Tukihenkilönä ystävän synnytyksessä: ”Olisin tehnyt mitä vain, että olisimme voineet vaihtaa osia”
Toisen ihmisen synnytyksen seuraaminen vierestä voi olla erityislaatuinen kokemus, vaikka synnyttäminen olisi itselle entuudestaan tuttua.
Ei uusia viestejä. Vilkaisen puhelintani jo ties monennettako kertaa. Normaalisti laitan puhelimeni äänettömälle yöksi, mutta nyt olen jättänyt sen päälle jo useana yönä. Odotan viestiä, joka voi tulla mihin vuorokaudenaikaan vain.
Jos ruutuun ilmestyy ”Mirjami”, tiedän, että on lähdettävä nopeasti sairaalaan.
Lapsivettä tihkuu, mutta missä supistukset?
Minua jännittää. Olemme odottaneet kaksi päivää, että ystäväni synnytys käynnistyisi kunnolla.
Kävimme eilen yhdessä yliaikaiskontrollissa, jossa Mirjami kertoi epäilevänsä, että lapsivettä tihkuu. Mirjami lähetettiin vielä kuitenkin sairaalasta kotiin, koska supistuksia ei ole ja kohdunsuun tilanne on epäkypsä.
Koska lapsivettä kuitenkin testin mukaan tosiaan tihkuu, hän sai ajan seuraavalle aamulle synnytyksen käynnistykseen tai ainakin vauhdittamiseen. Mirjamilla on ollut viimeiset kaksi yötä todella kipeitä supistuksia, jotka kuitenkin aina päivällä laantuvat.
Lääketiede ei tiedä, miksi joillain synnyttäjillä latenssivaihe voi kestää päiviä ja toisilla se on ohi nopeasti, jopa muutamassa tunnissa. Valitettavasti ystäväni kuuluu niihin, joilla latenssivaihe kestää pitkään.
Kolmas yö ilman kunnon unta
Mirjamilla alkaa kolmas uneton yö kipeiden supistusten kanssa. Jätän puhelimeni jälleen päälle ja nukun koiran unta, sillä olen valmistautunut henkisesti lähtemään sairaalaan ehkä kuitenkin jo yöllä. Epäilyttää, heräänkö viestiääneen siinä tapauksessa, että Mirjamilta kilahtaakin viesti. Siksi heräilen pitkin yötä. Kehoni on valmiustilassa ja odottaa innolla, että pääsisin keskelle tositoimia.
Aamulla herään kevyestä unestani huolimatta pirteänä. Tänään alkaa vihdoin varmuudella tapahtua! Kätilö nimittäin sanoi eilen, ettei tapahtumia enää lapsiveden tihkumisen takia pitkitetä.
Pukeudun ja lähden bussipysäkille, jonne olemme sopineet treffit Mirjamin kanssa. Köröttelemme bussilla Espoon sairaalaan, sillä supistukset ovat jälleen kerran laantuneet, vaikka yöllä ne taas valvottivat Mirjamia. Hän ei ole nukkunut silmällistäkään.
Viimeksi synnyttäjä, nyt tukihenkilö
Saapuessamme synnytysosastolle, muistot tulvahtavat mieleeni. Juurihan sitä itse tässä samassa aulassa odotin, että pääsen tutkimuksiin ja synnytyshuoneeseen.
Olen ollut kolme kertaa samassa tilanteessa kuin Mirjami nyt. Viimeisin kerta oli kolme vuotta sitten. Jokaisesta synnytyksestäni on jäänyt minulle hyvät ja kauniit muistot. Siksi tarjouduin Mirjamin tukihenkilöksi. Koin, että omien hyvien kokemusteni ansiosta minulla voisi olla hänelle annettavaa.
Kun pääsemme Mirjamin kanssa sisälle tutkimushuoneeseen, lääkäri päättää Mirjamin toiveesta vielä hetken odottaa, josko supistukset lähtisivät itsekseen tihenemään. Mirjami saa kipupiikin avustamana torkkua pari tuntia, koska on niin poikki kolmen viimeisen yön valvomisesta.
Minä asetun mukavasti lukemaan kirjaa, jonka olen ottanut mukaani tällaisia tilanteita varten.
Ballonki ja oksitosiini kehiin
Kahden tunnin kuluttua lääkäri saapuu sovitusti tsekkaamaan tilanteen. Hän päättää, että Mirjamille asennetaan ballonki ja oksitoniisitippa synnytyksen vauhdittamiseksi.
Odotellessamme ballongin poistumista juttelemme kepeästi. Tunnelma on rento ja odottava.
Kun oksitosiini on tippunut, päätämme lähteä pienelle kävelylle. Vaikka heinäkuinen päivä on lämmin, minulla on hieman kylmä sairaalan tehokkaan ilmastoinnin jälkeen. Mirjami puolestaan hikoilee t-paidassa.
Kertaan kävellessämme omia synnytystarinoitani ja pohdimme yhdessä, miten Mirjamin synnytys tulee etenemään. Häntä huolettaa, etteivät supistukset tihene ja voimistu eikä synnytys etene toivotulla tavalla.
Lohdutan sanomalla, ettemme tiedä mitä tuleman pitää. Kehotan luottamaan siihen, että kaikki järjestyy tavalla tai toisella.
Totaalinen romahdus
Lopulta ballonki pulpahtaa ulos, mutta supistukset eivät voimistu. Mirjami saa lisää oksitosiinia.
Kymmenen aikaan illalla supistukset ovat viimein toivotulla tavalla voimistuneet. Nyt ne kuitenkin ovat jo niin tiheitä ja napakoita, että epätoivo meinaa ottaa Mirjamista vallan. Voisi kai puhua synnyttäjän itseluottamuksen romahtamisesta. Hän pelkää, ettei synnytys etene kamalista kivuista huolimatta ja että hänen voimansa loppuvat kesken.
Mirjamilla on kivunlievityksenä ainoastaan TENS-laite. Sen lisäksi hieron Mirjamin alaselkää aina, kun kova supistus tulee. Hierominen auttoi itseäni synnytyksessä ja Mirjamikin totesi sen helpottavan kipua. Hän on kuitenkin huolissaan siitä, jaksanko hieroa. Totean, ettei minusta kannata olla huolissaan. Minä kyllä jaksaisin, tärkeämpää on nyt keskittyä omaan vointiin.
Epätoivon kasvaessa Mirjami kokeilee kätilön ehdottamaa ilokaasua, mutta se saa hänet oksentamaan. Lopulta Mirjami on niin loppu, että huojennun itsekin, kun hän päättää puolenyön aikaan ottaa epiduraalin, vaikka viimeiseen saakka yritti taistella ilman sitä.
Kaikesta selviää
Toisen kärsimystä on ikävä katsella ja tekisin mitä vain, jos voisimme vaihtaa osia. Kokemuksesta kuitenkin tiedän, että kipu loppuu heti, kun puudutus alkaa vaikuttaa tai kun vauva syntyy.
Tiedän myös, että synnytyksestä selviää, vaikka välillä sattuu kovastikin. Ajatus helpottaa toisen kipuilun tukemisessa. Otan Mirjamia kädestä, kun hänelle laitetaan epiduraalia.
Pian kaikki kivut ovat muisto vain ja Mirjami saa nukuttua hieman. Yritän itsekin ja lähetän kaiken sympatiani niille isille, jotka joutuvat lepäämään samalla pienellä ja epämukavalla sohvalla, jolla nyt itse pötkötän.
Tilanne on niin jännittävä, että minulle käy kuten aina tavallisuudesta poikkeavissa tilanteissa: en saa unta. Olen aina ollut sellainen, että pystyn rentoutumaan vasta, kun hommat on hoidettu. Tai no, lepäänhän minä: makailen silmät kiinni ja välillä luen kirjaa, mutta en nuku. Aika ajoin seurailen monitorista Mirjamin supistuksia, vaikka käyriä onkin vaikea tulkita. Aika kuluu yllättävän nopeasti.
Sitten ponnistetaan!
Kahden aikaan aamuyöllä Mirjami herää ja kutsumme kätilön tarkistamaan tilanteen. Toivon hartaasti, että kohdunsuun tilanne olisi edennyt.
Iloksemme kätilö ilmoittaa, että koko 10 cm on auki ja ponnistusvaihe voi alkaa. Hän lähtee käymään vielä vessassa mutta sanoo, että voimme alkaa harjoitella ponnistamista.
Ohjeistan Mirjamia samoin kuin muistan kätilön aikoinaan neuvoneen minua ponnistamaan. Mirjami harjoittelee pari kertaa. Sitten hän sanoo, että on kova tarve ponnistaa täysillä.
Ihmettelen ääneen, missä kätilö viipyy. Ainakin 10 minuuttia on jo mennyt. Totean, että ehkä pitäisi odottaa kätilöä, mutta samalla näen, että Mirjami ponnistaa jo ihan kunnolla. Piippaan kätilön paikalle ja lopulta hän saapuukin. Hän toteaa hiukan yllättyneenä, että päälaki näkyykin jo ja kehottaa jatkamaan samalla tavalla.
Muutaman minuutin jälkeen vauva syntyy. Kello on 03.10 ja minä saan leikata napanuoran.
Synnytyksen loppuvaihe meni niin nopeasti, että kestää hetken tajuta osuuteni olevan päättynyt. Otan kuvan tuoreesta äidistä ja vauvasta muistoksi ja pyyhin salaa silmänurkkiani. Vauva on täydellinen!
Tunnen oloni hieman ulkopuoliseksi nyt, kun synnytys on ohi ja on äidin ja vauvan aika alkaa tutustua toisiinsa. Jään kuitenkin vielä aamupalalle Mirjamin ja vauvan kanssa.
Nöyränä uuden elämän edessä
Jälkikäteen ajattelen, että on todella suuri kunnia saada todistaa uuden elämän syntyä. Se vetää sanattomaksi ja nöyräksi.
Tilanne oli täysin erilainen kuin silloin kun itse synnytin. Silloin keskityin toimimaan, nyt ehdin havainnoida kaiken aivan eri tavalla, kun seurasin tapahtumia vierestä. Koin myös, että sain myös oikeasti auttaa enkä seisonut vain avuttomana vieressä.
Sitä tunnetta, että saa auttaa läheistä ihmistä jossakin näin tärkeässä, on vaikea kuvailla. Vaikka olin valvonut koko yön, minua ei väsyttänyt ollenkaan. Olin kokonaisvaltaisen huumaantunut kaikesta kokemastani ja sen myötä täynnä energiaa ja onnea.
Täydellisen kokemuksesta teki se, kun Mirjami totesi jälkikäteen, ettei olisi pärjännyt ilman minua. Tuntui hyvältä myös, kun kätilö kiitti minua yhteistyöstä ja kehaisi, että olin ollut hyvä tukihenkilö. Hymyssä suin ja lämmin tunne rinnassani lähdin puoli kuuden aikaan bussimatkalle kotia kohti. Synnytystukihenkilönä oleminen oli ehdottomasti yksi merkittävimmistä kokemuksista elämässäni.
Lue myös: Kannattaako doula ottaa mukaan synnytykseen? Minua hän veti tukasta
Jaa oma kokemuksesi