Synnytys Tukholmassa ei mennyt kuin Strömsössä: ”Mikään ei tulisi minun ja epiduraalin väliin”

Viisi piinaavaa päivää Tukholmassa saivat äidin vannomaan, että lapsi nimetään Epiduraaliksi. Kirjoitus osallistui Kaksplussan synnytystarinakisaan.

Teksti Toimitus
Kuvat iStock
tukholmassa
Kuvituskuva.

Esikoisen laskettu aika oli 2. syyskuuta 2018. Elimme ennätyskuumaa elokuuta Tukholmassa, ja oloni alkoi käydä tuskalliseksi.

Tukholmassa on tunnetusti huutava pula synnytyspaikoista. Sinä kesänä huhuttiin, että äitejä oli lennätetty Turkuun asti synnyttämään.

Lue myös: Tällä osastolla ei synnytetä edes päivittäin – Maarianhaminan sairaalan äitejä tuodaan helikopterilla

Loppuraskaus Tukholmassa

Vietin kaiken aikani elokuvateattereissa, koska siellä oli mukavan rauhallista ja viileää päivisin. Elokuvista en sen sijaan muista hölkäsen pöläystä.

Elokuu vaihtui syyskuuksi, laskettu aika tuli ja meni, eikä edes harjoitussupistuksia kuulunut. Vihdoin ja viimein, syyskuun yhdeksäntenä, alkoi supistella. Ja kunnolla alkoikin: säännöllisesti joka kymmenes minuutti.

Supistukset jatkuivat, ja jatkuivat…. ja vielä jatkuivat. Yritin rentoutua, mutta se oli vaikeaa. Soittelin synnärille, ja minun käskettiin odottaa. Synnytyspaikkaa ei sitä paitsi olisi.

Uhkailua puhelimessa

Toisen vuorokauden iltana aloin olla epätoivoinen, koska sama supistusväli jatkui, mutta muuta ei tapahtunut. Synnärin vastaus oli edelleen odottaa. Minua neuvottiin käymään kylvyssä.

Kolmantena päivänä soitin rusinana, ettei kylpy auttanut yhtään ja voimani alkoivat olla lopussa. Illalla sain luvan tulla hakemaan vähän parempaa kivunlievitystä ja apua nukkumiseen. Aamuun mennessä alkaa, synnäriltä sanottiin.

Neljäntenä aamuna mikään ei ollut muuttunut. Huusin puhelimeen, että heitän ammeen seuraavan henkilön päähän, joka taas jaksaa vinkata kylvystä. Illalla sain lisää morfiinia ja lupauksen siitä, että yöllä synnytys varmasti lähtee käyntiin.

Viidennen vuorokauden aamulla olin todella, todella epätoivoinen. Kun soitin itkunsekaisesti ja vauhkosin epäinhimillisestä kohtelusta, sain vihdoin luvan tulla synnytyksen käynnistykseen.

Nyt se epiduraali tänne!

Saavuin synnärille aamukymmeneltä. Ihanat kätilöt hieroivat reisiäni, jonne kipu säteili. He lupasivat, että saan epiduraalin.

Suurin sankarini eli anestesiologi saapui paikalle vikkelästi, koska hän oli lukenut tiedoista, että joku raukka oli kärvistellyt jo viisi päivää.

Anestesialääkäri kysyi minulta, saanko helposti mustelmia. Vaikka todellisuudessa saan mustelmia jo pelkästä pöydänkulman katsomisesta, vastasin salamannopeasti, että en. Mikään ei tulisi minun ja epiduraalin väliin.

Olo helpottui nopeasti, ja harmittelin, etten kivuissani rekisteröinyt tämän supersankarin nimeä. Sanoin kaikille, että nimeän lapsen sitten kiitollisuudenvelassa epiduraaliksi.

Nollasta sataan

Kätilöt lähtivät kierrokselle ja minä jäin pomppimaan jumppapallolla. Kun kätilöopiskelija palasi hakemaan unohtunutta paperia, olin mennyt nollasta sataan. Yhtäkkiä olinkin täysin auki.

Mieheni saapui pahaa aavistamatta takaisin kioskilta täystohinaan. Kehoni otti vallan minusta, ja tuntui, että en itse ponnistanut lainkaan. Kehoni työnsi vauvan ulos yhdessätoista minuutissa.

Ja ei, hänen nimekseen ei tullutkaan Epiduraali.

Kuopukseni vuoro oli syntyä huhtikuussa 2022 Suomessa. Latenssivaiheen ei anneta kestää niin pitkään Suomessa, sanottiin. Eikä toinen synnytys kestä yhtä pitkään, sanottiin perään.

Kolmekymmentäkuusi tuntia vedenmenon jälkeen synnytys käynnistettiin. Ponnistusvaihe kesti tällä kertaa kolme minuuttia. Oikessa kai siis olivat!

Ei nimimerkkiä

Lue myös: Latenssivaihe voi kestää jopa päiviä – synnytyksen alkuvaiheessa supistukset tulevat ja menevät

Kotiliesi.fi: 7 tuotetta, joita ulkomailla asuvat suomalaiset hamstraavat kotimaasta – tätä lähetystä Australiassa asuva Minna odotti neljä kuukautta

Kommentit

4 kommenttia
Avatar

Minullakin on kokemus, että Suomessakin latenssivaiheen voidaan antaa kestää. Itselläni kesti kuopuksen kanssa Turussa muutama vuosi sitten reilu kymmenen vuorokautta – kolmantena päivänä lähetettiin sairaalasta kotiin ensimmäisen vapaan eli viikkoa myöhemmän käynnistysajan kanssa. Olin kohtuullisen hyvävointinen, ja laskettuun aikaan oli vielä käynnistyksestäkin viikko, mikä on voinut vaikuttaa lääkärin ratkaisuun.

Avatar

Voi hitsi, kuulostaa tutulta! Itsellä ei venynyt (onneksi!) kuin hieman yli 3 vuorokautta. Yllätykseksi poika olikin perätilassa! Monesti sanoivat, että kipu auttaa aukeamaan… Ei todellakaan pitänyt paikkaansa. Epiksen jälkeen homma löhti rullaamaan oikeinkin ripeästi eikä varatulle leikkaussalille ollutkaan tarvetta!

Avatar

Vai ei anneta kestää latenssi vaihe Suomessa noin pitkään.. Hahhahah!! Esikoisen latenssi vaihe kesti 7pv!! 2 yötä olin sairaalassa lääkittynä että sain nukuttua edes hetken.. kyselin koko ajan että kokeilisivat kuinka paljon olen auki, niin eivät suostuneet koska pelkäsivät että synnytys käynnistyy.. ööö latenssivaihw alkoi laskettuna päivänä joten miks ei olisi saanut käynnistyä.. se oli elämäni kauhein viikko.. viimeisenä iltana seisoin keittiössä veitsi kädessä ja mietin että teen itselleni sektion. Noh.. sektioon se lopulta päätyikin mutta siis mua kidutettiin viikko eikä puhettakaan käynnistyksestä piti alkaa mahdollisimman luonnollisesti..

Avatar

Näin olen ymmärtänyt tutuilta, sen jälkeen kun olen kertonut mitä kuopuksen kanssa kävi, että todellakin annetaan latenssivaiheen jatkua pitkään Suomessakin, vaikka muuta väitetään. Hänen syntymänsä on toinen tarina, mutta siinäkin huomasin ettei äidin tietämystä omasta kehosta oteta tarpeeksi huomioon.

Edelleenkin harmittaa miten jäätävän väsynyt on maratonlatenssin jälkeen, ja miten sitten jaksaminen on todella kortilla, kun pientä vauvaa pitäisi hoitaa. Hoitonäkökulmasta on varmaan niin, että luonnollinen käynnistys on paras, mutta minusta pitäisi ehdottomasti ajatella myös äitiä ja äidin jaksamista myös synnytyksen jälkeen. Kaikki voittaa siinä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä