Gastroskiisi

Kipalo mitä sulle kuuluu? Mikä vointi ollut ja onko ollut sikiöseulantoja?
Mulla on seuraava aika jo äitipolilla marraskuun lopulla.. Tarkkaa aikaa en oo vielä sieltä saanut.
Nyt ollaan jo 30viikolla et alkaa jo pikkasen jänskää ku ei oo kauaa synnytykseen kun se kuulemma käynnistellään jo viikoilla 34-37....
Kyselit aiemmin synnytystavasta ni ihan siitä lähetään et normaali alakautta synnytys tulee olemaan. Mut jos synnytys ei jostain syystä esim käynnistykkään ni sit sektioidaan....

Kerro pian teidän kuulumisia! Toivon että teillä kaikki OK!! :hug:
 
Hei Minto,

Me käytiin toissa päivänä ultrassa äitiyspolin puolella. Kaikki näyttää olevan edelleen hyvin, ja suolikin on siistin näköinen eikä tulehduksen merkkejä onneksi ole. Vauva on kasvanut normaalisti ja painaa jo yli kilon (ultrapäivänä rv 27+3).
Äitiyspolin puolella ei ollut 4D:tä, mikä hieman harmitti, koska nyt vauvan kasvot olivat koko ajan hyvin näkyvissä =( Meillä ei siis edelleenkään ole kunnon kasvokuvaa vauvasta, mutta kohtahan päästään näkemään vauva jo ihan oikeestikin.

Me ei olla vielä tavattu lastenkirurgia. Olivat jostain syystä unohtaneet järjestää tapaamisen ja nyt meidän paperit siirrettiin takaisin sikiötutkimuksen puolella, koska nämä tapaamiset pitää hoitaa sitä kautta ja samalla mahdollisesti ultrata vielä 4D:llä.

Meillä on seuraava ultra on varattu joulukuun tokalle viikolle, jos ei ultrausta tehdä sikiötutkimuksen puolella ennen sitä.

Vieläkö sun selkä on ollut kipeänä? Mulla ei vielä onneksi ole ollut kipuja. Vatsa on jo tässä vaiheessa lähes samankokoinen kuin esikoista odotellessa oli ihan loppuvaiheessa.
Olen siis ostanut jo valmiiksi tukivyön, jos selkä alkaa loppuvaiheessa vihoittelemaan.

Oletko ottanut sikaflunssarokotteen? Mä pohdin sitä pitkään, mutta otin sitten kuitenkin viime viikolla. Suojaahan se sitten vauvaakin syntymän jälkeen. Kun on muutenkin tulossa hieman normaalia haastavampi alku, niin ei sitten tarvitse pelätä vielä influessatartuntaakin.

Sulla ei todellakaan ole kovin pitkä aika enää synnytykseen. Hyvin se menee, älä turhaan jännitä =) Onko teillä jo tiedossa synnytysvalmennuksen ajankohta? Meillä ei ole valmennusta, koska edellisestä synnytyksestä on niin lyhyt aika. Ajattelin kuitenkin kysyä seuraavalla kerralla, pääsisikö sairaalaan tutustumaan, niin tuntuu sitten vähän tutummalta. Oletko jo pakannut sairaalalaukkua? Mä pakkasin sen viime viikolla :D Jännitin, että käynnistävät synnytyksen ultran jälkeen, jos suoli osoittaa tulehtumisen merkkejä. Onneksi ei vielä käynnistetty ja vauva saa jatkaa kasvuaan vatsassa.

Hyviä vointeja sinulle ja vauvalle!
 
Moikkis Kipalo!

Ihanaa kuulla että teillä on hyvin asiat!
Mulla tänään 31+0 jo! Ensi viikolla on ultra äitipolilla, jännittää taas ihan sikana että onko siellä muutoksia ja koska oikein synnytän! =)

Mulla on selkäkipuja joo, mut saikku on auttanut..iltasin on vaikeinta. Mut siis tosi hyvin menny, oon jaksanu puuhailla kaikkea, meillä on esim muutto Lohjalle kuun lopulla ni hommaa on riittänyt. Onneks saadaan se pois alta ennen synnytystä..Ellen nyt sit jää ens viikolla suoraan äitipolille ultrasta... Voikohan niin käydä?`Tai siis et näkeeks ne sit heti jos tilanne on niin paha.. Kukaan ei oo oikein puhunu et mitä ens kerralla ultrassa ees on ja onko mahdollista et synnytys käynnistyisikin.. Me vaan ollaan menty aina ultrasta toiseen.. Viime ultrassa oli tosi nihkee lääkäri :( Jotenki tyly..jäi paska fiilis siitä.

Otin joo rokotteen tän kuun alussa. Käsi tuli kipeäksi mut ei muuta.. Oon kyl tyytyväinen et otin, ei tässä nyt kaivata mitään muuta ylimäärästä ressiä mistään flunssista.. Mieskin on onneks vielä ainakin pysynyt terveenä. Synnytysvalmennukseen me ei menty.. Ajattelin että sairaalassa saa varmasti sit hyvät neuvot elämään pojan kanssa ;)
Mä just mietin tota laukun pakkaamistakin... En ehkä vielä ihan ens ultraan mennessä sitä ota...jos sinne sit jään ni saa joku tuoda mulle hammasharjan :)) Mut ennen joulua oon jo orientoitunut synnyttämään että ei ole kauaa enää!!!!

Oliks teille tyttö vai poika muuten tulossa tiiättekö? Meidän poika liikkuu ihan hulluna koko ajan :heart: Tosi ihanaa tuntea hänet koko ajan, muuten voisi iskeä paniikki!
Hei jatketaanko jutustelua meileillä kun nyt ollaan kahdestaan täällä palstalla? En seuraa tätä niin usein nimittäin, meili on auki koko ajan..
Mun meili on siis minttu123@gmail.com ni sinne voit kirjoitella jos haluat!

Tsemppiä odotukseen!!! Kohta teilläkin on taas ultra! :wave:
 
Heipä hei!
Ikävä kuulla, että täällä on ikäviäkin uutisia.
Meillä on nyt pian 2vuotta täyttävä pieni gastroskiisipoika, jonka alku oli hankalahko (sairaalassa oltiin reilu 2kk). Sen jälkeen kuitenkin kaikki on sujunut suht normaalisti, kunnes viime kesänä käytiin siellä refluksitutkimuksessa. Todettiin paha GER, johon annettiin lääkitys. Lisäksi huomasin itse pojalla olevan haavatyrän, joka leikataan näillä näkymin ensi kesänä. Samalla vatsan arpea korjataan, se kun on jotenkin levinnyt. Lääkärit suosittelivat myös navan rekonstruktiota, kun kerran vatsa avataan joka tapauksessa.

Meillä synnytystä ei käynnistetty, se käynnistyi itsekseen viikolla 35+5, lapsi syntyi seuraavana päivänä. Ensimmäinen viikko meni teho-osastolla letkuissa ja hengityskoneessa, jonka jälkeen päästiin lastenklinikan osastolle k6 viihtymään pariksi kuukaudeksi.
Mullekin saa lähettää mailia jos on kysymyksiä tms, mielellään vastailen sen minkä osaan. :) Osoite on awallenius@gmail.com
 
Hei!

Palataas taas pitkästä aikaa tänne kirjoittelemaan. :)

Tänne on tullut näköjään paljon uusia äitejä.. :)

Kerroin siiis koko tarinan:

Odotin toista lastani ja rakenneultrassa kätilö sanoi meille että kaikki ei ole hyvin. Maalaislääkäri ultrasi hetken ja sanoi että lapsella suolet pihalla ja ehdotti aborttia viikolla 20..!

Onneksi pääsimme hyksiin, jossa ihana vanhempi mieskirurgi selitti, että ei tämä nyt niin vaarallista ole, kun lapsi syntyy suolet ulkopuolella, vauva kääritään elmu-kelmuun ja viedään leikkaussaliin. Siellä suolet laitetaan sisälle, tai jos ei mahdu kerralla niin vatsanpäälle tehdään siilo, jota sitten pikku hiljaa pienennetään. Tämän jälkeen kun vatsa on saatu kiinni odotetaan että suoli alkaa vetämään.

Tällä käynnillä pääsimme käymään myös sikiödiagnostiikka polilla, jos vauvaa tutkittiin ja sanottiin että tilanne näyttää suht rauhalliselta.

Viikot kuluivat, jonka aikana omassa aluesairaalassa sählättiin pahasti kerran jos toisenkin mutta sitten viimein vko 36 +3 Miinu syntyi hengittämättömänä. :(

Asiantuntevat lääkärit ja hoitajat saivat hengityksen kulkemaan, jonka jälkeen tyttö vietiin leikkaukseen.

Seuraavina päivinä seurattiin vatsan kovettumista ja odoteltiin suolen toiminnan alkamista, jossa sitten vierähtikin parisen viikkoa. Onneksi samaan huoneeseen sattui kaksi muutakin "gastroskiisi-äitiä".. :D

Pääsimme sairaalasta laskettuna päivänä eli noin neljän viikon sairaalassa olon jälkeen. Miinu ei jostain syystä enää sietänyt äidinmaitoa, joten siirryimme nanniin. Kaikesta peloista huolimatta nan kävi hyvin ja tyttö alkoi kasvaa normaalisti.

Reilu vuoden ikäisenä helsingissä tehtiin refluksi-tutkimus, jossa ei onneksi löytynyt mitään.

Miinu on nyt 2-vuotias pikku rämäpää joka rakastaa isosiskon kiusaamista ja laulamista.

Halusin vain kertoa varsinkin teille kaikille, joille asiaatuntematon maalaislääkäri kertoo että gastroskiisi-diagnoosi on maailmanloppu, että se voi myös olla "pieni-tilapäinen-haitta"
 
Hei pitkästä aikaa!

Tulin tänne vauvakiireen keskeltä kertomaan kuulumisemme.

Poikavauvamme (2455g, 47cm) syntyi 15.1. (rv 36+5). Synnytys käynnistyi spontaanisti ja vauva syntyi alateitse. Vatsanpeitteissä ollut reikä oli normaalia (1-3cm) suurempi eli n. 4cm ja vatsan ulkopuolella olivat ohutsuolen lisäksi myös koko paksusuoli ja osa vatsalaukkua.

Suolisto laitettiin sisälle ns. siilohoidolla, jossa sen annetaan laskeutua sisälle rauhassa painovoiman avulla. Vauvamme pienen koon vuoksi vatsanpeitteet eivät riittäneet vatsansulkemiseen ja ihon alle laitettiin väliaikainen goretex-paikka. Suoliston sisäänlaitto vei aikaa ja olimme teho-osastolla lähes 2 viikkoa.

Hitaan alun vuoksi, olimme asennoituneet siihen, että K6:lla vietämme useamman kuukauden. Suolisto lähti kuitenkin vetämään heti ja maitomääriä päästiin nostamaan nopeassa tahdissa. Pääsimmekin kotiin vajaan 1,5 viikon osastolla olon jälkeen.

Poika on nyt 2 kk vanha ja painoa on kertynyt lähes 4,5kg. Ensi viikolla on tarkoitus poistaa goretex-paikka, joten käväisemme parin päivän visiitillä sairaalassa. Vaikeahkosta alusta huolimatta, meillä on täysin terve poikavauva kotona. Paino nousee ja vatsa toimii, joten sairaala-ajat tuntuvat jo kaukaisilta.
 
Onkohan täällä uusia gastroskiisi-lasta odottavia? Mulla todettiin vajaa 2 viikkoa sitten ultrassa gastroskiisi viikolla 12+6. Tämä on nyt kolmas raskaus, kaksi edellistä on päätynyt keskenmenoihin. Ensimmäinen spontaanisti viikolla 17+3 ja toinen todettiin ultrassa kuolleena ja keskeytettiin sitten 13+6.

Olisi mukava keskestella muidenkin kanssa gastroskiisistä, niin uusien kuin vanhojenkin kanssa!! :D
 
Hei Tipsukoo ja tervetuloa joukkoon,

Onko alkujärkytys vauvan gastroskiisidiagnoosin jälkeen alkanut jo helpottaa?
Omat viime heinäkuun tuntemukset ovat vielä varsin tuoreessa muistissa.
Käytkö sikiöseulonnoissa Naistenklinikalla vai jossakin muussa sairaalassa?

Meidän gastroskiisipoikamme on nyt 6kk vanha. Pituutta on kertynyt 68cm ja painoakin 7,6kg. Poika kääntyilee, ryömii lattialla ja nousee konttausasentoon, joten kehittyy normaalisti. Ainoastaan vatsa on toisinaan hieman kovalla ja annamme pojalle maidon seassa Levolacia. Vatsan kovuuden lisäksi gastroskiisi ei ole näkynyt mitenkään elämässämme sairaalasta pääsyn jälkeen.
 
Heippa Tipsukoolle!!
Minullekkin voit tosiaan meilailla ihan yksärinäkin jos haluat, meili on minttu123@gmail.com

Minulla siis poika 7kk ikäinen ja täysin terve lapsi nykyään! ei uskoisi että on ollut gastroskiisi hänellä. Juurikin tänään oli kipalo poikansa kanssa kylässä ja niin ne kohtalontoverit vaan leikki keskenään ja olivat kuin mitkä tahansa vauvat :heart: :heart: :heart:

Kerro pian kuulumisiasi ja miten raskaus etenee!! itse odotan toista vauvaa nyt jo, hieman jännää tulevat ultrat! :eek:
 
moikka minulle syntyi juuri 09.10.2010 gastroskiisi tyttö joka on tällä hetkellä lasten klinikalla osasto 6:lla ja alku on ainakin mennyt odotettua nopeammin. siis itse ajattelimme/ varauduimme pitkään aikaa,mutta 0neito on ny 2viikon ikäinen ja vatsa on kiinni ja ruokaa menee jo sellainen 50ml 3h välein..:) ja vasta on toiminut hienosti..:) haluisin kuulla myös miten paljon pitää syödä ja miltä masun pitää näyttää että uskaltaa ajatella kotiin pääsyä? saa myös laittaa viestejä s-postiin s_lehtinen@hotmail.com:)
 
Viimeksi muokattu:
Ajattelin tulla kirjoittamaan tänne myös meidän tarinan, josko siitä olisi jollekin ehkä apuakin.

Eli meillä todettiin gastroskiisi niskapoimu-ultrassa rv12. Aluksi asia tuntui epäireilulta ja järkyttävälle, mitä nyt jatkossa? Kuitenkin pian asia ei enää ollutkaan niin iso kun sai asiasta lisää tietoa ja vertaistukea. Kontrollikäynneillä äippäpolilla ja neuvolassa käytiin noin 2 viikon välein vuorotellen. Noin 30 viikolta käytiin myös kontrollikäynneillä Tampereen yliopistollisessa sairaalassa, jossa myös synnytys tulisi olemaan.

Raskaus eteni hyvin, voinnissa ei ollut mitään erityistä ja poika voi hyvin. Sukupuoli tiedettiin etukäteen varmaksi, koska gastroskiisi-diagnoosin jälkeen tehtiin lapsivesipunktio kaiken varmuuden vuoksi.

7.12.10 oltiin menossa taas Tampereelle kontrollikäynnille ja tällöin todettiin suolistossa olevan turvotusta. Jäin sinne osastolle seurantaan. Sydänkäyriä otettiin 4 kertaa päivässä ja kerran päivässä ultrattiin. Käyrissä tai virtauksissa ei missään vaiheessa ollut mitään poikkeavaa ja poikakin liikkui entiseen tapaansa. Kuitenkin 9.12 lääkärit päättivät, että seuraavana aamuna tehtäisiin sektio "kaiken varalta" kun viikkojakin tuli 36 täyteen. Jos olisimme asuneet lähempänä, oltaisiin päästy kotiin, mutta kun sairaalan ja kodin väli oli 200km paikkeilla oli tää ratkasu kyllä ihan hyvä.

10.12.10 klo 9:25 syntyi 9 pisteen poika mitoin 2200g ja 45cm. Synnytyksen jälkeen poika kiidätettiin heti vieressä olevalle teholle. Isä sai olla synnytyksessä mukana ja sai myös lähteä pojan mukana teholle. Reikä meillä oli vajaan 1cm kokoinen ja siitä oli työntynyt ulos pieni määrä sekä paksu- että ohutsuolta. Leikkaus tehtiin vajaan tunnin ikäisenä ja kaikki suolisto saatiin kerralla sisälle, eikä vatsasta tullut edes pinkeä. Poikaa pidettiin 3 päivää hengityskoneessa, jonka jälkeen päivä päivältä myös muut letkut vähenivät. Kaapista päästiin pois neljäntenä päivänä ja muutama päivä tämän jälkeen oltiin vielä "aktiivitehon" puolella. Hiljaisempaan tehohuoneeseen päästiin seuraavaksi ja siellä vietettiinkin loppusairaala-aika, koska keskolan puolella oli niin täyttä.

Koko sairaala-aika meillä oli vain 2.5 viikkoa!! Oltiin varauduttu ainakin 2 kuukauteen, mutta kaikki meni todella hyvin. Ei tullut takapakkeja ja maitomääriäkin päästiin nostamaan reippaalla kädellä. Aloitettiin siis 2ml ja lopetettiin siihen, että syötiin ihan omaa tahtia niin paljon kuin vain kerralla haluttiin. Joulu vietettiin osastolla ja jouluaattona päästiin eroon viimeisestäkin piuhasta. Oli ihana joululahja päästä kulkemaan poika sylissä pitkin sairaalan käytäviä ja päästä vanhempainhuoneeseen pojan kanssa katsomaan telkkaria.

Sairaalasta kotiuduimme suoraan kotiin ja kaikki on mennyt aivan loistavasti! Poika kasvaa kovin, viime viikolla oli jo 4660g ja 54.3cm. Päätä ollaan jo pitkään kannateltu ja se on ihan lempparitouhua. Seurustella jaksetaan myös kovasti ja hymyilyn alkeita opetellaan. Gastroskiisiaukosta ei oikeastaan ole enää edes tietoa. Lastenlääkärikään ei meinannut navasta arpea löytää. Muistona sairaala-ajasta kuitenkin on jäänyt näkyvämpi arpi keskuslaskimokatetrista rintakehälle ja tämän ohjurista kaulalle.

Meille tämä gastroskiisi-diagnoosi ei ollut mikään iso juttu ja näyttää siltä, että siitä ei mitään ihmeellistä ole pojallekaan jäänyt. Eli miten sen nyt sanoisi, pieni alkuhaitta, jota kotiinpaluun jälkeen ei tahdo edes muistaa.

Mielelläni vastailen sähköpostilla, jos jollakin on jotain kysyttävää!
Aurinkoista kevään odotusta kaikille!!

t. Outi ja Santeri 2kk ja 1vk

outzakoo@gmail.com
 
Hei HattaraMasu,

Olen lukenut raskautenne etenemisestä blogistasi. Toivon teille todella paljon jaksamista tuleviin viikkoihin ja vauvan syntymän jälkeiseen aikaan. Muistoissani on edelleen hyvin voimakkaana koko raskauden jatkunut huoli ja epätietoisuus odottaessani nyt 1v1kk vanhaa gastroskiisipoikaamme.

Jos haluat keskusteluseuraa, olen laittanut sinulle yksityisviestinä sähköpostiosoitteeni.
 
Heippa kaikille!
Olipa voimaannuttavaa lukea teidän kaikkien tarinoita. ihana lukea, kuinka monella kaikki on mennyt hyvin ja toipuminen ollut nopeaa. Meille tulossa keväällä gastroskiisi-vauva myös. Nyt viikkoja 20+4. saimme tietää vauvan "viasta" jo 12 viikon ultrassa ja sen jälkeen olemmekin olleet tarkassa syynissä naistenklinikalla, onneksi :) Edelleen kovin ahdistavaa elää tämän tiedon kanssa ja pelko vauvan voinnista ja tulevaisuudesta on päivittäin itselläni läsnä.

Löytyisikö täältä vielä joku jo vauvansa saanut tai gastroskiisivauvaa odottava äiti, joka haluaisi jakaa tuntemuksiaan?

Hattaramasun blogia olen tiiviisti seurannyt ja ihanaa että olette nyt matkalla vaikeuksien kautta voittoon! Ihana pieni poika teillä :)
 
heip. meillä menossa nyt viikot 21+1 ja myös gastroskiisi todettu viikon 12 ultrassa. masusta on ulkona kaikki mitä voi olla eli suolet maksa ja mahalaukku. olet marvin81 ilmeisesti pääkaupunkiseudulta. itse ollaan keski-suomesta ja kyssissä käyty tutkittavana ja kerran hussissa kun pienen sydäntäkin tutkivat kun siellä jotain epäilevät olevan hassusti. huoli on koko ajan mukana ja päivä kerrallaan mennään. onko millon teillä la ?
 
Heippa pallero..

Meillä täällä viikkoja tänään tasan 25 ja laskettu aika 1.3.2012. Ei olla pääkaupunkiseudulta, mutta täältä eteläisestä Suomesta kylläkin ja synnytyspaikkana on Naistenklinikka Helsingissä. Meillä tosiaan ultrissa todettu "vain" ohutsuolta olevan vatsanpeitteiden ulkopuolella, mutta jaksamista on tässä kaikessa ollut. Kova huoli tietysti koko ajan vauvasta ja synnytyskin jännittää, mutta pääsääntöisesti kaikki on mennyt hyvin ja olen pystynyt tästä raskaudesta nauttimaan..

Onko lapsi teille ensimmäinen? Käyttekö te usein seurannassa ultrissa? Ja mitenkäs se sydän teidän pikkuisella? Toivottavasti sen suhteen olisi kaikki kunnossa, kun ainakin itsestä tuntuu että tässä gastroskiisissäkin on jo tarpeeksi huolta kannettavaksi. Kertoilehan teidän kuulumisia, ja jos vaan ajatuksia haluat vaihtaa asiasta, otan sen enemmän kuin positiivisesti. On niin vaikea ollut löytää samassa tilanteessa olevia perheitä tän kaiken keskellä.

Voimia ja jaksamista siulle ja teidän pikkuiselle. Sydämestäni toivon että kaikki menee teillä hyvin ja että meidän erityisen rakkaat lapset selvityvät näistä alun raskaista koettelemuksista <3 <3
 
Heipsan!

Me saatiin viime viikon ma np-ultrassa kans kuulla odottavamme gastroskiisi-vauvaa. Viikkoja on nyt siis 12 + 4. Järkytys oli tietty kova (ja on osittain vieläkin). Onneks saatiin kuitenkin heti ke aika Tyksiin tarkempiin tutkimuksiin ja sieltä vähän lohdullisempaa tietoa, etti tää sentään maailmanloppu ole. Parin viikon päästä olis uus ultra, lastenkirurgin tapaaminen ja lapsivesipunktio, jos sen haluamme. Ja taidetaan me se varmuudeks haluta.. Millaisia kokemuksia teillä muilla on siitä? Se vähän jännittää..Tuntuu vielä tuo puolen vuoden odotus aika pitkältä tällä hetkellä, toivottavasti me opitaan myös nauttimaan tästä raskaudesta eikä pelko ja huoli olis päällimmäisenä. Kohta 4-v. isosiskokin kovasti jo odottaa vauvaa.
 
Heips :)

meillä tosiaan la on 26.03.2012 mutta ilmeisesti viikolla 37 tulee olemaan suunniteltu sektio koska tavaraa niin paljon ulkona, elikkäs ihan siinä maaliskuun alussa. toistaisesksi on kuopio "synnytys" paikkana mutta jos sydämmessä jotain todetaan niin siinä tapauksessa helsinki ja silloin luultavasti oltais yhtä aikaa siellä vauvoja katsomassa jollei nyt ihan samalle viikolle synnytys sattuisikaan. viimeksi ei sydänkardiologi varmaksi mitään sydämestä löytänyt mutta tutkii vielä varmaaden vuoksi viikolla 30 uudestaan jos jotain olisikin jäänyt huomaamatta..

Ja kyllä on ensimmäinen molemmille ja kauan yritetty tapauskin vielä..
ollaan käyty ekaks sillon ihan se np ultra tääl jyväskylässä ja sit kontrolli viikolla 15 ja 18. sit kuopios viikoil 18 ja 20 hussissa kerran ja nyt taas kuopioon viikol 23 eli noin parin kolmen viikon välein tähän asti.. :)

Sykerö-vauva:lle käytiin viikolla 15 lapsivesipunktiossa ja voin piikkikammoisena kertoa ettei ollut kiva kokemus ollenkaan. kaikkiahan se ei satu mutta mulla teki kipeetä kun en osannu olla rentona. Mutta kyllä se kannatti koska kun tulokset tuli että vauvalla normaalit kromosomit niin uskot varmaan miten suuri kiven murikka putosi sydämmeltä :)

Muuten on nyt muutama viikko tässä ollut jo helpompia eikä gastroskiisi ole koko aikaa mielessä. Vaan ihan normaalisti vauva jolle on onkin jo vaunut ja turvakaukalokin hommattu.. :) täytyy vaan uskoa ja toivoa parasta ja että kaikki menee hyvin. :)

Tänään tullut muuten ensimmäiset supistuksetki jo, ei millään lailla kivuliaat mutta kivikovaksi vetänyt mahan muutamaan otteeseen. mites sulla marvin, joko on ollut? Ja jokos tiedätte kumpi on tulossa vai onko salaisuus? itse olen jo hurahtanut pinkkejä vaatteita kappiin ostelemaan ties kuinka paljon :)

voimia ja jaksamista teille marvin ja sykerö-vauva.
ja sykerö noi viikot kun ei tiedä mitään mistään ja aina vaan odotellaan uutta käyntiä ja lisätietoja, on kaikkein pahimmat, kyllä se helpottaa kun asiaa sulattelee oman aikansa :) hyvin kaikki kuitenkin lopulta menee, tai ainakin niin pitää vaan uskoa :) vaikka välillä on ollut mullakin päiviä että tuntuu ettei jaksa enään eikä kestä enää yhtään huonoa uutista mutta nyt jo niin paljon helpompi olla asian kanssa.. :)

huh, tulipas tekstiä.. :)
 
Heippa!

Pallerolle: Hyvä että tutkivat nyt kunnolla vauvaa sen sydämenkin takia, toivotaan kovasti että siellä on kaikki kunnossa. Meille on pikkuinen poika tulossa ja hankitoja on tehty "normaalin" vauvaperheen tapaan. Vaunut, sänky ja kamala kasa vaatetta vauvalle jo valmiina odottamassa tulokasta :) Tuo mies vähän toppuuttelee noissa vaatehankinnoissa, kun kuulemma vähempikin riittäisi, mut olen kans ihan hurahtanu shoppailemaan :) Siitä lähdetään että kaikki tulee menemään hyvin :)

Supistuksia on ollut todella vähän. Just sellasia et vatsa kovettuu mut kipeitä ei oo olleet kuitenkaan. Torstaina olis 26 viikkoa täynnä ja huomenna matka Helsinkiin taas ultraan. Viimisestä onkin jo 6 viikkoa aikaa ja kovasti jännittää taas tuo suolen tilanne. Vauva touhuilee ihan hirmuisen paljon, joten muuten se ainakin tuolla on "tallella" ja kunnossa :)

Sykerö-vauvalle: Onnea vauvauutisista :) Muistan itse tuon hetken kun kuultiin gastroskiisistä ja ensimmäinen viikko meni itkuisesti. Toinenkin vielä, mutta sen jälkeen olen pystynyt raskaudesta nauttimaan täysin rinnoin :) Jannittää tietysti kovasti, miten kaikki menee ja pelottaa ajoittain kovastikin vauvan terveyden puolesta, mutta nyt tämä kaikki alkaa olla jo niin iso osa meidän elämää että ei sitä tule joka pv ajateltua. Vauva tosiaan touhuaa niin kovasti, että se antaa mulle niin paljon voimaa ja nautinnollisia hetkiä päivittäin :)

Me käytiin istukka-biobsiassa. istukka oli etuseinässä, joten onnistui hyvin. Viikkoja oli 13 ja risat. Normaalit pojan kromosomit sieltä löytyi. Halusimme varmistuksen sille, että vauvalla ei ole mitään kromosomipoikkemaa. Toimenpide ei ollut mukavimmasta päästä ja itse olin muutaman päivän aika kipeänä ja tietysti huolissani pienen keskenmenoriskin takia. Mutta hetkeäkään en ole tutkimusta katunut ja ajattelin niin että jos sen jälkeen raskaus keskeytyy, se on niin sitten tarkoitettu. Meille oli kuitenkin kovin tärkeää, että vauva olisi muuten terve. Ensinhän meillä epäiltiin omfaloseeleä ja siihen liittyy usein muitakin elinten poikkeavuuksia ja myös usein kromosomipoikkeavuuksia.

Mutta jakamista ja voimia sinullekin sykerö-vauva. Alun järkytyksen jälkeen uskon ja toivon että voit nauttia raskaudestasi. "Vika" on kuitenkin korjattavissa ja lapsi voi elää täysin normaalia elämää alun kaikkien vaikeuksien jälkeen.

Nautitaan vauvoistamme, niin erityisiä kun he ovatkin <3 Voimia molemmille ja kirjoitelkaahan kuulumisia :) Kirjoitan pian huomisen ultran uutiset...
 
Heippa taas!
Väliaikatietoja! Eli ultrassa eilen kaikki kunnossa :) Vauva kasvaa ihan käyrien mukaisesti, vettä normaali määrä ja paikat kiinni. Suoli näytti "hyvältä" ja edelleen siis ohutsuolta ulkona. Kovasti se tuolla touhuilee ja olivat siis tyytyväisiä vauvan vointiin. Seuraava kontrolli 4 viikon päähän.

Vähän ihmettelin, kun sanoivat ettei tarvitse aikaisemmin käynnistellä, saa mennä laskettuun aikaan asti. Kun jostain luin että pyrittäisiin synnyttämään nämä vauvelit hieman laskettua aikaa aiemmin, kun se suolisto ei oikein siitä lapsivedestä tykkää?!? Onko jollain parempaa tietoa asiasta?

Toisena vaivana tullut iskias-tyyppinen kipu pakaraan ja alaselkään...lähinnä pakaraan kuitenkin. Saitsulla nyt, kun en todellakaan pääse kunnolla liikkumaan. ettei löytyis siihenkin joltain vinkkejä. Maaliskuuhun mennessä olen valaan kokoinen, jos en liikkeelle pääse, ääk!

Tsemppiä pallero ja sykerö-vauva jälleen kerran :)
 
Hellurei :)

Olen ollut itse siinä tiedossa että jos vain vähän suolta pihalla niin loppuajasta vaan tarkkaillaan tiiviisti sitä suolen turvotusta, jos ei turpoa tai ärry niin loppuun mennän. gastroskiisiinhan liittyy ilmeisesti pieni ennenaikaisuuden riski muutenkin että ei luultavasti edes ihan laskettuun aikaa mene itsestäänkään. meillä leikkaus sen takia noin 3 viikkoa aiemmin että ei ehtisi lähteä itsestään alakautta tulemaan koska maksa ja mahalaukkukin ulkona vatsaontelosta ja matka on kuitenkin jyväskylästä kuopioon sen verran pitkä ettei riskiä ambulansiin synnyttämisestä haluta :)

mulla kans pari kertaa meinannut iskias vaivata mut mennyt yön aikana aina ohi.
mulla ollut päänsärkyä aika usein mutta muita suurempia vaivoja ei vielä ole, lukuun ottamatta alaselkäkipua aina töissä istuessa.
pahoinvoinnilta kun säästyin kokonaan eikä mitää ällötyksiäkään ole ollut, onneksi..

meillä olis maanantaina taas kontrolli kuopiossa ja ilmottelen sitten kuinkas käy..:)
toivottavasti vauva hyvin kasvanut. kohdunpohjankorkeus ainakin eilisen neuvolan mukaan yläkäyrällä. eli viikolla 22+2 oli 21 cm. :) voisi päätellä että ihan kivasti. ja toissapäivänä viimein vauva alkanut taas kovasti potkimaan parin viikon totaalihiljaisuuden jälkeen, kääntyi ilmeisesti ympäri ja siitä johtuivat ne supparitkin luultavasti sanoi neuvolan täti. onneksi on kotidoppleri ni pystyi varmistuun et kaikki hyvin vaikkei liikkunutkaan pariin viikkoon.. :)

niin ja tuohon edelliseen viestiisi, mullakin istukka etuseinässä, joten potkujakin sai odotella alkuun hieman kauemmin..

Kuinkas sykerö-vauvalla menee..?

Ainiin, meillä sillon viikolla 12+ antoi lääkäri epäilyn gastroskiisista ja kun viikolla 15+ mentiin siihen kontrolliin ja punktioon niin oli eri lääkäri ja hänen mielestään kyseessä oli juurikin omfaloseele koska mahan päällä täydellisen pyöreä pallero. kun taas seuraavan kerran mentiin ultraan oisko ollu viikoilla 18+0 niin kyseessä oli sittenkin gastroskiisi, ei ollut enää pyöreä pallo vaan tavarat levällään masun päällä :) eli aina ei nuo lääkäritkään voi olla oikeassa ihan alkuviikoilla. :)
Ja kuten taisin jo aiemmin mainita niin kuopiossa lääkäri löysi vauvan sydämestä KOOKKAAN aukon jossain väliseinämässä ja kun helsinkiin mentiin 2 päivää myöhemmin niin sydänkardiologi ei löytänyt kyseistä aukkoa ollenkaan :) tiedä sitten kumpi on oikeassa.. :/

Jaksuja molemmille <3
 
Heips taas!

Kiva kyllä saada täällä vertaistukea! Meillä menee tilanteeseen nähden ihan hyvin, ei mitään uutta tällä hetkellä. Kovasti vaan odotetaan ja jännitetään 7.12. olevaa seuraavaa Tyksin käyntiä. Varsinkin tosiaan se lapsivesipunktio jännittää vaikken mitenkään erityisen piikkikammoinen olekaan. Mahdanko muuten olla työkykyinen heti sen jälkeen, osaako kukaan suoraan sanoa, etten olis..

Nyt täytyy mennä, kun tuo esikoinen tuolla vielä sängystään huutelee.. ;) Mutta tsemppiä kaikille muillekin!
 
Kyllä ne siellä Helsingissä mulle sanoivat että ei ainakaan siitä istukkabiobsiasta mitään sairaslomaa kirjoiteta. Olin kyllä ihmeissäni, koska kaksi päivää olin melkoisen kipeänä sen jälkeen. Neuvolastakin kysyin asiaa, kun huolestuin niistä kivuista, ni terkkari sanoi että jotkut on tosi kipeitä ja voivat vuodellakin runsaasti, toisten vointiin tuo biobsia ei vaikuta millään lailla. En tiedä tyksin käytännöstä, mut näin Helsingissä.

Tsemppiä koitokseen :) :)
 
Meillä tehtiin punktio tääl jyväskylässä ja päivän verran ihan vähän kipeänä aina kun vatsalihakset jännittyi ja lääkäri kysyi kuitenkin että tarvitsenko sen päivän sairaslomaa, olin sen vapaaksi vaihtanut niin en tarvinnut, mut oli silloin kyllä sen verran henkisesti rankka päivä ettei olis ollut kiva mennä töihin sen jälkeen.. varmaan tätä lääkärikin mietti, että jaksanko henkisesti samana päivänä töitä. ja kyllä varmaa kirjottaa jos pyytää erikseen jollei muuten meinaa kirjottaa.. :) jotenkin mulla muutenkin on aina kätilöt ja terkkaritkin kyselleet tarviinko sille päivälle saikkua kun ollaan kontrolleissa käyty, mut aina olen ne etukäteen vapaaksi ottanut joten ei ole ollut tarvista. työterveydestä kun ei meinaa saada vaikka mitä valittas, tuntuu että neuvola ja sairaalat niitä saikkuja helpommin myöntelee :) kumma ettei marvinille ole tarjottu mahdollisuutta saman päivän lepoon kun on ollut biopsia :/

voimia :)
 

Yhteistyössä