Pitkä latenssivaihe ja vinkit synnytyksen käynnistämiseen

Raskausviikko 39 on loppusuoralla ja täällä kärsitään edelleen kipeistä supistuksista ilman, että synnytys olisi vielä kuitenkaan käynnissä. Välillä on päiviä ilman supistuksia, mutta usein illalla sänkyyn mennessä supistukset yltyvät ja koko kohtu tuntuu aristavalta.

Äitiyspolin käynti

Viikoilla 38+3 mulla oli kontrolli-ultra äitiyspolilla. Beben painoarvioksi saatiin 3,6kg ja hän oli nätisti raivotarjonnassa. Pyysin lääkäriä tarkistamaan samalla kohdunsuun tilanteen. Kanava oli hävinnyt kokonaan ja kohdunsuu oli sormelle auki. Lohduttavaa, etten ole kärisnyt supistuksista aivan turhaan.

Synnytys käyntiin

Bebellä on vielä monta viikkoa aikaa tulla maailmaan, mutta mun olo alkaa olla todella kypsä ja tukala. Latenssivaihe vie mun voimat ihan täysin ja kun arjessa on mukana alle 2-vuotias taapero alkaa päivät olla yhtä selviytymistaistelua. Olen siis kokeillut mahdollisimman monia ”kikkoja” jouduttamaan synnytystä.

Vyöhyketerapia. Kävin kätilön tekemässä vyöhyketerapiassa rentouttamassa kehoa. Kätilön käsittely oli aivan ihana ja nukahdin hoitopöydälle. Erityisesti nautin akupunktiopisteiden painamisesta ja ne selvästi aktivoivat kohtua käsittelyn aikana.

Kalvojen pyörittely. Pyysin äitiyspolin lääkäriä pyörittelemään kalvoja sisätutkimuksen aikana. Kalvojen pyörittelyn ja kohdunsuun ärsyttämisen tarkoituksena on saada supistukset käyntiin. Moni kertoo kalvojen pyörittelyn olevan todella kivuliasta, mutta mun mielestä se ei tuntunut perus sisätutkimusta kummemmalta.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön IHAN MAMINA (@niina.mantere) jakama julkaisu


Syväkyykky. Kyykistelen monta kertaa päivässä syväkyykyssä kantapäät maassa ja selkä suorana. Taaperon lelujen kerääminen on hyvä harjoitus kyykistyä aina uudelleen ja uudelleen. Tämän tarkoitus on saada vauva laskeutumaan lantioon ja painamaan päällään kohdunsuuta.

Pumppaaminen. Tehokkain keino olisi hieroa nännejä öljyn avulla, mutta juuri nyt en voi sietää sellaista kosketusta. Olen siis iltaisin pumpannut rintoja sähköisellä rintapumpulla 10-15min ajan ja saanut aina pienen saaliin ensimaitoa pakkaseen vauvaa varten.

Kolme ässää. Seksi, siivous, sauna

Raivosiivous. Tänään oli sellainen päivä, että käytin kaiken turhautumisen ja ketutuksen raivosiivoamiseen. Laitoin siis kuulokkeet korville ja musat täysille. Siivosin asunnon lattiasta kattoon niin että hiki lensi. Dramaattisesti konttasin luutun kanssa lattioita ja kyykkäilin välissä.

Rentoutumien. Tämä on sellainen juttu mihin en tässä mielentilassa oikein pysty. Iltaisin toki otan omaa aikaa itselleni ja yritän ajatella muuta, mutta synnytys on väkisinkin mielessä koko ajan. Rentoutuminen ja taapero-arki ei vaan kuulu samaan lauseeseen.

Jumppapallo. Pallo on ollut ahkerassa käytössä koko raskausajan, siinä on kiva pomppia ja pyöritellä lantiota. Auttaa kuulemma lantiota avautumaan ja vauvaa laskeutumaan hyvässä asennossa.

Keinot mitkä on vielä kokeilematta

  • Tuore ananas
  • Tulinen ruoka
  • Lenkkeily
  • Porrastreeni
  • Luovuttaminen
  • Ikea reissu
  • Kylmää ja kuumaa vettä vuorotellen masulle
  • Lopeta synnytyksen ajattelu
  • Päänhieronta
  • Käänteispsykologia ”älä sitte synny”
  • Osteopatia
  • Pyöräily (tämä toimi esikoisen kohdalla)
  • Buukkaa kalenteri täyteen hommia
  • Iso Prismareissu ja monta kassia ruokaa kannettavana
  • Remontti projekti

Sinua voisi kiinnostaa myös

Päikkäreitä ja kiukkua, olen vaipunut taaperon tasolle

6 x asiat missä olen tiukka äiti ja missä lepsu

Kommentit

1 kommenttia
Avatar

Vadelmanlehtitee voimistaa supistuksia ja kohtua 😜

Hauska seurailla sin juttuja kun sun samassa kaupungissa, suht saman ikäinen ja kahdella nuorimmalla sama ikä ero noin suunnilleen (6/18 & 4/20) ja opiskelu samassa oppilaitoksessa mutta kesken jäi 😅

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä