sormustin - Banneri

Viime aikoina on sukatuttanut kovasti. Sukkia on pukannutkin aika kiitettävästi. Kun on elämässä paljon meneillään koko ajan, kaipaa vastapainoksi jotain nopeasti valmistuvaa. Sukkia ei kuitenkaan jaksa määräänsä enempää tehdä ihan ”pertsana”, joten jotain pikkujujua niihin pitää keksiä. Syntyikin palmikkosukat Novitan Isoveli-langasta, jossa käytin palmikkopannasta tuttua palmikkokuviota. Näistä sukista tulee ihanan muhkeat, että tarkenee viileämmälläkin lattialla.

palmikkosukat ohje

Palmikkosukat Novitan Isoveli-langasta

villasukat isoveli novita

Tarvitset

1,5 kerää Novitan Isoveli-lankaa

Sukkapuikot 4,00 tai käsialan mukaan

Apupuikko

 

 

Varsi

Luo sukkapuikoille 40 silmukkaa. Neulo pyörönä 2 o 2 n -joustinneuletta 5 kerrosta.  Jaa silmukat puikoille 8-11-11-10. Jatka puikoilla 1 ja 4 joustinneuletta samoin kuin sukan yläreunan resorissa. Puikoilla 2 ja 3 aloita neule ohjekaavion mukaan. Lisää ensimmäisellä kerroksella 2. puikolla nurjien silmukoiden jälkeen yksi oikea silmukka ja  3. puikolla ennen nurjia silmukoita yksi oikea silmukka. Nyt silmukat jakaantuvat 8-12-12-10. Toista palmikkokuviokerta 5 kertaa.

palmikko ohje palmikko ohje

Kantalappu

Aloita kantalappu neulomalla 4. puikolle 1. puikon silmukat sekä 2. puikon ensimmäinen silmukka. Siirrä 3. puikon viimeinen silmukka samalle puikolle. Näin puikolla on 20 silmukkaa. Aloita vahvistettu neule: oikealla puolella nosta 1 neulomatta, 1 o ja neulo näin koko kerroksen ajan. Nurjalla puolella: nosta 1. silmukka neulomatta, neulo loput nurin. Neulo kantalappua yhteensä 20 kerrosta. Aloita kantalapun kavennukset jaolla 6-8-6 oikean puolen kerroksella; Neulo oikealta puolelta 13 silmukkaa vahvistettua neuletta ja tee ylivetokavennus. Käännä työ, nosta ensimmäinen silmukka neulomatta ja neulo nurin 6 silmukkaa ja neulo kaksi silmukkaa nurin yhteen. Jatka näin, kunnes sivussa olevat silmukat ovat kaventuneet pois ja jäljellä on 8 silmukkaa.

Kiilakavennukset

Jaa kantalapun 8 silmukkaa kahdelle eri puikoille. Nosta kantalapun sivuista 11 silmukkaa. Näin puikkojen silmukkajako on 15-11-11-15. Jatka 2. ja 3. puikolla palmikkokuviota – huomaa, että kaavion reunimmaiset silmukat on nyt 1. ja 4. puikoilla. Aloita 1. ja 4. puikoilla kiilakavennukset: Neulo 1. puikon lopussa kaksi oikein yhteen ja 4. puikon alussa yliveto- tai ssk-kavennus. Tee kavennukset joka toinen kerros, kunnes silmukoita on 1. ja 4. puikolla 10 (10-11-11-10).

Jatka 2. ja 3. puikolla palmikkoneuletta. Toista kuvio kantalapun jälkeen viisi kertaa tai kunnes sovittaessa pikkuvarvas peittyy.

Kärkikavennukset

Itse teen kärkikavennukset aina soveltaen eri kokoihin, mutta tähän 39-koon sukkaan tein ne seuraavasti:

Aloita kärkikavennukset, kun olet neulonut jalkaterän kohdalle viisi kokonaista kuviota. Kuvion reunimmaiset silmukat ovat edelleen 1. ja 4. puikolla.

  1. krs. Kavennuskerros: neulo 1. puikolla kaksi viimeistä silmukkaa oikein yhteen. Neulo 2. puikolla mallin mukaan 1 o, 2 n ja tee yliveto- tai ssk-kavennus ja sen jälkeen puikko normaalisti loppuun. Neulo 3. puikolla, kunnes puikolla on 5s. Neulo 2o yhteen, 2n, 1o. Tee 4. puikon alussa yliveto- tai ssk-kavennus.
  2. krs. Neulo välikerros normaalisti kuvion mukaan oikeat silmukat oikein, nurjat nurin.
  3. krs. Kavennuskerros: neulo 1. puikolla kaksi viimeistä silmukkaa oikein yhteen. Neulo 2. puikolla  1 o, 2 n ja tee yliveto- tai ssk-kavennus. Neulo 3. puikolla, kunnes puikolla on 5s. Neulo 2o yhteen, 2n, 10. Tee 4. puikon alussa yliveto- tai ssk-kavennus.
  4. krs. 1. puikolla kaikki oikein. 2. puikolla 1o, 2n, siirrä 3 s apupuikolle eteen. Neulo seuraavat 3 s oikein ja sen jälkeen apupuikolta 3s oikein. 3. puikolla nosta 3s apupuikolle taakse. Neulo seuraavat 3 s oikein ja sen jälkeen apupuikolta 3s oikein, 2n, 1o.
  5. krs. Kavennuskerros: neulo 1. puikolla kaksi viimeistä silmukkaa oikein yhteen. Neulo 2. puikolla  1 o, 2 n ja tee yliveto- tai ssk-kavennus. Neulo 3. puikolla, kunnes puikolla on 5s. Neulo 2o yhteen, 2n, 10. Tee 4. puikon alussa yliveto- tai ssk-kavennus.
  6. krs. Neulo välikerros normaalisti kuvion mukaan oikeat silmukat oikein, nurjat nurin.
  7. krs. Kavennuskerros: neulo 1. puikolla kaksi viimeistä silmukkaa oikein yhteen. Neulo 2. puikolla  1 o, 2 n ja tee yliveto- tai ssk-kavennus. Neulo 3. puikolla, kunnes puikolla on 5s. Neulo 2o yhteen, 2n, 10. Tee 4. puikon alussa yliveto- tai ssk-kavennus. Tee tällaiset kavennukset joka kerros, kunnes kuvion keskellä olevat silmukat on kaventuneet pois. Katkaise lanka ja vedä silmukoiden läpi. Päättele hyvin.

 

villasukat ohje palmikko

 

Jos haluat tehdä sukkiin mätsäävän pannan, palmikkopannan ohje löytyy täältä. Jos villasukkainnostus taas vei mukanaan, niin tsekkaappa Ilon pisaroita -sukkien ohje täältä.

 

Ihania neulomishetkiä toivotellen!

 

Anni

instagram | facebook

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X