Ekakertalaiset (IVF/ICSI-) hoitoihin keväällä/kesällä

Hei, voisin liittyä joukkoonne, kun kerran omaan tilanteeseeni sopiva pinokin sattumalta löytyi :wave:

Meillä toisen lapsen yritystä kohta 1,5v ja tänään käytyämme ensimmäistä kertaa lapsettomuuspoliklinikalla, varmistui syykin siihen. Minulla on kohdunulkoisen raskauden takia poistettu vasen munatorvi ja ovis on jostain syystä aina siellä puolella. Muutama kontrolliultra ollut puolen vuoden aikana ja niiden ja tämänpäiväisen käynnin perusteella päädyttiin IVF:ään. Klinikka on kiinni heinäkuun alussa joten ihan alkukesästä ei hoitoa vielä voi toteuttaa, mutta heinäkuun lopulla olisi tarkoitus tehdä IVF lyhyen kaavan mukaan. Pää on hieman vielä "pyörällä" tästä käänteestä, mutta toki olen ihan tyytyväinen ettei pidempää aikaa tuhraantunut turhaan yrittämiseen. Saan tarkemman hoitoaikataulun kesäkuun puolessa välissä ja punktio ym ajat selvinnevät sitten vasta hoitojen alettua.

Mullahan olis ihmeenkaupalla mahdollisuus vielä luomutärppiinkin, mutta olen kyllä jo suunnannut odotukset siihen hoitoon. En osaa täällä kommentoida vielä mihinkään mutta uteliaana lueskelen muiden kokemuksia :whistle:
 
Viimeksi muokattu:
Ekakertalaiset (IVF/ICSI-) hoitoihin keväällä/kesällä

Heidari...........IVF............toukokuu..........punktio 29.4.....testi 13.5.
mariq.............IVF............toukokuu..........punktio 16.5.
Sartsa00........IVF............toukokuu..........punktio vko 20
elohopea........IVF............toukokuu..........punktio vko 20
Kevätkello.......IVF............toukokuu..........punktio vko 21
Marilis............IVF............touko-kesä.......punktio vko 22
Talvitaika........IVF............touko-kesä
Pollyanna........IVF/ICSI.....touko-kesä.......punktio vko 22
Sharona.........IVF/ICSI.....kesäkuu
Sinirusko........IVF............kesäkuu
Moto76...........IVF............kesäkuu?
Hattivattinen....IVF............kesäkuu...........punktio vko 26?
Tuuli1976........IVF...........kesä-heinä
Dreamer74......IVF...........loppukesä
Vauva haaveissa..............
Jensar.............IVF............heinä-elo..........punktio ??
 
muniksia 7kpl...kunpa ees yks sitt hedelmöittys ens vkk.
kp14.16,5 siis punktio kl10.2 särkylääkettä 1h ennen punktiota,paikanpäällä pami ja kanyylin kautta muutakin lääkettä.sitt puudutuspiikki.....
ei muu pelota kun se, että ne soittaa...nyt kuule kävin niin että yksikään ei valitettavasti ole hedelmöittynyt :(
isoin folli oli tänään 20mm.mun tuurilla noin vähän tulossa folleja niin ykskään ei hedelmöity....
kp11.tänään siis vielä menopur 187,5iu ja viides jarrupiikki
kp12.lauantaina pregnyl kl23
kp16keskiviikkona kl13 on siirto,jos on mitä siirtää......
 
Moto76 - Mulla on myös todettu endokysta toisessa munasarjassa ultralla ja sitä on seurattu muutaman kuukauden ajan. Kysta on kasvanut koko ajan vähän ja on tällä hetkellä halkaisijaltaan n. 2,5-3 cm. Silti lääkärini oli sitä mieltä, että kokeillaan ensin ivf-hoitoa (aloitetaan kesäkuussa) ja mikäli se ei mene putkeen, niin sen jälkeen hän lähettää mut laparoskopiaan ja sen jälkeen jatketaan hoitoja.
 
Täällä piikitykset on jatkunut ja ulkomaillakin käväisin välillä...lentokentällä tunsi itsensä narkkariksi, kun kaikki piikit käsimatkassa mukana :) Nyt olen pistänyt 10pv Gonalia x150 iu ja 4 pv Cetrotideä jarrupiikkinä. Mariq näyttää, että meillä on sama aikataulu :) 16.5. punktio, mulla klo 11. Istutusaika vielä täysin avoin. Tänään pitäisi pistää vielä Gonalia 150 iu ja Cetrotide. Lauantaina Pregnyl klo 22-23. Kirjoittivat jo Lugesteronit aloitettavaksi punktiopv:n iltana.

Tänään oli viimeinen ultra ennen punktiota.: 10+12 follikkelia näkyi, suurimmat kooltaan n. 20mm. Lääkäri kirjoitti, että vaste lääkkeille ollut erinomainen, kuten aikaisemmissa insseissä. Se ei vaan paljoa auta, kun näyttää lopahtavan siihen, että itse loppuhuipennus ei onnistu. Toivottavasti edes muutaman follin sisällä olis kehittynyt munasolu. Maanantaina ultrassa sanoivat, että olisi kehittänyt nestettä vatsaonteloon, mutta nyt lääkäri, tosin eri lääkäri, ei puhunut asiasta. Kysta, joka mulla on ollut ennen n. 2 cm, on saanut nyt tehohormonilääkitystä ja oli maanataina 4 cm. Sen pitäs kuulemma pienentyä, kun piikittelyn lopettaa...hope so!

Punktio pelottaa edelleen kaikista eniten. Sairaalassa rauhoitelivat, että 95 % ei tunnu miltään. Ajattelin vetästä naamaan 2x500mg Panadolia jo ennen sairaalaan menoa ja pyytää siellä kunnon lääkkeet. sartsa mitä tarkoittaa, että sulla on vaarana hyperi, punktion jälkeen? Oon luullu, että se voi kehittyä vain ennen punktiota eivätkä tee ivf:ää, jos siltä näyttää...
 
oho kylläpä muilla follit kasvaa hyvin ja paaaaljon,hitto mulla näyttää kyllä surkealta muihin verrattuna kiva jos kaikki tyhjiä tai hedelmöity.....iiiiiiiks

me aloitetaan progesteron jos päästään siirtoon aamuin-illoin yks emätinpuikko

nyt tuntuu ettei tule olemaan siirrettävää ja nää mun tuntemukset näitten hoitojen aikana aina pitäneet paikkansa......
ja hoitoja ollut jo monta vuotta
 
Älä vielä lannistu mariq ! Ja sorry, mä ihan sekoilin noissa päivissä eli sullahan oli siis ultra tänään. Mua lääkäri jo varoittelikin, ettei tulossa välttämättä ole mitään isoa määrää, taitaa alkaa ikä jo vaikuttaa... :| eli pelot on täälläkin samat: kun tulis edes yks tosi hyvä! (vaikka todellisuudessa toivon kyllä saavani enemmän, että jäis vaikka jotain pakkaseenkin..) Mutta toivotaan nyt, että laatu korvaa määrän ja saat hyviä muniksia! Pidän sulle peukkuja!

elohopea sulla kuulostaa hienolta määrältä ja luulisi, että sieltä kyllä löytyisi niitä hyviäkin yksilöitä! Me taidetaan kaikki jakaa tuo punktion pelko... Pian se kuitenkin on ohi ja jospa kaikki tämä sitten palkitaan eli kovasti tsemppiä teille kaikille! :heart:

Tervetuloa Jensar!
 
Sol
Moikka! =)
Mukana ollaan myös! ICSI tulossa, punktio viikolla 21. Nyt oon kaks iltaa pistänyt Fostimonia, eka ultra on maanantaina. Meillä tämä johtuu miehen siittiöistä, eivät liiku. Tosin voi mussakin olla jotain, mutta tuo on syy sihen, että ICSI:hin on heti päädytty. Eli meille ei ole ennen tehty mitään hoitoja. Ollaan yksityisellä, en vaan jaksanut enää hermoilla ja odottaa. Vaikka tietty tässäkin panikoi : / Tää on kaikki mulle niin uutta, mutta toivon tietysti että tärppäisi heti. Pelottaa vaan toivoa, pettymyksiä en muutoinkaan kovin hyvin siedä. Mutta kyllä sitä niin vaan toivoo, kun monta vuotta jo on toivonut =)

Tosi hienoa, että on tällainen ketju, tsemppiä kaikille! :hug:
 
Viimeksi muokattu:
Mariq Voin lohdutella sen verran et viimeksi ku mulla oli viiminen ultra ennen puntiota ni mullakin näkyi vain 5-7 follia yhteensä ja loppujenlopuksi niitä oli siellä 16 joista 9 oli kypsiä! Eli todella hyvät mahikset on et teillekkin niitä sinne vielä ehtii kasvamaan ja tosi hyvän kokoisia oli!

Elohopea Mulle sanottiin sairaalassa et nyt kun niit folleja oli 21 eli vähän liian paljon ni jälkeenpäin munasarjat voi alkaa kerätä nestettä ja ilmaa, jolloin vatsa turpoo niin ku olis viimisillään raskaana, vaarana et ne puhkee. Olin niin pöllyissä sillon viel et en iha osannut kysyy tarkkaa tietoo et miksi. Sen voi kuulemma ehkäistä levolla ja juomalla toodella runsaasti. Mulle tiputettiin sielläki suoraan suoneen jotain kolmee eri nestettä korvaamaan sitä hukattua nestemäärää. Sulla kuulostaa olevan tosi kiva määrä folleja! Tsemppiä punktioon!
 
Kiitos miranda-81 kun kerroit Helsingin-kokemuksistasi! Mua kiinnostaisi Väestöliitto siksi, että se olisi halvempi, mutta voi olla että tosiaan pitää kokeilla sitten jotain muuta jos siellä ei ala tapahtua! Kiitos vielä, ja anteeksi että loikkasin ketjuun näin sivullisena. :) Seurailen teidän kokemuksia taustalta ja odottelen, että koska itsellä tutkimukset edistyvät siihen suuntaan, että hoitojen aloittaminen alkaisi olla ajankohtaista. Kivaa kesän alkua kaikille!
 
Sol
Ekakertalaiset (IVF/ICSI-) hoitoihin keväällä/kesällä

Heidari...........IVF............toukokuu..........punktio 29.4.....testi 13.5.
mariq.............IVF............toukokuu..........punktio 16.5.
Sartsa00........IVF............toukokuu..........punktio vko 20
elohopea........IVF............toukokuu..........punktio vko 20
Kevätkello.......IVF............toukokuu..........punktio vko 21
Sol.................ICSI...........toukokuu..........punktio vko 21
Marilis............IVF............touko-kesä.......punktio vko 22
Talvitaika........IVF............touko-kesä
Pollyanna........IVF/ICSI.....touko-kesä.......punktio vko 22
Sharona.........IVF/ICSI.....kesäkuu
Sinirusko........IVF............kesäkuu
Moto76...........IVF............kesäkuu?
Hattivattinen....IVF............kesäkuu...........punktio vko 26?
Tuuli1976........IVF...........kesä-heinä
Dreamer74......IVF...........loppukesä
Vauva haaveissa..............
Jensar.............IVF............heinä-elo..........punktio ??
 
Viimeksi muokattu:
Kiva että meitä on jo täällä näin monta palstailijaa...tai "kiva ja kiva" mut kuitenkin...;)
Täällä sumuttelut kohta jo 2 viikkoa kestäneet ja ens viikolla ekaan ultraan ja sit toivottavasti alkais piikittelyt ja mars kohti punktiota viikolla 22..Huisin jännää!!
Mulla tullut noista sumuista (Synarela) näppyjä,vähän naamaan mutta myös rintakehään...ei kiva!:( Onko muilla?
 
Sartsa kiitos vastauksestasi! Voi olla, että mulle neuvotaan sama kuin sulle, sillä niitä folleja oli tosiaan aika paljon. Huomenna se selviää.

Tervetuloa kaikille uusille munkin puolesta ja paljon jaksamista piinailijoille, piikittelijöille ja punktioon meneville!

Eilen illalla pistin Pregnylin. Nyt on maha ollut koko päivän vähä kipeä ja painon tunnetta tuntenut. Pikapuolin lähdetään ajelemaan punktiopaikkakunnalle, kun muuten pitäisi herätä niin aikaisin huomenna.
 
[B[/B]Elohopea onnea punktioon!
Siniruskolle tsemppiä hoitoihin :)
Sol tsemppiä myös. Ja niinhän se on, että toivoa pitää. Ja kuten sukulaislääkärini juuri sanoi , että suurin osa näistä hoidoista avun saa ja siihen pitäisi kuulemma uskoa niin kauan kuin näissä hoidoissa käy.
Mariq[/B pidetään peukut ja varpaat pystyssä!
Itsekkin olen taas vähän positiivisempi, kun kuitenkin pongasin ovulaation viime torstaina, eihän sitä koskaan tiedä...=) Nyt lasken vain päiviä ultraan, jos ei siis tärppää ja toivon että ne kaksi parisenttistä kystää ovat poistuneet ja pääsen sittenkin ivf hoitoon heti kesäkuun alusta!
 
Noniin, kolmaskaan inseminaatio ei tuottanut tulosta ja nyt alkavat siis IVF/ICSI-hoidot. Tänään on kp 1, joten huomenna toivottavasti kuulen, miten tässä edetään. Piikitys alkanee siis hyvinkin pian...

Toivon tietty mahdollisimman hyvää tulosta ja vähän kipua (fyysistä + psyykkistä). Klinikalla ramppaaminen ei sekään ole kovin kivaa, vaikka minun ei todella pitäisi valittaa tästä asiasta, kun klinikka on samassa kaupungissa ja melko lähellä sekä kotia että työpaikkaa. Kaikki tämän läpikäyvät, jotka asuvat kaukana klinikasta, teille hatunnostoni!
 
Ekakertalaiset (IVF/ICSI-) hoitoihin keväällä/kesällä

Heidari...........IVF............toukokuu..........punktio 29.4.....testi 13.5.
mariq.............IVF............toukokuu..........punktio 16.5.
Sartsa00........IVF............toukokuu..........punktio vko 20
elohopea........IVF............toukokuu..........punktio vko 20
Kevätkello.......IVF............toukokuu..........punktio vko 21
Sol.................ICSI...........toukokuu..........punktio vko 21
Marilis............IVF............touko-kesä.......punktio vko 22
Pollyanna........IVF/ICSI.....touko-kesä.......punktio vko 22
Sharona.........IVF/ICSI.....kesäkuu
Sinirusko........IVF............kesäkuu
Moto76...........IVF............kesäkuu?
Hattivattinen....IVF............kesäkuu...........punktio vko 26?
Tuuli1976........IVF...........kesä-heinä
Dreamer74......IVF...........loppukesä
Vauva haaveissa..............
Jensar.............IVF............heinä-elo..........punktio ??Talvitaika........IVF............elokuu
muutin aikatauluani
 
Olipahan sitten kunnon perjantai ja 13 pv. Lääkäri joutui omien aikataulujensa vuoksi muuttamaan hoitoaikaa. Vasta elokuussa päästään asiaan. Olisi mennyt hankalasti hänen reissujen ja kesälomien kanssa, joten heivattiin sitten elokuulle. Aikas moinen v... on ollut viikon lopun päällä. Meidän hoitojen alkaminen tuntuu olevan suossa. Onneksi Suomi edes voitti.

Elohopealle ja mariqille onnea punktioon. Teillä taisi olla molemmilla tänään aika. Innolla odotan kokemuksia, kun itselläkin eniten pelottaa punktio.
 
Ekakertalaiset (IVF/ICSI-) hoitoihin keväällä/kesällä

Heidari...........IVF............toukokuu..........punktio 29.4.....testi 13.5.
mariq.............IVF............toukokuu..........punktio 16.5.
Sartsa00........IVF............toukokuu..........punktio vko 20
elohopea........IVF............toukokuu..........punktio vko 20
Kevätkello.......IVF............toukokuu..........punktio vko 21
Sol.................ICSI...........toukokuu..........punktio vko 21
Marilis............IVF............touko-kesä.......punktio vko 22
Pollyanna........IVF/ICSI.....touko-kesä.......punktio vko 22
Sharona.........IVF/ICSI.....kesäkuu
Sinirusko........IVF............kesäkuu
Moto76...........IVF............kesäkuu?
Miranda-81.....IVF............kesäkuu..........punktio vko 24-25?
Hattivattinen....IVF............kesäkuu...........punktio vko 26?
Tuuli1976........IVF...........kesä-heinä
Dreamer74......IVF...........loppukesä
Vauva haaveissa..............
Jensar.............IVF............heinä-elo..........punktio ??
??Talvitaika........IVF............elokuu
 
Viimeksi muokattu:
Talvitaika Voi eih! :headwall: Olipa uutinen! Tollainen toisista johtuva viivästyminen on kyl varmasti todella rasittavaa! Voimia odotteluun ja nauti kesästä!

Meillä oli tänään alkion siirto. Meillä siis pitkä viljely (4pvää) ja yksi hyvä alkio ja toinen vähän huonompi alkio siirrettiin. Siksi kaksi, että tämä huonompi ei olisi väkttämättä selvinnyt pakastuksesta! Ilmeisesti 4 jäi pakkaseen, sen tietää vasta myöhemmin. Nyt vaan odotellaan siis..
 
Ekakertalaiset (IVF/ICSI-) hoitoihin keväällä/kesällä
[/COLOR]
Heidari...........IVF............toukokuu..........punktio 29.4.....testi 13.5.
mariq.............IVF............toukokuu..........punktio 16.5.
elohopea........IVF............toukokuu..........punktio vko 20
Kevätkello.......IVF............toukokuu..........punktio vko 21
Sol.................ICSI...........toukokuu..........punktio vko 21
Marilis............IVF............touko-kesä.......punktio vko 22
Pollyanna........IVF/ICSI.....touko-kesä.......punktio vko 22
Sharona.........IVF/ICSI.....kesäkuu
Sinirusko........IVF............kesäkuu
Moto76...........IVF............kesäkuu?
Miranda-81.....IVF............kesäkuu..........punktio vko 24-25?
Hattivattinen....IVF............kesäkuu...........punktio vko 26?
Tuuli1976........IVF...........kesä-heinä
Dreamer74......IVF...........loppukesä
Vauva haaveissa..............
Jensar.............IVF............heinä-elo..........punktio ??
??Talvitaika........IVF............elokuu

*** PIINAILIJAT ***
Nimim. ............ Hoito......Alkio.........PP................Testipäivä
Sartsa00..........2.ICSI........2.............1....................30.5
 
Jensar.............IVF...........kesäkuu..........punktio vko 26?
Hattivattinen....IVF............kesäkuu...........punktio vko 26?
Tuuli1976........IVF...........kesä-heinä
Dreamer74......IVF...........loppukesä
Vauva haaveissa..............
??Talvitaika........IVF............elokuu

*** PIINAILIJAT ***
Nimim. ............ Hoito......Alkio.........PP................Testipäivä
Sartsa00..........2.ICSI........2.............1....................30.5
 
Muutettu punktioaikaa vkolle 26, eli kuukautta aikaisemmin kuin piti alun perin. Lyhyellä kaavalla mennään eli on ihan kuukautisista kiinni ehtiikö hoidot alkamaan. Jos kierto venyy, siirtyy heinäkuulle klinikan kiinniolon vuoksi.
 
Yhteistyössä