Sisaruksen hyväksyminen vei aikaa, nyt pikkuveli on tervetullut leikkeihin

Katselen sivusilmällä keittiöstä kuinka 2-vuotias taapero kantaa pientä Duplo-autoa leikkimatolla huitovan pikkuveljen eteen. Hellyyttävä näky. Pikkuveli on nyt 7kk ikäinen ja vasta nyt taapero on alkanut osoittamaan kiinnostusta sisarusta kohtaan. Pieniä eleitä arjessa, kuten lelun viemistä vauvalle tai hetkellistä vierekkäin oleilua. Pikkuveli on ollut omituinen ja vieras juttu taaperolle. Hän ei ole tähän asti halunnut ottaa kontaktia veljeen hyvässä eikä pahassa. Pikkuveli taas on ihan hullaantunut isoveljestään. Jos joku saa vauvan nauramaan, niin se on isoveli.

Kotiuduimme sairaalasta helmikuussa kylmänä pakkaspäivänä. Olin ollut erossa esikoisesta 5 päivää, sillä sairaalaan oli ainoastaan isä tervetullut vierailemaan. Oli sydäntä riipivää olla erossa pienestä 1v 8kk ikäisestä pojasta niin kauan. Outoa oli varmasti myös taaperosta. Heti kun äiti tulee ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen kotiin on sylissä pieni vauva joka syö tissiä kellon ympäri. Eikä äiti pysty halaamaan ja rutistamaan niin kuin ennen. Kahden lapsen arkeen ei tullut onneksi mitään draamaa. Taapero otti nopeasti isin ”the vanhemmaksi” jolta saa enemmän huomiota, apua ja hoitoa. Minä vietin parhaani mukaa aikaa myös taaperon kanssa ja annoin hänen tulla kainaloon imetysmaratonien aikana. Ainoa selkeä reagointi pikkuveljen syntymään oli se, ettei esikoinen suostunut enää nukkumaan yksin omassa sängyssä. Lue: Taaperon yöheräily, reaktio vauvan syntymään?

Pikkuveli ei kiinnosta

Alkuun houkuttelimme taaperoa usein tutustumaan vauvaan ja osallistumaan hoitoon. Silloin tällöin pikkuveli sai pusun otsalle tai silittelyä, mutta suurta kiinnostusta uutta tulokasta kohtaan esikoisella ei ollut. Vauvan itkiessä taapero pelkäsi ja hätääntyi ensimmäisinä viikkoina. Myöhemmin siitäkin tuli vain tavallista arjen ääntä ja hälinää. Taaperoa selvästi ärsytti hetkinä jolloin vauva vei huomion, mutta hän ei onneksi kohdistanut mustasukkaisuuttaan vauvaan. Lue: Miten 1v 8kk taapero reagoi kun vauva tuli taloon?

Kuukausien kuluessa lopetin houkuttelun ja ajattelin, että aika tekee tehtävänsä ja ehkä heistä vielä joskus tulee ”paita ja peppu”. Otin taaperoa yhä mukaan vauvan hoitoon ja leikkeihin aina kun hän tuli lähelle. Taaperoa ällötti. Vaipanvaihto sai hänet yökkäämään ja kuopuksen kiinteiden aloitus oli taaperolle kova kokemus. Samassa pöydässä ruokaileva toukka oli suorastaan ällöttävä. Lue: Kiinteiden aloitus ja pieniruokainen vauva – vinkit aloittamiseen ja soseiden säilyttämiseen

Yhteys on löytynyt

Vauvan täyttäessä puoli vuotta alkoi veljesten välinen yhteys löytyä. En tiedä johtuuko tämä siitä, että kuopus on alkanut viihtyä lattialla ja minulla on ollut mahdollisuus antaa täysi huomio myös esikoiselle vai siitä, että yksin lattialla pötköttelevä vauva on helpommin lähestyttävä. Olkoon syy mikä tahansa on ihanaa nähdä miten yhteiset leikit on viimein löytynyt. Hoivaviettiä ei esikoisella ole vieläkään, mutta autoja ja leluja voidaan jo katsella yhdessä. Ja on pikkuveli saanut jopa muutaman pusun otsalle pitkän ajan jälkeen. Nähdään myös Instagramissa @niina.mantere

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä