Tulppaani-tikkari - tulosta malli
Loppukevät on erilaisten lahjojen ja muistamisten aikaa. Niihin liittyen olenkin julkaissut muutamat tulostettavat kaavat erilaisiin askarteluihin. Väritettävän pään ponnari- ja pantalahjoja varten voit tulostaa täältä. Taiteltaviin rasioihin voit tulostaa kaavan taas täältä. Omat ajatukseni siirtyvät seuraavaksi todistuksen jakoon. Tykkään itse muistaa työkavereitani eli oppilaita mukavasta yhteistyön vuodesta keväisin. Myös lapset tykkäävät tulla muistetuksi ja ilahtuvat erityisesti makoisista lahjoista. Tänä vuonna päätin tämän kevätmuistamisen antaa tikkarin muodossa. Koska pelkkä tikkari tuntui vähän valjulta, päätin koristella tikkarit tulppaaneiksi. Tällaisia tulppaani-tikkareita voisi hyvin askarrella myös ystävänpäivänä tai synttärikortiksi.
Tulppaani-tikkari – näin sen teet
Tarvitset
- Värillistä paperia
- Sakset
- Liimaa
- Tikkarin
Tulosta tulppaanin kaava pdf- muodossa täältä:
Leikkaa tulppaanin ja lehden kaavat. Tee tulppaanin keskelle merkittyyn kohtaan reikä ja pujota tikkari siitä. Levitä liimaa tulppaanin kärkeen ja liimaa. Levitä liimaa lehden pohjukkaan ja liimaa lehti tikkarin ympärille!
Ihania kevätvalmisteluja sinne!
Anni
Jaa oma kokemuksesi