~ Heinäkuun Hellemasut 2012 ~ JOULUKUU

Hei kaikki ihmettelijät! =)
Tosiaan lääkärikään ei ennen ole moiseen törmännyt, että toinen kaksosista todellakin on ilmeisesti "sulautunut" pois. Mitään vuotoja tai kipuja ei ole ollut, eikä vatsassakaan mitään merkkejä vuodoista, eikä toisen olemassa olosta. Lääkäri oli aivan yhtä kummissaan kuin minäkin, ja siksi tosiaa haluaa ultrata viikon päästä vielä vatsan päältä niin että rakko on täynnä.
Ensin hän ajatteli että samassa pussissa olisi ollut toinen, mutta kun vauvat sattuivat olemaan viimeksi vielä eri pusseissakin, ja mulla on siitä kuvat ja kaikki=)
Kamalaa sanoa, mutta villeimmissä toiveissa olen toivonut että toinen katoaa...ja nyt se näyttäisi toteutuneen. Meidän perheessä neljä lasta on aivan riittävästi. Tietysti on se pienen pieni mahdollisuus, että se toinen kaveri itsensä vielä tyrkkää esille, mutta epäilenpä hiukan.
Tää lähtee nyt kampaajalle yökkimään.
morot
jaana rv9+0
 
Aamuneuvolassa käyty :)

Hb 134
paineet 142/85

siinäpä nuo :)

seuraava aika menee helmikuun lopulle... :)

jaana25 jännä homma tuo katoaminen kyllä... :O mutta pääasia että kaikki hyvin ja toinen kasvaa porskuttaa.

nyt mentävä syömään ettei huono olo iske...en saanu karjalanpiirakoita ja kaakaota alas ..täytyy siis ottaa juissin hedelmämehua jajotain hedelmää...huoh.

la neuvolan mukaan on 24.7. katotaan nyt sitten vielä et muuttuuko ultrassa miten tai ollenkaan sillä mun kierrot on heitelly niiiiiiiin paljon. mutta se nähdään sitte tammikuun alussa :)

mä luen sujuvasti aina tekstit läpi ja sitten en muista mitä piti kommentoida... |O :ashamed:

onona ja nassikka 8+1
 
Huomenta, Onnea munkin puolesta kaikille Ultrassa käyneille :) Meillä on pikkuesko lähes sama laskettu aika siis ainaki tällä hetkellä ku en oo vie Ultras käyny se varmaan vie muuttu mulla nyt viikkoja 7+5rv :)
Ei malttais odottaa sitä Ultraa maanantaihin vie pitää jaksaa oottaa haluttiin mennä yksityiselle ennen NP-ultraa selvittään että kaikki on varmasti hyvin, koska viimme raskaus tosiaan ei menny hyvin siitä jääny traumat. Mun avopuolison sisko saa kans vauvan heinäkuulla sillä on nyt viikkoja jotain 11rv ihanaa ku sitte serkukset syntys lähekkäin tulis hyvät leikkikaverit :) ja meiän ystävä pariskunnallekki synty viikko sitte poika :)
Oon miettiny kans tota doppleria että ostasko vai ei mut varmaan päädyn siihen etten osta vedän vaan stressiä sitte siitä jos ei kuulukkaa sydän ääniä :/. Onko teistä kukaa ottanu Influenssa rokotusta? mä en ota koska pelkään niitä sivuvaikutuksia / jälki vaikutuksia mitä siitä voi tulla. Nyt on hirveenä jotain kuume kurkku tautia liikkeellä ainaki täälä Oulus, toivotaan ettei tartu meihin. Onko kuume vaarallista raskaana ollessa vauvelille? Mut hyvää päivän jatkoa kaikille mammoille :) <3
Nennu ja Pulputtaja rv 7+5
 
mä sain tai otin influenssa rokotteen jo marraskuussa. meillä terveyskeskus niin pieni että neukku täti anto niitä piikkejä pisti samalla mulle kun pistätin lapset kanssa. oli toinen hoitsu kirjaamassa pistokset oli aika holmistynny ilme kun neukku täti kysy et pistääkö samalla mulle! edellisenä päivänä varasin neuvolaa ittelle niin tuli nopeesti saatua pistos.

huisp &masukki 10+5
 
Hei naiset! :wave:
Ja teretulemast uudet hellemasuset!
Ei oo tullut kirjoteltua kun illalla sohvalle käydessä simahtaa eikä juuri ole mitään uutisiakaan... :D
Eilenkin sai syötyä masun täyteen ja hetkeks sohvalle ni hups, tunnin nokoset!
Eli meillä tosiaan eka neuvola oli viime viikolla ja seuraava heti vuodenvaihteessa.
Katoin jotain omaa rokotuskorttia niin minulla ei olekkaan tuota vihurirokko-rokotusta, eli luultavasti sellainen tulee sitten seuraavalla kerralla.
Hb oli 144 (laskenut ;) ) ja verenpaineet oli korkeahkot. 134/88
Ens viikolla sit sokerirasitukseen (jo!) ja sit joulun jälkeen np-ultra. :heart:
Luulen ja toivon et kun siellä sen pikkuisen näkee niin alkaa tajuta et kyllä se sieltä taitaa maailmaan tulla.
Maha näyttää päivästä riippuen valtavalta, en tiiä turvottaako vai alkaako tuo kohtu tuolta jo pullottaa sitten.
Kahvia juon edelleen mut nyt menee vaan 1-2 kuppia päivässä, ennen reilumminkin.
Toissailtana yritin dopplerilla kuunnella pikkuista mut en kyllä saanut mitään kuuluviin.. Liekkö tuota masua sen verran tiellä. :LOL:
Enkä kyllä vielä uskonutkaan mitään kuulevani.
Jouluna luultavasti käydään vanhemmillani syömässä ja sit toivottavasti vaan mukavaa yhdessäoloa ja saunomista. :heart:
Käyn kyllä kuulumisianne lukemassa ja raportoin sit jos on jotain kerrottavaa! :)
Ihanaa joulunodotusta!!

Johanna26 & "Patu" 9+1
 
Neuvola kuulumisia oli se neuvolalääkäti tnä,verenpaineet ok,pissa puhdas,mutta siis olin LAIHTUNUT 2kg!!!! mikä on siis vaan ihan hyvä,mullla kun on ylipainoa n.10kg.
Vähän rusehtavaa vuotoa havaittavissa,kun teki sisätutkimuksen,muutoin kaikki ok. ja sit ne sydänäänetkin kuunneltiin,mutta kuuluviin niitä ei saatu,mutta totesi että kyllä ne tuolla näkyy,ilmeisesti laitteeseen tuli lukemat 150 syke:heart:. että johan helpotti tuokin kuuleminen!! vaikka niitä ääniä en kuullutkaan...sanoi että menee 2 viikkoa niin sit kuuluukin jo. PTT 10+0
 
Hei, onnittelutkaikille hyvistä neuvola ja ultrakuulumista.
Mulla oli kans tänään ensimmäinen neuvola. Aika peruskäynti, papereiden antoa ja täyttöä ym. Labroissa kävin, tulokset voin soittaa perjantaina. Seuraava neuvola tammikuun lopulla. Lähete meni np-ultraan johon pitäs tulla aika kolmen viikon sisällä. Sydänääniä eivät kuunnelleet kuin neuvolan laitteella kuuluu vasta vkl 15. Terveydenhoitajan mukaan kohtuni oli normaalia isomman oloinen, epäili kaksosia tai pidemmällä olevaa raskautta, tämä kuitenkin varmistettu ultralla vkl 8+2 että yksi siellä köllöttelee. Kai se sit vaan johtuu siitä kohdunväliseinästä.
 
Täällä yksi hellemasu lisää :wave:

Olen tässä lueskellut teidän keskusteluja jo jonkin aikaa. Ehkä nyt uskaltaisin hypätä teidän muiden hellemasujen joukkoon. Masuun on nyt kahteen kertaan jo kurkattu, ja todettu että elämää siellä on. Toki tämä kaamea olokin sen kertoo, joka seuraa mukanani 24/7. En ole kyennyt normielämää elämään puoleentoista viikkoon, sillä suurin osa ajasta mennyt wc:ssä.

Olemme uusperhe jossa on jo neljä lasta, molemmilla kaksi ennestään ja nyt meille sitten syntyisi yhteinen rakkauspakkaus, jos vaan kaikki menee niinkuin pitääkin loppuun asti.

On tämä odottaminen melko uutta kun edellisestä on jo yli kymmennen vuotta. Olin onnistuneesti jo unhoittanut, mitä on tämä kaamea väsymys ja oksentaminen, mutta mitä ei nainen tekisi, jotta vielä sen pienen nyytin kainaloonsa saisi. Innolla odotan tätä odotusta, niinkuin myös koko tämä minun perheeni. Olemme siis lapsille jo kertoneet, koska olisivat varmasti muuten ihmetelleet että mitä tuo äiti tuolla wc:ssä asustaa. :LOL:

Tsemppiä meille kaikille masunkasvatukseen!

Uusihanuus/ LA 30.7/ 36-vuotias/ kolmas
 
Tervetuloa uudet masuilijat.
Johan on Jaana25:lla ihmeellisiä ultrakuulumisia. Mielenkiinnolla jään odottamaan sitä seuraavaa ultraa.

Sitten pikasesti sitä omaa napaa, eilen oli niin loistava päivä, en oksentanut kertaakaan ja ajattelin sen olevan ohi, sen pahan olon, mutta yöllä sitten heräsin kolmelta siihen todellisuuteen, että eipäs nuolasta ennen kuin tipahtaa. Työpäivä tänään, iltahugi, mutta töihin oli lopulta soitettava kun aamun juostuani vessassa etten palaa vieläkään ja lääkäriin uudelleen. Lääkäri (työterveys) määräsi minulle Postafen 25 mg kaks kertaa päivässä. Täällä kun on näitä odottajia joilla useampia lapsia ja ennestään jo pahoinvointia, onko kenelläkään kokemusta tuosta lääkkeestä raskauspahoinvointiin?
 
Pikkuemma Mä sain tuosta nuorimmaisesta postafenia raskauspahoinvointiin ja kyllä auttoi. Tässä raskaudessa olen käynyt kahteen otteeseen lääkärillä ja sairaslomalla ollaan tämän oksentamisen vuoksi. Sain synnytyksiin erikoistuneelta lääkäriltä stemetil nimistä lääkettä tällä kertaa. Vaikka pahalta tekee syödä mitään nappeja, mutta siinä vaiheessa kun vaihtoehtoja ei enään ole, niin tekee mitä vaan jotta saa olonsa paremmaksi, ja edes vesitilkan suuhunsa. Yritän olla ottamatta lääkettä ja tänään olenkin pystynyt olemaan ilman, ja selvinnyt vaan muutamalla oksentamisella :$

Toivossa on hyvä elää sanoo lapamatokin!
 
Tsemppiä teille pahan olon kanssa kärvisteleville.

Minä kävin tänään nt-ultrassa. Kaikki oli hyvin. Sikiö liikuskeli kovasti ja saatiin kaikki mittaukset tehtyä. Yllättäen sikiö olikin viikkoa isompi! Eli laskettu aika siirtyi kesäkuun puolelle ja viikot onkin yhtäkkiä 12+0 eli turvallisemmilla vesillä ollaan! Kuitenkin mielellään pysyisin mukana heinäkuun ketjussa, kun olen tottunut tänne kirjottelemaan. Jos sopii? Jos käy kuten viimeksi ja menee yli lasketun ajan, heinäkuun puolella synnytän kuitenkin. :)
Uusi laskettu aika on siis 27.6.
Ja kun täällä oli sitä pohdiskelua että mitä kautta ultra tehdään niin tuolla tehdään kuulemma aina alakautta, niin myös minulle, vaikka laitteet olivatkin tosi hyvät. Saatiin jopa 3d-kuvakin mukaan ultrauksesta.

puppa 12+0!
 
Onnittelut ihanista ultrakuulumisista! :) :flower:

Kummallinen kyllä tuo Jaanan tilanne. Minäkin mielenkiinnolla odottelen jatkoa. Mukava kuitenkin, ettet itse ole mitenkään suruissasi toisen pienen katoamisesta :)

Täällä paha olo on hellittänyt, samoin vuotelu. Taas kerran yhtäaikaa, kummallista! Kahvikin on taas alkanut maistua ja hyvältä maistuukin näin tauon jälkeen! Varasin ajan nt-ultraan ja se on nyt sitten 23.12. eli saadaan kurkata masuun juuri ennen joulun viettoon lähtöä :) Saadaankin sitten mukaan kuvia, joita esitellä jouluna, kun kerrotaan sisaruksille tulokkaasta. Mukavaa!

Aika kuluu hurjan nopeasti. Kohtahan täällä paukkuu tuo maaginen 12 viikkoa rikki itse kullakin. Ihanaa! :) Mukavaa illanjatkoa odottajat! Pitäkäähän masuistanne huolta! :)

sopaka & heinis 10+0
 
Hellurei ja hellät tunteet! :)

Puppa Tottakai pysyt täällä meidän muiden hellemasujen joukossa! On muutama muukin kesäkuinen (LA:n perusteella) mukana ja kun eihän niistä vauvoista tiedä, milloin päättävät putkahtaa maailmaan...

Jaana Täältä myös ihmettelyt ultrakuulumisista ja toisen osapuolen "haihtumisesta"! Onneksi kuitenkin toinen pieni on matkassa mukana. Eipä sitä näistä elämän ihmeellisyyksistä tiedä etukäteen.

Ja tervetuloa uusille! :flower:

pikkuesko Maalaa kirjoittamasi teksti yli, valitse A-valikko (ylärivi, neljäs oikealta) ja sieltä väri. :)

Mitähän muuta... Joulunvietosta olitte keskustelleet. Meillä otetaan suunnaksi mun vanhemmat, joiden luokse tulee sitten myös pikkusysteri miehen ja ihanan vauvan :heart: kera sekä äidinäiti. Isosisko pesueineen tulee sitten joulupäivänä syömään, joten nähdään kaikki. :) Tapanina mennään sitten miehen vanhemmille. Itse en oikein osaa tänne omaan kotiin joulua laittaa, kun kuitenkaan ei olla pyhinä yhtään täällä.

Brita ja salarakas 11+1
 
tietääx kukaan et kun tossa dopplerissa näkyi eilen ku kokeilin niin välillä 160 170 lukemia...ja sit taas näytti välillä nollaa...et onko ne mun sykkeet mitkä näytti siinä vai?? kun siis mistä sen voi tietää kun ei siis kuulunut,et lukeex näytöllä mun vai vaavin....
 
Tervetuloa Uusihanuus!

Onnittelut Puppa hyvistä ultrakuulumisista! Tuntuu varmaan kivalta kun viikot meni yht´äkkiä eteenpäin :)

Mullakin oli siis nt-ultra tänään ja kaikki näytti olevan myös siellä hyvin :heart: Vastasi kooltaan 2 päivää isompaa mutta laskettua aikaa ei niin pienen heiton takia alettu muuttamaan. Vauva liikuskeli ja saatiin mitattua turvotus joka oli normaali. Kysyin sitten ihan huvikseen että ei varmaan näin aikaisin voi mitään sukupuolesta sanoa niin lääkäri sanoi ettei hän ota kantaa näin aikaisilla viikoilla sukupuolesta mutta että kyllä sen pitäisi jo näkyä :O Ja sanoi että jos haluan itse katsoa niin voi näyttää kuvaa mistä sen kohdan näkee, no tietty halusin katsoa ja selvästi siinä jalkojen välissä jotain oli ;) Poikaololta on tuntunut jotenkin muutenkin kyllä vaikka alussa olikin pahoinvointia mitä ei esikoispojan kohdalla ollut ollenkaan. Mulle voi siis merkitä poikaolo:heart: Senhän näkee sit heinäkuussa kumpi tulee, ajattelin vielä rakenneultrassa kysyä että vieläkö näyttää pojalta kunhan sinne asti toivottavasti päästään... Nyt on kyllä paljon luottavaisempi olo tän raskauden suhteen :) Sain 4d kuvankin mukaan ja siinä vauva näyttää ihan minivauvalta jo! Verikoe tulokset tulee 3 viikon päästä, toivottavasti niissäkin kaikki olisi kunnossa....

Hippuliina ja yllätys 10+3
 
Iltaa :) Niin noista joulu suunnitelmista me ollaan lähdössä mun kotia Etelä-Pohjanmaalle joulun viettoon ollaan koko joulu sie. Ihana olla pitkästä aikaa perheen kans joulu siitä on monta vuotta kun oon ollu E-P llä joulun ku olen ollu aina melkein töissä valmistumiseni jälkeen olen siis lähihoitaja ja ollut vuoro työssä nelisen vuotta. Nyt jäin syyskuussa tyttömäksi kun selkä ei kestänyt sielä työpaikassa missä olin nyt oon sitte tehnyt keikkaa tän syksyn päiväkoteihin ja oon kyllä niin tykänny se on niin mun juttu :) Perjantaina pitäs selvitä saanko kevääksi pitemmän sijaisuuden yhestä päiväkodista se loppuis just sopivasti kesäkuun alus sitte voiski jo varmaan jäädä mamma lomalle :) jos ei aiemmin joudu jäämään. Menis aikakin nopiampaa ku ois säännöllisesti töitä :)

Me kerrotaan sitte jouluna mun perheelle "Pulputtajasta" kunhan saadaan ultrasta tieto että sielä kaikki onn hyvin :) Lähimille ystäville oon kertonu jo raskaudesta.
PieniTytönTylleröinen kyllä ne sykkeet on ihan selvästi vauvelin ei sulla varmaan ihan noin korkiat sykkeet oo :) Saan kyllä olla Onnelinen ettei mulla oo tota oksentelua ollu ku lukee noita teidän pahoinvointi juttuja myötätuntoa on kyl teitä kohtaan varmasti todella inhottavaa ku mikää ei pysy sisällä :( Pitää koputtaa puutaa ettei itellä enää alkais oksentelu :D
Nennu ja Pulputtaja rv 7+5
 
Sukupuolesta meillä ultraaja sanoi, ettei näillä viikoilla voi vielä tietää. Näytti kyllä sukupuolielinten kohdan, mutta sanoin että tässä vaiheessa kaikilla näkyy siellä turvotusta. Joillakin enemmän, joillakin vähemmän. Jotain uloketta siinä siis meilläkin näkyi. Tästä en siis ala vielä tekemään mitään johtopäätöksiä vaikka mielessä kävikin, että tulisikohan meille sittenkin poika. :) Itsellä kun on tyttöolo ollut.
Niskaturvotus oli meilläkin normaali ja suhde seulonnassa oli 1:26000 eli tosi pieni. Saatiin tulokset heti paikan päällä kun vein verikokeiden tulokset ultraukseen mukaan.
 
Itsekin vähän hämmästyin sitä kun lääkäri sanoi että sukupuoli näkyy jo kun olen tähän asti ollut siinä luulossa ettei voi vielä näkyä... Näköjään lääkäreilläkin eri näkemyksiä näistäkin asioista =) Meillä päin verikoe on otettava samana päivänä kuin ultra tehdään eli sen takia tuloksissa kestää niin kauan...
 
Moikka!

Onnea kaikille hyviä ultrauutisia saaneille ja tervetuloa uusille hellemasuille! Hirveesti on taas tullu tekstiä, ite oon vaan ollu lähinnä lukulinjalla. Tsemppiä pahoinvoiville, toipe pian helpottaa!

Me käytiin eilen varhaisultrassa, vaikka olin jo päättäny et oottelen np-ultraa, mut sit iski tarve saada tietää et masussa tosissaan on joku. Porin lääkäritalolta sain seuraavaks päiväks ajan kun soitin, kätilö ultras vatsanpeitteiden päältä ja koko lysti makso vaan 60e. Siellä siis pieni makoili, sydän hakkas ja hiukan se liikkukin:heart: Pituutta huimat 23mm :)

Tänään tarvi töissä muutamalle työkaverille kertoa raskaudesta, kun oli osastolle tullu potilas jolla epäillään tubia, ni en sitten siihen huoneeseen mee lainkaan. Muutamille ystäville oon myös kertonu ja jouluna ois sit tarkotus tuleville isovanhemmille kertoa.

Hyvää joulun aikaa ja masun kasvatusta kaikille!!!

Hiiha + pikkunen 9+2
 
Ohhoh,onpas tänään taas tapahtunut! Onnea puppalle ja Hippuliinalle hienoista ultrauutisista ja PTT:lle sydänäänistä! Ja tervetuloa mukaan uudet hellemasut! Puppa,minullakin on laskettu aika 27.6. (vaikka listassa lukee 1.7.),mutta halusin myös olla täällä heinäkuisissa.Ja tosiaan useamminhan lapsi syntyy muutaman päivän myöhemmin kuin on LA..
Kävin tänään ostoksilla äitini kanssa,ostin Hennesistä hienon äitiysneuletakin ja T-paidan.Sit lastenkirpputorilta äiti osti mulle vauvanvaatteita ja -lakanan + pari katselukirjaa..ne on kyl NIIIN sulosia. :heart: ..Mä en kyllä millään usko tuota että viikolla 10 vois näkyä sukupuoli.. :O MB & "Sakari" 12+4 ( 2 viikkoa ultraan!)
 
Onnea kaikille hyvistä ultra-kuulumisista! Ihanaa että kaikki on hyvin ollut np-ultrissa ja toki muissakin vaiheissa olevissa :)

Itseäni jännittää ja pelottaa ihan julmetusti huominen np-ultra. Mähän siis olen fragile x-kantaja,mutta trisomia 21 tutkitaan seulonnoissa,kuitenkin se pelottaa. En tiedä voiko tuo fragile x jotenkin näyttäytyä verikokeissa..? Se on kuitenkin perityvä kromosomi poikkeavuus. Perinnöllisyyslääkärit sanoivat (toinen puhelimessa,toinen kirjeessä) että lapsi on yhtä terve kuin me miehen kanssa,mutta kuitenkin huolettaa. Nythän voi ottaa istukka näytteen jo,mutten taida toisaalta haluta tietää lapsen fraxista. Tai siis tokiha tiedän että vauvalla se on,ainakin esimutaation muodossa eli on kantaja kuten mä. Kamalia juttuja nämä kun tämä tuli niin täytenä yllätyksenä esille kun keskenmeno tutkimukset tehtiin viime vuonna,ei meillä suvussa ole kehitysvammaisia! Noh,eipä auta kun koittaa sopeutua ajatukseen. Olenhan toki tiennyt kauan,mutta nyt kun vihdoin olen raskaana,asia on erityisesti noussut taas pintaan..
Eipä nyt auta kun kuulostella..

Sitten muihin aiheisiin...;)

Joulun vietosta Me seilataan miehen ja mun perheiden välillä. Kerrotaan siis jouluaattona vauvasta jos huomenna kaikki hyvin. Kaikki asutaan Kuopiossa ja n. 10km säteellä jokainen toisistaan,niin helppo on liikuskella. Illaksi sitten kotiin ja joulusaunaan.

Kahvijuonnista ollut puhetta. Oli muutamia viikkoja etten juonut kahvia,vaikka ennen raskautta join n., 5 kuppia päivässä. Nyt taas olen juonut 2-3 kuppia päivässä jo senkin takia,että huomasin mahan toimivan sillä. Kärsin siis reilun viikon verran karseesta ummetuksesta,just sillon kun en kahvia juonu. Nyt kun juon taas,lähinnä töissä,niin pääsee jopa veskiin kerran-kaksi päivässä! :)

Doppleria Ei olla ainakaan vielä hankittu. Eikä ehkä hankitakaan,mies ei halua mun hysterisoivan..:ashamed:

Tänään itseasiassa ollu hieman ällö oloo :O Ollu poissa kuitenkin n. 3vkoa..? Aamulla yökötti ja päivällä..Outoo..Vai normaalia? Mulla on kyllä ollu melko yökötyksetön raskaus,että nytpähän se sit tietysti pulpahtaa pintaan..: /

Mua mietityttää istuminen ja vauva. Siis kun istuu vaikka ns. polvet korvissa sohvalla,niin samantien tulee mieleen että siellähän se vauveli on ihan rullalla masussa.Onko? Siis istut sohvalla,mutta jalatkin on,eli jalkapohjat on sohvan istuin tyynyllä ja polvet n. olkapäiden kohdalla..Jokainen kai tajusi..:snotty:
Kumartelu tai kyykyssä oleilukaan,saati mahallaan nukkuminen,eivät tunnu kivoilta enää..

Paljonkohan mulla on nyt viikkoja.. Menkoista laskettuna 11. Neuvola laskee siis 28 vpän kierron mukaan menkoista 10+5 ja ultrassa vauveli vastasi viikko sitten to 11+1.. Vauva oli silloin 39mm pitkä ja liikkui huimasti..Onko noin "iso" vauvan koko normaalia näillä viikoilla??
Mutta jos laskee ton 11+1 vkoa taaksepäin,tuntuu se aika hullulta kun tiedän tasan tarkaan ovuloineeni kp 9 ja se oli 8.10.2011 kun olimme kylpylässä miehen kanssa..;) Ja siis edellisessä kierrossa oltiin IVF:ssä (16.9) jossa ei saatu yhtään munasolua-> menkat 30.9.11.


Tipetsu rv 10+5 tai 11 tai 12 :D
 
Tipetsu: tänään kun oltiin ultrassa ja sikiö osoittautuikin viikkoa isommaksi, mies kysyi ultraajalta että onko sikiö varmasti viikkoa vanhempi vai onko vain isompi kooltaan muuten. Ultraaja vastasi että näin alkuvaiheessa sikiöt kasvavat "yhtä matkaa" eli ovat saman ikäisinä saman kokoisia. Vasta rakenneultrassa ja myöhemmissä vaiheissa alkaa erottumaan isompikokoiset lapset.
Minullahan on nyt viikkoja 12+0 ja viimeiset menkat alkoi 29.9.11. Eli ihan hyvin voisit olla samoissa vaiheissa. Ovulaatiosta ja hedelmöittymisajankohdasta mulla itselläni ei ole mitään tietoa..
 
Heii hellemasulit !! :)

Tervetuloa uusille hellareille, mukavaa saada lisää porukkaa ja lukea uusiakin juttuja :)! :flower:

puppa : n tekstiin kiinnitin erityis huomiota kun oli kysyny sopiiko jäädä tähän ketjuun, olet yksi meistä, tottakai pysyt täällä :) !!!

Kahvista oltiin puheltu, itse en joka päivä juo, ja ei se vaarallista olekkaan, eikös se oli se 3x kuppia päivässä mitä sais juoda.. no itse juon noin kerran viikossa kupillisen, viikonloppuna jos käydään miehen porukoilla kääntämässä, sillon yleensä kahvit juodaan, ja kyllä mäkin sen kupillisen ja yhden piparin voin syödä :D !

Hei sitten oli joku kirjotellut, anteeks en muista nyt nimeä :ashamed: siitä että on ystävän kanssa samaan aikaan raskaana, täällä sama tilanne:) porskutan vaan ystävääni tasan 8 viikkoa jäljessä, mutta samaan aikaan tässä kuitenkin odotellaan :)!

Omanapa pikaa sen verran että tänne kuuluu pientä ällötystä vähän väliä, menee pois ja sitten taas palaa takaisin.. jotain makeeta kun juo niin voi mennä ohi:)
nukkuessa kääntyess puolelta toiselle tuntuu välillä repäsy kipuja ala mahalla, mutta se on iha normia, tunnempa olevani raskaana kun niitä tulee, vaikka inhottavia ovatkin :)
mutta nyt on jo kiire lähteä töihin !

hyviä vointeja kaikille hellemasuille !!! ;) :heart:

Mirkelo & Nyytti 9+1
 
TIPETSU:
Minullekin tuttu tuo FragileX-geeni. Isäni sisaruksista 4/ 7 sairastaa "tautia". Kun minä aloin odottaa ensimmäistäni v.2003, tehtiin kaikki mahdolliset veriseulonnat ja perinölisyys jutut. Itse en ole geenin kantaja heidän mukaansa, koska en ole mies. Jos olisin mies, olisin automaattisesti kantaja, ja suurella todennäköisyydellä myös lapseni saisivat geeniperimän, tai sairastuisivat.
Tämä asia on silti joka raskaudessa ollut mielessäni, sillä en muista saaneeni tuolloin minkäänlaista dokumenttia asiasta.
Nyt lääkärille hakemaan saikkua ja viemään kuumeista lasta tutkittavaksi samalla.

jaana rv 9+2?
 

Yhteistyössä