”Tekisin kaiken uudestaan, vaikka tapahtuma jätti minuun trauman ja kuolemanpelon” – Pitkittynyt synnytys sai dramaattisen päätöksen
Pitkä synnytys sai lopulta hurjan päätöksen. Kirjoitus osallistui Kaksplussan synnytystarinakisaan.
Oma tieni raskauteen ja synnytykseen ei ollut helppo.
Kävimme monta vuotta lapsettomuushoidoissa, jotta tulin raskaaksi. Lopulta synnytyskään ei sujunut ihan oppikirjan mukaisesti.
Kun oli kulunut viisi päivää lasketusta ajasta, äitipoliklinikan lääkäri päätti että synnytys on käynnistettävä istukan haperoitumisen takia. Olin lisäksi kärsinyt raskausmyrkytyksen oireista, joten käynnistys oli ajankohtainen.
Lue myös: Tunnista raskausmyrkytys ajoissa – jos nämä oireet ovat tuttuja, mene lääkäriin
Kohdunsuu ei avautunut kunnolla
Jäin sairaalaan käyrille tiistaina ja ilmoitin puolisolleni, että tämä voisi tulla sairaalaan töistä päästyään. Koronan takia puolisoni sai olla sairaalassa vain iltakymmeneen asti, ja tulla takaisin vasta seuraavana aamuna.
Synnytykseni käynnistettiin ballongilla, joka kypsyttää kohdunsuuta ja aloittaa synnytyksen lääkkeettömästi.
Supistukset alkoivat normaalisti. Ne olivat kohtalaisia, ja kestivät noin klo 23 asti. Jäin yksin yöksi sairaalaan, mitä en ollut aiemmin kokenut.
Ballongin irrottua supistukset loppuivat kuin seinään, ja sain nukuttua noin viisi tuntia.
Keskiviikkona aamuviideltä alkoivat luontaiset supistukset. Pyysin kätilöltä lääkkeettömiä keinoja kivunlievitykseen. Kokeilin TENS-laitetta ja kampojen puristamista kämmeniä vasten, lämpimässä suihkussa käymistä ja kävelyä.
Kohdunsuu ei kuitenkaan lähtenyt kunnolla avautumaan. Kun mitään ei ollut tapahtunut iltakuuteen mennessä, lääkäri kutsuttiin puhkaisemaan kalvot. Kalvojen puhkaisun jälkeen supistukset lisääntyivät ja sain vielä oksitosiinitipan edistämään synnytystä.
”Puolisoni alkoi lähes itkeä”
Olin aika kovissa kivuissa, väsynyt ja voin huonosti. En saanut syötyä ruokaa, join vain nesteitä ja yritin pitää ne sisälläni.
Nukkumaan en pystynyt koska supistukset olivat tasaisia ja aika voimakkaita. Kun kello oli kymmenen illalla, pyysin kätilöltä kipulääkettä. Hän kuitenkin ilmoitti, että tässä vaiheessa ei oteta enää mitään kipulääkettä, vaan nyt lähdetään synnytyssaliin synnyttämään.
Olin viettänyt aiemmin aikaa kahden hengen huoneessa, jossa onneksi saimme olla pitkään vain kahden.
Siirryimme synnytyssaliin ja pääsin kylpyammeeseen lämmittelemään. Supistuskivut jatkuivat tasaisina ja aloin oksennella, en saanut pidettyä mitään sisälläni. Kun olin ollut hereillä noin 24 tuntia, aloin kokea olevani aika loppu.
Minulle nousi lähes 39 asteen kuume ja aloin täristä holtittomasti.
Muistan seisseeni kylpyhuoneen lattialla alasti, kun puolisoni kääri minut pyyhkeeseen ja sopersi lähes itkien, miten hirveää on vain katsella vierestä läheisen ihmisen pahaa oloa.
Pieleen mennyt epiduraali
Torstaiaamuna ehkä kello viiden jälkeen lääkäri tuli käymään luonani, ja totesi ettei kohdunsuu ole avautunut kuin 2-3 senttiä.
Olin todella epätoivoinen, äärettömän väsynyt ja uupunut, ja kivuissani. Lisäksi kuume ja tärinä eivät olleet helpottaneet.
Anelin hoitohenkilökunnalta, että viekää tämä kipu pois, ihan sama miten mutta viekää se pois.
Lue myös: Milloin on oikea aika ottaa epiduraali? Nämä asiat ratkaisevat
Kätilö pyysi päivystävän anestesialääkärin laittamaan epiduraalin. Kun lääkäri tuli, käännyin kyljelleni ja puolisoni sekä kätilö pitelivät minua paikoillaan. Ei siksi että olisin vältellyt toimenpidettä, vaan siksi etten pystynyt kuumetärinöiltäni pysymään paikallani.
Keskitin kaikki voimani siihen että saisin hillittyä tärinää ja kestämään jatkuvat supistukset. Kun epiduraalikatetri oli asetettu sain lääkettä ja lääkäri totesi että vartin päästä kivut olisivat menneet.
Kun puoli tuntia oli kulunut, totesin kätilölle ettei kaikki tainnut olla kunnossa, koska olin edelleen kipeä. Vain oikea reiteni oli puutunut.
Kätilö pyysi lääkärin takaisin ja hän palasi ärtyneenä synnytyssaliin. Lääkäri kokeili jalkojani ja vatsaani, kysellen mikä kohta on puutunut ja mikä ei. Lopuksi hän totesi että mitään ei voi tehdä, olin saanut jo lääkettä ja minun pitäisi vain kestää kipu.
Uusi yritys
Lääkärin poistuttua kätilö sanoi, että soittaisi paikalle toisen anestesialääkärin kun vuoro vaihtuu. Odotimme siis kello seitsemään aamulla, jotta saimme paikalle uuden lääkärin.
Sain tipan kautta edelleen oksitosiinia ja sen lisäksi antibioottia, ehkä jotain suolaliuostakin koska en ollut syönyt tai juonut lähes kahteen vuorokauteen.
Anestesialääkäri tuli luoksemme ja totesi heti, että aiempi epiduraalikatetri oli asetettu aivan liian ylös, ja se pitäisi laittaa uudelleen.
Ryhdyimme samaan rumbaan kuin aiemmin. Minä makasin kyljelläni ja kaksi henkilöä piti minusta kiinni, jotta katetrineula saatiin osumaan oikeiden nikamien väliin.
Tällä kertaa katetri meni oikein ja muistan edelleen sen helpotuksen, kun kaikki kipu katosi.
Olin taivaassa. Asetuin kyljelleni ja nukahdin.
Sittenkin sektioon?
Kun heräsin, kätilö tarkisti kohdunsuun ja totesi sen avautuneen hienosti. Se oli avautunut ainakin 8 cm asti. Nukuin vielä vähän lisää ja pian olin 9,5 cm avautunut.
Kello oli ehkä kolme iltapäivällä, kun kätilö totesi että ihan pian päästään ponnistamaan ja vauva syntyy. Olimme puolisoni kanssa onnellisia ja jännittyneitä: kohta tapaisimme kauan odottamamme pienokaisen.
Aika kului, mutta ponnistamisen tarvetta ei tullut. Kun kello oli jo lähes kahdeksan illalla, kysyin kätilöltä voisimme päästä sektioon. Aloin olla todella huolissani vauvan voinnista.
Lapsiveden määrä oli ollut vähäinen jo monta päivää, ja vauvan sydänkäyrä oli ajoittain tipahtanut monitoriseurannan aikana.
Kätilö sanoi itsekin olevansa huolissaan. Hän lupasi, että menisimme sektioon, jos puolen tunnin sisään ei tulisi ponnistuksen tunnetta.
Lue myös: Kaikki sektiosta – lue syyt, seuraukset ja äitien aidot kertomukset
Yhtäkkiä tunsin, kuinka supistuskipu muuttui. Tiesin, että nyt pitää työntää. Kätilön avustuksella asetuin sairaalasängylle synnytysasentoon ja aloin ponnistaa kätilön ohjeistamana.
Kohdunsuun ei ollut täysin auki, se oli edelleen noin 0,5 cm vajaa, mutta vauva oli pakko saada synnytettyä. Kätilö sanoi venyttävänsä kohdunsuuta ja pahoitteli jo etukäteen, sillä se loisi painetta ja sattuisi. Niin se sattuikin.
Vauva syntyy
Tunnin ponnistamisen jälkeen vauvani ei ollut vieläkään syntynyt. Kätilö näki minun olevan ihan loppu ja kutsui lääkärin paikalle.
Lääkäri tuli ja totesi, että vauva on otettava imukupilla pois. Kahden vedon jälkeen poikamme syntyi torstaina 15.10 klo 21.50.
Aluksi hän ei itkenyt ja kysyinkin kauhuissani, miksei mitään kuulu. Kätilö sanoi kaiken olevan hyvin ja nosti poikani rinnalleni.
Olin niin onnellinen, mutta väsynyt ja kipeä. En jaksanut edes avata silmiäni katsoakseni poikaani kunnolla.
Kätilö ilmoitti että nyt pitää synnyttää vielä istukka, että se kestää hetken ja sitten saisimme tutustua vastasyntyneeseen rauhassa.
Kätilö paineli vatsaani ja kätilöopiskelija veti leikattua napanuoraa jotta istukka syntyisi. Muistan että se sattui ihan vietävästi, mutta ajattelin että jos olin kestänyt jatkuvaa kipua yli kaksi päivää, kestäisin muutaman minuutin tätä.
”Tunsin, että nyt minä kuolen”
Tunsin että vuodan jatkuvasti, ja ajattelin että nyt kaikki ei ole kunnossa. Sanoin kätilölle että minua heikottaa. Kätilö poistui jonnekin ja pian synnytyssaliin juoksi kaksi hoitajaa sairaalasängyn kanssa.
Poikani nostettiin pois rinnaltani ja annettiin puolisolleni. Minut siirrettiin sängystä toiseen ja juoksutettiin pois salista. En ehtinyt sanomaan puolisolleni mitään, eikä kukaan kertonut mitä tapahtuu.
Minut siirrettiin leikkaussalin operaatiopöydälle ja tuttu anestesialääkäri asetti kasvoilleni hengitysmaskin. Tunsin, kuinka jalkaani vedettiin lämpimät sukat ja jalat asetettiin tukien päälle.
Anestesialääkäri sanoi että kohta tulee hyvät unet kun saat vähän ketamiinia, istukka pitää irrottaa kirurgisesti.
Anestesialääkäri kääntyi labrahoitajan puoleen ja pyysi tuomaan verta, sillä olin menettänyt sitä paljon. Hoitaja sanoi tiukasti ettei voi tuoda verta, koska ei ole mitään mitä tuoda. Olisin tarvinnut vasta-aineverta, sillä veriryhmäni on Suomessa harvinainen AB-.
Lääkäri huusi että tuokaa mitä tahansa verta, tämä tyttö vuotaa kuiviin. Muistan katsoneeni kattoon ja miettineeni vastasyntynyttä vauvaani ja puolisoani, joita en välttämättä enää ikinä näkisi.
Tunsin, että nyt minä kuolen. Minä kuolen tähän leikkaussaliin, enkä ikinä pääse elämään sitä elämää äitinä mitä olin niin kauan odottanut.
Lue myös: Emilia luuli kuolevansa synnytyksessä, ja vielä kuukausia sen jälkeenkin
Neljä pussia hätäverta
Heräsin matkalla tehostettuun valvontaan. Kurkkuni oli tosi kipeä, tuntui etten saanut henkeä. Kuulin tutun äänen, joka kysyi tiedänkö missä olen ja mitä kello on. Vastasin olevani sairaalassa, mutten tiennyt mitä kello oli.
Lääkäri kertoi että kello oli noin kolme yöllä, olin ollut leikkaussalissa noin neljä tuntia. Olin saanut neljä pussia hätäverta, jääplasmaa ja verihiutaleita. Olin menettänyt neljä litraa verta, mikä on aika paljon. Ihmisessä on normaalisti kuutisen litraa verta.
Jäin tehostettuun valvontaan iltayhdeksään asti, ja ollessani siellä en saanut syödä, enkä juoda paljoa vettäkään.
Muutaman tunnin välein gynekologi kävi poistamassa nestettä kohtuuni asetetusta kompressiballongista. Sen tehtävä oli painaa kohdussa vuotavaa haavaa, jonka kohdalla oli aiemmin ollut istukka.
Vihdoin kotiin
Pääsin takaisin synnytysosastolle perjantai-iltana kello 21 aikaan. Sain poikani syliini ja itkin onnesta. Vietimme viikonlopun sairaalassa ja kotiuduimme maanantaina 19.10.
Tieni äidiksi oli raskas ja uuvuttava, pelottava ja silti niin ainutlaatuinen. Tekisin sen kaiken uudestaan, vaikka tapahtuma jätti minuun trauman ja kuolemanpelon. Rakkaus on uskomaton tunne ja voimavara.
Jaa oma kokemuksesi