Aloitus 2.1.2008, kiinnostuneita??

Pääseekö vielä mukaan? Minulla alkoi uusi elämä tänään!!!!
Painoa on rutosti liikaa, tavoite on nyt ensin 10kg (pyrin tähän 2kk:ssa) ja sitten vieläkin lissää. Mielessä on myös kolmannen lapsen yrittäminen, mutta nyt on painoa siis tuo 10kg enemmän kuin ennen esikon odotusta, ja siltikin liikaa :ashamed:
 
Hei vaan kaikille ja oikein mukavaa uutta vuotta. Meikäläinen on tässä joulunpyhinä ja sen jälkeen vetänyt suklaata oikein urakalla naamariin ja oikein kunnon lähtöluvut sainkin aikaiseksi: pituutta minulla on 160 cm ja painoa 69,5 kg tänä aamuna punnittaessa. Aikaisemmin olen yrittänyt hallita painoa painonvartioiden pisteitä laskemalla, keventäjissä, Hanna Partasen metodilla ja on se vaan ihme homma kun jokaisen laihiksen jälkeen olen lihonut entisistä mitoista pari kiloa. Eli nyt tosiaan tarttee tehdä jotakin. Ajattelinkin että periaatteessa "lopetan" laihduttamisen, ja yritän kohtuullistaa syömistottumuksia. Pyrin jatkossa syömään terveellistä kotiruokaa niin paljon että nälkä lähtee kunnolla ja välttämään kaikkea pientä sitten mitä mieli tekee kun on nälkäinen (=johtuen siitä että yritän ruualla syödä vähemmän) Saa nähdä miten tämä metodi sitten käytännössä toimii. Herkkupäivän aion vielä pitää noin kerran viikossa ja silloinkin yritän pysyä kohtuudessa. Näin siis ajatustasolla ajattelin toimia, saa nähdä miten käytännössä toteutuu ja tsempistä olen kiitollinen =) Mukavaa viikkoa kaikille!
 
Noniin..nyt on meidän pieni mies päiväunilla,vihdoinkin. nukahti neuvolasta tulomatkalla autoon reiluksi vartiksi ja peli oli selvä. Eihän se heti unta saanut taas silmään vaan piti leikkiä pari tuntia ja syödä :whistle:

Minäkin lasken oma-aloitteisesti pv:n pisteitä ja syön nyt 20p/päivä ja kun saan painon tippumaan alle 80kg niin tiputan pisteet 18p/päivä. Aloitan tosiaan työt tammikuun 21 päivä ja työni on jalkeilla oloa ja liikkumista koko 8h. En ole lisännyt liikunnasta saatavia pisteitä päivän pisteisiin vaan syön aina saman määrän per päivä. (Toki jonain päivänä voi jäädä allekin sen)

Intoa on taas (mihin lie se viimeksi katosikin,onko kukaan nähnyt?? :saint: )
On kyllä mukava että meitä on näin iso joukko toinen toisiamme tsemppaamassa! Ja potkikaa minua perseelle jos alan lipsua. Nyt olen kyllä päättänyt onnistua!

Pidän itselläni perjantain punnitus päivänä niinkuin se on tähän asti ollut. Ja ilmoitan vielä tänä perjantaina painoni. Tänä aamuna se oli tosiaan huimat 83kg :eek: (pituutta 162cm)

Meilläkin pikkukakksosesta on varovasti alettu puhua(Lue: minä olen puhunut,isäntää vielä lämmittelen ajatukselle ),mutta ensin kilot pois ja palaan ainakin hetkeksi työelämään. =)

Mukavaa alkanutta kevyempää uutta vuotta kaikille,toivottavasti en kovin toistanut itseäni verrattuna aiempiin kirjoituksiin.

Lisäänpä vielä,että jätin leivän pois kokonaan. Se on ollut aina paheeni,illalla saatan tehdä parikin leipää (päälle tietysti juustoa ja makkaraa ) vaikka ei olisikaan nälkä. Ja jos nyt sitten jotain tekee mieli niin mutustan hapankorpun tai näkkärin,ja päälle vain joko siivu juustoa tai makkaraa,ei molempia! Tai sitten syön sellaisenaan ilman lisukkeita.

 
Johan oli tekstiä tullut eilisestä. Hyvä, on ainakin kaveria tsemppaamassa. Paino oli täällä 77,1kg ja pituus 166cm ja saa laittaa etusivulle.
Perloksen ehdotus kuulosti hyvältä eli alotuspaino, pudotus viikossa ja nykyinen paino.
Mulla tarkoituksena laihduttaa terveellisellä ruokavaliolla ja paljon liikuntaa. Liikunta ei ole pakkopullaa, sillä tykkään liikkua ja liikunkin viikossa n. 4-10h oikein hikiliikuntaa. Uuden vuoden lupaukseni oli olla syömättä suuresti himoitsemiani karkkeja, sipsiä ym kuukauteen eli 2.2 sais sitten kerran viikossa kohtuudella. Taitaa tulla piiiitkä kuukausi.

Mieheni kanssa löimme vetoa, että jos laihdun jouluun mennessä alle 65kg saan 500e ja jos en, joudun maksajaksi. tavoite on kyllä 60kg, mutta voipi olla aika kaukainen..

Kaikille tsemppiä ja olemme jo kesällä bikinikunnossa, eiks vaan ;)
 
Käytiin miehen kanssa ravintolassa syömässä. Syntisen hyvää. Morkkista ei tule, koska vuoden olen sitä painoprojektia tehnyt, ja sata kertaa huomannut että mitään totaalikieltäytymistä ei kannata aloittaa - seuraa kamala morkkis sitten kun ekan herkun nappaat. Ja ilmanhan en aio elää, joten kuulukoon satunnaiset (mutta pienemmät) herkuttelut elämääni jatkossakin. Tahti on hidas (-7kg/vuosi) mutta mistään en tosiaan ole joutunut luopumaan vaan rajoitan määrää ja nautiskelen "koko rahan" edestä :hug:
 
Koitan päivitellä ilmoittaneiden painoja etusivulle huomenissa.

Tänään olen ollu kaks kertaa lenkillä ja sitte miehen kanssa vaihdettiin kahden huoneen huonekalut päittäin... Liikuntaa kyllä on tullu!!

Iltapalaks meillä on porkkana-, lanttu-, kurkkutikkuja ja kevytkermaviilikastiketta (kermaviili,valkosipulinkynsi,suola,pippuri), mies syö lisäksi leipää. Tytöt söi jo puuronsa ja osan noista kasvistikuista, poika ei niitä saa syödäkään... Syö sitten omia quinoakeksejään :)

 
No niin, käväsin oikein neuvolan vaakalla kun hain todistusta lapsen sairaudesta ja se ilmeisesti ikävä kyllä pitää paikkansa :ashamed: eli huimat 75,5kg ja olen siis vaan 158cm pitkä, jos nyt edes toi 10kg ekaks tippuis niin olis tosi hyvä ja sit viel 5 lisää ;)

Lenkkeilin tänäänkin ton 30min ja poljin 10 min stepperiä eli on ainakin liikkumaan aloitettu :D

Onko muilla ollu maha kipeä? Mulla on sellanen ontto olo ja sit kurisee kokoajan, välillä oikein kouristelee! Mistähän moinen johtuu?

Niitä ruokavinkkejä tosiaan ois kiva saada! Mä söin päivällä pari leipää ja nuudeleit jotka maistu ihan pahalta ja en sit syöny kaikkee ja iltaruuaksi pari perunaa tonnikalaa vihanneksia ja sit oli uudesta vuodesta jääny italiansalaattia ni sitä sellasen ruokalusikallisen ja hyvin lähti nälkä =)

Olen ylpeä jo siitä että en ole ottanut ruuilla lisää niinkun yleensä teen ja siihen nyt pyrinkin pääasiassa että vähennän yleensä ruuan määrää!

Töissä syön terveellistä ruokaa mutta liikaa joten, siis yritän tosissaan sielläkin vähentää ja illalla keventää! Luulis jo nämäkin: liikkuminen ja vähentäminen/keventäminen auttavan painon putoomisessa, vai mitä?


Laittakaa tosiaan kommenntteja miten menee, niistä saa itekin puhtia koitokseensa

:) :hug:
 
Käväisin punnittemas itteni ja painoo on 61,7 kg ja pituutta 160cm. (aloituspainon saa kirjata ja aattelin kerran viikos, keskiviikkona punnita) Olen ollut pieni ja siro aina mutta nyt raskauden jälkeiset kilot on tiukas.. Ainakin tuosta kamalasta vattapussista ei meinaa eroon päästä... Oon tosi laiska tekeen vattalihasliikkeitä ja jumppaankaan en oo päässy/jaksanu mennä. Mut nyt tulevat häät, alkava uusi vuosi ja kevät toivottavasti tuovat innostusta uuteen elämänmuutokseen.. Eli turhat rasvaset ruoat ja herkut pois ja paljon paljon liikuntaa... Vikana mulla kyl on, että alkuun innostun mut äkkiä se lopahtaa.. Mut jos nyt vaikka onnistuis...Tsemppiä kaikille!
 
Noniin,ensimmäinen koitos edessä...ilta. Eli yleensä tulee iltaisin mässättyä. Nyt ei edes mieli tee mitään,mutta silti kävin kerran jo kaapilla. :D Mitään en siis ottanut,tarkistin vain että kaikki on tallessa.
Käytiin naapurin kanssa tuossa illalla lenkillä ilman lapsia,kunhan vähän käpöteltiin. Nyt vielä meinasin vielä stepata noin vartin ja sitten jumpata toisen vartin. Sitten suihkuun ja yöpuulle. Kerrankin meidän poitsu meni ajoissa nukkumaan,jossain välissä vähän venyi rytmi ja saattoi valvoa kymmeneen..
Luulen että minulle tämä iltasyöminen...tai siis se tapa menee taas parissa illassa ohi,ettei teekään enää mieli mitään iltaisin. Ja parin viikon jälkeen pisteillä olo ei tunnu enää pahalta. Vatsa tottuu ja ennen kaikkea pää tottuu olla aina joka välissä syömättä.

Joku kyseli aterioita 19 pisteelle..Olen joskus itse lainannut kirjastosta painonvartijoiden lehtiä ja niissä olevia ruokaohjeita olen käyttänyt. Ja niiden nettisivuilla on muutama ohje jos ei ole vielä sieltä katsonut. Minulla on myös yksi pv:n ruokakirja. Voin siitä kirjoitella joku päivä ohjeita,mutta nyt lähden steppaamaan.




:wave:
 
No niin ihan hyvin meni päivä syömisten suhteen ja iltapalaksi olis vielä hedelmäsalaattia. Yritän käydä salilla ainakin kerran viikossa ja sit vaunulenkki päivittäin. Ja kotona tietenkin voi sit venytellä ja tehdä vatsalihasliikkeitä. Ihan siis senkin takia että saisi selän kuntoon ja voisi ajatella uutta raskautta. Ja siihen raskaaksi tuloon vaikuttaisi positiivisesti myös painon pudotus. Annoskokoja tosiaan täytyy pienentää huomattavasti niin sillä saisi jo painoa hyvin pois. Ruoka vaan kyllä pyörii mielessä koko ajan... Huomiseen.
 
Hei!

Mulla taitaa olla huonoin suunnitelma/aikomus liikunnan suhteen :ashamed: Meillä kun ei oo ku tuo stepperi, enkä oo koskaan ollu mikään lenkillä kävijä(ei tule lähdettyä) niin stepperi+hyötyliikunta saa luvan riittää. Sen lisäks tietty yritän vähän kattoo mitä suuhuni laitan, tosin äitini tunki meille loput joulusuklaansa, kun ei itse niitä halua syödä. Ei niitä onneks ollut kuin yksi rasiallinen ja mulla on pieni apuri kans (meijän n.2v.9kk)
On tyttö tullut äitiinsä, semmoinen herkuttelija..
Liekköhän se syynä siihen että tänään saatiin moitteita neuvolassa, tyttö kuulemma painaa liikaa, n.20kg ja pituutta on 101cm. Ei oo ikinä mikään kirppu ollut, mut eipä oo terkatkaan valittanut, ennen kuin nyt :(

Mulla ei oo vielä vaaka toiminnassa, pitää patterit ostaa(tänään ostettiin digivaaka) ja sittenpä pääsen mittailemaan. Meijän nykyinen vaaka kun näyttää mitä sattuu, en luota siihen yhtään. Laittelen sitten mittoja kuhan saadaan tuo vaaka toimimaan.

Joku sanoikin että iltasyöpöttely on ongelma; sama täällä, jotenkin sitä vaan lösähtää sohvan nurkkaan päivän päätteeks ja alkaa nassuttaa jotain. Mahd. epäterveellistä tietty. Mulla kans pahimmat on leipä, monella lisukkeella tai sit sipsit..
No, pitää mennä, pienempi neiti taitaa olla nälissään.
 
Huomenta!
Mites muilla on lähtenyt sujumaan?
Mulla yllättävän hyvin,kolmas pvä alkoi siis parisen tuntia sitten,söin aamupalaakin tänään,MINÄ-kuvitella-
Paras ehkä oppia syömään se aamupala...kaurapuuroa veteen keitettynä ja vadelmakeittoa päälle,tooosi herkkuu :p
Mulla on 18 pistettä käytettävissä..eilen jäi 0,5 pistet käyttämättä ja ekana pvänä 2..pitäs kyl kaikki saada käytettyy..
Tunnin lenkit oon menny koiran kanssa ja oonpa ollu ilman tupakakkaakin nää 2 pvää :saint:

Pääseekö muuten muut tonne painonvartijoiden viestipostiin????Mä oon nyt 3 pvää yrittäny mut se valittaa jotain,olis kiva päästä viestinsä kattoo :/
 
personal treinerin! :D ..korista pelaava teinipoika aikoo skarpata äitiinsä, vaikka sanoikin että 'et sie vissiin ihan miun tahtiin jaksa..' :ashamed:

ja tyttö 9v sanoi leikittävänsä pienemmät ja mies lupas tehä kevyttä ruokaa..ja ihan oikeesti teki jo eilen ja oli itekkin ihmeissään miten se on hyvää! :D

eli ihan kivasti sain perheen mukaan...nyt on mahan seutu ihan hellä kun tein niitä vatsalihaksiakin.. mutta ei se mitään tänään uudestaan..lenkillä höystettynä! :D :wave:
 
Täällä eilinen päivä ei ihan mennyt täysin niin kuin suunnittelin, otin teellä pikkupullan, jätin kylläkin sitten yhden nutrin välistä.. Iltapalalla annoin itselleni luvan syödä leipää, otan tiukemman linjan tänään:) Mutta hiljaa hyvä tulee ja toivottavasti saan kesään mennessä sen 10kg vähintään pois =) Lupasin itselleni laittaa jemmaan joka -5kg jälkeen 40? uusia vaatteita varten=) jospas siitä sais lisä pontta hommaan!
Kateellisena luen teidän liikunta intoanne, mulle se on ihan hukassa!! Ja en kyllä ole jaksanut ajatellakkaan lenkkejä, kun tuo nuorimmainen on tykännyt valvottaa äippää:/ Mutta askel parempaan suuntaan menty nukkumisessa niin jaksan taas kohta lenkillekkin kirmata ;)

Tsemppiä kaikille! ja paljon MIINUSKILOJA!!!!
 
Illalla päivitän ne aloituspainot. Yö meni pojalla taas valvoessa, oli poikanen saanu jotaki kiellettyä ruokaa napattua... Silmät harittaa niin etten uskalla laittaa painoja tuohon ettei mee rivit ja numerot sekasi :LOL:
Ny menen syömään aamupalaa, ruisleipä ja vadelmakeitto. Lenkille pitäsi lähtee kunhan poikanen saa kiukkunsa kiukuttua.

Hienosti on porukalla lähteny homma käyntiin!!
 
Ensimmäinen päivä uutta elämää meni oikein mallikkaasti :D Kävin kuntosalilla puolentoista tunnin treenin vetäsemässä ja pisteet jäi vähän alakanttiin. Yritän nyt pikkuhiljaa ittekseni niitä vähentää ettei sitten tuu järkytyksenä ku lopettaa sen täysimetyksen.
Siinäki on vähän hankala kyllä vetää sitä rajaa, loppuuko se heti sitten ku poika syö yhden sose aterian päivässä vai pitääkö niitä olla enemmän? Ku vaikka se yhden aterian söis niin eihän se imetys juurikaan vähene vielä siinä vaiheessa? Antakaapa vinkkejä millon sen katsoisin loppuvaksi, se on kuitenkin 5 lisäpistettä. Enkä missään nimessä halua että maito loppuu vaan sen takia että ei syö tarpeeksi. Mut en myöskään halua syödä liikaa... :/

Tänään ei liikkumaan pahemmin pääse, on miehen salivuoro ja ulkona sen verran pakkasta ettei kehtaa mennä vaunulenkille. Pitää yrittää kotona ees venytellä ettei huomenna ois paikat kipeet eilisestä treenistä. Mulle on kyllä vaikeinta tuo venyttely, en millään kehtais sitä tehdä vaikka se ois niin helppoo televisiota katsellessa |O

Ai niin, jos en jo oo sanonu niin mun kaikki painot saa näkyä listassa, anonyyminahan tässä ollaan :LOL:

Mulla on tuolla painonvartijoiden rompulla noita ruokaohjeita jos joku haluaa. Kertokaa vaan minkä tyyppistä niin voin tänne joskus laitella.
Tein tässä joku aika sitten niiden ohjeen mukaan muffinsseja ja täytyy kyllä sanoa että ne oli ihan pyllystä. Kyllä se taitaa niin olla että jos jotain hyvää leivonnaista haluaa ni se pitää olla sitten ihan sitä lihottavaa :D Mut tulipahan kokeiltua, mut mieluummin siis syön tosi tavaraa vähemmän ku niitä laihis pullia :whistle:

No mutta palaillaan taas!! :wave:
 
Heissan!Mulla on kanssa toi liikunpuoli ihan hukassa,kahdesti olen käynyt kuukauden sisällä lenkillä. :ashamed:
Tuntuu että kotona on niin paljon hommaa ja ohjelmaa kun saa juosta viiden alle koulu ikäisen perässä ja iltapäivällä vielä kahden koulukkaan perässä. =)
Tai eihän niiden perässä tarvii juosta,mutta on kaikkea muuta tekemistä. :whistle:
Tilasin itselleni polkupyörä tukusta stepperin ja meinaan sillä sitten iltaisin polkea.
Nyt täytyy lähtee leipomaan sillä leipätaikina tulee kohta mua vastaan ämpäristä ellen mene leipomaan sitä. :LOL:
Hyvää päivän jatkoa kaikille!!!
 
Hempukan ä, laitoin sulle yv:tä.

Noista punnituksista, kaikilla on hiukan eri punnituspäivä... Koitan pysyä perässä ja jos ihan mahdottomaks menee niin laitan vain kuukausipudotuksen alkupainon perään. Ehdotukset otetaan vastaan. Mitään exel-taulukoita en osaa vääntää...

No nii, nyt sinne aamupalalle... :whistle:
 
Niin pysyisitkö paremmin perässä Tipunen ? Siis tohon otsikko kohtaan niin hyppäis aina silmille..Tai sitten sovitaan vaan joku yks punnituspäivä.. Musta tuntuu että aika moni täällä kuitenkin käy joka aamu puntarilla, vai olenko väärässä =) Ja ei todellakaan tarvi mitään exel-taulukoita vääntää..
Mut siis mää ainakin käyn joka aamu puntarilla joten mulle sopii mikä vaan punnituspäiväksi.. Mitä mieltä muut on? Vai onko tuo pelkkä kuukausi pudotus parempi?
 
Hei kaikille! Kiva kun pääsin uuteen ryhmään :) vanhassa alkoikin olla jo hiljaista... Jouluna mulle tuli pari kiloa extraa 4 kk laihdutusurakan jälkeen.. eilen 2.1 aloitin siis uuden elämän :LOL: ja rupesin laskemaan pisteitä (19pvssä). Mun paino on kutakuinkin 70,8 eli miltei 3 kiloa sain viikon syömisestä... lieneekö nestettä osa.

Mulla on motivaatio ja itsekuri tallessa taas, mut oon miettinyt miten saisin itseni liikkumaan... Mulla on vähän liikuntakavereista puute... ja yksin inhoan mennä jumppaan :( Mulla on crosstrainer kotona sillä vedin 3kk joka päivä mut nyt oon ihan kyllästynyt siihen. Vaunuilen joka pv mut haluaisin omaa aikaa ja omaa kunnon jumppaa..

Onko kellään muuten kokemuksia keho ja mieli jumpista?

JA OLIKO MEILLÄ MITÄÄN VIRALLISTA PUNNITUSPÄIVÄÄ??? KE??
 
Eilinen meni loistavasti. Sain pidettyä näppini erossa herkuista illalla. Mies söi pitsaa ja keitti nakkeja illalla,mie menin suihkuun ja nukkumaan :D
Eilen jäi kyllä minultakin kolme pistettä syömättä. Se 20p/päivä on aika paljon nyt kun katsoo mitä suuhunsa laittaa!!

Ja voisihan sen painon ilmoittaa niinkin että jokainen itse lisää aina kirjoitukseensa uuden viikon punnituksen?(helppo kopioida aina omasta tekstistään alku ja lisätä vain sen viikon tulos ) Ei tarvitsisi välttämättä päivittää etusivulle? Minulle on ihan sama kuinka sen tekee. Mutta esimerkiksi me teimme yhdessä ketjussa näin: (kopioin siis sieltä seuraavan pätkän)

huomenta!
Yhden miehen naisen painon seuranta:
21.10.2007 84kg
26.10.2007 82,6kg (-1,4kg)
2.11.2007 81,9kg (-700g)
9.11.2007 82,4kg (+500g)
16.11.2007 81,8kg (-600g)
23.11.2007 81,9kg (+100g)
30.11.2007 81,9kg (+/-0)
7.12.2007 83,0kg (+1,1kg)
14.12.2007 82,8kg (-200g)
21.12.2007 81,2kg (-1,6kg)


Eli pudotusta tällä viikolla -1,6kg, jess. Kaupoissa juokseminen käy lenkkeilystä! ;) Ja on ollut koko viikon niin kiirusta,ettei ole ehtinyt syödä herkkuja.
Tänään vielä pitäisi suunnistaa ruokakauppaan ja hakemaan kinkku työpaikalta. Täytyy varmaan ostaa vähän joulusuklaatakin,kunhan söisi kohtuudella,joopajoo :ashamed: :saint:Mutta sitten saa rauhoittua kotiin nauttimaan joulusta ja ylipäätänsä olla vain. Perjantaisiivous alkaa olemaan jo loppu suoralla joten ei tarvii enää stressata!
palaillaan viikon päästä taas,kevyempinä toivottavasti


Oikein rauhallista joulua kaikille




Mutta
kuten sanoin niin minulle käy kuinka vain. Pääasiahan on että paino tippuu!! :LOL:
 
Perlos ja muut kenellä ohjeita olisi... Laittakaa ihmeessä jos viitsitte. Niistä olisi kovasti apua. Meillä pyritään syömään ihan normiruokaa koko perhe,mutta koitan tehdä ruuan vain kevyemmällä tavalla. Eli ihan perusruoka aineista tehtyjä..jauhelihasta jotain muutakin kuin kastiketta? :D Kanasta? Ohjeita kehiin vain!
=)
 
Eilinen meni mallikkaasti. Kävin sauvoilemassakin.

Tänään voi olla hiukan hakusessa, mut ei haittaa!!!

Musta tuli täti viime yönä!!!!!!:wave: :heart: :heart: :wave:

Olin synnytyksessä mukana, ja olihan se jännää...

:D :heart: :heart: :heart:
 

Yhteistyössä