Elämäsi pisimmät minuutit?

[QUOTE="pöö";26538751]Mut pääsit sit kuitenkin?[/QUOTE]

Onneksi joku pariskunta oli huomannut, kun autoni valot hävisivät yhtäkkiä niiden auton takaa.. Se on silkka ihme että tulivat paikalle takasin siinä pimeydessä.
Se mies sukelsi mut sieltä pois. Se sai siitä hengenpelastusmitalin.

Oli vielä sysipimeää ja räntää satoi.

 

VArmaankin se, kun mä lähdin loskakelillä ohittamaan rekkaa leveäkaistatiellä ja auto lähti käsistä, luisuin auton kylki edellä vastaan tulevalla kaistalla vaan huomatakseni, että vastaan tulee toinen rekka.
Jostain sain kuin sainkin pitoa renkaan alle ja pääsin omalle kaistalle. Mun ja vastaantulevan rekan väliin jäi joitain metrejä. Olis kuollu koko perhe jos pitoa ei olis tullu. Ja ne oli mun pisimmät sekunnit, ei minuutit. Ikinä en enää edes pikku loskalla ohita, en mielellään edes aja autoa.

:hug:

 

Onneksi joku pariskunta oli huomannut, kun autoni valot hävisivät yhtäkkiä niiden auton takaa.. Se on silkka ihme että tulivat paikalle takasin siinä pimeydessä.
Se mies sukelsi mut sieltä pois. Se sai siitä hengenpelastusmitalin.

Oli vielä sysipimeää ja räntää satoi.

Silti olet sitä mieltä että miehet on perseestä?

 

Kun kuopus ei vastasyntyneenä heti alkanutkaan hengittää.

Kun odotettiin ambulanssia silloin kun lapselta oli käsi puoliksi irtipoikki.

 

[QUOTE="vieras";26538893]Silti olet sitä mieltä että miehet on perseestä?[/QUOTE]

Samaa mietin minä. Miten noin lähellä kuolemaa käynyt ihminen voi olla noin negatiivinen. Hmph. Ehkä toiset tarvitsee toisenkin opetuksen. Jos sellainen suodaan.

 

Onneksi joku pariskunta oli huomannut, kun autoni valot hävisivät yhtäkkiä niiden auton takaa.. Se on silkka ihme että tulivat paikalle takasin siinä pimeydessä.
Se mies sukelsi mut sieltä pois. Se sai siitä hengenpelastusmitalin.

Oli vielä sysipimeää ja räntää satoi.

Sulla on kyllä ollut onnea matkassa...
Mahtaa olla karmea kokemus, kun vettä vaan joka puolella, huhhuh.
Onni onnettomuudessa.
Ja sitten ihan OT: repeän aina tolle sun avatarelle, älä vaan vaihda sitä pois

 

Pisimmät minuutit on ollut kuopuksen jouduttua ihan velttona teholle, olin kaksi viikkoa sitten haudannut äkillisesti kuolleen äitini. Silloin siinä tehohoitohuoneen ulkopuolella, kun laitteet huusi ja vauva oli ihan hiljaa, ajattelin, että eiköhän alkaisi riittää meidän perheelle vastoinkäymiset. Kuopus selvisi viikon sairaalareissulla.

 

Kun olin varhaisultrassa ja odotin löytääkö lääkäri kohdustani vauvanalkua. Olin juuri viikkoa aikaisemmin vuotanut 3 päivää.

Löytyihän sieltä, ja hän on nyt 3 v. 1 kk ikäinen. :heart:

 

Muutamia sellaisia on vuosien varrella ollut: pojan verikokeiden tulosten odottelu päivystyksessä, kännykkään oli tullut viesti, että äitini viety ambulanssilla sairaalaan ja en tiennyt yhtään missä kunnossa on, se kun pojan hoitava lääkäri osastolla käski meidän vanhempien varautua kaikkein pahimpaan...ne sanat jäivät päähän ikään kuin soimaan...kaikki muu hävisi.Mutta poika selvisi siitäkin...on nyt 21v nuorimies.Lääkäri sanoo rakenneultrassa minulle, että vauvan sydän ei enää syki.

 

Ne hetket kun kuulin pojan kummisedän pudonneen mereen ja yritin vain jotenkin ymmärtää mitä tapahtuu. Odotin tietoa, jonka tiesin jo syvällä sisimmässäni toivottomaksi. Seisot tyhjässä itsesi kanssa. Hidastut, vaikka maailma ympärillä jatkaa liikkumista.

 

Lapseni syntyi yli 3 kk etuajassa, painoi reilusti alle 650 grammaa. Toisena päivänä sai aamupäivällä pahan aivoverenvuodon molempiin kammioihin, iltapäivällä keuhkoverenvuoto. Koneet kilkatti ja punainen hälytti koko ajan. Lastenklinikan vastasyntyneiden teholla keskoskaapin ympärillä oli paljon lääkäreitä. Seurasin taustalla ja itkin. Sitten 04 pm hänet hätäkastettiin. Silloin mentiin sekunti kerrallaan.

Mutta vauvani on sitkeää tekoa ja hän selvisi. :heart:

 

Ei tullut Suleimania, tuli Lyyli.

 

Yks muksuista katos 10-vuotiaana koulumatkalla ja lopulta jätkää etsi vanhempien, isovanhempien ja tuttavien lisäksi myös poliisi ja rajavartiolaitos.
Mä olin kotona odottamassa josko poika kotiutuisi tänne ja ehtisin niiden muutaman tunnin aikana miettimään kaikki kamaluudet. Ihan hirveetä.

Oli ehkä elämän ihanin tunne kun jätkä lopulta käveli ovesta sisään. Oli ajanut bussilla vahingossa oman pysäkin ohi ja hätääntyneenä jäänyt tuolla ihan korvessa pois kyydistä. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin.

Muistan tämän...onneksi kaikki oli kunnossa.

 

Ne hetket kun odotin erasta rakasta noutamaan minua kotiinsa bussipysakilta. Aika kului ja kului, hanta ei nakynyt. Paha aavistus hiipi yha vahvemmin mieleeni. Sitten soi puhelin ja kuulin hanen riistaneen itseltaan hengen.
Toinen oli hetki, kun en ollut saanut isaani yhteytta. Istuin autossa odottamassa, kun aitini meni sisaan katsomaan. Aiti viipyi hyvin kauan, ja mina pelkasin. Kun aiti ilmesyi ovelle, mulla oli auton ikkuna auki, ja ma huusin "Mita?" Vastauksen odottaminen oli ikuisuus. Aiti yritti ehtia luokseni, mutta sanoi siina kavellessaan "Se on kuollut".

 

paikallinen kylähullu ampui varoituslaukauksen ja uhkasi meitä kahta aseella päähän.
Syy oli, että oikastiin hänen peltotilkkunsa läpi.
Lopulta päästi meidät menemään.
Se oli just päässyt mielisairaalasta edellisellä viikolla.

 

Tälläisiä tilanteita on paljon, tavallaan aika tuntuu hidastuvan. Ne kerrat, kun olen kolarissa ollut, on tuntuneet kovin epärealistisilta ja hitailta. Kun pikkusiskoni leikki ja kaatui lyöden suunsa kovaan kulmaan tuntui pitkältä ajalta, kuin kaikki tapahtuisi hidasteena mutta en silti ehtinyt väliin. Sekin tuntui kestävän ikuisuuden, kun odottelin äitiäni yläkerrassa veren suihkutessa jalkapohjastani kun olin laturin vetänyt irti sieltä. Ja tietenkin kaikki kiusalliset tilanteet kestävät ikuisuuden. Oikeastaan koen että olen tässä päässyt hyvin vähällä, useimmiten aika vaan tuntuu menevän kovin nopeasti.

 

Ajaa aamuyöllä äidin luo, kun oli juuri kuullut että isä on kuollut. Elämäni pisimmät 20 kilsaa.

 

Se kun etsin lastani rannalta ja luulin hänen hukkuneen. Mutta onneeksi olikin lähtenyt karkuretkelle toiseen suuntaan.

 

Ei ole itselle onneksi mitään hurjaa sattunut, tai lähipiirissä. Pisimmät minuutit on tullut varmaan vietettyä hammaslääkärin ja lääkärin odotushuoneessa, ja kenties sitä edellisenä yönä kivuista kärvistellen.

 

Ei tullut Suleimania, tuli Lyyli.

Oliko tää Lyyli sama, kuin se, joka menehtyi myöhemmin vesirokkoon?

 

Oliko tää Lyyli sama, kuin se, joka menehtyi myöhemmin vesirokkoon?

Oli.
Ja syntymäpäivänsä oli ja tulee epäilemättä aina olemaan elämäni onnellisin päivä.

 

Oli.
Ja syntymäpäivänsä oli ja tulee epäilemättä aina olemaan elämäni onnellisin päivä.

Niin surullista Onko Lyylin vanhemmilla muita lapsia? Kauanko kuolemasta on ja minkä ikäisenä pieni kuoli?

 

Onneksi joku pariskunta oli huomannut, kun autoni valot hävisivät yhtäkkiä niiden auton takaa.. Se on silkka ihme että tulivat paikalle takasin siinä pimeydessä.
Se mies sukelsi mut sieltä pois. Se sai siitä hengenpelastusmitalin.

Oli vielä sysipimeää ja räntää satoi.

Uusavuttomuutta: ei itse yritetä pelastautua vaan odotetaan muiden tekevän sen.

 

[QUOTE="kamala";26539335]Niin surullista Onko Lyylin vanhemmilla muita lapsia? Kauanko kuolemasta on ja minkä ikäisenä pieni kuoli? [/QUOTE]

Lylellä on pikkusisko, Lova, joka ei tosin koskaan ehtinyt sisartaan tapaamaan.
Ja hän (siis Lyle) oli kuollessaan vuoden, kolmen kuukauden ja 18 päivän ikäinen.

 

Se kun ajoin joen pohjaan ja saatoin vaan katsella miten vesi tulvi sisälle, enkä päässyt ulos.

Pitääkö paikkansa että auton ovia ei saa avattua ennen kuin auto on täyttynyt kokonaan vedellä?