Raskaus 28.11.2020

Lapsivesi tihkuu! Vai tihkuuko sittenkään? Moni hämääntyy, mistä vetisessä vuodossa on kyse

Lapsivesi tihkuu vain, jos sikiökalvot ovat puhjenneet. Tosin kyseessä voi olla hyvin pieni aukko, josta lapsivettä pääsee valumaan. Tilanteen tarkistaminen vaatii kuitenkin aina lääkärikäynnin.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock

Pikkuhousujen märkä läikkä saattaa jäädä pyörimään mieleen. Entä jos lapsivesi tihkuu?

Apulaisylilääkäri Leena Rahkonen Espoon sairaalaan synnytysosastolta kertoo, että odottajia hämää joskus runsas valkovuoto, joka voi muuttua hyvin juoksevaksi raskauden aikana. Moni yllättyy, miten vetistä valkovuodosta voi loppuraskaudessa tulla.

Kyse voi olla virtsastakin.

– Raskauden loppupuolella kohdun kasvaessa ja painaessa virtsaputken sulkijalihasta saattaa pissaa lorahtaa housuihin hyvinkin helposti vaikkapa yskäisyn ja vauvan potkun seurauksena.

Kun kyse on todella lapsivedestä, sikiökalvoihin on tullut reikä. Tällöin lapsivettä voi tihkua, jos reikä on kohtuullisen pieni.

– Vettä voi tihkua missä tahansa vaiheessa odotusta. Huolestuttavaa lapsiveden tihkuminen on silloin, jos raskaus ei ole vielä täysiaikainen, Rahkonen kertoo.

– Jos sikiökalvoon on tullut reikä, ennenaikaisuuden uhka on todellinen.

Syy ennenaikaiselle lapsivedenmenolle voi olla kehoon muuta kautta syntynyt tulehduksellinen tila. Lisäksi sikiökalvon puhjettua kohtuun voi päästä bakteereita, jotka voivat aiheuttaa tulehduksen. Molemmat voivat edesauttaa synnytyksen alkamista.

– On kuitenkin mahdollista, että pieni reikä sikiökalvossa umpeutuu itsestään. Tilanne vaatii kuitenkin tarkkaa seurantaa. Antibiootti annetaan aina varmuuden vuoksi, jotta tulehdusta ei vain pääsisi tapahtumaan.

Lue myös: Lapsivesi meni – milloin sairaalaan?

Lapsivesi tihkuu vai tihkuuko – testin tekeminen kotona ei vielä onnistu

Kun äiti epäilee lapsiveden tihkumista, on syytä suunnata terveydenhuollon ammatilaisten pakeille.

– Emättimestä voidaan tutkia proteiineja, joita on vain lapsivedessä. Tarkoitukseen kehitetyissä testeissä on kuitenkin tulkinnanvaraisuutta ja siksi niitä ei voida myydä apteekeissa kotikäyttöön.

Rahkonen kertoo, että samalla äidiltä otetaan muitakin näytteitä. Tilanne arvioidaan kokonaisuuden kannalta eikä yksittäisen testin perusteella.

Streptokokkinäyte on positiivinen noin 20 prosentilla äideistä tarkastuksessa.

Jos raskaus on täysiaikainen, äiti pyydetään kuitenkin sairaalaan tarkastukseen, vaikka vettä tihkuisi tai valuisi runsaammin ilman säännöllisiä supistuksia. Sikiön vointi tarkistetaan, ja äidiltä otetaan streptokokkinäyte, joka kertoo, onko emättimessä kyseistä bakteeria.

– Jos näyte on positiivinen, kuten noin 20 prosentilla äideistä, synnytys käynnistetään ja äiti saa antibiootti suoraan suoneen. Negatiivisen tuloksen saanut voi vielä lähteä kotiin odottamaan 24 tunniksi säännöllisten supistusten alkamista.

Rahkosen mukaan yli 70 prosenttia synnytyksistä käynnistyy itsestään vuorokauden sisällä vesienmenosta.

Jos lapsivesi tihkuu todella ja raskaus on täysiaikainen, on synnytyksen alkaminen jo hyvin lähellä. Kuvassa äiti odottamassa sairaalassa synnytyksen käynnistymistä.

Jos lapsivesi tihkuu todella ja raskaus on täysiaikainen, on synnytyksen alkaminen jo hyvin lähellä.

Mitä lapsiveden väri kertoo?

– Yleensä lapsivesi on kirkasta ja miedon tuoksuista, sanoo Leena Rahkonen.

Jos lapsivesi on kuitenkin vihreää, sikiö on ulostanut veteen.

– Se ei vielä välttämättä tarkoita, että vauvalla on jotakin pahasti vialla. Kyse voi olla hetkellisestä ahdingosta, mutta tällaisissa tapauksissa synnytys aina käynnistetään.

Jos lapsivesi on kevyesti punertavaa, on Rahkosen mukaan yleensä kyse kohdunkaulan verilimaisesta mutta vaarattomasta vuodosta.

Lue myös: Pikkukeskosen äiti muistaa lääkärin vakavat sanat: ”Lapsivettä ei enää ole”

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

X