**3-kYMPPISET ENSIKERTALAISET, vol.4**

Lilja, tiedän että on todella turhauttavaa, kun mahdollisia päiviä on 2-3 kuukaudessa ja silloin pitäisi olla kalenteroinut itsensä kotiin ja järkännyt muut asiat niin, että jaksaa sekstailla.

Tässäkin kierrossa olin ulkomailla lomalla kavereitten kanssa la-ti, hedelmälliset päivät kalenterin mukaan ensi la-su ja silloin ollaan juhlimassa koko viikonloppu isän synttäreitä (ilman miestä). Stressasi jo valmiiksi, että meneekö tämäkin kuukausi ohi (viime kuussa oli myös jotain menoa just väärään aikaan).

Mutta lääkärissä kävin ultraamassa munarakkuloita ja kohtua eilen ja tulokset oli hyviä. Kohdun limakalvo on kasvanut hyvin ja johtava munarakkula oli 2 cm. Eli ihan valmis tulemaan "uunista ulos". Satsasin myös lääkärin suosituksesta digitaaliseen ovulaatiomittariin ja olen ollut siihen tosi tyytyväinen. Noilla netistä ostetuilla kun en saanut sitä plussaa millään. Tänään aamulla pärähti plussa, joka tarkoittaa sitä tämä ja huominen on parhaimmat päivät. Tänään siis touhuilua vielä tiedossa ja huomennakin yritetään vielä aamulla laittaa vikat odottelemaan ovulaatiota.

Viikon päästä menen labraan ja siellä otetaan keltarauhashormoniarvot. Toi on se, minkä uskon olevan pielessä. Lääkäri totesi munarakkuloita katsoessaan, että nyt taitaa tulla normaalia pidempi kierto, kun ovulaatio on myöhään. Ilmoitin kyllä oman analyysini tuloksen siitä, että luteaalivaihe on lyhyt, mutta eipä se oikein mennyt perille, kun ei ollut tarpeeksi faktaa sitä tukemaan. Mutta parin viikon sisällä sekin selviää. :)

Mies käy ensi viikolla jättämässä "jälkensä" labraan ja sen analysoinnissa meneekin sitten pari viikkoa. Sen jälkeen meillä on vielä lääkärin kanssa yhteenvetokäynti, jossa käydään läpi mitä tehdään jos tehdään jotain erikoista.

Toiveena tosin on, että tästä kierrosta tärppää! :)
 
Uusi yrittäjä ilmoittautuu mukaan! 31v, kp 26/28, yk 8.

Projektia häiritsee jo vuosia sitten leikattu kohtalaisen vaikea endometrioosi, niinpä lääkäriä on jo asian tiimoilta käyty tapaamassa. Röörit oli onneksi auki ja siittiöt kunnossa, ovulaatiota aloin etsiä viime kierrosta. Eipä löytynyt, ei ClearBluen digitestillä eikä mammaksin testeillä. Vaikka viittä vaille valmis rakkula ultrattiin kp10.

Tässä kierrossa kierrossa olen kuitenkin tainnut bongata jo kolme ovista :LOL: kp12 muuttui testin nega todella heikoksi haamuksi, ja samaan syssyyn tuli pari tosi kivuliasta vihlaisua. Oviskivut, ajattelin. Kp16 tietämillä tuli ovislimat, joita taisin kyllä luulla kiinnittymislimaksi tms, ja nyt sitten kp23 tein ovistestin pitkästä aikaa kun sellainen silmiin sattui, ja tadaa, sieltähän se lh-huippu yllättäen tuli. Vähän on lyhyenläntä luteaalivaihe, mikäli menkat ajallaan alkaa... No, se ainakin selviää muutaman päivän kuluessa. Jotenkin kierosti tää kroppa kuitenkin tuntuu toimivan :p

Lapsettomaksi en silti vielä suostu itseäni profiloimaan, ja siksipä tuuppaan itseni tänne teidän seuraan. Yli 3-kymppiseksi profiloidun vaivatta B)

Tsemppiä kaikille yritykseen. Pidetäänhän mieli iloisena mahdollisista vastoinkäymisistä huolimatta :)

Itse vierailen hyvän ystävän kaksosperheessä (vajaa 1 v) aina kun pettymykset tuntuvat suurimmilta. Tunnin menoa seurattuaan alkaa oma kahden työssäkäyvän, matkustelevan ja harrastavan aikuisen elämä tuntua aika luksukselta :)
(Ihania kaksoset ovat toki. Mutta on se elämä lapsiperheissä kovin erilaista)
 
Ohhoh! onpas tällä meno hiljentynyt... Myöhäinen tervetulotoivotus Nillalle! Mites kaikkien muiden odotuksen odotus on sujunut? Oliko Opaalin yhteenvetokäynti jo?

Itsellä hommat jatkuu normaalisti. Ollaan miehen kanssa ruvettu keskustelemaan eri mahdollisuuksista ja tässä kuussa aloitan tuon tikuttamisen, tämä tjot meininki taitaa olla jo kokeiltu. Jos ei muutaman kk sisällä ala tapahtua, niin sitten hoitoihin. Tässä sitten ovisbongailut käyntiin. kp10

Onnea marraskuulle Ihanaiset!
 
Hei vaan kaikille!
Olen ollut poissa palstalta viime keväästä (pitkään täällä pyörinkin -- vauva sai alkuna 1.IVF:n 1.PAS kahden vuoden yrityksen jälkeen). Nyt minulla on ilo kertoa, että aivan ihastuttava suloinen tyttönen saapui perheeseemme viime viikon torstaina. Synnytys meni ihan hyvin. Nyt totuttelemme vauvaperheen arkeen.

Tsemppiä ja voimia teille kuumeilijat!
 
Kiitoksia Ellastiina hyvistä uutisista! Ja tervetuloa Nillalle!

Lilja, kiitoksia kysymästä! Odotuksen odotus on sujunut... noh... odottaessa. Yk 8 lähti käyntiin ja nyt on kp 11. Viikon päästä odotellaan ahkerasti ovulaatiota.

Yhteenvetokäynti lääkärillä oli tämän viikon tiistaina ja aika masentuneeksihan se veti vaikka mitään ihmeellistä ei löytynytkään. Jotenkin mä odotin, että löytyy joku vika, joka on helppo korjata. Vaikeammaksi asia menee, kun ei löytynyt sitä selvää vikaa - pitää vaan odottaa ja yrittää... Tuntuu siltä kuin lottoaisi kerran kuussa ja odottelisi että päävoitto osuu kohdalle. Ihan yhtä paljon tähän raskautumiseen pystyy itse vaikuttamaan. Mies taas oli tyytyväinen, että mitään vikaa ei löytynyt. Niin kai munkin pitäisi olla (ja varmaan pian olenkin) mutta he lääkärin jälkeen oli jotenkin toivoton olo.

Tulos lääkäriltä siis oli:
- Minä: ovulaatio tapahtui, keltarauhashormonia on riittävästi, rakenteellisesti kaikki ok, luteaalivaihe oli 11 päivää (viimeisimpään en varauksettomasti usko, koska mielestäni ovis-plussan jälkeen meni nyt pari päivää pidempään kuin normaalisti).
- Mies: Rakenteellisesti kaikki ok. Siittiöitä oli tutkitussa erässä 10 miljoonaa normaalia ja etenemisen suuntakin oli oikea. Epänormaalien osuus oli 90% eli hieman normaalia suurempi. Lääkäri sai miehen tekemään vakaan päätöksen tupakoinnin lopettamisesta. Toivotaan, että kestää.

Sovittiin lääkärin kanssa, että jos tulosta ei tule, niin kun yk 12 kuukautiset alkaa, niin varailen aikaa aukiolotutkimukseen ja alkukierron verikokeisiin. Siinä mielessä ihan hyvä, että tietää mitkä on seuraavat askeleet - mutta toisaalta tässä on 4,5 kk vielä siihen. Ja oma usko, että tästä jotain tulisi luomuna on aika heikoilla.

Osittain tähän omaan mielialaan vaikuttaa se, että kolmella parhaalla ystävällä on esikoisten lasketut ajat seuraavien kolmen kuukauden aikana. Yritän ja olenkin iloinen heidän puolestaan, mutta olisi se niin kiva, että voisi olla heidän kanssaan samaan aikaan raskaan tai jakaa tätä tuskaa ystävien kanssa (nyt tuntuu väärältä avautua heille raskautumisongelmista, kun heitä on juuri kohtaamassa elämänsä isoin muutos ja toisaalta heidän on vaikea samaistua ongelmaan, kun heillä ei ole ollut mitään vaikeuksia).

Mies yrittää välillä piristää mua, että meillähän on asiat tosi hyvin. Muilla on paljon huonommin. Näinhän se on, mutta ei sitä oikein aina pysty pysymään optimistisena ja toiveikkaana. :/

Eiköhän tämä tästä, kun saadaan lumi maahan ja laitetaan vähän välkkyvää valoa pihalle. Siinähän sitä mieli toivottavasti hieman valaistuu.

Tsemppiä Liljalle - ja kertoile onnistutko bongailemaan ovista! Milläs sä testailet?
 
Heips!
Ovisbongailut onnistui. Kp 14 tuli ovisplussa. Kokeilin nyt tuota Clearbluen digiä ja pidin siitä. Ei tarvinnut arpoa ja pähkäillä. Aivan hakoteillä en ole ollut ilman testiäkään. Omat tuntemukset on ollut samoilla päivillä, mutta kyllähän se huojentaa ja helpottaa ajoittamista nähdä se varsinainen tulos testissä.

No, mutta sen hyödyntäminen on sitten aivan toinen juttu. Tottakai juuri nyt tuli kunnon perhe draamaa ja sotkuja ja sekä omat, että miehen fiilikset peitonheilutteluun olivat nollassa. Helppohan sitä mun ois päästä "fiilikseen", mutta jos mies ei, niin EI! Ei se kukko käskien laula. Kyllä voi olla turhauttavaa, mutta näin se vaan menee. Päivää ennen ovisplussaa heiluteltiin eli aina pienenpieni toivo pysyy tälläkin kierrolla.

Nytten odottelen ystäväni kertovan, tuliko plussa vaiko eikö! Kumpi jompi, masentaa molemmat vaihtoehdot...
 
Moikka pitkästä aikaa...täällä elellään jänniä hetkiä. Nyt oon syönyt ekat clomit ja huomenna ultra kp 10 siis ja näkee onko yhtään munarakkulaa kasvamassa....olis jo aamu :)
jos siellä on niin sitten vaan peiton heilutusta ja odotellaan kp 22 ja verikoe, onko munasolu irronnut...en ole jaksanut paljoa palstailla, on ollut taas niin paljon muuta...jotain kuulumia oon käynyt lueskelemassa välillä.
Kerronpa lähiaikoina, mitä ultrassa näkyi...
 
Onnea Ellastiina!!! Pitkästä aikaa minäkin tulin tänne kurkkaamaan. Palstailu on minullakin jäänyt kovin vähälle viime kuukausina vaikka pitkään tämä oli jokapäiväinen selviytymiskeino. Toivottavasti sinnikkäät yrittäjät täällä saavat toivoa meistä, joiden epätoivoisia kirjoituksia löytyy ketjun alkupuolelta ja joiden pitkä odotus viimein palkittiin. Pahinta oli epäusko, voiko koskaan omalle kohdalle sattua onnenpotku.

Tsemppiä kaikille yrittäjille ja Ellastiinalle vielä lämmin onnitteluhalaus.

T. Kuumetta 36+6 (yritystä 2v 4kk, keskenmeno 1. IVFstä ja tämä masussa kasvava vauveli 2. IVFstä )
 
Sunnuntai 22.11.2009



bubunen 30v............................................yk1..............esikoinen
Nilla 31v....................kp?/28.....................yk9?.............esikoinen
Nasu76....................kp48/21-26.........yk3 ???...............esikoinen
Opaali78 31v...........kp25/28-29........yk8......................esikoinen
Lilja76.....................kp28/26-30................yk11.............esikoinen
Tuulia-76 33v..........kp?/23-28..........4,5v.....esikoinen, miehelle 3.
Karo-lina 34v...........kp?/?.......................................................
Lumikeiju 34v..........kp4/29...........yk21.....................esikoinen
Heksu76 31v............kp20...............yk?........................esikoinen



Joulukuun 2007 plussat
Iida-Liina 32v.....yk pari vuotta..... tyttö 10.8.08
Helmikuun 2008 plussat
Annimaria72.......yk5.......................tyttö 27.10.08
Huhtikuun 2008 plussat
Kati231 35v.....pari vuotta..............poika 26.12.08
Toukokuun 2008 plussat
Tuizu 32v................yk6...................poika
Kesäkuun 2008 plussat
Bantsku 36 v...........pari vuotta.......tyttö 10.2.09
lentoemo-76.......yk7........1. yhteinen.....tyttö 8.2.09
Almaa 35v...............yk3.......esikoinen
Heinäkuun 2008 plussat
manna8 33v............yk14.........esikoinen.... tyttö 30.3.09
Lokakuun 2008 plussat
Pulcina melkein30v........yk2...........esikoinen
Helmikuun 2009 plussat
Ellastiina.............pari vuotta...............esikoinen..tyttö 29.10.09
Maaliskuun 2009 plussat
Jääkyynel 31v..........yk1.................esikoinen
Huhtikuun 2009 plussat
kuumetta36v............yk33..............1. yhteinen
Mona78 30v..............yk2..................esikoinen
Toukokuun 2009 plussat
merilintu.................n.3v.....................esikoinen
Tirlittan-75 33v........yk22.................esikoinen
Vaahtokarkki........n. 1 v 10 kk.............esikoinen
Elokuun 2009 plussat
Pähkynä.................yk1.....................esikoinen
Syyskuun 2009 plussat
Monkey75..............yk 2.....................esikoinen
Villapeikko..............yk5......................esikoinen[/quote]

 
Ellastiina, PALJON PALJON ONNEA VAUVAN SYNTYMÄN JOHDOSTA!!!!


Listan tiedot on jääneet jälkeen, joten halukkaat kertokaapa tämän hetkiset tiedot, jotta saadaan tiedot ajan tasalle. Itse piti oikein kalenterista tarkistaa kuinka monet kuukautiset tässä välissä on ehtiny tulemaan.. :eek: Yrityskierrot on tästä listasta helppo tarkistaa, olin jo ihan hukassa kun lista oli vanhentunut! :p

Opaalin tiedot osasin päivittää, ja Liljan myös, ja laskeskelin myös muiden kiertopäiviä, mutta laittakaahan tarkat tiedot. Nauratti hieman että aika huvittavaa että täällä nenä kiinni kalenterissa laskeskelen tuntemattomien ihmisten kiertopäiviä, hih!! :D

Me ootellaan ovulaatiota ja menemme sitten elämämme ensimmäiseen INSEMINAATIOON! Hedelmöityshoidoista se on ainoa, jota voimme kokeilla ja nyt on sen aika. Loput jää Taivaan Isän päätettäväksi.. Pitäkäähän peukkuja meille parin viikon päästä!!!! :heart:
 
Hih! Listan päivitys onkin hiaman unohtunut. Sen verran verkkaista täällä on viime aikoina ollut.
Kiitos Lumikeijulle päivityksistä. Mulla yrityskerta jo itseasiassa 11 vielä meneillään, vaikka tuota ovista ei nyt tullut hyvin hyödynnettyä, ainahan on pieni mahdollisuus. KP on 28/26-30 eli Lumikeijulla on hyvä laskupää :D Tässä sitten vain ootelllaan jotain saapuvaksi.

Hienoa Lumikeiju, että olette päässeet hoidoissa eteenpäin. Käyttekö yksityisellä vai kunnallisessa?
Mites kävi Heksun ultrassa ?

Eilen näin yhtä ystävääni pitkästä aikaa ja sillä oli maha taas pystyssä. Kolmas lapsi 4 vuoden sisään. Sanoikin, että ei ole enää yhtä helppoa raskautua. Meni ihan 4 kk ennen kuin tärppäs. Voi minun turhautunutta ja kateellista mieltäni. :x
 
Heippa!

Ilmoittaudun uutena mukaan! Ja olen ihan noviisi, ehkäisy lopetettiin eilen ja kierroista ja muista ei ole mitään käsitystä vielä.

Minä olen 30-vuotias ja esikoista miehen kanssa toivotaan. Tällä hetkellä olisi ajatus mennä aika stressittömällä luomumeiningillä. Katsotaan sitten miten käy =)

Vauvakuume on ollut piilevänä jo pidempään ja vauvasta on ollut jotain puhettakin, mutta nyt päätimme yhdessä, että kummatkin ovat valmiita. Ja mulla räjähti vauvakuume samantien ihan mahdottomaksi, nyt olen pari viikkoa viettänyt suurimman osan vapaa-ajasta netin vauvasivustoilla/vauvalehtiä lukien/ajatellen vauvoja :heart: Oma ystäväjoukkoni on jo suurin osa äitejä tai vauvaa yrittäviä, joten vauvoja näkyy kaikkialla!

Onnea lähipäiviin kaikille!

 
Ja pistänkin heti perään toisen viestin, jotta keskustelu kävisi täällä vilkkaana B)

Kun te palstalaiset aloititte vauvan yrittämisen, otitteko heti käyttöön ovulaation testaamiset ja vitamiinit ja muut? Mä pelkään, että jos en pysy rentona, niin vauvan saanti hankaloituu, kun niin on käynyt useammalle lähipiirissä. Toisaalta toive vauvasta olisi kova ja kun se mahdollisuus on aina niin lyhyt kuukaudessa.. hankalaa.

Toinen kysymys uteliaisuudesta: Kenelle olette kertonut vauvan yrittämisestä? Kenelle aiotte kertoa ja kuinka pian, kun tärppää? Meillä mies haluaa pitää vauvan yrittämisen meidän kahden välisenä asiana, ja minulla vähän ristiriitaiset tuntemukset kun pari ystävää yrittää vauvaa ja olisi mukava jakaa kokemuksia (ja toisaalta sekin tuntuu ihan kivalta, että on vain meidän kahden välinen oma juttu).

Ja vielä myötäistä vauvatuuliin!
 
Tervetuloa bubunen ja kiva kun vilkastutat keskustelua :)

Itse olin jo kuumeillut kuukausia, ehkä jo vuosia ennen kuin aloitettiin ns. yrittäminen. Mies tulee ajatuksineen aina hiukan jäljessä. Vuoden alussa, kun sovittiin, että lapset ovat tervetulleita, asenne oli, että kattellaan ja kuulostellaan, että saa tulla jos on tullakseen. Tai niin ainakin mieheni luuli ;)
Itse herpaannuin jo muutaman kk jälkeen ja menin gynelle.

Siitä sitten alkoikin hirvee rumba. Kuukaudet, kun vilisee, niin sitä aina poimii uusia niksejä ja ajatuksia, missä vois olla vika. Mutta suosittelen, ettei liikaa alkuvaiheessa rupea pähkäilee. Syö terveellisesti, liikkuu ja rentoutuu ja käy peruslääkärintarkastuksessa ja gynellä. Saa ainakin mielenrauhan, että on terve yrittämään. Monet ystävistäni on aloittanut ovisbongailut heti ja niin suosittelevatkin. Tietää ainakin, että ovuloiko ja milloin on ne hetket. Monilta se vähentää stressiä eikä se että mennään tietämättömänä kuukaudesta toiseen. itse aloitin vasta nyt eli yk11. Olisinpa aloittanut aikaisemmin, olis monet pähkäilyt jääneet väliin.

Aluksi yrittäminen oli ihan miehen ja mun välinen juttu, mutta mitä kauemmin tätä yrittämistä on jatkunut, sitä enemmän mulla on tarve puhua siitä. Eli muutama ystävä tästä tietää ja sitten nämä kohtalotoverit täällä. :)

 
Bubuselle tervetuloa pinoilemaan ja kuumeilemaan! Tässä pinossa on moni käynyt ja siirtynyt lähes saman tien tuonne odottajien puolelle, toivotaan että sinunkin kohdalla käy niin hyvin! :)

Lilja, me mennään yksityisesti inseminaatioon.

Me ei aluksi kerrottu kellekään, mutta nyt on aikaa kulunut jo niin kauan että on tullut kyllä koko lähipiirille selväksi, että vauva olisi tervetullut vaan ei itsestäänselvyys meillä. Kukaan ei onneksi enää kysele mitään, kaikki tietää että meidän on hyvin vaikeeta saada biologinen vauva ja onneksi osaavat olla hienotunteisia, ymmärtäväisiä ja empaattisia. Oon kokenut että tässä tilanteessa on helpompi olla, kun avoimesti kertoo mikä tilanne on :'( Mutta jos meille raskaus joskus suodaan, emme kertoisi kellekään siitä että on tärpännyt ja annettaisiin vasta kasvavan masun kertoa asiasta. Tämä sen takia että keskenmenon pelko olisi varmasti siinä vaiheessa hirmuisen hirmuisen suuri.

Yrityksen alussa tikuttelin, join greippimehua, pidin jalkoja ylhäälla ja tyynyä peffan alla yms. mutta nykyään elän normaalisti, enkä juurikaan ajattele koko asiaa. Vitamiineja toki syön ihan muistakin syistä. Inseminaatiota odotan yllättävän "kylmänviileästi". Aika tekee tehtävänsä ja alkuinnostuksen jälkeen on ollut pakko sopeutua että meidän aikataulu on nyt tämmönen. Kiertopäivien laskemisen lopetin tuossa jokin aika sitten, mutta nyt inseminaatiota ajatellen oon taas ajan tasalla.

Hyvää ja hedelmällistä alkavaa viikkoa kaikille!!!!!! :heart: :heart: :heart: :heart:
 
Voih, kirjoittelin pitkät pätkät ja sitten painoin jotain ja koko vastaus katosi... voi mikä mämmikoura oon :ashamed:

Olipa kuitenkin tosi kiva saada vastauksia! :)

Lumikeijulle paljon voimia ja onnea vauva-asioihin, toivottavasti se inseminaatio tuottaa pienen elämän ihmeen ja siis pienen vauvalin teidän perheeseen! Omassakin lähipiirissäni on pari tapausta, joissa monien vaikeuksien jälkeen on saatu vauva ja kaikki on mennyt sitten lopulta hyvin, joten toivon että teidänkin kohdalla asiat kääntyisivät nyt siihen suuntaan! Liljalle kiitos neuvoista, tuo ovulaatioasia oli aikas hyvä... hmm. Pitääpä tosiaan laittaa korvan taakse, se on kyllä ihan totta että sillä voisi säästyä paljolta. Ainakin saisi vähän tietoa ja varmuutta asiaan. Sinulle kanssa niitä vauvatuulia nyt kun olet sen ovulaation bongannut!!

Meillä miehellä kesti hiukan kauemmin kypsyä asiaan kuin minulla, eli niinhän ne miehet tosiaan tulee vähän jälkijunassa :) Nyt kuitenkin kummatkin ovat valmiita ja minulla on oikein selvä tarve tulla jo äidiksi!

Minä olen ollut aiemmin naimisissa, ja nyt miehen kanssa muutama vuosi yhdessä. Näistä menneisyyden vaiheista sellainen pieni huoli, että silloin lopettaessani hormonaalisen ehkäisyn minulla kesti tooodella kauan saada kuukautiset takaisin, ja luulen että en myöskään silloin ovuloinut, koska luomukuukautisilla tunnen sen aika selvästi kehossa. Nyt toivon, että tämä kehon käynnistyminen ei kestäisi ihan vuosia tällä kertaa (tai siis, toivottavasti ei yhtään, en malttaisi yhtään odottaa). Mutta nyt sitten vaan jännitetään, että miten se keho alkaa toimia.

Ihanaa kun on tällainen palsta missä voi jakaa kokemuksia! Kyllä se miehelläkin (niin tyytyväinen kuin tähän onkin, ja muutenkin kultainen) voi jossain kohdassa mielenkiinto loppua, kun vaimoke vääntää kaikki keskustelut vauvaan millä tahansa aasinsillalla :eek:

Mukavaa viikonalkua!!
 
Heippa uuteen nousuun kiitänyt Lilja ja kaikki muutkin kuumeilijat! Täällä on melko hiljaista, täällä 3kymppisissä... Esikoisista taitaa olla sen verran monta ketjua, vai eikö meitä tämän ikäisiä esikoishaaveilijoita enää ole montaa? No, ollaan silti laadukasta joukkoa =) :flower:

Mukavaa ja rentouttavaa iltaa!
 
Terve täältäkin suunnalta pitkästä aikaa!

Mä lähdin Liljan peesiin, eli täällä KP2/26-30 yk 9.

Ihanaa Lumikeiju, että olet taas mukana palstalla! Ja että jaksat päivitellä listaa. Jaa suuret tsempit inseminaatioon!

Bubunen, mä kuulun siihen hätäisen ja tiedonjanoiseen kastiin, että heti toisesta yrityskierrosta otin ovulaatiotikut käyttöön, että saisin tiedon ovulaation ajankohdasta. Mulla se olikin hyvä veto, sillä ovulaatio ei ollut oppikirjamaisesti kierron keskellä. Eikä se aika ovulaatiosta kuukautisiinkaan ollut 14 päivää niin kuin mallikierrossa. Olisi siis mennyt vähän sivuun yrittelyt. Vitamiineista käytän kalaöljykapseleita, d-vitamiinia ja foolihappoa. Ensimmäistä siitä syystä, että tekee hyvää muistille + virkeydelle, toista siitä syystä että lähes kaikilla suomalaisilla on d-vitamiinin puutos muina kuin kesäkuukausina ja sillä vitamiinilla on nyt viime aikoina todettu olevan todella paljon vaikutusta moneen sairauteen ja foolihappoa siitä syystä, että jos sattuisi tulemaan raskaaksi.

Mitä asiasta kertomiseen tulee, niin mulla on ollut vajaan vuoden puhetta muutaman hyvän ystävän kanssa raskaaksi tulosta. Nyt sitten on vaan käynyt niin, että kaikki kolme näistä on tullut itse raskaaksi (odottavat myös esikoista), joten en ole itsekään jaksanut enää raskausaiheesta heidän kanssaan puhua. Ja lisäksi kun heillä kaikilla on synnyttäminen edessä parin kuukauden sisään, niin alkaa heillä olla ajatukset jo ihan muissa asioissa.

Mies ei ole asiasta kertonut kenellekään, mutta on sitä mieltä, että "kaikkihan tietävät, että me yritetään lasta".

Itsellä meinaa välillä pää hajota, kun tuntuu, että ei ole tällä hetkellä ketään, jonka kanssa jakaisi tuskaa...

Lilja, mitäs jos me säästettäis itselle ostetuissa joululahjoissa ja otettais se plussa jouluaattona?
 
Moikka kaikille!
Kuulumisia kirjoittelen...no mulla kypsyi lopulta yksi iso munasolu...ja nyt kävin verikokeessa ja näkee onko se irronnut. Perjantaina saan siitä vastauksen. Saapa nähdä....Mulla on ollut aika kiire, joten en ole kauheesti kerennyt edes ajatella oonko raskaana vai en. :LOL:
Hyvä niin...varmaan sitten jatkan clomeilla, jos ei tämä kierto ole tärpännyt...
 
Tervehdys tännekin, onhan täällä sentään elämää vaikka välillä näytti kovin hiljaiselta. Ja tervetuloa bubunen! Ja vastaus kysymykseesi; itse aloitin ovista tikuttamaan vasta n. puolen vuoden yrityksen jälkeen, mutta jälkeenpäin ajatellen olis voinu olla viisasta aloittaa aikaisemminkin.

Itsekin olen muuten ollut aiemmin toisaalla naimisissa, ja vauvaakin ehdittiin yrittää tuloksetta puolisen vuotta. Sitten tulikin jo ero, ja vuoden päästä siitä miehellä oli lapsi uuden naisystävän kanssa... Vika näemmä oli minussa

Pian nähdään täälläkin että lähdetäänkö taas vaan uuteen nousuun vai olisiko tärpännyt. Viime torstaina tikutin oviksen, tais olla silloin kp 24... Tuskastuin niin että soitin lääkärille, kun en millään halunnut uskoa että se tulis noin myöhään, ja pääsin ultraan (no pääsin on väärä sana. Pitkän pennin jouduin siitä pulittamaan). Siellä sitten näkyi peräti 2 kypsää rakkulaa sievästi vierekkäin, molemmissa munasarjoissa omansa.

Toivoa se ainakin antoi, mutta nyt jännittää ihan kympillä. Varmaan ensimmäinen kerta kun touhut osuu ihan kohdalleen, yleensä olen tuohon mennessä luovuttanut ja odotellut jo menkkoja. Nyt kp 29, ja oletettu kierron pituus on nyt sitten 35... Paljon on ollut lyhyempiäkin kiertoja, mutta herää epäilys olenkohan silloin ovuloinut ollenkaan.

Ja 9. yritys meillä on menossa siis.

Toivottavasti joulupukki viimeistään tuo kaikille kovasti plussia!!
 
Torstai 26.11.2009



bubunen 30v..............kp4/.........................yk1..............esikoinen
Nilla 31v....................kp30/35.....................yk9.............esikoinen
Nasu76....................kp48?/21-26.........yk3 ???...............esikoinen
Opaali78 31v...........kp3/28-29...........yk9......................esikoinen
Lilja76.....................kp4/26-30................yk12.............esikoinen
Tuulia-76 33v..........kp?/23-28..........4,5v.....esikoinen, miehelle 3.
Karo-lina 34v...........kp?/?.......................................................
Lumikeiju 34v..........kp8/29...........yk21.....................esikoinen
Heksu76 31v............kp24...............yk?........................esikoinen



Joulukuun 2007 plussat
Iida-Liina 32v.....yk pari vuotta..... tyttö 10.8.08
Helmikuun 2008 plussat
Annimaria72.......yk5.......................tyttö 27.10.08
Huhtikuun 2008 plussat
Kati231 35v.....pari vuotta..............poika 26.12.08
Toukokuun 2008 plussat
Tuizu 32v................yk6...................poika
Kesäkuun 2008 plussat
Bantsku 36 v...........pari vuotta.......tyttö 10.2.09
lentoemo-76.......yk7........1. yhteinen.....tyttö 8.2.09
Almaa 35v...............yk3.......esikoinen
Heinäkuun 2008 plussat
manna8 33v............yk14.........esikoinen.... tyttö 30.3.09
Lokakuun 2008 plussat
Pulcina melkein30v........yk2...........esikoinen
Helmikuun 2009 plussat
Ellastiina.............pari vuotta...............esikoinen..tyttö 29.10.09
Maaliskuun 2009 plussat
Jääkyynel 31v..........yk1.................esikoinen
Huhtikuun 2009 plussat
kuumetta36v............yk33..............1. yhteinen
Mona78 30v..............yk2..................esikoinen
Toukokuun 2009 plussat
merilintu.................n.3v.....................esikoinen
Tirlittan-75 33v........yk22.................esikoinen
Vaahtokarkki........n. 1 v 10 kk.............esikoinen
Elokuun 2009 plussat
Pähkynä.................yk1.....................esikoinen
Syyskuun 2009 plussat
Monkey75..............yk 2.....................esikoinen
Villapeikko..............yk5......................esikoinen[/quote]

[/quote]

 
Hei taasen!

Kiitos valaisevista vastauksista teille asioista tietävämmille, ja toivottavasti pääsettekin siirtymään kohta sinne odotuspuolelle! Onnea siihen!!

Vastauksista on ollut paljon hyötyä, päätinkin selvittää ovulaatio -asiaa viimeistään heti sen jälkeen, kun luomumenkat ovat alkaneet. Tai jo ennen, jos alkaa kestää kauan =) Hellät hetket on ehdottoman tärkeä osa suhdetta, mutta kyllä välillä tuntuu että arkielämä vie niin voimia, että välillä jaksaa vaan illalla kaatua sänkyyn (ja nimenomaan nukkumaan). Ja kun kerran vauvaa toivoo, niin voipi sitten sellaisina päivinä/aikoina säästää energiaa niihin hedelmää toivottavasti tuottaviin päiviin :D

Nilla, eihän välttämättä kummassakaan ollut vikaa sen kummemmin... Puoli vuotta on vielä niin lyhyt aika (etenkin jos on ollut käytössä hormonaalinen ehkäisy ennen) mun käsittääkseni, että ei siitä mun mielestä kannata vetää johtopäätöstä että itsessä olisi vikaa. Ei vaan jostain syystä ehtinyt solut kohdata matkalla... Toivottavasti pääset tuon johtopäätöksen todistamaan mahdollisimman pian vääräksi päätymällä onnelliseksi odottajaksi! Nyt ainakin kuulostaa tosi toiveita antavalta!

Opaalille... Minun ystävistä isoin osa on tullut äidiksi 0-2 vuoden sisällä ja vauvoja vilisee lähipiirissä. Itselle vauvakuumeessa on välillä vähän "kivuliasta" kuunnella niitä vauva/imetys/raskaus jne. puheita, vaikka niin tosi onnellinen onkin toisten puolesta (ja onhan ne tietty itseäkin kiinnostavia). Minullahan on vasta pienen pieni hetki yritystä takana eikä mitään olisikaan vielä voinut tapahtua, mutta aikaisemmista elämän vaiheista johtuen (mm. eroni jälkeen jätin pillerit pois ja kuukautisten ja myös tod.näk. ovulaation saaminen takaisin oli pitkä tie) sitä hiukan miettii, että kuinka helppoa se lapsen saaminen itselle on... Onneksi on tällaisia keskustelupalstoja. *tukea*
 
Päivittelin listan torstaille jo valmiiksi.

Liljalle ja Opaalille myötätuulta uuteen kiertoon!!!!

Opaali, tiedän tunteen.. Täällä onneksi voi jakaa kaikki fiilikset kiukutuksesta epätoivon kautta toivon kiljahduksiin! :)

Minä ootan mielenkiinnolla maanantai-iltaa, jolloin menemme ultraan katsomaan munarakkulan tilannetta. Jos kaikki näyttää olevan siellä valmista, singahdamme ensi viikolla joku päivä (maanantain tuloksesta riippuen) toimenpiteeseen... Voi apua, sittenhän minä saatan vaikka hyvässä lykyssä tulla raskaaksi! hihii!! :D No joo, Opaali niinku näät, täälläkin pehmenee pää aina ajoittain.. :p

Bubunen, kiva kun tulit elävöittämään tätä pinoa!!!

Oikein hyvää mieltä loppuviikkoon kaikille!!!! :heart:

p.s. Anteeksi että päivitin listan jo seuraavalle päivälle.. vähän hölmöä, pitäisi pysyä tässä päivässä. Ei toistu! :ashamed:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Opaali78:
Lilja, mitäs jos me säästettäis itselle ostetuissa joululahjoissa ja otettais se plussa jouluaattona?
Ihmeelliseltä tuntuu, että jos inseminaatio jostain ihmeellisestä syystä onnistuisi, niin mekin plussattais jouluna... :heart: Mun ei pitäisi odotella nyt liikoja tuosta inseminaatiosta, mutta ainahan saa toivoa ja nautiskella siitä pienestä mahdollisuudesta joka kuitenkin on olemassa... :heart: :heart: Inseminaatiolla gynen mukaan kuulemma on 20 % suurempi todennäköisyys tulla raskaaksi kuin tavallisessa yhdynnässä, eli eihän se ole kovinkaan paljon suurempi todennäköisyys. Ja me ollaan nyt yritetty yli 20 kiertoa.. :/

 

Yhteistyössä