, toivottavasti siellä oireet helpottaisivat.♥ Pahoittelut, että vastaamiseni hieman venyi.