Kuukausien jonotus ohi, perheneuvolan psykiatrisen palvelun ovet aukesivat

Parin kuukauden jonotus on ohi ja olen viimein päässyt perheneuvolan psykiatrisen hoidon pariin. Psykiatrinen hoito kuulostaa jotenkin kamalan raffilta. Oikeasti käyn siis muutaman kerran kuukaudessa keskustelemassa asioihin erikoistuneen sairaanhoitajan kanssa ja yritämme ratkoa mun mielessä pyöriviä asioita. Ei siis mitään vakavaa, eihän?

Kaikki alkoi siitä kun aloin odottamaan esikoista. Ongelmat oman isäsuhteen (tai siis suhteettomuuden) kanssa nousivat pintaan painajaisina, mikä kuopuksen syntymän jälkeen muuttui ahdistukseksi. Tapani mukaan välttelin asian esille ottoa ja piileskelin mielummin Prisman hyllyjen välissä, etten joutunut kohtaamaan biologista isääni vahingossakaan. Tämä tietenkin vain pahensi sisälläni kummittelevaa mörköä. Lue: Vaikea isäsuhde alkoi näkyä vasta kun minusta tuli äiti

Elämässä on muutenkin tapahtunut paljon. Siis sen lisäksi että ollaan saatu kaksi lasta, muutettu monesti, riidelty tuhansia kertoja ja menty läpi taloudellisten vaikeuksien aina omistusasunnon ostoon. Mun jaksaminen ja mieli on ollut koetuksella kesän aikana stressi alkoi purkautua kuukautisiin liittyvien häiriöiden ja yleisen ahdistuksen myötä. Pinna on niin kireällä, että yksikin väärä sana puolisolta katkaisee sen ja olen valmis pakkaamaan matkalaukut ja lähtemään Malagaan. Lue: Ensimmäiset menkat ja PMS oireet synnytyksen jälkeen

Apu perheneuvolasta

Neuvolassa vastaan aina ”ihan hyvin” terveydenhoitajan kysyessä mun jaksamisesta. Ja jaksanhan mä ihan hyvin. Lapset voi hyvin, koti on siisti ja olen onnellinen. Mä nauran päivittäin, lenkkeilen ja mulla on ystäviä. Eikö silloin asiat ole ihan hyvin? Mitä sitten jos öisin näkee painajaisia tai iltaisin hyperventiloi itkusta taas yhden turhan (itse aiheutetun) riidan takia? Mähän oon luonteeltani herkkis, kuuluu asiaan. Vai kuuluuko?

Olen pitkään jo miettinyt olenko oikeutettu saamaan keskusteluapua, koska minulla on kaikki ”ihan hyvin”. On olemassa ihmisiä jolla on asiat paljon huonommin, jotka kaipaavat enemmän sitä kuuntelijaa ja ihmistä joka ohjaa ajatuksia oikeaan suuntaan. Keväällä ymmärsin antaa ammattilaisen arvioida tilannetta, kun purskahdin itkuun kuopuksen 3kk neuvolassa ja pälätin kaiken mielessä pyörivän tuolissaan istuvan terveydenhoitajan korville. Hän ehdotti perheneuvolan psykiatrisen puolen palveluita ja minä nyökkäsin. Kaksi kuukautta myöhemmin istuin psykiatrisen sairaanhoitajan edessä. Lue: Kun tuntematon nainen vei taaperolta kärryn ja äitinä lamaannuin täysin

Ensimmäinen käynti

Edessäni istuva nainen tuntui lämpimältä, äidilliseltä, muttei missään nimessä yli-empaattiselta. En ole voinut puhua omalle terveydenhoitajalle asioista, sillä hän on liian empaattinen. En kaipaa voivottelua tai myötätuntoa, haluan ratkaisuja ja ymmärrystä. Käynnillä pystyin puhumaan asioista ensimmäistä kertaa itkemättä. Siinä naisessa oli jokin taika. Hoitoon pääsy oli yllättävän helppoa, vaikka ainakin täällä Lahdessa jonotusaika on kahdesta kolmeen kuukautta. Niinsanotun palvelupyynnön voi tehdä itse netissä, tai pyytää neuvolan terveydenhoitajaa tekemään sen. Pyynnön lähettämisen jälkeen kului alle viikko, kun hoitaja soitti minulle.

Ensimmäinen käynti kului lähinnä mun perhesuhteiden ja ongelmakohtien selvittämiseen. Sairaanhoitaja piirsi itselleen jonkinlaista ajatuskarttaa perheestäni ja missä kohtaa mua stressaavat ja mieltä painavat asiat tulee esille. Teimme myös suunnitelmaa tulevaisuuden kannalta. Pääsen myös tapaamaan psykologia ja gynekologia halutessani. Jo tämä 60 minuuttia kestänyt käynti antoi mulle paljon energiaa. Joku sanoi, että olen oikeassa paikassa ja asiat järjestyy. Seuraa meitä myös Instagramissa @niina.mantere