40+ so what wol.13

Lailikka: Mulla on toiminut niin kuin pitääkin. Ylipäänsäkin olen tykännyt noista rfsu:n testeistä, vaikka toiset taas sitten sanoo, että saa niillä epämääräisiä tuloksia.

Kippe: Tervetuloa!

MaiMei: Lapsettomat ajatukset on tosi jees! Minäkin olen pähkäillyt pääni puhki, että olenko ihan hullu, jos vielä tähän vuoristorataan hyppään... Jos ei mies niin kovasti lasta haluaisi, niin voi olla, että antaisin olla ja olisin vain iloinen näistä jo olevista. Varailin tuossa reissuja maailmalle ja viimeisen ajankohta on vasta ensi keväänä. Kertoneeko tuokin sitten jotain siitä, että en ehkä usko, että meille enää lasta tulisi...

KirsilleVauva: Ykätauti on kyllä :poop::sick:

Omaa napaa: Ei ovista mailla halmeilla. Testit on olleen ihan blankkoja ja vasta eilen sain aikaan ekan haalean viivan. Kierto on jo sen verran pitkällä, että saa nähdä jääkö ovis kokonaan väliin. Todennäköisesti.
 
Maimei: Kyllä piti minunkin pitkään harkita vieläkö lähden tähän vauvahaaveeseen vastaamaa. Nuorin edellisestä liitosta on kuitenkin jo iso teini.
Monta kertaa jo "sovittiin" että nautitaan vaan toisistamme. Mutta aina se vaan nousi keskusteluihin ja lopulta yhdessä päätettiin että yritetään edes, niin ei sit harmita.
Ja se miehen ilme kun puhuu jo, miten sitten lapsen kanssa pääsisi kaikkea kokemaan..mutta hyväksyy senkin ettei tapahdu mitään.
Ei silloin voi sanoa ei...eihän?:)
Eilen lääkärissä kaikki oli ok, pieni follikkelikin siellä oli kasvamassa ja lääkäri puhui jo tulevasta ehkäisystä, sitten kun sitä seuraavan kerran halutaan. Kun sitä hedelmällistä ikää on vielä kuitenkin muutama vuosi sitten jäljellä..jos ja kun sitä parin vuoden päästä tarvitaan. Kerroin että tämä on 1-2 vuoden suunnitelma.
 
Kiitos!.
45-v on mittarissa!
Tänään poistetaan hormonikierukka gynegologilla ja samalla katsellaan onko siellä enää elämää jäljellä.
Mies jo puhuu pojasta ja minä yritän häntä toppuutella..
Ja näin minäkin jo unta tytöstä isänsä rinnalla...
Ihanaahan se olisi mutta katsotaan nyt.
Aiemmissa raskauksissa kaikki kävi äkkiä, eikä tarvinnut miettiä lapsentekoa , kun vaan antoi mennä.
Silläkin on mielenkiintoista lukea mitä kaikkea "uutta" on tässä touhussa.
Mutta tänään on se tärkein päivä tähän suunnitteluun, ja sitten päästään tositoimiin lähiaikoina.
Mukavaa viikkoa kaikille!
Ja nyt se on pois. ..
Kaikki oli ok
Tehtiinkö mitään mittauksia? Oliko gyne luottavainen raskautumisen mahdollisuuden suhteen?
 
Tehtiinkö mitään mittauksia? Oliko gyne luottavainen raskautumisen mahdollisuuden suhteen?
Hei . Ei tehty mitään mittauksia, ei hän hirveesti lämmennyt tälle raskausyritykselle, mutta ei toppuutellutkaan.
Kysyin kyllä olisiko jotain avustavaa lääkettä, mutta mumisi vaan jotain seurannasta..joten en ehkä ollut sillä asiantuntevimmalla lääkärilla. Ja eikä se nyt haittaa. Katotaan vieläkö nuo omat "munat" kypsyis (y)
 
Mulla oli positiivinen keskustelu miehen kans. Se suostui harkitsemaan lahjoitusmunasolun käyttöä :) Sovimme, ettemme puhu asiasta ennen kesäkuuta. Mies valmistuu toukokuussa ammattiin ja meillä on silloin myös muutto ja remontti (ulkopuolinen onneksi tekee), joten ei nyt ole resursseja ajatella asiaa.

Pms-oireet eivät ole alkaneet vielä. Se nostaa vähän toiveita. Tosin kävin osteopaatilla pms-oireiden takia. Voikohan se tepsiä?
 
  • Tykkää
Reactions: Aamuska
No niin, eiköhän tämän kierron piinat loppuneet ennen kuin alkoivat.
Pe-la oli ovis ja su ma välisenä yönä alkoi ihan jumalaton kipu koko vatsalla, ihan mahalaukun kohdalta alas asti. Maanantaina olin ihan tuskissani ja oksentelun puolentusinaa välein.
Tiistaina en enää oksennellut, mutta en myöskään pystynyt kävelemään kunnolla. Kuumettakin oli jo yli 39. Kivut oli jäätävät, mutta enää alavatsalla.
Ei muuta kun päivystykseen. Tulehdus arvot 120, kun ne normaalisti on alle 8 lähempänä nollaa.
Lekuri totes, että kyllä siellä nyt joku voimakas tulehdus jyllää. Tämä nuori yleislääkäri mies paineli vatsaani ja kohdun kohdalta painaessa meinasin poistua vaakatasossa singahtaen seinästä läpi pois huoneesta. Toki koko vatsan alue oli kipeä, mutta kohdun kohdalta kaikkein kipein.
Epäili kohtutulehdusta ja sain siihen kunnon hevoskuurin eli kahta eri antibioottia. Ei siinä muuta, mutta toisen tuote selosteessa sanotaan ettei saa käyttää raskaana tai raskautta suunniteltaessa. Toki olin sanonut ko lekurille, että yritetään jälkikasvua.
Pe pitää mennä kontrolli labroihin. Täytyy sitten kysäistä lääkäriltä kauanko pitää pitää taukoa yrittämisestä tän lääkkeen takia. Yritä samalla saada ajan semmoselle lääkärille joka tajuaa jotain gynekologiasta.
Vieläkin kuumeinen ja kipuilen, mutten onneksi enää niin voimakkaasti.
Taisi ne oviksen yhdyntäkivut tällä kertaa liittyä tähän.

Parempaa onnea muille yritykseen!
 
Oliko sulla @kirsillevauva jotain häikkää vai miksi ajattelit, että aloitatte heti lahjoitusmunasoluilla? Että ei omien kasvattelua ensin?
Siis ihan onnistumismahdollisuuksien takia. Täytän 45-vuotta ensi kuussa ja omilla munasoluilla onnistumisen todennäköisyys pari prosenttia ja lahjasolulla 50%. Huima ero. Ja mun geenejä jatkaa jo kolme ihanaa tyttöä, joten ei enää ole mitään pakkomiellettä omia geenejä saada eteenpäin :) Mulla on iso sydän <3
 
@kirsillevauva Ihana asenne sinulla, tuo iso sydän :) Tottahan tuo on, että lahjasoluilla onnistumistodennäköisyys on niin paljon suurempi tässä iässä. Olen miettinyt samaan ratkaisuun päätymistä, kun uskoisin, että lahjasoluilla syntynyt olisi aivan yhtä rakas kuin omilla soluilla :love:

@yöeläjä Oi kamalaa, kun kuulostaa ikävältä tuo tulehdus :( Toivottavasti lääkkeet tehoavat pian!
 
Ei mulla enää niin vaikeeta ole, kun pystyy jo kävelee ja kipulääkkeet alkaneet auttamaan enemmän kuin tunnin kerrallaan.
Pahimmillaan kipu oli aivan kuin synnytyspoltot, ei ne avaavat supistukset, vaan ne viimehetken supistukset. Tiedätte, jos ootte synnyttänyt ilman kivunlievitystä. (Itse olen, mutten omasta tahdosta)
Ja kun se kipu kesti vuorokauden, niin tuntui, ettei siitä selviä. Siksi meni vielä tiistai iltapäivälle ennen kuin pystyin lähtemään päivystykseen.
Tänään kun soitin työterveyteen saadakseni lähetteen kontrolli labroihin, niin terkka kysyi vähän varmistaakseen tarviinko, et paljonko CRP oli ja kun vastasin, et 140, niin siltä pääsi vahingossa ”ai kauheeta” huokaus. No ei tarvinnu alkaa vääntää tarttenko kontrollia.

Tänään tosiaan voin jo paremmin, mutta puhti lopahtaa ihan pienenkin puuhastelun jälkeen.

@kirsillevauva kuitu löysyttää ulostemassaa sopivasti otettuna, mutta reilusti otettuna kiinteyttää sitä eli sitoo nestettä.
Ihanteelisin määrä kuitua vrkssa on kun syöt yhden keskikokoisen omenan päivässä. Suuremmasta määrästä voi alkaa ummettaa.
Tai onhan sekin yksilöllistä.

@kettuperhe täällä peukutetaan huomiselle.
Tulehan heti kertomaan, ettei hullun tartte elää kauan jännityksessä!
 
Yöeläjä: onneksi olosi on jo parempi! Kamala juttu! Synnyttäessä sen kivun kestää kun tietää että se loppuu heti kun tavara on ulkona.

Valdemaria: mä olen päättänyt etten edes kerro miehelle sellaisia testejä olevankaan. Turhia paineita tulee jne. Mutta tämä on vain mun mielipide ja sopii mun miehen kohdalla;)

Kettuperhe: täällä kaikki tsemppi sulle! Käyhän pian kertomassa miten kävi(y)

Tervetuloa Kippe!

Keltsi: oletko jo oviksen bongannut?

oma napa lyhyesti: lääkärissä kaikki ok ja lääkärin ohje oli vaan että "eikun naimaan". Eli luomuna jatketaan. Ei kuulemma näe mitään estettä miksen voisi raskautua piankin. Nyt kp 28 joten ainakin kierto (ja luteaalivaihe) on pidentynyt, jes! Raskaana en siis nyt voi olla kun piti ehkäistä tää kierto.
 
Jännät paikat teillä kettuperhe. Nyt vaan toivotaan parasta! Varmaan piinaavat viikot. Oviksesta, me ollaan yritettu vauvaa 4,5uotta. Yhdessä vaiheessa seksi meni suorastaan pakkopullaksi oviksen takia, ja mieskin valitti ovisseksistä. Mä vaan nykyään viettelen miehen, ja sillä sipuli :). Se tykkää laueta muuallekin kuin emättimeen, mutta sen verran tarloituksenhaluinen olen, että kriittisinä päivinä vain sinne.
 
Tää ovis jäi nyt kunnolla hyödyntämättä tän pakkopulla vai pikemminkin pakkosaadapullauuniin-seksin takia. Minkäs teet...Jatkossa en vihjaa mitään oviksesta.

Jännät paikat teillä kettuperhe. Nyt vaan toivotaan parasta! Varmaan piinaavat viikot. Oviksesta, me ollaan yritettu vauvaa 4,5uotta. Yhdessä vaiheessa seksi meni suorastaan pakkopullaksi oviksen takia, ja mieskin valitti ovisseksistä. Mä vaan nykyään viettelen miehen, ja sillä sipuli :). Se tykkää laueta muuallekin kuin emättimeen, mutta sen verran tarloituksenhaluinen olen, että kriittisinä päivinä vain sinne.
 
Lauantai 14.4.2018


nimi / ikä.....monettako kuumeilee....kp / kierron pituus

Aamuska (40) .................1.................... 39/23-31
tatti55 (40) ......................3.................... 29/24-26
valdemaria (39) ..............3..................... 25/?
KeltainenSeepra.............3......................23/28-29
kettuperhe (40) ...............2................... 20/28-30
yöeläjä (44) ....................4.................... 20/24-25
Iid@ (44) ........................2.................... 20/26-28
Kirsillevauva ...................4.....................19/24-26
Karoliina74 (42)...............2................... ?/52-63
Kasenja (41) ...................2.................... ?/26-29

Piinailupäivät:

KeltainenSeepra ................dpo 3


Plussanneet ~12kk:
Roxanne (42) ..............-03/2017
Jimima (45)..................-05/2017
zammakko (43) ...........-09/2017
karhuemo75 (42) ....... -12/2017
Vuorikristalli (41) .........-02/2018

Taustailijat:
Virkki (40)
Vilaa (44)
Molly3 (44)
zammakko (43)
InMyDreams (41)
ThePutsku (41)
nettaliina (45)
MaiMei (42)

*Jokainen voi päivittää listan itse. Kun olet kirjautunut sisään, paina listan kohdalta "vastaa". Muuta päivät ja muokkaa mieleiseksesi, lopuksi poista #/quote - merkit ylhäältä ja alhaalta. Sen jälkeen lähetä ja vóila!

 
Kettuperhe: Ihan huippua (y)(y)(y) Mahtava tulos :)

Valdemaria: Minä olen hiljaa ovistesteistä. Joskus sanoin ja paineethan siitä vaan saatiin aikaiseksi.

ON: Ovis tuli myöhään, mutta tuli hyödynnettyä yhtäkaikki. Ei suurensuuria odotuksia.

Mukavaa lauantaita jokaiselle!
 
No nyt sovittiin ettei mietitä mitään ovisjuttuja. (Toisin sanoen minä mietin mutten sano mitään.) Asia johti toiseen ja laskurin mukaan vois vielä onnistaa. Hassua miten se keskustelu poisti pakon ja nyt saan jännätä ja toivoa tässäkin kierrossa!
 
Helou kanssasisaret.
Kaikki ei mennytkään niin kuin piti.
Tulehdusarvot oli tuplaantunut (272) perjantaihin, joten jouduin päivystykseen. Ja taas arvotaan mistä johtuu. Selvisihän se lopulta, onneksi. Umpisuoli oli puhjennut. Yöllä olin jo veitsen alla ja nyt vielä antibiootit suoraan suoneen. Edelleen olen kipeä, mutta toivottavasti helpottaa kohta. Ei meinaa uskaltaa edes yskiä kun menee kaksinkerroin kivusta.
 

Yhteistyössä