Haaveissa vauva noin 2011-2012 ~ vol. 2

Saisikohan tanne mukaan liittya..?? Olen 5kk pojan aiti, asustellaan Irlannissa. Kova olisi jo vauvakuume paalla, mutta ajateltiin odottaa kesakuulle ennen kuin aletaan yrittamaan toista. Haluaisin ikaeroksi alle 2v ja ajateltiin aloittaa hyvissa ajoin silta varalta jos meneekin kuukausia. Esikoinen napsahti ekasta kierrosta, mutta en usko etta talla kertaa olisi niin hyva tuuri. Ei ole kylla viela menkkojakaan nakynyt joten en edes haaveile yrittamisesta viela. Jospa ne tulisi ennen kesaa!!!

Niin ja onnea Epeti!!!
Ja Unikeijulle pahoittelut!!! :(
 
kääkkis
Oho :) Onnea Epeti :heart: Välillä sitten näinkin. Tervetuloa vaan joukkoon danone81!!

Mulla meni koiranäyttelyssä tänään taas päin pyllyä, joten mieli on aika lannistunut.
Täällä ei ihmeemmin mitään uutta, kp 54 ja alkaisi edes ne menkat |O
terveisin: tuskastunut kääkkis
 
Ansis: Tulin toihin kesaksi -02, tapasin miekkosen ja jumin tanne. Kavin toki viela pari vuotta Suomessa lopettamassa tutkinnon loppuun ja vietin kaikki lomat taalla. Usein kylla toivon etta voitaisiin muuttaa Suomeen, asuisin siella paljon mielummin!!! Mutta tosi hankalaa miehelle lahtea, on pitka-aikainen tyo ja maatila...ja ei tuo suomen kielikaan ole kovin helppo opetella!!

Olipas kivaa kun kaveri tuli ja maalasi keittion!!! Virkisti mukavasti!! :) Tuo poika on niin "high maintenance" etta ei tule mistaan hommasta mitaan kun ei voi tehda mitaan rauhassa. Ja oli tietysti karttyinen kuin mika lahes koko paivan :/
 
Täällä sitä arvotaan, että laitetaanko kolmioon hakemus vai ei :LOL: Ihan sama oikeestaan laittaa, kun eihän sitä ole pakko ottaa. Ja me voidaan käytännössä vaan muutamaa asuntoa hakea, kun haluttais samasta talosta B) Ei jaksais silleen perinteisesti mitään oikeaa muuttoa tehdä. Noihin on varmaan pitkät hakuajat.

Mites teillä asuntotilanne? Kestääkö niin sanotusti perheenlisäystä?
Meillä on silleen, että kestää kyllä joo..mutta se siivouspuoli jo valmiiksi ärsyttää...on nimettäin sit aika täynnä kyllä tämä huusholli.
 
Metsätähtönen, meillä kolme vuotta sitten valmistunut omakotitalo, jossa kolme makkaria. Aluksi asustettiin kahdestaan, oli tilaa temmeltää ja säilyttää vaikka mitä jonninjoutavaa roinaa. Nyt onkin sitten jo kolmas muksu tulossa, joten loppui se tilanpaljouskin aika nopeasti. :LOL:
 
Heh, tottahan se on että tilaa ei ole koskaan liikaa :LOL: Meillä on semmonen tapa, että laitetaan tavaroita kirpparille kerran tia pari vuodessa. Ekalla kerralla ihan oikeesti sillä tienas aika paljon, mutta nytei ole turhaa tavaraa enää niin paljon. Mutta saahan sillä kivasti rahnat, että voi käydä jossain syömässä ja jotain tämmöstä. Ja pääsee tavaroista eroon! Pitäis taas laittaa pöytä pystyyn tosiaan, vaikka on siinä oma vaivansa. Tosi nnyt voisin samalla vilkuilla, että minkä kuntoista vauvanvaatetta siellä on.

Tuohon taloasiaan vielä sekin, että kun oon kuitenki opiskelija niin en suostu mitään lainoja ottamaan ennen valmistumista. Joten siläkin mietin tota kolmioita, että vaikka inhottavasti muuttoa taas tuleekin, niin kuitenkin onhan siinä varmaan pari kolme vuotta kuitenkin kun vielä äitiyslomatki päälle. Että tulemmat varmasti hulluksi tässä kaksiossa, varsinkin sitten jos tonen lähtee liikkeelle. Tosin tässä on tietysti oletuksena, että meille lapsen tuo haikara jossain välissä. Näissä on onneksi semmonen, että voi kolmisen kertaa kieltäytyä ennen kuin pitää taas ottaa uus ns. vuoronumero. Ja laittaa hakuarvot kohdilleen, niin ei tartte turhaan kieltäytyä.

 
Lumityttö78 ilmoittautuu kanssa mukaan pinoon, jos mahtuu =)

Ensimmäinen vauva jo kovasti haaveissa ja mielessä. Yrittäminen aloitetaan häiden jälkeen kesällä 2010 :) Ja johan on jo aikakin! Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä jo teinivuosista alkaen, mutta vasta viimeisen vuoden aikana on nämä vauvajutut nousseet keskusteluun ihan vakavasti. Joten yhteinen taival on ollut jo pitkä ja täynnä ihania ja vähemmän ihania hetkiä. Nyt sitten menemme naimisiin ensi kesänä ja sen jälkeen pienokainen saa tulla koska haluaa.

Kuumeilu on mulla jo tosi kovaa ja kyllähän se mieskin jo tuntuu muksuja haluavan. Mutta ei ollut kuitenkaan valmis vielä ehkäisystä luopumaan. Jotenkin se viimeinen OK:n sanominen tuntuu olevan kovin vaikeeta... Lopetettiin pillerit kuitenkin jo lokakuussa ja kierto on mulla siitä lähtien ollu hyvin säännöllistä 28-30pv. Ja ovulaationkin luulen tunnistavani...testejä en kyllä ole jaksanut tehdä. Mutta kroppaa opin taas tuntemaan monen vuoden pillereiden syömisen jälkeen :)

Onnea kaikille kuumeilijoille ja yrittäjille!
 
Danonine Irlanti on semmoinen paikka missä olen aina hallunut päästä käymään...Ehkä joskus tulevaisuudessa :)

Meillä kämppä kestää perheenlisäystä sitten kun joskus tulee...Täytyy vaan tehdä lisää seiniä olkkariin ;) Siitä on tilaa lohkasta yksi huone lisää...Ja joskus kun saadaan eka häät alta, niin ruvetaan meitin varastosta tekemään vieras huonetta...tai sit isommalle lapselle (miehen esikolle) omaa kämppää...
 
kääkkis
Tervetuloa Lumityttö78 :flower:

Meillä on omakotitalossa jotain 98 neliötä ja on 2 makkaria. Olen kyllä sellainen, että saan leviteltyä tavarat tilaan kuin tilaan, joten tän saa ihan kivan reippaasti siivottua, en kyllä ole sen suhteen niin hirveän tarkka. Eipähän tule isoja sähkölaskuja, kun talo on pieni =) Meinataan mahtua tänne viisistäänkin sitten, mikäli se hetki joskus koittaa, ehkä sitten joskus muutetaan, jos tilanne sen vaatii, mutta mä voin muuttaa vaikka olkkariin nukkumaan ja lahjoittaa toisenkin makkarin lapsille. Tärkeämpää on se, että meidän vaatteet ja muut roinat mahtuu tänne.
Näin viimeyönä unta, että synnytin kolmannen tytön...Taitaa kuume olla aika kova, koska yleensä olen nähnyt tuollaisia unia siinä vaiheessa, kun olen ollut jo raskaana.
 
Tervetuloa Lumityttö78 :flower:

Täällä on valvoskeltu vatsakipujen parissa, että ei oiken hyvä päivä tulossa :LOL: Oon selkeesti semmonen piilokärttynen, että en tartte kun jonkun varpaan potkasemisen sängyn jalkaan tai jotain tämmöstä, niin varmasti hermostun B) Ja olis pari työkeikkaakin tänään, että ei hyvänen aika. Ja kaiken huipuksi on taas tuo vatsa kipeenä, että käy ihan kipeää välillä kävellä. Noh, tiiän kyllä että ne työt hyvin menee ku vauhtiin pääsee. Sit ei ees muista koko ajan sitä vatsakipua, mutta siitä ärtyisyydestä en sit tiiä :LOL:

Itellä on kans unet sitä sun tätä. Välillä pukkaan jossain jotain _hienoja_ vaunuja (miks kukaan ei valmista sellasia B) ) ja välillä taas oon ihan viimesilläni. Hyvä ku noissa sitten aina lyllerrän ja mua närästää :D Jotenki huvittaa. Mutta kaipa tämäkin on jotakin valmistautumista henkisesti. Tai sitte ei ;)
 
Voi ei Unikeiju-79 :hug: , olipa ikäviä uutisia, olen todella pahoillani! Voimia! :heart:

Tervetuloa kuumeilemaan tuulen sydän, danone81 ja lumityttö78!
Epetin sainkin laittaa suoraa plussanneiden puolelle - Onnea onnea! :flower:

Etusivusta vielä kaikille. Jos haluatte jotain tarkempia tietoja näkyviin niin sanokaa ihmeessä, voin lisäillä. Esim, aiempien lasten syntymäajat, keskenmenot.. Muutenkin saa ehdotella vapaasti muutoksia, parannuksia!!

Me asutaan ensimmäisessä "omassa" kodissa ja tuskin ennen vauvan tuloa muutetaan. Ihan hyvin ainakin yksi lapsi tänne vielä mahtuu. Meidän makuuhuone on aika pieni että varmaan sitten mietitään jotain vähän pinnasänkyä pienempää vaihtoehtoa alkuun, kehtoa tms. Ja sitten jossain vaiheessa siirretään jommankumman lapsen kanssa samaan huoneeseen missä sitten paremmin tilaa.
Haaveillaan kovasti omakotitalo-asumisesta ja ehkä sekin haave vielä joskus toteutuu. :heart:
 
Milas
Tervetuloa uusille ja onnea yllätysplussasta Epeti :D
Me asutaan 110 neliön omakotitaloa. Kolme makkaria on ja kun muutama vuosi sitten esikon ollessa vauva muutettiin tähän ajateltiin, että tää on niin valtava meidän tarpeille että varmasti mahdutaan tähän loppuelämä. No, kun tilaa on niin alkaa kertymään myös sitä tavaraa joka tilan täyttää... nyt on haaveissa talon laajennus ja ei pelkkä haavekaan enää vaan se varmaan toteutetaan tässä vuoden sisään. Sitten mahtuu yksi muksu...tai vaikka kaksikin vielä :whistle:
Nyt on niin kova väsy, ettei onneksi vauvajutut mielessä paljoa pyöri. Työt ja esikoisemme tutkimukset vievät voimat aika totaalisesti. Nyt vaan ollaan miehen kanssa huokailtu helpotuksesta, että ei tähän tilanteeseen saatu sitä vauvaa tehtyä silloin kun vuosi sitten yritettiin. Olis ollut ihan liikaa nyt, on ollut monelta osin raskas vuosi.
Mutta luotan siihen, että kesän aikaan ollaan valmiimpia ottamaan perheenlisäystä vastaan =)
 
Onnea Epetille plussasta! :flower:

Meille on rakenteilla n. 190 neliön omakotitalo maaseudulle. Joskus keväällä pitäisi talon valmistua. Siellä on sitten lapsilla tilaa temmeltää. :)
Itselläkin tuntuu, että tuonne taloon luulisi mahtuvan loppuelämäksi, mutta eihän sitä tiedä, kuinka sitä alkaa tavaraa hamstraamaan, kun tuntuu, että tilaa on. :LOL:

 
Itekki haluaisin omaan omakotitaloon. Mutta jospa sitä sitten, kun joku päivä valmistuisi =) Mulla on kans mielessä, että mieluusti asuisin lähellä kaupunkia mutta silleen kaukana,ettei olis ihan postimerkin kokoinen tontti. Täällä on silleen, että jo kaupungin sisällä voi autoiluun mennä vartti tai enemmänkin tietysti. Joten siinä tapauksessa työmatkaa mietittäessä on ihan sama mistä se vartti vaikkapa on. Joten tiiän onneksi muutamia hyviä paikkoja, mistä sitten vois katella kans noita taloja, kun ovat syrjemmässä mutta on isot tontit ja ei naapurit ihan vieressä..ja silti lyhyt matka kuitenki autolla sujauttaa. Eli siis hyvät liikenneyhteydet suomennettuna :LOL:

Mutta sitä päivää odotellessa pitää miettiä, että miten me tähän mahdutaan ja muuta :LOL: Vauva-aika varmaan mahdutaan tässä, mutta sen jälkeen kun toinen lähtee liikkeelle, niin onki toinen juttu..

Noissa autoissa..tuli itellä ieleen, että mulla on ihan liian ruusuinen kuva farmareiden peräkontin tilasta :D Tajusin sen vasta eilen..että kivat tässä nyt..olin muka suunnitellu, että suurin piirtein farkkuun ku farkkuun mahtuu peräkonttiin 2xkoira+rattaat. Köh. Ei ilmeisesti mahdukaan ku ne koirat. Mutta jos sinne saids mahdutettua jotenki vaikka kassin tai jonku, niin ois siinäki jo jotain. Huoh. Hirvee homma jo etukäteen miettiä näitä meidä nreissuja kotiseudulle B) Vaikka noihinkin asioihin on vielä niin pitkä matka.

Mulla on kp26 menossa ja ei vieläkään sitä tyhjennysvuotoa. Nyt silleen rauhottu, kun oon omassa mielessäni nätisti ajatellut, että se tulis viikon sisään kun ois semmoset soppelit ajat jos kiertoa miettii. Ja jos ei tuukkaan, niin sit ei auta kun kiltisti odotella sitä kp50 tai jotain vastaavaa, että vois saada jotain apuja. Ei kyllä yhtään houkuttele mitkään lisälääkkeet, että oon täällä nyt vähän niinku sormet ja varpaat ristissä =)

Mukavaa keskiviikkoa! Huomasin just, että pitää viilettää töihin :LOL:
 
Milas
Joo, ei ne farmarit mitään tilaihmeitä ole. Meilläkin oli koira kun lapset oli ratasikäisiä ja tosiaan se kaiken tavaran, koiran ja turvaistuinten mahduttaminen autoon oli aika mielenkiintoista. Se hyvä puoli siinä oli, että kaikki turha tavara jäi auttamatta matkasta pois :D Jos meille se kolmas pikkuinen vielä jossain vaiheessa tulee niin sitten on aika vaihtaa auto tila-autoon. Muutenkin on jo auton vaihto ajankohtainen. Sinne pitäis sitten mahtua istuinten ja tulevaisuudessa myös sen koiran. (koska koiraihmisiä ollaan ja on ihan outoa olla ilman. Koira kuoli tuossa pari vuotta sitten...) niin ja mummon, koska sekin on monesti meidän auton kyydissä =)
 
Jotenki sitä kuvittelee niistäki suuria, kun meillä itellä on tommonen näpsäkkä vähän niinku poikamiesauto tai sinkkuauto..miten sitä nyt paremmin kuvailee :LOL: Siis perheeseen, jossa ei ole lapsia eikä oikeestaan elukoitakaan. Koirat nyt saadaan näpsäkästi konttiin ja mahtuu tavarat sitten vöihin takapenkille (vähemmän karvoja matkustamon puolella). Tuossa on seki, että haluan ehdottomasti koirat konttiin, kun mun mielestä se on niin turvallisempaa ja sit vielä sekin turvallisuusseikka, että meillä _aina_ jompi kumpi onnistu kerran matkassa irrottamaan sen turvavyön! Että mukavampi ku ovat kontissa, niin se on jotenki niin helppoa sit vaan =) Mutta ois kiva sinne konttiin saada joku häkkisysteemi, että sinne mahtuis sit vaikka joku laukkuki vielä turvallisesti. Mutta en tiedä onnistuuko, huoh. Sit kun muiden ratkaisuja ei näe, kun on yleensä se hattuhylly paikallaan, niin ei oikein voi vaklailla B)

No jooh, eipä tuo auto ole ajankohtainen kun vasta sitten tärpin käytyä ja siinäki ehitään vielä tuolla autolla mennä. Jotenki siinä mielessä harmittaa vaihtaa semmoseen perhe-malliin, kun tykkään tosta vähän sporttisemmasta tyylistä =) Pitää löytää joku fiksun näkönen farkku, isolla peräkontilla -kiitos! :D

Oon nyt jotenki into täällä, kun mun työmotivaatio palas. On ollu jotenki niin tervasta joulun jälkeen (ja ennenki) koko touhu, ettei tolkkua. KUn on kuitenki vaan opintojen ohessa tehtävää jne, niin ei ole mikään unelma-ammatti kuitenkaan. Huomasin vaan, että ne asiakkaat tarvii mua kuitenki kipeästi, niin tuli hyvä mieli. Ja kyllähän nuo mummot osaa sen mulle sanoakki, että kiva kun autat ja muuta =)
 
Onnea Epetille plussasta! :flower:

Me ollaan asuttu nyt muutama kuukausi "isosti" eli paritalossa, jossa ihanasti pihaa ja rauhaa. Totesin vain tossa joku päivä, että sisustus ei ole lainkaan suunniteltu lapsiperhettä varten: paljon vaarallisia matalia huonekaluja ja kivasti teräviä reunoja ja koriste-esineitä joka puolella. Kaikesta näkee, että aikuinen pariskunta on pitkään elänyt yhdessä ja mitään ei ole suunniteltu lapsia silmällä pitäen.... Niin ja talokin on 4 tasossa... :/ No, enpä meinaa panikoitua, kaikki varmasti järjestyy ajallaan :D

Auto on sentään tilava perheauto ;) Jotakin mekin ollaan osattu ennakoida!
 
kääkkis
Meillä on ollut farmari-audi ja olen tykännyt ihan hirveästi :heart: On hyvä ajaa ja on mahtunut koirahäkit hyvin taakse, sekä muutenkin tilava. Vie bensaa vaan turhan paljon ja ollaan kohta puoliin vaihtamassa diesel tila-autoon. Mun mielestä tila-autot on vaan tosi rumia, mutta kunhan pääsen kokoonpanon kanssa paikasta toiseen, niin se on pääasia.

Täällä ei mitään ihmeitä. Pirautin neuvolaan kun halusin tietää sieltä mielipidettä tästä mun kierrosta ja sanoivat, että kannattaa odotella vielä 2 kuukautta jos kuukautiset alkaisi tai se plussa ilmestyisi. Toinen vaihtoehto olisi mennä yksityiselle gynelle, enkä nyt oikein vielä sinnekään haluaisi rahojani törsätä. Täytyy siis testailla ja odotella... :ashamed: Nyt kp 57.
 
Tuo farkku-audi on meilläkin harkinnassa, tosin ei kyllä ihan upouutta osteta kun on melko hyvän hintaisia. Mutta joku 2-3 vuotta vanha. Toisaalta samaan hintaan ja allekin saattais saada ihan uuden wolkkarin farkun tai jonkun toisen merkin tietysti vielä edullisemmin. Että kyllähän se mietityttää. Oon sitä miettiny, että haluan ne pelit ja vehkeet jo valmiiksi siihen autoon, siis koirakalterit ja mitä tämmösiä on. Kun monesti ne kaupan on mitä on.

Onneksi tuo tila-auto ei ole meillä ajankohtainen, en suostu :LOL: Jännä, kuinka sitä varmaan pikku hiljaa kehittyy..tuleekohan musta joku päivä semmonen nainen, mitä en kuuna päivänä nykyään haluais olla B)

PÄrjääkö noiden kestovaippojen kans, jos ei ole kuivausrumpua? Entä muuten? On jäänyt vähän epäselväksi. Ja silleen, ettei hermot lähe :LOL: Meillä on vähä silleen, että pyykkitelineet on kyllä tiellä. Mutta toisaalta kaikkia ei kuitenkaan ole ehkä paras kuivata niissä, ainakaan tämmösiä 40pin käyttövaatteita itellä..huomasin, että housut ainakin kitistyy vaikka muka sais kuivata. Pöh! Ja sitten kaikkia en raaski ees laittaa, etteivät turhaan kulu.

Kääkkis, 2 kuukautta!! Ei hyvänen aika! Ja ite olin just ajatellu yrittää saada samoin tein ajan, kun on se kp50 kasassa. Jos ei siis kierto käynnisty. Mulla on nyt kp27 eikä edes tyhjennysvuoto ole tullut. Puh. Onpa kamalan pitkää odottelua..onneksi noissa käytännöt vaihtelee ja vähän tädeittäinki. Ja ehkä seki, että jos vähä ahdistelee :saint:
 
kääkkis, mulla oli jokunen vuosi sitten kuukautiset hukassa yli puoli vuotta ja silloin erikoislääkäri sanoi, ettei missään nimessä saisi odottaa kolmea kuukautta kauempaa. Kun ei tuollainen kuitenkaan ole ihan normaalitila. Siksipä edellisen kerran hakeuduin lääkäriin, kun kuukautiset oli myöhässä reilut kaksi kuukautta. Suostuivat mulle lääkäriajan antamaan, kun intin ja intin ja sanoin, mitä edellisen kerran ASIANTUNTIJALÄÄKÄRI oli sanonut odottamisesta. Tosin vähänkö ne piti mua tyhmänä, kun ehdin juurikin plussata ennen lääkäriaikaa... :ashamed: :D
 

Yhteistyössä