sormustin - Banneri

Olen tehnyt erilaisia joulukalentereita niin omille lapsille kuin oppilaillenikin. Joulukalenteri on yhteinen leikki ja ihana odottamisen tapa. Jouluhiiret on seikkailleet meillä perinteisesti aina jouluisin – yhden vuoden seikkailut on koostettuna tänne. Yksi vuosi tein luokalleni tunne- ja vuorovaikutustaitojoulukalenterin, jonka voi tulostaa täältä. Tänä vuonna ajattelin, että luokassamme joulua odotetaan joululauluarvoituksin.

joululauluvisa joulukalenteri

Joululauluvisa-joulukalenteri

Joululauluvisa-joulukalenteri sisältää 24 joululaulua (ja 4 tyhjää, jos haluaa laittaa omia lauluja). Jokaiseen lauluun on kolme vihjettä. Ensimmäisessä vihjeessä on vain pari sanaa joululaulusta, toisessa muutama lisää ja kolmannessa vielä lisää. Mukana on kristillisiäkin lauluja muutama, ne voi halutessaan vaihtaa omiin lauluehdotuksiin, jos esim. luokassa ei kristillisiä lauluja saa laulaa. Kotona jo arvuuttelin omalta koululaiseltani lauluja. Itse asiassa pelkistä sanavihjeistä voi olla vaikea keksiä lauluja, mutta jos nuo muutamat sanat laulaa oikealla melodialla, keksii laulut melko nopeastikin. Uskon kuitenkin lauluarvuutteluissa porukan voimaan – aina joku saa sanoista tai melodioista kiinni.

joululauluvisa joulukalenteri

Joulukalenteri on tulostettavissa pdf-muodossa täältä.

Mukavaa joulukuun odotusta!

Anni

instagram l  facebook

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X