ehkäpä pieni esittelykierros??

rouva-79
hei!

täällä -00 syntyneen kuuron,implantoidun neidin äiti. perheeseen kuuluu myös isä ja pikkusisko(-03).esikoinen syntyi siis täysin kuulevaan sukuun,kuulovamma todettiin jo 3pv ikäisenä ja ensimmäiset kuulokojeet neiti sai 7kk ikäisenä. alkuun käytimme siis viittomia ja implantti leikkauksen jälkeen (1v5kk) viitottua suomea. puheen ymmärtämisen ja puheen tuoton alettua vähensimme viittomien käyttöä. nyt neidillä ikää 5v ja on jo vuoden verran ollut kielenkehityksessä ikätasolla. puheterapia jatkuu vielä toistaiseksi 2xvk ja neiti on puolipäivä hoidossa 5pv/vk tavallisessa päiväkotiryhmässä.

tässä näin lyhykäisyydessään...
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 06.09.2005 klo 10:50 myry kirjoitti:
Olen 26 vuotias kahden lapsen yh äiti (tosin tuollainen puolivirallinen miesystävä on). Esikoisella on kaiken näköistä ongelmaa. Sosiaalista lähinnä joskin myös motorisia ja keskittymiseen liittyviä (ei ylivilkas tosin). Aloitti koulun erityisryhmässä ihan hyvin mennyt. Älykkyyttäkin testattu ja se oli keskimääräistä korkeampi, vaati silti lähes jatkuvaa valvontaa, koska joutuu tappeluihin ei minkäänlaista huumorin tajua.
Nuoremmalla myös sosiaalisia ongelmia lähinnä eristäytymistä, ei kuitenkaan yhtä hankalaa kuin esikoisen kanssa. Itsellä todettu pienenä lievä autismi, ja vieläkin viihdyn ominani. No kaikesta huolimatta rakkaita ovat minulle, ja en haluaisi vaihtaa. Lisäksi eivät juuri keskenään riitele (huh).
Kävi mielessä, että onko esikoisellasi tutkittu aspergerin syndrooman mahdollisuutta? oireet vaan kuullostaa aika laillasamoilta.
 
äippä 77
moips. meillä poika 4.8v. vauvana hiemin jäntevä ja fysioterapiassa käytiin.oppi konttaamaan ja siitä kävelemään 1,3 v iässä. 3v alkoi huoli puheesta,koska vain muutama sana. Puheterapiassa vuosi käyty ja sairaalassa tutkimuksissa. kokonaiskehitysviivästymä diagnoosina. puhuu selvästi ja aika paljon 3 ja 4 sanan lausein pääasiassa.erityisesti huolta aiheuttanut ymmärrys. ei kuitenkaan kotona eikä hoidossa vaan näkyvät kuulemma oudossa ympäristössä, sairaalassa.Ikätasoisesti reilut pari v jälessä. Kamalasti huolettaa tulevaisuus... ja et aina jäljessä. Kuitenkin kotona olo ja kommunikoiminen helpottunut kamalasti viimeisen puolenki vuoden aikana että kaipa se siittä. Sairaalassa vain palautetta että tämän ikäisen kanssa pitäisi pystyä puhumaan ja ihmettelemään jo kaikki maailman asiat.Meillä ei vielä pahemmin etes kysellä ja keskustellaan asioista mitä poika päivän aikana tehnyt ja kokenut.Muutenkin puhe vielä siinävaiheessa että puhuu asioista joissa poika itse mukana.Ei osaa ihmetellä elämän suurempia asioita. Hyvin kyllä muistaa vuodenkin takaisia kokemuksia ja kertoo. Kuvapäiväkirjasta samoten hoitopv:n kuulumiset kertoo. ikätoverien kanssa ei ikätasoisesti leiki vaan lähinnä rinnakkain. Aikuisen kanssa kylläkin touhuaa ja kommunikoi. Onko vastaavanlaista....
 
äippä 77
ai nii siittä vielä että pojan leikkiessä yksin juonta aikuisen lisättävä leikkeihin, jotta niissä olisi pää ja häntä.. yksikseen tahtoo välillä mennä lehtien selailuun tai vain ajelee autoilla ympäriinsä. keskittyy kuitenkin ohjatusti leikkeihin ja peleihinkin melko hyvin.
 
Heippa!
Minä olen 37 vuotias äiti täältä Porin liki.Mies on 39 vuotias.
Mulla on entisestä liitosta 16 vuotias poika.Yhteisiä meillä on kolme yhteistä poikaa,heidän ikänsä 8 kuukautta,5 vuotta ja 6 vuotta.Tämä 6 vuotias on dysfasia lapsi.Hänellä on ongelmia puheenkehityksessä ja ymmärtämisessä.Hän ei sano yhtään kunnon sanaa.Kii=kiitos,otä=öitä.
Ymmärtäminen hänellä on menny eteenpäin,tekisköhän se kun hän ei enää joka asiaan pistä vastaan huutamalla.
Viittomat meillä käytössä,hän viittoo todella hienosti.Monta sanaa peräkkäin.
Kuvat myös käytössä.
Hän käy normaalissa tarhassa eskaria.Hänellä on siellä henkilökohtainen avustaja.
Puheterapia ja SI-toimintaterapia kerran viikossa.
Viittomaopettaja käy meillä kotona.
Mitäs vielä???
Poju tykkää leikkii brion puupalikoilla,niillä missä on ruuveja yms.Toimintaterapuetti sano että se on todella hyvää terapiaa. =)
Hamahelmet oli yhdessä vaiheessa tarhassa in,muttei enää.
Tälläistä meillä,
jos joku tykkää laittaa yv.tä se on aina tervetullutta.Yritän parhaani mukaan vastata aina kun ehdin.
Huh hah hei!!
Ompas menny vuosia tästä kirjoituksesta.
Kerrompa vähän meidän nykytilaanteesta.
Poika on käynyt normaalia koulua henk. avustajan kera.Nytten ensi vuonna on siirtymässä erityisluokalle.
Sanoja ei ole tullut yhtään lisää.Viittomat ahkerassa käytössä.
Kuvat ei oikeastaan lainkaan.
Täällä maalla on onnistunut toi normaali koulu oikein hyvin,poju on otettu todella hyvin vastaan.
Ekapeliä meillä pelataan.
Semmoista lyhyesti....
 
korven mami

Heippa kaikille.mie olen 26v.mies 28 ja poikia on kaksi 3v7kk ja kohta 7kk.Esikoisella on leikattu kallosauman epämuodostuma 1.5v elikkä toinenpuoli kallosta rupesi kasvamaan sarvena eteenpäin joten toinen puoli oli sitten littana,leikkauksen jälkeen toipumiseen meni n.puolivuotta,vieläkin käydään Helsingissä kontrolleissa,puheterapeutilla käytiin myös ja vielä on kuulokoe edessä koska vaikutta kokonaisvaltaisesti kaikkeen.Esikoinen syntyi keskosena painoa oli 2600g ja pituutta 46.7cm.nuorimmainen syntyi ajallaan ja oli kaikin puolin terve mutta 4kk jouduttiin kiireellä päivystykseen kun tuli kurkunpääntulehdus jonka takia ainaista korinaa ruvettiin tutkimaan ja syykin selvisi lievä ruuan takaisin virtaus ja astma johon saatiin lääkkeet ja elämä onkin helpottunut pikkasen.Jaksamisia kaikille sairaiden lasten vanhemmille :)

 
kotiäitihömelö
meillä on pienenä keskosena syntynyt poika.syntyi 27vk:lla kilon painoisena.nyt elinikää on8kkja ihan hyvin on kehittynyt.fysioterapiassa käydään ja korvia on sairastettu mut muuten kaikki ok.tosi hyvä ajatus tämä esittäytyminen!


 
vmm
Olen 29-vuotias kotiäiti.Mies 32v.Meillä on neljä lasta.
Meidän pian 6-vuotta täyttävällä pojalla on diaknoosina;F83.Neurologisen kehityksen monimuotoiset erityisvaikeudet (ei-kielelliset erityisvaikeudet,tarkkaavaisuuden vaikeudet,verbaalinen dyspraksia.)
Hän on tällähetkellä esikoulussa 11-vuotisella oppivelvollisuus-lausunnolla.
Olemme käyneet EEG-tutkimuksessa ja vastausta tässä odotellaan..

Kaikkea hyvää ja jaksamista kaikille! :flower:
 

Täällä 24-v äippä sekä isukki 28-v, ja meillä 5-vuotias poika jolla kokonaiskehityksen viivästymää, diabetes insipidus (ei siis sokeritauti) ja puheen kehityksen viivästyminen. Ei tuota juuri minkäänlaista puhetta tai sanoja. Kuvia yritetään ottaa käyttöön kovasti.. Puheterapiaa ei ole aloitettu, kun ei ole katsottu, että poika sitä "ottaisi vastaan" vielä... (?)
Ratsastusterapiaa, toimintaterapiaa ja fysioterapiaa ollaan jaksottain toteutettu.
Toinen lapsi tuloillaan siinä parin kuukauden kuluttua =)
Siinä esittely lyhykäisyydessään..

Tuntuipas hienolta tämä osio...! Ei tunne itseään niin yksinäiseksi näissä asioissa erityislapsen kanssa.
 
VanillEnkuli
Heippa kaikille,

Olen 31v naimisissa, mies on 32v. Esikoispoikamme syntyi helmikuussa 2005. Synnytyksessä tuli komplikaatioita (istukka irtosi), minkä seurauksena poika sai aivoinfarktin. Alussa oli kaikenlaisia vastoinkäymisiä, nyt poika iloinen ja reipas 9 kuukautinen.
Hänellä on kuulovamma molemmissa korvissa ja kuulolaitteet. Lisäksi hänellä on lievä CP-vamma.

Pojun sivut löytyy täältä:
http://www.rekonius.net
 
mamma tampereelta
No niin. huomasin vasta että täällähän jo on esittelyt käynnissä. Laitoin hiukan turhaan uuden aiheen... :\|
Mutta esittelenpä nyt itseni uudestaan vähän paremmin. =) Eli olen kahden lapsen äiti tampereelta. Vanhempi tyttäreni (6 vuotta) on lievästi kehitysvammainen.Aloitti syksyllä erityiskoulussa. Nuorempi on noin puolivuotias. Elän myöskin avioliitossa lasteni isän kanssa. Uudet ystävät ovat tervetulleita, joten laitapa postia pirpana3@luukku.com jos haluat kuulumisiasi vaihdella. =)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.11.2005 klo 13:10 VanillEnkuli kirjoitti:
Heippa kaikille,

Olen 31v naimisissa, mies on 32v. Esikoispoikamme syntyi helmikuussa 2005. Synnytyksessä tuli komplikaatioita (istukka irtosi), minkä seurauksena poika sai aivoinfarktin. Alussa oli kaikenlaisia vastoinkäymisiä, nyt poika iloinen ja reipas 9 kuukautinen.
Hänellä on kuulovamma molemmissa korvissa ja kuulolaitteet. Lisäksi hänellä on lievä CP-vamma.

Pojun sivut löytyy täältä:
http://www.rekonius.net
Aivan ihanat kotisivut! Voimia ja jaksamisia! t. erityislapsen äiti
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.11.2005 klo 20:21 äiti kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.11.2005 klo 13:10 VanillEnkuli kirjoitti:
Heippa kaikille,

Olen 31v naimisissa, mies on 32v. Esikoispoikamme syntyi helmikuussa 2005. Synnytyksessä tuli komplikaatioita (istukka irtosi), minkä seurauksena poika sai aivoinfarktin. Alussa oli kaikenlaisia vastoinkäymisiä, nyt poika iloinen ja reipas 9 kuukautinen.
Hänellä on kuulovamma molemmissa korvissa ja kuulolaitteet. Lisäksi hänellä on lievä CP-vamma.

Pojun sivut löytyy täältä:
http://www.rekonius.net
Aivan ihanat kotisivut! Voimia ja jaksamisia! t. erityislapsen äiti
Kiitos :) Unohdin muuten mainita että asustelemme Tampereella!
 
Moira harmaana
28-vuotias keskostytön äiti Savo-Karjalasta...katkohengitystä vauvasta lähtien, hengitystieleikkaus viime keväänä. Nyt keskittymisvaikeuksia, sanavaraston pienuutta,muistiongelmia, ylivilkkautta. Tyttö nyt 5v. päällepäin suloinen neito.
 
Proosaruno
Hei! Me asustellaan kaakkois-suomessa. Perheeseen kuuluu minun lisäksi mies, tyttö 3v ja poika 6v. Pojalla hieno- ja karkeamotoriikan ongelmia ja ylivilkkautta, mutta kehitystä tapahtunut kuitenkin näissäkin asioissa. Joten hyvillä mielin, mutta töitä kuntoutumisen eteen tehden eteenpäin mennään :)
 
Eve-80
Hei Täällä 25-vuotias kahden pojan äiti. Vanhempi on 2.5-vuotias ja nuorempi on 6kk ja hänellä on synnynnäinen aivojen rakenne muutos. Aviomieskin löytyy hänellä ikää 25 ja uudella maalla asutaan. :)
 
Heippa vaan!
Meitä on äiti ja isä, kolkyt ja risat sekä ihana 2-v sydänneiti (fallot) ja pieni poikavauva. Itä-Suomessa maaseudulla asutaan. Mielenkiinnolla käyn täällä lukemassa muiden ajatuksista ja kokemuksista. Itse olisin mielelläni yhteydessä muiden fallot-perheiden kanssa.
Oikein hyvää joulunalusaikaa kaikille erityisen ihanille lapsille ja heidän perheilleen!
 
Olen 25v 1- ja 3- vuotiaitten poikien äiti. Molemmat pojat ovat moniallergisia, tosin vanhemmalla alkaa jo allergiat helpottaa. Nyt hänellä epäillään puheenkehityksenviivästymistä. Perheeseemme kuuluu myös 28v isukki :) .

 
Moi. Olen 34-vuotias kahden tytön -00 ja -01 äiti. Vanhemmalla lapsella todettu vaikea dysfasia ja lievä kontaktihäiriö (?), josta me vanhemmat emme ole samaa mieltä ja nuoremmalla lapsella on epätyypillinen autismi. Molemmat lapset käyvät kerran viikossa ergoterapiassa ja vanhempi myös puheterapiassa. Me käymme molemmat töissä (minä teen lyhennettyä työviikkoa) ja lapset ovat päiväkodissa jossa heillä on yhteinen avustaja tai jaettu sellainen =)

Välillä menee paremmin lasten kanssa ja välillä on työläämpää. Kehitys menee onneksi eteenpäin koko ajan. Nuorempi lapsista ei puhu kauheasti vielä, mutta käyttää pecs-kortteja apunaan että tulisi ymmärretyksi.

Perheeseen kuuluu myös kolme koiraa, kissa ja marsu.

Omiin harrastuksiin kuuluu koiranäyttelyt, netissä surffailu ja lasten kanssa leikkiminen sekä käsityöt.

Meille saa lähettää postia ;)
 

Yhteistyössä