Ajatuksia viime synnytyksestä

Muistan olleeni jollakin tapaa lukossa meidän nuorimman syntymän aikaan. Päässä on pyörinyt paljon ajatuksia tuosta ajasta. Tilanne oli lopulta niin raskas, kun sairastuin loppuraskaudessa.

Raskas loppuraskaus

Vieläkin nousee kurjia ajatuksia, kun mietin loppuraskautta. Raudanpuute ja raskaushepatoosi veivät fyysisen jaksamisen ihan äärirajoille. Muistan, että jouduin lepäämään paljon sängyssä, koska portaat ulkoilmaan oli liikaa. Kuuntelin avoimesta ikkunasta, kun muu perhe nauroi ja leikki korkeissa lumihangissa. Olin niin väsynyt, että odottamisen ilo oli kokonaan poissa.

( Lue myös : Syy on raskaushepatoosi )

Yksin osastolla

Makasin vajaa viikon osastolla, kun tilanne meni kriittiseksi. Maksa-arvot nousivat todella koholle ja sappihappokin lähenteli riskilukua. Pelon ja ahdistuksen ajatuksia sinkoili päässä enkä enää osannut suoda ajatuksia vauvalle. ”Mietin sinua taas, kun väsyttää vähän vähemmän.” Makasin yksin sairaalahuoneessa ja tuijotin remppaohjelmia. Koronan takia vieraita ei saanut käydä ja oma kumppani oli järkyttynyt tilanteesta. Hänen järkytys johtui menettämisen pelosta ja jostain syystä aiheutti sen, että oli helpompi vetäytyä hiljaisuuteen.

( Lue myös: Syntyykö vauva rv 35 vai 36? )

Arvot saatiin laskemaan, mutta vauva oli makrosominen

Raskaushepatoosi saatiin kuriin, mutta vauva oli pahasti makrosominen. Päätettiin, että suunniteltu sektio tehtäisiin rv35+6. Vauva syntyi painaen noin 4,1kg eli makrosomia oli selkeä. Sektio oli vaikea, mutta palkintona sain tuon pienen ihmisen syliin salissa. Lämpimiä ajatuksia henkilölle, joka tämän mahdollisti ❤

(Lue myös: Sektio kahden yön päästä (rv35+6) )

Menin somelukkoon

Olen todella avoin ihminen somessa, mutta synnytyksen aikoihin aloin kärsimään siitä ajatuksesta, että vauva joutuu muualle. Tuntui vaikealta ajatella, että 17000 muuta katselee omaa vauvaani, josta olen eristyksissä eri osastolla. Halusin kipeästi päästä vauvan luokse ja sulkea kaiken muun pois. Vauvan luona keskityin vain pehmeän pään tuoksuun ja ihon lämpöön.

( Lue myös : Pieni poika on täällä! )

Vauva vauvateholle

Tänään hengitin syvään ja avasin synnytyskertomuksen. Halusin nähdä vauvan tiedot synnytyksen osalta. Apgar pisteet olivat hyvät eli 8/8, mutta syy teholle siirtymiseen oli hengitysvaikeudet. Vauvan hengitys alkoi narisemaan 10 minuutin iässä ja hengitys oli tihentynyttä. Hengitystukea hän sai 20 tuntia, kunnes se voitiin purkaa. Kaksi päivää ennen sektiota otetussa lapsivesipunktiossa vauvan keuhkot eivät olleet vielä kypsät ja näköjään kortisonit ei ehtineet vaikuttaa. Vauvalle laitettiin myös sokeritippa ja sen lisäksi meni kalsium-lisä.

Hoitovirhe tipan kanssa

Käden tippa veti hieman huonosti, joten lääkäri asensi myös päähän kanyylin. Sen laitossa oli ongelmia, koska suoni oli haastava. Jo silloin hoitaja selitti, että se pitää pipon alta tarkistaa säännöllisesti. Yhtenä aamuna tulin vauvan luokse ja tämän päässä ammotti reikä. Hoitaja selitti, että yöhoitaja ei ollut tarkastanut tippaa, joka oli irronnut suonesta. Nesteet olivat valuneet jonnekin pään kudoksiin ja tilanteesta oli aiheutunut iso jälki vauvan päähän. Huonomminkin olisi voinut käydä.

Hoitovirhe harmitti ja samaan aikaan hävetti. En tiedä, miksi häpeilin asiaa, mutta muokkasin sen pois joka kuvasta alussa. Ahdisti, kun ihmiset kysyivät ja surkuttelivat vauvaa. Asiaan huomion kiinnittäminen syvensi omaa ahdistusta. Kyseessä on kuitenkin oma lapsi, jolle jäi tästä pysyvä jälki. Päässä on nykyään pieni arpi, kuoppa ja hiukset eivät kasva sen kohdalta.

Sisukas vauva

Hän oli kuitenkin todella sisukas pieni taistelija. Hän repi itseltään seurantapiuhat tiukasti pois ja lopulta myös nenämahaletkun ja kummatkin kanyylit. Sokeritippa kokeiltiin lopettaa, kun sen uudelleen laittaminen on aika iso homma. Vauva pärjäsi hyvin ilman ja pääsi siirtymään kanssani osastolle, jossa saatiin rauhassa tutustua toisiimme ja olla. Nukuin ensimmäiset yöt vauva paidan sisällä kuin peläten, että joku veisi hänet pois. Jatkoin samaa myös kotona pitkään ja edelleen iltaisin mennessäni nukkumaan kahmaisen pienen pojan kainaloon.

Ajatuksia tehohoidosta

Olen kiitollinen, että on olemassa mahdollisuus tehohoitoon ja olen kiitollinen, että meidän vierailu siellä oli lyhyt. Monella on tilanne, jossa vauva on siellä pitkään. Pienikin pätkä kuitenkin aiheuttaa sen, että ei haluaisi päästää vauvaa käsistään vielä 7 kuukaudenkaan jälkeen. On se riipivä tunne repeytyä kahteen osaan ja tuntea se pakottava kaipuu vastasyntyneen vauvan luokse.

Nämä synnytysasiat ovat pyörineet paljon päässäni, kun pyörähdin yksi päivä Naistenklinikalla. Nousi paljon tunteita pintaan ❤

SEURAA MYÖS INSTAGRAM @operaatioaiti