Syysvaatteet lapsille - helppoja jujuja lastenvaatteisiin
Sadepäivä sen kertoi. Syksyllä ei ole lapsilla sopivan kokoista vaatetta. Liekö aurinko pistänyt meidän lasten jalat ja kädet kasvamaan. Kangaslaatikkoa siivotessa nappasin sopivia kankaita sivuun ja surautin niistä muutaman pidempihihaisen/-lahkeisen vaatteen jo valmiiksi syksyä varten. Ja toki niitä sadepäiviäkin taitaa olla sen verran, että lastenvaatteet pääsevät käyttöön jo kesänkin aikana. Tuntuu, että olen perus-kuosivaatetta tehnyt niin paljon, että kaipasin jotain muutakin yksityiskohtaa kuin kuosia. Tässä siis esiteltynä muutamat hauskat yksityiskohdat lastenvaatteista, jotka on aika iisiä ja perinteistä ”peruspertsaa”, mutta joissa on pieni ja helppo juju.
Haluan ommella lastenvaatteet hyvin pitkälti itse, koska ompelu on rakas harrastukseni ja tykkään osoittaa rakkauttani lapsille myös ompelemalla. Joskus itse tekemällä voi myös säästää rahaa (ei aina). Parin vuoden takaiset pohdintani ompelemisesta rahansäästömielessä voit lukea täältä.
Paljettikuvio kiinnittyy silittämällä
Kolmoselle menevän tyttären vaatekaappi kaipaa yksivärisiä ja hillittyjä vaatteita – olen ollut niin innostunut kuoseista, että vaatekaapissa on hyvin sekalainen iloittelu erilaisia kuoseja ja toisiinsa yhdistettynä kuosiviidakko voi olla aikamoinen. Kävin ompelemaan pinkkiä perus-pitkähihaista, mutta ihan vähän teki mieli lisätä jotain. Siispä silitin paidan alareunaan, sille korkeudelle, että näkyy, vaikka paidan päällä olisi hame, yksisarviskuvion. Kuvio on Prymin ja se oli erittäin helppo kiinnittää silittämällä. Kuvion takaa irrotettiin muovi, silitys tehtiin toisen muovin päältä ja homma viimeisteltiin silittämällä vielä kankaan nurjalta puolelta. Tärkeintä on muistaa pestä tällainen paita nurinpäin, kuivuriinkaan en uskalla tätä laittaa. Toivottavasti timangit pysyy paikoillaan käytössä!
Päärmeen tai resorin tilalle taite
Olen jumahtanut tekemään kaikkien housujen lahkeisiin joko resorit tai perinteisen päärmeen. Lisäilmettä (ja helppoustasoa) saa lisättyä kääntämällä päärmeen kahdesti ja oikealle puolelle. Taite ommellaan molemmista sivuista suoralla ompeleella kiinni. Parhaiten tämä erottuu kankaista, joissa nurja puoli on selvästi eri värinen oikeaan puoleen verrattuna. Nämä housut ompelin itse asiassa tyttärelle, mutta niistä tuli sen verran kinttanat, että leikkasin vanhat päärmeet pois, tein taitteet ja annoin housut nelivuotiaalle. Jos housut kestävät hyvänä, voi pituuden karttuessa taitteet purkaa ja tehdä uudet, kapeammat taitteet, tai sitten laittaa sen resorin.
Raporttikuvat ovat näyttäviä
Kuosien lisäksi päätin kokeilla kangasraportteja, tuntuu, että raporttikuva nostaa lastenvaatteet heti seuraavalle tasolle! Ostin talvella Unelmilla-nettikangaskaupasta avaruusraportin. Raporteissa on se kiva, että kuva on näyttävä ja kuosin sijaan vain yksi. Raportin huono puoli on taas se, että kun leikkasin nelivuotiaan paitaan avaruuskuvan kolmiosaisen raportin yhdestä osasta, hukkaan meni typerän kokoiset palat etukappaleen sivuilta. Samassa kangaspalassa oli kolme kuvaa vierekkäin. Kuvat eivät sulautuneet toisiinsa, joten kuvien välillä oli selkeä ero eikä hihoja voinut leikata kahden kuvion välistäkään, kun lopputulos olisi ollut ihan hoopo väritystensä erilaisuuden vuoksi. Saman kuvion alueesta ei saanut hihaa eikä kuviokaan ollut järkevä mihinkään muuallekaan lisättäväksi. Lapsi sai kuitenkin hienon ja näyttävät paidan ja tilkkulaari sai taas hieman täytettä.
Kuosit on klassikko
Kuosit on klassikkotapa ommella omannäköiset lastenvaatteet. Mainelakeus tekee ihanan haavemaisia kuoseja. Tytär valitsi kettukuosin. Tähän paitaan tein selkäpuolen yksivärisestä trikoosta. Näin kangasta jäi vielä toppia varten jäljelle.
Kiva yksityiskohta lastenvaatteisiin on myös dinosauruksen piikit. Lue vinkit dinohupparin tekoon täältä. Muita tekemiäni lastenvaatteita löydät täältä.
Millaisia jujuja sinä olet tehnyt tavallisiin lastenvaatekaavoihin?
Anni
Jaa oma kokemuksesi